Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK



Tähän vieraskirjaan kirjoitetaan kaikki tarinat, kuten tavalliset hoitotarinat, taitotarinat, kerhotarinat, matkatarinat ja sen sellaiset.

Ennen tarinan lähettämistä sinun kannattaa kopioida se varmuuden vuoksi, jos vaikka nettisi sekoaa tai jotain muuta ilkeää tapahtuu, eikä tarinan lähetys onnistu.

Huom. Muistathan, ettet saa laittaa uutta hoitotarinaa ennen kuin edellinen on arvosteltu! Muuten joudut jäähylle hetkeksi aikaa.

 1  2  3  4  5  6  7  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Mantsu

17.05.2017 16:13
Pääsiäistapahtuma
- - - - -
Peipot ja punarinnat sirkuttelivat kirsikkapuun oksilla. Välillä lauluun liittyivät laulurastaat, jotka täydensivät orkesteria. Yhden ikkunan takana lintuja kuunteli kissa. Se yhtyi laulantaan miukumalla sulosti avonaisesta ikkunasta. Se maukui ja miukui linnuille, mutta ne säikähtivät petoeläimen ääntä. Kirsikkapuu hiljeni kahinan saattelemana, kun linnut lensivät toisaalle. Kissa näytti pettyneeltä ja tuijotti tyhjiä oksia. “Typerät linnut”, se murahti.
“Sinä säikäytit ne, Melly”, puhui Panu pienemmälle. Pentu loikkasi alas ikkunalaudalta tassut tömisten.
“Milloin lähdetään? Tahdon tehdä oman tivun! Joka laulaa kanssani…”, Melly puhui kärsimättömänä.
“Kohta lähdetään. Joutuisimme odottamaan sielläkin”, Mantsu vastasi laittautuessaan peilin edessä. Hänellä oli kirkas keltainen paita ja mustat housut päällään. Hiuksensa hän keräsi mytyksi päänsä päälle, tipua esittääkseen.
“Mitäköhän Kasper ja Ilona mahtavat tehdä? Ehkä hekin juhlivat pääsiäistä”, Rousku mietiskeli Panun sylissä.
“Enpä usko. Varmaan riitelevät siitä, missä syödään”, Vili vastasi. Mantsu nyökytteli tälle.
“Eiköhän mennä Puuhakammarille”, Mantsu sanoi ja keräsi kissat mukaansa.


Hulina ja hälske kävi Puuhakammarissa. Kammariin oli laitettu useita pöytiä, joilla pystyi askartelemaan erilaisia juttuja. Oli kananmunapöytä, vitsapöytä, rairuohopöytä ja tipupöytä. Niiden lisäksi vasemmalle puolelle huonetta oli laitettu esille pieni buffet-pöytä, jossa oli mämmiä ja suklaamunia tarjolla. Melly kipitti innolla tipupöydän ääreen, Panu ja Rousku rairuohopöytään ja Mantsu ja Panu kananmunia koristelemaan.
Tipupöydässä oli yhdeksän erilaista tipuvaihtoehtoa, jotka pystyi askartelemaan. Melly valitsi niistä lentävän tivun; se näytti kaikista laulavimmalta. Jokaisen tipusen ohjeet lukivat uusilla tableteilla. Ne olivat uusinta uutta Mouruposkessa!
Tivulle valittiin keho ja pää erikokoisista styroksipalloista. Kehon sisään tungettiin tikku ja tikun toiseen päähän pää painettiin kiinni. Sitten ne piti pyöritellä liimassa, johon untuva sitten pyöriteltiin.
“Mitähän tästäkin tulee”, Melly huokaisi itselleen, kun huomasi tassujensa kuorruttuvan liimaan.


Toisaalla oli Rousku työn touhussa viilipurkin kanssa. Purkkeihin istutettaisiin rairuohoa, mutta ensin ne sai koristella. Rousku kieritti keltaista satiininauhaa purkin ympäri ja liimasi sen kiinni. Nauhan päälle se kieritti vielä toisen kerroksen pitsinauhaa, tekemään purkista romanttisen. Panu jätti oman viilipurkkinsa koristelematta, hänen mielestä se oli hieno sellaisenaankin. Sitten purkkeihin kaadettiin multaa puoliväliin. Panu ripotteli siemeniä sinne tänne, kun taas Rousku rupesi asettelemaan siemenet yksitellen. Ne muodostivat sydämen. Panu ei saanut katsoa, mitä Rousku niin tarkkaan teki. Lopuksi siementen päälle taputeltiin multaa ja ne kasteltiin vesisuihkepullolla.
“Tällainen tarvitaan kotiin”, Rousku totesi heilutellessaan pulloa. Eikä hän malttanut olla suihkuttamatta vähän Panun päälle… Ja ei aikaakaan kun vesisota käynnistyi.


Kuivemmilla mailla olivat Mantsu ja Vili koristelemassa tyhjiä kananmunia. Vili teki erikoisia ja värikkäitä kuvioita, Kuolleiden päivän teemasta inspiroituneena. Muniin sai kiinnittää narun, jolla ne sai roikkumaan vaikka ikkunasta. Vili valitsi narukseen mustan ja leveän, jonka tyveen teki rusetin. Mantsu maalasi lapsellisia maisemia ja pikkutipuja ja -pupuja leikkimässä. Kun munat olivat valmiit, ne jätettiin kuivumaan joko naruistaan tai nurinpäin oleviin munakennoihin. Vatsassa kurni vähän, joten herkkupöydän ääreen teki mieli hakeutua.
Pöydässä oli kertakäyttölautaset ja pahvimukit, joihin kerätä syötävänsä. Juotavaksi oli vettä, tosin muutama oli tainnut ottaa mämmille varattua kermaa. Sitä kuitenkin riitti hyvin Mantsulle ja Vilille, jotka lappoivat mämmiä lautasilleen. Lautaset olivat syvennettyjä tietenkin. He istahtivat sivummalle ja Mantsu katseli, kuinka Vili uteliaana maistoi mämmiä. Sen vahva maku yllätti Vilin.
“Ja tätäkö sinä muka syöt”, Vili kummasteli irvistys naamallaan.
“Kokeile kerman kanssa. Se on paljon parempaa”, Mantsu kehotti ja nuoli tyhjän lautasensa reunoja. Vili otti kermaa lusikalleen ja mämminokareen. Se meni paljon helpommin kurkusta alas.
“Nooh, ehkä tähän voi tottua”, Vili totesi.


Mantsu ja Vili palasivat askartelemaan ja siirtyivät tipupöydän ääreen. Sillä välin ruokatauon pitivät Melly, Panu ja Rousku. Melly ei suostunut mämmiä maistamaan, mutta ahtoi suklaamunia senkin edestä… Osassa niissä oli yllätys mukana, joita pikkukissa kokosi innoissaan Panun ja Rouskun välissä. Aikuiset ottivat mämmiä maisteltavakseen, ja taisivat saada siitä uuden suosikin.
“Paljoa ei tosin jaksa ottaa”, Panu huomasi ja ähkien tunki viimeisiä lusikallisia suuhunsa. Rousku punastui uroksen huomautukselle; tyttökissa oli nimittäin ottanut pienen nökön mämmiä, joka peittyi maukkaan kerman alle. Mielissään Rousku lipittelikin kermaa lautaseltaan. Ruokatauon tultua päätökseensä Melly sinkosi Mantsun luokse.
“Lähdetäänkö jo, tahdon näyttää niille linnuille uuden kaverini!” Melly mankui ja sai Mantsun ja Vilin lopettamaan. Vili teki myssytivun, jonka ehti juuri ja juuri saada valmiiksi ennen Mellyn tuloa. Jokainen kävi hakemassa tekeleensä ja kokoontuivat Puuhakammarin oven eteen. Siitä he tepsuttelivat kaikki takaisin huoneelle.
“Oliko teistä hauska askarrella?” Mantsu kysyi kissoilta.
“Joo!” ne vastasivat.
- - - - -
Tavattoman kämänen tarina mut tätä oli ihan lepposa kirjotella.
Tarpeet:
+ Nälkä Vilille (mämmi)

Vastaus:

Jee, kiva että pääsiäisestäkin saatiin tarinaa. .-) Mukavaa että myös Melly sai osallistua, hän olikin innoissaan päästessään tekemään tipua! Jokaiselle tuntui löytyvän mieluisaa tekemistä, ja kissat uskaltautuivat jopa maistamaan mämmiä. Kivasti olit saanut kerrontaa kaikista vaikka porukka olikin hajaantunut omiin puuhiinsa. .-) Ihastuin Rouskun sydänrairuohoasetelmaan. <3 Saat tarinasta 14 penniä, ja kohotan tarpeet!

-Kasa

Nimi: Dora

15.05.2017 17:20
// Ainiin ja suklaamunat voi poistaa tavaraluettelosta!

Vastaus:

Juu. .-)

-Kasa

Nimi: Dora

15.05.2017 17:17
Pallo lensi pelottavan läheltä päätäni. "Vaahtera, varo sen kanssa, yritän syödä banaanini loppuun." Tuhahdin ja haukkasin palasen aamiaisestani. "Juu juu. Syö nyt pian, haluan keretä ajoissa kouluun." Vaahtis huokaisi ja haki pallon. "Kello on vasta puoli kahdeksan. Meillä on tunti aikaa ennenkuin pitää lähteä." Sanoin ja vilkaisin kelloa. Olin ottamassa uutta haukkausta banaanista, kun pallo lensi minua päin. Nappasin sen käsiini ja Vaahtera pysähtyi vähän matkan päähän. "Syötä tänne!" Vaahtis sanoi hyppiessään paikoillaan. "Enpäs. Se jo melkein lensi minua päin, joten takavarikoin sen ja saat pallon takaisin vasta iltapäivällä." Minä ilmoitin. Vaahtiksen ilo vaihtui nopeasti kiukkuun. "Jos sinä et heitä sitä, niin minä tulen hakemaan sen!" Vaahtera huudahti ja yritti kömpiä syliini päästäkseen käsiksi palloonsa. "Hei! Tuo on epäreilua!" Huudahdin naurahtaen ja nostin pallon toisella kädellä ylös kissan ulottumattomiin. Sepä ei niin herkästi luovuttanut, vaan kapusi kättäni pitkin olkapäälleni, josta se kurotteli palloa. Samalla kissa huiski hännällä naamalleni ja sai minut aivastamaan. Kaaduin maahan, pallo tippui kädestäni ja Vaahtera kaatui naamalleni. "Yääh, Vaahtera mene pois naamaltani!" Valitin. Vaahtera kömpi ylös. "Hei hetkonen…" Mutisin noustessani takaisin ylös. Vaahtis oli juoksemassa pallon perään, mutta nappasin sen kiinni ja nostin ylös. "Juurihan sanoit että en saa olla naamallasi!" Se ihmetteli kun nuuskin tämän turkkia. "Milloin viimeksi sinut on pesty?" Kysyin ihmeissäni. Vaahtera ei haissut kovin hyvältä. "Minä olen kissa, ei minua tarvitse pestä!" Vaahtis tuhahti. "Kyllähän pitää. Kielellä selviää vähän aikaa, mutta pitää sinut kylvettääkkin välillä." Kerroin. "Kylpyyn siis!" Huudahdin noustessani ylös. Vaahtis huokaisi syvään.

"Miten sinä kuvittelet että kerkeän kouluun?" Vaahtera ihmetteli kun laskin vettä suureen kylpyammeeseen. "Hyvin sinä kerkeät, käyt vain nopeasti kylvyssä ja sitten lähtiessämme koululle, sinä olet puhdas ja raikas!" Selitin innoissani. "Sen minä sanon että ihan turhaa tämä on, likaannun kuitenkin uudestaan ja sitten pitää käydä uudestaan kylvyssä." kissa tuhahti ja kiipesi ammeeseen. "Voit olla oikeassa… No se on sitten sen ajan ongelma. Sitä paitsi iltapäivällä on muuta tekemistä!" Tokaisin. "Kuten mitä?" "… En minä tiedä vielä. Mutta jotakin on kuitenkin." Sanoin. "Jos niin sanot. Laita sitä kylpyvaahtoa, haluan paljon kuplia!" Vaahtis pyysi. Puristin purkista lisää sinertävää ainetta ammeeseen. Se levisi hitaasti veteen, kunnes Vaahte

Pyyhkeet löytyivät nopeasti. Juoksin kylppäriin, nappasin vain muutaman lipaston päältä ja juoksin takaisin ylös. "Sinulla ei kestänyt kauaa." Vaahtera sanoi avatessani huoneemme oven kaksi pyyhettä käsissäni. "Pyyhkeet löytyivät nopeasti. Oletko jo valmis?" Kysyin kissalta. "Olen! Levitä se pyyhe tuohon lattialle." Vaahtera pyysi. "Okei…?" Ihmeissäni asetin pyyhkeen levälleen ammeen viereen. Vaahtera hyppäsi oitis sen päälle, ravisteli itseään ja kävi sitten makaamaan. "Minä haluan olla burrito!" Vaahtis huudahti. "Mitä? Burrito?" Nauroin ja istahdin pyyhkeen viereen. "Joo joo! Kieritä minut tähän pyyhkeeseen, se on varmaan hauskaa!" Vaahtis kehotti uudestaan. Tein työtä käskettyä ja käärin pyyhkeen Vaahtiksen ympärille. "Näytät hassulta." Sanoin nostaessani kissakääryleen ylös. "Tämä on hauskaa. Voisin vaikka ottaa torkut." Vaahtera sanoi ja haukotteli. Heitin kissakääryleen ilmaan ja otin kopin. "Eläpäs nukahda, sinun pitää mennä kohta kouluun, etkä voi mennä pyyhkeeseen kääriytyneenä." Muistutin ja laskin burriton lattialle. Se pyöri lattialla saadakseen pyyhkeen pois ympäriltään. "Nyt minä olen kuiva!" Se huudahti ja ravisteli itseään. "Et kyllä ole. No, siellä on niin lämmintä että kuivat kyllä matkalla kouluun." Totesin. Nappasin pyyhkeen lattialta ja asetin sen kylpyammeen reunalle kuivumaan. "Hei kuule, sinä varmaan pystyt menemään itsekin kouluun? Minäkin haluaisin käydä pesulla, joten jos sinua ei haittaa, niin…" "Juu, minä menen itse! Käy sinä vain, pärjään kyllä!" Vaahtera vastasi huolettomasti. "No se hyvä. Alahan mennä siitä, ennenkuin myöhästyt!" Nauroin ja heilutin kätttäni lähtemisen merkiksi. "Juu. Pääsen yhden jälkeen, nähdään sitten!" Vaahtis muistutti astellessaan ulos ovesta. Sitten hän sulki oven ja jäin yksin huoneeseemme. "Nyt on suihkun vuoro!" Sanoin itselleni ja naurahdin.

