Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK



Tähän vieraskirjaan kirjoitetaan kaikki tarinat, kuten tavalliset hoitotarinat, taitotarinat, kerhotarinat, matkatarinat ja sen sellaiset.

Ennen tarinan lähettämistä sinun kannattaa kopioida se varmuuden vuoksi, jos vaikka nettisi sekoaa tai jotain muuta ilkeää tapahtuu, eikä tarinan lähetys onnistu.

Huom. Muistathan, ettet saa laittaa uutta hoitotarinaa ennen kuin edellinen on arvosteltu! Muuten joudut jäähylle hetkeksi aikaa.

 1  2  3  4  5  6  7  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Kirsikka

01.04.2020 22:50
Luku 25 Aprillia Aprillia!-spessu Veikon juonnolta

"Heippa vain, ja tervetuloa kuuntelemaan herra Maukusen eli mun... ööh, juontoani!" toivotin kaikille.
"Älä nyt jaksa Veikko mitään radiota tehdä." Veeti mutisi.
"En jaksakkaan, sillä tämä ei ookkaan radio! No niin, jatketaan. Mulla on juontoapurina Shira, se lupas kun me sovittiin sille palkkaa. Ja, meillä on myös mahtava sirkustaiteilijamme Elmo!" esittelin. Ujona mun veli tuli meijän tyynyjen takaa esiin.
"Näytäpäs kuperkeikka." vaadin. Elmo vetäs sellase hienon ja mahtavan.
"Bravo, Belissimo!" huudahtin ja taputin.
"Kiitos." Elmo sanoi.
"MITÄ, SANOITSÄ KIITOS! MITTÄÄÄ HERÄTKÄÄ KAIKKI, ELMO SANO MULLE KIITOS!!!" karjuin ja hyppäsin jokasen pedille kiljuen. Elmo paino häpeissää päänsä lattialle, mut emmää siit välittäny.
"Hei, rauhoitu vähän..." Shira yritti. Mutta sehä ei tajuu mitää, ku oli tapahtunu ihme!
"Eikö saisi kerrankin nukkua rauhassa, kun on kerran vapaapäivä?" Kirsikka kysyi rättiväsyneenä.
"No ei todellakaan!" Shira kauhisteli.
"Niinpä, tyttönen on oikeassa. Jokaisesta aamusta pitää nauttia, kuin jokaisesta mehun pisarasta valumassa kurkkuun." sanoin runollisesti ja jatkoin:
"Mä tänään aion tehä yhelle aprillipilan, tänäänhän on sen päivä, jei! Ja jopa enemmälleki, hehee, Shira auttaa mua näis." paljastin kuiskaten ja lähimme pois huoneest.
Kävimme kylppärissä ja haimme vessapaprusta hylsyn. Sitten kastoimme sen vedes ja rypistimme sen. Se näytti kakalle. Sitte kipitimme takas huoneesee. Mä laitoin kakkamme Kirsikan sängyn alle. Sitte Shira meni takas sen linnaa ja esitti nukkuvaa. Sitte avasin suuni ja sanoin Kirsikalle:
"Voitsä auttaa mua? Kaappi on kiinni ja haluun leikkii leluillani." sanoin viattomasti pitäen pokkaa.
"Okei." Kirsikka murahti ja hyppäs sängyst lattialle. Ja täydellisesti mä ja Shira mitattii matka: sen toinen jalka meni just tekokakamme päälle.
"Hyi, mitä... VEIKKO MITÄ IHMETTÄ, TEITSÄ SUN KAKAT MUN SÄNGYN ALLE TAHALTEE? OOTSÄ PISSANNUTKI JONNEKKI?!" Kirsikka karjui raivoissaa mulle.
"Kamaan, se on vessapaprun hylsyä, hiihihihihihihihihhiihihihihihihi APRILLIA APRILLIA SYÖ SILLIÄ JA JUO KURAVETTÄ PÄÄLLE!" huusin iloisena ja pyörin ympyrää kuin jahtaisin mun häntään. Kirsikka katto mua tuimasti mut sitte itekki alko nauraa.
"Eikös aprillipäivän idea ole vitsailla, eikä kepposet?" Kirsikka kysyi.
"Molemmat!" huudahdin ihmeissäni, miksei sais olla muka kepposii? Ne on just parhait!
Sitte seuraavaa aprillii. Kun me oltiin tehty vähä kaikkee kunnes tuli iltapäivä, mä halusin tehä aprillin emolle. Menin alienien huoneelle siis. Koputin oveen.
"Hei!" Hipsuliksi esittäytynyt vihreä kissa kysyi. Se oli Rion kopio, tai siis Rio oli sen kopio, joten se oli varmaan Rion ja Kuulan emo!
"Moi! Mulla olis asiaa sille punaselle kissalle." kerroin, vaik mul oli Galaxylle. Shira oli kuitenki kertonu nikn paljon jostai punasesta alienista, joten aattelin tehä myös sille ja Hipsulille aprillin.
"Aa, tarkoitat varmana Rexiä. Rex, tule tänne, sinulle on asiaa!" Hipsuli huuteli huoneeseen, ja sitten, tulenpunane kissa ilmesty tyhjäst Hipsulin vierel.
"Mitäs asiaa?" tämä kysyi.
"Mulla olis sulle kahdeksan sanaa. Ja myös Hipsulille. APRILLIA APRILLIA SYÖ SILLIÄ JA JUO KURAVETTÄ PÄÄLLE!" kiljuin ilosena ja tunkeuduin huoneesee etsii emoo.
"Pennut ovat aina tuollaisia." Hipsuli naurahti.
Pian näkökentässäni oli liila, mun näköne aikune kissa. Mun emo.
"Moi, Galaxy." tervehdin iloisena.
"Hei, pikku poikani. Oletpas sinä kasvanut." hän sanoi.
"Niin. Mutta kohta ei enää. Kirsikka lopettaa täällä." esitin surullisena.
"Rakas poikani. Minuun ei voi tepsiä aprillipilat, osaan lukea ajatuksiasi." emo naurahti lempeästi ja taputti olkapäälle.
"Höh." höhläsin, mutta kuitenkin myös nauroin, miten tyhmä itsekin olin?!

Illalla, mä tein sitten jekun Shiran kanssa, jossa tyttö olis pääosassa. Me mentiin simssiliinille. Tai siis mä menin. Shira jäi makaa keskelle käytävää, suht lähelle sinssiliinin ovea. Koputin ovee. Ruu tuli avaa.
"Tuo simssiliini äkkii tänne. Kiireist asiaa." sanoin esittäen hätääntynyttä ja Tuhkan näköinen tyttökissa teki työtä käskettyä. simssiliini juoksi ovenrakoon. Hän kuitenkin kompastu matkalla vatsalleen Tulpen leluihi.
"Auts. Mutta siis, mitä asiaa?" tämä kysy.
"Tuu apuun. Shira tarttee sitä." mauin ja juoksin tytön luo. simssiliini kävi ekana hakee huoneest jotai, sillä välin menin ilmoittaa Shiralle että tyttö tulis. Odessa kuitenki hääri sen ympärillä ja kysy:
"Miksi sinä makaat vaan keskellä lattiaa?"
"Mene vain poooiiis." Shira vaati, selkeesti hermot menettäneenä siitä että Odessa ei lähtenyt.
"ODESSA, LÄHDE JA HETI! me jekutetaan simssiliiniä. HUS!" kerroin huutaen ja vähemmän huutaen. Koska n todellakaa halunnu et joku ulkomaalainen, hups siis ulkopuolinen pilais meijän suunnitelmat. Odessa tajusi tilanteen ja juoksi äkkiä piiloon. Sitten simssiliini tuli jonkun jutun kanssa.
"Hen, physthy hhenhitää hunnolla." Shira esitti kuin ei saisi happea. simssiliini yritti jotain painaa Shiraa.
"Mitä tapahtui." tämä sanoi painallusten välissä.
"Koska... se... tapahtu... niin... että... tänään... on... APRILLIPÄIVÄÄ!!!" kiljuin taas ja hypin. Shiran naaman ilme vääntyi hymyyn.
"Jekkuilua jekkuilua." tämä sanoi iloisena.
"Voi että, ehdin säikähtää." simssiliini totesi ja nauroi.

Illalla, meijän oli pakko mennä nukkuu. Mä menin makaa mun ja Elmon tyynykasoihin sen viereen.
"Tiedätkö mitä. Tämän päivän kunniaksi katsomme elokuvan, joka kestää keskiyöhön asti." Kirsikka kertoi.
"JEEEEEEEEE!" huusin ilost nii et varmaa koko hoitola kuuli sen. Elmo peitti omat korvat. Kamaan, ne ei oo lasii!
"Aprillia aprillia." Kirsikka paljasti, naurahti pienesti ja suukotti mua ja Elmoo otsaan. "Hyvää yötä."
"Hyvää yötä, mun paras hoitaja." sanoin.
"Hyvää yötä." Elmo sanoi.
"ELMO PUHUU!" huusin innosta, miten se vaan yhtäkkii oppi?! Taas se peitti korvat kuin suojatakseen arvokasta lasia. Okei, ovat korvat tärkeitä, muttei lasii! Sitte Kirsikka meni sen sänkyy nukkuu.
"Mitäs sinä lupailit Veikolle?" Shira kysyi naurahtaen sen unilinnast Kirsikalt.
"Että me katottais keskiyöhö asti leffaa." Kirsikka kertoi nauraen.
"No, ei sillä olisi muutenkaan riittänyt energiaa siihen, vaikka siltä vaikuttaakin." Shira hekotti ja sitten huone hiljeni. Kyl mä Shira viel todistan, et voin valvoo keskiyöhö! Sen takii, mä yritin pysyy salaa hereil. Kuiteski ne typerät silmät oli pakko väsyä nopeasti ja lipsua kii... Jos olisin sokee niin pystyisnköhä valvoo pidempää? Varmaa.
"Kiitti paljo et kuuntelitte mun mahtavinta aprillipäivää." mutisin unissaani.


Tarpeet:

Veikko, Elmo ja Shira:
+Unitarve

//muita ei tarvii ees kohottaa, kun esiinty niin vähä. Ja wow, tää ehti tulla oikeena päivänä :D. Tää kirjotettii jossai 2hssa xdddd. Ja mä en oikeest tajuu, mite kaikki tämmöset erikoispäivät osuu "tasaluvuille", kun esim halloweenki oli luvus 10 xdd

Vastaus:

Veikko on varsin villi kertoja, tässä erottui jotenkin kivasti hänen puhetyylinsä yms. .-) Veikko ja Shira keksivätkin monenlaisia piloja, mutta Veikon mielestä kaikista hämmästyttävin tuntui olevan Elmo yhtäkkisine puheineen. .-D Hehe, Galaxya ei tosiaan taida pystyä jekuttamaan. .-D Saat 17 + 5 = 22 penniä, ja kohotan tarpeet!

-Kasa

Nimi: Kirsikka

31.03.2020 23:05
Luku 24 Huhhuh, mikä rankka päivä!

Shiran koulupäiväkirja

Ma koulupäivä 6

Pelottaa. Kohta olen jo läpäissyt koko koulun. Siis KOKO koulun. Tänään olin Lumi-nimisen kissan kanssa äikässä. Kuulemma hän oli adoptiosta ja Kirsikka sponsoroi häntä. Ja hän oli kai jo aikaisemmin ollut koulussa Kirsikan sponsorioppilaana minun huomaamattani!

Englanti:
Menin tunnille. Kävelin istumaan Miukulin vierelle.
"Vai hylkäsiväkö ystäväsi sinut? Ja minä olen sinun varakaveri?" poika kysyi surullisena ja tuijotti pulpettiaan.
"Ne vihreät kissat olivat hoitajani kissoja, ja minun piti vahtia niitä." selitin.
"Entäs se kaverisi Nalan näköinen poika, joka on aina heidän kanssa?" Miukuli jatkoi.
"Ai Vaahtis. Se on Kirsikan toinen sponsoreista." kerroin.
"Niin. Se on niiden pentujen kanssa." Miukuli huomautti.
"Mutta en silti luota häneen." takeltelin.
"Ai Vaahtikseen? Kyllä minä näin kun herkistyit hänen nenänsä eteen silloin yhdellä tunnilla!" Miukuli sanoi.
"Älä puhu siitä!" Shira anoi.
"Niin. Olen sinun varakaverisi."
"Etkä ole."
"Kohtaa totuus." Miukuli murahti ja lähti istumaan toiselle paikalle.
"Guud morning kläs! Tudei vi learning nju words." ope kertoi. En tajunnut mitä se puhui. Se alkoi kirjoittaa taululle sanoja ja englanniksi ja suomeksi.
"Toistakaa: Iister."
"Iister." luokka toisti.
"Egg."
"Egg."
"Bani."
"Bani."
Toistimme myös muitakin sanoja. Ne oli tosi vaikeita. Sitten opettelimme värejä.
"Braun."
"Braun."
"Vait."
"Vait."
"Jelouv. "
"Jelouv."
Nekin oli tosi vaikeita. Sitten saimme monisteet, jossa oli pääsiäissanoja. Piti siis täyttää tyhjät kohdat. Sitten saimme vielä pääsiäisaiheisen värityskuvat jotka väritimme. Sivussa oli värit numeroituna enkuksi ja kuva oli "lohkottu" ja jokaisessa "lohkossa" oli numero. Se oli sentään helppo, koska värit oli taululla. Sitten palautimme paperit opelle. Läksyä ei tullut, huh.

Kotitalous:
"Tutustumme hieman kiinalaiseen kulttuuriin, ja tänään teemme sushia ja nuudeleita." ope kertoi. En tiedä mistä hän sai päähänsä kiinan kulttuurin, mutta ruuat kuulostivat tosi hyville. Ihmettelin kyllä, miksi emme tehneet pääsiäisaiheisia herkkuja, onhan se aika pian ja se on seuraava kuuluisa juhlapyhä. Ensin teimme sushit. Saimme tehdä kolme erilaista sushia alkuruuaksi. Koska meillä oli kunnon ateria tällä kertaa, skippaisimme ruokailun. Ja ope ilmoitti että meillä olisi ollut tänään maksalaatikkoa, hyi. Kaikki oppilaat olivat iloisia uutisesta. Kun sain eteeni merilevää, henkäisin inhosta.
"Ne kuuluu susheihin." Tikru naurahti ja otti levää.
*En minä levää syö!* ajattelin, kuka nyt levää söisi! Se ei ole ruokaa!
"Mut hei, on vaik lohisusheja jossa levä ei oo pakolline." Samo jatkoi. Huokaisin helpotuksesta ja katsoin reseptikirjaa lohisusheihin.
"Raakaa lohta ja riisimöhkäle." totesin katsoessani kuvaa. Näytti ihan hyvälle. Sitten piti keksiä vielä kaksi toista sushia. Selailin susheja läpi. Ajattelin kokeilla yhtä levän kanssa. Se oli levään kääritty ja ympyränmuotoinen. Keskellä oli kasviksia, ja niiden ja levän välissä riisiä. Sitten ajattelin kolmannen kanssa improvisoida ja päätin tehdä vähän kuin lohen, mutta sen sijaan katkarapu on päällä, ja sen ja riisin väkissä olisi vielä avokadoa. Erikoinen yhdistelmä, mutta oli pakko kokeilla.
Sitten aloimme tehdä itse sushia. Otin levää hiukan, riisiä, kasviksia, lohta ja katkarapua ja aloitin valmistella niitä kokoonpanoon, eli pilkoin kasviksia, leikkasin levää, jne.
Kun esivalnistelut oli tehty, piti koota sushit. Ensin tein kaksi riisikuutiota levättömiin ja laitoin merenelävät päälle. Sekä katkarapuun myös avokadoa. Sitten käärin kasvikset viimeiseen riisiin ja sen käörin vielä varovaisesti levään. Sushit piti viedä jääkaappiin, sillä meidän pitäisi tehdä vielä nuudelit.
Nuudelit olivat valmisnuudeleita, höh. Meidän piti vain lisätä teekeittimeen vettä, mausteet ja nuudelit, ja odottaa. Vaikka en ole nuudeliasiantuntijaexpertti, tiesin silti että tämä ei ollut mikään kiinalaisten tapa tehdä näitä. Ainakin missään huippuravintoloissa.
Sillä välin kun nuudelit löllystyi söimme sushit. Se leväsushi ei edes maistunut pahalle. Se oli juuri paras niistä kolmesta! Se oli ihanan mehevä ja pehmeä ja raikas! Erityisesti pehmä riisi korosti sitä hyvin! Improvisaatiosushini oli myös tosi hyvä. Mutta lohisushi oli pahaa.
Nuudelit olivat valmiita. Otin ne keittimestä ja kaadoin vaan suoraan lautaselle. Vähän tylsiä, mutta varmasti paljon parempaa kuin maksalaatikko, joten olin iloinen.

Äidinkieli:
"Moi Lumi!" tervehdin uutta tulevaa ystävääni käytävällä.
"Moi." tämä vastasi ujosti.
"Olen Shira, sponsorisi eka hoidokki." esittelin itseni ylpeänä.
"Ai, kiva tavata." tyttö hymyili. Menimme luokkaan ja istuimme vierekkäin. Miukuli katsoi minua pahastuneena ja istui selkä minuun päin. Huokaisin syvään ja keskityin oppituntiin.
"Tänään kirjoitatte pareittain pääsiäistarinan. Teette sen aina sana kerrallaan." ope kertoi. Minä ja Lumi oltiin parit.
"Voin aloittaa." tarjouduin, ja kirjoitin:
"Olipa"
Lumi sitten jatkoi laittamalla:
"Kerran"
Loppujen lopuksi meille tuli tällainen teksti:
"Olipa kerran pupu nimeltä Nupu. Nupu oli todella yksinäinen. Hänellä ei ollut yhtään kaveria. Vaikka Nupu oli kuinka seurallinen, ei kavereita silti ollut. Koska Nupulla oli astma. Se vaikutti. Kerran Nupu oli puistossa, ja näki suklaamunia syövän lapsiporukan. Siitä Nupu sai idean. Ensin hän kyllä veti nopeasti astmalääkettä, ennen kuin hän lähti pomppien kohti Choco-nimisen kanan asuintiloja.
Perille päästyään Nupu koputti ovelle. Choco tuli avaamaan oven.
"Hei. Voisitko kertoa, miten teillä tehdään suklaamunia?" Nupu kysyi.
"Tietenkin, voit tulla ihan katsomaankin." Choco kehotti. Sentään Choco oli kiva, sillä hän oli Nupun kummi.
Ympärillä oli paljon muotteja ja sulaa suklaata. Jotkut kanatyöntekijät laittoivat suklaata puolimunan muotteihin, kaatoivat ylimääräiset pois ja laittoivat kovettumaan. Jotkut toiset kanat ottivat kovettuneita ja "liimasivat" puolikkaita yhteen sulalla suklaalla. Seuraavat kanat taas paketoivat munia siisteihin pakkauksiin. Niitä seuraavat kanat taas veivät ne isoon rekkaan, jossa oli kuskikana. Pian rekka lähti jyrähtäen pois kun lasti oli täynnä kuskikanan ajelemana. Sitten tuli uusi rekka ja kuskikana, ja ketju jatkui.
"Vau, kiitos!" Nupu kiitti ja halasi kummiaan. Sitten hän lähti pois Chocon luota kohti omaa onkaloaan.
Onkalossaan Nupu alkoi tehdä omia munia. Hän oli tehnyt muotteja viljasta, jotka varmaan kestäisi, kun ne oli kudottu tiukasti. Suklaata sentään sai ihan näpistämällä kaupasta.
Nupu uurasti munien kanssa sen päivän, yön, ja toiden päivän. Seuraavana yönä hän vei jokaiselle lapselle oman munan. Niissä oli kiva kuori viljan antamista muodoista.
Loppuun emme ehtineet tehdä, sillä ope kertoi että tunti loppui. Höh, sitä työtä oli kivaa tehdä. No joka tapauksessa, MITÄÄH?! YMMÄRSINKÖ OIKEIN ETTÄ TÄÄ ON VIKA KERTA KUN KIRJOITAN SUHUN??!! EIEIEIEIEI.... toivottavasti vain kuvittelen... mulla on niin huono muisti että voih... Joten, JOS tämä oli vika kerta. Hyvästi tämän kynänpään kärki tästä kirjasta.... :( lupaan että luen vielä tekstiämme, mitä olen sinulle antanut... Piirrän tässä vielä pari tosi tärkeää asiaa.


Hoitotarina:

"Tänään mennään kuntoilemaan!" Kirsikka ilmoitti. Hänellä oli hiukset kiinni nutturalla ja lenkkivaatteet päällä. Monet Kirsikan kissat eivät olleet ilahtuneita, mutta esimerkiksi Tuhka oli.
"Pääsee kasvattaa lihaksia!"
Pian oli aika lähteä. Kirsikka oli pakannut laukkuun vesipulloja, vanukkaita pienimmille eli Tuhkan pennuille ja herkutukset Veetin pennuille. Sitten koko porukka, osa vähän vastustellen, lähti kogti kuntosalia.
Salilla he tapasivat Takun.
"Heippa vain ja tervetuloa kuntoilemaan!" poikakissa tervehti rytmikkäästi ja heitti lainapyyhkeitä Kirsikan porukalle.
"Te ette varmaankaan tarvitse käydä vaihtamassa vaatteita, tuolla on kaapit jonne voitte jättää tavaranne. Vedän venyttelysession tuossa huoneessa viiden minuutin päästä, vasemmalla on kuntolaitteet jossa Tiku päivystelee. Kuntoilun iloa!" Taku toivotti ja kipitti huoneeseen, missä hän pitäisi venyttelysessionsa. Shira, Nala ja Daim päättivät mennä venyttelemään, Tuhka, Veeti ja vihreät pojat päättivät kokeilla kuntolaitteita. Kirsikka jäi hoitamaan liiloja pentuja.


Shiran, Nalan ja Daimin venyttely:
"Heippa vain, tehän päätittekin tulla tänne, mahtavaa, tervetuloa tervetuloa!" Taku tervehti ilahtuneena kolmikkoa. He haivat itselleen omat matot ja laittoivat ne vierekkäin.
"Aloitetaankin heti, kello on tasan. Ensin tehdään lonkankoukistajan venytyksiä, näin." Taku aloitti, laittamalla vasemman takajalkansa koukkuun eteen prinssiasentoon ja työnsi itseään eteenpäin. Muut tekivät perässä, ja he pysyivät siinä ehkä minuutin.
"Sitten toinen puoli samalla tavalla." Taku ilmoitti ja vaihtoi puolta muiden tehdessä perässä.
Sitten he tekivät etureiden venytykset olemalla selällään ja toinen jalka on koukussa vartalon vierellä. Sen jälkeen oli erilaisia käsivenytyksiä, jonka jälkeen oli vielä muitakin asentoja, joissa pysyttiin noin minuutti.
"Näin. Kun ollaan nyt näin venyviä, kokeillaan kuinka moni pääsee spagaattiin. Luulisin että suurin osa ainakin pääsisi." Taku kertoi hymyillen ja näytti itse mallikkaasti esimerkkiä.
"Voih, tämä ei olekaan parasta ruosteisille lihaksilleni..." Daim voihkaisi mutta kuitenkin yritti päästä alas. Jalkojen ja maan väliin keskellä oli kyllä aikamoinen matka. Shirallakaan ei mennyt paremmin kuin Daimilla, hän oli jopa jäykempi kuin vanhus. Nala pääsi alas asti, hieman kuitenkin väkisin väännettynä.
"Tämä sujuisi kivasti minulta jos tekisin tätä useammin." Nala totesi ja yritti toista puolta. Se meni tältä helpommin.
"Miksi kaikki osaa paitsi minä?" Shira kysyi pettyneenä katsoessaan ympärillä olevia muita kissoja, joista suurin osa istui spagaatissa.
"Voisit venytellä omatoimisesti huoneellasi välillä, se edistäisi venymistäsi. Heti ensimmäisellä ei koskaan pääse, sitä varten harjoitellaan." sattumoisin paikalle tupsahtanut Taku lohdutti.
"En itsekään päässyt spagaattiin kuin vasta yli vuoden yrityksillä. Itse kuitenkin harjoittelin vain kahdesti puolessa vuodessa, joten uskon että hyvällä harjoittelulla pääset sen tuota pikaa."
"Selvä." Shira nyökkäsi.
"Hienosti teitte spagaatteja! Nyt on kuitenkin aikaa mennyt niin paljon, että tämä ehti päättyä. Ilo oli valmentaa, tulkaa toistekkin! Muistakaa tehdä jonkinlainen kävely että ette mene jumiin!" Taku huikkasi ja meni pakkaamaan tavaroitaan. Muut vyöryivät pois huoneesta iloisesti rupatellen.
"Oli se kyllä hyvä treeni, vaikka spagaattia en päässyt. Mutta olenhan tällainen vanha ja silloin on vaikeampaa tehdä kaikkea." Daim totesi heidän poistuessaan tiloista.


Tuhkan, Veetin ja vihreiden poikien kuntolaitteilua:

"Vau, mistä aloitettaisiin?" Kuula henkäisi ihastuksesta katsoessaan kaiken maailman vempaimia, mitä huoneessa oli.
"Kokeillaan juoksumattoa." Tuhka ehdotti osoittaen laitetta, ja muut vain nyökkäsivät hyväksyvästi porukan kipittäessä laitteelle.
"Minä aloitan." Veeti ilmoitti ja laittoi koneen käyntiin. Matto alkoi pyörimään poispäin ohjausjutusta.
"Mitä tässä pitää tehdä?" Veeti huusi kauhuissaan, tietämättä mitä tehdä.
"Sinun pitää juosta sitä koneistoa kohti koko ajan. Jos se on liian hidas vauhti, voit lisätä sitä siellä." Tuhka ohjeisti.
"Aa." Veeti älysi. "Kyllhän minä sen tiesin koko ajan."
Poika käänsi nappulaa että se menisi kovempaa. Yhtäkkiä se pyöri hulvattoman kovaa vauhtia ja Veeti huppäsi suoraan koneiston päälle.
"Se on pyörivä viila!" Veeti kauhisteli.
"Se on vain perinteinen juoksumatto. Säädit sen vain liian kovaan vauhtiin itsellesi." Tuhka selitti ja hidasti vauhtia, jonka jälkeen meni itse juoksemaan.
"Veeti, menepä sinä alas." Tuhka kehotti puuskuttaessaan jo hiukan.
Tuhka juoksi siinä jonkin aikaa, kunnes alkoi jo hikoilemaan kovaa vauhtia. Sitten hän lopetti ja sen jälkeen alienpojat saivat juosta Tuhkan avustuksella.
Juoksumaton jälkeen nelikko meni seuraavalle laitteelle. Tai se ei ollut oikeastaan laite, vaan siimä oli pussi. Sen ympärillä oli nyrkkikäsineitä.
"Onko tämä pesäpallokäsineiden varasto?" Veeti ihmetteli katsoessaan nyrkkejä.
"Täällä lyödään nyrkkeilysäkkejä." Tuhka kertoi ja laittoi nyrkkikäsineet käsiinsä. Sitten hän alkoi lyömään pussia rivakasti.
"Miksi se ei heilu, eikö käpäläsi jaksa lyödä sitä kattoon? Helppo homma." Veeti leveili, laittoi nyrkit käsiinsä ja löi mahdollisimman kovaa, tai siltä se näytti. Pussi ei liikahtanut kuin vain ehkä senttimetrin, ja Veetin ilme näytti siltä kuin nyrkkikäsineen sisällä oleva tassu olisi murtunut miljooniin palasiin.
"Ei olisi kannattanut." Kuula totesi ja otti itsekin käsineet että voisi lyödä. Riokin liittti mukaan, ja pian he löivät pussia vuoronperään.
"Tämä alkaa olla tylsää, kokeillaanko seuraavaa?" Veeti kysyi. Muut nyökkäsivät ja sitten he menivät etsimään uutta kiinnostavaa laitetta kokeiltavaksi.
"Uu, tämä näyttää jännälle." Kuula totesi ja osoitti erästä laitetta, jossa oli "penkki", ja sen yläpuolella henkarin näköinen juttu roikkumassa. Se oli kiinni penkin takana oleviin painoihin.
"Minä aloitan." Veeti taas vaati ja meni istumaan.
"Helppoa." poika hymähti.
"Sinun pitää vetää tuota ylhäällä." Kuula huomautti. Valkoinen poikakissa katsoi henkaria ja vetäisi. Tämä meni itse ilmaan.
"Pitikö tässä käydä näin?"
"Ei, sinun pitäisi vetää se alas." Rio kertoi.
"Mutta täähän on mahdotonta, menen tässä itse ilmaan!" Veeti huudahti naama mytryssä.
"Sitä varten tuossa on noi pidikkeet." Tuhka huomauti ja osoitti niitä.
"No niinpä tietysti." Veeti tuhahti ja kiinitti itsensä. Sitten hän vetäisi henkaria. Se ei mennyt ollenkaan alaspäin.
"Ääh, luovutan." Veeti ilmoitti ekalla vedolla ja vapautti itsensä. Sitten meni Rio, joukon pienin, joka sai sen helposti alas. Hänen jälkeensä meni vielä nopeasti Kuula ja Tuhka.
"Hei, tuolla menee venyttelijät, meidän on varmaan aika lähteä." Kuula ilmoitti kun Tuhka veti henkaria.
"No mennään sitten." Tuhka sanoi ja vapautti itsensä laitteesta.
"Toivottavasti teillä oli ilo treenata!" Tiku huikkasi joukon lähtiessä.


