Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK



Tähän vieraskirjaan kirjoitetaan kaikki tarinat, kuten tavalliset hoitotarinat, taitotarinat, kerhotarinat, matkatarinat ja sen sellaiset.

Ennen tarinan lähettämistä sinun kannattaa kopioida se varmuuden vuoksi, jos vaikka nettisi sekoaa tai jotain muuta ilkeää tapahtuu, eikä tarinan lähetys onnistu.

Huom. Muistathan, ettet saa laittaa uutta hoitotarinaa ennen kuin edellinen on arvosteltu! Muuten joudut jäähylle hetkeksi aikaa.

 1  2  3  4  5  6  7  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Mantsu

15.02.2017 17:01
Unohtui lisätä, että marjapiirakan voi poistaa Vililtä. Sori tästä.

Vastaus:

Poistin. .-)

-Kasa

Nimi: Mantsu

15.02.2017 17:00
Harjoittelutarinat:
Urheilukerhossa Rouskulle, normitarinassa Vilille
- - - - -
Urheilukerho
Mantsun näkökulma:

Rousku katseli takatassuissaan olevia valkoisia monoja. Monot olivat erittäin pienet ja lyhyet, mutta toimivat samalla lailla kuin ihmistenkin monot. Olimme tulleet Koivikkokedolle harjoittelemaan hiihtoa Nickin ja Oilin kanssa. Sain erikseen luvan pitää tämänpäiväistä Urheilukerhoa, ja aiheen ollessa hiihto en saanutkaan kuin muutamia kiinnostumaan.
”Miten siis kiinnitän nämä suksiin?” Rousku kysyi ja tökki monollaan suksea.
”Painat monossa olevan metallilenkin tähän kohtaan, ja sitten painat tämän lipan alas. Se lukitsee monosi suksen kanssa”, selitin kissalle. Rousku hymähti ja alkoi asettelemaan monoaan suksisiteeseen. Saatuaan mononsa hyvään kohtaan, hän painoi tassuaan alas ja kumartui painamaa lipan alas. Naks ja valmista tuli. Sitten siirryin neuvomaan Nickiä, joka seisoi tekemättömän näköisenä suksiensa päällä.
”En taida ylettää painamaan lippaa alas, voisitko auttaa?” Nick kysyi minulta. Tunne oli tuttu minulle nuorena, kun käytin vanhempia suksia. Niiden lukitseminen kävi työstä.
”Tottahan toki. Tässä vielä sauvat. Sujauta tassu lenkistä ja pyöräytä, että se kiristyy ranteen ympärille. Kas noin. Miltäs vaikuttaa?” autoin Nickiä ja hän kokeili suksien luistoa. Sukset olivat asiassa Stigan minisukset, jotka kaivelin varastosta, mutta muutin niiden suksisiteen monoille käyviksi.
”Kiitos, hyvältä vaikuttaa”, Nick sanoi vanhuksen hymy naamallaan. Rousku sillä aikaa auttoi Oilia nähtyään, miten homma hoidettiin. Sitten Rousku itsekin sujautti monot paikoilleen ja naksautti ne kiinni.
”Hei Mantsu, annatko meillekin sauvat?” Rousku pyysi ja kävin antamassa tytöillekin sauvat, samat ohjeet kertoen heillekin.
”Mennään nyt ladulle”, Rousku ehdotti ja sinne siis suuntasimme. Rousku oli tahtonut osallistua talviurheilukisaan, kun näinä talvisina päivinä ei oikein muuta tekemistä löytynyt. Häntä myös kiinnosti oppia hiihtämään, joka on kyllä kieltämättä aikamoinen kokemus kissalle. Hiihtoon aikoi myös Nick osallistua, joka olikin syynä kerhoon tulemiselle. Vaikka Oilin lajina olikin laskettelu, hän silti tuli isänsä kanssa harjoittelemaan, mikä ei varmasti haittaisi.
Rousku asetteli suksensa yksitellen ladun urille ja painoi sauvat vierelleen.
”Suosittelen edestakaista liikettä jaloilla ja käsillä. Jos työnnät itseäsi vain sauvoilla, se alkaa väsyttämään”, opastin Rouskua. Hän nyökkäsi minulle ja alkoi liu’uttamaan suksiaan sileällä lumella. Se alkoi erittäin kömpelösti ja Rousku meinasi hujahtaa penkkaan, kun tökki sauvaansa urille. Hitaasti ja epävarmasti Rousku kuitenkin kulki pitkin uraa, minä vierellä seuraten.
”Koita ottaa isompia askeleita, niin sanotusti. Anna sauvoilla vauhtia, voit kokeilla vaikka työntämistä, niin tunnet miten se vaikuttaa”, annoin alkeellisia ohjeita Rouskulle.
”Selvä”, Rousku puuskutti ja sai heti enemmän vauhtia, kun lisäsi jalkojensa välimittaa. Sauvat olivat vielä huterasti mukana, joten hän ei kokeillut mitään uutta niillä.


Mitä kuuluu Vilin harjoitteluihin?
Vilin näkökulmasta:

Olin lähtenyt Naukujärvelle harjoittelemaan taitoluistelukoreografiaani. Tai no, ollaan rehellisiä: tulin harjoittelemaan luistinten sidontaa. En ole koskaan käyttänyt moisia kapistuksia ja nämä ovat tuskallista sitoa! Luistavat suoraan pois jalastani. Asiaa ei helpota, että ne ovat melkein putken muotoiset. Saan kyllä painettua takakynteni pohjaan tiukasti kiinni, mutta se alkaa väsyttämään ajan myötä. Niin sitä käy, kun alkaa vanheta. Ähisten ja puhisten kiristän nauhoja, kunnes ne alkavat tuntumaan puristavilta. Nousen ylös ja kaadun heti takaisin alas. Ei tästä tule mitään. Mantsu antoi minulle tuon vanhan metallijakkaran tueksi, mutta enhän minä nyt sellaista voi käyttää. Näyttäisin ihan hupsulta.
Paitsi että kukaan ei ole katsomassa. Haen jakkaran ja nousen taas kahdelle jalalle, jakkaran selkänojaan nojaten. Tämähän sujuu jo paljon helpommin! Sitten vaan pitäisi harjoitella niitä potkuja. Katselin aamulla televisiosta Taitoluistelun MM-kisoja, ja se oli kyllä päätä huimaavan näköistä. Kyllä minäkin voin oppia, jos hekin voivat… Potkimiseni taitaa näyttää vähän hölmöltä, kun teen sitä vain yhdellä jalalla. Sitä paitsi tassuni jäätyvät näissä luistimissa! Ehkä minun pitäisi lisätä liikettä. Hitaasti mutta varmasti lisään vauhtia, ja jakkarakin alkaa venkslata. Jonkin aikaa jäätä potkiessani olin saanut molemmat jalat jo mukaan. Se oli jos jonkinmoista edistystä, eikö totta. Jakkarasta en ollut vielä valmis luopumaan. Voisinkohan liittää jakkaran mukaan esitykseeni… Jospa se olisi minun tanssiparini? Noniin, se olisi nyt vielä hupsumman näköistä.


Palataas Urheilukerholaisten pariin.
Mantsun näkökulma:

Kuljettuamme kerran Koivikkokedon lenkin, alkoi Rouskukin saada vauhtia mukaan. Nick ja Oili paahtoivat meidän edellämme, ja he taisivat kaivata jotakin uutta. Rouskulla oli vielä vähän ongelmia käsien ja jalkojen rytmittämisessä, mutta ainakaan hän ei kaatuillut. Voisimme kokeilla Naukukukkulalle kiipeämistä.
”Hei, Nick ja Oili! Kun olette kiertäneet lenkin, jääkää odottamaan meitä!” huusin kauempana hiihtäville kissoille. He heilauttivat sauvojaan ymmärtämisen merkiksi ja jatkoivat hiihtämistä. Ainakin sain keskittyä Rouskun maksimaaliseen treenaamiseen.
”Sinun ei kannata yrittää työntää käsillä yhtä aikaa, kun liikutat suksia eri tahdissa. Se on selvästi ongelmasi”, huomautin Rouskulle, ”Liikuta vasenta kättä samalla kun vasenta jalkaa ja toisinpäin.”
Rousku kokeili taktiikkaa ja saikin heti jutun jujusta kiinni. Kissa hiihti kuin innokas alakoululainen ja vaikutti nauttivankin urheilemisesta. Koivikkokedon hiihtolatuja on kaksi, ja me hiihdimme lyhyemmällä. Se oli vain 2 kilometriä ja olimme nopeasti ladun alussa, jossa Nick ja Oili odottivatkin. Oili oli kääriytynyt tyylikkääseen huiviinsa ja näytti siltä, että hiihto sai riittää.
”Lähdetään Naukukukkulalle. Voit kokeilla laskettelua siellä, Oili. Mennään hiihtäen, jos haluatte”, selitin kissoille. Oili riisui suksensa ja mononsa ja tunki ne sivummalle jättämäänsä urheilukassiin, jossa oli myös hänen laskettelulautansa.
”Hiihdetään me sitten”, Nick ehdotti Rouskulle, joka nyökytteli mielissään. Minä kävelin kissojen takana hitaimpana, sillä olin aika väsynyt kävelemisestä.
Oili käveli kukkulan päälle ja laittoi siellä monot ja lumilaudan itsellensä. Sillä välin minä neuvoin Rouskua ja Nickiä, kuinka mäen päälle päästiin tehokkaimmin suksilla.
”Asettakaa suksenne V-asentoon, juuri noin. Sitten lähestytte mäkeä sukset tuossa asennossa, aina vuoron perään toista jalkaa nostaen”, selitin kissoille ja he pääsivät yrittämään. Molempien sukset luistivat hiukan, ja Rousku alkoi valumaan alaspäin.
”Apuaaa!” kiljaisi Rousku hädissään.
”Ei hätää, paina suksien sisäsivua lumea vasten”, ohjeistin lisää. Nick teki saman ja pääsi kapuamaan kukkulan päälle vaivattomasti. Rouskukaan ei enää luistanut ja tyytyväisenä asettautui seisomaan Nickin viereen. Hän kuitenkin oli kukkulan reunalla, niin että alkoi valumaan takaisin alas… Rousku yritti hidastaa vauhtia sauvoillaan, mutta epäonnistui, ja liukui alas mäkeä menettäen tasapainonsa. Hän kaatui vatsalleen lumeen ja sukset törröttivät pystysuorassa.
”Oho, odota, kun autan sinut ylös!” minä parkaisin ja menin nostamaan lumisen kissan ylös tolpilleen. Rousku sylki lunta suustaan ja pyyhki sitä naamaltaan.
”Ihan tyhmää”, Rousku valitti ja tömisteli kauemmas.
”Kyllä se siitä, voin neuvoa miten pysyt paikoillasi kukkulalla”, minä sanoin ja rapsutin Rouskua korvan takaa. Taisin löytää kisun heikon kohdan, sillä se heti kääntyy takaisin kukkulaan päin ja kapuaa sen ylös.
”Noniin, pistä sukset nyt nurinpäin V-asentoon, se auttaa sinua pysymään aloillaan. Haluatteko kokeilla laskea alas?” kysyin ja kaikki kolme kissaa suorastaan vaativat sitä. Kävelin itse kukkulalle ja näytin, missä asennossa suksilla kannattaa laskea.
”Kyykyssä tasapainonne pysyy paremmin kasassa. Laittakaa sauvanne kainaloista menemään taakse, niin ne eivät ole tiellä. Haluatko Nick mennä ensin?” kysyin ja täplikäs kissa nyökkäisi. Hän puski sauvoillaan vauhtia ja otti oikean asennon. Lasku sujui moitteettomasti alas ja hän jäi sivulle odottamaan meitä.
”Sitten Rousku. Älä ohjaa itseäsi mitenkään, laske vain suoraan”, kehotin Rouskua ja tyttökissa laski mäen alas sujuvasti. Sitten vielä Oilin opastus. En tosin ole mikään lumilautailuekspertti…
”Muista pitää polvet koukussa ja tasapaino ylävartalossa. Osaatko kantata?” kysyin Oililta.
”Kyllä, mutta haluaisin harjoitella luisuvia käännöksiä”, Oili sanoi, osoittaen että ei ole ensimmäistä kertaa laudan päällä.
”Tärkeintä käännöksissä on painon siirtäminen ja ylävartalon kiertäminen. Jos haluat suoristaa laudan, vähennä kanttausta selkäpuolen kantilta ja siirrä paino etujalalle. Muista, että et pidä painoa vain takana ja että et kierrä vartaloa liikaa. Ohjaa lautaa jaloillasi”, selitän Oilille. Hän testasi liikettä hiukan, ennen kuin lähti laskemaan mäen. Oili laski mäen hyvin kaatumatta, muttei suoristanut lautaansa lopussa.
”Kokeillaan uudelleen!” huusin kukkulan päältä.


Takaisin Naukujärvelle Viliä seuraamaan.
Vilin näkökulmasta:

Kyllä tämä tästä. Voisin jopa sanoa, että luistelen. En tarvitse jakkaraakaan, mutta paljon on opeteltavaa. Onneksi on vielä aikaa harjoitella, ja onhan minulla koreografiakin mietittynä. Sain siihen apua Pipsalta, joka oli kanssani käynyt joskus tanssikerhossa. Yksi osa koreografiaani olisi takaperin luistelu. Katselin pari videota netistä, mutta ei tämä kyllä yhtä helppoa ole. Ja sitten pitäisi pyöriä kuin hyrrä ja tehdä hassuja lenkkejä ja… kaikki tämä murehtiminen tekee nälkäiseksi. Toin mukanani onneksi piirakkaa.
Tepastelen jäältä lumelle ja riisun luistimet jalasta. Aah, mikä vapauden tunne! Pitää varpaita vähän oikoa, ennen kuin tästä nousen… Tassuttelen kylmässä lumessa eväsrasiani luokse ja otan sisältä piirakanpalasen. Se on kylmää, mutta hyvää. Naukukukkulalta kuuluu jonkun huutoa. Katsahdan kukkulalle ja näen tutun ihmisen juoksevan sitä alas. Mantsu on tainnut tulla Rouskun ja muiden kanssa tänne hiihtämään. Voisin kai ehdottaa, että pistetään treenit nyt kasaan. Nappaan luistimet kainaloon ja juoksen kukkulan laelle. Siellä näen, että Oili on selällään lumessa. Nick auttaa häntä pystyyn sillä välin, kun Rousku kikattaa heille. Hän sattuu katsahtamaan kukkulan päälle ja näkee minut, tassuani heilutellen. Hän sanoo jotakin Mantsulle, joka on vieressään, ja he viittovat minua tulemaan alas. Köpöttelen kukkulan alas heidän luokseen.
”Teillä näyttää menevän treenit hyvin”, huomautan hymy suullani. Oili puuskahtaa ja naksauttaa mononsa irti lumilaudasta.
”Minä olen kyllä valmis lopettamaan tältä erää”, hän sanoo laitettuaan välineensä kassiin.
”Minullekin käy”, Rousku sanoo ja yhdessä toteamme, että lähdetään Mouruposkelle. Mantsu ei tosin hellitä ja pistää Rouskun hiihtämään sinnekin, johon Rouskun ei ole vara pistää vastaan. Minusta tämä päivä oli aika onnistunut.
- - - - -
Aika kämäset harjoittelutarinat tosiaan, ehkä _minun_ pitäs harjotella näitä tarinoita…
Rouskulta ei tarpeita voikkaan kohotella, mutta Vililtä taasen voipi:
+ liikunta
+ nälkä

Vastaus:

Vai olit sinä pitämässä urheilukerhoa tällä kertaa, nyt jäi vaivaamaan mitä sille puputtajalle on käynyt. .-D Kivaa että kerhokerran ohjelmaan saatiin mahdutettua eri lajeja niin kaikki pääsivät treenaamaan kilpailujaan varten. .-) Rousku vaikutti päässeen lopulta yhteisymmärrykseen suksien kanssa vaikka aluksi tekniikkaa saikin jonkin verran hioa. Vilin harjoitukset kulkivat kivasti rinnakkain kerhotarinan kanssa ja tarinat yhdistyivät lopussa samaksi kokonaisuudeksi. Nyt kuvittelen vain Vilin luistelevan jakkaraparinsa kanssa. .--D Saat 30 + 10 = 40 penniä, kohotan tarpeet Vililtä ja Rousku saa puolestaan kerhomerkkinsä. .-)

-Kasa

Nimi: simssiliini (Kasa)

10.02.2017 14:15

Koulutarina

Kolme kissaa tassutteli loskalumen osittain peittämää hiekkatietä pitkin kohti koulua eräänä helmikuisena keskiviikko-aamuna. Oili ja Pontsu olivat päättäneet tutustuttaa luonaan vierailevan Ragen paikalliseen kouluun, joten vaihtari tulisi tänään muiden mukaan oppitunteja seuraamaan. "Millaista koulua käyt kotimaassasi?" Pontsu kysäisi heilutellessaan tassussa roikottamaansa paperikassia. Kissat olivat päättäneet pakata mukaan vähän evästä ennen kouluun lähtöä, ja Pontsu oli tarjoutunut kantajaksi. Kassiin oli lisäksi tungettu muistiinpanovälineet Ragea varten, sillä eihän sitä koskaan tiennyt jos tulisi tarvetta kirjata jotain ylös. "Asun suuressa kaupungissa, joten koulukin on iso. Ruotsissa koulunkäynti on pakollista kaikille kissoille, joten luokallani on yli kaksikymmentä oppilasta", Rage selitti. "Kuulostaa hurjalta! Meillä tunneilla on harvoin paikalla yli viittä kissaa", Oili selitti. Kolmikko oli jo saapunut melkein koulun pihaan kun he kuulivat takaansa huutoa. "Ette sitten viitsineet odottaa meitä", Oilin sisko Stiina maukaisi, ja hänen vanavedessään seurasivat Miisu ja Yui. "Niin, oltaisi voitu kävellä yhdessä kouluun", Yui huomautti. "Lähdimme tänään vähän aikaisemmin liikkeelle jotta ehtisimme näyttää Ragelle paikkoja", Oili puolustautui. Rage kääntyi tyttökissoja kohti ja esittäytyi nopeasti, sillä hän ei ollut aiemmin tavannut Anytimen kissoja. "Olet kotoisin Ruotsista", ruotsia opiskeleva Stiina tunnisti Ragen aksentista. Rage hymyili tyttökissalle Pontsun muistellessa että Anytimenkin luona piti olla joku vaihtari. "Amber asuu meillä. Hän jäi tänään hoitolalle tekemään jotain Pian kanssa", Miisu selitti. Kissojen jutustellessa koulun kellot soivat tunnin alkamisen merkiksi, joten kissat säntäsivät sisälle.