Vaahteran näkökulma
Hyppelin koululle päin. Tällä kertaa minä olin aijoissa eikä tarvinnut juosta hurjaa vauhtia koululle. Täten kerkesin katselemaan myös ympärilleni. Lumi oli sulanut ja jäljellä oli enää pieniä likaisia lumikasoja ojien pohjilla. Ruoho oli alkanut vihertää, linnut lauloivat ja aurinko paistoi. Saavuin koulun pihalle, joka oli myös sulanut kokonaan. Kerkesin pelata jalkapalloa hetken ennenkuin kellot soivat. Muut menivät sisälle, mutta me, joilla oli seuraavaksi liikuntaa, jäimme potkimaan vielä hetkeksi palloa. Meillä olisi tänään ulkoliikuntaa. "Maali!" Huudahdin kun potkaisin pallon suoraan maalivahdin ohi maaliin. Enempää maaleja en kerennyt laukomaan, koska opettaja tuli ja lopetimme pelin. "Noniin, hiljaa! Tänään me menemme suunnistamaan! Ei, emme tee pareja, vaan jokainen suunnistaa yksin. Jaan kaikille kartat, joihin on merkitty rastit joilla teidän pitää käydä." Opettaja selitti ryhmälle. Hän antoi jokaiselle kartan, joissa oli punaisia rasteja. "Kuin aarrekartta!" Hihkaisin innoissani. "Kyllä. Jokaiselta rastilta löytyy jokin kirjain, joka teidän pitää muistaa. Kirjaimista tulee sana, joka teidän pitää kertoa minulle. Noniin. Voitte mennä." Opettaja sanoi ja kaikki lähtivät juoksemaan tai kävelemään rasteilleen. Minun ensimmäinen rastini oli… Postikonttorin edessä! Lähdin siis hölkkäämään kohti keskustaa.

Postikonttorin edessä oli postilaatikko. Siihen oli kiinnitetty kirkkaanpunainen lappu, johon oli piiretty suuri valkoinen U. "Uuuuuuuu" Sanoin hiljaa. Se pitäisi muistaa. Levitin kartan taas eteeni ja tutkin sitä. Seuraava kohteeni näyttäisi olevan Koivikkokedolla. Rullasin siis kartan ja nostin sen hännälläni. Häntä oli hyvä asia tavaroiden kuljettamiseen. Jatkoin matkaani kohti seuraavaa rastia, mutta sitten törmäsin Piaan. "Hei Vaahtera! Mitäs sinä täällä teet, eikös nyt ole koulupäivä?" Pia tervehti ja kysyi. "Minulla on suunnistusta. Olen menossa Koivikkokedolle etsimään seuraavaa rastia." Selitin. "Jännittävää! Onnea etsimiseen, minäkin jatkan nyt matkaa." Pia sanoi ja lähti köpöttelemään poispäin. "Heippa!" Huikkasin ja jatkoin matkaani Koivikkokedolle.

Koivikkoketo on hyvin hiljainen paikka. On siellä kyllä kaikenlaisia pikkuotuksia, jotka vikisevät ja huiskivat, mutta muuten ihan hiljaista. Kävelin hiekkapolkua eteenpäin. Onneksi minun ei tarvinnut kävellä koko tietä, sillä rastin pitäisi olla joen törmällä, siinä missä on kaksi isoa kiveä. Kaksi kiveä löytyi heti, mutta rasti ei. Pyörin kivien ympäri, kiipesin niiden päälle, kaivoin niiden alta, mutten löytänyt mitään. "Tässä on nyt oltava joku virhe…" Mutisin hiljaa. Kapusin istumaan toisen kiven päälle. Se oli aika röpelöinen ja istuminen oli hankalaa, mutta istuin kuitenkin. Tähystin sieltä etsien punaista lappua. Sitten havaitsin sen. Se oli päätynyt jokeen, mutta jäänyt suureen oksaan kiinni ja oli nyt jumissa keskellä jokea yrittäen jatkaa matkaa virran mukana. "Se pitää pelastaa!" Huudahdin ja laskeuduin äkkiä alas kiveltä. Tömähdin alas sammaleelle ja juoksin joen vierelle. Siellä se oli. Punainen lappu, jossa oli kirjain P. Olisin voinut jatkaa matkaa, mutta ajattelin olla kiltti kissa ja pelastaa lappuparan. Vesi oli puhdasta, joten en voisi likaantua kovin pahasti. Yritin kuitenkin tehdä suunnitelman, jonka avulla minun ei tarvitsisi kastella itseäni. Joki ei ollut kovin leveä, pystyin vaivatta hyppimään sen puolelta toiselle. Yritin ensin hyppiä lapun yli ja napata sitä ilmasta. Tämä ei kuitenkaan onnistunut, joten minun piti keksiä jotain muuta. Sen jälkeen yritin vetää suurta oksaa pois joesta, mutta se oli tiukasti kiinni eikä hievahtanut mihinkään. Loppujen lopuksi päätin siis suosiolla kahlata jokeen, napata lapun hampaisiini ja palata takaisin rannalle. Istuin ihan märkänä ruohikolla. Irtoruohoa tarttui turkkiini, kun nousin ylös viedäkseni lapun takaisin kivelle. Asetin sen suuren kiven viereen aurinkoon kuivumaan, ja etsin pienemmän kiven jonka laitoin lapun päälle, ettei se karkaisi uudestaan jokeen. Sen jälkeen lähdin talsimaan kohti viimeistä rastia, joka olisi ilmeisesti hoitolalla.

Onneksi matka hoitolalle ei ollut pitkä taikka monimutkainen, joten pääsin sinne hetkessä. Hölkkäsin reippaasti hoitolan pihalle, tarkemmin sanottuna lammelle. Tutkailin ensimmäisenä lammen pintaa ja pohjaa nähdäkseni, olisiko tämäkin lappunen joutunut veden varaan. Huokaisin helpotuksesta, kun havaitsin lappusen olevan sidottuna rakennuksen edessä olevaan puuhun. Hyppelin puun luokse lukemaan lappusta. Lapussa oli toinen U! "Minäpäs taidan jo tietää, mikä sana on kyseessä!" Hihkuin innoissani ja lähdin juoksemaan koululle. Sekin oli aika lyhyen matkan päässä.

Koululle päästyäni huomasin myös muutaman muun saapuneen jo paikalle. Opettaja tuli luokseni. "Noh, saitko kaikki kirjaimet?" Hän kysyi antaessani kartan tämän tassuihin. "Juu! Ja tiedän jo sanankin! Kirjaimesta P ja kahdesta uusta tulee PUU!" Selitin opettajalle innoissani. Tuntui hienolta kun oli saanut tehtävän suoritettua kunnialla. "Ihan oikein! Nyt voit mennä pelaamaan muiden saapuneiden kanssa siksi aikaa kunnes muut tulevat." Ope kertoi. Nyökkäsin ja juoksin muiden luokse pelaamaan jalkapalloa.

Sen jälkeen koitti matikantunti. Jouduimme siis sisälle istumaan, vaikka ulkona olisi ollut mukava sää ja kaikkea. Olipa mälsää. Menimme istumaan paikoillemme pulpetteihin ja aloitimme opiskelun. "Tänään vuorossa on laskujärjestysten kertaamista." Opettaja ilmoitti. "Vaahtera, mikä on ensimmäinen asia, mikä pitää laskea?" Hän kysyi ja katsoi minua sellaisella odottavalla ja hiukan ahdistavalla katseella. "Umm… sulut? Varmaan?" Ehdotin yrittäessäni kovasti muistella oikeaa vastausta. "Oikein! Hienoa. Noniin. Jos laskemme ensimmäisenä sulut, saamme aikaan uuden, sievennetyn yhtälön. Mitäs seuraavaksi pitää tehdä?" Opettaja kyseli muilta oppilailta. Istuin hiljaa paikallani ja yritin keskittyä. En halua nukahtaa tällä tunnilla. "Varmaan ymmärsitte jo asian. Ottakaa esiin sivu 111 ja aloittakaa tekemään tehtäviä." Opettaja kehotti ja kirjoittaessaan saman asian taululle. "Minä käyn soittamassa yhden puhelun. Olkaa hiljaa ja tehkää tehtäviä." Hän sanoi ja lähti ulos luokasta. Toisin kuin opettaja toivoi, kukaan ei ollut hiljaa ja tehnyt tehtäviä, vaan luokka puhkesi pulisemaan heti kun ovi sulkeutui. "Vaahtis, mikä tämän ekan tehtävän b.n vastaus on?" takanani istuva Yui kysyi. "En minä tiedä, en kerennyt tekemään edes sitä." Sanoin ja kääntyessäni hänen puoleensa. "Ai okei. Hei Hippu, tiedätkö sinä?" Yui jatkoi kyselyä. Juttelin muiden kanssa niitä näitä, kunnes kuulimme oven lukon kääntyvän ja koko luokka hiljeni hetkessä ja kävi takaisin tehtävien kimppuun. Opettaja palasi hiljaa paikalleen taulun eteen ja katseli, kun työskentelimme.

Matikantunnin jälkeen olisi ollut ruokailu, mutta minä päätin lähteä jo kotiin, koska minulla ei olisi sen jälkeen tuntia. Köpöttelin hoitolalle, tutusta ovesta sisään ja tuttua käytävää pitkin tuttuun huoneeseen. Avatessani oven löysin tutun Doran makaamassa sohvalla. "Ai sinä tulit! Minulla on sinulle jotakin." Dora sanoi, nousi sohvalta ja meni kaivamaan lipaston ylintä laatikkoa. "Täällä ne ovat!" Hän hihkaisi ja kaivoi esiin kaksi sateenkaaren väristä munaa. "Hyvää myöhäistä pääsiäistä!" Dora nauroi ja ojensi minulle värikkääseen paperiin käärityn suklaamunan. "Kiitos samoin!" Naurahdin ja hyppäsin pöydän ääreen syömään. Dora istui viereeni. Räpelsin paperin pois suklaan päältä ja löin kuoren nyrkillä rikki. Suklaa mureni pieniksi palasiksi, jotka levisivät pöydälle. Nappasin yhden palasen suuhuni. "Tämähän on hyvää." Sanoin innoissani ja nielaistuani palasen otin toisen. Dora onnistui syömään vähän siistimmin, sillä hän oli saanut munan halkaistua kahtia ja haukkoi suurista puolikkaista pienempiä paloja. "Täällä on muuten vielä tämä yllätyskin." Hän muisti ja rupesi avaamaan kellertävää koteloa, joka oli paljastunut munan sisältä. Minäkin otin omani. Sain sen helposti auki pitkillä kynsilläni, toisinkuin Dora, joka piti räpeltää kauan ennenkuin sai omansa auki. "Höh, miksi tämä on näin pienissä palasissa, en ikinä osaa koota tällaista." Dora valitti kun pöydälle levisi kasa pieniä erivärisiä osasia. "Minun kotelossani on orava!" Hämmästelin ja vedin esiin pienen muovisen oravan joka istui pähkinä sylissään. "Sinun ei tarvitsekaan koota mitään." Hoitajani tuhahti ja yritti parhaansa mukaan seurata mukana tulleita ohjeita. "No sinulla onkin tuollaiset sormet joilla näpertää. Minulla on vain tassut." Totesin ja jatkoin suklaan syömistä. "Äh, ihan sama. En minä jaksa tehdä sitä nyt." Dora luovutti ja tönäisi kasan koteloineen ja ohjeineen sivummalle.

"Hei Vaahtis, olisiko ok jos meille tulisi vaihtari vähäksi aikaa?" Dora kysyi äkkiä. "Vaihtari? Ai semmoinen vaihtarikissa joka tulisi vähäksi aikaa meille asumaan?" Varmistin. "Juuri sellainen." "Se ois kivaa! Onko joku viellä vailla asuinpaikkaa? Aattelitko että se tulisi tänne?" Kyselin innoissani. Vaihtari olisi vähän niinkuin väliaikainen sisarus! "Juu. Hän on nimeltään Ásbjörn Acke Alppilainen, lyhyemmin Ace. Sinua jonkun verran nuorempi poikakisu alpeilta. Miltä kuulostaa?" Dora kysyi. "En osaa lausua nimeä mutta kuulostaa oikein hyvältä!" Iloitsin. "No sepä hyvä. Sitten voimme mennä hakemaan hänet." "Mi- Täh?! Onko se jo sovittu??" Hämmästyin. "Juu. Arvasin sinun innostuvan, joten kävin jo sopimassa asian. Acen pitäisi tulla näinä hetkinä hoitolalle, joten voisimme mennä odottamaan häntä aulaan." Dora selitti minulle. "Ai, okei. Mennään sitten." Hyppäsin alas tuolilta ja juoksin ovelle. Dora tuli perässäni ja sitten lähdimme kohti aulaa hakemaan uutta väliaikaista pikkuveljeäni.