Sitten vielä Kirsikka liilojen pentujen kanssa:

"No, mitäs kuntoillaan tänään?" Kirsikka kysyi pennuilta. Elmo napitti tyttöä hiljaa. Veikko taas oli heti äänessä sanomassa:
"Laitteilla!"
Kirsikka kuitenkin vilkaisi niihin ja tajusi, että vastasyntyneet pennut olivat liian pieniä koko salille.
*Noh, heidän liput eivät tulleet nyt käytettyä.* tyttö ajatteli pettyneenä.
"Ehkä myöhemmin pääsette joskus, olette vielä hiukan liian pieniä." Kirsikka sanoi.
"Mut mä ja Elmo ollaa vaa puolen ikäpisteen päässä siitä, että ollaan pikkupentuja. Ja Kuula ja Rio ovat pikkupentuja!" Veikko väitti.
"Silti. He ovat ikäpisteen päässä leikki-ikäisyydestä." Kirsikka huomautti. Sitten kaksikko hiljeni hetkeksi.
"Elmo ehdotti että voitaisiin mennä lenkille." Veikko tiedotti.
"Aika hyvä idea. Voin kantaa teidät sylissäni, niin voitte katsoa maisemia." Kirsikka totesi tyytyväisenä ja kaappasi pennut käsiinsä.

"Vau, tossa on Marketti!" Veikko huudahti.
"Ja Ravintola, ja Pankki, ja Eläinlääkäri, ja Kahvila, voi että miten paljon nähtävää!" Veikko ihasteli. Elmo katseli vaiteliaana mutta lumoutuneena katujen varsilla olevia puita ja istutuksia.
"Mouruposki on siksi paras kissahoitola." Kirsikka totesi.
"Onko ees olemassa muita kissahoitoloita?" Veikko kysyi. Elmo nyökkäsi vierellä.
"Okei, pysähdytään. Ja ei tietääkseni, pitäisi kysyä simssiliiniltä." Kirsikka pohti ja ojensi vanukkaat pennuille.
"Kuka on simssiliini?" Veikko kysyi ja ahmi vanukasta.
"Tämän paikan omistaja. Ihana tyyppi." Kirsikka kertoi.
"Tykkäätsä siitä?" Veikko kysyi ja iski silmää ilkeästi.
"Hei, olemme molemmat naissukupuolisia, ja ei puhuta tästä." Kirsikka sanoi napakasti.
"Eli tykkäät." Veikko jatkoi.

Vanukkaat syötyä he juoksivat takaisin kuntosalille. Kissat odottivat siellä.
"Aah, juuri sopivasti." Shira naukaisi.
"Onko teillä janoa?" Kirsikka kysyi ja jakeli juomapulloja osalle. Osa joivat vedensä, mutta ainakin Tuhka palautti hänen pullon. Hoitaja ojensi myös vihreille pennuille liilat herkutukset ja he söivät ne nopeasti vatsoihinsa nälkäisinä.
"Noh, eiköhän ole aika mennä huoneelle. Kunnon treenipäivä." Kirsikka totesi.


Tarpeet:

Kaikki:
+Liikkumistarve

Veeti, Daim, Kuula, Rio, Elmo, Veikko:
+Nälkätarve (-2x vesipullo, 2x sininen kermatäytteinen herkutus, 2x vadelmavanukas?)

Shira:
+koulutarpeet ;)

//hmmph, eipäs tullu teemistä, ajattelin laittaa enstarinassa :) leikitään nyt että Shira piirsi, mä oikeesti tein ne mut en jaksa nyt linkata, ehkä teen aamulla xd

Vastaus:

Uhg, tosi harmi että Shiran ja Miukulin välit näyttävät menneen huonommiksi, no jos tämä oli Shiran vika koulupäivä niin ehkä he eivät enää näe niin usein. Kirjoitit kivan yksityiskohtaisesti kotitaloustunnin kokkailuista, aaa alkoi tehdä mieli nuudeleita. .-D Parin kanssa tehtävä tarina kuulostaa hauskalta idealta! Haha, tykkäsin siitä seikasta että Shira oli kankeampi mitä vanha Daim, mahtaakohan Shira ottaa Takun neuvosta oppia ja alkaa treenata spagaattia? Veeti oli taas tapansa mukaan "minä tiedän kaiken enkä oikeasti mitään" -mielentilassaan säätäessään vähän kaikkien kuntosalilaitteiden kanssa. .-D Hauska miten pieni Rio pärjäsi "henkarilaitteen" kanssa paremmin kuin isänsä. xD Söpöjä nuo Veikon utelut. .-DD Saat 44 penniä, ja kohottelen tarpeet ja kouluplussaset. .-)

-Kasa

Nimi: simssiliini

17.03.2020 15:36
Puhdas, siisti ja pehmeä

simssiliini raahasi suurehkon kylpyammeen huoneensa keskelle. Siirto-operaatio olisi ehkä käynyt vaivattomammin jos amme ei olisi ollut täynnä vettä, mutta eihän hoitaja tietenkään ollut tajunnut taktikoida etukäteen. Tulpe ja Untuva tapittivat hoitajansa ähräämistä hiukan kummissaa. Lopulta amme oli sopivalla paikalla, ja simssiliini kääntyi pikkupentuja kohti käärien hupparinsa hihoja valmiiksi tulevaa koitosta varten: pentujen kylvetyshetki olisi edessä! Tämä olikin oikeastaan ensimmäinen kerta kun viime joulukuussa syntyneet uudet pennut oli jätetty yksin simssiliinin vastuulle, sillä tunnolliset vanhemmat olivat tähän asti vastanneet jälkikasvunsa hoidosta. Tänään simssiliini oli kuitenkin ajanut isommat kissansa vapaa-ajan viettoon ja luvannut katsoa pienempien perään sillä aikaa. "Kylpyvesi on valmis, ei muuta kuin ammeeseen!" simssiliini kehotti lempeä ilme kasvoillaan. Tämä olisi pentujen ensimmäinen kerta kylvyssä, ja hoitaja yritti viestittää leveällä hymyllään ettei pennuilla olisi mitään pelättävää. Kaikki kissat kun eivät olleet kosteiden kylpyhetkien ystäviä, joten tässä vaiheessa ei osannut vielä sanoa, tulisivatko Tulpe ja Untuva reagoimaan veteen positiivisesti vai negatiivisesti. Oltiin siis jännän äärellä! Pennut katsahtivat toisiaan, ja lopulta Tulpe otti ensimmäisenä muutaman varovaisen askeleen lähemmäksi ammetta. simssiliini nosti mustavalkoisen kissanpennun käsivarsilleen ja alkoi upottaa tätä vähitellen lämpöiseen kylpyveteen. Hoitaja tunsi miten pennun pienet kynnet puristivat hänen käsiään Tulpen yrittäessä hakea simssiliinistä turvaa veden kastessassa pennun turkkia tehden siitä märän ja raskaan. "Hei, ei tämä olekaan yhtään pelottavaa!" Tulpe hihkaisi, jolloin simssiliini huokaisi helpotuksesta. Hän oli kerran omistanut vesikammoisen hoidokin, eivätkä kylpyhetket olleet koskaan sujuneet tämän katin kanssa ongelmitta. Ei kuitenkaan pidä nuolaista ennen kuin tipahtaa, sillä Untuvaa ei oltu vielä saatu ammeeseen asti. Liila pentu ottikin nopeasti pari pakitusaskelta simssiliinin kääntyessä tämän puoleen märät kädet ojossa. "Untuva pieni, en minä aio vahingoittaa sinua. Kaikkien kissojen täytyy käydä kylvyssä säännöllisesti", simssiliini yritti selvitä järkipuheella, mutta Untuva pinkaisi huoneen toiseen päätyyn ja piiloutui sohvapöydän taakse. simssiliini huokaisi ja kiirehti pennun perään. Kurkatessaan sinisen sohvan taakse hän näki liilan pennun istuvan hiekkalaatikon edessä. "Ahaa, sinä et juossutkaan karkuun kylpyhetkeä vaan halusit käydä ensin vessassa", simssiliini ymmärsi lopulta ja kääntyi selin antaakseen toiselle vessarauhan. Välillä simssiliinin oli vaikea ymmärtää Untuvan sanattomia viestejä, hän oli niiden tulkinnassa paljon toivottomampi kuin Stiina ja Espique. Se oli oikeastaan hassua, sillä simssiliini oli itse lapsena ollut ujo, joten voisi luulla että hän kykenisi tulemaan toimeen mykän pennun kanssa. Ehkä simssiliini ei osannut kommunikoida Untuvan kanssa, mutta hän halusi näyttää tälle että puhumattomuuskin on ok ja kissa olisi erilaisuudestaan huolimatta hyvä omana itsenään, toisin kuin simssiliinin lapsena vastaanottama palaute oli antanut ymmärtää. Tyttö havahtui mietteistään tuntiessaan pienen karvapallon hipaisevan nilkkaansa, Untuva oli valmis kylpyä varten.

Untuvakin saatiin ongelmitta ammeeseen, mutta Tulpeen verratessa poju ei tuntenut oloaan yhtä rentoutuneeksi. Tulpen sukellellessa ja pelleillessä ammeessa Untuva istui liikkumatta paikoillan naama irveessä simssiliinin hieroessa shampoota kisun turkkiin. "Noin, sukeltaisitko sinäkin, jotta pääsi päällä olevat vaahdot saadaan huuhdeltua?" simssiliini kysyi suostuttelevasti, mutta Untuva ravisti napakasti päätään vastustamisen merkiksi. "Älä ole nössö, tää on kivaa!" Tulpe hihkui ja teki kuperkeikan vedenalla. "Ei haittaa jos et halua, saadaan huuhtelu hoidettua muutenkin", simssiliini sanoi. Hän muodosti kämmenistään pienen kupin ja kauhoi ammeesta vettä kipaten ne pojan päähän. Untuva puristi silmänsä tiukasti kiinni ja suu meni entistäkin äkäisempään irveeseen, mutta urheasti pentu pysyi paikoillaan. simssiliini uskoi Untuva tottuvan muutaman kylpykerran jälkeen peseytymiseen, joten pesuhetket alkaisivat jossain vaiheessa sujua paremmin rutiininomaisesti. Tulpe olikin sukelteluleikkiensä lomassa huuhdellut itse itsensä, joten simssiliini sai nostettua molemmat pennut samaan aikaan vedestä. Ammeen vieressä odotti Tulpen ja Untuvan pyyhkeet, joten simssiliini laski pennut pyyhkeiden päälle ja kuivasi ensin Tulpen ja sitten Untuvan. "Kumpi tulee ekana harjattavaksi?" simssiliini tiedusteli pyyhekuivatuilta kissoilta. "Minäää!" Tulpe kailotti suureen ääneen. "Hmm, taidan ottaa Untuvan ensin", simssiliini ilmoitti napaten liilan pennun syliinsä. "Mutta miksi? Eihän Untuva edes ilmaissut kiinnostustaan niin kuin minä", Tulpe huomautti vähän loukkaantuneena. "Joskus huomiota kaipaa enemmän se, joka ei sano mitään kuin porukan äänekkäin", simssiliini selitti liikutellessaan harjaa pennun liilaa selkää pitkin. Untuva rentoutui nopeasti kevyisiin kamman vetoihin ja asettui silmät ummessa makuulle hoitajansa polvelle. Kisu kehräsi itsekseen tuskin kuuluvalla äänellä, mutta simssiliini tunsi kehräyksestä aiheutuvan pienen värinän silittäessään höyhenenpehmoista pentua. Hoitaja oletti Untuvan nukahtaneen, vaikka todellisuudessa poju oli jälleen siirtynyt haaveilemaan omaan päänsisäiseen mielikuvitusmaailmaansa. Harjaamisen jälkeen simssiliini laski pennun sylistään sängylle ja siirtyi Tulpen luokse. Tämä selaili parhaillaan kavereiltaan saamiaan kirjeitä. "Olen saanut jo monta uutta ystävää pentubileiden jälkeen! Rio ja Kuula lähettivät minulle jopa suklaamunia", Tulpe selitti samalla kun harjasin kissan turkkia. "Onpa kiva, tuostahan riittää koko porukalle yksi suklaamuna", simssiliini totesi, mutta Tulpe ilmoitti syövänsä mieluummin kaiken itse, nehän oli juuri hänelle tarkoitettu. "Sen sijaan että pidät kaiken itselläsi voisit tarjota osan herkuista muille. Ilo moninkertaistuu kun sen jakaa muiden kanssa", simssiliini puhui syvällisiä. "Minä ainakin saan enemmän iloa siitä että saan syödä viisi munaa kuin tyytyisin vain yhteen", Tulpe totesi ymmärtämättä hoitajansa pointtia, mutta hän olikin vielä niin nuoressa iässä. Toisin kuin Untuva Tulpe ei ottanut kampaamohetkeä rentoutumistuokiona vaan puhua pälpätti pentubileiden käänteistä, ja simssiliini kuunteli juttuja kärsivällisesti vaikka Tulpe oli selittänyt jotkut asiat hänelle jo useampaankin kertaan. Kun molemmat pennut oli harjattu simssiliini nyppi harjaan tarttuneet irtokarvat pois ja keräsi pesuhetken jäljiltä levälleen unohtuneet tarvikkeet pois lattialta. Loppuillan hoitaja istuskeli sängyllä silitellen pentuja. Miten vastapesty kissa voikin tuntua niin ihanan pehmoiselta!?

Tulpen mielipide päivästä: "Ajatella että olen elänyt jo kolmen ikäpisteen verran tietämättä miten hauskaa puuhaa kylpeminen on! Vedessä lilluminen on ihanaa, toivottavasti pääsen pian uudelleen pesulle! simssiliini mainitsi että voisin viihtyä jossakin uimahallissa, mutten oikein ymmärtänyt mikä sellainen uimahalli edes on, vähän niin kuin sitä herkkujen jakamistakaan en hokannut..."

Untuvan mielipide päivästä: "Urhg, toivottavasti seuraava kylpyhetki ei koita ihan pian... Harjattavana oleminen oli enemmän minun makuuni, nyt turkki on sileä ja kiiltää kauniisti!"

---

Tarpeet pennuille:
+ Hygienia (kylpy)
+ Siisteys (harjaus)

Tuli nyt kirjoitettua tällainen nopea teematarina ennen kuin siirryn helmikuun rästitarinoiden pariin. .-D

Vastaus:

Saat 17 + 5 = 22 penniä, ja kohotan tarpeet. .-)

-Kasa

Nimi: Xena

08.03.2020 20:48
Piip pi-pi-piip, piip pi-pi-piip! Herätyskelloni ilmoitti pirteästi uudesta koulupäivästä. Taas. Puen vaatteet, menen bussiin, istun koulussa, ja ehkä noin vuodelta tuntuneen ajan päästä pääsen vihdoin takaisin kotiin ja kaikki mukava ja rento aika vuorokaudesta kuluukin sitten siivillä.
Sitten muistin. Loma! Ei koulua ei aikaista herätystä, ei ajan matelua. Herätyskellon äänikin oli vain oman uneni tuotetta.
Aurinko oli muutaman viikon aikana alkanut nousta aina vain aikaisemmin, kuten itse asiassa minäkin. Lilon aamuvirkkuus oli jotenkin huomaamattoman salakavalasti onnistunut tarttumaan minuun, vaikka ennen olinkin ollut juuri se tyyppi joka herää aina ja kaikkialla viimeisenä. Nyt kello oli kuitenkin vasta puoli kahdeksan, ja aurinko paistoi jo, joten päätin nousta ylös. Lilokin näytti, yllätys yllätys, olevan jalkeilla ja makoili auringon lämmittämällä vaaleanpunaisella matolla niin rentona kun nyt kissa olla voi.
- Huomenta! Huikkasin samalla kun vääntäydyin sängyltä ylös ja suuntasin vaatekaapilleni.
- Oho, sinäkin olet jo herännyt, hän ihmetteli liikauttamatta hännänpäätäänsäkään //en tiedä onko toi ees sana xD//.
- Jep, ja minulla onkin sinulle yllätys! Ilmoitin kun yhtäkkiä ehkä hieman turhan täyden vaatekaappini keskihyllyltä putosi jotain lattialle.
Siinä samassa Lilo olikin jo jalkeilla. - Vau! Onko tuo minulle? Ihan sairaan hieno, aion käyttää tuota koulussa aina!
Lilo viittasi kouluhakemukseen, jonka olimme lähettäneet noin viikko sitten ja toisessa päässä oltiin näytetty vihreää valoa. Nyt Lilo oli tosi innoissaan asiasta, ja tämän takia olinkin ostanut hänelle kyseisen keltaisen koululaukun.
- No, tiesin minkä valita, lempivärisi perusteella näet. Mutta ostin sinulle shoppailuinnossani samalla muistivihon ja kännykänkin, myönsin ja näytin loputkin ostoksistani.
- Keltainen puhelin! Vau! Kiitos tosi paljon! Mutta muista kuitenkin ostaa vain tarpeeseen. Shoppailu kuluttaa loppujen lopuksi todella paljon enemmän luontoa kun mitä uskoisikaan. Vaikka kai nämä nyt olivat ihan tarpeelliset, kissatyttö sanoi vakavana.
- Sinä se sitten otat ilmastonmuutoksen vakavasti! Mutta onhan se tärkeä asia, ja yritän muistaa vähentää varsinkin vaatteiden shoppailua tästä lähin, lupasin hymyillen. - Mutta tämä ei oikeastaan ollut se yllätykseni. Se taitaa nimittäin olla juuri nyt tuolla oven takana, kerroin arvoituksellisesti.
Kuin taikaiskusta oven takaa kuului vaimeaa rapinaa ja kysyvä naukaisu. Avasin oven, ja kuten arvelinkin, vanha kissarouva odotti siellä istuen häntä siististi tassujen alla.
- Olihan tämä oikea huone? Olen Viivi, ja minulle kerrottiin että Xena- niminen tyttö adoptoisi minut, tämä kertoi.
- Kyllä vain, minä olen Xena, ja tämä tässä on Lilo, toinen kissahoidokkini.
- Ai, Viivi! Sinähän olet luontokerhossa. Siis… tulet meille asumaan? Lilo ihmetteli.
- Jep, minä ja Viivi sanoimme yhtä aikaa.
- Siistiä! Olen aina halunnut kämppäkaverin! Lilo iloitsi. - Siis myös kissan, sinun lisäksesi, hän lisäsi minulle.
- Juu, halusin antaa adoption vanhimmalle kissalle mukavan loppuelämän kodin, hymyilin ja katsoin Viiviä. - Minulla ja Lilolla on tänään iltapäivällä vielä menoa, mutta ennen sitä voisimme tehdä jotain kivaa kolmistaan!
- Ai mitä menoa? Lilo kysyi epäluuloisena.
- No se eläinlääkäri josta kerroin eilen! Se on pelkkä kynsien leikkaus, sitä ei kannata jännittää ollenkaan, lupasin kun Lilon silmät suurenivat.
- Minäkin olen käynyt monet kerrat eläinlääkärillä. Siellä kaikki ovat tosi mukavia ja hommat sujuvat yleensä oikein hyvin, Viivikin vakuutteli. - Mutta sitä ennen ehdottaisin että voisimme käydä lyhyellä kävelyllä ulkona. Tiedän erään reitin, jonka vanhat lonkkani varmaan kestäisivät.
- Kuulostaa hyvältä, sanoin ja Lilo nyökkäsi.
Ulkona Viivi johdatti meidät tien yli sankkaan metsään, jossa vanhat kuuset kasvoivat pienempien koivujen ja pensaiden ympäröiminä. Vesisateiden ja lumettomien säidenäiden jälkeen oksistoa peitti hento lumikerros. niitä peitti ohut lumikerros, joka ei kuitenkaan ollut päässyt maahan asti tiheän oksiston ansiosta.
Kävelimme kapeaa polkua pitkin metsässä, ja kuuntelimme metsän ääniä. Linnun viserrystä, puiden havinaa ja kosteiden lumipaakkujen tippumista puista alas.
- Hei, onko tuo talitiainen? Lilo kysyi rikkoen hiljaisuuden. Hän osoitti hännällään eteenpäin, jossa kellertävä pikkulintu pyrähti kuusen oksalta lentoon.
- Näyttäisi olevan, ja aika nuori sellainen, Viivi totesi vankan luontokerhokokemuksensa perusteella.
- Vau! Minun ensimmäinen lintubongaukseni! Lilo hihkui ja hyppeli eteenpäin.
Kulkiessamme eteenpäin polku alkoi leventyä lopulta niin leveäksi, että mahdoimme kävelemään kaikki kolme vierekkäin. Puut ympärillämme olivat vaihtuneet lähinnä koivuiksi ja männyiksi, ja maata peittivät ikivihreät puolukan- ja mustinkanvarvut. Lopulta puut alkoivat harveta ja edestäpäin kuului meren kohinaa ja lokkien kirkunaa. Nyt metsäpolku tuli molempiin suuntiin jatkuvan mukulakivitien kohdalle, ja jatkoimme siitä vasemmalle. Vain hetken käveltyämme tulimme kauniille näköalapaikalle, jossa tietä ympäröivät istutetut pensaat ja koristepuut, ja polun reunalta näki merelle. Ulappa jatkui silmänkantamattomiin ja lähellä rantaa oli muutamia tiheästi puita kasvavia saaria.
- Hei, me emme näe mitään! Lilo huudahti tuohtuneesti.
- No anteeksi että unohdin sinut kahdeksi sekunniksi, tuhahdin ja nostin Lilon katselemaan edessämme avautuvaa maisemaa.
- Upeaa, Lilo huokaisi.
Nostin myös Viivin syliini, jotta he voisivat katsoa yhdessä näkymää.
- Voimmeko me mennä alas rantaan? Lilo kysyi päästettyäni hänet alas.
- Toki, vastasin ja lähdimme jatkamaan polkua joka kulki jyrkänteen reunaa pitkin alas hiekkarannalle.
Ranta oli täysin autio ja hiljainen lokkeja lukuunottamatta. Lilo juoksenteli innokkaasti hiekalla meidän tullessa Viivin kanssa hitaammin.
- Katso Lilo, täällä on näkinkenkiä, Viivi huikkasi kumartuessaan kaivamaan hiekkaa.
Löysimme yhdessä paljon erivärisiä- ja muotoisia näkinkenkiä, jotka Lilo halusi tietysti ottaa kaikki mukaan.
- Sinä saat sitten itse kantaa ne, käskin Lilon keräillessä helyjään kasaan.
- Missä muka? Ei minulla ole taskuja, toisin kuin sinulla, hän heitti takaisin ja lopulta taivuin kuljettamaan näkinkengät takkini taskussa.
Kävelimme rantaviivaa pitkin hiljaisuuden vallitessa. Aallot löivät rantaan ja loivat uria märkään hiekkaan siltä kohdin, mihin osui. Merellä ei näkynyt muuta elämää kuin yksi purjevene kaukaisuudessa.
Lilo tylsistyi pelkkään kävelemiseen ja alkoi hypellä aivan vesirajan tuntumassa. Kuun aallot paiskaantuivat eteenpäin, Lilo hyppäsi kauemmas, ja kun ne vetäytyivät, hän juoksi takaisin veteen päin.
- Lähdettäisiinkö jo takaisinpäin? Ehdotin kuljettuamme parisataa metriä hietikkoa eteenpäin.
- No okei, Lilo myöntyi ja lähdimme palaamaan takaisin sinne, mistä lähdimme.
Päästyämme takaisin näköalapaikalle ja jatkettuamme siitä mukulakivipolkua, Viivi ehdotti että metsäpolun sijaan kulkisimme kivipolkua kotiin.
- Siitä pääsemme kiviselle kuratielle, ja vain parisataa metriä oikealle ja olemme taas hoitolalla, hän kertoi.
- Sinä näytät tietävän nämä paikat tosi hyvin! kehaisin.
- No, olemme pyörineet täällä paljon luontokerhon kanssa, hän totesi.
Polku kulki aluksi samassa koivu-mäntymetsässä kuin aikaisempikin, mutta sitten metsä harveni ja molemmilla puolillamme näkyi vain avointa aluetta, joka vaikutti pelloilta.
- Hei, mitä tuolla tien reunassa on? Lilo yhtäkkiä kysyi ja juoksi edellemme. - Tyhjä tölkki! Hän huudahti halveksivasti ja noukki keltaisen, jokseenkin ruttuisen limutölkin hampaisiinsa.
- Tuossahan voi olla bakteereita, puuskahdin ja otin tölkin Lilolta.
- Minä löysin sen, minä kierrätän sen, Lilo sanoi sen oloisena että tämä roska olisi hänen elämänsä arvoinen.
- Selvä sitten, myönnyin ja annoin tölkin takaisin löytäjälleen.
Kivinen kuratie oli ohuen lumen peitossa, eikä siinä näkynyt kuin joitakin renkaan- ja jalanjälkiä. Luonto oli hiljaa, ja jylhät puut ympärillämme henkivät talvista olemustaan. Pian hoitola näkyikin jo, ja kulkiessame kauniiden, lumisten kirsikkapuiden alta taivas kirkastui jo entisestään.
Sisällä katsoin kelloani. - Ehtisimme vielä tehdä hetken jotain, ennen kun meidän on Lilon kanssa lähdettävä eläinlääkäriin.
- Leikkihuoneeseen! Lilo huudahti meiltä kyselemättä ja ryntäsi käytävällä eteenpäin.
- Tähän ei taida meillä olla sanomista, Viivi naurahti ja seurasimme Liloa.
Tullessamme leikkihuoneeseen Lilo oli jo ehtinyt kaivaa esiin jonkin lelurobotin näköisen kapistuksen.
- Katsokaa mitä löysin! Ihka oikea robotti! Ja vieläpä keltainen! Hän hihkui innoissaan tutkiessaan löydöstään.
Näytin Lilolle, miten rakkine käynnistetään ja hän alkoi innoissaan painella nappuloista.
- Tästä sen nostaa kättä! Ja tästä se kääntää päätä!
Viivikin innostui tutkimaan lelua ja yhdessä kissat saivat sen jopa puhumaan ja kävelemään.
- Tehdään jo jotain muuta, Lilo sanoi yhtäkkiä ja siirsi robotin sivuun.
- Pelataanko vaikka palloa, tai jotain? Viivi ehdotti ja nyökkäsi kohti koria, joka pursusi erilaisia palloja.
- Joo! Lilo innostui ja kaivoi esiin kevyen, keltaisen ja pienen pallon. - Tänään kaikki on keltaista! Hän huomautti kehräten.
Kissatytöt olivat pelaavinaan jalkapalloa niin, että huoneen vastakkaisissa seinissä olivat maalit. He keksivät kuitenkin jatkuvasti uusia outoja sääntöjä ja lisäyksiä peliin jonka kulun seuraaminen vaikeutui aina vain. Yhdessä kohtaa olin tuomari, ja vain vasemmalla takajalalla tehdyt maalit hyväksyttiin. Sitten Viivi keksi, että 'vanhuutensa' ja 'raihnaisuutensa' takia olisi tarvinnut minut joukkueeseensa, vaikka olin kyllä huomannut että kissavanhus oli ikäisekseen varsin terässä.
Lilo sen sijaan keksi, että hienoista liikkeistä kuten pirueteista pitäisi saada tyylipisteitä. Tämä johti loppujen lopuksi siihen, että nauroimme kaikki lattialla kippuralla. Kelloa katsoessani jouduin kuitenkin tokenemaan naurukohtauksesta ja siivoamaan pallon ja robotin paikoilleen.
- Eläinlääkäriaikamme on kymmenen minuutin päästä! Huudahdin ja koitin saada Lilon jalkeille.
- Eihän teillä ole sitten mitään kiirettä, Viivi huomautti rennosti.
- Mutta viimeksihän kävelimme kaupungin alkuun jotain viisitoista minuuttia! Ja sieltä eläinlääkärille on vielä lisää, ihmettelin.
- No, varmaan jos menette autotien kautta. Joka tapauksessa Mouruposken takapihalta lähtevää metsäpolkua kävelette pari kolme minuuttia ja olette eläinlääkärillä, kissarouva kertoi huvittuneesti.
- Kiitos kauheasti! Tiedä kuinka kauan olisimme menneet kiertoreittiä ilman sinua. No nyt meidän pitää silti jo rientää. Voit mennä huoneeseemme ja vaikka syödä jotain jos haluat! Huikkasin ennen kuin riensimme Lilon kanssa pois leikkihuoneesta, kohti ulko-ovea.
Löysimme pian Viivin tarkoittaman polun. Se lähti takapihan vaahterapuiden siimeksestä ja kulki tiheän lehtipuuston lomassa. Siellä täällä näkyi lintujen ja pikkueläimien tassunjälkiä, mutta lintujen laulua ei kuitenkaan kuulunut. Yllättävän metsä loppuikin jo ja edessämme näkyi vain vanhan tiilirakennuksen takaseinä. Kiersimme sen etupuollelle ja se oli kuin olikin eläinlääkäri.
- Viivi se tuntee nämä tienoot, Lilo sanoi ihailevaan sävyyn.
Astuimme valkoisesta ovesta siistiin odotustilaan, jossa oli seinillä eläinaiheisia julisteita ja mustien nahkaistuimien välisessä telineessä eläinlehtiä. Yhdellä seinällä oli vastaanottotiski jonka takana hääräili vaaleahiuksinen naishenkilö. Istuimme Lilon kanssa sohvalle odottamaan, ja ei aikaakaan kun valkoiseen takkiin pukeutunut mies tuli eräästä ovesta meille hymyillen.
- Lehvästössä Lepäävä Leopardi, Lilo? Hän kysyi ja Lilon nyökättyä jatkoi. - Sinulla onkin kaunis nimi. Minä olen Kuiku, ja hoidan Lilon kynsien leikkuun tänään.
Kättelin Kuikua ja hän johdatti meidät huoneeseen josta oli tullutkin. Se oli pienehkö, vaalea huone jonka keskellä oli hoitopöytä ja takaseinällä muutamia työtasoja ja lääkekaappeja.
- Tänään teillä onkin ihan helppo ja nopea pikku juttu. Tähän menee vain muutama minuutti, eikä satu ollenkaan, Kuiku lupasi opastaen Lilon työtäson päälle.
Sitten hän nosti yhdestä kaapista pienet eläinten kynsisakset - keltaiset - ja alkoi heti leikata Lilon kynsiä.
Utelias ja innokas Lilo ei ollut moksiskaan eläinlääkärin käsittelystä. Kaikki meni hyvin ja jokainen kynsi saatiin leikattua ja kaupan päälle vielä raspattua siisteiksi.
- Tulipa siistit! Kuinkas sanotaan, Lilo, muistutin.
- Kiitos! Lilo hihkaisi ja hyppäsi hoitopöydältä alas.
Kotimatkalla alkoi jo hämärtää ja meinasimme loppumatkasta vähän kompuroida pimeällä metsäpolulla. Pääsimme silti ehjin nahoin takaisin hoitolalle. Huoneessamme Viivi oli jo asettautunut mukavasti vaaleanpunaiselle sohvalle ja ilmoitti syöneensä kaapista löytämänsä mansikkatikkarin. Kävimme kaikki yhdessä loikoilemaan sohvalle.
- Olipa tänään keltainen päivä, Lilo tuumi.