Oili jättäytyi pois porukasta, sillä ensimmäillä tunnilla oli matematiikkaa eikä kisu ollut valinnut kyseistä oppiainetta tälle vuosikurssille. Ihan toimettomana Oili ei kuitenkaan aikonut olla, sillä hän aikoi käyttää hyppytuntinsa englannin esseen kirjoittamiseen, jonka deadline olisi tunnin päästä alkavalla kielten oppitunnilla. "Pitääkö sinun aina jättää kaikki kouluhommat näin viime tinkaan?" Pontsu huokaisi. Toisin kuin Pontsu, Oili ei käynyt koulua vapaaehtoisesti vaan siksi että hänen isänsä toivoi tyttärensä kouluttautuvan, ja kuten tavallista ei Oili ollut kovin mielissään siitä että Nick saneli mitä hänen tyttärensä piti elämällään tehdä. Stiinan opintoihin Nick suhtautui rennommin, varmaankin siksi että tämä Oilin kaksoissisko asui eri osoitteessa. "Tässä on aikaa ihan hyvin. Menehän jo tunnille ettet itse myöhästy", Oili hymähti ja osoitti hännällään matikanluokan ovea josta Rage meni jo sisään Anytimen kissojen kanssa. Pontsu puski kevyesti kumppaninsa poskea ja pinkaisi sitten hakemaan oppimisvälineistöä lokeroltaan. Vitkastelu oli käydä kissan kohtaloksi mutta Pontsu ennätti sujahtaa luokkahuoneeseen ovenraosta opettajan jo sulkiessa ovea. Pontsu huomasi Ragen istuneen Miisun ja Stiinan taakse, ja poikakisu kiirehti tämän vieressä olevalle tyhjälle paikalle. "Ei täällä nyt sentään ihan autiota ole", Rage huomautti. Pontsun selatessa matikanvihkoaan. "Matikanopiskelijoita löytyy kummaltakin luokka-asteelta, joten ykköset ja kakkoset ovat samassa luokassa opiskelemassa. Teemme kuitenkin eri tehtäviä", Pontsu selvensi. Kissat olivat vaiti ja katselivat miten matematiikan opettaja koitti saada luokan edessä olevaa projektoria heijastamaan valkokankaalle tunnin aihetta koskevia asioita, mutta opettaja ei ollut mikään tekniikan ihmelapsi eikä laite suostunut toimimaan. "Johan nyt. Ei kai auta muu kuin kirjoittaa nämä taululle. Odotellessa voitte vertailla läksyjen tuloksia keskenänne. Katsotaan sitten yhdessä jos joku lasku on jäänyt monelle epäselväksi", opettaja selitti ja alkoi kirjoittaa taululle numeroita. Pontsu avasi tehtävät esiin vihkostaan ja näytti niitä Ragelle. Poikien edessä istuvat tyttökissat kääntyivät ympäri. "Eikö ensimmäisen tehtävän ratkaisu olekin 'x = 2.6'?" Stiina kysäisi, ja Miisu ja Pontsu olivat samaa mieltä vastauksesta. "Miten te laskitte tuon b-kohdan? En tajunnut sitä", Miisu tunnusti. "Se olikin vähän monimutkaisempi lasku. Itse pääsin alkuun kun selvitin paraabeliyhtälön nollakohdat", Pontsu selitti ja näytti graafisesta laskimestaan näkyvää käyrää. "Olisipa meilläkin tuollainen laskin", Miisu ihaili kopioidessaan vihkonsa kulmaan laskimen näytöllä olevaa kuviota. "simssiliini kävi lukiossa pitkän matikan, mutta hän ei ole sen koommin tätä tarvinnut joten sain sen koulukäyttöön", Pontsu selitti. Rage raaputti tylsistyneenä kynnellään viivoja pulpetin kanteen toisten keskustellessa kotitehtävistä. "Te olette tylsän tunnollisia! Kun opettaja ei vahdi tunneilla kuuluisi tehdä jotain tuhmaa", Rage huomautti ilkikurisesti. "Mitä sinulla on mielessä?" Stiina vaikutti kiinnostuneelta. "Niin, minuakin kiinnostaisi tietää", kuului opettajan ääni yhtäkkiä Ragen takaa. Kissa hätkähti ja mutisi sitten hiljaa vain pilailleensa. "Oliko läksytehtävissä joitakin epäselviä kohtia?" opettaja tiedusteli kakkosluokkalaisilta. "Kaikki on ihan selvää. Pontsu neuvoi tuon b-kohdan kanssa", Miisu vastasi. Opettaja vilkaisi vielä nopeasti kissojen vihkoihin ja totesi että laskut olivat menneet oikein. "Hyvä. Minä opetan ykkösille nyt vähän teoriaa, joten te voitte jatkaa näitä laskuja eteenpäin", opettaja selitti ennen kuin käveli luokan toiselle puolelle. Miisu ja Stiina kääntyivät miettimään tehtäviä kahdestaan, mutta Pontsu sai hoitaa laskukaavojen parissa pähkäilyn ihan yksin, sillä Ragea ei kuulemma kiinnostanut rasittaa aivojaan turhaan. "Mitä varten sitten edes tulit kouluun?" Pontsu oli tokaissut sen verran äänekkäästi että Simban ja Vaahteran päät kääntyivät katsomaan kaksikkoa kohti. Rage vastasi että hän halusi nähdä erilaisia paikkoja Mouruposkessa, mutta tähän asti Rage ei ollut juuri muuta tuijottanut kuin edessään istuvan Stiinan selkäkarvoja.

Kellon soidessa välitunnin alkamisen merkiksi suurin osa kissoista säntäsi ulos matematiikan luokasta sellaisella kiireellä että harva tuskin kuuli matematiikan opettajan luetellessa läksytehtävien numeroita. Pontsulle se ei tosin tuottanut ongelmaa, sillä kissa oli ehtinyt tehdä kaikki tehtävät siltä aukeamalta mistä kotitehtäviä tuli. Oili oli ystäviään vastassa ja roikotti hampaissaan englannin esseetä. "Ehmdimpdäs", kisu tokaisi ylpeänä. "Sanamäärä jää vähän minimin alle mutta tuskin opettaja lähtee niitä tarkemmin laskemaan", Oili pohdiskeli Pontsun silmäillessä toisen tekstiä mahdollisten virheiden varalta. "Hei, eikö kouluhommat voisi jättää oppitunneille ja pitää hauskaa välitunnilla", Rage marisi vieressä. "Tylsistyitkö pahastikin matikantunnilla?" Oili virnuili vaihtarin levottomuudelle. "Vähän joo, enkä tykännyt siitä opettajastakaan", Rage sanoi tarkistettuaan tällä kertaa ettei kukaan ollut hiipinyt hänen selkänsä taakse. "Sanot noin vain koska hän yllätti sinut", Stiina nauroi ja pukkasi ohimollaan poikakissan kylkeä leikkisästi. "Mennäänkö jo kielten luokkien luo odottamaan tunnin alkua?" Miisu ehdotti ja porukka lähti tassuttelemaan käytävää eteenpäin. "Rage, haluatko mieluummin englannin vai ruotsin tunnille?" Oili kysyi, ja vaihtari vastasi haluavansa Pontsun mukaan ruotsin tunnille. "Haluan ihan mielenkiinnosta nähdä ovatko teidän ruotsintuntinne samanlaisia kuin meidän äikäntunnit", Rage selitti.

Ruotsin luokkaan astuessa Rage sai kokea Oilin aiemmat puheet pienistä luokkakoista todeksi: Ruotsia opiskelivat vain Pontsu ja Stiina. Tavallisesti kahdestaan istuvat Stiina ja Pontsu siirsivät yhden ylimääräisen pulpetin riviin kolmanneksi jolloin kaikki kissat saivat istua yhdessä. Rage tuntui viihtyvän Stiinan seurassa ja kaksikko jutusteli Pontsun pohdiskellessa missä opettaja mahtoi viipyä, sillä oppitunnin olisi pitänyt alkaa jo kymmenen minuuttia sitten. Siinä samassa koulun rehtori säntäsi avonaisesta ovesta sisään ja tiedotti että ruotsin tunnit olisi peruttu tältä päivältä opettajan sairastumisen vuoksi. "Ei muuten ole ensimmäinen kerta kun käy näin", Stiina tuhahti pakatessaan oppikirjoja laukkuunsa. "Jep, ruotsinopettajamme on tyytymätön työhönsä, ja hän kokee ilmeisesti että hänen on turha käydä opettamassa vain kahta opiskelijaa", Pontsu totesi. Stiina ja Pontsu nousivat ylös mutta Rage istui yhä mietteliäänä paikallaan. "Älkääs hoppuilko. Jos kaipaatte opetusta niin tässä teillä olisi oikea ruotsinkielen ammattilainen", Rage sanoi pörhistäen rintaansa arvokkaana. Pontsu ja Stiina vilkaisivat toisiaan mietteliäinä. "Pieni lisäopetus ei kyllä olisi pahitteeksi", Stiina myöntyi eikä Pontsullakaan ollut mitään asiaa vastaan. Kissat palasivat takaisin paikoilleen, ja Rage siirtyi seisomaan opettajan pöydälle. "Älkää suotta ottako kirjoja esille, ette tarvitse niitä", Rage huudahti kun näki Stiinan kaivavan laukkuaan. Pontsu ja Stiina loivat toisiinsa hämmentyneen katseen: miten he voisivat muka opiskella ilman kirjoja? Rage oli paikantanut luokan perällä olevan CD-soittimen ja ruotsinkielisiä levyjä ja tarkkaili niitä mietteliäänä. "Hmm, vähän vanhanaikaista musiikkia, opettajanne pitäisi hankkia joitakin tuoreempia levyjä tänne", Rage mutisi. "Rage, eikö meidän ollut tarkoitus opiskella eikä kuunnella musiikkia", Pontsu huomautti. "Te olette niin kaavoihinne kangistuneita", Rage tuhahti ja asetti levyn soittimeen, ja hetken päästä ilmoille kajahti Kentin "FF"-kappale. "Tiesittekö että kieltä voi opetella kätevästi musiikkia kuuntelemalla? Lauseenrakenteet ja sanajärjestykset voi opetella vaikka laulun kertosäkeestä, ja asia on helppo palauttaa mieleen kokeessa hyräilemällä itsekseen kappaleen sanoja, puhumattakaan sanojen oikeaoppisen lausumisen oppimisesta. Lauletaan seuraava säkeistö yhdessä!" Rage kannusti. "Du somnar in, ditt huvud tätt mot rutan..." Pontsu ja Stiina lähtivät vähän epävarmoina mukaan Ragen aloittamaan lauluun, mutta vähitellen kissat pääsivät mukaan tunnelmaan ja kailottivat kappaletta kovaan ääneen. "Mitä sana 'skymt' tarkoittaa?" Stiina kysyi kun laulu oli lopetettu. "Se on suomeksi vilaus tai välähdys, eli 'En skymt av solen' on 'auringon välähdys'". Rage suomensi muutaman muunkin epäselvän kohdan Stiinalle ja Pontsulle, ja hetkeä myöhemmin kaksikon päähän oli jäänyt monta uutta opittua sanaa. Rage jätti levyn soimaan hiljaisesti taustalle oppitunnin ajaksi, ja lopputunnin aikana Rage opetti kieliopin pänttäämisen sijaan oppilaille ruotsalaisia puhekielen sanoja sekä kertoi uusimmista trendeistä kotimaassaan. "Opettajanne ei ehkä kysy näitä asioita kokeessa, mutta jos kävisitte keskustelua nyt jonkin ruotsalaisen kanssa hän pitäisi teitä varmasti hyvinä tyyppeinä", Rage totesi tunnin päätyttyä. "Tällaisia käytännönoppeja pitäisi sisältyä opetussuunnitelmaan enemmän", Stiina intoili. Pontsu vain hymähti vastaukseksi. Ragen pitämä tunti oli kieltämättä aika erilainen mitä ruotsin tunnit yleensä, mutta Pontsu luotti enemmän opetusministeriön laatimiin opetussuunnitelmiin ja niiden asioiden tärkeyteen. Hyvä kuitenkin että Rage oli osunut paikalle, sillä muuten heiltä olisi jäänyt taas ruotsin oppitunti kokonaan väliin.

Pontsu ja Rage jäivät odottamaan Oilia Stiinan liittyessä jo muiden Anytimen kissojen kanssa ruokajonoon. "Anteeksi että minulla kesti, kävin puuteroimassa nenäni", Oili pahoitteli viivästymistään. "Kissoilla kuuluukin olla punainen nenä", Pontsu huomautti, mutta Oili ei ollut kuulevinaankaan kumppaninsa kommenttia. Jono oli ehtinyt huveta jo kokonaan kissakolmikon astellessa ruokalaan, joten kissat pääsivät nappaamaan ottamaan heti tarjottimet tassuihinsa keittäjän valvovan silmän alla. "Hetkonen, kukas sinä olet?" keittäjä tokaisi äkäisesti ja osoitti Ragea sormellaan. "Et näytä tutulta, kouluruoka on tarkoitettu koululaisille eikä mille tahansa kulkukissoille", keittäjä saarnasi ennen kuin kukaan ehti sanoa mitään. "Mi-minä olen Rage ja olen tutustumassa Mouruposken kouluun vaihtarina", Rage selitti, mutta keittäjän ilme ei heltynyt yhtään. "Ja pah. Poistu ruokalastani välittömästi", keittäjä sanoi ja katsoi Ragea tiukasti. Kissa laski päänsä alistuneena maahan ja otti arasti muutaman askeleen taaksepäin. "Kuulkaas nyt, Rage on luvallisesti vierailijana koulussa ja hänellä on oikeus myös kouluruokaan", Oili puuttui tilanteeseen. Keittäjä ei kuitenkaan välittänyt Oilin puheista vaan alkoi huitoa Ragea kädessään olevalla soppakauhalla. Rage katsoi parhaaksi livetä paikalta, ja keittäjä näytti tyytyväiseltä häädettyään tunkeilijan ulos ruokalasta. Keittäjän hymy kuitenkin hyytyi kun Oili ja Pontsu lähtivät Ragen perään jättäen tarjottimilleen kokoamansa koskemattomat ruoka-annokset. "Jos ystävämme ei saa syödä täällä, emme mekään jää", Pontsu kommentoi ennen kuin kissat poistuivat ruokalasta.

Oili seisoi Ragen ja Vaahteran välissä liikunnan opettajan pyydettyä kissoja asettumaan riviin nimenhuutoa varten. Moinen oli Oilista vähän turhaa, sillä liikuntaa opiskeli Mouruposken koulussa vain kolme kissaa ja opettaja näkisi kyllä läsnäolijat muutenkin. Toisin kuin keittäjä oli liikunnan opettaja ottanut Ragen vastaan oikein hyvin. Nälkä kipristeli Oilin vatsassa, sillä eväänä olleet tikkarit eivät pitäneet nälkää loitolla yhtä hyvin kuin kouluruoka olisi tehnyt, mutta Oili uskoi selviytyvänsä liikuntatunnista kaikesta huolimatta. Kissan kävi kyllä kateeksi Pontsua joka oli päässyt lähtemään kotiin syömään, sillä hänellä oli taitoaineiden kohdalla vapaata. "Meitä on kerrankin parillinen määrä, saadaan tasapuoliset joukkueet kasaan", liikunnan opettaja intoili. "Meillä piti olla tänään luistelua, mutta koulun jää on sen verran huonossa kunnossa että pidetäänkin nyt sisäliikuntaa", liikunnan opettaja kertoi. Oilia harmitti vähän, hän olisi halunnut päästä kokeilemaan uusia punaisia luistimia jotka oli ostettu pari kuukautta sitten pidetyistä joulumyyjäisistä. "Pelataan sählyä", Vaahtera maukaisi opettajan pyytäessä kissoilta toiveita tunnin ohjelmaa koskien. "Ääh, se olisi tylsää kun kentälle tulisi vain kaksi pelaajaa loppujen toimiessa maalivahteina", Hippu protestoi. "No voihan maalien eteen laittaa jonkin tötsän korvaamaan maalivahtia", Vaahtera huomautti. "On vähän mälsää laukoa maaleja liikkumattoman maalivahdin ohi. Mitä jos pelaisimme vaikka sulkapalloa?" Rage ehdotti, ja hänen ideansa sai kannatusta. "Se on siis päätetty. Oili, hakisitko varastosta sulkapallomailoja ja -palloja? Te muut voitte sillä välin pystyttää sulkapalloverkon noiden paalujen väliin", opettaja jakoi määräyksiä ja kissat syöksyivät kilpaa varastoon. Verkkoja säilytettiin oven vieressä olevassa telineessä joten muut löysivät heti etsimänsä, mutta Oilin piti sukeltaa syvemmälle varastoon. Kissa ei ollut aivan varma mistä sulkapallovälineet löytyisivät, joten hän alkoi siirrellä tavaroita tieltään. "Voin auttaa sinua", pieni Hippu lupasi. Hänestä ei kokonsa vuoksi ollut juuri apua verkon pystytyksessä, joten se jäi Vaahteran ja Ragen vastuulle. Lopulta Hippu paikansi mailakassin koripallojen takaa ja pelivälineet oli saatu kokoon.

Oili piteli sulkapalloa kynsiensä välissä ja valmistautui aloitussyötön tekemiseen. Ennen lyöntiä kissa loi silmäyksen vastapuolen pelaajiin Hippuun ja Rageen miettien onnistuisiko lyömään pallon ovelasti sivuun. Oili päätti yrittää tehdä korkean lyönnin Hipun yli, mutta pikkukisu oli erittäin ketterä ja onnistui lyömään pallon takaisin toisten puolelle. Vaahtera syöksyi maila ojossa pallon perään ja ehti juuri ja juuri löydä palloa ennen kuin se olisi pudonnut maahan. Tällä kertaa pallo lähestyi Ragea, ja kissa kohottautui seisomaan varpailleen saadakseen paremman tuntuman pallosta. Maila sutaisi kuitenkin tyhjää Ragen ajoittaessa lyöntinsä vähän liian myöhään. "Jes!", Vaahtera iloitsi ja löi joukkuetoverinsa Oilin kanssa tassut ylävitoseen. "Hyvä tasoitus. Kummallakin joukkueella on nyt 10 pistettä. Seuraava piste ratkaisee voittajan. Tsemppiä!" opettaja kannusti. Rage noukki maahan pudonneen sulkapallon jalkojensa välistä ja valmistatui syöttöön. Oili ei ehtinyt edes silmiään räpäyttää kun pallo oli jo ilmassa, ja hänen täytyi sännätä pallon perään. Oili osui palloon vähän huonosti, mutta Vaahtera ennätti pelastaa tilanteen ja sai lyötyä pallon verkon yli. Tasainen pallottelu jatkui jonkin aikaa, kunnes Hippu onnistui tekemään lyönnin mihin kukaan ei pystynyt vastaamaan ja sulkapallo tipahti Vaahteran ja Oilin alueelle. "Hurraa, me voitettiin!" Hippu iloitsi joukkuetoverinsa Ragen kanssa. "Se oli hienoa peliä! Viekääpä mailat kassiin ja tulkaa sitten venyttelemään. Minä korjaan verkon sillä aikaa pois", opettaja selitti. Kissat asettuivat rinkiin ja kukin alkoi venytellä omaan tahtiin. "Muistakaa venytellä huolella etutassut, sillä ne saivat tällä kertaa liikettä mailan heiluttelusta", opettaja vinkkasi. Lopulta opettaja antoi kissojen lähteä kotiin.

Pontsun mielipide koulupäivästä: "Rage on ehkä hiukan liian vilkas kouluun, mutta ainakin tämä päivä oli vähän erilainen tavalliseen verratessa. Oli hänestä sentään hyötyä ruotsinopettajan paikkaajana."