Saapuessamme aulaan Simssiliini oli siellä yhden kissan kanssa. Huomatessaan meidät hän nousi ylös ja käveli luoksemme. "Hei Dora. Ace tuli vähän etuajassa, joten tässä hän on." Simssiliini kertoi ja nosti syliinsä hänen jaloissaan pyörineen kissanpennun. "Sano hei uudelle isäntäperheellisesi, Ace." Hän kehotti. "Hei vaan! Minä olen Ásbjörn, mutta sanokaa vain Aceksi. Olen kotoisin kaukaa alpeilta." Kissa esitteli itsensä. Nähdäkseni paremmin kiipesin Doran selkää pitkin hänen olkapäälleen. "Auts! Vaahtera, kiipeä varovaisemmin." Hoitajani valitti selkä mutkalla, mutta suoristi ryhtinsä kun olin päässyt tukevasti istumaan. "Hei Ace! Minä olen Vaahtera, ja tässä on hoitajani Dora. Me emme ole kotoisin mistään kaukaa, koska tämä on meidän kotimme." Selostin. "Tervetuloa, toivottavasti viihdyt meillä." Dora lisäsi hymyillen. "Olen varma siitä!" Ace iloitsi. "Acella on omat tavaransa mukana, ja voisitte ensiksi näyttää, missä huoneenne on ja viedä tavarat sinne." Simssiliini ehdotti ja nosti takaansa suuren punaisen laukun, joka näytti tursuavan kaikkea tavaraa. Dora nyökkäsi ja otti suuren laukun käsiinsä. Simssiliini laski Acen maahan ja sanoi: "Minä menen nyt. Toivottavasti teillä tulee olemaan hauskaa yhdessä. Nähdään!" Sitten hän kääntyi ja jatkoi matkaansa jonnekin. "No niin. Mennäänpä ensimmäisenä viemään sinun tavarasi huoneeseemme." Dora totesi ja lähti kävelemään kohti huonettamme Acen hypellessä vierellä. Viikot vaihtarimme kanssa tulisivat varmasti olemaan mahtavia!

+ Hygieniatarve
+ Leikkimistarve
+ Liikkumistarve (en nyt tiiä laksetaanko tota liikantuntia tai koulusta hoitolalle kävelyä)

// Osaan nämä töks-loput varsin hyvin :D Siinä meni kauan, muttah siinä se on! Jee!

Vastaus:

Vaahterapa oli vauhdissa heti aamusta palloleikkeineen. Kisu onkin aika itsepäinen kun ei hyväksynyt pallon takavarikointia vaan lähti havittelemaan palloa takaisin! Peseytyminen on tosiaan aika turhaa kun pian jo likaantuu uudestaan mutta sellaista se elämä on. .-D Vaahtera oli reilu kun noukki jokeen pudonneen suunnistuslappusen, ja kisu selviytyi suunnistustehtävästä muutenkin kunniakkaasti. .-) Perus tuo että kun ope lähtee luokasta niin kaikki alkaa puhua. .--D Kiva että Vaahtera innostui vaihtarikissan saapumisesta ja ehdittekin jo tavata Acen. .-) Saat 43 penniä, merkkaan kouluplussat Vaahteralle ja kohotan tarpeet (liikuntatarpeeksi kelpaa koulumatka, mutta liikuntatunnin sisällöt kuuluvat koulupäivään, joten se ei kohota tarvetta). .-)

-Kasa

Nimi: Mimmu

03.05.2017 17:34
Herään aamulla kello on 10. On viikonloppu joten menen vähän myöhemmin Mouruposkeen. Nousen sängystä ja menen vessaan. Otan kamman ja kampaan tukkani. Laitan sen vielä kahdelle letille. Kävelen keittiöön. Lain veden porisemaan hellalle. Otan kaapista kupin. Sillä aikaa kun vesi on kiehumassa niin laitan leivän paahtimeen. Vesi on valmista kaadan sen kuppiin ja otan purkista yrtti teepussin. Laitan teepussin kuppiin ja samalla otan leivät paahtimesta. Jääkaapista otan vielä voita ja juustoa. Voitelen leivän ja heitän pari juuston siivua päälle. Syön aamupalaa ja mietin mitä teen kissojen kanssa Mouruposkessa. Kun olen syönyt niin käyn pesemässä hampaat. Hammaspesun jälkeen menen huoneeseeni. Otan vaatekaapista sukat revityt farkut, valkoisen t-paidan ja tumman villatakin. Menen eteiseen ja vedän vain kengät jalkaani koska ulkona alkaa olla jo kesä sää vilkaisen lämpömittaria. 19astetta lämpöä. Jes vihdoin tulee kesä! Menen ulos nappaan pyörän alleni ja lähden ajamaan kohti Mouruposkea. Olen noin puolessa välissä ja ketjut lähtee irti. Voi ei huokaan. En ole mikään hyvä pyörä ekspertti. En edes osaa laittaa ketjuja takaisin. Pian menee auto ohi. Vilkutan siten että auton kuski voisi auttaa minua ketjujen kanssa. Auto pysähtyy ja sen sisältä tulee mies joka kysyy kuinka voisi auttaa. Selitän koko homman ja mies auttaa laittamaan ketjut takaisin. Kiittelen kovasti miestä ja lähden jatkamaan matkaani. Perillä avaan Mouruposken ovet ja menen sisään. Tervehdin kaikkia ohikulkijoita. Menen omaan huoneeseeni jossa ihanat kissani odottavat. Istun lattialle ja otan Hipun ja Viltsun halaukseeni. Kissat kehräävät kovasti. Hippu sanoo:

- Meillä on ollut kova ikävä missä ihmeessä olet näin kauan ollut Mimmu?
- Minulla on ollut paljon kiireitä, olen pahoillani että en ole käynyt niin pitkään aikaan! Sanon.
- On kiva nähdä sinua Mimmu, sanoo Viltsu.
Hymyilen kissoille. Tekeekö teidän mieli lähteä ulos ihanaan kesä säähän kissat?
- Joo, kissat huudahtavat yhteen ääneen.
Lähdemme ulos mietimme hetken minne voisimme mennä. Annan kissojen ehdotella minne mentäisiin.

- Minä haluan Punapensaspolulle! Sanoo Hippu.
- Minä en halua Punapensaspolulle, vaan seikkailemaan Koivikkoketoon.
- Kisut jos ei päästä samaan ideaan minä ehdotan, mennään vaikka uimaan kun on näin lämmin! Saanon.
- Joo, kisut innostuvat.
Lähdemme kohti Minimerenrantaa. Matkalla kissat tutkivat kasveja.

//Hipun näkökulmasta//
Uuu.. Mikäköhän tuo ihanan punertava kukka on? Mitä kaikkea ihanaa täällä onkaan.

//Viltsun näkökulmasta//
Mitä nämä kaikki kasvit ovat? Ne on niin mahtavia.

//Mimmun(minun)näkökulmasta//
Perillä menemme kissojen kanssa lähelle vettä. Minä kastan vain varvasta kuin Viltsi jo on hypännyt veteen ja leikkii siellä. Viltsu on kyllä toden totta aika moinen seikkailija/hurjapää. Ajattelen. Hippu vain katselee vettä hiukan peloissaan. Hän kastaa tassuaan ja säpsähtää. Kisu hyppää minun syliini. Pyydän kissat luokseni. Onneksi otin mukaan evästä. Annan molemmille kisoille mangomössöt ja vesi lasit. Kissat ahmivat eväät tuossa tuokiossa. Sanon Viltsulle että täydellä mahalla ei saa mennä veteen. Kissa tuhahtaa hiukan ärsyyntyneenä. Vähän ajan päästä kissat näyttää todella väsyneiltä. Ja lähdemme takaisin Mouruposkeen. Kissat ei enään ihmettele kasveja ne vain löntystävät väsyneinä. Perillä kissat änkeävät samalle sohvalle nukkumaan. Tunnin kuluttua kissat heräävät. Halua hiukan siistiä kissoja joten harjaan ensin Hipun turkin sitten Viltsun. Lopuksi vielä pesen kissojen hampaat. Pian minun täytyykin lähteä.

- Minun täytyy lähteä nyt mutta nähdään ensi kerralla. Sanon.
- Joo, oli kiva nähdä. Sanoo kissat.
Halaan vielä kissoja ja lähden.
-------------------------------

Hipulle:
+ nälkätarve mangomössön voi siis ottaa pois ja yhteisitä veden.
+ unitarve
+ siisteystarve
+liikuntatarve

Viltsulle:
+ nälkätarve mangomössön ja veden yhteisistä voi ottaa pois
+ unitarve
+ liikuntatarve
+ siisteystarve

Vastaus:

Ihanaa miten Hippu ja Viltsu ilahtuivat tulostasi. .-) Uiminen ja eväsretki rannalla olikin hyvä ratkaisu kun kissat olivat eri mieltä siitä minne mennä. Viltsu olikin innokas uimari! Toivottavasti myös kuivalla maalla viihtyvällä Hipulla oli hauskaa. .-) Ei mikään ihme että vilkkaan päivän jälkeen kumpaakin kisua väsytti. Saat 11 penniä, ja kohotan tarpeet!

-Kasa

Nimi: Sara

01.04.2017 20:37
Sunnyn näkökulmaan kirjoitettu

Joka paikkaa kutisi. Mitäköhän sieltä eläinlääkäristä oli tullut mukaan kun kutisi niin paljon ettei saanut edes nukuttua kunnolla.
-Herranjestas Sunny! Sullahan on hirveästi näppylöitä, älä raavi, Sara sanoi ja alkoi tutkimaan turkkiani. Ai ei saa muka raapia, mutta kun kutisee niin paljon...
-Sulla on näköjään punkki, lähetään eläinlääkäriin hakemaan pinsetit niin saadaan se pois, Sara sanoi ja kävi ilmoittamassa muille, että lähdemme eläinlääkäriin.

Eläinlääkäriin saavuttuamme joku oli aulassa ja Sara meni puhumaan hänelle.
-Sunnylla on punkki, Sara sanoi.
-Selvä, tässä on pinsetit. Ne maksavat 8 penniä, ilmeisesti Kuiku sanoi. Muistin hänet rokotuskäynniltä.
Sara maksoi pinsetit ja otti sen jälkeen punkin pois. Luulin, että se olisi sattunut, mutta onneksi se ei sattunutkaan.
-No niin, älä enää raavi. Kohta pitäisi helpottaa, Sara sanoi minulle. Toivottavasti hän oli oikeassa.
Sitten menimme takaisin kotiin.

Kotona muut vasta heräili.
-Missäs te olitte? Niky kysyi hieman kiukkuisen oloisena.
-Mulla oli punkki ja jouduttiin käydä eläinlääkärissä sen takia, vastasin Nikylle.
-Jaa, oisitte silti voinu ilmottaa että meette johonki, Niky mutisi vielä. Hän oli ilmeisesti noussut vähän väärällä tassulla tänään.
-No mutta nyt ollaan kuitenkin tultu takas. Mitä kivaa haluisitte tehä tänään? Sara kysyi hetken hiljaisuuden jälkeen.
-Voitas mennä sinne uudelle kuntosalille! Siru sanoi.
-Joo! Simba, eiks oiski hyvä idea? innostuin myös.
-Ihan sama, Niky murahti.
Simba oli ihan omissa maailmoissaan. Siru läpsäisi Simbaa kevyesti tassullaan ja sekin palasi takaisin maan pinnalle.
-Niin mitä? Ai kuntosalille, joo vaikka, se vastasi edelleen hieman hämmentyneen oloisena. Mikä näitä poikia tänään vaivaa, ja Mollikin oli vaisu…
-Mennään vaan, voidaan lähteä vaikka heti. Ja Niky hei, siel on varmasti tosi kivaa niin koita vähän piristyä, Sara sanoi. Niky vain murahti, mutta lähdimme kuitenkin kaikki yhdessä kohti kuntosalia.

-Heipähei! Montakos innokasta kuntoilijaa täältä löytyy? vastaanotossa oleva poikakissa kysyi reippaasti heti kun pääsimme sisään.
-Viis enemmän tai vähemmän innokasta, Sara ilmoitti ja etsi rahoja.
-Se oliskin sitten 15 penniä, poika kassalla ilmoitti.
Sara antoi rahat ja saimme kortit joilla pääsimme sisään. Kuntosalilla oli muitakin kissoja hoitajineen, mutta en tunnistanut yhtäkään. Menimme Mollin kanssa kiertelemään, Niky lähti yksin juoksumatolle ja Simba ja Siru löysivät jonkin muun laitteen, joka vaikutti erikoiselta. Lopulta mekin löysimme Mollin kanssa hauskoja laitteita.

Kuntosalilla käynnin jälkeen kaikilla oli kova nälkä, mutta ihmekös tuo kun emme olleet aiemmin käyneet kuntosalilla tai muutenkaan treenattu. Joimme yhdessä purkin maitoa ja söimme paprikoita. Syömisen jälkeen Sara kampasi kaikkien turkit ja tarkisti vielä, ettei muilla ole punkkeja. Sen jälkeen menimme nukkumaan kaikki, uuvuttavaa tuo treenaaminen…

Tarpeet:
+nälkä(maito ja 5 paprikaa pois)
+liikkuminen
+siisteys
+uni

23 penniä pois

Vastaus:

Uh, Sunnyn aamu ei alkanut kovin mukavissa merkeissä kun punkki ahdisteli! Ennätittekin nopsasti käväistä Eläinlääkärissä kun muut vasta heräilivät teidän palatessa hoitolalle. Oli hauska huomata sattumien vaikutuksia kissojen käytöksestä, varsinkin Nikyn ärsyilyt olivat hauskoja. .-D Hienoa että kuntosalilta löytyi kaikille mieluista tekemistä, joskin treeni oli ensikertalaisille varsin uuvuttava kokemus! Saamiesi pennien (7) ansiosta maksettavaa jääkin vain 16 penniä. Kohottelen tarpeet. .-)

-Kasa

Nimi: Anytime
Kotisivut: http://wifeyifan.tumblr.com/

01.04.2017 14:55
Osa 1/2

Amber oli alun erilaisuuden jälkeen tottunut Mouruposken tavoille ja selvisi lämpimän maiden kissa myös talvesta. Amber ja Yui löysivät yhteisen mielenkiinnon kohteen näyttelemisestä, vaikka Amber oli asiassa vielä kokematon. Nyt Amber ja Yui olivat lähtemässä näytelmäkerhon kokoontumiseen.

“Mitä te yleensä teette kokoontumisissa?” Amber kysyi Yuilta heidän kävellessään Mouruposken näytelmälavalle. Amber oli pienoisesti hermostunut, hänellä ei ollut näyttelemisestä kokemusta, mutta kokemuksen korvasi kova innostuminen. “Joskus me harjoittelemme valmiita näytelmiä. Kerran meillä oli ihan oma näytelmä, jonka esitimme teatterissa! Se oli todella hauskaa. Me teemme myös improvisaatiota paljon”, Yui selitti Amberille. Amber hymyili, mutta oli hetken hiljaa ja kissan kasvoille ilmestyi huolestunut ilme. “Älä hätäile. Minullakin kesti avautua näytelmäkerholaisille ensin, kukaan ei katso pahalla jos seuraat sivusta. Kaikki eivät edes näyttele samaan aikaan!” Yui rauhoitteli Amberia. Yuillakin oli jonkin verran vaikeuksia ujouden kanssa, mutta näytteleminen toi hänelle vapauden tunteen. “Montako kissaa siellä kerhossa on?” Amber kysyi Yuilta pienen hetken hiljaisuuden jälkeen. Kissat olivat kuitenkin jo lähellä kohtaamispaikkaa. “Pian näet”, Yui sanoi ja iski silmää.

