Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK



Tähän vieraskirjaan kirjoitetaan kaikki tarinat, kuten tavalliset hoitotarinat, taitotarinat, kerhotarinat, matkatarinat ja sen sellaiset.

Ennen tarinan lähettämistä sinun kannattaa kopioida se varmuuden vuoksi, jos vaikka nettisi sekoaa tai jotain muuta ilkeää tapahtuu, eikä tarinan lähetys onnistu.

Huom. Muistathan, ettet saa laittaa uutta hoitotarinaa ennen kuin edellinen on arvosteltu! Muuten joudut jäähylle hetkeksi aikaa.

 << <  4  5  6  7  8  9  10  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Kukka

04.12.2019 13:33
Luku seitsemän jossa olaan uudestaan koulussa.
~~~~~~~~~~~~~~~~~
Uusi koulupäivä oli alkanut. Sain nukkua tänään pitempään kun en ole reaali aineessa. Söin aamupalaksi sekasössö purkkiruokaa ja lähdin koululle päin. Tällä kertaa Kukan ei tarvinnut viedä minua sinne. Heräsin kuitenkin vähän ennen koulun alkua jotta voisin tehdä läksyt. Äidinkielessä piti kirjoittaa oma nimi kymmenen kertaa jonka tein ihan helposti. Ranskasta en ymmärtänyt hölksäsen pöläystä. Jotain juustosta ja croissanteista varmaan. Kun olin saanut läksyt tehtyä lähdin kiireesti kouluun päin. Koulun pihalla tapasin Melodeen. ”Moi Melodee, onko Cara koulussa?””Ei, hän on kipeä.” Melodee vastasi viekaalla katseella. Silloin Nala juoksi luoksemme. ”Moi!” Hän melkein huusi. Juttelimme vielä vähän kunnes piti lähteä äidin kielen luokaa kohti. Opettaja katsoi läksymme ja sitten opettelimme lukemaan. Opettaja ojensi jokaiselle saapasjalka kissa kirjan ja luimme vuorotellen. ”M-minä u-olen saapasj-jalka kissa.” Luin kun oli minun vuoroni. Kun olimme puoli välissä kirjaa kello soi ja matikantunti alkoi. En ollut ennen ollut matikan tunnilla mutta olin pyytänyt Kukaa opetamaan plus laskuja. Opettaja kertoi meille miten matikka toimii. Sitten hän antoi jokaiselle pienen paperin palan jossa oli laskuja. Minulla kesti kauan tajuta että kolme plus kaksi on viisi mutta sain kuitenkin paperin tehtyä ennen tunnin loppua. Kotiläksyksi tuli lukea tarina kolme pientä porsasta ja opetella kymppi parit. Aloin kerrata niitä jo koti matkalla ja luin kolme pientä porsasta ennen nukkumaan menoa.

Vastaus:

Tässä oli vissiin kaksi koulupäivää samassa? Voi Selleriä kun ranska ei yhtään selkene. .-/ Sentään äidinkieli tuntuu olevan helpompaa, ja matikkaankin kisu pääsi hyvin mukaan kun oli harjoitellut laskemista etukäteen. .-) Saat 4 penniä ja kouluplussaa Sellerille!

-Kasa

Nimi: Noora

04.12.2019 08:31
Selostamassa sekoiluja
22.10.19
~~~~~~~~~~~

Vatun nk ~
SIIS ARVATKAA MITÄ! MÄ PÄÄSIN TAAS SELOSTAAN!!! NIIKU OMFG!! TÄÄ ON SUPER SIISTIIIIII!!! JIIHHHAAAA!!!! TÄST TULEE NIIIIIIIIIIIN SUPER KIVAAAA!!!! JEEJEEE!!! Ja aika kivaa myös kun, siis tänne Mouruposkeen on tullu jotai kissoi avaruudest. Ja ne on aik kivoi. Ja tosi koolei ja makeit. Ja mä meen Mustikan kaa nyt puuhakammariin. Kun Noora anto luvan. Ja se on tosi hauskaa. Koska myös ne avaruuskissat Light ja Rex tulee täs meijän kaa sinne. Aika siistii. Ja me käytiin hakee Marjakin mukaan. Sekin on tosi kivaa. Koska nyt me kaikki pentuetoverit ollaan menossa leikkiin. Rexin ja Lightin kaa siis. Rex ja Light on tosi oudon värisii. Mut ne värit on just hienoi!! Mäki haluisin olla sen värinen! Mut mä oon vaa tylsä valkonen, pläääh. Tyhmäääää!!! Nyt me ollaan koht puuhakammarissa.
HEI MUSTIKKA! MITÄ SÄ TEET!!?
"Noniin anna se puheenvuoro muillekin!" Mustikka sanoo.
"Okei" mä sanon. Eiku hei! Ei mun noin pitäny sanoo. Voi eiii!! Ei oo reiluu, hei älä, älä vie, älä vieeee, ääääää...

Mustikan nk ~
"Oikeesti anteeksi mun sisko, se on vähän ylivilkas..." Sanon ja katselen siskoni ylös alas pomppimista, kun hän selittää jotain Lightille ja Rexille, vaikka he tuntuvat kuuntelevan juttua vain puolella korvalla, sillä nyökkäävät minulle. Vattu tuntui olevan hyvin innoissaan uusista tulokkaista, minä taas en niinkään, sillä uudet tuttavuudet... Noh. Ovat minulle hieman hankala juttu ensialkuun. Sanotaanko vaikka, etten ole niin innokas tutustumaan uusiin tuttavuuksien kuin Vattu. Tai Marja. Niin muuten, Marjakin oli tullut mukaamme, sillä olimme hakeneet hänet adoptiosta mukaan. Oli kivaa, että koko pentukolmikkomme oli taas koossa. Odessa oli kuulema varannut hänet, joten hyvän kodin hän ainakin saisi, sillä Odessa on minusta hyvin mukava ihminen, vaikka en edelleenkään uusien tuttavuuksien suuri fani olekaan. Minusta tuntuu, että meistä kolmikosta minä olen se ujo, mutta iloinen, Marja se vitsikäs ja seikkailullinen ja Vattu se hyökkäävin ja se sekobeko bläääläälää. Ja niin se varmaan onkin. Nyt kuitenkin annan puheenvuoron muille, sillä en halua kaapata koko tarinaa itselleni.