Oilin mielipide koulupäivästä: "Keittäjä oli tosi törkeä Ragea kohtaan, aion kyllä ryhtyä kouluruokalakkoon tästä lähtien! Liikuntatunnilla oli kivaa vaikka sulkapallo ei ole ihan minun juttuni."

Ragen mielipide koulupäivästä: "Oli mukava päästä tekemään tuttavuutta uusiin kissoihin. Tulin juttuun hyvin varsinkin Stiinan kanssa, ja joukkuetoverini Hippu on myös mahtava tyyppi! Haluaisivatkohan he nähdä joskus koulun ulkopuolellakin?"

(sanoja 2189)

P.S. Kuuntelin Kentin FF-biisiä toistolla varmaan ainakin kymmenen kertaa kirjoittaessani ruotsintunnista. XD

Yhteisistä tavaroista voi poistaa 3 tikkaria

Vastaus:

Saan 46 penniä, ja merkkaan kouluplussat.

-Kasa

Nimi: Anytime
Kotisivut: http://wifeyifan.tumblr.com/

31.01.2017 23:06
Amber 1 (ei ota sairastumisia vielä huomioon)

Lentokoneen parhaassa luokassa matkusti pieni valkokellertävä leikki-ikäinen kissanpentu. Pentu nukkui halien vetkumatoaan, muuten hänellä mukana oli vain pinkki herkkuleivos ja kylpyvaahtoa. Lentoemäntien ilmoittaessa laskeutumisen alkamista pentu virkeni. Lentokoneen ikkunasta katsoessaan hän näki jotain aivan uutta, maa oli valkean lumen peitossa.

***

Anytimen (eli minun) näkökulma
Olin kesällä lähettänyt hakemuksen vaihtarikissasta ja olin erittäin kiitollinen simssiliinille tilaisuudesta. Uusi väliaikainen hoidokkikissani olisi tuleva Arabiasta ja olimme jo hieman kirjeiden välityksellä pitäneet yhteyttä. Arabialaiskissan perheellä oli ilmeisesti ollut jonkinlaisia epäselvyyksiä, minkä vuoksi kissa saapuisi vasta nyt talvella. Makasin huoneeni sängyllä Piaan maatessa mahani päällä. Vaihtari, Amber oli ilmoittanut saapuvansa kello kahden aikoihin, mutta kello oli vasta yksi. Pia odotti uutta kissaa miltein yhtä kovalla innolla kuin minä. ”Meidän täytyy lähteä mitä pikimmiten vastavieraillulle Amberin kotiin!” Pia vaati. ”Mikäs on hoppu?” kysyin vanhemmalta hoidokiltani. Pia käänsi katseensa kohti minua ja tuijotti minua silmiin, ehkä jopa vihaisella katseella. ”Viimeksi kävin ulkomailla häämatkallani, siis ennen kuin Stiina syntyi! Olen jo miltein ikäloppu enkä halua kuolla ennen kuin olen käynyt vähintään kolme kertaa ulkomailla!” Pia purkautui ja jatkoin hänen silittämistä rauhoittaakseen hänet. ”Et sinä niin vanha vielä ole”, sanoin hänelle. Pia oli jokseenkin viimepäivinä ollut hermostuneempi kuin tavallisesti. Toki Pialla on tapana hermostua asioista, muttei yleensä näin isolla skaalalla. ”Olen silti vanhempi kuin häämatkallani. Luitani joskus kolottaa jo sen verran, etten minä jaksaisi mitään pyramidiseikkailuita”, Pia perusteli kantaasa, mutta alkoi kuitenkin rauhoittua. Naurahdin ääneen. ”Tulemme viipymään Amberin hienossa linnassa ja nauttimaan olosta. Emme joudu seikkailemaan muinaisissa haudoissa. Lämpö ja rentoutuminen tulevat tekemään sinun kolottaville luillesi hyvää”, kerroin Pialle. Naurahdimme molemmat ja jatkoimme sängyllä makaamista. Olin jo ummistamassa silmiäni, kun kuulin koputuksen ovelta. Nousin sängyltä ylös ja lähdin ovea kohti Pia perässäni. Mietin hetken, kuka oli syypäänä päiväunieni estämiseen. Muut kissani olivat kirjastossa tekemässä kotiläksyjä, mutta he eivät koputtaisi.

Oven takaa paljastui pienehkö kissanpentu keltavalkoisella värityksellä. Kissalla oli pieni pinkki kassi mukanaan. ”Hei! Olin etuajassa”, ovella oleva kissa tervehti. Silloin vasta yhdistin hänet lukuisiin valokuviin: ”Amber! Tervetuloa! Odotimme sinua tosin vasta kahdeksi, tule sisään!” Amber sanoi kiitoksen ja asteli sisään. Hän tarkkaili huonettani tarkasti. Minua alkoi nolottaa huoneen siivoamatta jättäminen, kissojen leluja ja koulukirjoja oli sikin sokin. Amberille hankkimani tavarat olivat vielä melkein paketeissaan sängyn päädyssä. ”Voit jättää kassisi ihan minne haluat”, Pia ystävällisesti paikkasi minua emäntänä. ”Kiitos. Tämä on vähän pienempi kuin odotin. Onko tämä vain palvelijain, Anytimen huone?” Sekä minun ja Pian suut loksahtivat auki. Katsoimme hetken toisiamme äimistyneenä, kunnes osasin koota itseni. ”Öö, siis me kaikki. Minä ja neljä kissaani asumme täällä. Kissat vakituisesti ja minä käyn heitä aina kiireiltäni ehtiessäni katsomassa ja jään usein yöksi”, selitin Amberille. Muistaakseni olin selittänyt Amberille kirjeessäni olevani neljän kissan hoitaja. Amberin ilme muuttui äkkiä kauhistuneeksi, sitten hänen kellertäville poskilleen nousi selvä puna. ”Anteeksi. Olen ymmärtänyt väärin. Loukkaus ei ollut tarkoitus”, Amber alkoi pyytelemään anteeksi. ”Huoneenne viihtyisä. Pidän väristä!” Amber kehui huonettamme. Kyyristyin lähemmäksi Amberin tasoa. Kiinnitin huomiota hänen turkkiinsa. Se oli ehkä kiiltävin ja parhaiten hoidetuimman näköinen kissanturkki mitä olin koskaan nähnyt. ”Ei se mitään. Saanko silittää?” rauhoittelin pikkukisua. Amber nyökkäsi ja alkoi rentoutua. ”Ethän ole pettynyt?” kysyin melkein kehräävältä Amberiltä. Amber innostui heti. ”En missään nimessä! Tästä tulee uusia kokonaisuuksia! Kotona asun linnassa ehkä voin 20 muun kissan kanssa ja silti minulla on iso huone!” Amber intoili. Keskustelun seuraajaksi jäänyt Pia yskäisi kiinnittääkseni meidän huomiomme. Painon kämmeni otsaani vasten. ”Anteeksi. Tässä on Pia, vanhin hoidokeistani. Muut kolme ovat kirjastossa opiskelemassa”, esittelin kissojani. Amber kääntyi Pian puoleen ja tervehti häntä hehkuvalla hymyllä: ”Hauska tavata!” Pia hymyili Amberille takaisin, hänen ärsyolonsa oli ilmeisesti ainakin hetkellisesti poistunut. ”Hauska tavata. Kerro minulle aivan kaikki Arabiasta!”

Ei tarpeita tällä kertaa.

Vastaus:

Voi vanhaa Piaa, toivottavasti hän ehtii vielä matkustella paljon vaikka jo vanhempi kissa onkin. Arabian reissuun ei tosiaan varmaankaan sisälly villejä pyramidiseikkailuja. .-D Hienoa että Amber pääsi saapumaan Mouruposkeen! Kisun odotukset eivät täysin vastanneet todellisuutta, mutta Amber vaikuttaa sopeutuneen pienempäänkin asumukseen (tai sitten hän kätkee järkytyksensä hyvin). Vai oli Pian ärsyolo helpottanut, jos otan sen sitten kokonaan pois. .-D Saat 11 penniä. .-)

-Kasa

Nimi: Alex

26.01.2017 16:00
Luku 6
1 vaihtaritarina. Tarina siis puoliksi vaihtaritarina ja puoliksi perustarina. Alotetaan sillä normaalilla

“Tutu! Tutu! Tutu!” kutsuin kissaani innostuneena. Minulla oli aivan huisin hauskaa kerrottavaa villille pikku hoidokilleni. Saisimme upean vieraan ja hänet haettaisiin lentokentältä heti tänään! Etsin katseellani Tutua. Savunharmaasta kissasta ei kuitenkaan näkynyt jälkeäkään.
“Minne se on voinut mennä?” jupisin ja aloin tutkia huonetta läpikotaisin. Olin uskaltautunut jättämään Tutun yksin huoneeseen vajaaksi vartiksi, mutta tietenkin sen oli jo pitänyt kadota.
“Tänne Tutu!” huutelin kisulle kääntäessäni ruokapöydän tuoleja ympäri.
Ei vastausta.
“Tänne nyt! Minulla on hauskaa kerrottavaa!” yritin lahjoa pentua pois piilostaan. En kuullut mistään pieniä askelia.
Lahjoin, kiristin ja tein vaikka mitä löytääkseni kissan, mutta tuloksetta.
Lysähdin sohvalle istumaan ja aloin huohottaa. Ei minua oikeasti vielä väsyttänyt, mutta silloin tällöin Tutu ilmestyi paikalle, kun näytin siltä, että olin luovuttanut.
“Tutu!” huusin viimeisen kerran kissanpennun nimeä ja kun vastausta ei kuulunut, totesin hänen kadonneen oikeasti.
Syöksyin käytävälle ja koputin huoneeseen numero 18. Siinä huoneessa asuivat Saippua ja hänen kissansa Sweety. Sweety on Tutun hyvä ystävä, joten ehkä kisu olisi mennyt kaverinsa luokse piileskelemään.
Tyttö jolla oli vaaleat, kauniit hiukset avasi oven ja hämmästyi hieman nähdessään minut ovella ilman Tutua. Hän oli Saippua.
“Onko Tutu kenties täällä?” kysyin, vaikka tiesin jo vastauksen nähdessäni ystäväni ilmeen.
“Ei, onko se kadonnut?” Saippua kysyi. Saatoin kuulla Sweetyn mourunnan huoneesta.
Nyökkäsin masentuneena ja vilkutin hänelle. Tutun oli siis oltava jossain muualla.
Kävelin ulos Mouruposken ulkotiloihin. Matkasin jonkin aikaa kunnes saavuin pienelle kävelykadulle, Kauppakadulle, kuten me Tutun kanssa sitä kutsuimme. Kävelin kadun päästä päähän, edestakaisin, uudestaan ja uudestaan, mutta Tutua ei vain löytynyt!
Palasin takaisin hoitolaan ja kävin vielä uudestaan huoneemme läpi. Ei vain missään! Jupisin jo itsekseni hieman toivottomana, mutta jatkoin kuitenkin etsintöjä. Nyt säntäsin hoitolan muihin huoneisiin. Niitä huoneita olikin paljon!
“Leikkihuone”, luin ensimmäisen huoneen nimen sen ovesta. Avasin huoneen oven ja astuin sinne sisään. Ensimmäisenä päin minua säntäsi harmaa kissa, ei kuitenkaan savunharmaa kuten Tutu. Katselin ympärilleni ja näin paljon erilaisia leluja. Huoneen keskelle oli raahattu myös pieni muovinen liukumäki jota pitkin kissat juoksivat. Hoitajatkin leikkivät kissojensa kanssa ja päällä oli täysi kaaos. Tarkastelin kissojen turkin värejä ja silmiini pisti yksi savunharmaa. Se oli kuitenkin niin iso, ettei pikkuruinen Tutuni voinut olla kyseessä.
Juoksin ulos huoneesta seuraavan, jonka ovessa luki isolla “Puuhakamari”. Sekin kuulosti paikalta jonne Tutu olisi voinut mennä. Niinpä juoksin siis sisään. Täällä ei ollut yhtä paljon väkeä, sillä ulkona paistoi aurinko ja uskoin kaikkien kissojen ja hoitajien olevan ulkona tai Leikkihuoneessa. Olihan Puuhakamarissa nyt muutama pikkupentu askartelemassa tai pelaamassa lautapelejä. Ei, Tutu ei ollut täälläkään. Poistuin huoneesta ja siirryin suoraan seuraavaan. En vaivautunut edes lukemaan oven kylttiä, sillä olin vakuuttunut siitä, että Tutu saattaisi olla missä vain.
Paiskasin oven auki ja näin jotain uskomatonta:
Tutu seisoi suurella lavalla päällään pahan peikon asu. Lavan alapuolella istuvat pienet pennut suorastaan vapisivat pelosta lemmikkini näytellessä pitkää teatraalista ja melkein ylidramaattista tarinaa. Välillä kissa vaihtoi vaatteensa ja jatkoi näyttelemistä seuraavalla hahmolla.
“Voi ei! Mitä teet minulle?” Tutu kiljaisi peloissaan prinsessan asussa ja sai yleisön haukkomaan henkeä. Jopa osa hoitajista näytti olevan aidosti kiinnostunut esityksestä. Istahdin lattialle muiden kissojen ja hoitajien viereen ihastelemaan Tutun upeaa näytöstä. Vaatteet vaihtuivat nopeasti ja prinsessan tilalle ilmestyi peikko.
“Minä syön sinut!” peikko - tai siis Tutu - huudahti vihaisena ja alkoi naura kammottavalla äänellä. Suuni loksahti ihmetyksestä ammolleen. Miten se osasikaan!
En edes ehtinyt huomata seuraavaan asujen muutosta, kun Tutu juoksi paikalle kruunu päässään:
“Minä pelastan sinut!”
Ja sitten Tutu hypähti alas lavalta, vaihtoi kruunun pieneen tiaraan ja jatkoi:
“Kiitos prinssini!” Ja taas salamannopea muutos, peikko alkoi huutaa, kun prinssi heitti sen lavan reunalta alas. Ei, eihän Tutu peikkoa heittänyt, vaan peikon turkin. Olin yhtä sekaisin kuin muutaman kuun ikäiset pennut!
En ehtinyt nähdä mitä tapahtui, mutta yleisö, johon kuului kolme pientä kissaa, yksi hiukan isompi ja kolme hoitajaa, alkoi taputtaa. Tutu kumarsi innoissaan ja huomattuaan minut juoksi syliini hieman nolona.
“Anteeksi Alex, mutta tämä on minun kusutumukseni”, kissa tunnusti häpeissään ja painoi päänsä paitani kauluksen sisään.
“Kutsumukseni, niin varmaan yritit sanoa”, naurahdin. “Eikä se haittaa, tietenkin saat näytellä, olin vain huolissani. Sinä olet muuten aivan uskomaton! Haluaisitko liittyä teatterikerhoon?”
Tutu hypähti alas sylistäni silmät pyöreinä hämmästyksestä.
“Tearettikerho? Mikäs se on?”
“Teatterikerho, ei tearettikerho, on kerho jossa näytellään. Tykkäisit siitä varmasti!”
“Haluan sinne Alex!” Tutu huudahti iloisena ja hyppäsi takaisin syliini. Halasin pientä kissaani iloisena.
“Mutta Tutu, mennään nopeasti huoneeseen, sillä minulla on sinulle jotain aivan mahtavaa kerrottavaa!” ilmoitin kisulle ja lähdin talsimaan kohti huonetta. Kyselin samalla siitä, miten Tutu oli päätynyt teatterilavalle ja kävi ilmi, että se pieni riiviö oli mennyt sinne yöllä ja päättänyt palata aamulla kokeilemaan näyttelemistä. Paikalle oli kuitenkin saapunut muitakin kissoja, joten Tutu oli päättänyt näytellä heille.
Minun kissastani oli kyllä kaikkeen!

//Tässä vaiheessa voisi siirtyä siihen vaihtaritarinaan.//

 Avasin huoneemme oven ja samassa olimmekin jo lämpimässä kotikolossamme. Hyppäsin sohvalle istumaan, mutta Tutu ei luonnollisestikaan jättänyt minua rauhaan.
“Mikä se kertomisjuttu on? Kerro, kerro, kerro!” Tutu pyyteli ja hyppi samalla vatsani päällä sillä tavalla ärsyttävästi.
“Lopeta! Kerron sitten!” kiljaisin ja nostin kissan pois hyppimästä. Tutu istahti viereeni sohvalle ja tuijotti minua odottavasti.
“Sovin asian niin, että meille tulee vaihtari”, kerroin uutiseni hitaasti. Tutu näytti hämmästyneeltä, luultavasti uuden sanan takia.
“Vaihtari on kissa jostain muusta maasta joka tulee asumaan luoksemme joksikin aikaa, ja meidän vaihtarimme tulee Alpeilta. Sen nimi on Ásbjorn Ake Alppilainen, jos aivan oikein muistan.”

Tuijotin kissani kasvoja. Tutun huulet olivat vielä tiukasti supussa. Se taisi miettiä parhaillaan, miten suhtautuisi asiaan. Tarkoittiko vaihtari siis hyvää vai huonoa?
“Vaihtari on siis suomeksi kaveri,” Tutu varmisti asian hitaasti, “joka on kotoisin Alpeilta?” 
Katsahdin kissani silmiin, joissa välkkyvä hermostunut katse vuorotteli innostuneen kanssa.
“No suunnilleen. Paitsi ettei vaihtari aina tule alpeilta.” En sitten millään jaksanut selittää tarkemmin. Luuli Tutu mitä tahansa, oli kello jo aivan liikaa. Meillä oli jo todella kova kiire, jotta ehtisimme hakea vaihtarimme lentokentältä.
“Nyt tänne Tuulahdus Tuntemattomasta! Meillä on käsittämätön kiire!” kiljaisin ja nappasin käteeni Tutun pehmeän karvaisen tassun. Vetäisin kisuni mukanani ulos ovesta, mutta ehdin onneksi ottaa pöydältä pienen pyöreän päärynän ja vesilasin. Tutu ei ollut syönyt mitään aamiaisen jälkeen, joten ajattelin, että pieni välipala olisi sopiva tässä vaiheessa päivää. 


“Onko tämä nyt se kenttä, jolle sanoit meidän menevän? Vähän isompi kuin se leikkikenttä, jolla viimeksi kävin.”
Innostunut ääni kuului vieressäni kävelevälle savunharmaalle kissalle elikä Tutulle. Seisoin kissani vierellä Mouruposken mahtavalla lentokentällä. Ympärillämme kohosivat mahtavat lasiset seinät joiden takana levisi suuri kiitorata jonka päällä lensi upea lentokone.
Pyöritin Tutulle silmiäni ja vastasin sitten kissalleni oikein hitaasti ja selvästi: “Tämä on lentokenttä, ei mikään leikkikenttä.”
Tutu mietti hetken mitä vastaisi, mutta päätyi lopulta vain hymyilemään.
 Tutkin lentoaikatauluja ja tajusin, että vaihtarimme lentokone oli laskeutunut viisi minuuttia sitten ja matkalaukut olivat tulossa parhaillaan. 