Viisi kissaa istui jo näytelmälavalla simssiliinin tutkiessa jotain paperia, ilmeisesti osallistujalistaa. Simssiliini oli niin keskittynyt paperiinsa, ettei miltein huomannut Amberia ja Yuita. “Simssiliini?” Yui kysyi varoen. Simssiliini kiinnitti huomionsa pois paperista Yuihin ja Amberiin: “Ai hei! Anteeksi. Odottakaa lavalla muita.” Kissojen hypätessä lavalle, simssiliini sanoi: “Ja sinähän olet Amber! Tervetuloa näytelmäkerhoon!” Amber kiitti ja meni Yuin viereen istumaan. Paikalla olivat jo Miiru, Aamu, Unski ja Gravi adoptiosta, sekä Cassien Cinna. Alle 10 minuutin päästä kaikki kerholaiset olivat jo paikalla ja oli mahdollista aloittaa.

Vastaus:

Hienoa kuulla että Amber selviytyi läpi talven Mouruposkessa! .-D Mukavaa että sekä Yui että Amber ovat kiinnostuneet näyttelemisestä. Mahtia ettei Yui anna ujouden estää näyttelemistä vaan päinvastoin rohkenee lavalla ääneen. .-) Jäänkin sitten odottelemaan mitä tähän kerhokertaan sisältyy. Saat tästä ekasta osasta 5 penniä. .-)

-Kasa

Nimi: Xena

27.03.2017 14:21
//jatkoa synttärinaan! Tässä on siis vaan kakkososa koska kone ei suostunut liittämään osaa 1 tähän.//

Lähdimme kävelemään Mouruposkelle päin - tai no minä olin Xenan sylissä ja Tintti käveli vierellä - ja Xena puuskutti vieläkin juoksusta. Kuljimme vähin äänin mutta ripeästi ja pian hoitola näkyikin jo. Mennimme lähes juoksujalkaa huoneeseen. Xena riisui takkinsa ja yhtäkkiä rikkoi jännittyneen ja paksun ilmatilan.
-Nonniin, herkutellaampa nyt kakulla, hän iloitsi ja otti kaksi kakunpalaa kaapista.
-No..., aloitin. -En haluaisi olla ilonpilaaja mutta pitäisi päästä pissalle, sanoin niin hiljaa että vain Xena kuuli.
Tintti oli alkanut jo mutustaa omaa kakunpalaansa kun Xena otti minun sinisen hiekkalaatikkoni esille. Hän vilkaisi Tinttiä, joka ei ottanut huomioon mitään muuta kuin pienen kermanökäreen lautasellaan. Tein nopeasti tarpeeni ja kuin mitään ei olisi tapahtunut henkäisin syvään ja aloin itsekin syödä omaa herkkupalaani. Xena oli kyllä valinnut kakun oikein, se nimittäin maistui aivan herkulliselta! Samalla kun söimme, tyttö kertoi aamustaan kotona. Hänellä taisi olla ollut superhauskaa! Sitten Tintti kääntyi minua kohti ja kuiskasi:
-Kyllä mä näin kun sä pissasit. Punastuin kuin paloauto mutta Tintti jatkoi vielä. -Ei se mitään. Noin käy kaikille joskus.
Katsoin maahan ja koitin peittää pienen hymynkareen kasvoillani.
Sitten menin katsomaan mitä Xena teki. Hän taputteli minun muhkeaa tyynyäni ja asetteli sen viereen maahan Tintin pedin vierelle kun se oli valmis, hyppäsin suoraan tyynyn päälle. Aloin olla jo toosi väsynyt! Tinttikin tassutteli unikorilleen haukotellen makeasti ja kärpertyen sitten sen lämpöön. Pieni kateuden pisto tuntui sisälläni kun Tintillä oli isompi ja hienompi peti kuin minulla mutta unohdin sen ajatuksen nukuhtaessani syvään uneen.
Yöllä näin unta Xenan synttäreistä.
___________________________________
Tarpeet:

Tin tille

+nälkätarve (yhteisistä voi poistaa kaksi kakunpalaa)
+liikkumistarve
+unitarve

Lumille
+nälkätarve

+unitarve
+hygieniatarve
+liikkumistarve

Vastaus:

Saitkin paljon synttärionnitteluja kun juhlitte ensin kotiporukalla ja kissatkin muistivat sinua, vieläpä hauskan onnittelulaulun kanssa. .---D Ulkoilu olikin hyvä idea kun kissat olivat niin villillä tuulella. Traktoridraaman jälkeen päästiin onneksi herkuttelemaan kakulla. .-) Saat 22 penniä, ja kohotan tarpeet. .-)

-Kasa

Nimi: Xena

19.03.2017 17:11
//Nyt tulisi synttäritarinaa! En nyt tehnyt tähän väliin tarinaa siitä kun olen ollut yön Mouruposkessa kun ei oikein tähän väliin sopinut. Aloitetaan Xenan näkökulmalla .-)//

-Paljon onnea vaan, paljon onnea vaan, paljon onnea Xena! Paljon onnea vaan!
Hieroin nukkumisen jälkeen
rähmäisiä silmiäni katsoin äitiä, isää ja veljeäni Mikaelia sängyn ympärillä. Äidillä oli käsissään tarjotin, jolla oli mangosmoothie - lempimakuni - pala mansikkakakkua, juusto-kinkku-kurkku-voileipä paahdettuna ja appelsiinin makuinen purukumi. Olinko saanut kokeesta kympin? Vai olinko tehnyt yhtenä päivänä koko viikon edestä kotitöitä? Olin juuri aloittamassa "Miksi tämä juhlallisuus...?" kun tajusin että oli 27.3, syntymäpäiväni! Näytin varmaan sen muutaman minuutin aika hassulta kun vain katselin perhettäni ja aprikoin, miksi kaikki olivat tulleet herättämään minut juhla-aterian kera.
-Kiitos paljon! Sanoin ja halasin kaikkia sängystä käsin. Sitten otin tarjottimen vastaan ja aloin syödä herkullista aamupalaani.huomasin myös vähän munakokkelia ja pekonia lautasen reunalla, ja söin ne ja leivän melkein hotkien, ja hörppäsin smoothieta pillillä aina väliin. Kun olin syönyt kakkuviipaleenkin, ja jäin sulattelemaan hetkeksi täyttävää ateriaa makuullani, Mikael kurkkasi huoneeni ovesta sisään ja sanoi:
-Piilotimme lahjan taloon, kun nukuit. Tässä vihje, Mikael luki äidin käsialalla kirjoitettua lappua. -Lahjan löydät sieltä missä tahrat ompi rievuissa.
Tahroja rievuissa? Liian helppo! Se on pesukoneessa! Juoksin alas ja menin kodinhoitohuoneeseen ja avasin pesukoneen luukun. Siellä oli niin iso paketti kun vain nyt pesukoneeseen mahtuu. Otin sen ulos ja revin keltaiset kukkapaperit lahjan ympäriltä. Sieltä paljastui Dumlepatukka, "Kaikki kissanhoidosta!" Kirja, Karkkikatu-pussi jossa oli lempikarkkejani ja roikkuvia emojikorvakoruja. Olin tosi innoissani kaikesta siitä! Menin äidin ja isän luo keittiöön ja halasin molempia.
-Kai voin käydä tänään katsomassa kissojani? Kysyin toiveikkaana.
-No..., isä aloitti jyrkän kuuloisena ja aloin jo epäillä pääsisinkö sittenkään kuten olin jo suunnitellut. Isän ilme kuitenkin heltyi.
-Vitsi vitsi! Tietenkin, mutta älä ole koko päivää!
Olin kiitollinen ja juoksin ylös pukemaan. Laitoin uuden mustan villapaitani päälleni, harmaat college-housut ja harmaat ananas-pikkusukat. Sitten juoksin vielä sähköhammasharjapesulle, ja vielä kasvopesullekin. Olin herännyt hiihtoloman takia kello 9.00 (tai paremminkin herätetty juuri hyvään aikaan) joten ehtisin 10.00 lähtevään bussiin. Puin liilan toppatakin jossa oli karvareunus, talvikengät ja pipon jossa oli heijastinperhonen. Sitten menin pihalle ja kiirehdin pysäkille. Bussi oli juuri lähdössä kun ehdin bussikopin luo. Hätäännyin ja juoksin bussin perässä huitoen käsilläni. Juuri kun olin luovuttamassa ja lähtemässä kotiin päin pyytämään vanhemmilta kyytiä, kun bussi pysähtyi ja
ovi avautui. Kiitin kuskia, harmaahapsista noin 55-vuotiasta vanhaa miestä, tuttua bussikuskia ja menin "vakiopaikalleni". Kaivoin Dumlepatukan esiin ja aloin syödä sitä samalla kauniita maisemia katsellen.

Pian olin oven numero 23 kohdalla ja avasin sen. Siinä samassa lähes samanlainen iloinen yllätys odotti minua oven takana kuin herätessäni.
-Paljon onnea vaan, kakku lentää naamaan! Sä apinalta näytät ja vuosia täytät!
Nauroimme kaikki kolme sen jälkeen minuutteja aivan hervottomasti.
- Tuo oli paras ikinä kuulemani syntymäpäivälaulu! Hihitin. -No, mitä teidän tekisi mieli tehdä?
Mietimme hetken ja sitten Tintti keksi mitä tekisimme.
-Mennään tutkimaan hoitajien oleskeluhuonetta, me ei olla käyty siellä ennen!
Se oli hyvä idea, joten lähdimme etsiskelemään tätä huonetta. Se löytyikin helposti, eteisen vieressä oli ovi-aukko ja menimme siitä sisään. Huone oli viihtyisä ja aika pinkki. Pinkki iso sänky, pinkki lattia ja pinkki kukkakuvioinen tapetti seinillä. Huoneessa oli kaksi isoa ikkunaa joista näki pihalle Mouruposken sisäpihalle. Siellä oli muhkeita tyynyjä ja joitakin leluja. Katselimme paikkoja innoissamme ja kissat menivät pomppimaan sängylle. Huomasin sen vasta vähän liian myöhään sillä yksi jousi oli jo katketa!
-Lopettakaa tai rikotte koko sängyn! Yritin sanoa mutta vasta kun otin kissat ehdoin tahdoin he huomasivat minut ja tulivat pois.
-Onneksi sänkyyn ei tullut kolhuja, Lumi sanoi syyllisenä.
Tintti nyökytti vieressä.
- Jos olette noin vilkkaalla päällä, mennäänkin heti pihalle ihan kunnon happihyppelylle, päätin.
Kävin kiskomassa takin niskaan ja kengät jalkaan ja sitten menimme pihalle. Kissoilla ei ollut mitään pientä ulkolenkkiä vastaan. Niinpä hölkkäsimme pihalla reippaaseen tahtiin. Hetken päästä kissat alkoivat kuitenkin läähättää kovasti, joten päätimme jatkaa kävelyä. Olimme jo kävelleet uimahallin ohi, kun yhtäkkiä kaukaa alkoi kuulua rytinää. Voi ei! Se oli traktori ja Lumihan pelkää yli kaiken niitä! Kun se oli meidän kohdalla, kissa sekosi täysin ja lähti juoksemaan täysillä sitä pakoon.
-Mikäs hänelle tuli? Tintti ihmetteli ja selitin hänelle sen syyn.
Sitten lähdimme kissan perään.

//Lumin näkökulma//

En ollut ikinä ennen juossut niin kovaa! Traktori oli tullut ohitsemme, ja vaistoni saattoi minut kovaan vauhtiin. Rytinä oli loppunut, eli ajoneuvo oli kauempana. Hiljensin vasta Kivisen kuratien alussa. Tajusin että muut eivät olleetkaan seuranneet perässäni, ja olin ensimmäistä kertaa pihalla yksin. Onneksi oli vielä vähän lunta, niin voisin yrittää palata jälkiäni takaisinpäin. Valitettavasti pääsin etenemään sillä taktiikalla vain sata metriä. Sitten olin jo ihan toimeton. Istahdin maahan ja katselin ohi meneviä autoja. Tuntui että istuisin siinä ikuisuuden. Mutta yhtäkkiä tutut äänet kuuluivat lähestyvän minua ja näin Xenan Tintti kannoillaan!
-Hyvä luoja... puuh.. , Xena puuskutti ja nosti minut syleilyynsä. -Älä tee noin enää ikinä! Olin kuolla pelosta.
-Anteeksi! Sanoin itku kurkussa samalla helpottuneena ja vielä tapahtuneesta hämilläni.
Olin huomata Tintin silmäkulmassa pienen helpotuksen kyyneleen mutta pyyhkäisin tuon ajatuksen päästäni. Äh, tuuli puhalsi vain aika kovaa ja kuivatti silmiä joka tuon aiheutti.

//Jatkoa tulossa, joudun nyt lähettään tän alkuosan viikkoa ennen mun oikeita synttäreitä koska kännykkä vaihtui ja tää tarinan puolikas jäi tähän vanhaan kännykkään. Jatkoo siis maanantaina 27pv ja liitän tän osan siihen,-)//

Nimi: Tiksu

19.03.2017 15:23
HAVAIJI | MATKATARINA

SUTUN POV:
Viiksikarvani värisivät hennossa trooppisessa tuulessa. Lämmin liuskekivi mustan kylkeni alla ei tuntunut kovalta, vaan loistavalta lepopaikalta. Olin maannut siinä paikoillani silmät ummessa jo varmaan tunnin. Olin tuntenut, kuinka aurinko hiipi korkeammalle sinisellä, pilvettömällä taivaalla ja kuinka sen säteet kutittelivat turkkiani palmunlehvien lomasta.
Oli lämmintä. Kerrankin.
Sirkkojen siritys vahapintaisten, heinämäisten kasvien lomassa muistutti minua Suomen kesästä. Mutta me olimme jossain paljon kauempana. ´´Havaiji, englanniksi Hawaii, on Yhdysvaltojen osavaltio pohjoisella Tyynellämerellä, johon kuuluu lähes kaikki Havaijin saaret´´.
Välimatka ja aikaero kotiin saivat pääni pyörälle.