Joku random kertoja?? ~
Kissat saapuivat puuhakammariin, jossa ei ollut ketään muita.
"Tämä siis on puuhakammari, täällä on jos jonkinmoisia piiloja, salakäytäviä ja leluja!" Vattu muotoili sisaruskolmikon ajatukset sanoiksi.
"Veit sanat suusta!" Marja hihkaisi ja loikki istumaan sohvalle.
"Mitä te haluisitte tehdä?" tämä kysyi rennosti. Muutkin kissat kiipesivät istumaan sohvalle Marjan viereen.
"Ei me oikein tiedetä mitä te leikitte täällä Maassa, joten ehdottakaa te!" Light sanoi nyökäten kolmikolle.
"Piilohippaa piilohippaa piilohippaa!" Vattu kiljahti samantien.
"Okei, leikitään hippaa" Mustikka sanoi.
"Voin kertoa säännöt. Eli siinä yritetään ottaa toisia kiinni, Marja ja Vattu demostroikaa... Eikun siis näyttäkää. Vattu saa mennä piiloon, kas noin. Ja nyt kun Marja löytää hänet, Marjan täytyy yrittää saada Vattu kiinni, ja Vatun juosta karkuun Marjaa. Noin. Ymmärsittekö?" Mustikka selitti kärsivällisesti ja osoitteli tassullaan, kun Marja ja Vattu demostroivat pelin kulkua. Alienkissat nyökyttelivät.
"Okei! Sit alotetaan!" Marja hihkaisi.
"Kuka vika kyyryssä jää!" hän jatkoi, ja oli itse viimeinen kyyryssä.
"Jaha" Marja tuhahti ja alkoi laskea.
"1... 2... 3..."

"... 30! Täältä tullaan!" Marja kiljaisi ja lähti loikkimaan ympäriinsä kurkkien komeroihin ja hyllyihin. Yhdestä kaapista löytyi Mustikka, joka ei edes kerinnyt lähteä pakoon, kun Marja läppäisi häntä jo päähän etutassullaan. Seuraavaksi löytyi Rex, joka oli piiloutunut peiton alle piiloon, hän kuitenkin luikahti pakoon ilmiömäisen nopeasti, ihan kuin punainen katti olisi vain kadonnut. Marja jäi katselemaan hetkeksi ympärilleen, kunnes näki taas Rexin hännän luikahtavan kammarin nurkalla. Marja syöksyi Rexin hännän perään, mutta samassa se oli jo kadonnut.
"Mit...?" hän ehti aloittaa, kunnes huomasi Vatun pörröisen hännän heiluvan sängyn alla. Poikakissa hymyili voitonriemuisesti ja hiipi kohti Vatun häntää. Juuri kun hän oli loikkaamassa sen kimppuun, Vadelma ampaisi matkaan.
"Et saa kiinni nännännänää!" hän rallatti viilettäessään ympäri puuhakammaria. Hän juoksi niin kovaa, että ponkaisi välillä seinästä vauhtia.
"Kyllä minä sinut vielä hoitelen!" Marja huudahti ja säntäsi Vatun perään. Pitkän takaa-ajon jälkeen Marja sai lopulta Vatun kiinni ja he pysähtyivät huohottaen Mustikan luo.
"Rex ja Light ovat edelleen piilossa" Mustikka totesi.
"Ei me saada niitä ikinä kiinni!" Vattu piipitti.
"Tehdään yhteistyötä!" Marja sanoi tomerasti sisaruksien nyökytellessä.
"Teemme yhteistyötä!" Vattu ilmoitti kovaan ääneen. Vastausta ei kuulunut, mutta he huomasivat yläkerrassa heiluvaa Rexin hännän ja lähtivät piirittämään sitä kuiskuttelun jälkeen. Hän oli kyyryssä niin, ettei nähnyt kissakolmikolmikon tuloa. Ja kun he olivat tarpeeksi lähellä, kaikki loikkasivat koskettamaan Rexiä. Rex oli kuitenkin kadonnut ja Marja, Mustikka ja Vattu olivat yhtenä myttynä sikinsokin.
"Mitä?" Vattu älähti ja kampesi itsensä pystyyn.
"Minne Rex katosi?" hän jatkoi.
"Juurihan se oli tuossa, ja sitten vain pam ja se oli poissa!"
"En minä vaan tiedä. Jotain kummallista on kuitenkin meneillään" Mustikka tuhahti kivutessaan jaloilleen.
"Muuten, missä Light on?" Marja kysyi yhtäkkiä. Totta tosiaan, missä Light on? Kissat katselivat ympärilleen. Kaikki kaapit oli vedetty auki, kaikki kirjojen takaiset salaluukut oli katsottu, Light, ihan kuin se olisi kadonnut! Kissat tassuttivat alas sinne mistä oli lähdettykkin.
"Tulkaa pois piiloista!" Vattu huusi. Samassa Rex ilmestyi heidän eteensä, kuten Lightkin. Porukan pienin, Mustikka säikähti hieman, ja perääntyi.
"Mi-mitä?" Marja sopersi järkyttyneenä, eikä Mustikka edes saanut sanaa suustaan.
"Ainiin! Unohdimme mainita, että meillä on erityiskykyjä!" Light virnisti.
"Niin! Minä osaan teleportata, kas näin" Rex sanoi hymyillen ja teleporttasi paikasta toiseen muutaman kerran.
"Ja minä osaan muuttu näkymättömäksi, katsokaa!" Light hihkaisi, katosi, ja oli sisaruskolmikon takana, kun tuli taas näkyviin.
"Wau!" Mustikka, Marja ja Vattu henkäisivät yhdestä suusta.
"Te olette supersiistejä!" Vattu hihkui ja hyppi ylös alas tehden samalla pientä rinkiä.
"Mitä nyt leikitään?" Rex kysyi.
"Leikitään jotain teidän kotien leikkiä" Mustikka ehdotti.
"Joo" Marja ja Vattu kannustivat ajatusta.
"Okei!" Rex ja Light vastasivat yhteen ääneen vilkaisten toisiinsa hymyillen.