Kävelin hitaasti Tutun kanssa ympäri lentokenttää ja etsin katseellani sitä ovea, josta Ásbjornin olisi määrä tulla. Löysin sen onneksi nopeasti ja jäin odottelemaan sen eteen. 

Ensin ovesta asteli ulos vanha ja aika isokokoinen tyttökissa pikkuruisen pinkin matkalaukun kanssa. Se piteli kädessään pirtelölasia ja ryysti pirtelöä niin, että koko lentokentällä taisi olla tieto siitä, että se joi jotakin todella paksua juomaa. Kissa ei kuitenkaan voinut olla vaihtarimme, sillä se oli liian vanha ja sitä paitsi vaihtarimme oli poika. 

Seuravaaksi ovesta tömisteli ulos aivan pikkuinen poikapentu, joka veti tassuillaan itseään isompaa matkalaukkua. 
“Mikä nimesi on?” Tutu huusi sille, mutta se ei vastannut, pudisti vain päätään epätoivoisena ja tassutti ohitsemme. Ásbjorn ei siis ollut tälläkään kertaa kyseessä.
“Kolmas kerta toden sanoo”, Tutu huokaisi toiveikkaasti muistaessaan vanhan sanonnan. 
Toivottavasti sanoisikin, mietin päässäni.

Kolmannen kissan turkki oli kauniin tummanruskea ja vatsa valkoinen. Se käveli rennosti ja iloisesti tutkiskellen lentokenttää suurilla silmillään. Tuon kissan oli oltava vaihtarimme!
“Oletko sinä vaihtarimme?” Tutu kysyi uteliaana edessään seisovalta poikakissalta. Kissan silmiin syttyi iloinen pilke, kun se vastasi: “Olen minä, olen aivan varmasti!” 

Olimme löytäneet vaihtarimme!

Liikkumistarve
Nälkätarve (Yhden vesilasin ja päärynän voi poistaa)

Vastaus:

Tutu olikin tehnyt melkoisen katoamistempun karattuaan huoneestaan näytelmälavalle, mutta kisu taisi taidoillaan tehdä sinuun vaikutuksen niin että pahemmilta toruilta vältyttiin. Ihanaa että Tutu on löytänyt kutsumuksensa, näytelmäkerhoon liittyminen voisi tosiaan olla hyvä juttu. ,-) Tutu vaikutti suhtautuvan Acen saapumiseen ihan hyvin, ja hienosti löysitte uuden asukkinne lentokentän muiden kissojen joukosta. .-) Saat 26 penniä, ja kohotan tarpeet!

-Kasa

Nimi: Mimmu

24.01.2017 19:58
MAANANTAI
Hipun ensimmäinen koulupäivä :-)

Minua jännitti hirveästi olin suuren koulun pihalla ja piha oli täynnä tuntemattomia kissoja. Sitten kuului ääni: Pirrrr...Pirrrr. Koulun suuri kello soi ajattelin nyt se on menoa sitten. Kävelin kouluun sisään. Siellä oli paljon erilaisia kissoja. Koulu oli niin suuri että minulla ei ollut hajuakaan missä luokkani on. Hmmm. Minulla on Ranskaa ensimmäisenä joten pitää etsiä Ranskan luokka. Kysyn apua joltain joka on ollut jo kauan tässä koulussa. Minua vastaan tuli kirjava kissa. Kysyin:
- Tiedätkö missä Ranskan luokka on?
- Se on tästä kymmenisen metriä vasemmalle. Kirjava kissa vastasi.
- Kiitos tiedosta! Vastasin.
Lähdin kävelemään vasemmalle. Kunnes pysähdyin ja edessäni oli ovi jossa luki isolla: RANSKA. Tänne minun pitää siis mennä ajattellin.
Astuin luokan ovesta sisään ja se oli täynnä kissoja vain yksi pulpetti oli tyhjä nimittäin minun. Voi hitsi, olen heti ensimmäisenä koulupäivänä myöhässä ajattelin. Istuuduin pulpettiin kaikki tuijottivat minua kai sen takia että olen uusi ainakin toivottavsti! Opettaja tuli luokkaan ja sanoi:
- Avoir une bonnne eleves de jour.
- Bonne journee. Oppilaat vastasivat paitsi minä.
Minulla ei ollut hajuakaan mitä se tarkoitti. Kunnes kuulin yhdeltä luokkakavriltani että se tarkoittaa hyvää huometa oppilaat ja se mitä muut vastasivat tarkoitti hyvää huomenta. Ranskan tunti alkoin opettaja sanoi:
- Ottakaa Ranskan kirjat esiin. Kunnes tajusin että olen uusi eikä minulla ole. Nostin rohkeasti tassuni pystyyn ja opettaja sanoi:
- Niin!
- Olen uusi eikä minulla ole kirjoja. Sanoin.
Opettaja lähti pois luokasta ja hetken kuluttua hän tuli takaisin kirjan ja vihkon kanssa. Tässä opettaja vastasi ja muuten mikä on nimesi? Kiitos ja Hippu on nimeni. Kaunis nimi opettaja sanoi. Noniin oppilaat avatkaa vihko ja kitjoittakaa sinne: Bonjour= Huomenta, Bonne journee= Hyvää päivää ja Bonsoir= Hyvää iltaa. Tunti kului nopeasti ja pian kello oli sen verran että opettaja sanoi:
- Hyvää päivän jatkoa oppilaat!
- Hyvää päivän jatkoa opettaja! Oppilaat sanoivat. Katsoin lukujärjestyksestäni että minulla on nyt liikuntaa. Ainoa luokka minkä sijainnin tiesin oli liikuntasali nimittäin rakastan liikuntaa yli ksiken. Juoksin liikuntasaliin ja siellä opettaja jo olikin. Menin riviin muiden kanssa ja kuuntelin ohjeita. Opettaja sanoi:
- Ensin menemme X-littaa.
- JEE! Koko luokka huusi. Ennen kuin litta aloitettiin niin opettaja kysyi kuka haluaa olla eka litta? Ainakun kysytään jotain vapaaehtoista ja kyseessä on liikunta niin minä olen heti valmiina. Nostin siis tassuni heti pystyyn! Opettja sanoi:
- Mikä on nimesi?
- Hippu. Vastasin.
Sitten opettaja sanoi:
- Hippu on litta kaikille 5sekuntia pako matkaa! Kun 5sekuntia oli kulunut lähdin juoksemaan täyttä päätä muita kohden otin ensimmäisessä minuutissa jo 5kissaa kiinni olin ylpeä itsestäni. Seuraavaksi pelasimme koripalloa. Minä olen hyvä koripallossa osasin heti kaikki temput mitä opettaja näytti. Mutta loppu tunnista tuli ainut heikkouteni liikunnassa nimitttäin jalkapallo. En ymmärtänyt sitä yhtään onneksi kuitenkin selvisin loppuun asti. Minulla oli kauhea nälkä vihdoinkin ruokailu huokaisin. Ruokailussa tutustuin pariin oppilaaseen. Sitten koitti vapaatunti ja olin niiden kahden kissan kanssa vapaatunnin. Juttelimme ja leikimme kaikkea kivaa. Sitten kuului jo tuttu ääni: Pirrr...Pirrr.. JES! Koulu loppui.

Vastaus:

Hippu on tosi reipas koululainen ja uskalsi hyvin kysyä apua kun ei tiennyt jotakin, ja liikkatunnillakin hän ilmoittautui vapaaehtoiseksi opettajan pyynnöstä. .-) Liikuntatunnilla olikin monipuolista ohjelmaa ja Hipun innostuneisuuden kyllä huomasi! Saat 10 penniä, ja merkkaan Hipulle kouluplussaa. .-)

-Kasa

Nimi: Xena

15.01.2017 20:44
Uusia ystäviä ja jättimäinen pavunvarsi, Lumin koulutarina nro.1

Hyppelin leveitä portaita ylös pinkkikattoisen, muuten valko- punatiilisen koulurakennuksen oven lähistöön, johon oli kerääntynyt useampi kissa. Oli kirjavia, mustia, ja joitakin minunkin värisiä puhtaan valkoisia. Perhoset lepattivat vatsassani ja tuntuivat haukan kokoisilta, nimittäin Xena ei ollut nyt mukana minun mennessäni kouluun ekaa kertaa elämässäni. Jotkut oppilaat rupattelivat yhdessä, ja muut, kuten minä, seisoivat hieman kauempana ja näyttivät hekin ensikertalaisilta. Ajattelin juuri mennä tutustumaan muihin, mutta silloin paloautonpunaiset kellot soivat ja oppilaat ryntäsivät sisälle kuin olisi joku kovakin kiire. Kuulin kuinka oppilaat keskustelivat keskenään.
-Kato, mul on uutta huulikiiltoo joka maistuu niinku mangolta!
-OMG, siis niinku niin vau!
Kuulin myös osan toisesta keskustelusta:
-Mä pääsin ennen sua sisälle! Ha-haa oon sua nopeempi!
-Mä pääsin eilen ennen sua. Ja sitä edellisenä, Ja sitä edellisenä, Ja sitä edellisenä, Ja sitä edellisenä...
-LOPETA!!
Vetäydyin syrjempään kahdesta kammottavasta riitapukarista ja olin lähes törmätä yhteen toiseen porukkaan. Kuljin lähes viimeisenä muiden kokeneiden perässä. Seurasin taitokoulun opasteita kohti kielien opiskeluluokkaa. Myös eräs hieman minua vanhempi ja kokeneemman näköinen valko- musta- ruskea kissa suuntasi sitä kohti. Katselin häntä hieman salaa, ja ajattelin että meistä voisi tulla ystävät.

Luokassa istuimme vierekkäin ja rohkenin sanomaan hänelle hieman hiljaisella äänellä:
-Hei, olen Lumi, Xenan kissa. Mikä sinun nimesi on?
-Olen Aamu. Me taidamme nyt olla samalla espanjantunnilla!
Hymyilimme toisillemme iloisesti ja sitten opettajamme tuli luokan eteen.
-Huomenta oppilaat! Tänään luokassamme on aivan uusi oppilas. Nousisitko ylös ja kertoisit itsestäsi, Lumi?
Nousin ylös haparoiden ja kerroin hieman jännittyneenä kaikille oppilaille tärkeimmät asiat itsestäni.
-Niin, minun nimeni on siis Lumi, ja hoitajani on Xena. Olen tällä hetkellä 4 ikäpisteen ikäinen ja pidän.. uimisesta.
Muutamat oppilaista availivat kirjojaan kuin mitään ei olisi tapahtunut, mutta jotkut parit kuiskuttelivat toisilleen. Opettaja hymyili minulle ja nyökkäsi sen merkiksi, että voisin istua. Aamukin hymyili minulle ja kuiskasi korvaani:
-Se meni hyvin!
-Avatkaa vihoistanne uudet sivut ja kirjoittakaa "hola" ja "adios", opettaja jatkoi pirtsakkaa puhumistaan kirjoittaen taululle kissan kokoisin kirjaimin "tervehdykset".
Alkoi kuulua raapustusta ja suhinaa, ja pian eräs hieman epäkohtelias oppilas paiskasi lyijytäytekynänsä pöytään ja huusi "valmis!". Minäkin olin jo valmis kirjoituksessani.
-No, sattuisiko joku jo tietämään mitä nämä kaksi sanaa tarkoittavat? opettaja kysyi viitaten kahteen sanaan jotka kirjoitimme.
Pari kolme oppilasta viittasi, myös Aamu.
-Aamu? opettajamme kysyi antaen puheenvuoron vieruskaverilleni.
-Ne ovat tervehdyksiä, ja tarkoittavat molemmat "Hei!" tai "Päivää!", Aamu sanoi itseensä ylpeänä, katsahtaen opettajaan.
-Hienoa Aamu! Aivan oikein! opettaja kehui häntä näyttäen peukkua.
-Sitten, sitten sitten..., opettaja tuumi nostellen valkoisen työpöytänsä jykeviä kirjapinoja.
-Kirjoittakaa "Duenos dias".
Minulla ei taaskaan ollut mitään tietoa mitä sana mahtaisi tarkoittaa. Yhtäkkiä tunsin kevyen tönäisyn kyljessäni ja käännyin Aamua kohti.
-Se kirjoitetaan "duenos" ei "duennos", hän suhahti korvaani ja punastuin.
-Ai, hups.
Kumitin tekstin ja kirjoitin hieman kiemurtelevalla käsialalla "duenos" kuten kokeneempi kisu minua kehoittikin. Tämä huomasi minun vienon nolostumiseni ja sanoi naurahtaen ystävällisesti:
-Hei, ei tarvitse ottaa mitään paineita! Minulle huomautettiin alkutaipaleella täysin samoista asioista.
Katsoin kilttiin kissaan ihmeissäni.
-Oikeasti? Luulin että olet suunnilleen luokan paras oppilas ja..
-No, se voi olla totta, mutta voihan sinustakin tulla sellainen. Alku on vaikea kaikilla.

Jutustelimme hetken espanjan opiskelusta mielenkiinnon kohteistamme. Minulle selvisi, että uusi ystäväni prinssessajuttuja ja kimaltavia asioita. Hän kertoi, että omisti pinkin kimaltavan laukun ja tietenkin minäkin halusin sellaisen. Jos omistajani Xena antaisi sen minulle. Itse kerroin että pidän Mouruposken tiloissa kiertelystä, varsinkin kun Xena ei ole paikalla.
Pian kuitenkin juttutuokiomme keskeytyi, opettajan kysyessä luokan edestä:
-Kuka tietäisi mitä tämä "Duenos dias" tarkoittaa? Hmm... Lumi?
En ollut edes viitannut ja silti opettaja antoi minulle puheenvuoron kuin ei mitään. Hikoilin kun kaikki katsoivat minua, ihan kaikki ja minulla ei ollut yhtikäs mitään tietoa mistään. Juuri kun olin luovuttamassa ja kertomassa etten lainkaan tiennyt vastausta, kissa vieressäni kuitenkin suhahti jotakin korvaani:
-Se on huomenta! hän sanoi, ja kun käännyin häneen päin hän oli niillä sijoillaan joilla ennenkin eikä vilkaissutkaan minuun.
Nielaisin kuuluvasti ja sanoin hiljaa:
-Huomenta?
-Niin juuri, hienoa!
Huokaisin helpotuksesta ja nyökkäsin kiitokseksi Aamulle. Tämä vilkaisi minua syrjäsilmällään vaivihkaa ja näytti peukkua pöydän alla.
-Vielä kaksi lausetta, "Buenas noches" ja "Que tal?", opettajamme selosti osoittaen valkoista, Roomanaikaisilla numeroilla varustettua kelloa.
-Tuntinne loppuu vartin yli yksitoista, ja sitten oli 15:minuutin välitunti.
Kello näytti suunnilleen 11.5, mitä nyt kelloa lukea osasin. Raapustin vihkooni kaksi lausetta ja rupesin jo valmiiksi pähkäilemään näiden merkityksiä, jos opettaja jälleen kysyisi minulta. Vilkaisin Aamun vihkoon ja minulta oli lähteä silmät päästä kun näin kuinka siistiä, vieläpä kaunoa hän oli kirjoittanut. Vihkosessa oli kaikki tiptop, ja siinä oli varmaan kaikkien selkeimmät muistiinpanot! Siirsin kuitenkin katseeni muualle ettei kisu huomaisi sitä. Kun sitten jälleen katsoin oman, toki paaljon uudemman vihon sivua, siinä oli suttuja ja haparoivaa käsialaa. Peitin kirjoitukset tassullani ja toivoin, ettei kukaan, varsinkaan Aamu- jota ehkä ihan hiukkasen ihailin- näkisi niitä. Kuvittelin vihkossani siistin käsialan, kauniin kannen tekstiä lukuun ottamatta täysin puhtaat sivut. Yhtäkkiä tajusin että kaikki tuijottivat minua.
-Tunti loppui, ja aina sen lopussa noustaan ylös ja sanotaan "nos veremos" eli nähdään, opettaja totesi naama näkkärillä. Kukaan muu ei kuitenkaan pystynyt, vaan tirskuivat suut hymyssä. Jopa Aamu, joka katsoi minuun anteeksipyytävästi mutta kuitenkin hyväntahtoisesti hihittäen. Muut kuitenkin nauroivat sellaista epämiellyttävää, ilkeää ja muutenkin ikävää naurua. Kuiskasin anteeksipyynnöt nousten ylös naama punaisena ja varpaisiin tuijottaen.
-Nos veremos..., sanoin äänettömästi, vain huuliani liikutellen ja kun innokkaimmat välituntilaiset ryntäsivät ulos, jäin hetkeksi jälkeen. Aamu meni virran mukana, viimeisten joukossa ja huikkasi minulle vielä hyvästelyt, sekä että istuttaisiin ensi espanjantunnilla samoilla paikoilla. Heilautin kättäni pieneleisesti ja hymyilin takeltelevasti kunnes päätin parhaani mukaan unohtaa nolon töppäykseni ja hölkkäsin ulos muiden perässä.

Välitunnilla useat kaverukset juttelivat, yrittivät hyppiä hangessa narua ja heittelivät pehmeää palloa. Minä nojasin taitokoulun seinään mietiskellen tunnilla tapahtunutta, josta tosin olin jo päässyt yli. Mietin myös Aamua ja mitä hän tällä hetkellä teki, leikki ystävien kanssa tai jutteli heille kai. Aamua lukuun ottamatta en tuntenut ketään koulusta, mutta toivoin tutustuvani moniin. Katselin oppilaita ympäri pihan ja löysin pari välituntivalvojaakin. Nauru ja puheensorina kuulosti rauhoittavalta... pudistin päätäni ja avasin silmäni. En voinut torkahtaa, kun käsityöntunnin alkuunkin oli vajaat 10 minuuttia. Päätin kuitenkin ennen kellojen soimista, että pitäisin heti päästyäni huoneeseeni pienet nokkaunet. Sitten ryntäsin sisään ja aloin etsiskellä käsityöluokkaa, johon seuraavaksi minun pitäisi mennä.
Olen siellä varmaan aika pulassa, kun joku ei ole kokoajan kertomassa vieressäni mikä meni väärin.