Plumps. Plip. Plop. Avasin hitaasti kirkkaaseen päivänvaloon tottumattomat meripihkanväriset silmäni ja tuijotin eteenpäin siristellen. Pieni jalavanvärinen silta kaartui yli lammen, jonka vieressä vedin nokosiani. Kultakalat liplattelivat lammen vedessä, jonka pinnassa läikehti auringonvalo. Kaloilla ei tuntunut olevan huolen häivää. Ne vain elelivät omaa elämäänsä majapaikkamme puutarhan lammessa, tietämättä mitään ympäröivästä maailmasta. Hibiskuksissa pörräävät ötökätkin näkivät enemmän elämää. Typerät kalat.
Nousin ylös maasta, nuolaisin pari kertaa turkkiani, viitsimättä peseytyä sen huolellisemmin ja astuin reunan yli.
Kultakalat viilettivät pakoon ennen läiskähdystä. Vesi oli ihanan lämmintä. Kyyristyin kömpelösti ja lähdin liu'uttamaan tassujani kivistä altaanpohjaa pitkin.
"Mitä ihmettä sinä teet?" kuului maukaisu takaani. Säikähdin korviani myöten ja roiskautin vettä ympäriinsä kääntyessäni. Nugetti oli näköjään noussut ylös, viimeinkin.
"Säikäytit minut, senkin.. möhkö", sylkäisin suustani ja virnuilin tuliturkkiselle kollille.
"Anteeksi. Ajattelin vain tulla katsomaan, minne katosit, mutta näköjään oletkin jo saanut uusia ystäviä", hän vastasi leikkisästi silmiään pyöräyttäen. Katsoin nolona sydänhalvauksen partaalla olevia kultakaloja, jotka olivat vetäytyneet mahdollisimman kauas uiskentelemaan.
"Haluatko nähdä jotain jännittävää?" suurikokoinen kämppikseni kysyi ja heilautti raidallista häntäänsä bungalowtamme kohti. Nyökäytin päätäni ja poistuin vesielementistä häiriköimästä kaloja. Tassuni jättivät lämpimälle kivelle märkiä jälkiä, jotka haihtuivat olemattomiin lämmössä nopeasti.

Nugetti suuntasi asumuksemme taakse, pienempää puutarhaa kohti. Siellä oli puinen riippukeinu, jota ympäröi saaren eksoottinen kasvillisuus. Nugetti tassutteli selvän määrätietoisesti tietyn kasvin luo ja istahti alas. Tulin varovasti perässä ja kääntelin päätäni.
"Mikä se on?" kysyin katsellessani vahvojen, suippojen lehtien keskellä möllöttävää kellanruskeaa piikikästä möhkälettä. Nugetti loi melkein järkyttyneen silmäyksen minuun.
"Etkö tiedä? Se on ananas", hän tokaisi ja nyökäytti päätään piikikästä möhkälettä kohti. Kallistin päätäni kysyvästi.
"Sitä voi syödä. Se on hyvää ja terveellistä."
"Mutta... sehän on piikikäs", nau'uin. Nugetti tyrskähti.
"Syötkö sinä appelsiinistakaan kuoria?"
"En kai, mutta tuo näyttää aika ilkeältä. Eikä sitä taida saada Mouruposkessa."
Nugetti hypähti penkille ja taputti hännänpäällään viereistä paikkaansa. ´´Ei mitään isä-poika -tyyppistä keskustelua´´, rukoilin hypähtäessäni tiikkipenkille. Nugetti tuntui pitävän minua joskus vielä pennumpana, kuin mitä oikeasti olinkaan. Hänen poikansa Rico oli tosin minua vanhempi, joten kaipa sen ymmärsi.
"Lupaan viedä sinut ananasjäätelölle kotona. Tai miksei täälläkin", hän murahti huvittuneesti. Naurahdin kollin hyväntahtoisuudelle. Ananas mahtoi olla hänestä hyvää!
Ylhäällä majapaikkamme katolla visersi värikäs lintu, katsellen kohti valkoisena hohkavaa aurinkoa. Sen pesä saattoi olla jossain lähellä, runsaan monivärisen kasvuston keskellä, viileässä varjossa.
"Olisinpa nyt lintu. Läkähdyn kuumuuteen", naukaisin liikahtaessani penkillä levottomasti, etsien viileää kohtaa, johon turkki ei liimautuisi heti kiinni. Nugetti oli vastaamassa, mutta jutustelumme keskeytti hiekan rahina ja puuskutus.
"Täällähän te kaksi olette! Hylkäsitte minut, mokomat", Tiksu läähätti tullessaan pieneen puutarhaan. Nugetti heilautti päätään vähättelevästi ja sanoi:
"Tarvitsit selvästi unta."
"Tuletteko nyt kumminkin aamiaiselle? Saimme korissa kaikkea hyvää tervetuliaislahjaksi", hoitajamme ehdotti nykien hiuksiaan sekaiselle poninhännälle. Vatsani kurisi erittäin ilahtuneeksi, myöntäväksi vastaukseksi.

Kotoisassa asumuksessa oli pieni keittiö, makuuhuone, isokokoinen kylpyhuone sekä olohuoneen ja ruokailutilan yhdistelmä, jossa oli suuret ikkunat ulos rantamaisemaa kohti. Pyöreäkulmaiselle ruokapöydälle oli laitettu valkoinen puukori, joka näytti pursuavan erilaista ruokatavaraa. Kiitin hiljaa tehokkaasta ilmastoinnista, joka teki huoneesta raikkaan viileän. Voisin mieluusti viettää koko loman täällä, mutta aivoni nalkuttivat, että näin kaukana kotoa olisi paras katsoa ympärilleenkin. Olin vain viime aikoina tuntenut itseni väsyneeksi ja masentuneeksi.
Kirmasin huoneen poikki ruokapöydän korkealle tuolille, joka oli selvästi kissoja varten. Nugetti ponkaisi vahvoilla takajaloillaan viereiselle tuolille katsomaan silmät kiiltäen ruoka-aineita. Ei ollut mikään salaisuus, että hän oli hulluna ruoanlaittoon ja syömiseen noin ylipäätään. Hän ei kuitenkaan ollut mikään punkero, vaan tulenoranssivalkoinen turkki kaartui nätisti hoikkien ja lihaksikkaiden muotojen ympärille. Lähdin tutkimaan itsekin koria, joka näytti pääasiassa koostuvan eksoottisista hedelmistä ja maitotuotteista. Nugetti veti esiin kolme kilisevää pulloa ja silmäili etikettejä. Tiksukin tuli viimein pöydän ääreen, tuoden mukanaan lautaset ja lasit.
"Tuhka, haluatko sitruuna-, omena- vai sekahedelmälimun?" Nugetti kysyi laittaen tassuissaan olevat pullot takaisin pöydälle.
"Öö, vaikka sekahedelmä", vastasin napaten värikkääseen etikettiin käärityn pullon itselleni. Nugetti liu'utti sitruunalimun Tiksulle ja kaatoi itselleen sihisevää omenalimua lasiin.
Työnsin tassuni valkoisen korin uumeniin ja nappasin kellanoranssin hedelmän. En tiennyt siitäkään, mikä se mahtoi olla.
"Se on mango, niitä kasvaa täällä kuulemma kaikkialla", Tiksu valaisi huomatessaan ihmettelevän katseeni. Laitoin hedelmän lautaselleni ja otin vielä banaanin. Oli outoa, että täällä nämä hedelmät tulivat ihan lähiseudulta. Mouruposken pihalla oli omenapuu, mutta kaikki muu tuli jostain kaukaa.
Nugetti oli latonut ennätysajassa lautaselleen ison kasan kaikkea ja pisteli jo poskeensa vaaleanpunaista rahkaa.
"Hyvää ruokahalua ja kilistetään nyt vaikka lomalle!" Tiksu huudahti ja kohotti limupullonsa ilmaan. Matkimme Nugetin kanssa elettä ja kolautimme kaikki limupullomme yhteen.
"Lomalle", Nugetti mumisi suu täynnä rahkaansa.
Aloin kynsiä mangoani auki vahvoilla kynsilläni ja pian tavoitin kirkkaankeltaisen hedelmän sisustan. Iskin hampaani pehmeään, mehukkaaseen hedelmään. Se maistui makealta, melkein imelältä.
"Tänään menemme uimaan, veneilemään ja ehkä ihan vain kävelemään", Tikkarisuu ilmoitti kuoriessaan banaania.
"Ajatelkaa niitä ressukoita Mouruposkessa, siellä on varmaan kauheat lumikinokset", Nugetti naurahti katsellessaan samalla ulos isoista ikkunoista lämpimälle rantahiekalle ja upealle, siniselle merelle. Maisemat eivät todellakaan saaneet kaipaamaan kotiin. Pako lumimyrskystä ja jäästä oli enemmän kuin toivottu.
"Noh noh, sinun pentusi ja vaimokkeesi ovat siellä kauheissa lumikinoksissa", Tiksu huomautti kollille terävästi. Nugetti nielaisi kuuluvasti.
"En minä sitä päättänyt, että heillä ei ole hoitajaa. Eräskin Tiksu lemppasi Ricon..."
"No voi että, Rico on vain yksi pennuista! Diz on ollut poissa aika pitkään, tuskin Roi ja Ruu edes osaavat enää kaivata häntä!"
"Ai niinkö luulet? Ilmeisesti en sitten ole lohduttanut vinkuvia pentujani, jotka..--"
"Hei, älkää nyt. Eikös olla sovittu, että menneistä ei puhuta?" sanoin keskeyttäen kytevän riidan. Tiksu ja Nugetti mulkoilivat toisiaan alta kulmain. Nugetti riiteli todella harvoin, joten Tiksun lähtö oli varmasti satuttanut häntä ja Ricoa pahemman kerran. Se ei kuitenkaan ollut Tiksun vika.
"Sovitaanko, että ollaan vielä kavereita", Tiksu mumisi ojentaen kättään pöydän yli Nugettia kohti. Oranssi kolli painoi tassunsa hetkeksi hoitajan kättä vasten ja nyökäytti isoa päätään.
Tunsin silti oloni hermostuneeksi. Oli väistämätön tosiasia, että Tiksu oli ennen töpeksinyt. En halunnut, että se rikkoisi perhettäni!

Sileä, valkoinen hiekka rahisi polkuanturoitani vasten. Aaltojen litinä ja lokkien kirkaisut taivaalla tekivät äänimaailmasta ihanan rentouttavan. Tiksu pysähtyi jälleen kerran karistamaan hiekkaa valkoisista sandaaleistaan.
"Alan katua, etten ole epämuodikas ja pidä sukkia sandaaleissa. Hiekkaa menee kaikkialle!" tuo puuskahti ravistaessaan muoviläpyskää. Nugetti naurahti ja kohotti kissoille tarkoitettuja aurinkolasejaan silmiltään. Olin itse kieltäytynyt vetämästä moisia pieneen päähäni. Rakastin auringon kirkkautta, joka heijastui turkooseista aalloista ja kuultavasta hiekasta.
"Kukakohan tuo on?" kysyin yhtäkkiä tarkentaen katseeni eteemme. Keltaraidallinen kissa kirmasi meitä kohti lyhyt häntä pystyssä. Hän oli selkeästi noin Nugetin ikäinen, tai ehkä hieman vanhempi.
"Aloha! Ola! Te olette Mouruposkesta, ettekö?" naaras kysyi kovalla äänellään. Minulla meni hetkeksi pasmat sekaisin, kun tuo oli tunnistanut meidät Mourulaisiksi. Naaraan turkki oli omituisen tummankeltainen ja nenänpää oli kuin ruskettunut.
"Juu'u", Nugetti napautti lyhyesti ja katseli epäluuloisena tuntematonta tulijaa. Tiksu näytti olevan yhtä ihmeissään.
"Aa-ha, anteeksi, unohdin esittäytyä! Olen Merzi, olin teillä vaihtarina monen monta vuotta sitten", naaras maukaisi oudolla aksentillaan. TIksun suu avautui hämmästyksestä ja sitten hän sanoi:
"Mutta eihän kukaan ollut Havaijilta! Muistan kyllä hämärästi nimesi kaikista vaihtaritapahtumista, mutta..."
"En ole Havaijilta kotoisin, katsos. Olen hieman kauempaa, viva la Mexico! Lähdin kotoa Havaijille seikkailunhaluisena vanhana leidinä", Merzi vastasi silmät kiiltäen kotimaansa mainitessaan. Katsoin kummissani Nugettiin, joka kohautti lapojaan äänettömäksi vastaukseksi. Hänkään ei tuntunut tietävän, mistä oli kyse. Tuntematon naaraskissa, joka näytti tuntevan Mouruposken kuin omat taskunsa, tuli meitä vastaan Mauin saarella satunnaisella rantatiellä.
"Sinut minä muistankin, Tiksu. Mitä Amizille kuuluu, ja Myylle? Siitä on jo niin kauan..." keltaturkki huokaili teatraalisesti ja pyöritteli päätään. Tiksun katse kylmeni.
"Myy kuoli vuosia sitten. En ole kuullut Amizista mitään pitkään aikaan."
"Voi, olen niin pahoillani. Lo siento, mi amor", Merzi sanoi ja näytti katuvan rempseää olemustaan. Rannalle laskeutui hetkeksi kiusallinen hiljaisuus.
"Mitä sinä teet täällä?" Nugetti kysyi Merziltä ja ojensi hieman tassuaan, sanoen samalla nimensä.
"Minä olen toiminut jo muutaman kuukauden ajan täällä eräässä kahvilassa kahvilakissana! Minun oli pakko lähteä kotoa, sillä asuin aivan Yhdysvaltain rajalla, ja tiedättehän", vanhahko naaras vastasi sipaisten Nugetin valkeapäistä tassua. Hän näytti hännänheilautuksella palmun varjossa olevaa penkkiä, jonne lähdimme suuntaamaan.
"Mahtaa olla rankkaa. Toisaalta tämä paikka on kyllä aika paratiisimainen", Tiksu totesi ja istahti varjossa nököttävälle penkille. Merzi naurahti ja nyökytteli päätään kiivaasti.
"Olen saanut uusia ihmisiä ja kissatovereita ympärilleni, enkä voisi olla onnellisempi. Koti on aina koti, mutta viihdyn täällä paremmin kuin hyvin."
Katseeni harhaili turkoosille ulapalle, jossa siinsi veneitä. Merzin oli varmaan ollut vaikea jättää kotinsa, vaikka asiat eivät olleetkaan siellä hyvin. Kuvittelin itseni jättämässä Mouruposken taakse. Kaiken, minkä ympärillä olin aina kasvanut. Ajatus tuntui pelottavalta. En voisi jättää kotiani ja ystäviäni, vaikka kieltämättä seikkailu paratiisisaarella olisi varmasti hauska!