//Loppu oli ehkä vähän tönkkö kun kirjotin kiireellä tän tälle päivälle :D jokatapauksessa keltaisesta tarinasta +5 penniä!//

Tarpeet
Viiville
+ Nälkätarve
Molemmille
+ Liikkumistarve
+ Leikkitarve

Vastaus:

Tykkään miten onnistut aina ujuttamaan joka tarinaan noita Lilon ilmastoystävällisiä huomioita, tässä juurikin turhien ostosten välttäminen ja roskatölkin kierrättäminen. Viivin saapuminen oli toteutettu tosi kivasti, hauska miten koko ikänsä Mouruposkessa viettänyt vanhus kissa tuntee kaikki paikat ja oikotiet, hän jopa osasi itse saapua huoneelle kuultuaan adoptiosta! Onneksi ikäero ei koitunut tällä kaksikolla ystävyyden esteeksi ja Lilo ja Viivi tykkäävät puuhastella yhdessä. .-3 Lilon kynsileikkuukin hoitui Kuikun käsissä hyvin! Saat 34 + 5 = 39 penniä, ja kohotan tarpeet. .-)

-Kasa

Nimi: simssiliini

07.03.2020 13:27
Tarinassa juhlitaan Tulpen järkkäämiä pentubileitä ja uudenvuoden nyyttäribileitä (älkää kysykö miten ne voi osua samalle päivälle, en itekään tiedä).

Bileitä

"SIMSSILIINIII!" Stiina karjaisi malttamattomana. "Odottakaa sekunti Silver ja Espio, luen tämän sivun loppuun", simssiliini vastasi katse yhä tietokoneensa ruudussa. Samassa simssiliini tajusi mitä oli juuri sanonut ja pyörähti rullatuolillaan ympäri kohdatakseen Stiinan ja Espiquen kummastuneet katseet. "Siis, tarkoitin Stiina ja Espi...que", simssiliini korjasi. simssiliini oli viime aikoina lukenut niin paljon Sonic-sarjakuvia että oli alkanut tajuamattaan kutsua kissojaan sarjishenkilöiden nimillä. "No, mitä asiaa teillä oli?" simssiliini kysyi kun kissat olivat unohtuneet tuijottamaan tyttöä hämmentyneet ilmeet naamallaan. "Niin, siis... Haluaisimme mennä kuntosalille, sinullahan piti olla jotain ilmaislippuja sinne?" Stiina varmisteli. simssiliini näytti mietteliäältä mutta sai hetkessä "ahaa!" elämyksen ja polkaisi rullatuoliin sen verran vauhtia että se liukui pöydän luota kaapille, jossa hoitaja piti säilössä papereita. Pienen kaivelun tuloksena ilmaisliput tulivat lopulta näkyville. "Huh, nämä olivat ehtineet hautautua kun ne on saatu jo pari vuotta sitten", simssiliini selitti ojentaessaan lippuja Stiinalle. Oranssi kisu katsahti hymyillen poikaystäväänsä, ja Espique tarttui tätä tassusta kaksikon kävellessä ovea kohti. simssiliini katseli hymyillen rakastavaisten menoa mutta palasi pian jatkamaan sarjiksien lukemista tietokoneen ruudulta. Hänen rauhaansa tultiin kuitenkin häiriköimään jälleen, tällä kertaa Quz oli asialla. "simssiliini, minä ja muutama kaverini aiotaan olla yötä puuhakammarissa ja me pidetään nyyttärit. Onko jotain ruokaa mitä voisin viedä sinne?" Quz kyseli. "Ota vaikka yksi hedelmäkakku, meillä on niitä useampi säästössä", simssiliini vastasi ja yritti hätistää Quzin muualle huiskimalla kättään samalla kun yritti jälleen keskittyä ruudun tapahtumiin. Quz ei kuitenkaan tajunnut vihjettä, ihmetteli vain mikä häiriö hoitajan käteen oli tullut kun se sillä tavalla sätki itsekseen. Ehkä tämä oli joku uusi leikki? Quz valmistautui syöksymään hoitajansa käteen kiinni kynnet ojossa, mutta paikalle ilmaantunut Ruu kiskaisi häntä hännästä saaden pojan huomion. "Varmaan sinä menet vaan omiin bileisiin ja minun täytyy yksin jäädä kaitsemaan Titin juhliin tulevaa pentulaumaa", Ruu huomautti närkästyneenä. "Me sovittiin näistä tyynysotabileistä jo monta viikkoa sitten kissojen chatissa, en voi jäädä niistä pois. Sitä paitsi minä vahdin Titiä joulutapahtumassa, nyt on sinun vuoro", Quz puolusteli. Ruun kasvoilla oleva kipakka ilme paljasti että kissa aikoi valittaa vielä jotakin, mutta kissa ymmärsi ettei riidanhaastamisessa olisi järkeä, joten hän päätti kokeilla rauhallisempaa tapaa. "Tiedän sen. Tuntuu vain ettei meillä ole enää nykyisin kunnolla yhteistä aikaa: Sinä jätit Linnan juhlat väliin, ja minä en puolestaan osallistunut rekiretkelle", Ruu huokaisi. Quz tunsi pienen pistoksen rinnassaan, sillä hän oli molempien Ruun mainitsemien tapahtumien aikaan ollut Kinuskin seurassa, eikä hän ollut oikeastaan edes tajunnut ikävöidä Ruuta... "Hei, lupaan että järjestän meille yhteistä aikaa ystävänpäivänä", Quz lausahti, jolloin Ruunkin suupielille kohosi hymy. "Nyt oikeasti, voitteko mennä juttelemaan jonnekin muualle että voisin lukea rauhassa!" kissojen keskustelua kuuntelemaan kyllästynyt simssiliini ärähti. "Ihme sekopää", Quz tuhahti Ruun kikatellessa kaksikon marssiessa pois huoneesta. Oven kolahdettua kiinni simssiliini iloitsi saadessaan vihdoin lukurauhan ja nojautui sitten takaisin tietokoneen ruudun äärelle.

Hyvästeltyään poikaystävänsä Ruu suuntasi leikkihuoneeseen, jonne ensimmäiset vieraat olivat jo ennättäneet saapua. Tulpe viihdytti parhaillaan serkkujaan Clarissaa, Cindya ja Mustikkaa, joista jälkimmäiseen hän olikin jo ehtinyt tutustua aiemmin salapoliisikerhossa. Tulpe halusi olla hyvä juhlaemäntä, ja hän oli aiemmin uhonnut tutustuvansa jokaiseen juhlavieraaseen. Jos pentu todella sen tekisi, tulisi hän saamaan kasapäin uusia ystäviä! Untuvaa Ruu ei onnistunut paikantamaan pennun huomiotaherättävästä turkinväristä huolimatta, ujompi pentu oli varmaankin vetäytynyt johonkin nurkkaan omaan rauhaansa. Nooran kissojen lisäksi paikalle olivat ennättäneet saapua myös Hahtuva ja Sisu, ja vauvapentujen vertaillessa pehmoleluja ja helistimiään keskenään olivat vanhemmat Vattu ja Hahtuva menneet kokeilemaan liukumäkeä. Samassa Ruun mieleen muistui hänen kummipentunsa Rasmus, jota Ruun oli tarkoitus mennä tapaamaan tänään ensimmäistä kertaa, miten hän olikaan unohtanut koko asian? Ruu teki nopean tilannearvion ja uskoi pentujen pärjäävän hetken ilman valvomistakin. Sitä paitsi jokunen Kirsikan vanhemmista kissoista oli luvannut tulla pitämään vahtia, joten nämä saapuisivat varmasti pian paikalle, eikä Ruukaan olisi poissa kuin hetken. Musta kissa säntäsi ripeään juoksuun, eikä aikaakaan kun hän oli jo saapunut adoption tiloihin. "Tulin tapaamaan Rasmusta. Hän on kummipentuni", Ruu kertoi adoption vastaanotossa olevalle henkilölle, joka poistui hetkeksi toiseen huoneeseen ja palasi sitten mukanaan keltainen kissanpentu, jonka tämä laski Ruun eteen. "Moi Rasmus, olen Ruu, sinun kummisi", Ruu esittäytyi pennulle. Tilanne palautti Ruun mieleen muutaman vuoden takaisen ensitapaamisensa silloisen kumminsa Nickin kanssa. Oman kummin saaminen oli tuntunut hienolta, sillä Ruu oli kokenut ensimmäistä kertaa vuosiin jonkun välittävän hänen olemassaolostaan. Nyt Ruu halusi luoda vastaavanlaista onnea muillekin adoption kissoille, jotka olivat pahimmassa tapauksessa olleet hylättyinä ilman hoitajaa useiden vuosien ajan. Siksi Ruu odottikin kummiuutisen nostattavan hymyn pienen pennun kasvoille, mutta Rasmus oli kuin ei olisi kuullutkaan Ruun puhetta, pentu tuijotti vain lattiaa. "Hei, onko jokin vinossa?" Ruu huolestui ja hipaisi tassullaan keltaisen pennun päälakea, jolloin tämä lopulta kääntyi katsomaan Ruuta. "Olen ollut yli kolme vuotta adoptissa, eikä minua ole hoidettu kertaakaan elämäni aikana. Minulla ei ole syytä elää", Rasmus ruikutti surkeana. Pennun sanat saivat surun ja vihan sekaisia tuntemuksia kuohahtamaan Ruun sisällä, mitä Rasmuksen ex-hoitaja oli oikein ajatellut lupautuessaan tälle eliniäksi hoitajaksi ja sitten hylännyt pikkuisen saman tien? Ei mikään ihme ettei Rasmuksessa ollut tippaakaan elämäniloa jäljellä. "Tiedän mitä olet kokenut. Minutkin hylättiin ihan pienenä, ja viettäessäni vuosia adoptiossa aloin vähitellen luulla etten kokisi enää koskaan mitään kivaa. Mutta sitten sain oman kummin, ja myöhemmin jopa hoitajan. Mitäs sanoisit Rasmus jos jätetään tänään adoption ankeus taakse ja mennään pitämään hauskaa pentubileisiin", Ruu ehdotti. Pennun ilme oli muuttunut apaattisesta mietteliääksi, ja lopulta Rasmus päätti hyväksyä ehdotuksen. "Mutta vain yhdellä ehdolla: Kutsu minua jatkossa Ramiksi, se on lempinimeni", pentu painotti, ja Ruu lupasi noudattaa käskyä.

Tulpe ei edes ollut huomannut äidin lähtöä, sillä hänellä oli täysi työ vieraiden viihdyttämisessä. Jutusteltuaan tarpeekseen serkkujensa kanssa Tulpe oli pelannut hetken aikaa jalkapalloa häntä vähän vanhempien pikkupentujen kanssa, mukana olivat olleet ainakin Ennustus, Vattu ja Hahtuva, mutta urheilullisuus ei kuulunut Tulpen vahvuuksiin ja tämä oli siirtynyt seuraavaksi Kuulan ja Rion juttusille. Veljekset olivat tuoneet mukanaan komean keinuhevosen, ja hetken mielijohteesta pennut keksivät mielestään loistavan leikin. "Pidetään kisaa siitä kuka jaksaa roikkua pisimpään keinuhevosen kyydissä!" Vattu oli yllyttänyt porukkaa, ja lopulta keinuhevonen oli suorastaan kissoijen peitossa: Hahtuva, Kuula ja Kettu olivat saaneet varattua parhaat paikat satulasta ja Cara istui heidän takanaan hevosen takapuolen kohdalla. Clarissa oli puolestaan kiivennyt hepan pään päälle, ja vielä hevosen raajoissa olivat roikkumassa Vattu, Coco, Tulpe sekä Rio. Tulpe tunsi otteensa luisuvan heti kun keinuhevoselle annettiin vauhtia, mutta hän ei aikoisi pudota ensimmäisenä, joten sinnikkäästi pentu kiersi tassunsa tiukemmin hevosen puisen jalan ympärille. Vatun ote herpaantui ensimmäisenä, ja kissa kikatti lennähtäessään vauhdikkaan ilmalennon. Leikkiä ei kuitenkaan ehditty jatkaa sen pidemmälle, sillä Ramin kanssa paikalle saapunut Ruu riensi ensitöikseen keskeyttämään vaarallisen leikin. "Keinuhevosen kyydissä saa olla vain yksi pentu kerrallaan! Miettikää mitä olisi voinut sattua, jos joku kyydistä putoaja olisi jäänyt kiikun alle. Ja Titi, sinäkin lähdit mukaan moiseen hullutukseen, hyi sinua", Ruu nuhteli. "Älä kutsu minua tuolla nimellä", Tulpe tiuskaisi hieman nolona, pitikö äidin tulla pilaamaan kaikki juuri kun oli hauskaa. "Anteeksi, emme tee sitä enää toiste", Kuula pahoitteli kaikkien puolesta. "Mites muuten, eikö teiltä pitänyt tulla jokunen kissa lastenvahdiksi?" Ruu tiedusteli hänen puheilleen saapuneelta vihreältä pennulta. "Ne menikin mieluummin tekemään Mourusta", Kuula ehti vastata ennen kuin hänen veljensä kaappasivat pennun mukaansa uusiin leikkeihin. "Niinpä tietysti, eli koko pentulauman kaitseminen on nyt yksin minun vastuullani. Toivottavasti pennut käyttäytyvät jatkossa järkevämmin", Ruu mutisi itsekseen. Hän tajusi heti ettei siis ehtisi viettää paljoa aikaa kummipentunsa kanssa, mutta ainakin Rami saisi tavallisesta poikkeavan puuhapäivän. Pentu oli jo löytänyt leikkiseuraa muista ikäisistään, ja poikapennut olivat järjestäneet keskenään pikkuautojen rallikilpailut. "Hei minä keksin, laitetaan autot laskemaan liukumäestä, ja se kenen auto menee pisimmälle voittaa", Coco intoili. Kukin pentu kiipesi vuorollaan liukumäen päälle ja laski autonsa matkaan, ja tuomarina toimiva Sisu merkkasi teipillä lattiaan jokaisen auton matkan pituuden. Rami tökkäsi alkuvauhdin vihreälle pikkuautolleen, ja auto kiisi huimaa vauhtia jyrkässä mäessä. Valitettavasti auto laskeutui kyljelleen eikä vierinyt kovin pitkälle. Palkinto meni lopulta Vesalle, joka oli erittäin ylpeä suorituksestaan. "Minä vähän taktikoin laskemalla päässäni arvion auton liikeradasta, ja-" "Joopa joo näsäviisas nörtti, ei ketään kiinnosta", poikien autokilpaa sivusta seurannut Kettu keskeytti Vesan lesojutut.

"Täällähän sinä olet", Vesa huudahti löydettyään kaksoisveljensä piileskelemästä yksinään yhdessä leikkihuoneen nurkassa. Untuva säpsähti tullessaan yllätetyksi, mutta rauhoittui kun tajusi, että veli oli tullut yksin. "Mikset tule leikkimään muiden kanssa?" Vesa kummasteli ja kävi istumaan veljensä viereen. Untuva nosti pystyyn neljä sormea ja teki sen jälkeen molempia etutassujaan hyödyntäen ison ruksin. Sen jälkeen hän nosti vain yhden sormen ja muodosti tassuista sydämen. "Ymmärrän, eli iso porukka ahdistaa sinua mutta viihdyt yksin?" Vesa varmisti Untuvan nyökkäillessä. Untuva piti veljestään, sillä tämä oli ainoa joka osasi kommunikoida hänen kanssaan ilman puhetta, joskus edes Untuvan vanhemmat eivät meinanneet saada selkoa siitä mitä pentu yritti viestittää. "Mutta eikö sinulla ole täällä yksinäsi tylsää?" Vesa ihmetteli, jolloin Untuva kohautti hartioitaan. Hän ei ollut tajunnut ottaa mitään lelua viihdykkeeksi, mutta mielikuvitusmaailmassaan Untuvalla riitti tekemistä loputtomasti. "Tulisit vaikka piirtämään, siitähän sinä tykkäät. Voin esitellä sinut muille", Vesa lupasi, ja lopulta Untuva suostui hieman empien ehdotukseen. Onneksi piirtopisteellä ei ollut kovin isoa ruuhkaa, paikalla olivat vain Clarissa, Kuula ja Hahtuva. "Tässä on veljeni Untuva. Hän on vähän ujo eikä häntä saa juttukaveriksi senkään takia ettei hän osaa puhua, mutta hän on silti mukavaa seuraa", Vesa selitti esitellessään kaksoisveljeään piirtojengille. "Moikka Untuva, kiva tavata", Hahtuva lausahti, minkä jälkeen Kuula ja Clarissakin tervehtivät häntä. Untuva hymyili ja asettui istumaan hänelle ensimmäisenä jutelleen mustan kissan viereen. "Me piirretään yhdessä satumaata. Minä piirrän sillan ja joen, ja Clarissa tekee joen viereen talon. Kuula hahmottelee puolestaan parhaillaan vuoristomaisemaa omalle paperilleen. Meillä ei ole kuitenkaan ole vielä ketään asukkaita, joten haluaisitko osallistua projektiimme ja piirtää jotakin?" Hahtuva tiedusteli esiteltyään piirrosmaailman Untuvalle. Pentu ei yleensä tykännyt tehdä ryhmätöitä, mutta hahmosuunnittelu oli yksi Untuvan mielipuuhista, joten hän suostui tämän kerran. Untuva päätti piirtää kuvat kaikista yhteisprojektiin osallistuneista, ja pian paperille oli muodostunut muotokuvat kahdesta vihreästä kissasta, tumma Hahtuva sekä Untuva itse. Lopuksi Untuva leikkasi hahmokuvakkeet irti paperista, ja kun niiden taakse kiinnittäisi sinitarraa pystyisi hahmoja liikuttelemaan vapaasti kartalla. "Tosi hienoja, olet hyvä piirtämään", Hahtuva kehui, jolloin Untuva punastui. Tuntui hyvältä kun muut arvostivat hänen työtään! Pennut teippasivat vielä piirtämänsä maisematkin yhdeksi isoksi kuvaksi. Vaikka jokaisella oli vähän erilainen piirtotyyli näytti maisema melkoisen yhteneväiseltä, sillä kuvia yhdisti sama joki, joka virtasi sillalta talolle ja vielä vuorienkin kupeessa. Nelikko ehti leikkiä hetken aikaa piirustuksellaan sijoittamalla omia kuvakkeitaan kartan eri paikkoihin, mutta sitten Ruu tuli ilmoittamaan että olisi aika siirtyä keittiön puolelle ruokailemaan.

Keittiössä Ruu toivoi että apuna olisi ollut useampikin tassupari pentujen ruokkimisessa, sillä osa vastasyntyneistä pennuista oli niin pieniä että heille piti syöttää mössöt lusikalla. Onneksi suurin osa pennuista hallitsi jo itsenäisen ruokailun, joten riitti kun mössöt kippasi lautaselle, ja maidot olikin kaadettu jo etukäteen valmiiksi tuttipulloihin. "Oletko viihtynyt?" Ruu tiedusteli syöttäessään tomaattimössöä kummipennulleen. "Joo. Me pidettiin rallikisat leikkiautoilla, ja laskin myös liukumäkeä ainakin kymmenen kertaa", Rami selitti niin innokkaasti että Ruun äsken tarjoama mössölusikallinen valui punaisena vanana pitkin pennun leukaa. Ruu huokaisi alkaessaan pyyhkiä sotkua talouspaperilla, olisi ilmeisesti parempi olla kyselemättä Ramilta mitään ruokailun aikana. Tulpe ruokaili yhdessä Pilvin, Avan ja Caran kanssa. "Tämä on ensimmäinen tapahtuma johon otan osaa. Tunsin entuudestaan vain Hahtuvan, mutta tänään olen tavannut paljon uusia kissoja", Pilvi selitti innoissaan. "Joo, siksi pistinkin pirskeet pystyyn että tutustuisin muihin ikäisiini kissoihin! Entäs te, oletteko viihtyneet?" Tulpe kääntyi seuraavaksi leikki-ikäisten Caran ja Avan puoleen. "Juu, leikin paljon muutenkin itseäni nuoremman Marjan kanssa. Meillä on muuten Mourusessa yhteinen sääpalsta", Ava kertoi innoissaan. "Kaipaisin kyllä vähän enemmän ikäistäni seuraa, nämä tuttipullot ovat hieman... lapselliset, suorastaan vauvamaiset", Cara kommentoi tarjoiluja. Hän olikin ehkä vähän vanha näihin juhliin, sillä Cara valmistui vastikään ykkösluokalta ja on jo täysikasvuisuuden kynnyksellä, mutta mitäpä sitä ei tekisi elämäntavoitteensa eteen? "Jos ei kelpaa niin kaada maito vaikka lasiin ja juo siitä", Tulpe vastasi kipakammalla äänensävyllä kuin oli tarkoittanut, mutta Cara innostui ideasta eikä enää kommentoinut tarjoiluja. Untuva imeskeli tuttipullomaitoa veljensä kanssa. "Tytöt tuntuvat olevan sinusta kiinnostuneita. Ainakin Kettu ja Hahtuva vilkuilivat sinua äsken", Vesa kommentoi, jolloin Untuva oli vetää maidot väärään kurkkuun. Mitä veli oikein selitti, miksi Untuvaa vanhemmat tyttökissat olisivat hänestä muka kiinnostuneita? Toisaalta Untuvakin kasvaisi pian, ja uusi ikävaihe toisi mukanaan kaikkea jännittävää, kuten koulun. Vanhemmat olivat ehdottaneet Untuvalle koulun aloittamista, ja koska Untuva halusi oppia lukemaan olisi hänen sinne mentävä, vaikka ajatus vähän pelottavalta tuntuikin. "Kun olette syöneet voitte siirtyä kirjaston puolelle odottamaan satutunnin alkamista. Muistakaa että siellä ei saa riehua, vaan on annettava lukurauha muille", Ruu selitti kerätessään lautasia tiskialtaaseen. Satutunnin alkaessa pennut olivat saaneet levittäytyä mieleisilleen makuupaikoille. Tulpe ei jaksanut keskittyä tarinaan, joten hän olikin muodostanut kirjahyllyn taakse salaisen jutteluringin Cindyn, Marjan ja Sisun kanssa, ja pennuilla oli täysi työ pitää hihitysten ja supinan äänenvoimakkuus minimissä. Untuva sen sijaan kuunteli satua kiinnostuneena, ja hän pystyi suorastaan kuvittelemaan tarinan juonenkäänteet päänsä sisällä kuvina. Rami oli pyytänyt päästä Ruun syliin, eikä tämä tietenkään tohtinut kieltäytyä. Vähitellen kissa toisensa jälkeen vaipui uneen, jopa Tulpen juorurinkiläiset uinahtivat kesken keskustelunsa.

Vanhemmat ja hoitajat saapuivat hakemaan pentujaan sovittuun aikaan, ja päiväuniltaan virkonneet pennut lähtivät huoneitaan kohti selittäen innoissaan juhlien tapahtumia. "Olipa kiva että tapahtumaan sisältyi käytännöllisiä asioita, kuten unihetki ja ruokailu", kuutta pentuaan hakemaan tullut Hipsuli selitti innoissaan Ruulle. "Juu. Joku vauvoille tarkoitettu kerho olisi kätevä kun voitaisi porukalla kylvettää ja syöttää pentuja", Ruu suunnitteli Hipsulin nyökkäillessä innokkaasti. "Mennään jo äiti", Rio vaati kärsimättömästi tökkien Hipsulia selkään tuntosarvellaan. Ilmeisesti pentua kyllästytti aikuisten tylsät keskusteluaiheet. Ruu vilkutti vihreän lauman poistuessa kirjaston ovesta ja oli sillä hetkellä erittäin onnellinen että hänellä oli vastuullaan vain yksi pentu. Juhlavieraiden kaitseminen oli opettanut tummalle kissalle ainakin sen ettei hänestä olisi suurperheen äidiksi. Lopulta jäljellä olivat enää Tulpe ja Untuva sekä Rami, joka heräili parhaillaan päiväuniltaan. "Leikitäänkö jotakin?" Rami intoili heti. Ruu mietti keittiössä odottavaa tiskivuorta, mutta katsoessaan keltaisen pennun silmiin hän ei vain voinut kieltäytyä. Ruu siirsi Untuvan ja Tulpen nukkumaan samalla sohvalle ja peitteli pikkuiset, jotta nämä saisivat jatkaa päiväuniaan rauhassa ennen kuin lähti Ramin kanssa takaisin leikkihuoneeseen. Paikka oli juhlien jäljiltä aivan hujan hajan lattian ollessa täynnä levälleen unohtuneita leluja. "Pelataan tätä", Rami vaati tassuteltuaan Twister-maton päälle. "Selvä, mutta tehdään sääntöihin pieni muutos: Aina kun tiplaa, pitää rangaistukseksi viedä kolme lattialla olevaa tavaraa paikoilleen", Ruu määräsi. Samalla hän kykenisi viettämään aikaa kummipennun kanssa ja edistämään siivoamista. "Siinä tapauksessa sinä saat pelata ensin", Rami päätti ja etsi tassuihinsa arpalaudan. "Oikea etutassu keltaiselle", kävi ensimmäinen käsky, ja Ruu teki työtä käskettynä. Hän antoi pennun antaa vielä pari käskyä ja tiplasi sitten tahallaan; näin sekä siivous edistyisi nopeammin ja Rami saisi iloita voitostaan. Vietyään lattialle jääneitä leluja kaappiin saapui Ruu jakamaan tassut solmivia käskyjä Ramille. Pennulla oli välillä vaikeuksia lyhyiden tassujensa kanssa, mutta hänellä oli hyvä tasapaino ja Rami kykeni olemaan paikoillaan kiperimmissäkin asennoissa hyvin. Pelaamisen ohessa huone tuli samalla siistiksi, ja lopulta viimeiseksi lattialle jäänyt Twister-mattokin tuli käärittyä takaisin laatikkoonsa. "Eiköhän sitten ole aika palata adoptiolle", Ruu tiedotti. Ramin ilme synkkeni ja pentu riensi halaamaan isompaa kissaa. "Kiitos kun aloit minulle kummiksi", Rami supatti Ruun turkkia vasten. Ruu hymyili liikuttuneena silitellessään pennun päälakea, tämä oli selvästi Ramille tärkeää. Saatettuaan Ramin adoptiolle Ruu marssi keittiöön ja katsahti tympääntyneenä lavuaarissa nököttäviä likaisia ruokalautasia ja tuttipulloja. "Huoh, tämän työlään päivän päätteeksi tarvitsen kyllä pitkän rentouttavan vaahtokylvyn", Ruu puuskahti laskiessaan tiskivettä pesualtaaseen.