Kun leikit oli leikitty, kaikki kissat olivat aivan puhki ja nukahtivat yksitellen puuhakammarin sängylle makoillessaan siinä. Ja siinä ne sitten nukkuivat, viisi pientä pentua suloisesti kerällä ja hännänpäät nenällä.

//HOX kirjoitettu silloin, kun Light ja Rex olivat pikkupentu-ikävaiheessa!! //

Tarpeet ~

Kaikki ~
+Leikkitarve
+Unitarve

Vastaus:

Olipas söpö leikkitarina! Mukavaa kun koko sisaruskolmikko kokoontui, ja alienkissat toivat mukavan lisämausteen leikkiin. .-) Vatun sekoilu on edelleen ihanaa ja Mustikalla on myös söpöjä pohdintoja! Light ja Rex sitten "unohtivat" mainita erikoistaidoistaan, joopajoo pojat... Nyt jäi vaivaamaan että mitäköhän leikkejä alienkissoilla on tapana leikkiä kun siitä ei kerrottu! D-. Saat 21 penniä, ja kohottelen tarpeet. .-)

-Kasa

Nimi: Syrah

03.12.2019 22:43
Hoitotarina osa 1

Lunan nk

Tänään oli koulua! Olimme eilen illalla miettineet Syrahin kanssa yhdessä mitä opiskelisin ja päädyimme matikkaan,äikkään, historiaan ja latinaan. Kaikista eniten jännitti Latina. Olin kuullut joskus puhuttavan latinasta ja ilmoitin silloin, että haluan matkustaa sinne ja haluan vieläkin. Tassuttelin reippaasti keittiöön, jossa Syrah jo odottikin.
”Voidaanko me sitten matkustaa joskus Latinaan? Ja mikä on yhtälö?” kysyin.
”Ei latinaan voi matkustaa se ei ole maa ja yhtälö on esimerkiksi X+Y=8”, Syrah naurahti.
”Eihän, X+Y on äksy”, sanoin. Syrah pudisti vain päätään.

Lähdimme kouluun kymmeneltä. Syrah kertoi, että minulla olisi ensin latinaa sitten hyppytunti, koska minulla ei ollut taitoainetta ja viimeiseksi äikkää. Lähdin vielä hyvillä mielellä kouluun, mutta sitten alkoi tapahtua...

Latinantunti

Välitunnilla seisoin yksikseni. Kaikki muut leikkivät jotain, mutta kun en uskaltanut mennä mukaan. Koulun kellon pirahtaessa yritin seurata muita, mutta eksyin väentungokseen. Ketään ei ollut enää käytävillä enkä tiennyt yhtään missä minun olisi pitänyt olla. Etsin ja etsin oikeaa luokkaa, mutta sitä ei vain löytynyt. Tilanne alkoi tuntua toivottomalta, kunnes eräästä luokasta tuli opettaja.
”Etkö löydä luokkaasi?” opettaja kysyi. Nyökkäsin ja sanoin, että minun pitäisi olla latinan luokassa.
”No sepäs sattuikin, minä opetan latinaa”, opettaja sanoi.
”Ketkä muut opiskelevat latinaa?” kysyin.
”Ei ole muita, sinä olet ensimmäinen, joka opiskelee latinaa”, opettaja sanoi ja se laski hieman mielialaani. Olisin varmaan siis hyppytunninkin yksin.

”No nyt, kun olemme kahden, niin kysyisin miksi aloitit latinan opiskelun?” opettaja kysyi. Kerroin hänelle saman kuin Syrahille, mutta hänkin sanoi ettei latinaan voi matkustaa. Minä vielä matkustan sinne! Opettaja kysyi minulta, että osasinko kertoa nimeni latinaksi. En ollut aivan varma, kun olin lukenut sen kirjasta, mutta sanoin:
”Nomen mihi est Luna.”
”Hyvä”, opettaja kehui. Minun mielestäni latina oli kivaa ja helppoa, vaikken osannutkaan lausua kaikkea. Läksyksi tuli lopulta opetella sanomaan minä pidän jäätelöstä ja kirjoittaa pieni esittely itsestään.