Nugetin POV:
Tulenoranssi turkkini hulmusi merituulessa. Aallot kuohuivat valkoista venettämme vasten yhä uudelleen. Saarten kuumuus haihtui veneen kiitäessä aalloilla kauemmas rannasta, moottori jylläten tasaisesti. Makasin valkoisella nahkapäällysteisellä penkillä kannella. Tuhka oli käpertynyt viereeni ja katseli maisemia hymyillen, musta turkki rusehtavana auringossa kiiltäen. Tiksu seisoskeli pelastusliivit päällä veneen nokassa ja piteli kaksin käsin kiinni kaiteista ja nauroi veden pärskyessä päälleen.
"Mm, mukavaa tällainen lomailu", nau'uin siemaisten kaavittuun kookospähkinään tehtyä drinkkiäni. Saarten vihreät vuoret ja valkeat rannat jäivät taaksemme, ennen kuin veneemme kuljettaja hidasti. Hän kiipesi ulos ohjaamosta, beigeä lipallista lakkiaan kohentaen. Hän mongersi jotain englanniksi, johon Tiksu vastasi.
"Noh, kisut, kuunnelkaas. Hän kysyi, josko haluaisimme mennä sukeltamaan", hoitajamme tulkkasi. Pieni pulahdus trooppiseen veteen tekisi kyllä terää. Tuhkan pää ponnahti ylös.
"Joo! Tai siis, en osaa uida kovin hyvin, mutta..--"
"Ei se mitään. Pidämme kaikki kiinni köydestä pinnan alla", Tiksu tyynnytteli ja riisui sandaalinsa jaloistaan.
"Mennään. En ole ennen sukeltanut kuin Mouruposken lammessa kesäiltapäivisin", mourusin hilpeästi.
Veneen kuljettajan auttaessa meille happisäiliöt ja sukellusmaskit päälle, aloin tuntea pientä jännitystä mahanpohjassa.Tiksu oli pukenut itsensä kokomustaan märkäpukuun ja steppaili jännittyneenä ympäriinsä.
"Under the sea we shall. Ready?" kapteeni varmisti, hänkin pukeutuneena kummalliseen kokopukuun.
"Yes!" huudahdimme kaikki yhteen ääneen sukellusvermeidemme takaa. Kapteeni antoi minun ja Tuhkan tassuihin valkean, paksun köyden. Puristin valkeat, pehmeät tassuni tiukasti köyden ympärille, kun kapteeni talutti meitä valkean veneen reunalle, jossa oli kromatun metalliset tikkaat. Tuhkan karvat olivat jännityksestä pörrössä. Vaikka hän selkeästi olikin innoissaan, oli pulahdus tuntemattomien vesien alle pelottava ajatus hänenkin mielestään. Kapteeni asteli märkäpuku ja neonkeltaiset räpylät päällään reunalle, katsoi Tiksua sekunnin ajan ja hyppäsi alas. Köydessä tuntui hänen painonsa nykäisy, ja meinasimme lennähtää suoraa päätä hänen peräänsä. Sydämeni hakkasi rinnassani, kun kapteenin pää kohosi pintaan ja hän pyysi meitä tulemaan veteen.
"Kyllä me pystytään tähän, eikös?" mau'uin yrittäen kuulostaa rennolta. Tuhka nyökäytti sukelluskamojen peittämää päätään, kääntämättä katsettaan pois kapteenista. Menimme yhdessä veneen reunalle. Lämmin tuuli tuiversi naamaani.
Tuhka aloitti hiljaisen laskemisen: "Kolme, kaksi, yksi..."
Tönäisin itseni alas reunalta ja solahdin lämpimään veteen. Tunsin veden kohinan korvissani, kun painuin pinnan alle. Tuhkan siro keho pulahti viereeni. Toinen tassuni hapuili hänen tassuaan köydellä varmistaakseni, että hän oli turvallisesti kiinni. Kuplat pulpahtelivat näkökentässäni snorkkelistani. Tavoitin pienen tassun ja tunsin melkein isämäistä helpotusta siitä, että nuori kolli oli turvassa.
Tiksukin tuli räpylät edellä veteen ja nykäisi köydestä kerran ilmoittaakseen, että voisimme lähteä liikkeelle.

Meren alla oli kauniimpaa kuin olisin koskaan voinut kuvitellakaan. Kapteeni ei sukelluttanut meitä kovin syvälle, mutta silti vesi oli täynnään trooppisia kaloja ja kasveja, jotka rönsyilivät värikkäinä ympäriinsä. Valkoisen köyden varrella liikkuva laumamme lipui eteenpäin lämpimässä vedessä. Kapteeni käänsi katseensa meihin päin ja osoitti alaviistoon. Sinertävän kiven päällä oli kullanrusehtava meritähti.
Liikutin hitaasti tassuni näyttämään rauhanmerkkiä. Kapteeni näytti minulle vastaukseksi peukkua ja sukelsi sitten meitä hieman sivuun meritähden luota. Hykersin sukellusmaskin takana innoissani. En ollut koskaan nähnyt näin upeita ja outoja kaloja, en edes lukuisissa trooppisen ilmaston keittokirjoissani. Erään lilankirjavan kalan päässä oli kaksi tuntosarvia muistuttavaa piikkiä. Sen outo, ulkoneva silmä katseli meitä herkeämättä, kun se sinkoili ympärillämme. Uskallakin puraista minua korvasta, niin olet kohta sushina lautasellani, muodostin katseellani. Kala pötki lopullisesti pakoon, kuin ymmärtäen äänettömän varoitukseni. Yhtäkkiä Tuhka sätkähti rajusti ja melkein päästi irti köydestä paniikissaan. Hätäisesti hän nyki monta kertaa köydestä. Sille oltiin annettu erittäin selvä merkitys: pinnalle, nyt heti.
Tunsin Tiksun käden kiertyvän ympärilleni, kun hän lähti potkimaan itseään pintaan. Kapteeni oli helpotuksekseni auttamassa Tuhkaa ylös. Hämärä vedenalainen maailma vaihtui kirkkaaseen ulkoilmaan pinnalla. Kapteeni otti snorkkelinsa pois suustaan.
"What's the problem?"
Tuhka vapisi ja repi omaa snorkkeliaan kuonoltaan. Hänen silmänsä näyttivät hätäisiltä, kun hän yritti miettiä miten vastata.
"A... tyyyyydyn, tyyydyn, tyydyntyydyntyydyn--"
"Shark? Siis hai?" Tiksu pärskähti tunnistaessaan Jawsin tunnarin. Tuhka nyökäytti päätään rajusti.
"Missä muka?" sanoin epäuskoisena ja tähyilin maskin läpi merelle. En nähnyt kuin meren yllä kaartelevia lokkeja. Tuhka nosti maskinsa pois silmiltään ja osoitti tassullaan hieman kauemmas veden alle. Kapteeni vaikutti yhtä epäuskoiselta kuin minäkin auttaessaan Tuhkan Tiksun käsivarsille viereeni. Tunsin pennusta hohkaavan pelkotuoksun. Puskin kuonollani hänen korvaansa rauhoittavasti, kun kapteenimme sukelsi laineisiin.
"Ei siellä haita varmaan ole", Tiksukin yritti tyynnytellä ja haroi sormillaan mustaturkkisen kollin rintaa.
"Olipas! Minä näin, ihan omin silmin näin!" tuo maukui vastaan ja sävähti taas.
Kului hetki, ennen kuin kapteenimme palasi pintaan. Hän vaikutti huvittuneelta ottaessaan snorkkelinsa taas suultaan puhuakseen.
"Not a shark. Come and see. It's safe", hän sanoi. Laitoimme kaikki sukellusvarusteet takaisin päällemme ja epävarmoina palasimme pinnan alle. Kesti hetken taas tottua vedenalaiseen pimeyteen, joka syveni syvenemistään alaspäin. Kapteeni johdatti meitä köydellä Tuhkan osoittamaan paikkaan. Tunsin pennun tärisevän takanani vimmatusti.
Kapteeni osoitti hieman syvemmälle, jossa yllättäen näkyi hiekkaa. Pohja. Ja hiekan päällä lepäili jokin, joka näytti hailta, muttei aivan.
Delfiini! Sen kolmionmuotoinen selkäevä näytti erehdyttävästi hain selkäevältä. Harmaan veijarin ilme näytti nauravaiselta, kun se huomasi meidät. Se tahtoi vain lepäillä rauhassa, ei säikytellä viattomia kissanpentuja. Käänsin velmusti vihreiden silmieni katseen Tuhkaan. Epäilemättä nuoren kollin silmissä näkyi helpotuksen tulvahdus.

* * *
"No, miltä maistuu?" kysyin maiskutellen huuliani sileällä rantakalliolla istuskellen. Tiksu oli kellahtanut selälleen lämpimälle kivelle ja näytti nukkuvan. Minä olin pitänyt lupaukseni ja ostanut Tuhkalle ananasjäätelöä.
"Mm.. Vähän outo. Mutta hyvällä lailla", kolli maukaisi tyytyväisenä. Olimme selvinneet ehjin nahoin sukellusreissustamme, ja kapteeni oli käyttänyt meidät vielä jonkun ystävänsä luona näyttämässä paikallista kalastusta. Koitin pitää mahani kurinan kurissa, vaikka kalan tuoksu oli nenässäni vieläkin.
"Ja... maisk... näitäkö täällä kasvaa vain ympäriinsä?" kysyi Tuhka silmäillen vaaleankeltaista jäätelöä, joka näytti uhkaavasti loppuvan pian.
"Jep. Eikä maistu yhtään piikikkäältä", vitsailin ja lipaisin omaa pistaasijäätelöäni. Tuhka virnisti ja käänsi katseensa ulapalle.
"Tuolla oli kivaa. Olisi silti kiva mennä vielä uimaan, ilman mitään hengitysrojua."
"Haluatko mennä?"
Tuhka hotki yhdellä suullisella loput jäätelöstä kupistaan ja ponnahti seisomaan niin rajusti, että melkein liukastui kalliolla. Päästin kehräävän naurun ja huiskautin häntääni hyväntuulisesti.
"Tiksu, herätys", nau'uin sitten ja työnsin loppuosan jäätelöstäni tuon kuppiin. Tiksu avasi silmänsä raolleen ja haukotteli.
"Me mennään uimaan", Tuhka ilmoitti topakasti ja lähti sitten hyppimään kallioita alas kuumalle rantahiekalle, jonka aurinko paahtoi valkoiseksi. Hölmistynyt Tiksu jäi katsomaan. Heilautin päätäni heipaksi hoitajallemme ja lähdin seuraamaan pientä kollia. Kalliot ovat sileitä, ja niistä oli vaikea saada otetta. Sain kuitenkin tasapainoteltua itseni alas vedenrajaan, jossa Tuhka jo seisoi, tassut vedessä. Hän oli sulkenut meripihkanväriset silmänsä ja kehräsi.
"En tiennyt pitäväni uimisesta niin paljon", hän hymisi tyytyväisenä. Tassuttelin hänen viereensä veteen. Pohjan hiekka tuntui karhealta tassunpohjia vasten. Pienet kalat sinkoilivat rannassa ympäriinsä, ja kiljuvat ihmislapset yrittivät pyydystellä niitä. Amatöörit eivät taitaneet edes metsästyksen alkeita. Minulla oli sentään jo yksi taitopiste metsästyksessä, vaikka kieltämättä halusinkin enemmän. Jäykistin kehoni vedessä ja valmistauduin loikkaan.
"Katso mallia, Tuhka", sihahdin hiljaa, tavoittaen mustaturkin huomion. Jännitin takajalkojeni lihakset ja loikkasin eteenpäin. Kynteni tavoittivat pelkkää hiekkaa, kun läsähdin naama edellä suolaveteen. Pärskähdin turhautuneena. Tuhkan nauraessa vieressä ravistelin turkkini häpeissäni. Taitoni olivat pahasti ruosteessa.
"Hieno loikka, Nugetti", Tuhka hyrisi piruillen. Potkaisin takajalallani vettä hänen päälleen. Pentu rääkäisi säikähdystään.
"Mokomakin ilkimys", hän murisi hampaat irvessä. Työnsin kieleni ulos suustani ja heiluttelin päätäni. Pulahdin sitten kokonaan veteen ja kauhoin itseäni hieman kauemmas. Tuhka oli edelleen epävarma uintitaidostaan, mutta lähti perääni kostonhimoissaan. Tunsin lämpimät laineet vasten kylkiäni, kun polskuttelin eteenpäin. Huomasin lähistöllä matalamman veden kaisloissa ihmisten värikkään uimapatjan, joka oli jätetty vain ajelehtimaan. Suuntasin sitä kohti ja puuskuttaen ponnistin itseni sen päälle. Aurinko oli lämmitttänyt patjan värikkäät raidat lähes kuumiksi. Asetuin uuden laivani keulaan ja lähdin tassuillani melomaan patjaa kaislikosta Tuhkaa kohti, joka oli jäänyt hieman kauemmas kellumaan.
"Tuut tuut, pyydämme kaikkia matkustajia nousemaan laivaan", maukaisin saavuttaessani hänet. Nappasin Tuhkaa niskanahoista hampaillani ja kiskoin hänet kyytiin. Hän meni kyyryyn patjan keskelle.
"Haluan mennä katsomaan, mitä tuolla on", pentu vaati nyökäyttäen päätään syvempään veteen. Siristin silmiäni nähdäkseni paremmin. Totta tosiaan, siellä näkyi omituinen kohouma vedessä. Tuntui kuitenkin vaaralliselta idealta lähteä niin kauas rannasta. Mitä jos veneemme kaatuisi? Edes minä en jaksaisi uida niin pitkää matkaa. Tuhka kuitenkin oli jo aloittanut tassuillaan melomisen.
Huokaisten aloin meloa kohti kohoumaa, joka pian paljastui kasaksi kiviä.
"Mistäköhän nuo ovat tähän tulleet?" ihmettelin puuskuttaen. Tassuihin koski rankka melominen.
"Ei sillä ole väliä. Saisimmeko tämän patjan hilattua tuohon niin, että se ei lähtisi aaltojen mukaan?" Tuhka pohti ja silmäili kivikkoa. Hypähdin veneemme kyydistä lähimmälle kivelle, joka oli varsin laakea. Tartuin patjasta kiinni tassuillani ja kiskoin.
"Auta!" komensin, kun mustaturkkinen kolli jäi vain ihmeissään tapittamaan touhujani. Hän nyökäytti päätään ja teki siron loikan viereeni. Yhteistuumin saimme kuin saimmekin patjan kiskottua puoliksi kiven päälle, jolloin aallot eivät enää tarttuneet siihen mahdollisesti vieden sitä mukanaan. Heittäydyimme molemmat makoilemaan ilmalla täytetyn uimapatjan päälle aurinkoon. Oli niin lämmintä... Aaltojen loiske, lokkien kirkuna ja vaimea veneiden ääni tuuditti meidät molemmat pian uneen.