Luokassa istuin tyhjään pulpettiin ja katselin avaraa mutta tavarantäyteistä tilaa ympärilläni. Pöydälläni oli samanlainen kulahtaneen valkoinen ompelukone kuin kaikilla muillakin. Seinillä oli paljon kaappeja, joiden päältä pursusi värikkäitä huoparullia, nappeja, kaavoja sun muuta kiintoisaa käsityökamaa. Huomasin, että lähes kaikilla muilla oli edessään koristeltu värikäs laatikko, jossa luki oma nimi. Jotkut hakivat niitä yhdestä valkoisesta sepposen selällään olevasta kaapista. Yht' äkkiä joku paiskasi samanlaisen tavallisen ruskean pahvilaatikon minun pöydälleni.
-Alapas sinäkin tehdä omaa tekelelaatikkoa johon laitetaan kaikki käsitöiden työt, opettaja hihkaisi ja lähestulkoon hyppeli seuraavan viittaavan oppilaan luo.
-Viides oven viereltä ja siitä kolmas alhaalta, löydät kartonkia jolla voit päällystää laatikon ja opettajan pöydällä on tusseja joilla voit kirjoittaa nimesi, hän huikkasi vielä olkansa yli.
Viides oven viereltä... kolmas siitä alhaalta... etsin laatikon ja avasin sen. Siellä oli värikkäitä kartonkeja, kuviollisia sellaisia ja erilaisia silkkipapereita. Huokaisin ihastuksesta, ja otin ihanaa kartonkia jossa oli isoja neonkeltaisia kukkia mustalla taustalla. Vein ne paikalleni, ja sitten nappasin pinkistä kiposta opettajan isolta pöydältä tussin, joka oli suloisen roosanpunainen. Sitten etsin vielä liiman, jossa kesti... melko kauan. Jouduin hakemaan kaapeista ja taas kaapeista, mutta loppujen lopuksi niitä olikin useita läjässä opettajan pöydällä niin että ne olisi pitänyt huomata jo heti luokkaan tullessa. Minua ärsytti, että pitikin vain kaivella kaappeja eikä katsella vähääkään ympärilleen. Kuitenkin, nyt oli kaikki tarvittava... paitsi sakset! Onneksi huomasin kuitenkin kaikilla olevan ne valmiina paikallaan ja samoin minulla. Nappasin ne, ja aloin mittailla paksuja kartonkeja saman kokoisiksi kun pahvilaatikon pinnat. Pian palaset oli leikattu, ja aloin liimailla niitä. Onnekseni laatikko oli täydellinen neliö eikä suorakulmio, koska olin melko varma että siinä tapauksessa erikokokoiset palaset menisivät väärille sivuille. Niin, enkä TODELLAKAAN halunnut mokata jo toista kertaa niin pahasti yhden ainoan koulupäivän sisään! Katselin työni jälkeä, ja olin siihen melko tyytyväinen. No toisaalta se ei ollut täydellinen, mutta tämä oli ensimmäinen kerta kun askartelin jotain, joten siihen nähden jälki oli lähes täydellistä! Tyytyväisenä jatkoin aherrusta kirjoittamalla nimeni laatikon kanteen niin siistillä käsialalla kun osasin. Kynä oli liukas, ja olin jo vahingossa irrottaa otteeni kun yritin tehdä nimmarini tyylillä. Niinpä U-kirjain kiemurteli J:n näköiseksi mutta yritin olla välittämättä siitä vaikka tuntuikin kuin joku tai jotkut olisivat huomanneet jo tämän pikku virheeni. Jatkoin kuitenkin muista piittaamatta ja itseeni melko tyytyväisenä. Kun tekele oli valmis, käväisin vilauttamassa sitä kiireiseltä vaikuttavalle opettajalle. Hän nyökytti päätän ja kertoi kommenttinsa ystävälliseen sävyyn.
-Se on hieno ja luova, värit eivät ehkä mätsää silmääni mutta se on taitelijan eli sinun oma näkemys!
Nyökyttelin iloisena kehuista ja palasin paikalleni. Muut tekivät omia hommiaan, mutta suurin osa virkkasi tai kutoi, en ollut ihan varma kumpaa. Sitten opettaja huomasi että en tehnyt mitään ja tuli luokseni.
-Sinäkin voisit alkaa harjoitella virkkaamista kuten muut, tule mukaani niin näytän missä virkkuukoukut ovat!
Opettaja vei minut pienen laatikon luo joka oli täynnä koukkuja. Otin sieltä yhden vaaleanharmaan sellaisen, jonka kyljessä luki "4.4". Tarkoitti varmaan kokoa, tuumiskelin. Menin paikalleni ja opettaja täräytti pulpetilleni harmaata lankaa. Lempiväriäni! Rakastan kaikkea harmaata ja sinistä! Opettaja teki aloitussolmun ja näytti miten silmukoita luodaan. Yritin tehdä perässä mutta se ei oikein toiminut. Niinpä opettaja kertoi, että voisin myös sormivirkata, joka kuulosti kivalta. Hän näytti tyylin, ja opin sen onneksi lähes heti sen jälkeen. Se oli hauskaa, ja vielä kun opettaja kehotti kaikkia olemaan hiljempaa ja laittoi rentoa taustamusiikkia soimaan, minulle tuli mukavan kotoisa olo.

Pian opettajamme kehoitti kaikkia alkamaan siivota, ja minä katsoin mittanauhalla kuinka pitkä työni oli. 2 metriä! En olisi itsekään voinut uskoa, mutta hyvin tyytyväinen minä olin. Sulloin nauhan ja koukun vielä liimaiseen laatikkooni ja vein sen sinne minne muutkin veivät omiaan. Silloin kellot soivat, ja ryntäsin ruokatunnille vievään jonoon iloisena.

Tulimme laajaan ruokailutilaan, jossa oli viisi kymmenen-paikkaista pöytäryhmää. Caddie niminen kissa oli jonossa edessäni. Me tutustuimme ruokajonossa ja minulle tuli heti hyvä ensivaikutelma tästä kisusta. Hän näytti miten koulun noutopöydässä toimitaan. Aluksi otettiin tarjotin, lautanen, haarukka ja veitsi. Sitten oli jäävuorisalaattia, kuorimattomia perunoita ja lihamureketta kastikkeella. Otin vähän salaattia, kaksi pientä perunaa ja siedettävän kasan lihamureketta jonka päälle kauhoin hiukan kastiketta. Sitten menin Caddien perässä hänen paikalleen jonka vieressä oli tyhjä tuoli.
-Siinä ei istu ketään, joten se voi olla sinun uusi paikkasi!
-Hyvä, mutta mikä tunti sinulla on seuraavaksi?
-Öh, äidinkieltä minulla kai on.
-Niin minullakin! Jes! iloitsin.
Istuin Caddien viereen.
-Käynkö hakemassa sinullekin juoman? Vettä, maitoa vai piimää? Cal kysyi.
-Maitoa, kiitos!
Aloin maistella mureketta joka oli yllättävän hyvää kastikkeen ja kuorittujen perunoiden kera. Cal sai molempien lasit tuotua, minulla pyytämääni rasvatonta maitoa ja itsellään piimää. Hörppäsin lasistani ja jatkoimme syömistä mukavasti jutellen.

Äidinkielen tunnille mennessä puhuimme mitä kivaa siellä yleensä tehdään.
-Yleensä luetaan lukukirjaa ja tehdään tehtäväkirjan hauskoja tehtäviä, Caddie kertoi.
Päältä harmaa, ja mahasta valkea Caddie oli jo oppinut aika paljon äidinkielestä, ja muisti myös hyvin missä luokka sijaitsi. Kerroksessa kaksi, käytävän vasenta puolta eteenpäin niin kauan kunnes tulee vastaan äidinkielenluokka. Niin hän sanoi. Kun tulimme ovelle, se oli auki ja sisään vyöryili muualtakin oppilaita. Menimme etummaisille paikoille, ja kun kaikki muutkin olivat päässeet kotoisaan luokkaan, opettaja aloitti.
-Hei taas, kaikki! Luokassamme on uusi oppilas tänään, Lumi. Hän istuu tuossa eturivissä Caddien vierellä.
Vilkutin muille pieneleisesti ja Caddie vinkkasi minulle silmää hihkaisten kaikkien kuullen:
-Seuraavana koulupäivänä me mennään välkällä lumisotaa! Tulkaa kaikki mukaan!
Nauroin hiljaa hänelle ja käännyin sitten opettajan suuntaan.
-Avataan äidinkielen lukukirjat sivuilta 45-46. Siellä pitäisi olla tarina nimeltään "Jaakko ja pavunvarsi". Tässä on sinulle kirja, Lumi. Ole hyvä!
Aloin plärätä kirjaa ja sain eteeni myös vihon ja tehtäväkirjan. Kirjoitin vihkon kanteen nimeni, luokkani ja oppiaineen, johon vihko kuului eli äidinkieli. Kirjoitin samat myös tehtäväkirjaan ja lukukirjaan. Sitten käänsin lukukirjan pyydetyille sivuille ja kuuntelin seuraavat ohjeet.
-Lukekaa kappale, se on siis osa tarinasta Jaakko ja pavunvarsi. Sitten voitte tehdä tehtävien yksi ja kaksi A, B, ja C kohdat vihkoonne ja merkitkää loput läksyksi. Sen jälkeen ottakaa repusta reppukirjanne ja lukekaa sitä. Lumi, kun olet merkinnyt läksyt niin pyydä Caddieta viemään sinut kirjastoon hakemaan oma reppukirja!
Puheripulin ohessa kaikki alkoivat lukea tekstiä, joka minusta vaikutti varsin kiintoisalta.

"Jaakko kyyristeli hiljaa oven takana, kun jättiläinen ryhtyi etsimään tunkeilijaa. Ensin se katsoi pöydän alle. Sitten se nosteli verhoja ja kurkisti kaappeihin. Silti hän ei löytänyt ketään. Lopulta jättiläinen kyllästyi ja meni sohvalle makaamaan.
Kun jättiläinen oli nukahtanut, Jaakko raotti ovea ja hiipi hiljaa aarteen luo. Jättiläinen kuorsasi niin kovaa, ettei huomannut poikaa. Henkeään pidätellen Jaakko nappasi lippaan kainaloonsa ja suuntasi kohti ovea."

Pian tarina oli luettu, ja Lumi alkoi pohtia tehtäviä. "Mistä jättiläinen etsi Jaakkoa?", hän luki. Sitten hän kirjoitti vihkoon: "Jättiläinen etsi Jaakkoa pöydän alta, verhojen takaa ja kaapeista." Hän koitti kirjoittaa huolellisella käsialalla ja yritti muistaa tehdä vastaukset kokonaisilla lauseilla. Niistä kahdesta asiasta opettaja nimittäin huomautti katille jos toisellekin. Jatkoin tehtävien raapustusta kaikessa rauhassa. Tai no, rauhallisuus loppui kuin seinään kun kissat alkoivat kaivella reppujaan ja rapistella penaaleitaan. Yritin keskittyä tekemiseen, mutta kun käsi puutui ja ympäristö oli sangen levoton, tuntui ettei mistään tullut mitään. Pinnistin kuitenkin kaiken tiedon päästäni, ja toimin ripeästi kunnes kaikki pyydetyt tehtävät olivat valmiita. Merkitsin vielä läksyt vihkoon, eli tehtävät 2 D, 3 A, 3 B ja 3 C. Sitten aloin kuiskia reppukirjaansa lukevalle Caddielle.
-Olen nyt valmis, voisitko nyt viedä minut kirjastolle?
-Joo, luen tämän sivun loppuun..., Cal mumisi katse kiinni kirjassa.
Minuutin kuluttua Cal oli saanut sivunsa luettua, ja opasti minut isoon kirjastosaliin. Siellä oli lähinnä lasten ja nuorten kirjoja, tietokirjoja sekä muutama sarjakuva ja aikakauslehti. Kun Cal lähti takaisin luokkaan, menin lastensatujen luo ja löysinkin pian kirjan nimeltä "Jaakko ja pavunvarsi sekä muita kertomuksia". Minua kiinnosti lukea tarina loppuun, ja "muita kertomuksia" kuulosti myös hyvältä. Kirja oli melko suurikokoinen ja paksu, mutta teksti helppolukuista. Kannessa komeili Jaakko kapuamassa jättipavunvartta. Hetken kirjan sisältöä tutkittuani tulin siihen tulokseen että ottaisin sen. Mutkittelin hyllyjen välistä takaisin kirjaston ovelle ja sieltä omalle paikalleni luokassa. Siellä oli tällä kertaa hyvinkin hiljaista, nimittäin kaikki lukivat jo mielikirjojansa. Syvennyin siis itsekin Jaakon tarinaan.

Pian viimeinen tunti loppui, ja olin jo saanut lähes tarinani luettua. Jätin sen kesken, ja repäisin pienen palan vihon taaimmaisesta sivusta kirjanmerkiksi. Sitten laitoin sen reppuuni ja suljin vetoketjut.
-No, tuletko sinä? Ehdittäisiin vetää vielä matsi lumisotaa, Caddie hihkaisi. -Ota kiinni jos saat!
Juoksin ulos luokasta iloisesti Caddien perään. Ensimmäinen päivä koulussa oli mennyt tosiaan odotusten mukaan!

//Olivatko opettajat siis kissoja, ihmisiä vai mitä? Joo ja jos se luki jossain niin oon oikeesti varmaan sokee xD//

Vastaus:

Opettajat voivat olla sekä kissoja että ihmisiä, voit itse päättää. .-) Harmi että Lumi joutui kaikkien silmätikuksi espanjan tunnilla kun kisu ei heti tajunnut seurata muiden esimerkkiä ja nousta seisomaan, mutta sentään hänen parinsa Aamu on mukava ja avulias. .-) Hahaa, muistan itsekin omilta käsityötunneilta kun piti virkata puikolla niin tein salaa sormilla koska se oli niin helpompaa. XD Loppupäiväksi Lumi saikin Caddien seurakseen ja kissoilla vaikutti olevan kivaa yhdessä. .-) Kirjoitit mukavan yksityiskohtaisesti tehtävien tekemisestä. Saat 50 penniä, ja kouluplussaa Lumille. .-)

-Kasa

Nimi: Dora

15.01.2017 15:42
Myöhässäkö? Ehkäpä... No mutta, tässäpä tämä nyt kuitenkin.

Joulumarkkinat on tänään. Hirmuinen kiire. Juoksin ympäri huonetta etsiessäni kaulahuiviani. Tekemäni kortit lojuivat pöydällä, valmiina vietäväksi monistukseen. Toisin kuin minä, Vaahtera oli varsin rauhallinen tänään. Se istui hiljaa hiekkalaatikossa, ja hoidettuaan tarpeensa se lompsi tyytyväisenä makoilemaan korttien päälle. "Sinua ei turhat huolet paina." Naurahdin. Vaahtera alkoi selvästi vanhentua ja viisastua, olihan se jo melkein täysikäinen. Vaahtis haukotteli ja nyökkäsi minulle. "Miksi turhaan säntäillä ja kiirehtiä, kun sinä teet sen homman minunkin puolestani. Miksi sinä muuten edes juokset ympäriinsä?" Kissa sanoi. "Minun kauluhuivini ei löydy mistään, enkä aijo mennä tuonne kylmään ilman sitä! Olen etsinyt jo vaikka mistä: kaapista, sängyn ja sohvien alta, lipastosta. Eikä sitä ole missään!" Valitin kaivaessani vielä kerran kaapin läpi. "Ai tarkoitatko sitä karvaista harmaata kaulaliinaa? Se on minun tyynyjeni alla. Huivisi on mukavan lämmin, joten nukuin sen kanssa viime yönä." Vaahtera kertoi ja hyppäsi alas makuupaikaltaan. Se meni ja kaivoi huivini ylös tyynykasan alta ja ojensi minulle. "No niinpä tietenkin. Aletaanhan mennä, meidän pitää vielä käydä monistamassa nämä kortit ennenkuin lähdemme markkinoille." Tuhisin ja nappasin kortit käsiini.

Käytyäni Mouruposken toimistossa tekemässä muutaman kopion korteille, lähdimme kohti markkinoita. Kortteja oli pieni laatikollinen. Ei kovin montaa, mutta ihan tarpeeksi kuitenkin. Laatikko käsissä kävelimme kohti markkinahälinää. "Missä meidän kojumme on?" Vaahtera kysyi ja katseli ympärilleen etsiessään tyhjää kojua. "Tuolla." osoitin kohti tyhjää pöytää. Se oli kuusikaupan vieressä. Pöytä ei ollut kovin jättimäinen, mutta tarpeeksi suuri korteille. Pöydän ylle oli asetettu puukehys ja siihen varjo, joka suojasi pöytää mahdollisilta sateilta ja muulta. Vaahtis ryntäsi pöydän luo ja nuuski sen joka paikasta. "Täällä pöydän alla on oikein mukavaa." Vaahtera ilmoitti ja asettui sinne makaamaan. Naurahdin ja aloin järjestellä kortteja pöydälle. Saatuani ne paikoilleen, asetin vielä paperi lappusen pöydän eteen roikkumaan. Siinä luki "joulukortteja, 4 penniä kappale". Tekstin perässä oli pieni sydän. "Sitten vaan odotellaan." Totesin. Vaahtera tuli pois pöydän alta ja hyppäsi pöydälle tutkimaan kortteja. "Älä sotke niitä." Mutisin ja katseellani etsin tuttuja ihmisvilinästä.

Aika kului, kortit ei. Saimme myytyä vain muutaman, joka oli sinänsä hyvä, sillä eihän kortteja ollutkaan montaa. Jossain vaiheessa Vaahtis kyllästyi odottamaan asiakkaita ja alkoi huudella. "Ostakaa! Hienoja joulukortteja!" Naurahdin ja käskin sitten kissaa lopettamaan. "Ei sinun tarvitse mainostaa. Jos tänne tulee hirmuinen ryysis, kortit eivät riitä kaikille." Muistutin. "Ainiin… Mutta minä en jaksa odottaa!" "Älä luovuta. Kyllä me vielä asiakkaita saadaan." "Okei… Mutta, jotta me saadaan asiakkaita, minun pitää tehdä töitä!" Vaahtera ilmoitti ja jatkoi huuteluaan. Sitten se hyppäsi alas pöydältä ja lähti kulkemaan pitkin myyjäisaluetta, mainostaen kojuamme. "Älä sitten eksy!" Huusin kissan perään, joka pian katosi ihmisten ja kissojen sekaan.

Hetken päästä, kun olin aikani seisonut paikallani saamatta asiakkaita, Vaahtis palasi ja hyppäsi laiskasti pöydälle. "Olen juossut koko ajan pitkin poikin ja pyydellyt muita ostamaan näitä kortteja. Kuinka monta kymmentä ihmistä tässä on käynyt?" "Ei yhtäkään. Olen seisonut täällä koko ajan yksikseni." Harmittelin. "Eikä! Teinkö minä kaiken turhaan?" Kissa voihkaisi ja kellahti pöydälle. Pian katti nukahtikin siihen.

"Kiitos ja hyvää joulua!" Toivotin Mantsulle, joka kiitti ennenkuin jatkoi matkaansa. Hän oli ostanut meiltä yhden kortin, ja sitä ennen myös Tiksu oli käynyt tekemässä ostoksensa. Olin laittamassa pennejä taskuuni, kun Vaahtera alkoi heräillä unestaan. "Hyvää päivää Dora. Olemmepas olleet täällä kauan, eikä yhtäkään asiakasta, vieläkään." Vaahtera haukotteli surkeana. "Kaikki kova työ eikä mitään tulosta." "Ei sentään, kyllä me kaksi asiakasta saimme." Naurahdin. "MITÄ? Missä välissä??" Vaahtera ihmetteli ja nousi äkkiä ylös. "Sillä aikaa kun sinä nukuit." Sanoin. "Vai niin! Kun minä teen töitä saadaksemme asiakkaita, tänne ei tule ketään. Ja kun pidän tauon ja annan muiden tehdä hommat, täällä käy asiakkaita!" Vaahtis tuhahti. Nauroin hänelle.