Hyppytunti

Hyppytunnilla oli muutama muu oppilas. Melkein kaikki olivat tunneilla. En oikein tiennyt mitä tekisin, joten rupesin tekemään latinan läksyjä. Esittely stoppasi melkein heti. En muistanut mikä oli minä olen. Ja koska kukaan muu ei opiskellut latinaa ei voinut kysyä apua. Eräs kissa tuli luokseni.
”Mitä sinä teet?” hän kysyi.
”Duis congue sem”, vasta sanottuani lauseen ääneen tajusin, että oli puhunut latinaa. Voi hitsi vieköön! Mutta toinen kissa vain nauroi.
”Minä olen Niilo, entä sinä?” Niilo niminen kissa sanoi.
”Luna”, vastasin. Juttelimme hetken aikaa ja hän pahoitteli ettei voinut auttaa läksyissä. Kellon soitua ruokailun merkiksi lähdimme ruokalaan. Tarjolla oli kananugetteja. Minusta tuntui aina hirvittävältä syödä jotain toista eläintä.

Äidinkieli

Menimme tällä kertaa äidinkielen luokkaan yhdessä. Äidinkieli oli tooooosi tylsää. Meidän piti kirjoittaa, että mikä on erisnimi ja mikä yleisnimi, mutta kun kaikki oli minun mielestäni yleisiä. Esimerkiksi onhan Pete tosi yleinen nimi. (Minä uskon, että joku Pete oli tehnyt sen monisteen ja halusi vain olla tärkeä.) Äidinkielestä emme saanneet läksyä.

Koulumatka (kotiin)


Juttelimme vähän kaikesta Niilon kanssa ja haukuimme yhteistuumin äikkää. Yhtäkkiä taivaalta alkoi tulla jotain.
”Mitä se on?” kysyin ihmeissäni, kun jokin valkoinen tipahti nenälleni. Niilo kertoi sen olevan lunta. Todella omituista. Tämän niin sanotun lumen alla oli jotain liukasta ja kaaduin suoraan lumikasaan. Se oli kylmää kyytiä. En voinut olla nauramatta.

Hoitotarina osa 2

Olin ihan lumessa tultuani kotiin. Syrah antoi minulle mansikkatikkarin siksi että olin suorittanut ensimmäisen koulupäivän. Olipa jälleen kerran vauhdikas päivä!

Tarpeet:
Nälkätarve (-mansikkatikkari)

//Sopisiko tämä teematarinaksi? Ja miksi Lunalla näkyy sattumuksissa raivoisa rakstumine?//

Vastaus:

Lunan hupsunhassut mietteet on aivan ihania, x+y=äksy, ja Pete oli halunnut merkitä itsensä tärkeäksi äikän monisteeseen. XDD Harmi että Luna oli aluksi vähän yksinäinen, mutta loppupäivästä hän tutustui Niiloon. .-) Sopiipa hyvinkin teematarinaksi, ja sattumuksia ilmestyy aina toisinaan yllättäen kissoille, mutta jos et halua nyt mitään romanssia Lunalle voit vaan olla välittämättä siitä. ,-) Saat 11 + 5 = 16 penniä, ja lisään kouluplussaa ja kohotan tarpeet. .-)

-Kasa

Nimi: Ester

03.12.2019 19:46
1. Luku

Pimeys hiipi esiin puiden varjoista aivan yllättäen, eikä hennon lumikerroksenkaan heijastamasta vähäisestä valosta ollut juuri apua pimeälla polulla, jolla ei katulampuista ollut tietoakaan. Avasin puhelimeni sytyttääkseni taskulampun, mutta tietenkin akku oli jäätynyt pakkasessa. Tyypillistä. Yleensä minulla ei ollut tapana käydä kävelyllä, mutta tänään vastasatanut puuterilumi oli ajanut varmasti pahimmankin sohvaperunan ulos neljän seinän sisältä. Maisema oli suorastaan henkeäsalpaavan kaunis, aivan kuin joku olisi sirotellut tomusokeria joka puolelle. Ei kuitenkaan ollut ollut hyvä idea valita täysin tuntematonta lenkkipolkua, jolla en ollut kohdannut yhtään vastaantulijaa. Polun varrella ei ollut edes tienviittoja. Kaikki mitä näin oli paljaiden puiden taivaan ylle punoma katto, jonka raoista tuikki ensimmäisten taivaalle nousseiden tähtien heikko kajastus. Pakkanen nipisteli poskiani ja hento, mutta sitäkin hyytävämpi tuulenvire tunkeutui takin kauluksesta aina luihin ja ytimiin asti. Mieleni olisi tehnyt kääntyä takaisin, mutta edetessäni pidemmälle oli polun päästä alkanut kajastaa valoa. Tämä metsän keskellä sijaitseva valon lähde, luultavasti talo, sai uteliaisuuteni heräämään, joten kiihdytin askeliani jäätyneen soran rahistessa kenkieni alla.