---

Kuntosali saattaa kuulostaa ehkä vähän oudolta treffipaikalta, mutta Espique oli innoissaan hänen ja Stiinan astellessa rakennuksen liukuovista sisään. "Ahhh, treeni-into oikein kaksinkertaistuu tässä ilmapiirissä", liila kisu huokaili innokkaana. Stiina ei ollut yhtä vakuuttunut ja nyrpisteli nenäänsä ilmassa olevan hienhajun vuoksi. Kaksikko ojensi ilmaisliput tiskillä päivystysvuorossa olevalle Takulle, joka kysyi kohteliaasti kaipaisiko kaksikko vinkkejä treenaamiseen, mutta Espique vakuutteli heidän pärjäävän. "Oletko nyt aivan varma? Minä en ainakaan tiedä yhtään mitään kuntoilusta, ja onko siellä teidän kotiplaneetalla edes samanlaiset treenitavat kuin täällä?" Stiina kuiskutti poikaystävänsä korvaan. "Älä huoli, tiedän kyllä mitä teen", Espique vastasi silmää iskien ja suuntasi ensimmäiseksi painojen luokse. "Katsohan tätä!" poika lesosi nostettuaan suurimmat painot korkealle ilmaan kuin ne olisivat olleet höyhenen kevyet. Espique odotti tekevänsä Stiinaan vaikutuksen taidoillaan, mutta oranssia kissaa ei toisen pullistelu kiinnostanut. "Hurraa Herkules", Stiina mutisi haukotuksenlomasta ja päätti tarttua itsekin telineessä oleviin painoihin. "Stiina odota, sinun kannattaa aloittaa pienemmillä painoilla", Espique varoitti ja oli pudottaa kannattelemansa läskit painot varpailleen sännätessään tyttöystävänsä luokse. "Älä hössötä, kyllä minä nyt yhdet painot jaksan-" Stiinan puhe taukosi äkkiä hänen tuntiessaan etutassujen valahtavan alaspäin painojen vaikutuksesta. Onneksi Espique ehti tarttua kiinni hänen tassuistaan. Hetken aikaa kaksikko seisoi kiinni toisissaan pidellessään painoja yhdessä, mutta sitten Stiina ehdotti että he menisivät kokeilemaan nyrkkeilyä. Kaksikko veti hanskat käsiinsä ja lähestyi katossa kiinni roikkuvaa nyrkkeilysäkkiä. Espique teki pari nopeaa lyöntiä, mikä sai säkin poukkoilemaan villisti. Stiinan yrittäessä säkki tuskin edes hievahti. "Äh, tämäkin on tyhmää", oranssi kissa murjotti. "Hei, minä opetan sinua", Espique lupasi. "Ensiksi oikea asento: Seiso jalat lantion levyisessä asennossa polvet kevyesti koukussa. Nyrkit pidetään ylhäällä lähellä leukaa", Espique opasti ja Stiina teki työtä käskettynä. Seuraavaksi poika näytti eri liikeratoja lyönneille, joita Stiina yritti kopioida parhaansa mukaan. "Hienoa. Sinulla on hyvännäköinen alakoukku, yritähän iskeä säkkiä uudestaan", Espique kehotti. Tyttö lähestyi hieman vastahakoisesti nyrkkeilysäkkiä, tuskin se nytkään mihinkään liikahtaisi. Stiina valmistautui lyöntiin ja sulki silmänsä iskiessään hanskan säkkiä vasten. "Sehän meni hien- Varo!" Espiquen kehu keskeytyi kovaan huudahdukseen. Stiina ei edes ehtinyt avata silmiään kun hän tunsi iskeytyvänsä johonkin, ja hetkessä Stiina löysi itsensä makaamassa lattialta. "Mitä tapahtui?" tyttö kummasteli Espiquen rientäessä tämän vierelle. "Iskit säkkiä, ja se osui sinuun heilahtaessaan takaisin", Espique selitti auttaessaan Stiinan takaisin jaloilleen. Oranssi kissa hieraisi nenuaan joka oli tärähtänyt ikävästi ja huomasi vaalean tassunselkämyksen värjäytyneen punaiseksi, ilmeisesti hänen nenästään tuli verta. Tilanteen huomannut Taku säntäsi paikalle paperin ja jääpussin kera tarjoamaan apuaan, mutta Stiinaa alkoi kiukuttaa poikien häslääminen hänen ympärillään. "Olen ihan kunnossa, en tarvitse apua", tyttö kivahti, nappasi Takun kädessä olleen paperin ja kipitti pukuhuoneen puolelle rauhoittumaan. Muutamaa minuuttia myöhemmin pukuhuoneen peilistä itseään tuijotti paljon paremmassa kunnossa oleva kissa. Verenvuoto oli lakannut ja Stiina oli saanut siistittyä veritahrat myös kasvoiltaan. Tytön palatessa takasin salin puolelle kukaan ei uskaltanut lähestyä häntä ilmeisesti aiemman raivokohtauksen jälkeen, joten Stiina sai rauhassa miettiä itselleen uutta tekemistä. "Pakkohan minun on olla hyvä edes jossakin", Stiina mietti suunnatessaan juoksumattoja kohti. Laitteessa oli selkeät näppäimet käynnistykseen ja nopeudensäätöön, joten Stiinan ei tarvinnut pyytää erikseen apua Takulta, ei hän varmaan olisi edes kehdannut äskeisen raivoamisensa jäljiltä. Stiina piti vauhdin maltillisena, sillä suoraan sanottuna kuntoilu ei ollut koskaan kuulunut hänen vahvuuksiinsa: Tämä sohvaperuna vietti lenkkeilyn sijaan päiviä mieluummin telkkarin edessä leffoja tuijotellen. Hengästyttyään Stiina päätti että kuntoilu olisi hänen osaltaan siinä, ja kisu haki joogasalin puolelta yhden jumppamaton ja istuutui sille venytelläkseen tassujaan. Ensiksi kisu kurotteli etutassuillaan takajalkoja kohti, venytteli niskaa ja kylkiä ja teki lopuksi selkävenytyksiä häntää unohtamatta.

Hoitolalle palattuaan Stiina päätti ensimmäiseksi käydä pesulla hikisen treenin jäljiltä, joten hän suunnisti kohti kylpyhuoneen raollaan olevaa ovea. "Saako tulla?" Stiina varmisteli kuullessaan ammeesta lotinaa. Kylpyvaahdon täyttämästä ammeesta erottui tumma pää, ja Ruu antoi kämppikselleen luvan liittyä seuraan. Stiina pudottautui ammeeseen, ja lämmin vesi teki hyvää treenissä uuvahtaneille lihaksille. Muutenkin Stiina oli aina nauttinut kylpemisestä, varsinkin kun oli hyvää kylpyseuraa! "Mitenkäs pentubileet sujui, pärjäilikö Untuva kaiken sen hälinän keskellä?" Stiina aloitti kyselytulvan. "Sanotaan vaikka että tekemistä riitti, sillä olin ainoa aikuinen vahtimassa pentujen vauhdikasta menoa. Untuva vaikutti viihtyneen varsinkin piirtelypisteellä. Jätin pennut satutunnin jälkeen nukkumaan kirjastoon, heidät täytyy muistaa hakea sieltä jossain vaiheessa. Mutta puhutaan jostain kiinnostavammasta: Miten sinun ja Espiquen treffit sujuivat?" Ruu kysyi kiusoitteleva virne naamallaan. "No tuota... Sanotaan vaikka että kuntosalitreenaminen ei ole oikein minun juttuni, ja saatoin aiheuttaa pienen välikohtauksen... Mutta Espique tuntui viihtyvän, olisitpa nähnyt kuntosalityöntekijöiden ilmeet kun hän nosteli suurimpia painoja ilmaan", Stiina naurahti. "Sait sentään viettää aikaa poikaystäväsi kanssa, Quz livisti jälleen tekemään jotain muuta... Onneksi hän lupasi järjestää meille ystävänpäiväksi jotain", Ruu paljasti. Hetkeksi aikaa tytöt jättivät juoruilut sikseen ja keskittyivät peseytymiseen. Stiina olisi tosin mielellään lillunut laiskana vedessä vaikka toistakymmentä minuuttia, mutta olisi paras hoitaa puhdistautuminen ennen kuin kylpyvesi viilenisi. Kylvyn jälkeen kaksikko kävi poimimassa kirjastossa uinumassa olleet pennut mukaansa ennen omalle huoneelle palaamista. Avattuaan oven kissoja odotti kummallinen näky: simssiliini makasi selällään lattialla koivet kattoa kohti ja puhisi epämääräisesti kurotellessaan käsiään eteenpäin. "Hyvänen aika, onko sinulla joku sairaskohtaus?!" Ruu kauhistui ja tiputti sylissään kannattelemansa Tulpen (onneksi vieressä seisonut Stiina sai napattua pennun syliinsä niin ei sattunut .-3) rientäessään hoitajansa vierelle. "Pitääkö soittaa ambulanssi? Etkö saa henkeä kun puhkut noin äänekkäästi?" Ruu panikoi. Kissan hämmästykseksi tyttö remahti nauruun. "Ei minulla mitään sairaskohtausta ole, vaan tein vatsalihastreeniä", simssiliini selitti hihityksensä lomasta. Vasta nyt Ruu tajusi kääntää katseensa hoitajan läppäriin, jonka näytöllä joku fitness-nainen teki vastaavanlaista liikettä. "Olisit voinut varoittaa, minä ehdin jo huolestua! Sitä paitsi turhaan sinä näet vaivaa, ei tuo pallomahasi mihinkään kumminkaan katoa", Ruu pilkkasi. simssiliini ei kuitenkaan harmistunut toisen puheista, sillä hän tiesi Ruun kätkevän piikittelyn alle sen seikan että oli ollut hoitajastaan huolissaan. Adoptoinnista lähtien simssiliini ja Ruu eivät olleet oikein tulleet toimeen keskenään, mutta ilmeisesti simssiliini oli viimein voittamassa hoidokkinsa luottamuksen.

---

Quz kulki puuhakammaria kohti kantamuksineen: mukaan oli pakattu nyyttärievääksi hedelmäkakku, suklaamaitoa sekä nukkumista ja erityisesti tyynysotaa varten Quzin oma pinkki tyyny. Quzin saapuessa kammarille väkeä ei ollut vielä paljoa paikalla, ainoastaan Shira ja Tuhka seisoivat keskellä huonetta kumman lähekkäin. "Moi!" Quz huikkasi, jolloin kaksikko loikahti nopeasti vähän matkan päähän toisistaan. "Tuleehan tänne muitakin, luultiin jo että oltiin erehdytty päivästä", Tuhka mutisi. Ilmapiiri oli outo, ja Quzista tuntui että hän oli keskeyttänyt jotain näiden kahden välillä. "Nyt saat kyllä luvan näyttää mitä kakkua olet tuonut kun et voinut chatissa kertoa!!" Shira karjaisi ja repi kakkukuvun irti niin aggressiivisesti että koko kakku oli kaatua lattialle. "Ihan rauhassa, se on vain tavallinen hedelmäkakku", Quz totesi tyynesti. "Laitetaan se tänne meidän tuomien pizzojen viereen", Shira määräsi ja auttoi Quzia nostamaan tarjottimen pöydälle. Lisää väkeä alkoi pikkuhiljaa lipua paikalle. Quz morjensti ystäväänsä Carallaa, joka saapui paikalle kämppiksensä Melodeen kanssa. Oranssi kissa heilautti reippaasti tassua takaisin, mutta Melodee tallusti tämän perässä käpälät puuskassa. Quz ei voinut olla iloitsematta nähdessään Kinuskin saapuvan paikalle. Poju riensi reippaasti ystävänsä puheille. "Kivaa kun keksit nämä tyynysotabileet", Quz hymyili. Häneltä meni kuitenkin aivan ohi Kinuskin vastaus, sillä samaan aikaan Quz oli paikantanut saapuvien juhlijoiden joukkoon ilmestyneen Nellan. He eivät olleet jutelleet sitten Nellan tekemän tunnustuksen (ks. Nooran tarina "Murheita" julkaistu 28.12.2019) ja asia oli jäänyt vaivaamaan häntä. Quz ei voinut käsittää miten hän ei ollut tajunnut Nellan olleen ihastunut häneen niin kauan. Poika tiedosti että ns. julkkiskissana olemisen luontaisetuihin kuuluivat ihailijatytöt, mutta Nella ei vaikuttanut samanlaiselta kuin MusiQuen keikkojen eturivin kiljuvat ja kuolaavat tyttökissat. Kaikki se kirjeiden säilyttäminen ja lahjan varjeleminen kielivät siitä että Nella oli ollut hyvin ihastunut, ja Quz oli tietämättään särkenyt nuoren tytön sydämen... Samassa Quzin ajatukset keskeytyivät, sillä hän oli juuri saanut tyynystä tällin kasvoilleen. Poikakissa horjahti lattialle ja katseli ympärilleen pöllämystyneenä. Kinuski hihitteli hänen edessään, eikä ollut epäilystäkään keneltä hän oli saanut iskun. Quz hapuili lattialle jättämäänsä tyynyään ja onnistui nyt puolestaan yllättämään Kinuskin huitasemalla tätä tyynyllä vatsaan. Pian kissa toisensa jälkeen liittyi mukaan, ja tyynysota oli virallisesti käynnistynyt. Kissat eivät olleet sopineet mitään joukkueita, vaan mätkivät toisiaan kaikki vastaan kaikki -periaatteella.

Alkanut tyynysota oli hetkeksi vienyt keltaisen kollin ajatukset muualle, mutta hän oli sitä mieltä että hänen olisi pakko jutella Nellan kanssa asiat kunnolla halki. Quz paikansi Nellan vetämässä kaksintaistelua Melodeeta vastaan, joten Quz rynni taistelutantereen läpi kaksikon luokse. Saavuttuaan Nellan kohdalle Quz alkoi pommittaa tyttöä, jolloin tämä joutui vähitellen perääntymään. Pian Nellan selkä osui seinään, jolloin Quz asetti tyynynsä hänen ja Nellan väliin painautuen kirjavaa tyttökissaa vasten niin ettei tämä päässyt pakenemaan. "Meidän täytyy puhua", Quz sanoi napakasti irrottamatta katsettaan Nellasta, joka ei selvästi ollut tilanteesta mielissään. "Mitä puhuttavaa meillä muka enää on? Olin sinuun ihastunut mutten saanut tunteilleni vastakaikua, piste", Nella tiuskaisi kyyneliään pidätellen. "Olin sokea kun en tajunnut mitään, ja... mietin miten tilanne voisi olla nyt jos olisit kertonyt minulle tunteistasi ennen kuin aloin seurustella Ruun kanssa, tai siis..." Quz vaikeni, sillä hän ei löytänyt enää sanoja ollessaan vähän itsekin epävarma tuntemustensa suhteen. Quz ei ollut viettänyt Nellan kanssa paljoa aikaa ja oikeastaan hän oli aina nähnyt tytön tavallisena pentuna, mutta nyt kasvettuaan tyttökisusta oli tullut entistä viehättävämpi. Quz kääntyi katsomaan Nellaa silmiin ja samassa pojan jalat pettivät hänen altaan - ei siksi että Nella olisi ollut olemukseltaan niin tyrmäävä, vaan koska Noki oli kampannut hänet tyynyllään. "Jätä siskoni rauhaan", Noki sähähti ja kohotti tassuissaan pitelemänsä tyynyn ilmaan valmiina uuteen iskuun. "Noki, älä!" Nella pyysi ja tarttui tämän tyynystä kiinni. Saatuaan veljensä rauhoiteltua Nella viestitti katseellaan Quzille "puhutaan myöhemmin" ja talutti sen jälkeen veljensä syrjemmälle. "Mitä oikein ajattelit? Quz särki sydämesi, ja nyt annat hänen taas puhua pääsi pyörryksiin", Noki huomautti. "Sinun ei tarvitse esiintyä isoveljenä, tiedän kyllä mitä teen", Nella tiuskaisi takaisin. "Tiedätkö todella? Ettet vain olisi ostanut sitä ikäjuomankin ollaksesi Quzin kanssa samanikäinen", Noki päätteli. "Se on minun oma asiani. Sitä paitsi olen aina kokenut itseni ikäistäni vanhemmaksi", Nella puolustautui. Sisarusten kinatessa tyynysota alkoi vähitellen hiipua kissojen väsähtäessä. Quz palasi keskellä lattiaa läähättävien kissakasan luokse. "Mikäs heille tuli?" Cara kysyi Quzilta osoittaen hännällään Niukulin kaksosia. "Jotain tavallista sisarusten kinastelua varmaan", Quz mutisi epämääräisesti. Shira ja Melodee olivat käyneet lämmittämässä pitsat ja valmistamassa popcornit, ja Tuhka jakoi kaikille keittiöstä noutamiaan lautasia, joten porukka siirtyi vähitellen ruokailun pariin. Quz keräsi lautaselleen kaikkea mahdollista tarjolla olevaa ja istahti ruokailemaan Kinuskin ja Caran väliin. Kesken kaiken katolta alkoi kuulua kummaa pauketta. "Raimo on varmaan taas vauhdissa", Tuhka arveli. "Eiköhän mennä näyttämään sille apinalle että Mouruposkessa määräävät kissat", Shira hihkaisi, ja idea sai kannatusta. Äänet tuntuivat kantautuvan ullakolta, joten kissat suuntasivat yhtenä lössinä sinne. Kaikkien yllätykseksi ullakko oli kuitenkin tyhjillään, ja heidän kuulemansa äänet olivat itse asiassa tulleet ulkoa. "Katsokaa!" Noki huudahti osoittaen kattoikkunassa välkkyviä valoja. "Se on ilotulitus", Melodee osasi kertoa. "Mutta miksi nyt järjestetään semmoinen, eihän tänään ole mikään erityinen merkkipäivä", Shira ihmetteli. Kissat yrittivät epätoivoisesti mahtua saman ikkunan alle, mutta ahdastahan siinä tuli, ja siksi Kinuski ehdottikin että kissat kiipeäisivät katolle. Lämpimästä turkista huolimatta viileä yöilma kipristeli Quzin iholla, ulkona oli varmaan pakkasasteita. Kissat levittäytyivät hoitolarakennuksen katolle ihailemaan taivaalla olevaa näytöstä. Quz havaitsi Nellan vähän matkan päällä ja hivuttautui tämän vierelle. Nella havahtui tuntiessaan Quzin hännän hipaisun selässään, ja Quz viittoi Nellaa tulemaan perässä. Kaksikko kiipesi aivan katon harjalle savupiipun kupeeseen istumaan vieretysten. "Istutko mukavasti?" Quz varmisteli, ja Nella nyökkäsi nojautuen varovasti pojan kylkeä vasten. Kaksikko istui hiljaa katsellen taivaan valonäytöstä. Quz olisi mielellään jäänyt siihen Nellan vierelle vaikka koko yöksi, mutta nukkumaanmenon koittaessa kissojen oli palattava sisälle. Vaikka Quz oli viettänyt suurimman osan illasta Nellan seurassa käpertyi hän kuitenkin Kinuskin vieressä olevalle nukkumapaikalle. Poika ei kuitenkaan saanut unta päässään pyörivien ajatusten pitäessä häntä valveilla. Quz seurusteli Ruun kanssa, sitten hän oli huomannut Kinuskin hurmaavuuden ja nyt hän viihtyi myös Nellan seurassa. Mutta pystyisikö Quz tapailemaan kaikkia kolmea yhtä aikaa? Quz vaipui uneen vasta yön pikkutunneilla.

Quzin mielipide päivästä: "Äääh, mitähän minun oikein pitäisi tehdä näiden naisasioideni kanssa? Olen seurustellut jo pitkään Ruun kanssa ja meillä on yhteinen pentu, mutta sinänsä Kinuskin ja Nellan seura kiehtoo enemmän..."

Ruun mielipide päivästä: "Huh mikä kaitseminen noissa pennuissa olikaan! Tulpe on vauhdikas pentu, mutta sentään hän ei yksin saa samanlaista kaaosta aikaan kuin tuo juhlijoiden määrä. Ramiin oli mukava tutustua, meillä tulee taatusti olemaan vielä monia hauskoja tapaamisia!"

Stiinan mielipide päivästä: "Blääh, en aio taatusti asettaa edes yhtä tassuani enää toistamiseen kuntosalin tiloihin, treenaaminen ei ole minun juttuni. Noh, sentään Espique vaikutti olleen omassa elementissään painoja nostellessaan."

Tulpen mielipide päivästä: "YAY, PARHAAT BILEET IKINÄ! Joojoo äiti, en huuda... Oli tosi kiva tavata muita kissoja, nyt täytyy lähetellä heille kaikille kirjeitä ja pyytää kavereiksi!"

Untuvan mielipide päivästä: "... Bileet osoittautuivat ihan mukaviksi, vaikken tuntenutkaan oloani täysin rentoutuneeksi niin ison kissalauman keskellä... Piirtäminen oli kuitenkin kivaa, ja satutunti oli suosikkini!"

---

Tarpeet ja muu huomioitava:

Tulpe & Untuva:
+ Leikkiminen (leikit juhlissa)
+ Nälkä (juhlaruuat)
+ Nukkuminen (päiväunet)

Ruu:
+ Leikkiminen (Twister Ramin kanssa)
+ Siisteys (juhlasotkujen siivoaminen, tiskit)
+ Hygienia (kylpy)

Stiina:
+ Liikkuminen (kuntosalitreeni)
+ Terveys (venyttely tekee hyvää keholle!)
+ Hygienia (kylpy)

Quz:
+ Leikkiminen (tyynysota)
+ Nälkä (poista hedelmäkakku ja suklaamaito)
+ Nukkuminen (nukahti lopussa)

+ 10 penniä Stiinan kirjallisuuskerhomerkkien ansiosta
+ Teematarina (mm. Rami oli keltainen ja väri sai muutaman muunkin maininnan esim. Twisterissä)
+ Espiquelle palkkia (ja + Liikkumistarve)

Vastaus:

Saat 94 + 10 + 5 = 109 penniä, ja kohotan tarpeet! .-)

-Kasa

Nimi: Patukka

23.02.2020 12:39
Kaikkki ei ilmeisesti mahtunut joten tässä loput:
Hän vain ojensi minulle yhden niistä, ja heti kun sain sen käteeni, tajusin, että se sisälsi heliumia. Nousin ilmaan, ja näin, kun Cara sitoi Melodeen korviin ja Sellerin häntään myös ilmapallot, ja hekin kohosivat kattoon. Nuolin tikkariani ja keikutin jalkojani villisti ilmassa. Pian ohjaajatkin huomasivat tilanteen ja tulivat auttamaan meidät alas. Tylsää, olisin vielä tahtonut olla siellä. Kohta muutkin kerholaiset alkoivat valua paikalle ja aloitimme ”bileet”. Näytimme kamuillemme kaiken oppimamme askartelusta ja opetamme heille leikkejä ja pelejä, joita kerhossa oli opeteltu, mutta minun mielestäni juhlien kohokohta oli kylläkin se, kun sai ottaa pullan, tikkarin ja lasin mehua. Ja minähän en ainakaan ottanut salaa kahta tikkaria ja kahta pullaa, hupsista vaan. :DD


Iltapäivän aikaan kisut lähtivät Visionin porukoiden kanssa kaupungille kohti teatteri Kissansilmää. He kävelivät hitaasti, sillä kenelläkään ei ollut oikein kiire mihinkään. Elokuvakäynti olisi yksi ystävänpäivän neljästä aktiviteetista, jotka olivat nyt luvassa.
Ennustus oli kaikista eniten intona, ja hän pyrähteli paikasta toiseen siniruudullisella kadulla nuuhkimaan kukkaruukkuja ja kastamaan tassunsa jokaiseen vesilätäkköön. Sisu katseli ihaillen pojan villisti keikkuvaa tuntosarvea ja viiletti hänen peräänsä.
”Noh pojat”, Vision torui, kun Ennustus loiskutteli kuralätäkössä, ja esimerkistä innostuneena siellä käppäilemässä oli myös Sisu. ”Me ollaan kuitenkin menossa elokuvateatteriin, pysykääs puhtaina”, toinenkin hoitaja Patukka nuhteli.
”Määlsääää”, Ennustus valitti.
”Toosi määlsääää”, Sisu säesti.
Teatteriin sisään päästiin vasta kun pojat olivat vähän kuivatelleet, ja siellä Cara kysyi: ”Mihin näytökseen meillä on liput?”
Patukka osoitti leffanäytösten aikataulutaulua sormellaan. ”Tohon Peter Paniin.”
”Voi ei, siihen on vielä puoli tuntia”, Cara hätäili. ”Miten me käytetään tää aika?”
Kissat kiersivät teatterin aulaa katseellaan, ja kaikkien silmät osuivat samaan aikaan karkkihyllyyn. Cara, Selleri, Melodee ja Ennustus menivät istumaan hyllyjen eteen ja katsoivat hoitajaansa merkitsevästi. Patukka yritti pyytää apua Visionilta, mutta hänkin oli samassa jamassa.
”No hyvä on”, molemmat hoitajat huokaisivat kissoilleen samaan aikaan. Cara ja Ennustus saivat limenmakuiset, vihreät poreilevat limsat, Melodee orangeminilimun ja Selleri colan. Kisut saivat yhteiseksi myös irtokarkkisekoituksen. He ajattelivat säästää herkut leffaan ja siirtyä tekemään jotain muuta. Hahtuva huomasi seinän vieressä pelikoneet, ja riensi heti niiden luokse. Hän haastoi itsevarman Sisun kaksintaisteluun tanssimattopelissä, ja he ottivat tanssittavaksi melko hitaan biisin. Hahtuva siirteli jalkojaan värilaatoilla tasokkaasti, mutta Sisu unohti katsoa, mitä teki jaloillaan ja ennen pitkää kompastui niihin. Niin Hahtuva sitten voitti sen kisan, ja siitä pieni poika vähän harmistui ja jäi murjottamaan. Hänen ilmeensä kuitenkin kirkastui kummasti, kun Vision tarjosi äkkiä irttareita ja Ennustus tuli lohduttamaan.
”Sä kyllä tanssit paremmin, sun luiskahdusliike oli ihan mahtava”, vihreä poika totesi.
Cara ja Selleri olivat kauempana pelikoneilla, ja Cara, joka ei koskaan kyllästynyt autopeleihin, oli nytkin ottanut itseään vastaan yhden ralliroundin, Selleri istui hänen vieressään kannustamassa. Melodee oli häipynyt johonkin. Tanssimattopeli oli nyt vapaa, ja kun Cara oli saanut autopelissä ennätyspisteet, hän siirtyi Sellerin kanssa tanssimaan siihen. He tanssivat jonkun melko hitaan biisin, ja Cara onnistui saamaan siinäkin parhaimmat pisteet voitettuaan pojan melkein viidelläkymmenellä pisteellä. Hahtuva katseli kaksikkoa epäillen ja mietti, että Selleri taisi antaa Caran voittaa.
Näytökseen ei ollut enää kauaa aikaa, ja hoitajat päättivät ottaa yhden kierroksen tanssimattoa. Patukka valitsi virnistäen koneen nopeimman tanssin, ja tytöt alkoivat tanssia. Kissat katsoivat toisiinsa huvittuneina, sillä heidän mielestään hoitajat tanssivat ihan oudosti ja tosi hassusti. Silti he tanssivat aika pitkään, ja molempien luovutettua tanssimattopelin ruudulla luki: ENNÄTYSPISTEET: PATUKKA 458 PISTETTÄ JA VISION 455 PISTETTÄ!
”Haha, voitin!” Patu hihkui.
”Kolmella pisteellä”, Vision tuhahti ”katkerana”.
”Voi ei, voititte minun ennätykseni”, Cara harmitteli.
Patukka kävi hakemassa Melodeen sohvalta ryystämässä limuaan, ja koko poppoo meni sisään saliin. Suuri valkokangas syttyi loistamaan, ja pienet pojat, Sisu ja Ennustus, säikähtivät kovasti sen valoa, mutta elokuvan alettua he tointuivat ja Ennustus alkoi kommentoida esitystä suureen ääneen. Sisu katseli taas innokkaana hänen esimerkkiään ja alkoi itsekin huudella.
”JUHUU!! HYVÄ PETTERIPAN!!” Ennustus hihkui niin että salissa raikui.
”JUST!! PETTERIPAANNNN!!!!” Sisu ja Ennustus huusivat kilpaa.
”VARO TYYPPÄ! TOI TYYPPÄ ON SUN TAKANA!!”
”NIIN JUST SE TYYPPÄ!!”
Cara, Selleri ja Hahtuva vaihtoivat katseita ja olivat huojentuneelta siitä, ettei kukaan muu ollut tullut katsomaan elokuvaa.
”HEHEE SE OLI SULLE IHAN OIKEIIN KOUKKU!”
”HAHAA! SIITÄS SAIT SENKIN KIERO KAPTEENI KOUKKU!”
Ennustus ja Sisu hölöttivät suureen ääneen vielä elokuvan loputtuakin ja silloin, kun he kävelivät takaisin Mouruposkeen.
”Okei. Seuraavaksi Melodee ja Ennustus menevät nyyttäreille, tässä on sipsipussi sinne vietäväksi, ja Cara ja Selleri lähtevät ravintolaan”, luetteli Patukka, joka piti järjestelmällisestä suunnitelmista.
”Mennään samaa matkaa!” Ennustus hihkaisi Sisulle, joka riensi hänen peräänsä silmät loistaen. Pojat hyppelehtivät Juhlatuvalle innoissaan, ja vanhempi tyttö raahusti heidän perässään masentuneena. Ennustus kulki sipsit kädessään pitkin käytävää, ja Melodee jäi kaksikosta koko ajan enemmän jälkeen. Pian pojat jo kääntyivät tuvalle, ja Melodee kipitti kaukana. Hän törmäsi yhtäkkiä mustavalkoiseen vanhukseen, joka oli ihan hänen itsensä näköinen.
”Sori”, Hanski sanoi ja jatkoi matkaansa eteenpäin. Melodee veti syvään henkeä ja sitten juoksi äkkiä kulman taakse. Siellä hän kyyristyi polvilleen ja purskahti itkuun. Leikit Hanskin kanssa pienenä, kalastusretket perheenjäsenten ja kaikkien tätien ja setien sekä isovanhempien kanssa, äidin kuolema seitsemän vuotta sitten, Hanski kasvamassa vanhukseksi.. tämä oli pikku Melodee-paralle liikaa, kun hänen kaikki muistonsa entisestä perheestä, hauskat ja ikävät, tulvivat äänen mieleensä isosiskonsa nähtyään. Kyyneleet tippuivat matolle Melodeen eteen, ja hän yritti kuivata itkuaan, mutta siitä ei meinannut tulla loppua.
Juhlatuvassa pojat antoivat herkkunsa Odessalle, joka vei ne yleiseen nyyttäripöytään. Pojat kiipesivät yläkertaan hakemaan jotain lautapelejä.
”Otetaanko Kimble?” Ennustus kysyi ja pyyhki pölyt sinisen laatikon kannesta.
”Vaikka”, Sisu myönteli.
”Haen Melodeenkin mukaan”, vihreä poika sanoi ja kipitti portaat alas.
”Niin totta, mihinköhän hän jäi?” Sisu ihmetteli ja avasi pelilaatikon.
Ennustus kierteli tuvassa hetken ja sitten meni käytävän puolelle. Hän löysi Melodeen sieltä vuodattamassa kyyneliä, ja kysyi heti auttavaisena: ”Mikä hätänä? Tarvitsetko apua?”
Melodee vain pudisti päätään ja hautasi kasvot tassuihinsa. Ennustus kääntyi vastahakoisesti ja palasi Sisun luo. ”Hänellä oli joku hätänä, ei tahtonut tulla.”
Melodee otti käpälät kasvoiltaan pois ja hymyili lämpimästi itsekseen. Ei hän surusta itkenyt, vaan oli niin iloinen ja liikuttunut muistellessaan kaikkea sitä kivaa, jota hän oli pienenä pentuna tehnyt siskonsa ja muun perheensä kanssa, että pillahti itkuun. Hän puoliksi nauroi ja itki, ja kuivattuaan kyyneleensä meni poikien luokse pyytäen pääsyä mukaan Kimbleen.
”Tottahan toki”, Ennustus sanoi hieman yllättyneenä tytön yhtäkkisestä ystävällisyydenpuuskasta. Hän hymyili koko pelin ajan omissa maailmoissaan, ja ei edes huomannut, kun Ennustus kuiskasi Sisulle, että se oli ensimmäinen kerta, kun hän oli nähnyt Melodeen hymyilevän.
”Voitin!” Sisu hihkui iloisena, kun kaikki hänen vihreät nappulansa olivat maalissa. Ennustuksella ja Melodeella oli vain kolme siellä, ja he kamppailivat nyt hopeasta. Ennustus painoi noppakupua, ja sieltä ponnahti luku kolme. Hänellä jäi vielä kaksi askelmaa maaliin.
Melodee sai kuutosen, mutta hänellä oli silti vielä yksi pykälä jäljellä. Kun Ennustus ei painanut, hän ihmetteli: ”Mikset pompauta noppia?”
”On sinun vuorosi”, Ennustus selitti, ja tyttö muisti, että aina kutosen jälkeen sai uuden heiton. Hän pääsi maaliin toisena ja hihkui: ”Toka! Hyvin pelattu, pojat.”
Sisu ja Ennustus katsoivat toisiinsa kummstuneina. Mikä ihme kiukkupussiin oli mennyt? No, on hän mukavampi noin, Ennustus tuumi itsekseen.
Kolmikko laskeutui alas, missä tarjoilupöytää katettiin. Kaikki heistä ottivat yhden sipsin ja kaiversivat niihin sijansa Kimble-pelissä; Sisu ykkösen, Melodee kakkosen ja Ennustus kolmosen.
”Meillä on mitalit”, he nauroivat ja popsivat sipsinsä.
”Nyt minulla on kaksi kolmossijan mitalia”, Ennustus virnisti ja hotkaisi oman ”mitalinsa”. ”Tai no, ei ole enää!”
Samassa poika kuuli jonkun huutavan hänen nimeään. Siellä olivat hänen veljensä Kuula ja Rio.
”Missä sinä olit?” Rio ihmetteli. ”Me pelattiin futista ja tuli ihan kauhee riita.”
”En huomannut teitä”, Ennustus selitti veljilleen. Kuula katseli kummastuneena Sisua ja Melodeeta vähän kauempana, jotka meinasivat tukehtua nauraessaan samaan aikaan sipsien tuhoamisoperaation kanssa.
”Mikä Melodeeseen on mennyt?” poika ihmetteli.
Ennustus levitti käpälänsä. ”Taivas tietää.”
”Kysy sit siltä!” Rio hihkaisi.
”Se on sanonta”, Ennustus tuhahti ja jatkoi sitten: ”Äsken hän oli tuolla käytävällä itkemässä. Sitten hän tuli hymyillen mun ja Sisun Kimbleen mukaan ja oli siitä asti tollanen ystävällinen.”
”Kohta se muuttuu taas omaksi itsekseen”, Kuula arveli. ”Sano minun sanoneen.”
Ennustus mietti hetken, mutta päätti olla ajattelematta sitä ja siirtyi tuhoamaan herkkuja veljet, Melodee ja Sisu apunaan. Ensin viisikko tuhosi kakut ja piirakat, sitten oli jätskien vuoro, ja lopuksi he ahmaisivat viimeisetkin sipsit. Enempää ei mahtunut, sillä kisujen vatsat olivat kipeitä ja niin täynnä. Onneksi loput herkut jäivät siis muille nyyttärivieraille, ja kun kaikki oli syöty ja pahimmat mahakivut selvitty, kaikki ottivat yhdessä erän Loikkaa.