* * *
"Nugetti, herää!" Tuhka rääkäisi ja iski kynnet esillä minua poskeen. Loikkasin puoli metriä ilmaan silkasta säikähdyksestä. Sydämeni hypähti kurkkuun, kun laskeutuessani tassuni loiskahtivatkin veteen. Se oli viileämpää kuin ennen. Jäin avuttomasti roikkumaan etutassuillani patjaan, kun takaruumiini pulikoi vedessä. Keräsin voimani ja sain heittäydyttyä takaisin patjalle Tuhkan viereen. Jäin havainnoimaan ympäristöäni unisesti. Taivas paloi oranssimpana kuin turkkini. Aurinko oli laskemassa.
"Nukuimme liikaa! Tiksu on varmaan huolissaan", mustaturkki vieressäni inisi korvat luimussa. Laskin märän häntäni rauhoittavasti hänen selälleen.
"Sen kun mennään vain takaisin rantaan, irrotetaan patja ja...-"
Patja ei ollut enää kivikossa, jonne olimme sen hilanneet. Itse asiassa, minulla ei ollut mitään tietoa, missä ajelehdimme. Ainakaan emme lähtörannallamme.
"En minä tiedä minne meidän pitäisi mennä! Olemme varmaan hirveän kaukana!" Tuhka mourusi surkeasti. Ajatukseni laukkasivat ympäriinsä säikähdyksestä.
"Ööh, emme me varmaan kovin kaukana voi olla, eihän täällä ole kovin kovat aallot", sopersin. Koitin pysyä rauhallisena kämppikseni tähden. Olisi huono juttu, jos me molemmat menisimme paniikkiin. Kauempana siinsi sentään jokin ranta, jossa näkyi valoa. Emme siis jäisi yksin, olimmepa miten kaukana tahansa.
"Jaksatko auttaa minua melomaan tuonne? Voimme kysyä apua", ehdotin hengitellen rauhallisesti, jotta Tuhka voisi rauhoittaa itseään. Tuo nielaisi, mutta nyökäytti surkeasti päätään. Asetuimme eri puolille patjaa melomaan meitä kohti rantaa. Vesi oli viilentynyt päivänvalon mukana, mutta lämmintä se oli edelleen. Tuntui turvalliselta, että taivalla edelleen kirkuivat lokit ja palmut huojuivat ennallaan.
Saavutimme hetken päästä matalan veden, ja äänettömästä yhteisestä käskystä loikkasimme pois patjalta ja juoksimme täytta vauhtia kohti rannalla näkyviä ihmisiä. He istuivat ajopuusta tehdyillä tuoleilla nuotion ääressä ja katsoivat hämmentyneinä meitä.
"Help!" maukaisin kovaa. Ihmiset supisivat keskenään, mutta yksi heistä näytti ottavan minut tosissaan. Hän oli aikaisemman veneretkemme kapteeni, jolla oli kädessään olutpullo.
"Aloha! You lost?" hän tajusi heti. Minun oli tehtävä kaikkeni, jotta muistaisin sanoja englanniksi. Koulua käyneet kissat olivat opettaneet sitä minulle adoptiossa.
"Yes! What place is this?" henkäisin kauhuissani. Rantamaisema oli erilainen kuin majapaikkamme lähellä. Täällä rantaa reunustivat sankemmat puut ja pensaat.
"This is my friend's party. 'South-Joe's jungle beach' they call it."
Purin hampaitani yhteen, jotten olisi sännännyt ja läimäissyt kapteenia kynnet edellä naamaan. Tuhka seisoi kauhusta jäykkänä vieressäni, selkeästi ahdistuen havaijilaisen juhlaporukan tuijotuksesta. Nuotio rätisi ja loimusi kodikkaasti, ja kaikilla näytti olevan juotavaa.
"I don't know if Tiksu has a phone. We don't know where they are", sönkötin. Kapteeni katsoi kavereitaan ja sanoi jotain toisella kielellä. Tukeva mies nyökäytti päätään ja loi kädellään eleen, joka viittasi meitä istumaan.Töksäytin takamukseni rantahiekalle, samoin teki Tuhka, vetäen pörhistyneen häntänsä eteensä.
"I have their phone number from today. I can call them", kapteeni sanoi vetäen vanhanmallisen kännykkänsä esiin.
Oliivinruskean ihon omaava kaunis nainen tuli pahvilautanen kädessä minun ja Tuhkan luo. Lautasella oli hedelmiä ja keksejä.
"Eat with us. You will find them soon", hän sanoi mustanruskeiden hiustensa suojasta ja asetti lautasen eteemme. Nyökäytin päätäni kiitollisesti, kun nainen palasi paikalleen sen tukevan miehen viereen, joka ilmeisesti oli juhlien järjestäjä. Loin Tuhkaan merkitsevän katseen, jotta hän tajuaisi syödä. Pienikokoinen kolli näykkäsi lautaselta keksin, jonka päällä näytti olevan avokadoa. Kiedoin nuotion loimussa häntäni Tuhkan hännän ympäri rauhoittavasti. Olimme ehkä kaksin eksyksissä, mutta kapteeni soittaisi Tiksulle, ja löytäisimme hänet pian. Katsoin kauas viidakkomaiseen metsään, jonka auringonlasku värjäsi melkein tuliseksi.

TIKSUN POV:
"Have you seen these cats?" kysyin varmaan sadannetta kertaa - tai siltä se ainakin tuntui. Nainen katsoi kuvaa hetken, mutta pudisti päätään pahoittelevasti. Itku kurkussa tömähdin istumaan rantahiekalle, kun nainen lähti. Miksi olinkaan nukahtanut? Nugetti ja Tuhka eivät olleet vieläkään palanneet. Ei olisi pitänyt päästää heitä kaksin uimaan! Hehän olivat saattaneet vaikka hukkua.
En voinut istua maassa kuin hetken. Minun oli tehtävä jotain löytääkseni heidät. Jatkoin toivotonta kierrosta kännykässäni olevan kuvan kanssa, mutta se ei tuottanut mitään tulosta. Kukaan ei ollut nähnyt kissojani. Pieni toivonkipinä syttyi, kun erään saksalaisen lapsiperheen isä nyökkäsi.
"I saw zem earlier, but it was hours ago", hän sanoi. Kiitin häntä hiljaa, ja lähdin epätoivoisesti talsimaan kohti majapaikkaamme. Kuljin läpi kukkivan puutarhamme, mutta en jaksanut kiinnostua sen kauneudesta auringon laskiessa. Avasin puisen ovemme ja paiskasin sen perässäni kiinni. Kyyneleet silmissäni painelin suoraan sänkyämme kohti ja rojahdin sen päälle pala kurkussa.
Yritin muistuttaa itselleni, että he olivat fiksuja kissoja, mutta en saanut itseäni rauhoittumaan. Makasin sängylläni paikoillani varmaan viisi minuuttia. Yhtäkkiä havahduin kauheaan pärinään. Heitin pääni ylös ja katselin ympärilleni. Kännykkäni tärisi puista yöpöytää vasten. Ai niin - olin jättänyt sen taloon veneretken jälkeen... Kurotin käteni luuriani kohti ja katsoin soittajaa. Se oli omituinen numero, ei lainkaan tuttu. Sydämeni alkoi hakata. Inhosin puhelimeen vastaamista. Mutta entä jos se olikin Nugetti ja Tuhka?
Painoin vihreää luuria ja siirsin puhelimen arasti korvalleni.
"Hello, this is Tikkarisuu, right? It's me, Paco, your captain from earlier today", puhelimesta kuului miehen ääni.
"Hi, Paco. What's.. up?" sanoin väsyneesti puhelimeen. Oloni muuttui kertaheitolla paremmaksi, kun kapteenimme kertoi olevansa jollain rannalla, jonne kissani olivat päätyneet.
"God.. um, I'll be there. Uhh.." mutisin paniikissa kun etsin lompakkoani. Missä ihmeessä se oli? Voi helkutti, en voisi maksaa riksamatkaa, jos en löytäisi sitä. Lopulta nolosti löysin sen housujeni taskusta. Mutisin heipat hämmentyneelle Pacolle puhelimeen ja työnsin puhelimeni takaisin taskuuni. Säntäsin ulos ovesta kuin tuulispää.
"Taksi!" kiljuin rymistellen täyttä päätä puutarhan poikki ajotielle. Eräs riksakuski tööttäsi hätääntyneenä, kun meinasin juosta hänen ajokkinsa eteen. Selitin hätääntyneenä kyydillä olevalle pariskunnalle, että minun oli päästävä tällä minuutilla riksan kyytiin. Pariskunta katsoi minua kuin hullua, mutta nousivat ystävällisesti kyydistä. Heittäydyin heidän paikalleen penkille ja sopersin Pacon mainitseman rannan nimen hänelle: South-Joe's jungle beach. Kuski näytti hämmästyneeltä, mutta nyökkäsi ja lähti ajamaan. Matkustajan turvallisuus riksassa oli melkein olematonta. Tässä kyseisessä ajokissa ei ollut edes turvavyötä, vaan jouduin pitämään kiinni edessä olevasta penkistä. Kuski ajoi moottori räksyttäen täyttä päätä muun liikenteen sekaan, jota oli yllättävän paljon näin ilta-aikaan. Näpräsin kännykkääni hermostuneena, tietämättä mitä tehdä.
Matka tuntui kestävän ikuisuuden. Lopulta kuski pysäytti ajokkinsa tien viereen ja kääntyi minua kohti selittäen, että joutuisin jatkamaan jalan metsän läpi. Katsoin häntä kurkkuani myöten ärsyyntyneenä. Ei minulla ollut aikaa! Tyrkytin hänelle liian paljon rahaa ja hyppäsin kyydistä. Kuski osoitti oikean suunnan, jonne lähdin heti juoksemaan. Juoksin auringon hehkun tulipunaiseksi värjäämässä metsässä. Paljaita sääriäni läimi nahkeat ja piikikkäät lehdet, kun kompuroin eteenpäin. Maa oli juurien ja kasvien peitossa. Välillä jouduin hyppimään pienten purojen yli, tai raivaamaan tietäni tiheässä pensaikossa. Halusin vain kissojeni luo!
Vähitellen aloin kuulemaan vaimeaa ääntä, joka voimistui lähestyessäni. Joku soitti rannalla musiikkia ja ihmiset lauloivat. Lopen uupuneena, käsivarret, naama, sääret ja vaatteet hiessä ja kasveista tarttuneissa liassa kiskaisin viimeiset lehdet tieltäni ja kompuroin rantahiekalle. Kauempana näkyi nuotio, jonka ympärillä istui laulavat ihmiset, ja joku, joka soitti kitaraa. Näin myös tulenoranssin ja mustan kissan istuvan heidän joukossaan. Tein vielä viimeisen spurtin, kissojeni nimiä samalla rääkyen, kunnes saavutin joukon.
Paco nousi tuoliltaan ja kissani säntäsivät luokseni maukuen sanattomasti.
"You found us! What happened to you?" Paco kysyi katsellen ryvettynyttä yleisilmettäni.
"The jungle was.. an interesting experience", puuskutin halien kissojani kaikin voimin. Tuhka ja Nugetti puskivat itseään minua vasten. Onnestani huolimatta närkästyin suuresti, kun Paco kertoi huvittuneena, että rannalle oli ihan oikeakin tie, eikä minun olisi tarvinnut leikkiä Indiana Jonesia viidakossa. Kapteeni viittoi meitä istumaan rantahiekalle, jossa Nugetti ja Tuhka olivat hetkeä aiemmin istuneet. Polvet heikkoina lysähdin paikalleni ja jäin vain kuuntelemaan havaijilaisten laulua ja soittoa, joka oli täynnä iloa. Kaappasin kissani kainalooni ja siinä me kolme istuimme, nuotion loimussa Havaijin saarilla. Ja mikä tärkeintä, olimme yhdessä.

----
Huh, menipähän aikamoinen aika tämän valmistumiseen. Aluksi olin miettinyt, että tekisin matkatarinasta kaksiosaisen, mutta halusinkin tiivistää tämän yhden päivän seikkailuksi. :--> Jos siis saisi kisuille matkamuistot ja kenties kokemusmittariakin? South-Joe's jungle beach tuli muuten Sims 2 Autiosaaresta, jossa oli Etelä-joen viidakko, ja on aina yhtä hassua lukea Joe nimenä.

TARPEET:
+ Uni
+ Leikki
+ Nälkä (voi poistaa vaikkas vesimelonin Tuhkalta)
+ Hygienia (? Uiminen ? :--D)

Vastaus:

Oi, ihana tarina Havaijilta! Tarkat ympäristökuvailut ja "ammattimainen" sanasto takasi sen että lukiessa tuli ihan eksoottinen olo. .-D Hienoa että Tuhka ja Nugetti tulevat nykyään paremmin toimeen ja yhteiset puuhastelut lähentävät heitä aina vain enemmän. .-) Saittekin kokea kaikkea niin uusien makujen kuin sukeltelujen muodossa! Nugetilla ja Tuhkalla kävi tuuri kun he päätyivät eksyessään tutun kapteenin luokse joka pystyi ottamaan sitten sinuun yhteyttä ja kaikki päättyi hyvin. .-) Saat 86 penniä, ja kohotan tarpeet!