Joulumarkkinat loppuivat ja mekin aloimme kasaamaan tavaroita kokoon. Kortteja oli jäänyt vielä muutama, joten jaoimme niitä viimeisille ihmisille ilmaiseksi. Saatuamme viimeisetkin myyntitavarat annettua pois, lähdimme tyytyväisinä kotiin. Kädessäni oli kassi, johon olin laittanut kaikki joulumyyjäisistä ostamani tavarat. Vaahtera läpsi kassia välillä, kun se tuli hänen naamansa eteen. "Olipas höhlä idea antaa ne loput kortit pois. Ne olisi voinut vain myydä pienellä alennuksella!" Vaahtera valitti kun kuljimme katua pitkin kohti Mouruposkea. "Joulun tarkoitus on, että kaikki antavat toisilleen jotain. Joulu on antamisen juhlaa, ymmärtkös." Selitin Vaahteralle ja nostin sen syliini. Kävelimme myös uuden kuntosalin ohi. "Katsos, tuohon on avattu kuntosali. Pitäisikö meidän joskus käydä?" Ehdotin. "Miksi ei!" Kissa totesi nyökäten.

Huoneeseemme päästyämme avasin kassin ja nostin tavarat pois. "Mitä kaikkea sinä ostit? Täällä on ainakin onki, kookospockyjä, sateenvarjo… mutta miksi täällä on pinkki rusetti??" Vaahtera äimisteli ja otti rusetin tassuihinsa. "Voitin sen narunvedosta. Tiedätkö mitään mitä keksisimme sille?" Kysyin. "Laitetaan se joulukuuseen! Etkös sinä käynyt hankkimassa sellaisenkin?" Vaahtis muisteli. "Kyllä vain. Joulukuusi tulee kait huomenna. Se tuodaan kotiovelle asti!" "Siistiä! Mutta, minua väsyttää. Mentäisiinkö nukkumaan?" Kysyin haukotellen. "Toki. Syödäänkö kuitenkin ensin iltapalaa?" Muistutin. "Joo, mutta nopeasti. En kohta enää pysy pystyssä!" Hain Vaahteralle loput kanaruoasta ja nappasin itselleni pari kookospockyä. "Nuo eivät ole mikään iltapala." Vaahtera sanoi katsellessaan kun minä mutustin tikkuja. "Ei meillä ole nyt muuta. Käydään myöhemmin kaupassa." Sanoin. Syötyämme iltapalan toivotimme suoraan toisillemme hyvät yöt ja menimme nukkumaan.

//Hehhee, tämä tarina tulee ehkä pikkasen myöhässä. Ja jouluaattotarinakin pitää vielä kirjoittaa. Toivottavasti se tulee nopeammin :'D Mutta, parempi myöhään kun ei milloinkaan!

+ Nälkätarve (kanapalakissanruoan saa poistaa)
+ unitarve

Vastaus:

Tarinan alku oli jotenkin ihana huivihässäköineen, Vaahtera oli sitten päättänyt pehmustaa sillä petiään. .-D Harmillista ettei Vaahtera päässyt todistamaan asikakkaiden käyntiä kun oli nukkumassa juuri sillä hetkellä, kisu kun oli niin ahkerasti mainostellut kojuanne. Pinkille rusetillekin keksitte tarkoituksen kuusenkoristeena. .-) Saat 17 penniä, ja kohotan tarpeet!

-Kasa

Nimi: simssiliini (Kasa)

14.01.2017 21:20
Kyllä, olen ajantasalla. Tämä tarina liittyy hyyyvin vanhaan tapahtumaan:
http://mouruposki.suntuubi.com/fi/Blogi/?y=2015&m=06&d=09


Julkaisin tarinan ykkösosan jo aiemmin mutta sitä ei muistaakseni koskaan arvosteltu, joten se tulee nyt tämän tarinan loppuosan kanssa uudestaan.

Risteilytarina

Havahduin hereille ja tajusin täriseväni kylmyyden takia. Raotin toista silmääni ja näkökenttääni ilmestyi pieni huone, risteilyhyttimme. Olimme lähteneet eilen risteilyaluksen kyydissä meriretkelle, ja toinen päivä olisi pian edessä. En kuitenkaan ollut vielä valmis heräämään vaan kiskaisin peiton pääni yli päästäkseni lämpimään. Yksi hyttimme ikkunoista on rikki, ja sen takia huone oli viilentynyt pahemman kerran yön aikana. Hetken päästä minulle tuli kuitenkin kuuma, sillä Nick oli siirtynyt nukkumaan niskani taakse, ja kissa toimitti erittäin hyvin kuumavesipullon virkaa. Heitin hivenen ärtyneenä peiton pois päältäni, kun en sitä enää tarvinnut ja yritin jatkaa taas uniani. Nick kuorsasi vieressäni tyytyväisenä, ja kissa heilautti vahingossa unissaan tassuaan naamani yli niin, että poskeeni tuli haava. Meinasin pitää puhuttelun kissavanhukselle, mutta tajusin sitten ettei Nick mahtanut pakkoliikkeilleen unissaan mitään, joten turha tästä olisi mitään meteliä nostaa.

Makoilin vielä hetken aikaa sängyssä, mutta uni ei ollut tullakseen ja päätin lopulta nousta ylös. Kiskaisin samantien hupparin yöpaitani päälle ja vedin villasukat (älkää kysykö miksi kuljetan moisia mukanani keskellä kesää..) jalkaan pysyäkseni lämpimänä. Suuntasin hytissämme olevaa pientä vessaa kohti, ja hätkähdin tajutessani Oilin olevan suihkussa. "Heräsithän sinä viimein", kissa huikkasi läpinäkyvän suihkuseinän takaa. "Miten niin 'viimein'?" kysyin haukotellen ja hieroin silmiäni. "Minä olen ollut jalkeilla jo kauan! Laivan kannella pidettiin aamu kuudelta joogaushetki, johon halusin osallistua", Oili kertoi pirteästi. Minua puistatti ajatuskin heräämisestä kuudelta loma-aamuna, ja Oilin oli täytynyt nousta vielä aikaisemmin, koska hänellä kestää laittaitua. Pursotin tahnaa sähköhammasharjalleni ja aloin huristella pitkin suutani. Pian Nick saapui myös paikalle kurkkimaan oven takaa. "Miksi sinulla on noin kovaääninen hammasharja. Eihän tässä melussa pysty nukkumaan!" kissa kitisi. Ajattelin että tyly herätys on ihan oikein Nickille, kun se oli minua unissaan raapinut. Vasta silloin muistin poskeeni saaman haavan, ja nojauduin lähemmäs peiliä voidakseni tarkistaa poskeni kunnon. Nickin raapaisujälki oli selvästi näkyvissä, ja poskella oli vähän kuivunutta verta. Huuhtelin kasvoni vedellä puhdistaakseni haavan. "Minä voin puuteroida sen", Oili lupasi kivuttuaan vessanpöntön suljetulle kannelle istumaan. "Äh, ei tämä niin pahalta näytä", vakuuttelin. Tyttökissa pudisteli päätään ja loikkasi takaisin lattialle. "Hei, kuivattele ensin tai kastelet koko hytin!" huusin ja lähdin pyyhe kädessäni kissan perään.

Istuin sängyllä Oili sylissäni ja harjasin kissan pyyhekuivattua turkkia pitkin harjanvedoin. Nick hääri lattialla ja nuuski reppuani aivain kuin kisu yrittäisi etsiä jotain naposteltavaa. "Jätä laukku rauhaan. Mennään kohta syömään aamupalaa risteilijän ravintolaan. Voisit vaikka odotellessasi tökkiä Pontsua hereille", kehotin Nickiä. Pontsulla on kyllä mahdottomat unenlahjat, sillä olimme häärineet huoneessa jo jonkin aikaa mutta Pontsu ei ollut herännyt pitämiimme ääniin. Nick loikkasi sängylle ja alkoi laulaa yhtä biisiään nukkujan korvan vieressä. Pontsu yritti kääntää päätään toiseen suuntaan ja peittää korvansa tassuillaan, mutta lopulta kissa nosti laiskasti päänsä ylös. Pontsun karvat olivat menneet vähän sekaisin kissan nukkuessa, ja pojan päälakea koristi söpö minikokoinen Tintti-töyhtö. Minun puolestani töyhtö olisi saanut jäädä, mutta Oili ei suostunut poistumaan kanssamme julkisiin tiloihin niin kauan kuin karvat sojottivat minne sattui, joten Pontsukin päätyi harjaukseen.

Ravintolassa oli täyttä aamiaisaikaan, eikä yhtäkään pöytää ollut vapaana meidän saapuessamme paikalle. "Mennään istumaan Mantsun ja Kasun kanssa", Nick ehdotti, sillä heidän pyödässään oli vielä tilaa. Lähestyessämme Mantsun pöytää kantautui korviimme Kasperin ääni. "Palvelijaaa!" Kasper karjui ja paukutti pöytää tassuillaan. "Tarkoitat kai tarjoilijaa?" Pontsu kommentoi istuessamme vapaille tuoleille. "Kasper on taas vakavissaan kuninkuusjuttujensa kanssa", Mantsu selvensi ja sipaisi kissansa ruskeaa päälakea. Kasperin kovaääninen huuto sai kuin saikin palv.. tarjoilijan paikalle, ja myös me saimme samalla jätettyä tilauksemme. Ei mennyt kauaakaan kun olimme saaneet täysinäiset ruokalautaset eteemme. Laivan aamiaistarjoiluun sisältyi herkullisia pannukakkuja, ja juomaksi jokainen sai valita mieleisensä litkun. Minä ja Nick hörpimme kaakaota, Pontsu otti kahvia ja Oili hypisteli lasia jossa oli appelsiinimehua. "Mitäs olette tykänneet risteilystä?" utelin ylläpitäjänä vaivihkaa hoitolan väen mielipiteitä tapahtumasta. "Eilinen aarrejahti oli hauska", Kasper kertoi ja hymyili ajatellessaan löytämäänsä kuulaa. "Eikös tänäänkin poiketa vielä jollekin saarelle ennen Mouruposkeen saapumista?" Mantsu varmisti. "Juu, rantaudumme puolenpäivän aikoihin eräälle saarelle", Nick osasi kertoa aikataulusta. Olin juuri hörppäämässä kaakaotani, kun laiva tärähti törmäyksen takia ja juomaa loiskui päälleni. Kaikki tähyilivät ympärilleen täysinäisessä ravintolahuoneessa kummissaan. "Outoa, kello on vasta yksitoista eikä saaria pitäisi olla lähimaillakaan. Mihin laiva oikein törmäsi?" kummastelin tarkistaessani ajan kännykkäni kellosta. "Mitä jos ajoimme Karrille", viereisessä pöydässä istuva Beatta kommentoi. "Se on 'karille' eikä 'karrille'", Pipsa huomautti Beatan hihitellessä. "Tiedän, sanoinkin sen tarkoituksella", Beatta tisrkui ja tökki vieressään istuvaa Karria, jota vitsi ei liiemmin kiinnostanut. Pian hymyt kuitenkin hyytyivät kaikkien kasvoilta, kun ilmassa kajahti kovaääninen laukaus.

Jotkut vetivät vaistomaisesti kädet päänsä päälle ja osa ryömi pöytien alle piiloon. Kaiuttimista kajahti ilmoille kuulutusääni, ja laivan kapteeni puhui katkonaisella äänellä: "Olemme joutuneet hyökkäyksen kohteeksi... Mereltä ilmestyi moottorivene ja nyt sen aseistettu miehistö kapuaa alukseemme.." Pakokauhu vain yltyi. Jotkut säntäilivät ympäriinsä, toiset puolestaan jähmettyivät kauhusta eivätkä kyenneet liikkumaan. Nick loikkasi syliini ja kiipesi olkapäilleni, jonka jälkeen hän sujahti piiloon huppuuni. Pääni nytkähti taaksepäin ison kissan painosta, mutta sain pidettyä tasapainoni tarraamalla tuolista kiinni. Hain katseellani Oilia ja Pontsua, ja bongasin lopulta kaksikon käpertyneinä kiinni toisiinsa yhdestä huoneen nurkasta. "Tulkaa tänne, pysytään yhdessä!" yritin huutaa, mutta ääneni ei kantautunut mihinkään meneillään olevan mellakan takia. Kuului uusi laukaus, joka jähmetti kaikki paikoilleen. Ravintolan ovelle ilmestyi tummaan kommandopipoon sonnustautunut henkilö. "Antakaa kaikki kissat meille niin kukaan ei loukkaannu", möreä miehen ääni käski, ja pari hänen apuriaan saapui paikalle jätesäkkien kanssa. Kissat kavahtivat komennusta ja piiloutuivat hoitajiensa taakse. "Toivoimme että olisitte yhteistyöhaluisia, mutta ei sitten..." kommandopipomies sanoi ja kohotti kädessään pitämänsä aseen osoittamaan Koumea, joka piteli Tuiketta ja Fikiä sylissään. "Kissat tai henki!" mies ärähti. Koume sulki peloissaan silmänsä, mutta Tuike päätti toimia ja hyökkäsi kynsimään kommandopipomiestä. Tämä ähkäisi ja pudotti kaikessa rytäkässä aseen kädestään. Toinen kommandopipomiehen apureista nappasi Tuikkeen pomonsa päältä ja tunki kovakouraisesti säkkiin. Tämän jälkeen he hoitelivat Koumen siten, että toinen apureista piteli kiinni Koumesta, jolloin toinen onnistui nappaamaan myös Fikin. Miehet alkoivat käydä kaikkia hoitajia samaan tapaan läpi, ja kissa toisensa jälkeen sullottiin jätesäkkiin.

"Ei!" CottonCandy sanoi napakasti vastaan sieppaajille. Hän seisoi pienessä haara-asennolla kädet lanteillaan ja tuijotti silmiin kommandopipomiestä. CottonCandyn kissat, Dean ja Tenma, piileskelivät hoitajansa takana ja olivat tarranneet tämän housunpunteista kiinni peloissaan. "En anna sinun viedä kissojani", CottonCandy pysyi kovana. "Et nyt viitsisi tehdä tästä vaikeaa", kommandopipomies tokaisi ja laukaisi aseensa. CottonCandy tuupertui maahan pidellen jalkaansa, johon luoti oli osunut. Verta levisi pieneksi lammikoksi lattialle, ja joku taisi pyötyä näkemästään kuulemastani tömähdyksestä päätellen "Candyyy!" Dean parahti hädissään. "Haluaako joku muu vielä leikkiä sankaria?", mies virnuili asettaan heilutellen hänen apureidensa noukkiessa shokkiin menneet Deanin ja Tenman lattialta. Doran kissa, Vaahtera, loikkasi yhdelle ravintolan pöydälle seisomaan. "Kuulkaa! Minusta meidän täytyy lähteä suosiolla sieppaajien matkaan. Siten kukaan ei loukkaannu", kissa puhui vakavana. Hoitajat eivät tietenkään olisi halunneet antaa kissojaan pois, mutta minkäpä aseistetuille miehille mahtoi. Katsoin kyyneleet silmissä miten Oili ja Pontsu sullottiin kovakouraisesti säkkiin. Mietin hetken aikaa missä Nick oli, kunnes muistin että kisu oli kiivennyt huppuuni. Nojauduin varovasti seinää vasten, jotta sieppaajat eivät huomaisi kyhmyä niskassani. Aikeeni osoittautui kuitenkin huonoksi, sillä yksi miehistä tuli kysymään mitä piilottelen selkäni takana. Nielaisin mutta yritin pysyä kovana. "En mitään", tokaisin ja siirryin pois seinän vierestä ja leväytin käteni, ja toivoin näin hämääväni sieppaajaa. Samalla hetkellä The Boss kutsui apurit luokseen, joten vältyin tarkemmalta ruumiintarkastukselta. Huokaisin helpotuksesta ja nojauduin taas visusti seinää vasten. Sieppaajat lähestyivät ravintolahytin ovea aikeenaan lähteä. Kukaan hoitajista ei uskaltanut liikahtakaan, ja kommandopipomiehen huulilla kareili tyytyväinen virne. Ennen kuin kolmikko poistui huoneesta, kääntyi porukan pomo ympäri ja heilutteli rennosti asetta kädessään. "Pysytte laivan sisäpuolella niin kauan kunnes olemme kadonneet horisonttiin, ok?" Kommandopipomies varmisti. Kaikki olivat vaiti, ja miehet taisivat tulkita sen myöntymisen merkiksi. Hoitajat seisoivat tönkköinä eikä kukaan tuntunut tietävän mitä tehdä. Kaikki tuntui yhdentekevältä kun olimme menettäneet kissamme. Yhtäkkiä ilmoille kajahti jälleen laukaus aseesta, ja kommandopipomiehen uhkausta vastustaen minä ja Mantsu ryntäsimme katsomaan mitä oli tekeillä. Tullessamme laivan kannelle meitä odotti verinen kapteenin ruumis. Kapteeni oli varmaankin yrittänyt hyökätä sieppaajien kimppuun aseettomana, ja saanut siinä rytäkässä surmansa. Mantsu perääntyi kirkaisten, mutta minä jäin tuijottamaan ruumiin avonaisten silmien lasittunutta katsetta.

---

Istuin Alyssan kanssa CottonCandyn vuoteen vierellä. Alyssan sylissä nukkui pikkuinen Lyn, joka oli jäänyt sieppaajilta huomaamatta, sillä pentu oli piileskellyt koko kaappausskenaarion ajan hoitajansa käsilaukussa vähän samaan tapaan kuin Nick oli selvinnyt huppuni sisällä. Myös Saran Simba oli yhä laivalla, sillä kissa oli lähtenyt vähän ennen sieppaajien tuloa vessaan, eikä kukaan tajunnut tulla etsimään häntä sieltä. Toki oli hienoa, että muutama kissa oli selvinnyt, mutta asiasta oli vaikea iloita, sillä moni kissa oli vaarassa sieppaajien vankina. Jos totta puhutaan, ei meidän muidenkaan selviytymisemme ollut ihan varmaa. Laivan kapteenin menehdyttyä ei kukaan osannut ohjata risteilyalusta, joten olimme ajelehtineet meren virtausten armoilla, eikä maata ollut näkyvissä lähimaillakaan, vaan horisontti oli pelkkää sinistä silmän kantamattomiin. Risteilyn oli tarkoitus kestää vain pari päivää, ja sen mukaan oli täytetty myös ruokavarastot, mutta nyt olimme jo viidettä päivää vesillä ja ruoka oli aivan lopussa. Olihan laivalla keittiöhenkilökuntaa, mutta eivät hekään ilman aineksia pystyneet taikomaan ruokaa. CottonCandy käännähti unissaan, jolloin huomioni kiinnittyi takaisin häneen. Olimme sitoneet CottonCandyn saaman ampumahaavan, mutta tyttö oli hyvin heikossa kunnossa, ja kaiken lisäksi hänelle oli noussut kuume. Vahdimme jokainen vuorollamme CottonCandyä siltä varalta, että hänelle tulisi jokin ongelma, ja nyt oli minun ja Alyssan vuoro. Lyn haukotteli pieni suu ammollaan ja venytteli etutassujaan hoitajansa sylissä niin suloisesti, etten voinut vastustaa kiusausta rapsuttaa kevyesti kisua leuan alta. Pentu oli vielä niin pieni ettei oikein ymmärtänyt tilanteen vakavuutta. Ovelta kuului rapinaa ja huomasin Nickin astelevan sisään. Kaappasin kisun jättihalaukseen, vaikka Nick rimpuilikin siihen malliin ettei tainnut olla sylituulella. "Ihanaa kun sinä olet täällä", kuiskasin kisun korvaan. "Olisipa Oilikin... Miten kerron tästä Pialle?" Nick huolestui. "Ei mietitä sitä vielä", hyssyttelin ja silittelin kisun päälakea. "SIMSSILIINIIII!" kantautui Koumen ääni käytävästä. Hetken päästä tyttö saapui hytin ovelle ja seisahtui vetämään henkeä. "Mitä nyt?" kummastelin. Jotakin oli selvästi tekeillä. "Meitä lähestyy jokin alus", Koume sai kakaistua. "Mi-mitä jos sieppaajat palaavat hakemaan loputkin kissat?" Alyssa hätääntyi ja rutisti sylissään olevaa Lyniä tiukasti. "Se riski on aina olemassa.." mutisin ja mietin mitä meidän pitäisi tehdä. "Okei. Nick, pidä huolta Lynistä. Etsikää Simba ja piiloutukaa jonnekin risteilijän uumeniin. Koume ja Alyssa, pyytäkää kaikkia hoitajia kokoontumaan ruokasaliin", jakelin käskyjä. Tällä kertaa olisimme varautuneet tunkeilijoiden saapumiseen ja pystyisimme estämään heidän aikeensa.