Cara odotti hoitolarakennuksen pihalla kavaljeeriaan, joka saapuikin juuri sopivasti. He molemmat olivat käyneet suihkussa ennen lähtöä, ja kaksikko hohti nyt puhtauttaan jatkoksi raikkaasti shampoolle. Kiiltäväturkkinen Selleri oli laittanut kaulaansa hienon sinisen rusetin, ja Cara pistänyt hieman meikkiä, aamun Mourusen ohessa tulleen sateenkaarenvärisen helminauhan sekä pinkit sydänkorvakorut. He lähtivät kävelemään kohti upouutta ravintola Gourmeow:ta, ja matkalla Selleri sanoi tytölleen: ”Tahdon näyttää sinulle jotakin, koulun pihassa.”
Cara seurasi hieman hämmentyneenä Selleriä, ja henkäisi nähdessään lumimaiseman katoksen alla. Oikeastaan katosta ei olisi tarvinnut, sillä tähän mennessä oli ollut vain kirkasta auringonpaistetta, eikä yhtään sadetta. ”Onpa hieno.. varmaan kuvislaisten tekemä. Hetki, sittenhän sinäkin olet tehnyt sitä!” tyttö hihkaisi ja loikkasi Sellerin kaulaan rutistamaan tätä. Poika näytti vielä puiden lomassa hiihtävän savi-Caran, ja hän henkäisi katsellen muotokuvaansa: ”Se on täydellinen! Mikä mestariteos!”
Aivan niin kuin Neko sanoi koulussa, Selleri tuumi huvittuneena. Hänen tyttöystävänsä käytös oli hyvin ennalta-arvattavaa. Ja vaikka Cara tavallisesti oli räiskähteleväluonteinen ja vilkkaa, osasi hän myös käyttäytyä. He astelivat ravintolan pihaan, ja huomasivat, että avajaisiin oli saapunut myös lukuisia muita Mouruposkessa majailevia pariskuntia.
”Terve”, Cara sanoi Tuhkalle ja Galaxylle, jotka tervehtivät myös takaisin.
”Moikka”, Galaxy sanoi hymyillen. ”Eikö olekin mahtavaa, en ole koskaan ollut tällaisessa hienostoravintolassa. Entä jos en osaa käyttäytyä?”
”Älä huoli”, hänen kumppaninsa Tuhka rauhoitteli.
”Jos me pennut osataan käyttäytyä, nin varmaan te aikuisetkin”; Cara tuumi.
”No ette tekään mitään pikkupentuja ole, tehän olette kasvaneet aivan hirveästi sitten viime näkemän”, Galaxy huomasi.
Silloin ravintolan ovi avattiin ensimmäistä kertaa asiakkaille, ja ne ensimmäiset asiakkaat astuivat sisään.
”Tervehdys, arvon vieraamme. Haluatteko parvekepaikan ulkona?” joku tarjoilijoista kysyi Caralta ja Selleriltä. ”Se maksaa viisi penniä.”
”Kyllä, kiitos”, sanoi Selleri ja ojensi pennit. Tarjoilija johdatti kaksikon jollekin lasiovelle, joka johti suurelle kukkaistutuksin koristellulle parvekkeelle, jonka keskellä oli pinkillä kankaalla ja kukilla päällystetty pöytä, ja sen viereen tarjoilija asetti kaksi samantyylistä tuolia. Hän antoi vielä menyyt heille ja sen jälkeen pyyhälsi pois. Cara katseli ympärilleen ja huomasi, että todella moni pariskunnista oli tullut parvekkeelle syömään, mutta onneksi ulkopaikkoja oli paljon.
”Aika paljon ruokia. Jaksetaankohan me syödä kaikista kategorioista?” Selleri epäili katsellessaan ruokalistaa.
”Minulle tule nälkä, kun katselen ruokaa, minä jaksan kyllä”, Cara sanoi. ”Ja voimme puolittaa jälkiruuaksi vaikka tuollaisen mansikkaherkun.”
Selleri nyökkäsi, mutta halusi mieluummin sakuraherkun.
”Käy hyvin”, Cara hymyili. Tarjoilija tuli tiedustelemaan, olivatko he jo valmiit tilaamaan.
”Kyllä”, Selleri sanoi. Molempia kisuja vähän jännitti, sillä tämä oli heidän ensimmäinen käyntinsä ravintolassa.
”Tahdotteko tilata kaikki ruuat kerralla?” tarjoilija kysyi. ”Ne tuodaan kuitenkin järjestyksessä.”
Cara vilkaisi Selleriä, joka nyökkäsi pienesti. ”Kyllä kiitos”, tyttö sanoi. Tarjoilija otti muistivihkonsa esiin.
”Minä ottaisin alkuruoaksi sushirullat ja pääruoaksi rapuaterian”, Cara pyysi ja luki annosten nimet ruokalistalta.
”Minulle alkuruoaksi vartaat lisukkeilla, ja pääruoaksi grillikylki, kiitos”, Selleri tilasi. ”Sekä meille yhteiseksi jälkiruuaksi sakuraherkku.”
”Selvä. Saako olla juotavaa, valkoviiniä, punaviiniä?”
Selleri ja Cara katsahtivat toisiinsa. ”Ihan vettä, kiitos.”
Tarjoilija nyökkäsi ja häipyi keittiöön.
”Huh huh”, Selleriltä pääsi. ”Selvittiin.”
”Ei se niin vaikeaa ollut. Voisin tottua tähän”, Cara haaveili.
”Aika kallista täällä kyllä on.”
”Varmasti ruokakin on sitten hyvää”, Cara arveli. Alkuruokia odotellessaan hän katseli kaunista merimaisemaa, parvekkeelta oli suora näkymä Minimerenrannalle, ja siis todella kaunis maisema.
”Miten romanttista”, Cara huokaili. Pian tarjoilija jo tuli kahden suuren vesilasin kanssa, ja hän laski Caran eteen sushit sekä syömäpuikot, ja Selleri sai vartaat. Hän alkoi ensin syödä sen vieressä olevia salaatteja, ennen kuin kävi käsiksi vartaisiin.
”Kiitos”, Cara sanoi taas tiehensä häipyvälle tarjoilijalle ja tämän mentyä kommentoi: ”Nopeaa palvelua.”
Tyttö yritti jotenkin selvitä syömäpuikkojen kanssa, ja Selleri oli jo päässy käsiksi vartaisiinsa. Cara sai puikot ojennukseen, ja söi molemmat rullat ansioituneesti. He olivat juuri saaneet alkupalat syötyä, ja tarjoilija tuli ravun ja grillikyljen kanssa. Cara otti ateriansa vastaan ja katsoi sitä lumoutuneena. Sellerikin sai omansa, ja otti haarukan sekä veitsen käteensä.
”Kätevää, kun ei tarvitse odottaa ollenkaan”, Cara naurahti, ja sen jälkeen voihkaisi: ”En tiedä mistä aloittaa!”
Selleri oli jo pihvin kimpussa. Hän leikkasi siitä pienen palan ja dippasi sen kastikkeeseen. Myös grillikyljen päällä olevat marjat pääsivät haarukalliseen. Cara päätyi leikkaamaan pienen palan ravusta, ja hotkaisi sen salaatinlehden kera. Pian molemmat annokset oli syöty, ja kaksikko sai seuraavaksi tilaamansa sakuraherkun. Heille tuotiin suuri jäätelöannos, joka oli koristeltu kirsikoilla, suklaapötköillä sekä sakurankukilla. Annoksessa oli kaksi lusikkaa, joista Cara ja Selleri ottivat itselleen kumpikin yhden ja alkoivat syödä herkkua. He onnistuivat ähmäämään sen kokonaan, ja molempien vatsat olivat ihan täynnä.
”Voisimme nyt ottaa laskun, kiitos”, Selleri pyysi tarjoilijalta, ja pian hän tuli paikalle hopeinen lautanen kädessään. Poika otti siitä laskun ja huomasi maksettavan summan olevan 61 penniä. Kuitenkin ystävänpäivän alennuksen takia heidän täytyi pulittaa summasta vain puolet, joka oli 30 penniä. Selleri antoi pennit ja kiitettyään hyvästä ja täyttävästä ruoasta hän lähti Caran kanssa kotiin päin.

Huoneella kolme vanhinta kissaa jäivät sohvalle katsomaan leffaa, ja Ennustus lähti Patukan kanssa pihalle, sillä rusettiluistelu alkaisi siellä.
”Katotaan Autot!” Cara vaati, ja Melodeelle ja Sellerille kävi.
”Sä oot ihan outo”; Cara sanoi Melodeelle. ”Olet muuttunut kivaksi.”
”Tajusin elämän tarkoituksen. Ja itse olet auto-outo. Haluat vaan kattoa autoleffoja, leikkiä autoilla ja pelata autopelejä”; Melodee naurahti.
Ennustus ja Patu kävelivät ovesta ulos pihalle, ja tytöt olivat jo pukemassa luistimia.

Ennustuksen nk:
Hain telineestä itselleni siniset luistimet, ja ihmettelin, mihin Patukka oli kadonnut. Huomasin hänet vähän kauempana auttamassa Hahtuvalle luistimia. Minä sain ne ihan itse jalkaan, mutta nauhojen solmiminen olisi sitten ihan eri juttu. Patu auttoi minua siinä, ja huomasin muiden poikien viilettävän jäälle lätkätamineissa. Minä en jääkiekosta kauheasti piitannut, pidin enemmän taitoluistelusta. Kaartelin jäälle ja aloin etsiä itselleni paria. Huomasin jonkun noin itseni ikäisen, aika söpön tytön jäällä, hän näytti yksinäiseltä. Luistelin tytön luokse ja kysyin: ”Mikä numero?”
Caran näköinen tyttö kääntyi minua kohti. ”Viitonen. Oon muuten Kettu”
”Mäkin oon viis, nimi on Ennustus”, sanoin hymyillen. Luistelimme hetken hiljaa vierekkäin eteenpäin, ja sitten Kettu kysyi: ”Pidätkö jääkiekosta?”
”En”, mutisin. ”Enemmän taitoluistelusta.”
”Niin minäkin”; sanoi tyttö. ”Mutta noi pojat ilmeisesti haluaa lätkää.”
”Mun mielestä siinä ei ole mitään järkeä”; totesin ja siristin silmiäni kirkkaassa auringossa, joka paistoi suoraan silmiini.
”Niinpä”, Kettu valisti. ”Mutta ei puhuta siitä ja vaan kökitä paikallaan, muuten tulee kylmä! Tee perässä!”
Hän loikkasi ilmaan ja teki kauniin piruetin, jonka jälkeen tyttö laskeutui hallitusti takaisin jäälle. Minäkin tein saman, mutten onnistunut laskeutua hienosti, niin kuin Kettu oli tehnyt, vaan kellahdin takapuolelleni. Kettu alkoi nauraa, ja hänen hekotuksensa tarttui minuunkin. Ei se edes sattunut.
”Sanoin että tee perässä, älä kaadu perällesi”, Kettu nauroi, enkä meinannut päästä ylös, niin paljon minua nauratti. Lopulta onnistuin nousemaan, ja silloin simssiliini kuulutti, että rusettiluistelu olisi loppunut, mutta daamini mäkätti: ”Ihan hirveän lyhyt aika! Ei tässä mitään ehdi!”
Katsoin Kettua hetken. ”No meid..”
”Naiset määrää täällä!” Kettu sanoi jääräpäisesti, mutta purskahti nauruun, ja minäkin aloin kikattaa. Poistuimme jäältä hekottaen, ja tuumin, että taisin saada hyvin mukavan ja hauskan parin.

// 79679 merkkiä xd
Tarpeet kaikille:
+hygienia (hammaspesu ja kylvyt)
+uni
+nälkä (Melodeelta kalanaksut, Selleriltä kanapalat, Caralta yks vadelmanamimaito ja sekasössö, Ennustukselta molemmat vanukkaat ja kaks mansikatikkaria, sekä Caran ja Sellerin päivällinen ois yhteensä 61 penniä, mut en nyt tiiä onko se 30 vai 31 penniä puolet..?)

Ennustukselle:
+leikki
+liikkuminen

Ja kaikille muille voi antaa kaks ikäpistettä mut Caraa en tahdo ikäännyttää, ja Hipsulille tästä vois laittaa palkkia. :)



Vastaus:

Olipa ihana tarina! Tykkäsin hirmusti lukea kommuuninne aamutoimista ja siitä miten kukin laittautui ja popsi omia ruokiaan (Cara parka kun sekasössö vainoaa häntä aina xD), myös "aamuvetelehtimisrutiinisi" (loistava termi!) oli hauska. .-D Ihanaa miten Cara ottaa vastuuta nuoremmista, ettei lähestyvä aikuisuus toisi mukanaan äidillisiä piirteitä nuorimmaisia kohtaan? Sit en voi olla kiinnittämättä huomiota siihen kun omista hoidokeistani puhutaan, Selleri on tosiaan edesmenneen Mitterin näköinen. ♥ Ohoho, jänskättää mitä kerhossa tavanneiden Ennustuksen ja Chican välille tulee, vai lähteekö Ennustus kenties tutustumaan luistelupariinsa paremmin vai astuuko mukaan vielä lisää tyttöjä. .-D Äää miten söpö leffatreffisekoilu kun asiasta tietämätön Tikru meni tekemään omia johtopäätöksiään. .-DD Hui, Melodeella on varsin tuhmia suunnitelmia (joista salaa tykkään, hyi minua), onneksi Tikru on Nekon puolella. Apua toi Nekon ja Rion liikkatuntipiileskely tarvikevarastossa. .-DD <3 Onpas kiva tuo kuvisprojekti, hyvä että Sellerilläkin meni tällä kertaa paremmin. .-D Aika jänniä nuo salahuoneet mitä pelikerhossa metsästettiin! .-0 Ilo huomata miten Ennustus viettää aikaa veljiensä kanssa vaikka he asuvatkin eri paikoissa! Onneksi Ennustuksella on veljet vaikka isä ei häntä huomaakaan. Kylläpä kissat ilahtuivat Mourusen saapumisesta, kiva miten jokaisella oli jotain sanottavaa lehden sisällöstä. .-) Oih, Melodeen liikutusitkunpuuska oli hieno kohta, Melodeen suuressa perheessä on tosiaan sattunut ja tapahtunut ja on hienoa että hän on iloinen hyvistä kokemuksistaan. <3 Mahtaakohan Melodeen asennemuutos olla pysyvä? Cara ja Selleri saatiin pitkästä aikaa treffeille, kaksikko tuntuu viettävän vähemmän aikaa yhdessä nyt kun Cara ei ole enää koulussa. Ihanaa miten tyttökisu ilahtui Sellerin kuvistyöstä, ja hyvin he selvisivät ravintolareissustakin. .-) Näki että olet lukenut muidenkin tarinoita ja sisällyttänyt kivasti niidenkin tapahtumia sekaan! Pisimmän hoitotarinan kirjoittajan titteli siirtyy sinulle, saat tästä huiman pitkästä tarinasta 224 + 30 + 5 + 5 - 30 = 234 penniä ja kohotan tarpeet ja muut jutskat. .-D

-Kasa

Nimi: Patukka

23.02.2020 12:34
16. Luku, jossa on tavallinen koulupäivä, ystävänpäiväilyä ja kerhoilua sekä veljessekoiluja

Huoneen 7 kissakatras oli taas heräilemässä uuteen aamuun. Osa kisuista oli menossa kouluun, osa sitten ei. Sellerin ja Melodeen täytyi herätä muita aikaisemmin, sillä he olivat ne kissat, joilla oli tänään ihan tavallinen koulupäivä. Selleri löysi itsensä makaamassa puoliksi makuualustan päällä ja puoliksi lattialla, mutta tyyny pään alla jotenkin kummasti oli pehmentänyt nukkumista, Melodee taas avasi unikoppansa ja loikkasi ulos, niin kuin aina. He kipittivät aamupalapöytään ja ottivat esiin omat herkkunsa: Melodee kalanaksunsa ja Selleri kanapalat. Myös hitaammin heräilleet Cara ja Ennustus saapuivat aamupalalle, ja kaikki kissat olivat paikalla. Vain Patukka puuttui joukosta, hän kuorsasi omalla sängyllään.
”Eikää, en halua sekasössöä”, Cara valitti katsoessaan kaappiin, jossa tosiaan sössö oli hänen aamupalanaan.
”Mikset voisi ottaa päälle vadelmamaitoa?” Ennustus ehdotti ja osoitti myös kaapissa lojuvaa kolmea pakettia nami-maitoa. Cara nyökkäsi ja otti sössön inhoten sekä yhden maidon. Hän istuutui pöydän ääreen, ja Ennustus otti oman aamupalansa, eli vadelmavanukkaan. Melodee haki kaapista myös kulhon, johon kaatoi naksut ja alkoi rouskuttaa niitä. Selleri pilkkoi kanapalat vähän pienemmiksi lautasellaan ja popsi ne sitten suihinsa, sekä hänen vieressään Ennustus lusikoi vanukastaan innokkaana. Cara katsoi annostaan syvää inhoa tuntien ennen kuin tuhosi sekasössön, ja päälle hän kulautti äkkiä lasillisen vadelmanamimaitoa. Kun kisut olivat saaneet aamupalat syötyä, he ottivat hammasharjansa sekä -tahnansa ja kipittivät kylppäriin. Koska Melodee ja Selleri olivat aloittaneet aamupalan ensin, he myös lopettivat sen syömisen ennen Caraa ja Ennustusta, tietenkin, ja niin he myös lähtivät edeltä hampaita pesemään. Myöhäisempää rutiinia noudattavat kissat söivät hekin ruokansa loppuun ja lähtivät pesulle, kaiken tämän aikana kisujen hoitaja näki vain unia.

Cara ja Ennustus saapuivat kylpyhuoneeseen, kun Selleri ja Melodee olivat jo lopettelemassa hammaspesua. He tekivät loppupesun ja antoivat sitten tilaa toisille hampaanpesijöille, jotka nyt nousivat lavuaarin ääreen ja ottivat välineet esiin. Koululaiset astuivat ulos huoneesta käytävään.
”Moikkaa!” Cara huikkasi kaksikolle. ”Kivaa koulupäivää!”
Melodee siristi silmiään ja tuhahti itsekseen: ”Vai kivaa, pyh! Ei koulussa ole koskaan kivaa. Paitsi silloin on ehkä ihan siedettävää, kun musassa lauletaan.”
Selleri nielaisi ja katsoi toista varovasti kummeksuen. Hänen mielestään koulu oli tosi kivaa, muttei uskaltanut sanoa siitä, sillä pelkäsi, että Melodee alkaisi räyhäämään hänelle. Ja Selleri muuten tiesi, että tyttö suorastaan rakasti laulamista, mutta jostain omista syistään ei tahtonut myöntää sitä. Poika kuitenkin pysyi hiljaa. Hänen pienet askelensa kaikuivat laajalla käytävän punaisella kokolattiamatolla. Selleri yritti viedä oman huomionsa toisaalle katsellessaan seinällä riippuvia tauluja. Varmaan vanhin tauluista oli sellainen, jossa poseerasi simssiliinin ensimmäinen kissa Mitteri. Hän oli samannäköinen kuin Selleri itse ja Melodee, ja aika monet muutkin kissat Selleri tiesi saaneen tämän turkin, ilmeisesti se väritys oli Mouruposkessa melko suosittu.
Toinen kuva seinällä oli otos siitä samasta Mitteristä pörröttämässä poikansa Nickin päätä. Selleri katsoi ryhmäkuvaa hymyillen ja tuumi, että simssiliini oli tainnut innostua kissojensa kuvaamisesta ja valokuvien liittämistä hoitolan käytävien seinille, sillä otoksia riitti aina ylläpitäjän uusimpiin tulokkaisiin Tulpen ja Untuvaan asti.
Matkan varrella näkyi myös erivärisiä ja eri kuvioin koristeltuja ovia hoitajien huoneisiin. Selleri huomasi ainakin keltaraidallisen, pinkkiruudullisen, tummansinisen ja ruskehtavan oven. Niiden takana olevista huoneista kuului ääniä, jotka viittasivat lähtöhulinaan ja -säätöön, kun monet muutkin kisut valmistautuivat keskiviikkoiseen koulupäivään. Selleri näki oman huoneensa oven olevan sinisen, pinkin ja keltaisen kirjava, ja kun hän astui sisään, huomasi, että itse huone noudatti myös samaa värikoodia. Ehkäpä muutkin huoneet olivat samantyylisiä, kuin niihin vievät ovet? Kuin alkumaistiainen huoneesta, johon on juuri pistämässä nenänsä.
Selleri päätti jättää nyt runoilut sikseen ja keskittyä koulun alkuun, hän otti koulukirjat, vihkonsa, piirtovälineensä ja pakkasi ne siniseen, keltaisilla raidoilla korostettiin laukkuunsa. Melodee oli myös pakannut oman sateenkaaren värisen koululaukkunsa ja kaksikko oli valmis lähtöön.
”Moikka, Patu!” Selleri huikkasi hoitajalleen, joka vasta nyt näytti heräävän.
”Hei hei”, hoitaja mutisi sängyltä unisena eikä varmaan edes nähnyt, mitä juuri tapahtui. Kissat vaihtoivat tähän tilanteeseen tottuneita katseita ja lähtivät ulos käytävään, jossa törmäsivät juuri hammaspesulta tulleisiin Caraan ja Ennustukseen. Kissat hyvästelevät toisensa ja jatkoivat matkaa.
Huoneessa Patukka oli aloittelemassa omaa tyypillistä aamuvetelehtimisrutiiniaan. Hän avasi toisen silmänsä ja sulki saman tien. Sitten hän teki saman uudestaan ja pian otti liikkeeseen mukaan toisenkin silmän. Pian hoitajan silmät olivat auki ihan kokonaan, ja hän nuokkui pedissään vielä jonkun aikaa. Kohta hän kuitenkin potki peiton pois päältään ja nousi unisena, sen jälkeen laittoi radion päälle ja alkoi hyräillä sieltä kuuluvan biisin tahdissa ja pyörähdellä hieman huoneen sinisellä lattialla. Hän tahtoi kuunnella aina vain Mau Machinea, ja hoitaja sanoikin, että kohta oli sen bändin koko tuotanto kuunneltu läpi. Kissatkin fanittivat tätä joukkoa, mutta heidän vanhasta, harmaasta radiostaan kuului vain epämääräistä surinaa, ja siitä he eivät pitäneet.
Cara ja Ennustus saapuivat huoneelle juuri ajoissa näkemään tämän esityksen. He vaihtoivat katseita ja huokaisivat syvään.
”Aamukylvyn aika”, Cara hihkaisi ja päätti olla välittämättä hoitajansa käytöksestä. Hän kiskoi ammeen esiin ja käski toimeliaana Ennustuksen hakea heidän pyyhkeensä kaapista, ja Patukka huomaten kissansa puuhat ja heräten, toi kylpyvaahdon ja -harjan. Cara laski veden kylpyammeeseen ja Ennustus roikkui sen reunalla innokkaana, vanhempi katti näki hänessä itsensä pienenä, juuri ennen omaa ensimmäistä kylpyään. Heidän täytyi kylpeä vuoroissa, sillä amme alkoi jo käydä pieneksi, ja Ennustus sai ensimmäisen kylpyvuoron. Hän hihkui ja ilakoi, sillä se oli hänen ensimmäinen kylpynsä, ja aivan ihana. Patukka oli päässyt lorvailemaan, eli makaamaan sängyllä ja hösöttämään netissä, kun Cara oli tarjoutunut pesemään Ennustuksen. Hän huomasi heti, että se oli virhe, sillä poika vaan vääntelehti tottelemattomasti eikä antanut Caran sukia itseään harjalla. Tästäkös tyttökisu suivaantui ja karjaisi: ”Jos haluat olla puhdas, niin ole hyvä ja tottele!”
Ennustus katsahti häneen hetken kummastuneena ja sitten jatkoi mesoamistaan. Cara puhahti turhautuneena ja pyöräytti silmiään sekä meinasi melkein luovuttaa sisukkaan pennun kaitsemisessa, mutta jähmettyi ja kuunteli ihmeissään, kun Ennustus sanoi pienellä äänellä: ”Miksi sinusta on nyt yhtäkkiä tullut noin tollanen aikuinen, kun pentupartyissakin vaan juttelit muiden kanssa etkä leikkinyt ja nyt huudat mulle ku sellanen tylsä aikuinen?”
Noista sanoista, jotka tosin käsittelivät totuutta, Cara tuli hiljaiseksi ja tämän vaitonaisen hetken keskeytti paikalle säntäävä Patu, jonka lähtöä huoneesta kissat eivät edes olleet huomanneet. Hoitaja raahasi perässään suunnatonta pahvipakettia, jota hän alkoi repiä auki. Kissat henkäisivät yllättyneenä nähdessään, mitä paketista paljastui, nimittäin toinen kylpyamme, ihan samanlainen pinkki nallekylpyamme kuin se missä Ennustus parhaillaan loiski, mutta jotain puolet isompi!
”No jaa”, sanoi Cara sekä laski veden uuteen ammeeseen ja veti Ennustuksenkin sinne, ”ei minun niin aikuinen tarvitse olla. Kyllä tässä vähän lapsellista vesisotaakin voi leikkiä!”
Ennustus hihkui ja kiljui innoissaan, kun Cara loiskutti hänen päälleen kauhean vesikasan ja poika heitti takaisin samalla mitalla. Patukka ojensi kissoilleen vaivihkaa myös upouudet vesipyssyt, ja niilläkin he pommittelivat toisiaan riehakkaina. (Siis he eivät heittäneet toisiaan vesipyssyillä, vaan pommittivat niistä tulevalla vedellä!)
Kun vesisotailijat olivat vihdoin väsyneet, heidän hoitajansa kääri kaksikon pyyhkeisiinsä, Caran pinkki- ja Ennustuksen siniraidalliseen. Kisut huohottivat tyytyväisinä, ja kuivateltuaan molempia alkoi nälättää uudestaan, vaikka aamupala syötiinkin ihan äsken. Patukka raapi päätään tuumien asiaa ja päätti sitten: ”Jos nyt ottaisitte vaan pienet suklaakonvehdit jälkiruuaksi, ja sitten menisitte ystäväkerhoon, sehän alkaa ihan pian.”
”Voi jee, kiitos kiitos!” kisulaiset hihkuivat ja loikkivat iloisesti kaapeilleen. Cara otti sieltä mustavalkoiseen kääreeseen käärityn maitosuklaakonvehtinsa ja Ennustus oman keltaisella päällystetyn banaanikonvehtinsa. He avasivat kääreet ja katsoivat isoja suklaita innoissaan. Ulkopuolelta konvehdit näyttivät saman täyteläisen ruskeilta, mutta kun kissat haukkasivat omiaan, he huomasivatkin, että Caran konvehdissa ruskea vaan jatkui sen sisälle, mutta Ennustuksen omassa sieltä pursusi keltaista mömmöä, joka ällöstä ensivaikutelmasta huolimatta maistui hyvältä. Suklaiden syömisen jälkeen kisut tosiaankin suuntasivat yhteiseen kerhonsa, niin kuin heidän hoitajansa oli sanonutkin.