-Kasa

Nimi: Dora

17.03.2017 17:14
"Dora Dora Dora!" Vaahtera huusi korvaani hyppiessään päälläni. "Mitä nyt? Minua väsyttää eikä kellokaan ole kuin varmaan vasta kahdeksan…" mutisin ja yritin kaivautua syvemmälle sänkyyni. "No sellaista että tänään on perjantai, kello on puoli kymmenen ja minulta alkaa koulu tasalta! Etkä sinä ole vielä edes noussut antamaan minulle aamupalaa!" Kissa huusi ja kynsi peittoani. "Lopeta Vaahtera! Hyvä on minä nousen ja annan sinulle syötävää." Sanoin ja vedin peiton pois päältäni. Vaahtera hyppäsi ketterästi alas sängyltä ja istahti odottamaan, että nousen ylös. Vedin yökkörini päälle hupparin ja verkkarit, sillä olin liian väsynyt pukeutumaan. En ollut saanut viime yönä unta juuri ollenkaan. Etsin kaapista ruokaa ja löysin vain kanankoiven. "Ei meillä ole mitään ruokaa! Käydään kaupassa samalla matkalla kuin vien sinut koululle." Sanoin ja menin etsimään ulkovaatteitani. "Meillä on aina ruoka lopussa. Sinun pitäisi osata ennakoida tällaiset tilanteet, olet sentään aikuinen!" Vaahtis tuhahti. "En minä ole aikuinen eikä minun ole ennen tarvinnut huolehtia tällaisista asioista. Mennään nyt, ennenkuin myöhästyt." Huokaisin ja vedin pipon päähäni. Avasin oven ja lähdimme kävelemään ripeästi eteenpäin, jotta kerkeäisimme ajoissa.

Pysähdyimme marketin eteen. "Juokse sinä Vaahtera marketin läpi ja etsi itsellesi evästä. Minä odotan täällä." Sanoin ja annoin Vaahtikselle kolme penniä. Se nyökkäsi ja juoksi sitten sisään. Minä jäin seisomaan paikoilleni. Taisin olla aika huvittava ilmestys, sillä olin hyvin väsynyt, hiukset takussa, verkkarit ja takki päällä ja muutenkin ihan homssuisen näköinen. Onneksi ei mennyt kauaa, kun Vaahtera juoksi ulos kaupasta kanakolmio mukanaan. "Se oli nopeaa." Naurahdin. "Mennään nyt äkkiä, ennenkuin myöhästymme!" Vaahtera puuskutti ja lähti juoksemaan koululle päin. "Miten tuossa kissassa riittää noin paljon virtaa?" Ihmettelin ja lähdin juoksemaan sen perään.

"Elikkä sinullahan on tänään vain yksi tunti äikkää? Kerkeät siis tulla jo yhdeksitoista kotiin." Varmistin Vaahteralta, kun olimme tulleet koulun pihalle. Kellot eivät olleet vielä kerenneet soida, ja kissat leikkivät innoissaan ulkona. "Juu, mutta ajattelin lähteä Kyon ja Tenman kanssa laskemaan mäkeä koulun jälkeen. Ne on adoption kissoja, joihin tutustuin." Vaahtera selitteli. "Ai, no tottakai. Menkää vaan, kun lunta vielä on." Sanoin hymyillen. Vaahtera nyökkäsi iloisena, huikkasi moikat ja lähti juoksemaan koulun pihalle. Vilkutin hälle ja lähdin kävelemään takaisin päin. Ensimmäisenä minun olisi päästävä pesulle ja vaihtamaan vaatteet.

-Vaahteran näkökulma-
Juoksin koulun pihalle, ja aijoin mennä muiden mukaan leikkimään, mutta sitten muistin kanakolmion joka oli edelleen mukanani. Otin sen esiin ja muistin olevani edelleen erittäin nälkäinen. Niinpä jätin hankipallon tällä kertaa väliin syödäkseni kanakolmion. Haukkasin ensimmäisen palasen. Se oli hyvää. Hyvä että kerkesin syömään sen, ennenkuin kellot soivat. Työnsin viimoisen palasen suuhuni ja tassutin muiden mukana sisälle ja siitä äikänluokan eteen. Tervehdin Caddieta, joka vastasi tervehdykseeni, mutta emme sitten kerenneetkään jutella, koska opettaja tuli melkein heti ja menimme sisälle luokkaan. Istuin paikalleni ja hiljennyin kuuntelemaan opettajan selostusta kaikenmaailman superlatiiveista.

"Yleensä adjektiiveilla on aina sääntö, mikä määrää positiivin taipumisen komparatiiviksi ja superlatiiviksi. Esimerkiksi keltainen on keltaisempi ja keltaisin. Hauska on hauskempi ja hauskin. Mutta on myös poikkeuksia. Niinkuin sanalla hyvä. Joku saattaa sanoa myös hyvempi ja hyvin, mutta kieliopillisesti oikein olisi sanoa parempi ja paras. Jos siis joku joskus sanoo hyvempi tai hyvin, niin tiedätte sanoa että se on väärin. Caddie, kertoisitko, miten adjektiivi pitkä taipuu?" "Öh, pitkä, pitempi, pisin?" "Juuri niin. Entäs Vaahtera? Osaatko kertoa, miten huono taipuu? Vaahtera? VAAHTERA!" Nostin äkkiä pääni pupetilta. "Olen hereillä!" Huudahdin ja huomasin opettajan katsovan minua vihaisesti. "Villi Vaahtera Veetsu, olen kertonut sinulle että tunneilla keskitytään!" Opettaja toisti. Eikä ollut taaskaan ensimmäinen kerta. "Juu…" Mutisin hiljaa ja painoin pääni alas. Opettaja huokaisi ja kääntyi Yuin puoleen, joka kertoi oikean vastauksen. Yritin olla lopputunnin keskittynyt ja kuunnella opetusta.

Tunti kului yllättävän nopeasti, vaikka oletin sen tuntuvan ikuisuudelta. Koulun loputtua lähdin innoissani muiden mukana pihalle, mutta toisinkuin aika moni muu, minä jätin muiden pelit sivuun ja lähdin kokonaan pois koulusta. Minullapa loppui koulu jo nyt! Innoissani hyppelin Tenman ja Kyon luokse, jotka odottivat minua koulun ulkopuolella. "Hei Vaahtera! Oletko valmis?" Kyo kysyi minulta innoissaan. "Juu tottakai! Mennään!" Hihkaisin ja niin me lähdimme yhdessä juoksemaan kohti Naukukukkulan alla olevaa lampea.

Hyppelimme nätissä rivissä lammelle päin, kun hoksasimme jonkun kissan istuvan lammen viereisessä hangessa. Se oli Oili. "Hei Oili! Tulitko sinäkin luistelemaan?" Sanoin juostuani hänen luokseen. "Juu. Halusin tulla testaamaan uusia luistimia, mutta en halua luistella yksin." Hän valitti ja huokaisi. "Ei hätää! Minä, Tenma ja Kyo voimme luistella kanssasi!" Ehdotin. "Mitä enemmän meitä on, sitä hauskempaa on luistella!" Tenma sanoi. Hän ja Kyo olivat jo jäälllä ja pyörivät innoissaan. "Oikeasti? No sitten!" Oili ilahtui ja nousi ylös hangesta. Hän laittoi luistimet jalkaansa ja tuli perässämme jäälle. "Meillä ei ole luistimia, mutta onneksi pärjäämme näinkin!" Totesin ja potkin takatassuilla lisää vauhtia. Kyo tökkäsi Tenmaa tassulla. "Sinä olet hippa!" Se huusi ja lähti viilettämään toiselle puolelle lampea. Tenma pyöri hetken ympyrää, kunnes kääntyi minua kohti ja alkoi potkia vauhtia. Maukaisin pelästyneenä ja lähdin karkuun. Tenma sai kuitenkin Oilin kiinni, josta tuli hippa. Sen jälkeen hän sai minut, minä sain Tenman, joka otti tällä kertaa Kyon kiinni, ja niin edelleen. Lopulta minä olin taas hippa. Tenma ja Oili olivat toisella puolella lampea, mutta koska Kyo oli ihan lähellä, ajattelin ottaa hänet kiinni. Kyo lähti minua karkuun, joten minunkin piti pistää lisää vauhtia tassuihin. Sain hänet melkein kiinni, kun huomasin Oilin, joka ei ollut huomannut että minä olin hänen takanaan. Otin TOOSI paljon vauhtia, ja syöksyin kohti Oilia ottaakseni hänet varmasti kiinni. Otin hiukan liikaa vauhtia, koska kun olin jo ihan Oilin takana, en pystynytkään jarruttamaan vaan muksahdin Oilin päälle. "Voi ei anteeksi!" Huudahdin pelästyessäni että häntä sattui, mutta huomatessani Oilin nauravan, aloin itsekkin nauraa. Tenma ja Kyo liukuivat luoksemme. "Eikai teitä sattunut?" Tenma kysyi huolissaan, mutta huomatessaan meidän naurun hän rentoutui. Kierähdin pois Oilin päältä, jotta hänkin pääsisi ylös. "Jospa tehdään nyt jotain muuta kuin leikitään hippaa." Kyo ehdotti. "Mitäs me sitten tehdään?" Tenma kysyi. "Ollaan hankiliukua!" Kyo hihkaisi. "Mitä se on?" Oili kysyi noustessaan ylös. "Se on sellaista, että otetaan vauhtia ja liu'utaan suoraan lammen pientareella olevaan kinokseen!" Kyo selitti innoissaan. "Mutta siinä on tarkoitus, että kukaan ei jää alle." Hän lisäsi ja vilkaisi minua ja Oilia. "Joo, tottakai." Naurahdin.

"Minä en jaksa enää!" Tenma huokaisi ja liukui hitaasti kohti lammen reunaa, kunnes lysähti kinokseen. Me muut teimme samoin. "Olemme olleet luistelemassa jo vaikka kuinka kauan. Lähdetäänkö takaisin hoitolalle?" Oili ehdotti ja kierähti selälleen. "Joo. Minulla on nälkä." Mutisin ja nousin ylös. Kaivauduimme ylös hangista ja lähdimme kävelemään kohti hoitolaa. Olimme väsyneitä, kylmiä ja nälkäisiä, mutta ainakin kaikilla oli ollut hauskaa.

Työnsin hoitolan oven auki ja hyppäsin lähimmälle sohvalle makaamaan. "Täällä on lämmintä." Huokaisin. "Minun ja Tenman pitää mennä. Nähdään taas!" Kyo sanoi ja lähti Tenman kanssa takaisin adoptiolle päin. "Vaahtera, meidänkin pitäisi varmaan lähteä, ettei Dora ja Simssiliini huolestu." Oili muistutti. Nousin ylös ja pudottauduin lattialle. "Hyvä idea. Paljonkohan kello muuten on?" Mietin ja etsin katseellani lähimmän kellon. "Se on jo puoli kolme! Olimme ulkona melkein neljä tuntia!" Hämmästyin. "No niinpä! Mutta, minä menen nyt. Oli kiva luistella teidän kanssa, mennään joskus uudestaan!" Oili sanoi ja lähti sitten kohti heidän huonettaan. "Heippa Oili!" Huusin ja vilkutin hänelle. Lähdin toiseen suuntaan, koska halusin itsekin takaisin omaan huoneeseen.

Dora oli siellä ja rouskutti viimeisiä kookospockyja. "Kai sinä jätit minullekin muutaman?" Kysyin ja tönäisin oven takanani kiinni. "Tietenkin. Tässä olkaa hyvä." Hän ojensi minulle yhden. Kiipesin sohvalle hoitajani viereen ja otin herkun tassuihini. "Sinulla kesti kauan. Mitäs teitte?" Dora kysyi. "Ihan hyvin. Me menimme lammelle, ja sitten Oili oli siellä ja hän luisteli meidän kanssamme. Ensin olimme hippaa, kunnes minä vahingossa kaaduin Oilin päälle. Sitten me olimme hankiliukua, kunnes kaikkia alkoi väsyttää ja päätimme tulla takaisin hoitolalle." "Niin, juu… tehän olette Oilin kanssa aika saman ikäisiä?" "Oili on minua jonkun verran vanhempi, mutta joo, suunnilleen." "Ja ihan vaan kavereita?" "Dora!! Et sinä voi kysellä tuollaista! Olet ihan urpo. Mutta kyllä, me olemme ihan kavereita, luulisin." Tuhahdin. Dora alkoi nauraa. "Selvä, ei se minulle loppujen lopuksi oikeastaan kuulukaan." "Siinä olet ihan oikeassa. Nyt minun on kyllä päästävä käymään vessassa. Älä häiritse." Sanoin ja hyppäsin alas sohvalta päästäkseni käymään tarpeillani.

+ Ruokatarve (kanakolmion ja kookospockyt voi poistaa kaapista)
+ Liikkumistarve
+ Siisteystarve (lasketaanko hiekkalaatikon käyttäminen tähän?)

// Ja siinähän se oli. Loppu oli vähän töks, mutta eipä se mitään varmaan haittaa. Ja tästähän kai siis saa ensimmäisen palkin tohon äidinkieleen?

Vastaus:

Vaahterapa oli valppaana vaatimassa aamupalaa. .-D Hyvä että ehditte käydä kaupassa ennen Vaahteran koulupäivän alkua ettei kisun tarvinnut opiskella nälässä! Vaahtera vaikutti olleen vähän muissa maailmoissa äikän tunnilla, toivottavasti jotain teoriaoppia jäi silti hänen päähänsä. Oilikin pääsi viimein käyttämään niitä luistimia. .-D Kivaa että Vaahteralla oli useampi leikkikaveri, aikakin kului ihan hujauksessa! Saat 28 penniä, kouluplussaa Vaahteralle ja kohotan tarpeet. .-)

-Kasa

©2017 Kissahoitola Mouruposki - suntuubi.com