Olin jo pienestä pitäen pelännyt pimeää, mutta jostakin syystä tuntui uteliaisuus tällä kertaa sivuuttavan mieleeni hiipivät kauhukuvat, kunnes kuulin oksan napsahtavan edessäni. Ääni ei ollut raskas, joten kovin iso siellä liikkuvan olennon ei pitäisi olla, rauhoittelin itseäni, mutta se ei paljoa auttanut. Pysähdyin ja hengitystäni pidättäen kuulostelin autiota metsää. Pöllön huhuilu kuului jostain kaukaa, mutta selvemmin erottui pienen pienten askelten rapina hiekkatiellä. Oliko kyseessä jokin eläin?
“Kuka siellä?” kysyin varovasti yrittäen pitää ääneni vakaana, mutta todellisuudessa sanat värähtelivät pelosta. Ääneni jäi kaikumaan puiden lomassa.
“Miau?” kuului varovainen vastaus jostakin ihan läheltä. Samalla hetkellä kuu purjehti esiin taivaanrannasta ja sen kelmeässä valossa näin polun reunalla, kohmeisten saniaisten suojassa kiiluvan kissan silmäparin. Huokaisin helpotuksesta, mutta vain hetkeksi, sillä kissan ääni kuulosti hyvin surulliselta. Ihan kuin se olisi huutanut apua.
“Mitä sinä täällä teet?” kysyin huolestuneella äänellä harpattuani parin askelen matkan kissan piilopaikalle. Kissa oli selvästi vasta pentu, sillä se oli hyvin pienikokoinen ja sen posket olivat pyöreät, karva pehmeää ja untuvaista. Pentu oli selvästi joutunut tarpomaan umpihangessa, sillä se oli korvista hännänpäähän lumen kuorruttama. Saatoin sieluni silmin kuvitella, kuinka pieni, hentokarvainen kissa tarpoi yksin syvässä hangessa. Pelkkä ajatuskin sai minut värisemään. Löytämäni kissa ei vastustellut puistellessani lumet sen turkista ja poimiessani miltei liian suloisen olennon syliini. Raukka parka tärisi kylmyydestä. Niinpä nostin sen takkini sisälle lämpimään ja yritin rauhoitella tärisevää pienokaista silittämällä sitä hellästi.
“Mi-minä eksyin”, kuului yhtäkkiä takkini sisältä. Oliko tämä jokin vitsi? Oliko kissaan piilotettu mikrofoni vai kuvittelinko kaiken? Yhdestä asiasta sentään olin varma; kissat eivät puhuneet.
“Puhutko sinä?” pakottauduin silti kysymään. Kurkistaessani kaulukseeni tutkaili kissa minua tarkasti suurilla, meripihkan värisenä kimmeltävillä silmillään. Sen turkki oli oranssiraidallinen, mutta tassut puhtaanvalkoiset kuin lumi.
“Kyllä…”, kissa piipitti. Tällä kertaa uskoin puhujan olevan se, sillä sen huulet liikkuivat. Tilanne ei tainnut olla kissallekaan miellyttävä, sillä tunsin sen sydämen pamppailevan nopeammin.
“Meillä kaikki puhuvat”, kissa sanoi ja osoitti pienellä tassullaan kohti edestäpäin kajastavaa valoa, “adoptiossa oli niin tylsää, että halusin lähteä pienelle seikkailulle, mutta en tiennyt, että täällä olisi näin kylmä.” Kissan puheet adoptiosta saivat pääni hieman pyörälle, mutta ilmeisesti se kuitenkin asui talossa, jota kohti olin suunnistamassa.
“Ei hätää, minä vien sinut kotiin”, lupasin pikaisesti ja painoin kiitollisena kehräävää kissaa tiukemmin rintaani vasten, ettei se vain kylmettyisi. Sitten pinkaisin juoksuun halki lumisen maan.

Nautin valoisuudesta päästyäni talon pihaan. Valkoiset seinät ja lumipeitteen saanut katto sulautuivat maisemaan, mutta ikkunoista kajastava lämmin valo teki rakennuksesta kutsuvan. Ovenpieleen oli rakennettu hieman hullunkurisen vino, mutta kuitenkin sympaattinen lumiukko. Sen porkkananenä oli pudonnut, joten kylmän lumen inhottavasta kosketuksesta iholla huolimatta nostin nenän takaisin paikoilleen. Sitten kokosin kaikki iloisuuden pisarat hymyksi kasvoilleni ja koputin napakasti oveen pientä kissaa yhä takkini sisällä suojaten. Jouduin odottamaan hetken ennen kuin kuulin askelia sisäpuolelta. Sitten ovi avautui kotoisasti narahtaen ja sen raosta kurkistivat ystävälliset kasvot.
“Hei! Käy saman tien sisään, siellä ulkona on varmasti hyytävän kylmä”, punahiuksinen nainen kehotti, mutta pysähdyin vielä kopistamaan lumet kengistäni ennen kuin astuin sisään lämpimään eteishalliin. Korkea katto ja kaunis valaistus toi mieleen prinsessalinnan aulan, mutta kyseessä taisi olla vain tavallisen, vanhan talon eteinen, jonka naulakkoon ripustin takkini. Talossa taisi kuitenkin asua paljon kissoja päätellen ilmassa leijuvista karvahahtuvista ja kynnenjälkien täplittämästä lattiasta. Millaisen hullun kissanaisen taloon olinkaan juuri astunut?
“No, mikäs sinut tänne johdatti?” oven minulle avannut nainen kysyi ja ohjasi minut istumaan nurkkaan asetellulle, muhkealle sohvalle, jonkas toiseen päähän villasukkiin ja lämpimään villapaitaan vuorautunut seuralaiseni istahti.
“Niin, minä löysin eksyneen kissan”, totesin ja nostin uneen vaipuneen pennun esiin lämpimästä kainalostani. “Se, öh, kertoi minulle asuvansa täällä ja täällä minä nyt olen.” Kuinka huvittavalta tuntuikaan myöntää ääneen kissa puhuneen minulle. Mitäköhän kissan ilmeinen omistaja minusta ajattelisi, kun kuvittelen kissojen puhuvan minulle ja muuta höperöä? Naisen ilme kuitenkin kirkastui äkisti, eikä kissan puhekyky tuntunut hänestä omituiselta.
“Ihanaa! Olin suunniltani huolesta, kun huomasin Ketun kadonneen”, nainen huokaisi helpottuneena, “se olisi varmasti jäätynyt kuoliaaksi, jos et olisi löytänyt sitä. Kiitos.”
Kettu, tapailin mielessäni. Nimi sopi kissalle kuin nenä päähän, olihan sen turkki oranssi kuin ketulla ja hännänpää tunnusomaisen valkoinen.
“Noh, ei se mitään”, vähättelin ja silitin Kettua, joka ummisti silmänsä nautinnosta. Rutistin sitä edelleen tiukasti, että kissa varmasti lämpenisi kunnolla, “mutta Kettuhan on sinun, joten minä varmaan tästä lähden…” Huomasin itsekin surun äänessäni, mutta olihan se ilmeistä; Kettu oli hurmannut minut ensi silmäyksestä lähtien enkä olisi mielelläni hyvästellyt persoonallista kissaa.
“Etkö haluaisi hyvästellä Kettua?” nainen tuntui lukeneen ajatukseni nauttiessani viimeisistä hetkistä löytämäni pennun kanssa, “sinähän voisit alkaa se hoitajaksi.” Olin hieman ymmälläni.
“Hoitajaksi? Olisiko siinä järkeä? Kettuhan on sinun ja vietät varmasti mielelläsi aikaa sen kanssa itsekin”, yritin perustella järkeäni käyttäen, vaikka sydämeni pohjasta toivoinkin, että olisin vain vastannut myöntävästi. Naisen suupielet kääntyivät pieneen virneeseen.
“Voi, ei Kettu ole minun”, nainen totesi, “olet saapunut Mouruposken kissahoitolaan ja adoptiossa on monta kissaa, jotka odottavat omia hoitajiaan. Kettu on yksi heistä.” Samassa mieleeni palasivat Ketun puheen adoptiosta ja siitä, kuinka tylsää siellä oli. Kun katsoin sylissäni kerälle käpertynyttä, tasaisesti tuhisevaa kissaa, ei minulle jäänyt vaihtoehtoja.
“Siinä tapauksessa alkaisin mielelläni Ketun hoitajaksi”, lausuin juhlallisesti ja katsoin naisen silmiin yrittäen tulkita hänen ilmettään, mutta se pysyi vakaana.
“Mahtavaa, tervetuloa!” hän riemuitsi, “minä olen muuten simssiliini.”
“Ester”, esittäydyin ja ojensin käteni muodollisesti vetäisten sen kuitenkin heti takaisin, sillä Kettu alkoi uhkaavasti valua kohti lattiaa. Ehdin kuin ehdinkin kuitenkin kaappaamaan kissan takaisin syliini ennen kuin se olisi muksahtanut kovalle, kylmälle lattialle.