Ystäväkerho kokoontui taas tavalliseen tapaan Näytelmälavalla, ja kaikki kerhon runsaat jäsenet olivat taaskin paikalla. Suuri kissajoukko tervehti toisiaan iloisesti, ja kerhon ohjaajakin saapui paikalle, joten kerho saatettiin aloittaa. Tänään leikittiin ja pelattiin kaikenlaista, ja ensin luvassa oli leikki nimeltä hedelmäsalaatti. Kerholaiset asettuivat piiriin ja ohjaaja sen keskelle. Hän selitti säännöt kaikille nopeasti ja leikki saattoi alkaa, ensin ohjaaja luetteli hedelmät, joista jokainen valitsi, mikä olisi: ”Appelsiini, omena, ananas, persikka, mango!”
Ennustus tiesi heti tahtovansa ananaksen, mutta Cara mietti pitkään ja lopulta päätyi appelsiiniin, sillä se sattui olemaan samaan värinen kuin hänen selkänsä. Seuraavaksi ohjaaja sanoi jonkun noista hedelmistä, ja ne jotka sen kyseisen olivat itselleen valinneet, joutuivat vaihtamaan paikkaa, ja koska ohjaajakin oli mukana, Hän tahtoi piirin sisään, sillä se oli tavoite, ja keskeltä pääsi piiriin kunhan paikka vapautuisi.
”Mango!” kerho-ohjaaja hihkaisi, ja vain Source hänen oli valinnut kyseisen naposteltavan, joten kissat vaihtoivat paikkaa ja Samon äiti jäi keskelle.
”Peeersikka?” Source sanoi hieman varovasti, ja tälläkin kertaa vain yksi karvakorva oli persikan kannalla, nimittäin Pop Adoptiosta. Aikuiset vaihtoivat paikkaa, ja Pop sanoi reippaasti: ”Ananas!”
Edelleenkin sama homma, Ennustus pääsi keskelle ja Pop Caran viereen, missä vihreä kamu oli äsken istunut.
”Appelsiini!” Ennustus hihkaisi ja sai vaihtaa Caran kanssa paikkaa yksinään.
”Miten tämä nyt näin menee…?” kerhon ohjaaja ihmetteli ja raapi päätään kummissaan, ja Cara tiesi mitä tehdä: ”OOOMEEENAAAAA!!!!!”
Ja joka ikinen ystäväkerholainen, lukuunottamatta Ennustusta, Popia ja Sourcea, lähti kipittämään ja etsimään kuumeisesti itselleen paikkaa piiristä.. niin, siis, mistä piiristä? Nimittäin kissat hälisivät niin sekavasti, että oli vaan kasa karvaa eikä mitään muuta, kukaan ei tiennyt missä oli ja missä piti olla. Lopulta, kuitenkin, kerholaiset päätyivät jonkinlaiseen piiriin, jonka keskellä seisoi kaksi kissaa: Ennustus ja Chika. Vihreä poju katsahti tyttökisua, ja heidän katseensa kohtasivat.
”Hei, en ollut omppu!” Ennustus sanoi nopeasti ja viiletti äkkiä kuin tuli hännän alla piiriin takaisin.
”Näin että punastuit”, Cara supatti nolona ympärilleen vilkuilevan huonetoverinsa vihreään korvaan kiusoittelevana ja loi tähän ilkikurisen katseen. Ennustus vain tuhahti, ja leikki jatkui, kunnes ohjaaja tajusi, että aikaa ei pian enää edes jäisi toisille leikeille. Loppujen lopuksi kerhossa ehdittiin vain jakaa kissat pelaamaan pareittain Twisteriä, mutta aika loppui, ja Ennustus huokaisi helpottuneena, kun huomasi saaneensa Chikan parikseen, muttei ilmeisesti joutunutkaan pelaamaan häntä vastaan.
”Kohtalo saattaa meidät yhteen koko ajan, huomaatko?” tummanharmaa tyttö kuiskasi viettelevästi ja suhahti tiehensä, sillä kerho loppui. Ennustus katsoi hänen peräänsä, eikä tiennyt mitä sanoa, ja viimein päätyi mutisemaan itsekseen: ”Phyh ja phah, ihmeen flirttaileva likka.”

Koululla..
Selleri asteli koulun pihalle ja tapasi siellä taas hänen ja Caran ystävät, Tikrun ja Miukulin sekä Nekon. Tällä kertaa kaksikon mukana oli myös joku harmahtava tyttökatti, joka esitteli itsensä: ”Moi, oon Hahtuva.”
”Moi, Selleri”, poika sanoi myös oman nimensä, ja hetken he katsoivat toisiaan miettien, ja sitten tajusivat jonkun yhteisen asian ja kiljaisivat samaan aikaan: ”Sä taidat olla se jonka kaa me mennään leffaan?”
Miukuli, Neko ja Tikru katsoivat toisiaan ja sitten Selleriä ja Hahtuvaa aivan ymmällään. ”Siis.. Selleri, että oo vähänniinku Caran kaa..? Silleen oon ymmärtänyt..” Tikru ihmetteli ymmärtäen asiat nyt ihan väärin.
”Eijeijeijeijei, ei, ei. Siis ei kahdestaan niinku treffimielessä.. eieieiei, vaan mun ja Hahtuvan hoitajat on sopinu et me mennään koko porukat yhdessä leffaan”, Selleri selitti vähän hengästyneenä. ”Että kyllä mä vielä Caran kanssa oon.”
”Jaaaaa”, Miukuli sanoi hitaasti. ”Minä kun ehdiin jo luulla, että.. tai no, tunti alkaa!”
Niinhän se tosiaan alkoi, ja kissat ryntäsivät sisään, Selleri luoden noloon Miukuliin sellaisen katseen, jota hän ei ikimaailmassa uskoisi koskaan tekevänsä.
Ensimmäisenä oli matikkaa, ja Selleri, Tikru, Neko, Miukuli, Hahtuva ja Melodee istuivat kaikki pulpettiensa taakse vierekkäin. Opettaja pyysi luokkaa avaamaan kirjat sivulta 138, ja he tekivät työtä käskettyä sekä alkoivat laskea.
”Äh vitsi, taas tätä.. oikea vai vasen? Vasen vai oikea?” Neko tuskaili murtolukujen lavennus- ja supistustehtävien parissa.
”Ollako vai eikö olla, kas siinä pulma”, Melodee tuhahti nuoremmalle kissalle vain ärsyttääkseen häntä, kissalla taannoin olleen ärsyolon kaikki rippeet eivät näköjään vielä kaikonneet, ja hän ei ollut ollut innostunut ollenkaan uuden sponsoroidun kaverin ottamista ystäväpiiriin mukaan. Cara oli kuitenkin toivottanut hänet niin vahvasti tervetulleeksi, että sen tytön läheisyydessä hän ei voisi tuota kiusata, mutta nyt, kun vanhempi kisu oli pois koulusta, saattoi Melodeella olla mahdollisuus savustaa Neko ulos porukasta. (Hui kauhia!)
”Ihan helppoa, siis aivan liian lällyä! Tää ehkä yrittää saada tähän jotain vaikeutta mut ihan liian helppoo on tietää, onko oikee vai vasen!” Melodee päivitteli muka itsekseen, ja sai Nekon näyttämään loukkaantuneelta, sillä pikku kissanpentu oli kuullut nuo sanat. Tikru näki ja kuuli, mitä tapahtui, ja opasti Nekoa hommien kanssa mulkaisten Melodeeta hieman.
”Katsos, oikea puoli..”
Melodee puri hammastaan ja tuumi, että Nekon muut ystävät olivat myös ongelma. Hän päätti keskittyä laskuihin. ”Lavennus, sitten lasketaan, tulokseksi tuli kymmenen kahdestoistaosaa, ja pitää aina tulos supistaa, tän voi supistaa kahdella”, hän mutisi taas itsekseen.
”Melodee, kaksitoista jaettuna kahdella ei ole kahdeksan vaan kuusi”, Selleri, joka oli jo laskenut aukeaman täynnä murtolukuja, huomautti äksylle tytölle, ja hän vain mulkaisi auttajaansa ja kumitti väärän numeron kirjastaan. Selleri katsahti häntä vaitonaisena ja nielaisi, sen jälkeen hän kipitti opettajan luokse sanomaan pienellä äänellä: ”Sain tehtävät tehtyä, mitä voin nyt puuhata?”
”Jaa. Tee lisää tehtäviä”, ope määräsi ja jatkoi nettipelin vahtaamista tietsikaltaan. Selleri huokaisi ja kääntyi takaisin paikalleen. Hän avasi uuden aukeaman kirjasta hitaasti ja alkoi laskea tehtäviä, joissa piti nyt osata laventaa oikeaa lukua niin, että murtoluvut saattoi laskea yhteen, siis ne olisivat samannimisiä. Poika sai nekin laskettua ennen kuin kukaan muu ehti lisätehtäviin, ja jopa Melodee, joka oli niin hehkuttanut tehtävien helppoutta, pähkäili vieläkin ensimmäisen sivun kanssa. Oli Selleri kyllä aikamoinen matikkamestari!

Seuraava tunti oli kieliä, ja Melodee jäi käytävälle pelamaan kännykällään. Selleri ja Neko sen sijaan viilettivät ranskanluokkaan, jossa tunti jo alkoi. Opettaja antoi kaikille paperit, joissa oli joku sanaristikko, johon täytettiin sen alla olevat suomenkieliset sanat ranskaksi.
”Toukokuu, kesäkuu, maaliskuu, joulukuu, lokakuu, marraskuu, tammikuu, helmikuu, heinäkuu, huhtikuu, elokuu, syyskuu, talvi, kesä.. hetki! Me ei olla opeteteltu vuodenaikoja!” Selleri huomasi luetellessaan ristikon sanoja.
”Totta, opetellanpas ne nyt!” ope hihkaisi ja käski oppilaitaan toistamaan sanomansa:
”Talvi, hiver!” opettaja lausui.
”Iveeer!” luokka toisti.
”Kesä, été!”
”Etee!”
”Kevät, printemps!”
”Präntäämps!”
”Syksy, automne!”
”Utomnn!”
”Hienoa, nyt osaatte ne!” ope kehui, ja luokka kävi tehtävämonisteisiinsa käsiksi. Selleri katseli tuumien sanaa ”toukokuu”, ja kirjoitti sitten ristikkoon sen kohdalle ”mai”. Seuraavaksi tuli kesäkuu ja juin, talvi ja hiver, marraskuu ja novembre sekä helmikuu ja février. Neko puolestaan mietti, mikä joulukuu mahtoi olla ranskaksi, ja sehän taisi olla décembre. Sitten tyttö kirjoitti ristikkoon maaliskuun eli marsin, kesän eli étén, heinäkuun eli juilletin ja elokuun eli aoutin.
”Heh, hauskaa miten tuossa sanassa on niin paljon vokaaleja peräkkäin”, Neko hymyili.
”No mieti sanaa jugurtti. Yaourt. Neljä vokaalia peräkkäin”; Selleri nauroi, mutta huomattuaan open ilmeen kissat siirtyivät nopeasti takaisin tehtävien pariin ja lopettivat hekottelun. Neko katsahti kelloa, ja huomasi, että ruokatunti alkaisi ihan pian. Sen jälkeen olisi liikuntaa, ja hän tapaisi taas vihreät veljekset, tyttökisu tuumi hymyillen.

Liikunta oli tällä kertaa salissa, ja oltiin erilaisia hippoja. Ensin oli luvassa banaanihippaa, ja Rio kommentoi tähän saaden Nekon kikattamaan: ”Jaha. Minä kun luulin, että me esitetään erilaisia virtahepoja, kun hipoista oli kyse.”
”Mitä liikuntaa siinä olisi ollut?” Neko tirskui, ja kaksikko lähti kävelemään pitkin liikkasalia rupatellen, ja pian joku hipoista huomasi heidät ja juoksi ottamaan molemmat kiinni. He menivät banaaniasentoon ja jatkoivat hölöttelyä, niiden kaverien seurassa ei tullut koskaan hiljaista hetkeä. Kuula tuli huokaisten avaamaan ystäviensä ”banaaninkuoret”, ja he jatkoivat kävelyä sekä sen ohessa juttelua. Seuraavaksi oli viivahippaa, ja kisut katselivat lattiassa olevia monia viivoja, siinä oli jalkkiksen, koriksen, ja monien muidenkin pelien kenttien viivat, joten niitä riitti, ja sen jälkeen Neko ja Rio vain alkoivat taaskin höpöttää keskenään ja käppäilemään pitkin niitä runsaita viivoja. Kuula, joka oli hippa, kohotti kulmiaan kaksikon suuntaan ja riensi heidän luokseen juosten. He eivät edes huomanneet Sokerimasun tuloa, ja jäivät armotta kiinni. Neko katsoi Rion veljen perään hetken, niin kuin poikakin teki, ja sitten he jatkoivat rupattelua ja kävelyä.
”Teidän piti ottaa muita kiinni eikä höpöttää, kun jäitte kiinni!” Kuula huudahti vähän harmistuneena siitä, ettei hänen suunnitelmansa toiminutkaan. Poika hätisti kaksikon eri suuntiin, ja he juoksivat kuin päättömät kanat. Pian Kuula keskittyi taas omiin tehtäviinsä ja Neko kipitti Rion luokse. Yhtäkkiä kaksikon katseet kääntyivät salin reunalla olevaan oveen, joka vei varastoon täynnä erilaisia patjoja, trampoliineja ja jumppamattoja. He katsoivat toisiinsa ja tiesivät, mitä tehdä. Kissat olivat jahtaavinaan erästä kissaa kohti varaston ovea, mutta kun hän kipitti pois tieltä toiseen suuntaan, hipat juoksivatkin suoraan varastoon. Heidän jahtaamansa kisu vain juoksi eteenpäin eikä välittänyt siitä, että takaa-ajajat olivat kadonneet mystisesti johonkin.
”Haha, on paljon kivempaa seikkailla trampoliineilla kun hippailla”, Rio nauroi voitonriemuisesti, kun he pääsivät ovelle.
”Shh”, Neko hyssytteli kuiskaten. ”Meitä ei saa nähdä ope eikä kukaan muukaan, varsinkaan Kuula!”
Rio nyökkäsi hiljaisempana ja kaksikko kipitti suuren sinisen jättipatjan taakse. Neko raivasi pienemmät patjat ”muuriksi” jättipatjan eteen, ja Rio nosti trampoliinin pystyyn. Pian heillä oli patjoilla reunustettu pieni aukea, jonka keskellä Rio hyppi innokkaasti trampalla ja Neko oli kasannut jumppamatoista pienen majan varaston nurkkaan. Ulkoapäin tämä paikka näytti vain tavalliselta kasalta patjoja, joten opettajat eivät voineet arvatakaan, että kaksi heidän oppilaistaan viettivät kissanpäiviä (xD) välinevarastossa. Pompittuaan tarpeeksi kisut käpertyivät majaansa nukkumaan päiväunia.

”Hoaaah…! Hetkinen! Rio? Kuinka kauan me nukuttiin?” Neko kiljui yhtäkkiä, ja sai vihreän pojankin heräämään.
”APUA! Me nukuttiin koko yö ja enemmänkin ja nyt me ollaan täällä jumissa ja kukaan ei tiedä missä me ollaan! APUAAAA!” poika huusi, ja juuri ennen kuin hänen pakokauhunsa tarttui Nekoonkin, joku raotti patjamuuria ja sisään astui vihreä alienkisupoika, jonka vatsa oli valkea kuin sokeri.
”Kuula! Oletko saanut jo lapsia? Miltä koulutodistuksesi näyttää? Kuinka monta vuotta me ollaan nukuttu, onko meitä kaivattu?” Rio sekoili.
”Ööh, te nukuitte juuri sopivasti tunnin loppuun ja porukat on nyt lähdössä.. että ovi on nyt auki niin tuutteko?” Kuula kysyi hiljaa ja viittasi liikuntasalin ulko-ovelle päin.
”J-juu..” Neko ja Rio sanoivat noloina ja hiipivät kisun perään. ”Ethän kerro kenellekään?”
”Olen hiljaa.. vaikka ehkä ette ansaitsisi sitä.”

Sellerin nk:
Kävelin kuvaamataidon luokkaan maha täpösentäynnään kalapuikkoja, ja näin taas Mustikan. Mieleeni tulvi viime kuviksentunnin muistot, ja jos te ette tajua, mitä tarkoitan, ehkä selkenee, kun sanon sanan ”vastavärit”? No, tällä tunnilla aikoisin tehdä sitten pennulle vastapalveluksen.
Ope oli ihan täpinöissään, kun se esitteli meille savea ja kertoi, että tästä tulisi meidän joku projekti, jota tehtäisiin kahden kuvistunnin aikana. Ensin kaikki muovailisivat savesta jonkun kisun tekemässä jotain talvipuuhissa; luistelemassa, hiihtämässä, pulkkailemassa. Sitten seuraavalla tunnilla, kun teokset olisivat kuivuneet, ne maalattaisiin hienon näköiseksi, ja näiden molempien tuntien aikana myös maalattaisiin iso kangas, johon tehtäisiin luminen metsä ja järven jää, siitä tulisi sellainen alusta. Sen päälle pahvista tehtäisiin puita metsään ja pulkkamäki. Saviukot laitettaisiin sitten ympäristöönsä puuhailemaan, ja valmis teos pystytettäisiin koulun aulaan, joten voisin ilahduttaa Caraa kertomalla, että olisin ollut osa tuon teoksen tekoa, ja keksin myös, että voisin tehdä saviukostani aivan tyttöystäväni näköisen, ja hänet tietenkin lempipuuhassaan hiihtämässä! Sain opettajalta savikökön, ja aloin muovailla siitä hahmoa. Tarkkailin Mustikkaa myös tietenkin samalla, ja heti kun hän pyysi apua, riensin auttamaan.
”Miten saan tästä luistimen?” pikkuinen pentu vaikeroi, ja selitin näyttäen samalla: ”Katso, teet vain tavallisen kengän, ja sitten puristat sen pohjasta tassullasi terän siihen. Voit viimeistellä sen itse ja tehdä toisen puolen!”
Pyyhälsin omalle paikalleni jatkamaan savi-Caraa tyytyväisenä, ja nyt olin saanut hiihtäjän asennon jo muokattua, sitten aloin työstää sen päätä. Korvat, silmät, ja nenä, noin. Seuraavaksi muokkasin keskivartaloon pehmeän takin näköistä juttua, ja kun se oli valmis, sivalsin Caran jalkojen alle pitkät, hienot sukset. Sanat ”tomera” ja ”toimelias” kuvastivat tyttöystävääni hyvin, ja tämä saviteos näytti myös sellaiselta heiluvien häntien ja sauvoja tiukasti pitelevien tassujen kanssa. Katsoin sitä tyytyväisenä ja siirryin muiden kanssa maalaamaan alustaa, pahvijutut tehtäisiin seuraavalla tunnilla huomenna. Joku oli jo aloittanut metsäaluetta, ja tahdoin tehdä sinne ihan oman ladun Caralle. Viilsin siveltimellä siihen kaksi viivaa, joita jatkoin koko läpi tämän ”kartan”. Tämä kuviksentuntihan meni jo paljon paremmin kuin edellinen!

Musiikinluokassa:
Melodee istui kärsimättömänä pulpetissa ja salaa toivoi taas laulamista.
”Tänään me tanssitaan!” ope hihkui, ja kaikki luokassa hurrasivat, paitsi Melodee, joka vallan kauhistui. Eihän hän osannut taikka halunnut tanssia! Tyttö puski kikattavan kisulauman halki opettajan luo, joka juuri kaiveli nuotteja esiin.
”Kuka laulaa ja soittaa?” Melodee kysyi.
”Minä.”
”Saisinko minä mitenkään laulaa, tykkään siitä niin paljon”, Melodee pyysi, ja ope mietti hetken, ja lopulta suostui. Tyytyväinen Melodee asettui mikin taakse ja sai nuotit eteensä. *Jes, nyt pääsen näyttämään taitoni muille!* tyttö ajatteli voitonriemuisesti. Musiikki alkoi, ja hän lauloi kauniilla, sointuvalla äänellä jotain Mau Machinen tanssibiisiä, jonka mukana koko luokka jammaili.
”Toi tyyppä on kyllä hyvä laulamaan”, Melodee kuuli jonkun sanovan ja hymyili pienesti itsekseen.
”Vaikka sulle naukuisin enemmän
Naukuisin pois kaiken ikävän
Jos nau´ut aina kovempaa
Voin sulle kaiken omistaa
Piirtäisin kisuleita eteiseen
Löytäisin naukusoinnun hävinneen
Sä silti nau´ulta katoat
Ja joskus maahan vajoat”, Melodee lauloi ja tunsi olevansa jossain siirappisissa lyllerörakkaustanssiaisissa, mutta päätti unohtaa sen ja nauttia laulusta, kun kerrankin oli aikaa.
”Oispa taas niin
Naukumaan matkalle mennä
Näen kuinka nau´ut ikkunaan
Olet kaunein alla kuun
Pienen hetken vielä nau´un..”

Koulu loppui, ja oppilaat säntäsivät kotiin, Melodeen päässä pyöri vieläkin se laulu, jota hän oli laulanut äsken.
”Hän sai varmasti laulaa tunnilla, kun noin iloisena on”, Selleri tiesi ja kuiskasi asiansa Nekolle, joka nyökkäsi hiljaa. Melodee oli todellakin mukavampi haaveillessaan kun äksyillessään.
Kisut saapuivat kotiin, ja törmäsivät hoitajaansa, joka oli viemässä roskia.
”Ai että pääsit ylös sängystä sitten”, tuhahti Melodee, joka nyt oli palannut takaisin maan pinnalle haaveistaan, pian hän kuitenkin jatkoi matkaa hyräillen. ”Vaikka sulle naukuisin enemmän..” Neko lähti Adoptioon takaisin, ja Selleri jäi Patukan eteen. ”Onko siinä pahviroskia?” hän tiedusteli yllättävän tiukasti.
”Joo, vessapaperirullia tuli tosi paljon, kun Caralla oli vähän vatsa sekaisin..”
Selleri keskeytti hoitajan ja loikkasi nappaamaan kaikki rullat mukaansa.
”Hei. Mitä nyt!” Patu ihmetteli ja heitti muut roskat nopeasti omiin pönttöihinsä ja juoksi kissan perään. Selleri kipitti huoneelle ja selitti hoitajalleen: ”No tarvitsen näitä meidän sellaiseen koulu..” hän huomasi Caran kuuloetäisyydellä. ”Koulujuttuun. Nyt täytyy kuitenkin lähteä pelikerhoon”, poikakisu sanoi nopeasti ja sulloi vessapaperirullat koululaukkuunsa, hän tuumi, että rullista voisi tehdä rungot puihin heidän saviveistosmaailmassaan. Selleri vetäisi Caran mukaansa ja he riensivät pelikerhoon, jossa tällä kertaa simssiliinillä oli ideat lopussa.
”Sori. En vaan keksi mitään tekemistä”, tämä pahoitteli, ”mutta kai te jotain keksitte!”
”Ömm..”
”Juuu..”
Vaikka Näytelmälavalle oli asetettu konsolit ja vino pino lauta- ja palapelejä, ei kukaan oikein keksinyt mitään, Caran uuden kissapelikortitkaan eivät kiinnostaneet edes Caraa itseään, joka ennen lähtöä oli ollut korteista aivan haltioissaan. Lopulta Light otti ja keksi: ”Eiköhän mennä ja leikitä piilosta Puuhakammarissa!”
”Juhhuu! Mahtavaa!” kerholaiset hihkuivat, ja Cara keksi, että juostaisiin kilpaa kammariin, mutta simssiliini ei lämmennyt tälle idealle, ajatellen ylisuojelevana että kohta kävisi hullusti jos sisätiloissa juostaisiin. ”Kuulkaas, olette minun vastuullani nyt..”
Kisut alkoivat vähän mököttää matkalla, ja sen kerhokerran hauskuus meinasi jäädä siihen, mutta kun Puuhakammarille päästiin, hihkaisi Cara, joka tahtoi aina pitää hauskuuden yllä: ”Selleri on jäänyt ja laskee kolmeenkymmeneen!”
Joku, joka ei tätä pariskuntaa tuntisi, voisi luulla, että poika alkaisi väittää vastaan, mutta hän vain nyökkäsi, peitti silmänsä ja alkoi laskea. Hän nimittäin totteli kaiken, minkä hänen tyttöystävänsä määräsi, ja antoi hänen voittaa kaikki pelit, joita kaksikko otti. Rex, Light ja Cara kipittivät piiloihin, Rex ylätasanteelle tyynyjen alle, Light sohvan alle, Cara, joka oli uutenavuotena löytänyt kirjahyllyjen takaa makuukamarin, sen sängyn alle, mutta simssiliini jäi vain seisoskelemaan hölmistyneenä eikä nähnyt paikkaa, jossa voisi piiloutua.
”Kakskytkuus, kakskytseitsemän, kakskytkaheksan..” Selleri laski, ja hoitajalle alkoi tulla kiire. Hän tunki satunnaisesti pisimpään kaappiin jonka näki, mutta se olikin ovi uuteen salahuoneeseen, joka oli pieni, ja sen keskellä seisoi pieni pöytä ympärillään puoli tusinaa minijakkaroita. simssiliini päätti yllättää kisut ja istahti yhdelle jakkaroista kuin istuisi vain rennosti eikä ainakaan leikkisi piilosta ja istuisi ahtaassa kaapissa aka salahuoneessa ja yrittäisi parhaansa mukaan olla romahduttamatta pientä tuolia.
Aika kovasti Selleri, joka oli löytänyt jo Lightin, tosiaankin yllättyi avatessaaan tavallisen kaapinoven ja löytäessään sieltä hoitolan johtajan ähisemässä minijakkaran kanssa.
”Juuh.. näitä salapaikkoja täältä löytyy aika paljon, arvaamaton huone”, simssiliini naurahti.
”Näitä on löytynyt jo kaks, mä olin salamakuuhuoneessa kirjahyllyjen takana”, Cara totesi, kun kaikki oli löydetty ja kaikille näytetty simssiliinin outo piilopaikka.
”Hei, mitäs jos lopetetaan piilonen ja etsitään lisää salaisia mestoja!” Rex ehdotti, ja sai kaikki kannalleen, paitsi simssiliinin, taas.
”Ainoa ongelma on se, ettei me olla salapoliisikerhossa eikä ole pelaamista, jos me etsitään salahuoneita”, kerhon ohjaaja sanoi pahoillaan. ”Ja pelikerho ei ole vielä ohi.”
”Ollaan peliä, kuka löytää eniten salahuoneita!” Cara hihkui, kun hänen punainen ystävänsä ei enää keksinyt syitä, ja simssiliinikin sai ilokseen suostua tähän. Kisut aloittivat heti etsinnät. Selleri loikkasi sohvalle, Cara kurkisteli kaappeihin ja alienit menivät ylätasanteelle etsimään salaovia.
”Hei, nappi!” Selleri huomasi iloisena sohvan käsinojan alla sijaitsevan nappulan ja painoi sitä. Sohvan selkänoja kallistui seinän sisään avaten pienen tunnelin, johon poikakisu ei ihan heti uskaltanut lähteä, ennen kuin Cara tuli rohkaisevana patistamaan. He hiipivät sisään pienehköön, mutta silti kaappihuonetta paljon isompaan pyöreään huoneeseen, jonka lattialla oli kasa tyynyjä, pari vilttiä ja punainen makuualusta, sekä pieni lipasto, jonka luukkuihin kurkistaessaan Cara huomasi, että toisessa lokerossa oli kyniä ja paperia ja toisessa jotain lautapelejä.
”Tännehän voisi vaan tulla viettämään aikaa”, iloitsi Rex, kun hän, Light ja simssiliini onnistuivat tunkemaan sisälle.
”Minä kerron näistä heti Ennustukselle, hän tykkäisi tästä!” Cara henkäisi ihastuneena, mutta Selleri laski häntänsä hänen selälleen ja sanoi: ”Eiköhän sinun olisi parempi antaa hänen etsiä nämä itse, siitä hän pitäisi enemmän.”
Cara nyökkäsi, pelikerho loppui ja he lähtivät huoneelleen painettuaan napista sohvan selkänojan takaisin paikalleen. Selleri näytti Caralle aamulla huomaamansa taulut simssiliinin kisuista, ja tyttö tuumi, että Patukankin pitäisi tehdä heistä sellaiset. Kotona oli jo nukkumaanmenoaika, ja kisut kipittivät sänkyihinsä. Cara loikkasi unikoriinsa, ja asettui sen sisällä olevan muhkean, pinkin tyynyn päälle ja Selleri kohensi tyynyään ja laittoi sen makuualusensa päälle ennen kuin meni siihen makaamaan. Ennustus vain loikkasi sohvalleen, otti mukavan asennon ja nukahti, hän oli talon taidokkain unikeko. Melodee tavalliseen tapaansa sulkeutui unikoppaansa nukkumaan rauhassa, ja kissojen hoitaja Patukka hiipi sängylleen nukkumaan.