Seisoin ravintolahytin oven takana kädessäni isoin kokkiveitsi mitä laivan keittiöstä oli löytynyt. Ravintolan pöydät oli kumottu lattialle niin että ne muodostivat eräänlaisen suojamuurin, jonka takana muut hoitajat piileskelivät valmiina hyökkäykseen. Suojausmenetelmämme ja aseemme eivät ehkä olleet parhaita, mutta meillä oli tahdonvoimaa käydä vihollisten kimppuun, koska halusimme kostaa kissojen kaappaamisen. Huoneessa oli aivan hiljaista, sillä kaikki olivat keskittyneet kuuntelemaan kannelta kantautuvia askelten ääniä. Tunkeilijat tulivat lähemmäksi ovea, jolloin tiukensin otettani veitsestä. Enää ei voisi perääntyä. Tuijotin ovenkahvaa joka vääntyi alaspäin merkiksi siitä että joku oli avaamassa ovea ja pyrkimässä sisään. Siinä samassa ovi lennähti auki ja tyrmäsi minut samalla, sillä en ollut varautunut siihen että ovi avautuu sellaisella voimalla. Lennähdin selälleni lattialle ja otteeni lipesi veitsestä, joka liukui käteni ulottumattomiin. En tiennyt mitä voisin tehdä aseettomana, joten peitin käteni kasvoillani ja valmistauduin loppuuni, sillä olisin varmasti ensimmäinen uhri. Muut hoitajat jatkoivat kuitenkin suunnitelman mukaan ja alkoivat heitellä ruokailuaterimia tunkeilijoita kohti. "Tämä on 5-0, laskekaa aseenne!" kuulin erittäin tutun äänen. Avasin silmäni ja näin edessäni Havaiji 5-0:sta tutun Steven, ilmielävänä! Hoitajat lopettivat välittömästi veitsien ja haarukoiden heittelyn, sillä monet tunsivat 5-0:n tiimin, joka oli jokin aika sitten vieraillut Mouruposkessa ratkaistessaan toista kissasiepparitapausta. "Hei, nämä ovat niitä kissaihmisiä", Steven jälkeen huoneeseen astunut Danny tunnisti porukan. Yritin kompuroida kiireesti jaloilleni päästäkseni tervehtimään idoleitani, mutta noustessani kaikessa hässäkässä jalkani sotkeutuivat toisiinsa ja kierähdin uudelleen kumoon lattialle. Onneksi huoneeseen saapunut Chin ojensi auttavan kätensä, johon tukeutumalla pääsin vihdoin takaisin jaloilleni. "Mitä täällä on tapahtunut? Saimme ilmoituksen merellä ajelehtivasta aluksesta ja meitä pyydettiin tarkastamaan se", huoneen keskelle astellut Steve tenttasi. Useampi hoitaja alkoi puhumaan päällekäin, jolloin Steve joutui korottamaan ääntään vaientaakseen porukan. "McGarret, täällä on jotakin mitä teidän pitää nähdä", Max saapui paikalle keskeyttämään tilanteen.

Nick kertoo:
Minä, Lyn ja Simba tulimme pois piilosta heti kun kuulimme 5-0-tiimin saapuneen paikalle ja tiesimme vaaran olevan ohi. Aloin olla jopa luottavaisin mielin, sillä Steve ja Danny olivat viimeksikin onnistuneet pelastamaan siepatut kissat. Saavuttuamme laivan kannelle törmäsimme Maxiin, jonka kasvoille levisi iloinen hymy meidät nähdessään. "Ooh, oletteko niitä puhuvia kissoja?" tiedemies innostui ja kurotti meitä kohti valkoinen hansikas kädessään. Pikkuinen Lyn pelästyi ja piiloutui selkäni taakse, ja Simba sähähti tunkeilevalle miehelle. Onneksemme Steve käski Maxin keskittyä olennaiseen, ja miehet lähtivät kävelemään menehtyneen kapteenin ruumista kohti, joka oli lojunut koskemattomana laivan kannella siitä asti kun sieppaajat olivat hänet ampuneet. Ruumis jotenkin etoi minua eikä moinen olisi sopivaa nähtävää pienelle Lynille, joten päätimme lähteä etsimään omia hoitajiamme laivan sisältä. Se ei ollut kovin vaikeaa, sillä kaikki olivat koolla laivan ravintolan puolella. Ovella vahdissa oleva Chin kumartui silittämään minua, ja vastaukseksi puskin kylkeäni hänen pohjettaan vasten osoittaakseni luottamustani. Kipitin simssiliiniä kohti, ja huomasin oudon pilkkeen hänen silmissään. "Koskiko Chin sinuun?" tilannetta sivusta seurannut hoitajani kysyi innoissaan. ja nyökättyäni simssiliini alkoi käpälöidä minua joka paikasta. "Mitä ihmettä sinä teet?" ärähdin ja vetäydyin taaksepäin. "Kerään Chin-osumia", simssiliini selitti, enkä voinut muuta kun pyöritellä silmiäni. Menisi lääppimään suoraan Chiniä eikä käyttäisi minua minään välikappaleena. Katselin kaihoisasti katonrajassa olevaa hyllyä, jonka päälle olisin voinut paeta, mutta näillä vanhuuden kangistamilla tassuilla ei kannata lähteä yrittämään mitään hienoja taitohyppyjä, joten minun täytyi odotella että hoitajani kyllästyisi hiplaamiseeni. Koitin myös puhdistautua 'Chin-osumista' nuolemalla turkkiani, jotta simssiliini rauhoittuisi. Hänen huomionsa siirtyi onneksi muualle kun Steve asteli jälleen keskelle huonetta. "Luodinreitä rinnassa ei valehtele. Kannella oleva kapteeni on selvästi murhattu, ja meillä on syytä olettaa että tappaja on yhä laivassa", Steve sanoi. Moni hoitaja kalpeni ja kaikki tuijottivat toisiaan pelästyneinä. "Olette ymmärtäneet väärin! Me olemme myös uhreja, sillä jotkut tulivat sieppaamaan kissamme", hoitajani sanoi kaikkien puolesta. Minuakin järkytti miten Steve saattoi epäillä jotakin meistä syylliseksi. "Asiaa täytyy tutkia. Chin ja Kono, tehkää tarkastus laivalla, ja minä ja Danny kuulustelemme epäiltyjä", Steve jakeli tiimilleen käskyjä. "Ettekö te nyt tajua? Tänne saapui kolme hämärää tyyppiä ja ne sieppasivat minun tyttäreni ja monta muuta kissaa! Hukkaatte aikaa epäilemällä syyttömiä", maukaisin kovaan ääneen. "Jutussa voi olla perää, kellään ei nimittäin ole kissojaan mukana", Steven vieressä seisova Danny huomautti. Steve vilkaisi työpariaan ja kääntyi sitten takaisin meidän puoleemme. "Hyvä on. Haluan kuitenkin päästä paremmin kartalle laivan tapahtumista, joten kyselemme teiltä muutaman kysymyksen", Steve sanoi rauhallisemmin. "Hei boss", Kono huikkasi hytin ovelta. "Taisin löytää pätevän todistajan", nainen selitti ja osoitti paikantamaansa valvontakameraa. "Hyvää työtä", Steve kommentoi ja lähti Konon perään.

simssiliini kertoo:
"Huput naamalla ja panttivankien ottaminen... Tämä muistuttaa Lacheyn tekotapaa", Steve kommentoi silmäillessään videokuvalla häärääviä ryöstäjiä. "Oletteko saaneet lunnasvaatimuksia?" Danny tiedusteli meiltä hoitajilta. "Lunnasvaatimuksia? Mitä tarkoitat?" Nelsku kysyi ihmeissään, ja hämmennys paistoi yhtälailla monien muidenkin hoitajien kasvoilta. "Lachey teki vastaavanlaisen sieppaus-hyökkäyksen kerran aikaisemmin ja vaati lunnaita panttivankien omaisilta", Chin kertoi taustatietoja. "Puhelimissamme ei ole kenttää, emme siis ole voineet vastaanottaa mitään", Dora selitti. "Okei. Meidän on siis kuljetettava teidät maihin. Kaikki eivät mahdu samalla kertaa veneeseemme, joten meidän on tehtävä kaksi reissua", Steve pohdiskeli. Chin lupautui kuljettamaan ensimmäisen satsin maihin, ja hänen kyytiinsä nousivat Alyssa, Lyn, Koume, Sara, Simba ja Dora. Heidän lähtönsä jälkeen muistin CottonCandyn makaavan hytissään ampumahaava jalassaan, joten päätin pyytää Maxin katsomaan hänen tilaansa, sillä oikeuslääkärinä hän osaa ruumiiden käsittelyn lisäksi hoitaa myös vammoja vielä elossa olevista ihmisistä. Maxin mielestä kapteenin ruumiin tutkiminen olisi vaatinut vielä lisätoimenpiteitä, mutta nähtyään CottonCandyn hän ymmärsi tilanteen vakavuuden. "Minun on poistettava luoti välittömästi. Luoti on aiheutunut verenkierron mukana leviävän infektion, mikä on saanut nousemaan kovan kuumeen", Max selitti. En ymmärtänyt puoliakaan hänen selityksistään, mutta sen verran kuitenkin että tajusin poistua paikalta ennen kuin Max aloittaisi operaationsa. Palasin takaisin ravintolahytin puolelle, missä Steve ja Danny kyselivät laivalle jääneiltä hoitajilta tarkempia tietoja Lacheyn joukkojen hyökkäyksestä. "Muistatteko minkäänlaisia tuntomerkkejä, näittekö kenties jonkun kasvot?" Danny kysyi. "Sieppaajilla oli koko ajan naamiot kasvoillaan", Mantsu kertoi. Steve näytti turhauneelta kun tutkimukset eivät edistyneet. "Ei kai auta muu kuin odottaa että Max pääsee analysoimaan kapteenin ruumista löytynyttä luotia laboratorioon. Ehkä saamme aseen kautta yhdistettyä tapauksen Lacheyhyn", Steve pohdiskeli ääneen. Toivoin että voisin olla jotenkin avuksia, mutta koko sieppaus oli tapahtunut niin yllättäen ja kaikki olivat olleet paniikissa, ettei siinä tilanteessa mitään muistiinpanojakaan ehtinyt alkaa laatimaan. Kono saapui hytin ovelle tekemältään laivan tarkastuskierrokselta ja tiedotti ettei mitään epätavallista ollut löytynyt. Siinä samassa laiva törmäsi johonkin ja alkoi täristä voimakkaasti. Ehdin tarrata käytävän seinällä olevaan kaiteeseen ja sain pidettyä tasapainoni. Steve ja Danny juoksivat ohitseni kannelle Kono vanavedessään. "Törmäsimme kivikkoon ja alus vaurioitui pahoin", kuulin Konon sanovan. "Ota Chiniin yhteyttä radiopuhelimen kautta. Tarvitsemme helikopterin. Laivan kylkeen tuli iso reikä ja alus alkaa täyttyä vedellä", Steve huudahti. Aloin panikoida, sillä tajusin etten ollut nähnyt Nickiä vähään aikaan.

Nick kertoo:
Tulin tajuihini ja sumea näkökenttäni tarkentui pikkuhiljaa. Minulla meni hetki tajuta mitä oli meneillään. Sitten muistin että 5-0:n jäädessä kuulustelemaan hoitajia olin minä palannut hytillemme tutkimaan olisiko simssiliinin laukussa jotakin naposteltavaa, kun yhtäkkiä laiva oli alkanut täristä valtavasti ja oven vieressä ollut hyllykkö kaatui ja jokin siellä ollut esine oli pudonnut päähäni jolloin menetin tajuntani. Nousin jaloilleni ja huomasin kauhukseni, että hytin rikkinäisestä ikkunasta tuli vettä sisään! Alus oli ilmeisesti törmännyt johonkin ja upposimme paraikaa. Yritin juosta hytin ovelle mutta kaatunut hyllykkö oli tukkinut tien enkä pystyisi siirtämään sitä omin avuin minnekään. Ikkunasta tulvi vettä kaiken aikaa lisää, ja pian koko lattia lainehti. Loikkasin hädissäni sängyn päälle ja mietin miten pääsisin pois loukusta. Yritin maukua apua paikalle, mutta hätähuutoihini ei vastattu. Tulin lopulta siihen tulokseen, että minun täytyisi poistua ikkunan kautta, mutta olin vähän huolissani riittäisikö uintitaitoni. Olin toki nuoruusaikoinani liittynyt uimakouluun koska ihastukseni Pia oli siellä, mutta ehdin hurmata tyttökisun ennen kuin ehdin käydä kerhossa kertaakaan, joten siellä ei ole tullut paljoa käytyä. Osaanhan minä tietenkin uimisen perusteet mutta en pysyisi ikuisesti pinnalla jos joutuisin keskelle merta. Mietintöjeni aikana laiva keikahti, ja vettä ryöppyi hyttiin sellaisella voimalla että jouduin virran vietäväksi. Yritin räpiköidä lähemmäs ikkunaa mutta vastavirta oli voimakkaampi ja se kuljetti minua vain kauemmas. Vedenpinta nousi aina vain ylemmäksi ja korvani hipoivat jo kattoa. Luulin jo loppuni koittavan, kun yhtäkkiä joku kiskaisi hytin oven auki. "Nick? Oletko täällä?" kuulin jonkun kutsuvan minua nimeltä. "Burbb!" ennätin äännähtää kunnes haukkasin vahingossa suuhuni vettä ja vajosin pinnan alle. Räpiköin paniikissa veden alla, kunnes joku tarrasi minua tassusta ja kiskaisi mukaansa. Päästyämme käytävään missä vettä ei ollut vielä niin paljon tunnistin pelastajani Konoksi. "Köh, kiitos", sanoin yskiessäni vettä pois suustani. "Taisin saapua viime hetkellä. Kiirehditään kannelle, muut ovat siellä", Kono kertoi ja kantoi minua sylissään. Käytävässäkin oli vettä jo aika paljon, mutta ihmiseltä liikkuminen siellä kävi silti melko vaivattomasti, sillä heillä on pidemmät jalat. Laiva oli vähän kallellaan ja mitä ylemmäs kiipesimme, sitä vähemmän vettä käytävillä oli. Saavuimme lopulta laivan kannelle, ja simssiliini juoksi meitä vastaan. "Nick! Olin niin huolissani", hoitajani nyyhkytti ja otti minut halaukseensa. En pyristellyt tällä kertaa vastaan vaan painoin märän pääni hoitajani rintaa vasten. "Sinä olet ihan märkä. Mitä tapahtui?" simssiliini kysyi. "Nick seikkaili hyttien edustalla mutta löysin hänet ennen kuin mitään pahaa ehti tapahtua", Kono selitti ja iski minulle silmää. Ehkä ihan hyvä ettei hän kertonut koko totuutta tapahtuneesta, simssiliini olisi vain alkanut panikoida turhaan. Steve saapui luoksemme ja rapsutti minua korvan takaa. "Hei pikkukaveri! Hyvä nähdä että olet kunnossa", Steve sanoi ja virnuilin hoitajalleni, joka katseli kateellisena miten sain osuman Stevestä.