Keskusteltuani simssiliinin kanssa hetken käytännön asioista ja vastaanotettuani tältä minun ja Ketun huoneen avaimen, olin nostamassa kissaa takaisin syliini, mutta huomasin, ettei se seissytkään enää lattialla vieressäni. Ehdin jo hätääntyä kissan karanneen takaisin ulos vaikka se olikin tunnustanut tehneensä tyhmästi aiemmin, mutta simssiliini ehti rauhoittaa suurimman hädän toteamalla, että oli lukinnut ulko-oven kissanluukun heti Ketun karattua ensimmäisen kerran.
“Minne se pieni riiviö on jo voinut ehtiä”, mutisin hieman tyytymättömänä kurittomaan hoidokkiini, mutta mieltäni kuitenkin rauhoitti se, että tämän rakennuksen Kettu tunsi paljon minua paremmin. Minun seisoessani avuttomana keskellä eteishallia oli simssiliini jo tarttunut toimeen ja kurkistanut pöydän sekä sohvien alle ja tarkistanut niiden selustat.
“Tässä huoneessa se ei enää ole, joten uskoisin kissasi karanneen yläkertaan”, simssiliini totesi pahoitteleva puna poskillaan, “siellä on esimerkiksi leikkihuone, jossa se taisi tykätä leikkiä edellisen hoitajansa kanssa.” Kiitin häntä vihjeestä ja huoneen avainta tiukasti kädessäni puristaen ryntäsin kohti yläkertaa vieviä portaita. Juoksin niin kovaa että olin kaatua nenälleni askelmia kavutessani, mutta selvisin kuin selvisinkin ruhjeitta toiseen kerrokseen. Edessäni aukeni käytävä, enkä tiennyt minne päin minun olisi pitänyt lähteä, mutta vasemmalta kuuluvat älähdykset saivat huomioni heräämään. Avasin varovasti melun käytävästä eristävän oven enkä aluksi nähnyt mitään epätavallista, mutta lopulta huomasin avaran huoneen perimmäisessä nurkassa Ketun, joka sähisi niin uhkaavasti kuin kykeni sitä kaksi kertaa suuremmalle apinalle. Takanaan kissa suojasi jotakin lelua, joka selvästi kuului leikkihuoneen varastoihin. En tiennyt, paljonko tuhoa kaksikko oli jo saanut aikaan, mutta vahingot valkenivat minulle katsellessani hieman ympärilleni. Lelulaatikkojen sisältö oli levinnyt ympäri huonetta ja lattiaan painunut uria kynnenjäljistä.
“Kettu!” huusin niin vihaisesti kuin vain osasin ja pieni kissa kääntyi katsomaan minua korvat luimussa, kasvoillaan häpeävä ilme. Apina vilkaisi minua yllättyneenä, heitti Kettuun vielä vihaisen katseen ja loikki sitten tiehensä. En tiennyt, kenen hoidossa se oikein mahtoi olla, mutta minä en ollut sen tekemisistä vastuussa enkä muutenkaan ollut varma, olisinko uskaltanut lähestyä hieman aggressiiviselta vaikuttavaa olentoa.
“Selitys, kiitos”, tiuskaisin Ketulle, joka selvästi tuntui vasta nyt tajuavan, millaisen sotkun oli aiheuttanut. Onneksi se kuitenkin näytti osaavan katua tekojaan.
“Minulla oli kana kynimättä Raimon kanssa”, kissa piipitti hiljaa ja katsoi nolona tassuihinsa, “mutta se aloitti, puolustin vain itseäni. Sitä paitsi lelu on kaikkien käytössä eikä vain sen. Anteeksi.” Puhuessaan kissani osoitti kohti kulahtanutta muoviankkaa, joka lojui edelleen lattialla. En oikein tiennyt miten minun olisi pitänyt menetellä. Oli ollut kissalta tyhmää karata tuolla tavalla ja päätyä vielä tappeluun jonkin raivopäisen apinan kanssa, mutta niin villi ja vapaa kuin kissa luulikaan olevansa, oli se silti pyytänyt anteeksi.
“Ymmärrän. Mutta et olisi silti saanut karata. Se oli todella tyhmästi tehty”, tapailin sanoja ja yritin olla mahdollisimman selkeä, että pieni kissa ymmärtäisi. Se tapitti minua uteliaana silmät avattuna pyöreiksi. “Pyysit kuitenkin hienosti anteeksi. Kunhan tämä ei toistu, on asia nyt loppuun käsitelty. Nyt siivoamme tämän sotkun.”