Seuraavana aamuna Melodee, Selleri ja Neko saapuivat taas koulun pihaan. Ensimmäisenä oli taitoainetta, ja kaikki riensivät eri luokkiin. Melodee juoksi musiikinluokkaan innoissaan, odottaen että taas olisi laulumahdollisuus. Opettaja jakoi oppilailleen osalle kitaran, osalle tamburiinin ja osalle rummun. Melodee otti tamburiinin vastaan pettyneenä, vaikutti siltä, että tällä tunnilla ei laulettaisi. Opettaja näytti nuotista, mikä soitin soitti missäkin kohtaa, ja Melodee taputti omaansa tylsistyneenä. Hän katsoi muita oppilaita, jotka kikattivat kappaleen päälle ja näyttivät nauttivan tunnista, mutta Melodee kaipasi laulamista nyt enemmän kuin koskaan. Seuraavaksi tyttö sai soitettavakseen kitaran, josta opettaja näytti, mitä sointua piti milloinkin soittaa ja miten ne soitettiin. Se vaikutti vähän kiinnostavammalta, mutta silti hän olisi tahtonut enemmän laulaa. Melodee rämpytti kitaraa välinpitämättömän masentuneesti, opettaja katsoi häntä kummastuneena.
”Melodee, mikä hätänä?” hän tiedusteli.
”Saanko taas laulaa?” Melodee kysyi toiveikkaana.
”Sori, tässä laulussa ei oo sanoja”, ope totesi, ja sen sanottuaan hän jatkoi luokan ohjaamista. ”Yy, kaa, ja yy kaa koo nee!”
Melodee pyöräytti silmiään ja lopetti mielenosoituksellisesti kitaran soittamisen. Hän jökötti pulpetissaan toimettomana koko lopputunnin ajan ja sen jälkeen juoksi turhautuneena matikantunnille.

Sellerin nk:
Hyppelin iloisena kuvikseen, ja pulpetillani odottavan savi-Caran luokse. Kävin hakemassa tarvittavat maalit luokan perällä sijaitsevista kaapeista, ja aloin maalata tyttöystävääni esittävää patsasta. Ensin hänen takkinsa tein kirkkaalla taivaansinisellä, ja pipo sekä lapaset saivat vähän tummemman sinisen värin. Seuraavaksi siirryin valkoisiin alueisiin, ja sitten tein oranssiraidalliset läikät. Caran silmiä jäin hetkeksi haaveilemaan ajatellessani tämän ihania, kesänvihreitä suuria silmiä ennen kuin maalasin ne savihahmolle. Kuono sai mustan värin, ja tytön punaisen suun pistin hymyilemään suloisesti. Sitten oli suksien ja sauvojen vuoro, ja niihin tein pikkutarkat, pinkin ja vihreän kirjavat kuvioinnit. Maali oli nopeasti kuivuvaa sorttia, mutta kyllä sitäkin piti hieman odottaa, joten viimeistelimme alustan, ja siinä ymmärsin, ettei Cara ollut koulussa, enkä voisi näyttää taideteosta täällä! Siis ennen kuin pahvisia hökötyksiä ehdittiin laittaa, ehdotin kaikille: ”Mitä jos tehtäisiinkin tämä ulos? Silloin myös muut, jotka eivät ole koulussa, vanhukset ja vauvat, voisivat ihastella sitä!”
Tietenkin se oli tekosyy saada myös Cara näkemään teos. Onneksi kaikki näyttivät innostuvan ideasta, mutta joku luokasta ihmetteli: ”Entä jos sataa? Pahvijutut ja maali menee pilalle.”
”Ööh.. voidaan tehdä joku telttakatos sille”, sanoin varovasti, ja ope hihkaisi myöntävästi: ”Käy hyvin, varastosta löytyy varmasti tarvikkeita!”
Hymyilin itsekseni, ja haimme opettajan ja Mustikan kanssa telttakankaan ja koottavan katoksen, jonka raahasimme pihalle. Hyppytuntia viettävät kisut katsoivat ihmeissään, kun luokka kokosi suuren katoksen koulun pihaan ja raahasimme alustan sen alle. En ollut unohtanut pahvirullia, ja kaivoin ne ulos kassistani luokkalaisteni eteen.
”Niistä voisi tulla puiden runkoja”, selitin muille oppilaille, jotka eivät heti näyttäneet tajuavan, miksi ihmeessä kaadoin maahan tonnin vessapaperirullia. Hätkähdin itsekin katsoessani niiden määrää, ja mietin, miten yksi kissa oli käyttänyt niin paljon WC-paperia yhdessä illassa. Jätin sen asian sikseen ja autoin muita liimaamaan rungot alustaan, ja varmistin, ettei Caran ladun päälle osunut yksikään puu. Lehdiksi niille otimme pumpulia, vihreäksi värjättyä, ja yhtä pahvilaatikkoa vähän taittelemalla ja maalaamalla saimme pulkka- ja laskettelumäen. Saviukkojen maalipinnat olivat jo kuivuneet, ja asetimme ne alustalleen. Jäätynyt järvi sai paljon savi-luistelijoita, rinteen valtasivat savesta muodostetut lumilautailijat, pulkkailijat ja suksilla laskettelevat kisut, mutta vain yksi kissaneiti hiihteli kauniin vessapaperirullametsän keskellä: minun oma savi-Carani.

Nekon nk:
Tanssahtelin iloisena liikkaan, ja taas oli salia. Nyt olisi vuorossa eräänlainen temppurata, ja vaihdoin Rion kanssa jännittyneitä katseita, kun opettajamme meni hakemaan varastosta tarvikkeita. Eihän hän vaan huomaisi pientä majaamme siellä?
Huokaisimme helpotuksesta, kun ope rynni varastoon niin isolla ryminällä että patjat kaatuivat ja sinne alle jäi myös meidän majamme. Autoimme häntä nostamaan sieltä sen jättipatjan ja trampan, sekä pari jumppamattoa. Myös airtrack otettiin esiin, ja asetimme kaikki kamat paikoilleen niin, miten ope käski. Tramppa laitettiin jättipatjan eteen, ja siinä oli tarkoitus tehdä erilaisia hyppyjä trampoliinilta patjalle. Airtrackilla ja matoilla sai harjoitella kuperkeikkoja sekä kärrynpyöriä. Laitoimme liikuntasalin sivulla sijaitsevat penkit nojaamaan puolapuita vasten liukumäiksi, ja renkaiden alle laitettiin matot, jotta niiltä mahdollisesti tippuessa ei sattuisi niin paljon. Me saimme valita pienet ryhmät, joissa kiertäisimme temppuradan eri pisteillä. Valitsin tietenkin heti Kuulan ja Rion ryhmääni, ja myös joku Sisu pääsi mukaan. Ensin me pääsimme renkaille, ja kaikki saivat omat, joissa keinua. Minä heiluin hetken vain etutassuilla roikkuen, ja sitten sujautin takatassut renkaista läpi ja keikuin siinä irrottaen etukäpälät renkaista ja roikutin niitä villisti alaspäin. Pian nousin istuma-asentoon ja otin kovat vauhdit, se oli kuin olisin ollut keinussa. Kokeilin erilaisia ihmeellisiä asentoja, ja kohta ope vihelsi pilliin ja oli aika vaihtaa pistettä, me siirryimme seuraavaksi airtrackin ja mattojen luokse. Sisu ja Kuula menivät tekemään kaikenlaisia kuperkeikkoja matoille, ja minä loikkasin airtrackille tekemään kaikenlaisia temppuja. Osasin kärrynpyörän hienosti, ja näytin sen Riolle. Hänkin kokeili, ja olihan se ihan hyvä pojan ensimmäiseksi kärrynpyöräksi, ja minä tein myös yhdellä kädellä sen. Sitä Rio ei halunnut toistaa. Airtrack oli asetettu seinää vasten, joten sain tehdä myös käsilläseisonnan siinä. Rio luovutti ja ryhtyi harjoittelemaan kuperkeikkoja. Eteenpäin se onnistui muitta mutkitta meiltä molemmilta, mutta takaperinkuperkeikka tarvitsi vähän enemmän harjoittelua. Olin juuri onnistumassa siinä, kun pillinvihellys kuului taas ja piti kipittää seuraavalle rastille, joka oli liukumäkien luona puolapuilla. Kiipesimme puut ylös ja liu´uimme penkkimäkiä alas erilaisin tavoin. Minä menin alas ensin ihan tavallisesti, ja sitten kokeilin mahalaskua. Rio tuli takanani liukuen takaperin, ja se näytti tosi hauskalta, joten päätin kokeilla. Se oli kyllä mahtavaa, mutta poika keksi koko ajan takanani tullessaan uusia laskutapoja, joita minun oli pakko kokeilla. Juuri kun hän keksi kuperkeikkaliu´un, jota minun oli ihan pakko kokeilla, liikkaope vihelsi pilliin vaihdon merkiksi, enkä saanutkaan kuperkeikkailla mäkeä alas, tylsää. Seuraava piste temppuradalla oli se tramppajättipatjajuttu. Otin vauhtia ja loikkasin trampoliinille pomppimaan, ja yritin siinä samalla keksiä jonkun hienon loikkaustavan patjalle. Päätin tehdä vaan perus mahaplätsin, ja luotin siihen, että Rio keksisi taas kivoja tapoja hypätä, joita voisin itsekin kokeilla. Hän tekikin hassun pyörähdysloikan, jonka minäkin sitten tein, päädyin kuitenkin naamalleni ja sain Rion kanssa kauhean naurukohtauksen. Seuraavaksi hyppäsimme samaan aikaan ensin käsien varaan ja sitten vatsalle, ja sitä kutsuimme kaksoismatohypyksi. Ope kuitenkin kielsi parihypyt. ”Ettei käy hassusti”, hän selitti meidän nyrpistyineille naamoillemme, ja loikimme sitten ihan tavallisesti koko lopputunnin ajan.

Seuraavaksi oli matikantunti, ja kaikki saivat olla samalla aikaa samassa luokassa. Opettaja jakeli kaikille monisteet, joissa oli vain kertolaskuja kasapäin.
”Me teemme sadan kertolaskun haasteen, laitan ajan ja kolme nopeinta jotka saavat kaikki laskut oikein, saavat palkinnon!” ope selitti ja laittoi ajan päälle. ”Viitatkaa kun saatte valmiiksi ja tulkaa luokseni, niin tarkistan.”
Kisut alkoivat laskea ja Selleri oli taaskin muita edellä.
*3 kertaa 5 on 15, 8 kertaa 4 on 32, 2 kertaa 12 on 24..* poika laskeskeli ja pian jo nosti kätensä ylös, ja muu luokka katsoi häntä ihmeissään unohtaen laskemisen kokonaan.
”Laskekaa!” opettaja karjaisi muulle luokalle ja kirjoitti jollekin lapulle: 1. Selleri, aika 2.03.
”Olet Matikkanero”, opettaja sanoi vähän välinpitämättömänä tarkistettuaan nopeasti oppilaan paperin, ja Selleri näki hänen koneensa ruudulla taas sen nettipelin. Hän huokaisi ja lähti ulos luokasta, ettei häiritsisi muita oppilaita, mutta hymyili pienesti itsekseen. Matikkanero..
Melodee tuhahti ja katsoi poikaan hieman kateellisena. Hän yritti keskittyä omiin tehtäviinsä, mutta yli kymmenen kertolaskut eivät onnistuneet häneltä kauhean hyvin. *11 kertaa 3.. apua..*
Neko sen sijaan oli jo valmis ja nosti kätensä täysin samaan aikaan Hahtuvan kanssa, ja he kipittivät open luokse tarkistuttamaan monisteensa. Opettaja nyökkäsi kaksikolle ja kirjoitti lapulle: 2. Jaettu sija, Hahtuva ja Neko, aika 4.58.
Melodee katsahti heitäkin murjottaen ja sitten jatkoi omaa laskemistaan. Pian hänkin, tosin jo monien jälkeen, nosti kätensä ja vei tehtävän tarkistettavaksi.
Kun kaikki olivat laskeneet, ope kertoi Sellerin, Nekon ja Hahtuvan olleen kärkikolmikko, ja ojensi kaikille kaksi mansikkatikkaria. He vaihtoivat katseita ja lähtivät kotiinpäin.

Cara vastaanotti Sellerin kotiin suurella rutistushalilla, ja he siirtyivät sohvalle katsomaan telkkua. Melodee meni ikkunan viereen istumaan tuolille ja leikkimään robotillaan. Ennustus oli kutsunut veljensä leikkimään heille, ja kolmikon äiti oli tullut vahtimaan poikiaan.
”Varovasti nyt”, Hipsuli toppuutteli poikia heidän riehuessa ja kiljuessa tyynysotaleikin ohessa.
”Ei sun ois pitäny tänne tulla, rajotat vaan meidän leikkimahdollisuuksia”, Rio tuhahti. Yhtäkkiä kolmoset näyttivät saavan jonkun idean ja supisivat hetken keskenään Hipsulin yrittäessä kurkkia, mitä he kuiskivat, tuloksetta. Pian pennut kuitenkin esittivät ideansa äidilleen: ”Saadaanko me mennä nukkumaan Puuhakammariin ja sinne myös viettämään iltaa ihan kolmistaan?”
Hipsuli huokaisi ja katsoi edessään kolmea anovaa katsetta ja lopulta sanoi hitaasti: ”Okei, kunhan molemmille hoitajille käy.”
”JIIIIHAAAAAA!” Rio, Kuula ja Ennustus hihkuivat ja menivät sanomaan Patukalle: ”Me mennään Puuhakammariin illaksi ja nukkumaan!”
Eikä hoitaja ehtinyt sanoa mitään, ennen kuin kolme vihreää pentua tuli jo takaisin huoneesta 9 ja totesivat: ”Sopii kaikille!”
”Käyhän se noinkin”, Hipsuli naurahti itsekseen. Pojat alkoivat jo pakata unijuttujaan ja muita hommia mukaan, kun Cara loikkasi alas sohvalta ja kuiskasi Ennustuksen korvaan jotakin, mitä veljet eivät kuulleet.
”Okei, pakataan vaan ruokaa niin se on okei”, poika sanoi, ja veljet katsoivat toisiinsa kummastuneina, mutta tekivät niin kuin Ennustus oli käskenyt. Hän otti sen vanukkaat, jota ei oltu syöty aamupalaksi ja yhden mansikkatikkarin, ja Kuula sekä Rio nappasivat kaapistaan molemmille kaksi vihreää vaahtokarkkia ja yhden mansikkatikkarin. Kolmikko kipitti innostuneena Puuhakammariin ja loikkasivat heti sohvalle istumaan.
”Ennustus, mitä Cara sano sulle?” Rio uteli.
”Niin, miksei me tarvittu unikamppeita ja leluja”, myös Kuulaa kiinnosti. Ennustus katsoi ympärilleen ja sanoi sitten salamyhkäisesti: ”Täällä on salahuoneita, ja meidän pitää vaan ettii ne. Sieltä löytyy kaikki tarvittava.”
”Oi siistiä!” Kuula hihkaisi. He ryhtyivät heti puuhiin, Ennustus meni availemaan kaappeja, Kuula kurkistelemaan kaikkin koloihin, ja Rio, joka ei jaksanut etsiä, jäi pomppimaan sohvalle. Yhtäkkiä jokaisesta kolmesta suusta kuului samaan aikaan: ”NYT LÖYTY!”
”Täällä me voidaan nukkua!” hihkaisi Kuula, joka oli kurkistanut erään kirjahyllyn taakse ja löytänyt makuupaikan.
”Ja täällä syödä!” Ennustus, joka oli yhdessä kaapissa huomannut pöytähuoneen, kiljaisi.
”Täällä voi.. viettää aikaa ja leikkiä!” Rio innostui, sillä sohvalla hyppiessään oli onnistunut löytämään napin ja avannut tien tyynyhuoneeseen. Pennut hakivat innoissaan ruokansa ja menivät kaappiin, johon he pikkupentuina mahtuivat oikein hyvin. He istahtivat jakkaroille, ja Kuula sekä Rio mutustelivat vaahtiksiaan, Ennustus hotki vanukasta. Nämä ruuat syötyään he ottivat tikkukaramellit esiin ja lipoivat niitä iloisina. Seuraavaksi kolmoset kipittivät aivan ylikierroksilla - sokerin takia - sohvalle ja sieltä käytävään, joka vei pyöreään tyynyhuoneeseen. He tekivät olonsa mukavaksi, Kuula kasasi tyynyistä suuren pesän itselleen, Rio pyöriskeli makuualusella ja Ennustus otti yhden tyynyn ja viltin ja kääriytyi niihin.
”Pelataanko piirrä ja arvaa -peliä?” hän kysyi veljiltään availlessaan lokerikon luukkuja.
”Käy”, Rio ja Kuula sanoivat ja ottivat kynät ja paperit eteensä. Ennustus alkoi hahmotella paperilleen valkoista kissaa, ja Kuula ja Rio ymmärsivät heti, kenestä on kyse, kun huomasivat sen olevan ruma pilapiirros.
”Se on Veeti ihan selvästi, mutta hän on sentään isäsi, ethän..” Kuula aloitti, mutta Ennustus keskeytti hänet.
”Ai jaa, niinkö? En tiennytkään. Partiossa hän sanoi, ettei ole isäni, joten en ole hänen poikansa. YMMÄRRÄTTEKÖ, SE INHOO MUA! ELI NIIN KAI SIT MÄKI!” Ennustus karjui itku kurkussa, ja veljet riensivät halaamaan häntä.
”Jos mä en oo sen pentu niin sit mä en varmaan oo teidän veli”, poika sanoi murheellisena ja pyyhkäisi kyyneleen poskeltaan.
”Hei älä nyt. Vaikka isi onkin tyhmä niin me ollaan sun kanssa eikä hylätä sua”, Rio lohdutti, ja sai Ennustuksen hymyilemään vähän.
”Hei, sain idean!” Kuula hihkaisi yhtäkkiä. ”Katskokaas, kun Veeti tähän aikaan yleensä menee tapaamaan Hipsulia, niin.. supi supi..”

Pian veljekset kävelivät käytävän kokolattiamatolla, ja tosiaan, pentujen isä tuli heitä vastaan.
”Hei, hienot poikani, Rio ja Kuula!” Veeti sanoi ja yritti tunkea Ennustuksen läpi kuin häntä ei olisi, mutta tämä potkaisi isäänsä aika ilkeään paikkaan: jalkojen väliin.
”Ouuuuuuuouououuu”, isä ulvoi tuskasta, ja Ennustus sanoi: ”Ei tuon olisi pitänyt sattua, olenhan pelkkää ilmaa.”
Veeti jäi katsomaan tyhjästi pentujensa perään, kun he kikattivat ivallisesti.
”Hyvä, sä kostit sille!” Kuula kehui, ja he kääntyivät takaisin Puuhakammariin.

Illalla pennut istuivat sängyllä rupattelemassa.
”Se oli ihan mahtavaa!” Ennustus hihkui. ”Harmi vaan että taisin nyt menettää isäni lopullisesti”, hän jatkoi tirskuen.
”Niin..” Rio sanoi. ”Mutta koulussa on sellanen Vaahtis, joka vois olla meidän isi. Se on niiin kiva.”
”Mä en tunne sitä, kun en oo koulussa”, Ennustus huomautti.
”Ja sitte koulussa on sellanen Neko, johon Rio on ihan pihkassa”, Kuula sanoi ja vilkaisi veljeään ilkikurisesti.
”Enkä ole”, Rio puolustautui nopeasti. ”Me ollaan vaan hyviä kavereita. Eikö tyttö ja poika saa olla kavereita ilman, että ne ois pihkassa toisiinsa?”
”No ehkä sitten. Mutta jos Ennustus tulisi kouluun ja liikkaan, minullakin olisi kaveri siellä”, Kuula naurahti.
”Ehkä mä voisin harkita..”
”Joooooooo!! Sun pitäs tulla liikkaan, sähän tykkäät urheilusta ja oot hyvä siinä!” Rio innostui ja loikkasi jaloilleen sängyllä.
”Mieluummin haluisin urheilukerhoon.. mutta te ette silloin olisi kanssani”, Ennustus totesi miettivänä.
”Tule tule! Se auttaisi myös elämäntavoitettasi, jos suorittaisi koulun loppuun”, Rio pyyteli.
”No jaa..”
”Ja äikässä saisit opetella lukemaan ja kirjoittamaan paremmin”, Kuula sanoi suorastaan anovasti. ”Se olisi kivaa.”
”Ehkä voin harkita. Mutta matikka ja reaaliaineet kuulostaa kauhean tylsiltä, joten en halua niihin”, Ennustus arveli.
”No sitten voit mennä kieliin, siellä me ei olla mut jos haluat olla tuttujen kanssa niin ranska vois olla hyvä vaihtoehto”, Rio ehdotti, ja Ennustus alkoi koko ajan olla koulun puolella.
”Mä harkitsen.”
Kuula ja Rio vaihtoivat innostuneita katseita tietäen, että aina kun heidän veljensä sanoi tuolla tavalla, hän tarkoitti ”suostun”.
Kolmikko kävi nukkumaan noin kymmenen maissa, ja sängyn muhkeat tyynyt, pehmeä patja ja lämpimät peitot tuntuivat mukavilta pikkupennuista, mutta silti jokin oli pielessä.

Puolenyön laitamilla pimeästä nousi pystyyn pieni vihreä pää, jonka laella keikkui suuri tuntosarvi.
”Veljet, ootteko hereillä?” Rio kysyi.
”Juu”, kuului vastaus.
”Ajatteletteko samaa kun minä?”
”Juu.”
Veljekset laskeutuivat alas sängyltä ja pitivät toisiaan kädestä kiinni kävellessään pitkin Mouruposken pilkkopimeitä käytäviä. He pysähtyivät huoneen 20 ovella ja koputtivat siihen. Hymyilevä Hipsuli avasi oven ja päästi poikansa sisään.
*Tiesin että he tulisivat.. pyysin sen takia Lightia lähtemään Kuuralle yöksi*, Hipsuli selitti aivoitse Galaxylle, joka näytti ihmettelevän, miksi ihmeessä vihreä vanhus ei ollut ollenkaan yllättynyt poikiensa tulosta. Kolmoset itse eivät tietenkään kuulleet tuosta keskustelusta mitään, heidän ajatuksissaan ei ollut käynytkään, että äiti käyttäisi supervoimaansa, joten he olivat siinä uskossa, että kaikki yllättyisivät heidän tulostaan.
”Te voitte nukkua Lightin makuualusella, hän.. sattumalta on nyt yökylässä Sourcen luona”, Hipsuli selitti hieman tönkösti, ja pennut asettuivat vihreälle alustalle nukkumaan. Hän itse meni makaamaan omalle punertavalle makuualustalleen, Rex omalle vihreälle tyynylleen, Espique vihreälle alustalleen, Galaxy omalleen vihreän väriselle ja Sylvi kuorsasi jo punaisella makuualusellaan.