simssiliini kertoo:
Pelastushelikopteri oli viimein kuljettanut meidät kuivalle maalle, enkä voinut muuta kuin ihmetellä miten olimme päätyneet Havaijille. Ilmeisesti olimme ajelehtineet virran mukana pitkät matkat näiden parin päivän aikana. Laivan evakuointikuljetuksesta vastuussa ollut Chin johdatti kaikki hoitajat samaan huoneeseen odottamaan jatkotoimenpiteitä. Useimmat hoitajat tuijottivat herkeämättä puhelimiensa näyttöjä lunnasvaatimusten pelossa. Vaikka olimme jo maissa ei kaikilla ollut silti kenttää, ja Kono arveli sen johtuvan siitä ettei liittymämme ole toiminnassa ulkomailla. Minua alkoi pitkästyttää pelkkä puhelimen valikon tuijottelu ja mietin voisinko odotellessa pelailla kännykkäpelejä, mutta toisaalta se ei ehkä olisi sopivaa. Yhtäkkiä Sara kirkaisi ja pudotti puhelimensa käsistään. Dannyn sännätessä paikalle Sara osoitti lattialle lentänyttä puhelintaan ja ilmoitti jonkun soittavan tuntemattomasta numerosta. Hoitajat alkoivat tungeksia Saran ympärillä, mutta Danny viittoi meitä pysymään kauempana. "Okei, uskotko kykeneväsi puhumaan jos se on sieppaaja?" Danny kysyi ja Sara kohautti olkapäitään hermostuneena. "Minä olen tässä vieressä ja neuvon mitä sinun pitää sanoa. On tärkeää saada pidettyä linjaa auki mahdollisimman pitkään jotta ehdimme jäljittää puhelun", Danny yritti rohkaista Saraa. Kono säntäsi paikalle ja ilmoitti jäljittimen olevan valmiina. Sara otti epävarmana puhelimen Dannyn kädestä ja avasi linjan.
"Ha-haloo...?" "Sara!" puhelimesta kuului ja hoitaja tunnisti äänen heti. "Siru! Oletko kunnossa?" Sara kysyi. Puhelimesta kuuloi outoa rahinaa ja hetken päästä meille puhui aivan eri henkilö. Kylmiä väreitä vilisi ympäri kehoani tajutessani että ääni kuului sieppaajalle. "Sait kuulla kattisi olevan elossa. Sinulla ja muilla kissojen omistajilla on viisi tuntia aikaa toimittaa satamalaiturille 30000 pennin lunnaat jokaista kissaa kohden", sieppaaja uhkaili. Sara katsoi avuttomana Dannyä joka käski tätä pyytää lisäaikaa lunnaiden kasaamiseen. "Pah! Mitäs ette reagoineet aiempiin yhteydenottoihimme. Ette saa enempää aikaa. Tuokaa rahat älkääkä sotkeko poliisia asiaan", sieppaaja sanoi ja katkaisi puhelun. Saran kädet alkoivat vapista ja hänen silmänsä täyttyivät kyynelistä. Sirun äänen kuuleminen oli ollut huojentavaa mutta sieppaajan uhkaukset järkyttivät niin Saraa kuin meitä muitakin. "Saitko singnaalin lähteen selville?" Danny kysyi Konon pudistellessa päätään. "Tarkka sijainti ei selvinnyt, mutta jäljitetty puhelu kulki länsirannikon verkon kautta. Sieppaaja oli soittohetkellä jossain siellä päin", Kono selitti. "Lähtekää te kaksi signaalin suuntaan. Satamalaituri sijaitsee länsirannikolla, joten sieppaajan piilopaikka on varmaankin jossakin lähettyvillä", Steve komensi Chinin ja Konon matkaan. Tämän jäkeen Steve kääntyi hoitajien puoleen ja alkoi selittää toimintaohjeita. "Vaikka sieppaaja pyysi lunnaita teidän ei tarvitse maksaa. Yritämme hämätä häntä ja saada panttivangit pelastetuksi muilla konsteilla", Steve selitti. "Minusta lunnaiden maksaminen kuulostaa simppeliltä konstilta", Sara sanoi. "Kaikilla ei ole jättisummia säästössä tilillä niin kuin sinulla", Nelsku kommentoi. Sylissäni istuva Nick käännähti minua kohti ja ehdotti että lainaisimme rahat Oilin pelastamiseen Anytimeltä. "Emmehän me voi sellaista summaa pyytää! Ja entäs Pontsu", huomautin. "Ei sillä niin väliä", Nick tuhahti ja suorastaan pöyristyin kissan välinpitämättömyydestä. En ehtinyt nuhdella kissaani kun Steve puhkesi taas puhumaan: "Ymmärrän että olette huolissanne, mutta tärkeintä on että kaikki puhaltavat yhteen hiileen. Jos lunnasrahoja aletaan maksaa vain osasta panttivangeista voi sieppaaja vahingoittaa loppuja. Teidän on luotettava minuun ja tiimiini, hoidamme kyllä asian", Steve vakuutteli. Samassa miehen kännykkä piippasi ja hän syventyi lukemaan saamaansa ilmoitusta. "Se on Max. Hän on analysoinut luodin ja nyt meidän pitää tarkistaa onko Lacheyn nimiin rekisteröity siihen sopivaa asetta", Steve selitti Dannylle, joka kaivoi samantien tarvittavat tiedot esiin tietokoneelta. "Näyttää siltä että meidän kannattaa mennä jututtamaan Lacheyta", Danny sanoi aseen ja luodin matchatessa. Steve ja Danny säntäsivät juoksuun ja me mouruposkilaiset jäimme istumaan paikallemme hieman kummissamme sillä emme tienneet mitä tuleman piti. Huomasin samassa että Nick oli kadonnut jonnekin. Outoa, hän istui sylissäni hetki sitten...

Nick kertoo:
Minä ja Simba halusimme auttaa tutkinnoissa, joten lähdimme juoksemaan Steven ja Dannyn perään. En voinut enää istua toimettomana ja odottaa, vaan halusin tehdä kaikkeni tyttäreni ja muiden kissojen pelastamiseksi. Pyysin Simbaa mukaani, ja pääsimme kuin pääsimmekin pujahtamaan Steven ja Dannyn auton kyytiin. Makasimme takapenkkien jalkatilassa ja kiikuimme vähän sinne tänne aina Steven tekemien käännösten mukana. Steve huudatti auton kaasupoljinta sellaisella voimalla ettemme pystyneet keskustelemaan Simban kanssa saati kuulleet mistä Steve ja Danny puhuivat siinä metelissä. Yhtäkkiä Steve painoi jarrun pohjaan ja lensimme Simban kanssa ovea vasten. Minuun ei sattunut sillä Simba pehmensi törmäystä, mutta Simban tassu jäi väännöksiin ja kisu nuoli sitä huolestuneena. Steve ja Danny astuivat ulos autosta, ja huomasin ikkunasta että myös Chin ja Kono olivat paikalla. Käännyin Simban puoleen ja kysyin pystyykö hän kävelemään, ja tämä lupasi yrittää. Avasin auton oven ja autoin ontuvan Simban ulos. Jäimme aluksi piileskelemään auton vierustalle tarkkaillemmaksemme tilannetta. 5-0 tiimi piti kokousta vähän matkan päässä. Kuulin heidän puhuvan jotakin satamavarastoista, ja arvelin että kissoja säilytettiin siellä. Halusin jo palavasti nähdä tyttäreni, joten ehdotin Simballe että menisimme tutkimaan varastoa. "En tiedä onko se hyvä idea. Tassuuni sattuu enkä pysty juoksemaan jos tilanne äityy pahaksi", Simba miukaisi huolestuneena. Siirsin katseeni Simbasta varastorakennuksen suuntaan ja näin silmissäni Oilin kasvot. Minun olisi autettava häntä keinolla millä hyvänsä! "Okei. Jää sinä pitämään vahtia, minä menen yksin rakennukseen. Jos tulee ongelmia, mau'un apua ja sinä kerrot 5-0:n tiimille", laadin toimintasuunnitelmaa. Puhkuin itsevarmuutta, mutta Simba näytti huolestuneelta. "Jos kuitenkin antaisimme 5-0:n toimia. He ovat ammattilaisia ja osaavat toimia oikein tämmöisissä tilanteissa", Simba huomautti. En jäänyt enää kuuntelemaan Simban puheita vaan säntäsin juoksuun. Kiersin varastorakennuksen taakse ja piilouduin tynnyripinon taakse tarkkailemaan tilannetta. Rakennuksen ikkunat olivat likaiset, mutta pystyin silti erottamaan yhden ikkunan takaa näkyvän tumman ihmisen mallisen olennon. Siellä oli varmasti joitakin vartijoita. Minun ei siis kannattaisi yrittää pyrkiä sisään oven kautta, sillä jäisin heti kiinni. Silmiini osui onneksi seinässä oleva reikä, josta mahtuisin hyvin pujahtamaan sisään. Pinkaisin jälleen juoksuun ja saavuin aukon luokse. Olin ikävä kyllä arvioinut reiän koon väärin, (minun muodoillani ei tietenkään ole mitään tekemistä asian kanssa) sillä jäin jumiin työnnettyäni pään reiästä läpi. Yritin riuhtoa itseäni irti, mutta en pystynyt liikkumaan eteen enkä taaksepäinkään. "No niin Nick, vedä vatsa sisään, kissat ovat venyvää sorttia", muistutin itselleni, ja vetäessäni syvään henkeä pääsin kuin pääsinkin pujahtamaan aukosta läpi. Rakennuksen sisäpuoli oli täynnä tavaraa, mikä helpotti piileskelyäni. Kiipesin varovasti laatikkopinon päälle tarkkaillakseni tilannetta. Kommandopipomies (jolla ei tosin tällä hetkellä ole ollut suojaa naamansa edessä) pelasi korttia toisen apurinsa kanssa, ja kolmas tyyppi päivysti oven takana vartiovuorossa aivan niin kuin olin rakennuksen ulkoapäin aavistellutkin. Muistelin Steven kutsuneen porukan pomoa Lacheyksi, ja loput kaksi nimesin ohukaiseksi ja paksukaiseksi heidän ruumiinrakenteensa mukaan. Mietin että voisin hipsiä takaisin ulos ja kertoa 5-0:n tiimille tekemistäni havainnoista helpottaen heidän iskuaan, mutta halusin löytää Oilin mahdollisimman nopeasti, joten päätin jatkaa sniikkailuani. Lachey ja paksukainen istuivat huoneen nurkassa olevan tynnyrin ääressä, jonka päälle he viskoivat vuoronperään kortteja niin että kortit läpsähtelivät kovaa pintaa vasten. Huomasin samassa, että heidän takanaan oli ovi, ja olin varma että kissat oli lukittu sen taakse. Lähdin laskeutumaan laatikkopinon päältä, mutta tassuni lipesi ja putosin maahan ryminällä laatikon kaatuessa. Pelästyin pilanneeni kaiken, mutta jälkivaikutukset olivatkin mieluisat: Lachey ryntäsi miehineen tutkimaan paikkaa, ja minä pääsin rauhassa hipsimään ovelle. Matkani tyssäsi kuitenkin siihen kun tajusin etten saisi omin voimin ovea auki sillä se oli lukossa. Pähkäillessäni tilannetta Lachey ja paksukainen palasivat huomaamattani taakseni. "Miten tämä on päässyt karkuun?" paksukainen ihmetteli ja tarrasi niskastani kiinni. Yritin purra hyökkääjää, mutten saanut käännettyä päätäni tarpeeksi. "Päästäkää kissat vapaiksi", sähisin vihoissani, mutta miehiä vain nauratti. "Mitä teet jos emme tottele sinua?" Lachey kysyi, ja siinä samassa 5-0:n tiimi teki rynnäkön rakennuksen sisälle. Kono ja Chin hoitelivat ovivahdin ja Steve ja Danny lähestyivät Lacheyta ja paksukaista, joka oli irrottanut otteensa minusta kaivaessaan asettaan esille. Danny pyysi pahiksia laskemaan aseensa, mutta nämä eivät ottaneet käskyä kuuleviin korviinsa. Sain ajatuksen ja hivuttauduin Lachayn taakse. Ollessani sopivalla etäisyydellä syöksyin hampaat ja kynnet ojossa miehen paljasta nilkkaa vasten, jolloin Lachey älähti kivusta ja kaatui suoraan paksukaisen päälle, joka ei isosta koostaan huolimatta saanut kannateltua molempia vaan mätkähti maahan. "Laita heidä rautoihin Danno", Steve kehotti työpariaan ja näytti minulle peukkua. Pörhistin rintaani ylpeänä, mutta aloin jo pian hoputtamaan Steveä avaamaan oven. Steve potkaisi oven saranoiltaan jolloin kissoja alkoi rynniä ulos huoneesta. Hain katseellani Oilia huomasin lopulta tyttäreni kumppaninsa Pontsun seurasta. Säntäsin heidän luokseen ja Oili halasi minua tiukasti. "Kiitos kun pidit Oilista huolta", sanoin Pontsulle, ja hyväksyntäni saatuaan tämä liittyi myös haliimme.

simssiliini kertoo:
"Minusta tämä on kyllä hyvän ruuan tuhlausta", Kamekona kommentoi kun iso lauma kissoja oli kerääntynyt tämän pöydälle laskeman kalalautasen ympärille. "Älä nyt, siepatut kissat viettivät useamman päivän ilman ruokaa. Me kyllä maksamme tämän", Chin vakuutteli, jolloin Kamekona poistui paikalta päätään pudistellen. Seurasin vaitonaisena kissojen tungeksimista ruokalautasen ympärillä. Isommat kissat tuuppivat välillä vierustovereitaan pois tieltä, mutta kaikille riitti jotakin. Jotenkin ruokailevien kissojen katselu on yllättävän rentouttavaa puuhaa. Samassa Steve asteli paikalle puhelin kädessään. "Sain varattua teille lennon tälle päivälle. Pääsette pian palaamaan takaisin Mouruposkeen", Steve tiedotti. Nyökkäsin ja käännyin katsomaan lähistöllä olevaa rantaa, missä muut hoitajat ottivat aurinkoa tai polskivat vedessä paraikaa. Oli sääli lähteä niin pian. Steve taisi arvata ajatukseni, sillä hän muistutti seuraavaksi että voisimme milloin vain matkustaa Havaijille nauttimaan rantalomasta. "Siinä ei ole kyllä mitään nauttimista", Steven kommentin kuullut Danny tokaisi. Naureskelin miestin väittelylle, kunnes vatsansa täyteen saanut Nick tassutteli vierelleni ja vei kaikkien huomion röyhtäisemällä kovaäänisesti. "Nick, minulla on sinulle jotain", Steve ilmoitti, ja kissa katseli kiinnostuneena Steveä tämän kaivaessa taskuaan. Vaikka kissa oli juuri ruokaillut se lipoi huuliaan herkkupalan toivossa, mutta Steve pujottikin kissan kauaan arvomitalin. "Olit suureksi avuksi mission suorittamisessa, ja tahdomme myöntää tämän sinulle palkinnoksi", Steve tiedotti ja sain jälleen katsella kateellisena kuinka Nick sai Steveosumia tämän silittäessä kehräävän kissan päätä. Yllätyksekseni Steve taputti minunkin päätäni pari kertaa ennen kuin poistui paikalta. Oliko hän huomannut kaipaavat katseeni aina kun oli rapsutellut jotakin kissoistani, ja nyt minäkin sain oman osuuteni?

Nickin mielipide risteilystä: "Olen niin helpottunut että sain pelastettua tyttäreni ja hän oli aivan kunnossa! Pakko sanoa ettei minullakaan ihan helppoa ollut vaikken siepatuksi joutunutkaan, meinasin hukkua, ja ihan nälkäkuoleman partaallahan sitä oltiin kun risteilyaluksesta loppui ruoka..!"

Pontsun mielipide risteilystä: "Risteily sai ikävä kyllä vähän kurjemman lopetuksen kun meidät kaapattiin ja kaikkea, mutta minä kestän sen kuin mies. Kaikki päättyi onneksi hyvin, joten turha asiaa on jäädä märehtimään."

Oilin mielipide risteilystä: "Hui mikä kokemus, taidan tästä lähtien vältellä vesille lähtemistä tavallisella soutuveneellä, varmuuden vuoksi... Jos tästä pitää lähteä jotain hyvää etsimään niin minulla on ihana perhe: Isä pelasti meidät ja Pontsu piti minusta huolta kun meidät oli suljettu pimeään huoneeseen."

(Sanoja 4747)

Tarpeet:
+ hygienia Oilille (suihku)
+ liikkuminen Nickille (juoksenteli pitkin tarinaa)
+ siisteys Oilille ja Pontsulle (harjaus)

Vastaus:

Saat 102 penniä, ja kohotan tarpeet. .-)

-Kasa

Nimi: Mimmu

09.01.2017 19:37
Linnut viserteli taivaalla. Herätyskelloni alkoi soida, löin sitä kädellä ja se vaimentui. Nousin hitaasti ylös sängystäni ja haukottelin tunsin kuinka unihiekka valui silmistäni. Venyttelin koska niskani oli jumissa sitten menin keittiöön syömään aamupalaa. Pöydässä istui äitini ja Nelli. sanoin:
- HUOMENTA! reippaalla äänellä ja muut vastasivat unisella äänellä:
- huomenta.
Kysyin miten te nyt noin väsyneitä olette, kello on jo 10.05? Äiti vastasi:
- Etkö kuullut kun Iiris itki koko yön?
- En vastasin! vastasin
- Mitä te höpötätte?
Äiti ja Nelli katsoivat toisiaanja ihmettelivät kuinka en kuullut sitä kamalaa huutoa!
- En minä mitään ole kuullut ettekö usko?!
- Jaa, Nelli vastasi en kyllä mitenkään voi uskoa!
Häivyin jääkaapin luokse ja otin sieltä: Maitoa, kinkkua, voita ja juustoa. Sitten otin keittiön kaapista ruisleipää. Otin kaapista pienen lasin ja kaadoin siihen maitoa. Aloin voidella ruisleipää sitten laitoin siihen siivun kinkkua ja leikkasin vielä palan juustoa päälle. Istuuduin pöytään ja aloin syödä. Join maidon ensin koska minulla oli hirveä jano, sitten söin leipääni. Hetken kuluttua olin jo syönyt. Laitoin mukin astianpesukoneeseen ja menin huoneeseeni. Avasin vaatekaappini oven ja aloin penkoa löysin sieltä: Mustan topin, valkoiset farkut ja punaisen villatakin. Otin pöydältäni tummansinisen hiusharjan ja aloin harjata hiuksiani. Kun hiukset olivat selvitetty latoin ne kehdelle letille. Menin vessaan otin hammasharjani ja tahnan sitten aloin harjata hampaita. Juoksin olohuoneeseen ja otin olohuoneen pöydältä bussi aikatauluni ja bussini pitäisi lähteä 10min päästä ehtisin katsoa vielä sen aikaa lempi tv-ohjelmaani. Kello oli jo sen verran että minulla oli minuutti aikaa pukea olin katsonut vähän liikaa lempi ohjelmaani. Juoksin eteiseen ja vedin nopeasti ylleni takin, pipon ja kengät. Juoksin bussipysäkille ja siellä bussi jo olikin juoksin äkkiä sisään ja istuuduin alas tällä kertaa minulla ei ollu MP3 soitin vaan ihan kännykkä ja kuulokkeet. Matka kului nopeasti, pian olinkin jo perillä. Astuin Mouruposken ovista sisään etsin oman huoneeni ja menin sisälle. Hippu nukkui uudella sohvallaan menin itsekkin sängylle makaamaan koska Hippu oli niin sikeässä unessa että en viitsinyt herättää. Niin me molemmat nukuimme. Tunnin kuluttua Hippu tuli nuolemaan kasvojani nousin istumaan ja nostin Hipun syliini ja sanoin:
- Anteeksi etten ole päässyt Mouruposkeen vähään aikaan koska on ollut joulukiireitä nyt ne on onneksi ohi!
- Ei se mitään minä olen kyllä pärjännyt täällä!
- No hyvä sitten!
Tavalliseen tapaani kysyin lähdetäänkö lenkille?
Hippu vastasi:
- Vaikka mutta tällä kertaa ihan vain pysytään lähettyvillä.
- Joo, vastasin.
Lähdimme ulos ja kävelimme otin mukaani Hipun koripallon että voimme leikkiä lenkillä. Otin pallon esiin ja heitin sen maahan Hippu juoksi perään ihan niinkuin koira :-). Leikimme jonkin aikaa pallolla ja sitten Hipulle tuli nälkä. Menimme takaisin Mouruposkeen ja tarjosin Hipulle sipulisoppaa. Hippu hotki sen nälissään. Annoin Hipulle vielä lasillisen vettä Hippu joi senkin reippaasti. Sitten huomasin kuinka likainen Hippu oli. Nostin kissan syliini ja menimme kylpyhuoneeseen ja otin hoito ainetta ja pesuainetta ja hinkasin niitä Hippuun reilusti koska hän oli todella likainen. Sitten vielä huuhtelin Hipun pesuaineesta ja kuivasin, pesin vielä Hipun hampaat punaisella hammasharjalla. Sitten kampasin Hipun turkin. Ja kello olikin jo todella paljon minun oli aika lähteä kotiin.

+siisteystarve
+hygieniatarve
+leikkimistarve
+nälk ätarve, vesilasin ja sipulisopan voi siis ottaa pois :-)

Vastaus:

Hienoa että pääsit taas hoitamaan Hippua. .-) Kiva idea varata leluja mukaan lenkkiä varten, pallon perässä juoksentelu tuokin hommaan vähän vaihtelua. Hippu saikin kunnollisen puhdistustuokion turkista hampaisiin. .-D Saat 11 penniä, ja kohotan tarpeet. .-)

-Kasa

©2017 Kissahoitola Mouruposki - suntuubi.com