Kun leikkihuone oli taas puhdas, kävelimme vaitonaisina huoneellemme. Se oli heti ensimmäinen loputtomalta tuntuvassa ovien rivissä, mutta muistinkin simssiliinin maininneen saavamme asettua huoneeseen numero yksi. Ovea piti hieman kiskoa, että se aukesi, mutta ainakin ilma sisällä oli raikasta ja ikkunasta saattoi nähdä taivaalla loistavan kuun. Kettu tuntui unohtavan äskeisen välikohtauksen hetkessä, kun se säntäsi tutkimaan uutta kotiaan. Tutkittuaan joka nurkan huolellisesti, päätti pentu hypätä muhkealle sängylle, joka oli asetettu keskelle huonetta. Sen hyppy ei kuitenkaan kantanut ihan perille asti, vaan kissa jäi tasapainottelemaan reunalle. Lopulta se sai kuin saikin kammettua itsensä ylös mutta, mutta muistoksi ponnistelusta jäi peittoon pieni, terävien kynsien aiheuttama reikä. En kuitenkaan viitsinyt moittia pientä uteliasta kissaani enää enempää.
“Minulla on kova nälkä”, Kettu totesi ja istahti sängylle peseytyäkseen, “olisiko sinulla jotakin syötävää?” En ollut itsekään huomannut ajan kulua, joten totesin, että nälkä kurni jo minunkin vatsassani. Kaivelin reppuni taskuja, mutta en löytänyt muuta kuin palauttavaksi evääksi pakkaamani omenapiirakan palasen. Muistin simssiliinin painottaneen, kuinka tärkeää oli huolehtia terveellisestä ruokavaliosta etenkin pentujen kohdalla, mutta parempi syödä omenapiirakkaa kuin kärsiä nälästä. Huomenna menisin kauppaan ja ostaisin vaikka koko vihannesosaston tyhjäksi! Nyt en kuitenkaan voinut muuta kuin murtaa palasen piirakasta ja syöttää sen Ketulle. Kissa tarttui ruokaan ahnaasti ja söi osuutensa hetkessä pienillä, terävillä hampaillaan. Sekalainen seurakunta muruja varisi peitteen päälle, mutta en välittänyt siitä. Sen sijaan söin ripeästi oman puolikkaani piiraasta ja nautin siitä, kuin sen herkullinen maku levittyi kielelleni. Toivoin Ketun tunteneen samanlaista mielihyvää.
“Jos sinulla on vessahätä, voit käydä tuolla”, osoitin tassujaan omenapiirakasta nuolevalle kissalleni huoneen nurkkaan pystytetyn hiekkalaatikon. Kissa nyökkäsi ja hypähti melko ketterästi alas sängyltä. Se jäi hieman tasapainottelemaan alastulossa, mutta sai itsensä pidettyä pystyssä. Tehtyään tarpeensa Kettu tassutteli haukotellen takaisin sängylle. Olin patistamassa sitä unten maille, mutta kissa loikkasikin omatoimisesti sängylle, tällä kertaa hieman sulavammin ja käpertyi kerälle. Ei mennyt kauaakaan kun sen kyljet jo kohoilivat rauhallisen unen tahtiin. En voinut olla ajattelematta kauhistuneena, mitä kaikkea meille tulisi Mouruposkessa vielä tapahtumaan, jos tämäkin päivä oli ollut näin tapahtumarikas, mutta nukkuessaan Kettu sentään näytti rauhalliselta. Kissa oli varmasti kuolemanväsynyt seikkailustaan, mutta niin olin minäkin!

kävisikö tämä teematarinaksi, kun alussa seikkailtiin lumessa, vaikkakin vähän erilaisissa merkeissä?
+ hygieniatarve (hiekkalaatikolla käyminen)
+ nälkätarve (omenapiirakan palasen voi poistaa)
+ liikkumistarve (ulkona ja hoitolassa seikkaileminen)
+ unitarve (kävi nukkumaan tarinan lopussa)

Vastaus:

Pitäisi kai itsekin kokeilla onneaan ja lähteä pimeässä kävelylle, ties minkä kissahoitolan sitä sattumalta löytäisi! Oli selvästi kohtalon määrittämää että löysit Ketun ja toit hänet turvaan kylmältä. <3 Vaikka Kettu aluksi olikin varsin rauhallinen ja uninen hän ennätti karata jo toistamiseen ja aiheuttaa Raimon kanssa vähän sekasortoa leikkihuoneessa, mutta päästessänne viimein omaan huoneeseen rauhoittui tunnelma hieman. .-) Saat 39 + 5 = 44 penniä, ja kohotan tarpeet. Lisään vaikka sen joulukalenterinkin samantien. ,-)