Aamulla pennut olivat jo omissa huoneissaan ja Ennustus aamupalalla huonetoveriensa kanssa. Patukka oli juuri selittämässä kissoilleen sen päivän, eli ystävänpäivän ohjelmaa.
”Ensin koululaiset menevät kouluun, ja me katsotaan Ennustuksen kanssa sitä kouluunmenoa, sen jälkeen hän menee toimittajakerhoon, ja koulun jälkeen suuntaatte ystäväkerhoon. Sitten on vuorossa kaikki ystävänpäivän aktiviteetit: elokuva, nyyttärit, ravintolatreffit ja rusettiluistelu! Sen jälkeen on nukkumaanmenoaika”, hoitaja sepusti.
”Ja mitä sä teet kaiken aikaa?” Melodee ihmetteli pää kallellaan.
”Minä..” Patu aloitti, mutta postiluukun kolahdus eteisessä keskeytti hänet. Kisut olivat heti valppaina.
”Se oli liian pieni kolahdus lahjaksi..” Cara aloitti innoissaan.
”..liian suuri kirjeeksi…” Melodee jatkoi.
”Joten se oli…” Selleri ei meinannut pysyä nahoissaan.
”...MOURUNEEEEEEN!” Ennustus kiljui innoissaan, ja kissat kirmasivat eteiseen pällistelemään lehteä, jonka kannessa kissat telmivät lumihangessa. He ottivat sen oitis käsittelyyn.
”Tääl on paripalsta jossa näkyy Selleri ja Cara!”
”Meidän haastattelusekoilut on täällä kans!”
”Jihuu, pääsin Testeriksi veljeni kanssa!”
”Milloinkohan Moururadion logokilpailu käynnistyy?”
”Sesonkisähläilyt on paras palsta!”
”Noniinnoniinnoniin”, Patukka rauhoitteli kissojaan. ”Selleri ja Melodee lähtevät nyt kouluun, ja me voidaan katsoa sitä koulua, Ennustus.”
Kissat tekivät työtä käskettyä, ja pian Melodee marssi kouluun vievää polkua Selleri vanavedessään.
”Mahtavaa!” tyttö iloitsi itsekseen. ”Tämä on viimeinen päiväni koulussa, ja enään ne lopputyöt niin koulu ON LOPPU! JIIHAA, OLEN IHAN PIAN VAPAA TÄSTÄ KIDUTUKSESTA!!”
Selleri puri huultaan tämän takana. Hän piti koulusta ja haluaisi mieluusti jatkaa kakkosluokalle, Melodee ei aivan tainnut olla samoilla linjoilla. Koulun kellot soivat juuri sopivasti heidän saapuessa koulun pihaan, joten siihen ei sitten enempää pitänyt jäädä seisoskelemaan.
Äikkä oli ensimmäinen tunti, ja Melodee lukujärjestystä vilkaistuaan istuutui riemuissaan huomatessaan, että se olisi ainoa tunti hänen koulupäivässään. Myös Neko oli jo luokassa.
”Tehkää kirjan tehtävät sivuilta 29-32”, ope käski, ja kirjan sivut kahisivat, kun oppilaat tekivät työtä käskettyä.
Selleri katsoi mietteliäänä sivua, jossa luki:
1. Etsi virhe lauseesta ja korjaa oikea lause alle.
Me tehtiin pipareita.
Me teimme pipareita, Selleri kirjoitti siihen.
En malta odottaa Joulua!
En malta odottaa joulua! Selleri korjasi.
Koulu päivä alkoi musiikilla.
Sen alle poika laittoi: koulupäivä alkoi musiikilla.
Otin hammasharjan ja hammastahnan kaapista.
Otin hammasharjan ja -tahnan kaapista, Selleri raapusti hetken tuumittuaan.
Melodee yritti päästä nopeasti koulutunnista ohi ja katsoi turhautuneena seuraavaa tehtävää:
2. Yhteen vai erikseen? Rastita.
[ ] sanoma lehti vai [x] sanomalehti
[x] ulko-ovi vai [ ] ulko ovi
[x] hiihtoloma vai [ ] hiihto loma
[ ] pizza ravintola vai [x] pizzaravintola
[x] dokumenttielokuva vai [ ] dokumentti elokuva
Tyttö rastitti oikeat vastaukset ja siirtyi seuraavan tehtävän pariin, jota vieressä istuva Neko jo pähkäili.
3. Kuinka monta lausetta virkkeessä on? Kirjoita.
”Siis täh?” Neko ihmetteli. ”Kuinka virkkeessä voi olla lauseita?”
Selleri siirtyi auttamaan häntä selittäen: ”No virkkeessä voi olla monta lausetta. Voi olla päälause ja sivulause tai molempia kaksi tai jotain sellaista.”
”No mitä ne sivulauseet ja päälauseet sitten on?” Neko tiedusteli toivottomana.
”Noh, päälause on.. esim niinku minä söin makkaraa. Ja sitte sivulause on sellane joka kertoo vähän enemmän siitä, esim koska minulla oli nälkä. Ja sitte ne erotetaan vaan pilkulla, eli koko lause ois minä söin makkaraa, koska minulla oli nälkä. Ja sivulause alkaa jollain alistuskonjunktiolla, ja ne on: että, jotta, koska, kun, jos, vaikka, kunnes ja kuten. Mut päälauseen voi yhdistää toiseen päälauseeseen jollain rinnastuskonjunktiolla, jotka on niinku sen tyylisiä kun ja ja mutta”, Selleri yritti selittää mahdollisimman selkeästi.
”Mutta voisko siihen laittaa pilkun sijaan laittaa pisteen ja laittaa ne kokonaan eri virkkeiksi?”
”Joo, taisit tajuta!”
Ope sattui kuulemaan näiden kahden oppilaan keskustelun ja muisti, että kaikki luokkalaiset eivät olleet samalla tasolla. Niinpä hän päätti opettaa alistuskonjunktiohommat ihan kaikille.
”Mietitäänpäs nyt yhdessä”, hän sanoi saaden koko luokan huomion itseensä ja kirjoitti kaikki alistuskonjunktiot taululle: että, jotta, koska, kun, jos, vaikka, kunnes, kuten. Sen jälkeen hän sanoi: ”Kirjoitan nyt taululle lauseen ”käyn kaupassa”. Keksikää jokaisesta näistä alistuskonjunktioista sivulause tähän.”
Hetken kukaan ei viitannut, mutta asian juuri oppinut Neko sai idean ja nosti kätensä innokkaasti.
”Neko, ole hyvä”, ope antoi puheenvuoron.
”Käyn kaupassa, vaikka se on kiinni!” Neko hihkaisi, ja luokka naurahti.
”Käy”, opettaja totesi ja kirjoitti sen taululle, sillä aikaa jo enemmän käsiä oli ehtinyt nousta ylös. Melodee sai heistä ensimmäisenä puheenvuoron.
”Käyn kaupassa, jotta saisin ruokaa”, tyttö ehdotti, opettaja nyökkäsi ja kirjoitti senkin sekä antoi seuraavaksi Hahtuvalle puheenvuoron.
”Käyn kaupassa, koska äiti käskee”, tyttö sanoi reippaasti.
”Hienoa”; ope sanoi, ja seuraavan vuoron sai Selleri.
”Käyn kaupassa, kuten eilenkin”, poika totesi.
”Oikein hyvä”, ope kehui.
”Käyn kaupassa, kunnes maailmanloppu iskee!” kikatti Kuula saatuaan puheenvuoron.
”Jaha”, sanoi ope, mutta hyväksyi sen ja kirjoitti taululle. ”Ole hyvä, Rio.”
”Käyn kaupassa, kun on sen aika”, pikkupentu sanoi viisaasti. Sen jälkeen ääneen pääsi Miukuli.
”Käyn kaupassa, jos jaksan kävellä.”
Viimeisen puheenvuoron sai Tikru, joka totesi: ”Käyn kaupassa, että.. en keksi!”
”Miksi sitten viittasit?” ope tiedusteli.
Tikru kohautti lapojaan. ”Huvin vuoksi.”
”Jaha”, opettaja sanoi jo toisen kerran sillä tunnilla, mutta se repliikki hukkui koulun kellojen ja Melodeen riemunhuudon alle.
”JIIIIIIHHUUUUUU!!!! TÄMÄ KIDUTUS ON VIHDOINKIN LOPUSSA!” tyttö kiljui ja juoksi pää viidentenä jalkana ulos koulurakennuksesta. Välitunnille jäävät Neko ja Selleri katsoivat mustavalkoisen kisutytön perään, joka hyppelehti iloisena hoitolarakennusta päin.
”Harvoin tuota näkee noin iloisena”, Selleri tuumi, kun Melodee oli kadonnut näköpiiristä, metsän taakse.
”Minä hyppelehdin suurinpiirtein tuolla tavalla, kun sain tietää saaneeni sponsorin kouluun”, Neko naurahti. He jäivät pihalle odottamaan seuraavaa tuntia, sillä nyt kaksikolla olisi hyppytunti. Selleri näytti tytölle kuvisryhmäläisten projektin ja tiedusteli tältä, uskooko hän, että Cara pitäisi siitä.
”Varmasti”, Neko vakuutteli. ”Sikäli kun minä hänet tunnen, hän rutistaa sinut puolikuoliaaksi ja ylistää sitä maailman ääriin”, hän arveli.
Selleri nyökkäili, ja koko tunnin aikana he arvostelivat kaikki savipatsaat, ja Selleri selitti Nekolle joitain asioita teoksen valmistumisesta ja materiaaleista. Pian olikin jo aika siirtyä päivän viimeiselle, eli ranskantunnille.
”Bonjouuuurrr!” luokassa tervehdittiin taas tavalliseen tapaan.
”Tänään me harjoittelemme säännöllisten er-verbien taivutusta”, opettaja selitti, ja kaikki ottivat hänen käskystään vihkot ja kynät esiin.
”Ensin otetaan verbi, vaikkapa jouer. Kirjoittakaapa se vihkoonne”, ope käski, ja oppilaat tekivät työtä käskettyä. ”Sitten kuvitellaan, että otetaan sanan lopusta er-pääte pois, älkää vielä kirjoittako mitään. Eli meillä on nyt sana jou. Sitten kirjoittakaa kaikki persoonapronominit ja niiden jälkeen jou.”
”Je jou, tu jou, elle/il jou..” Selleri mutisi.
”..nous jou, vous jou, elles/ils jou”, Neko jatkoi.
”Sitten laitetaan er-päätteen tilalle toinen pääte. Näin: je joue, tu joues, elle/il joue, nous jouons, vous jouez, elles/ils jouent. Ymmärsittekö?” ope kysyi, ja luokkalaiset nyökkäilivät.
”Eli joka persoonalla on oma päätteensä”, ope selitti vielä. Sen jälkeen hän kirjoitti taululle nipun muita verbejä, jotka piti itse taivuttaa.
”J´aime, tu aimes, elle/il aime, nous aimons, vous aimez, elles/ils aiment”, Selleri luetteli ja kirjoitti vihkoonsa.
”Je mange, tu manges, elle/il mange, nous mangons, vous mangez, elles/ils mangent”, Neko kirjoitti vihkoonsa. Ope kulki tytön pulpetin ohi ja siitä mennessään korjasi: ”Se on mangeons eikä mangons, toisin kuin muissa verbeissä.”
”Mutta et sanonut!” Neko puolustautui.
”Enpä tainnut”, sanoi opettaja, joka oli jo kääntänyt selkänsä ja käveli kauempana.

Ennustuksen nk:
Sanoin Sellerille ja Melodeelle moikat ja käännyin hoitajani puoleen juttelemaan kouluasioista, mutta hän puhuikin jo Caran kanssa.
”Muuten Patukka. Minulle tuli mieleen, että minkälainen patukka sinä olet? Myslipatukka vai suklaapatukka? Vai kenties välipalapatukka?” tyttö kysyi saaden hoitajamme vähän hämmentymään. Hän raapi niskaansa miettien.
”Hömm.. suklaapatukka?” Patu ehdotti, ja Cara kääntyi pois tyytyväisenä. ”Hienoa. Niistä pidänkin eniten.”
Ymmärsin, että nyt oli minun vuoroni jutustella hoitajan kanssa. Kipitin hänen luokseen ja kysyin, voisimmeko nyt puhua siitä koulusta.
”Tottahan toki!” Patukka lupasi. ”Sano vaan, mihin aineisiin haluat, niin ilmoitan sinut kouluun. On vähän hassua, kun aiemmin vastustit kouluun menoa hurjasti, mutta nyt haluatkin mennä.”
”Jaa. No tahdon ainakin äikkään ja liikkaan. Muusta en tiedä”, sanoin.
”Sinun on pakko ottaa vielä joku kolmaskin aine”, hoitaja totesi. ”Joku reaaliaine? Tai kieli?”
”Ehkä reaaliaine, vaikka se kuulostaakin tylsältä..” tuumin ja siirtelin tassujani levottomana. ”Tai ei. Mieluummin kieli. Italia.”
”Okei”, Patukka sanoi ja täytti jutut johonkin lomakkeeseen. ”Eli ei matikkaa tai reaaliainetta?”
Pudistin päätäni. Sen jälkeen kävelin ovesta ulos käytävään, ja suuntasin Näytelmälavalle, sillä toimittajakerho alkaisi ihan pian.
”No niin, kaikki taitavat nyt olla paikalla. Kaikki taisivat huomata, että uusi Mourunen on tullut aamulla!” kerho-ohjaaja iloitsi. ”Nyt siis saatte vähän tutkia eri palstoja ja tehdä tehtäviä.”
Minä sain tutkittavaksi haastattelun, ja ohjaaja asetti eteeni sitä koskevat kysymykset. Tutkin palstaa ja vastasin kysymyksiin seuraavasti:
1. Mikä on haastattelun aihe?
Ystävänpäivä
2. Kuka on laatinut kysymykset?
Kirsikan kisu Daim
3. Ketkä vastaavat kysymyksiin?
Mä, Rio, Kuula, Cara, Selleri, Melodee, Hahtuva, Shira, Daim, Odessa, Kinuski
4. Kuinka monta kysymystä haastattelussa on?
10
5. Saivatko haastatteluun vastanneet jonkun palkinnon, jos saivat, minkä?
Joo, sydänlaukun
Sen jälkeen vein paperin ohjaajalle ja istahdin taas tyynylleni.
”Moi”, joku sanoi vieressäni, ja tunnistin hänet Nalaksi.
”Moi”, vastasin vähän hämmentyneenä.
”Oletko säkin tulossa sinne rusettiluistelun tänään?” Nala uteli.
”Joo”, vastasin nyökäten hymyillen.
”Jännittääkö suakin?” tyttö kysyi.
”No ei oikeastaan.”
Nala vaikeni ja kääntyi takaisin paikalleen. Pian kerho jo loppui, ja lähdin kotiinpäin kävelemään.

Huoneella koululaiset olivat jo kotona, enkä edes ehtinyt sinne sisälle, kun Cara tuli vastaan ja muistin, että ystäväkerhoon alkaisi jo. Lähdimme kävelemään käytävää eteenpäin, ja tyttö huikkasi taakseen Sellerille ja Melodeelle: ”Tulkaatulkaa! Ystäväkerho alkaa ihan pian!”
Kun kaksikko ei aivan tajunnut, miten se heitä koski, Cara selvensi: ”Tänään sinne sai tuoda kavereita, vaikka ne ei olisikaan kerhossa!”
Selleri ja Melodee loikkasivat sohvalta alas ja kirmasivat peräämme. He yrittivät pysyä perässämme, mutta Cara kaikista isoimpana ohitti minutkin ja juoksi kaikkien edellä Näytelmälavalle. Hän jarrutti sen eteen, ja pian me muutkin saavuimme sinne. Ohjaajat olivat koristelleet innolla lavaa, ja huomasin, että myös meidän tekemät paperiketjut olivat siellä. Ohjaaja hääri jotain pöydän ympärillä, ja huomattuaan meidän hän huudahti: ”Ai, hei! Olettekin hieman etuajassa, joten kävisikö sellainen, että auttaisit meitä hieman koristeluissa?”
Jaha. Voi elämä ei Caran olisi pitänyt kiirehtiä, nyt me joudutaan raatamaan. Tämä kyseinen tyttö katsahti meitä juuri sillä toimeliaalla aikuis-Cara-katseella, ja meidän oli pakko suostua. Mälsää. Ohjaaja taputti käpäliään ja pyysi Caraa hakemaan ja puhaltamaan ilmapallot. Minä jouduin auttamaan ohjaajaa kukka-asetelmien kanssa, Melodee sai ripustaa loput viirit ja paperiketjut, ja Selleri pääsi laittamaan mehun kannuun ja pullat sekä tikkarit kulhoihin. Epää, mäkin olisin halunnut päästä työskentelemään herkkujen kanssa. Laitoin siniset kukat sivupöydälle, ja keltainen kimppu sai paikan isolta pöydältä tikkukaramellikulhon vierestä. Sain yhtäkkiä ajatuksen ja sitten katsoin ympärilleni. Melodee hääri katonrajassa poispäin minusta, Selleri oli hakemassa pullia keittiöstä, Cara haki ilmapalloja takahuoneesta, ja ohjaajat pyörivät jossain muualla. Siispä nappasin nopeasti yhden tikkareista ja avasin sen näppärästi. Aloin lipoa sitä, jes, nyt olin saanut sen itselleni.
Varatoimenpiteistä huolimatta tunsin koputukseen olallani ja hätkähdin aika lailla. Se oli Cara, joka oli jo tullut pallojen kanssa takahuoneesta. Hän vain ojensi minulle yhden niistä, ja heti kun sain sen käteeni, tajusin, että se sisälsi heliumia

Nimi: Vision

22.02.2020 15:55
9. luku jossa osallistutaan ystävänpäiväillään ja Onni muuttaa

Kävelymatka teatterilta takaisin Mouruposkeen meni nopeasti ja mukavasti jutellen. Patukka sekä hänen kissansa pysyivät Visionin poppoon kanssa. Matkalla käytiin myös nopeasti juoksemassa marketin lävitse valitsemaan Sisulle, Melodeelle sekä Ennustukselle viemistä nyyttärijuhliin, ettei kolmikko ilmaantuisi aivan tyhjin käsin.
Hoitolalle päästessä sen piha näytti selvästi erilaiselta. Koristeluihin oli selvästi nähty vaivaa ja pelkästään hyvä mielihän siitä tuli. Hahtuva alkoi heti hermoilla edessä siintävästä jännittävästä rusettiluistelusta eikä meinannut pysyä nahoissaan. Sisu taas sanoi, ettei häntä jännittänyt, vaikka kyllä jännitti.
Hetken seistyään poppoo erkani toisistaan, vaikka suurin piirtein samoihin aktiiviteetteihin oltiin menossa. Vision lähti saattamaan Sisua juhlatuvalle, vaikka osasihan Sisu mennä yksinkin sinne. Vision lähti kuitenkin vahtimaan Kirsikan kissoja Elmoa, Veikkoa sekä hänen luokseen pian muuttavaa Onnia simssiliinin kissan Ruun seuraksi.
Kirsikka oli matkalla Kissansilmään kysynyt, haluaisiko Vision ottaa Onnin. Vision oli sanonut kyllä, hieman jännittäen Hahtuvan reaktiota. Kaikeksi onneksi Hahtuva oli kuitenkin tällä kertaa ottanut vieraan kissan ihan iloisesti vastaan, eikä sen kanssa ollut tullut samanlaista näytöstä ja kiukunpuuskaa kuin aikaisemmin muuttaneen Sisun kanssa. Kai Hahtuva oli jo hyväksynyt asian. Sisu taas oli ottanut Onnin saapumisen ihan hyvällä reaktiolla vastaan, siitä oli pelkästään kivaa saada toinen leikkitoveri.
Lammen jäällä oli pieni koju, josta Hahtuva sai vaaleanpunaisen rusetin, jossa oli pieni numerolappu.
“Vai että neljä”, Hahtuva tuumaili ja kipitti hakemaan jännitys vatsanpohjassa luistimia. Hän ei niitä omistanut, mutta onneksi luistimia sai lainaksi pienestä kärrystä.
Luistinkärryssä oli erikokoisia ja värisiä luistimia. Onnekseen Hahtuva löysi kuitenkin nopeasti itselleen jalkaan sopivat luistimet, jotka olivat vielä vaaleanpunaiset.
“Nämähän sointuvat hienosti rusettiini”, Hahtuva ajatteli.
Luistimien jalkaan laittaminen oli taas toinen juttu. Hahtuva ei saanut niitä millään jalkaan, vaikka hän kuinka yritti sekä yritti. Hän istui lumihankeen ja yritti vetää luistimia uudestaan jalkaan, mutta tälläkään kertaan ei onnistunut.
Hahtuvan onneksi Patukka oli huomannut hänet.
“Tarvitsetko apua?” Patukka kysyi. Hahtuva hätkähti, mutta nyökkäsi sitten kiitollisena. Hän oli ollut jo lähdössä palauttamaan vaaleanpunaisia luistimiaan takaisin luistinkärryyn ja hakemaan uusia, kun ne eivät kerta menneet edes jalkaan asti.
Patukka sai nopeasti luistimet kissan jalkaan. Hoitaja löysti narut ja työnsi luistimet vasta sitten jalkaan. Sen jälkeen hän kiristi nauhat ja veti ne kauniille ja somalle pienelle rusetille.
“Kiitos!” Hahtuva huudahti ja ryntäsi sitten luistelijoiden joukkoon.
Sillä aikaa Sisu jo kiirehti käytäviä. Poika oli jo melkein juhlatuvassa ja vadelmakakku, minkä hän oli valinnut viemisekseen hölskyi vain tämän kädessä.
Juhlatuvassa oli jo täysi meininki päällä, kun Sisu saapui. Samo, Tulpe, Kuula ja Rio viilettivät pelaamassa jalkapalloa, mutta näytti kovasti siltä, että tilanne oli kärjistymässä vain tappeluksi. Daim, joka ilmeisesti yritti toimia jonkinlaisena tuomarina havahtui vasta nyt haaveistaan ja alkoi sovittamaan riitaa.
Juhlatuvan ovella Sisua oli vastassa Odessa, jolle hän antoi viemisensä. Odessa kiitti ja meni viemään kakkua jonnekin. Sisua hieman harmitti. Hän oli ehtinyt jo kiintyä kakkuun.
Nurkassa Sisu näki yksinäisen Pilven ja lähti kulkemaan tätä kohti. Hän ja Pilvi olivat vaihtaneet jo muutaman sanasen. Ehkä he saisivat jotain leikkiä aikaiseksi?
“Moi”, Sisu sanoi. Pilvi kohotti katseensa ja hymyili Sisulle.
Tyttökisu oli Sisusta pienempi kuin hän oli muistanut. Tai sitten olen vain kasvanut, Sisu ajatteli ja röyhisti rintaansa ylpeänä.
“Hei”, Pilvi sanoi Sisulle ja katsoi tähän hieman kummaksuen. Nyt Sisu hymyili vaivaantuneena.
“Haluatko tehdä jotain?” hän kysyi. Pilvi nyökkäsi. “Mennäänkö vaikka piilosta?”
Pilvi kohautti harteitaan ja Sisu hymyili. Sitten hänen hymynsä hyytyi.
“Meidän täytyy pyytää muitakin mukaan, ei piilosta voi leikkiä kahdestaan”, Sisu sanoi tietäväisesti ja sitten kaksikko lähti etsimään leikkakavereita.
Vision oli taas päässyt Kirsikan huoneelle. Hän oli kohteliaasti koputtanut oveen ja Ruu oli tullut ystävällisesti avaamaan.
“Hyvä kun tulit, minä en kestä enään noita! Ensin ne käyttäytyivät ihan hyvin, nyt isompi, se Veikko, roikkuu kattolampussa ja Elmo hyppii ympäri huonetta. En kestä!” Ruu huusi ja Vision säikähti.
“Entä Onni? Mitä Onni tekee?” Vision kysyi samalla kun työntyi sisään huoneeseen.
“En tiedä. Näitä kahta minä olen vain koko ajan vahtinut”, Ruu kertoi ja näytti nyt hieman säikähtäneeltä.
Lammen jäällä Hahtuva luisteli ympäriinsä ja teki kauniita kuvioita jäähän luistimen terillä. Vaikka luistimien laitto oli ollut aivan kamalaa, niin Hahtuvan täytyi myöntää, että luistelu oli ihan hauskaa. Pojat eivät olleet vielä saapuneet jäälle, vaan vetelehtivät sen reunalla kuin mitkäkin laiskamadot. Moni heistä näytti kovin haluttomalta luistelemaan. Ei se kyllä mikään ihme ollut, Hahtuva ajatteli, kun suurin osa oli adoptiosta tulleita. Ainoastaan kaksi poikaa, jotka eivät olleet adoptiosta näyttivät uskaltautuneen luistelemaan. Hahtuvan jo tapaama Ennustus sekä Odessan kissa Marja.
Pian kuitenkin pojatkin uskaltautuivat jäälle. Ensimmäinen poika lähti innokkaasti luistelemaan ympäri jäätä ja samaan aikaan Hahtuva tunsi sydämensä hakkaavan entistä kovempaa sekä voimakkaammin. Hänen oli pakko jutella tuon pojan kanssa.
Hahtuva pääsi pian pojan edelle, sillä hän oli tätä nopeampi sekä taitavampi luistelija. Kissalla oli kaulassaan vaaleansinen rusetti. Numeron Hahtuvan näki selvästi. Se ei ollut neljä hänen pettymyksekseen, vaan kahdeksan. Mutta voisihan hän näytellä aina, että ei näkisi numeroa, Hahtuva ymmärsi.
“Hei! Mikä sun numero on? Mä en nähnyt”, hän sanoi. Poika kääntyi hämmentyneenä kohti Hahtuvaa. Hän hymyili.
“Kahdeksan”, hän sanoi ja luisteli pois. Hahtuva tunsi pienen pettymyksen vatsassaan.
Sillä aikaa Sisu ja Pilvi olivat saaneet mukaansa pienen joukon, jotka halusivat leikkiä heidän kanssaan piilosta. Sisu oli käynyt kysymässä ensimmäiseksi Daimilta ja hänen vahtimiltaan pennuilta haluaisivatko he tulla mukaan, mutta Tulpe oli häätänyt hänet hienovaraisesti matkoihinsa. Hän sai kuitenkin mukaansa Cocon sekä Clarissan.
Pilvellä oli taas käynyt paremmin. Hän oli saanut suostuteltua mukaan Hipsulin ja nyrpeän näköinen Veeti raahusti tämän perässä hitain askelein. Myös Melodee sekä innokkaan näköiset Kinuski ja Noki tulivat perässä.
Pienen kiukunpuuskan jälkeen Hipsuli alkoi laskea. Sisu ryntäsi nopeasti juhlatuvan rappusia ylös. Pilvi seurasi häntä. He kaivautuivat molemmat yläkerrassa olevan sängyn tyynyjen alle ja pidättivät nyt hengitystään jännittyneinä.
“...Kolmekymmentä! Täältä tullaan!” Hipsuli huusi alakerrasta. “No mutta Veeti, kyllähän minä sinut näen!”
“En jaksanut mennä piiloon”, kuului Veetin selittelevä ääni alakerrasta, ja Pilven sekä Sisun oli vaikea pitää sisällään tulossa olevaa kikatuskohtausta.
“Onni! Missä sinä olet!” Ruu huuteli käytävällä. Onnia ei ollut vieläkään löytynyt.
“Käyn kurkkaamassa varmuuden vuoksi huoneestani”, Vision sanoi ja lähti juoksemaan sitä kohti. Jos vaikka Onni olisi ymmärtänyt, että hänen pitää tulla sinne. Olihan Kirsikka käytävällä puhunut kuuluvalla äänellä Onnin muutosta, Vision ajatteli, kohautti harteitaan ja avasi huoneensa oven.
Siellä häntä odotti kaaos. Onni pomppi hänen sänkynsä päällä. Lattialla lojui mansikkatikkareiden papereita. Kissa katsoi säikähtäneen näköisenä Visioniin, mutta hymyili sitten.
“Minulla oli tylsää, enkä voinut tietää milloin tulet.”
“Heit? Ontko tun tumero telonen?” ääni Hahtuvan takana kysyi. Hän tiesi jo katsomattakin, kuka siellä oli. Marja.
“Joo”, Hahtuva huokaisi. Hän oli ollut jo jonkin verran Marjan kanssa tekemisissä. Olihan tuo kissa ihan kiva, mutta ei ihan Hahtuvan tyyppiä.
Sivusilmällään Hahtuva näki sen poikakissan luistelevan Lunan kanssa. Hän katsoi Marjaan.
“Tule! Mennään luistelemaan Lunan kanssa!” Hahtuva huudahti ja lähti luistelemaan. Marja seurasi häntä, jokseenkin ymmällään, mutta seurasi kuitenkin.
“Moikka Luna!” Hahtuva sanoi jo hieman liiankin pirteästi. Luna katsoi häneen hieman kummaksuen, mutta hymyili sitten.
“Tico, tässä on Hahtuva ja Marja -”, kissa alkoi esittelemään heitä toisilleen. Silloin simssiliini kuitenkin kuulutti luistelijat pois luistelukentältä. Hahtuva hyvästeli pikaisesti Marjan ja lähti vaihtamaan luistimiaan, jotka hiersivät jo hieman hänen tassujensa pohjia. Ihan hyvä niistä oli päästä eroon, vaikka luistelu olikin ihan kivaa, Hahtuva ajatteli.
Veetin löytymisen jälkeen Odessa oli kutsunut porukan keittiöön, eikä piiloleikin voittaja siis selvinnyt. Se harmitti hieman Sisua, sillä Sisu oli kovasti sitä mieltä, että hänellä ja Pilvellä oli kaikista paras piilo.
Paha mieli kuitenkin haihtui, kun päästiin keittiöön. Odessa oli kertonut, että keittiössä herkuteltaisiin ja leivottaisiin, mutta sanat olivat menneet Sisulta toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Nyt kun hän kuitenkin näki, millainen herkkuvuori hänen eteensä avautui, paha mieli meni nopeasti pois.
Sisu ryntäsi hakemaan Odessalta lautasen ja meni lappaamaan sille herkkuja.
Hetkeä myöhemmin Sisu istui Pilven ja Samon vieressä ja lappoi suuhun herkkuja. Pilvi katso Sisuun hieman kammoksuen, muttei sanonut pojalle mitään.
Syömisen jälkeen keittiöön sai jäädä leipomaan tai sitten juhlatupaan takaisin leikkimään. Sisu oli kuitenkin niin uuvuksissa syömisensä takia, ettei jaksanut leipoa tai leikkiä. Hän hyvästeli hieman pettyneen Pilven ja lähti laahustamaan takaisin huoneelle.
Vision suli Onnin katseen alla, eikä pystynyt olla hänelle enään vihainen. Hoitaja meni kertomaan Ruulle, että Onni löytyi ja palasi sitten huoneeseen siivoamaan mansikkatikkareiden papereita ja pureskeltuja tikkuja lattialta. Onni röyhtäisi tyytyväisenä. Vision purskahti nauruun.
“Montako tikkaria sinä oikein söit?” hän nauroi, ja hieman väsynyt Onnikin hymyili.
“Kolme”, hän kertoi ja painoi sitten silmänsä takaisin kiinni.
Kun Hahtuva tuli takaisin, huone oli jo täysin siisti. Onni nukkui tyytyväisenä Visionin sängyn jalkopäässä. Hahtuva kertoi Visionille rusettiluistelusta ja päivän tapahtumista ja Vision kuunteli.
Sisukin saapui pian takaisin juhlatuvalta. Molemmat kissat tekivät iltatoimet ja raahautuivat sitten väsyneinä vauhdikkaan päivän jäljiltä nukkumaan omille paikoillensa.

Tarpeet:

Kaikille (Hahtuvalle, Sisulle, Onnille)
+ nukkumistarve

Sisulle ja Onnille:
+ leikkimistarve

Onnille:
+ nälkätarve

// Näin jälkikäteen tunnen itteni aika tyhmäksi, eihän rusettiluistelu ja nyyttärit voi olla samaan aikaan kun tulee päällekkyyksiä kissojen kesken .D No mutta ei se mitään. En kehdannut lukea uudestaan oikein pitänyt tästä, mutta julkaisen nyt sitten kumminkin, kun ei jaksa kirjoittaa toista.

Vastaus:

Aika hauska miten jokainen kissasi oli eri paikassa puuhastelemassa. .-) Rusettiluistelupari ei saanut Hahtuvan sydäntä läpättämään, sen sijaan Lunan pari tuntui kiinnostavan häntä enemmän... Kiva että Sisu ja Pilvi viihtyvät yhdessä, sääli että heidän leikkinsä keskeytyi niin pian. Onni olikin saanut melkoisen kaaoksen aikaiseksi ja tikkareitakin tuli ahmittua useampi. .-D Saat 29 + 30 = 59 penniä, ja kohotan tarpeet!

-Kasa

©2020 Kissahoitola Mouruposki - suntuubi.com