-Kasa

Nimi: Odessa

03.12.2019 19:17
Joulukuu, vihdoin!
2-3.12.2019
*******************

"Nyyt mä tuun avaa joulukalenterin!" Kinuski huutaa.
"Nyt on Marjan vuoro avata" sanon.
"No höh!" Kinuski huokaisi pettyneesti.
"Marja! Tule avaamaan luukku!" huudan lempeästi. Ulkona sataa lunta, ja Noki tuijottaa Avan kanssa sitä ikkunalaudalta.
"Hoo!" Marja sanoo ja kipittää pienillä jaloillaan pienelle kynnykselle asti. Nostan Marjan kynnyksen yli.
"Hy tä havvaan!" Marja sanoo.
"Avaa vaan" sanon. Istun lattialle katsomaan, mitä sieltä tulee. Ava, Noki, ja Kinuskikin tulevat.
Marja avaa luukun.
"Huu!" Marja huudahtaa.
"Uupa uu hyvinkin!" sanon.
"Joku kilinä nauha!" Noki kiljaisee.
"Kaulanauha, ja tuossa on kiinni kello!" sanon ja kilisytän kelloa.
Sidon kaulanauhan Marjan kaulaan.
"He hon hiehho!" Marja sanoo innoissaan.
"Nii o!" Ava kommentoi.
Pian kilisevä kissanelikko, ja minä, pääsemme ulos.
"Täällä on paljon lunta!" Kinuski kiljuu. Kissat hyppäävät lumihankeen.
"Iik! Niin kylmää!" Noki huutaa.
"Mä en löydä enää itteäni!" Kinuski kirkuu.

Tarpeet:

•liikkumistarve (juokseminen ja leikit)
•leikkimustarve (leikit)
•iloisuustarve (jos semmonen tarve olis XD, mut mielialaa +)

(Tämmönen lyhyt)
Yää on kans se teemaviikko tarina.

Vastaus:

Kiva että kalenterista tullut kellonauha pääsi heti käyttöön! Lumessakin riitti ihmettelemistä, Kinuskikin meni hukkaamaan itsensä. .-DD Saat 2 + 5 = 7 penniä, ja kohotan tarpeet. .-)

-Kasa

Nimi: Patukka

03.12.2019 16:52
6. Luku, jossa saadaan uusi kisukamu

Patukka makaili sohvalla ja luki kirjaa. Cara istui hänen vieressään hyräillen jotain hyvin epävireistä.
”Hei, hetkinen! Meidän täytyy mennä!” Patukka muisti ja hätkähti yhtäkkiä vilkaistuaan kelloa. ”Minä sovin tapaamisen simssiliinin kanssa.”
”Mihin?” Cara uteli kiinnostuneena seuraten kiihtynyttä hoitajaansa ulos huoneesta käytävälle.
”Näet sitten”, hoitaja vatsasi salaperäisesti. Pikkupentu kurtisti kulmiaan mutta pysytteli kuitenkin Patukan kintereillä. ”Liittyykö tämä nyt jotenkin niihin tavaroihin, jotka ostit kaappiisi mutta ne eivät olleet minulle?” kissa kysäisi, mutta hänen hoitajansa ei vastannut eleelläkään, jatkoi vain eteenpäin harppomista. Pian he olivat suuren oven edessä, missä simssiliini odotti jo.
”No niin. Sitten mennään”, Mouruposken johtaja totesi ja avasi oven varovasti. Kolmikko astui sisään suureen huoneeseen, jossa vilisi eri ikäisiä, kokoisia ja värisiä kissoja. Joku kylpi, joku söi, joku leikki, joku nukkui. Tämä oli Adoptio. Patukka ja Cara seurasivat simssiliiniä, joka kehotti heitä seuraamaan. Nainen johdatti tytön ja kissan yhden huoneen suuren pöydän luo. Pöydän päällä istui tyttökissa täysin keskittyneenä vihkoon hänen kädessään, pentu näytti piirtävän sinne jotakin. Ulkonäöltään tämä kissa vaikutti aivan Selleriltä, iältään taisi olla suurin piirtein saman ikäinen kuin Cara, ehkä hieman nuorempi.
”Patukka ja Cara, tässä on Melodee Mansikoiden Mussuttaja Nurinkurinen”, simssilini kertoi. ”Melly, tässä ovat Patukka ja Cara.”
”Saanko kutsua sinua Melodeeksi?” Patukka kysyi kissanpennulta, joka vain kohautti olkiaan. ”No vaikka. Ei minua kukaan koskaan miksikään kutsu”, Melodee totesi, muttei nostanut katsettaan vihkosesta. simssiliini huokaisi. ”Melly, Patukka on sinun uusi hoitajasi”, hän selitti uupuneena. Nyt Melodee nosti ihmetyksestä suuret silmänsä ja kiljahti täysin samaan aikaan Caran kanssa: ”MITÄ?”
Cara kuulosti innostuneelta, Melodee järkyttyneeltä. Pian hän kuitenkin sulatteli asian ja ilme vaihtui iloiseksi. ”Ihan oikeastiko?”
simssiliini nyökkäsi. ”Juu, kyllä. Mutta minun täytyy nyt mennä, pärjäilkää!”
Patukka nielaisi ja kääntyi Melodeen puoleen. ”Tule, mennään!”

”Täällä on hienot värit”, Melodee totesi, kun astui uuden hoitajansa ja Caran kanssa sisään huoneeseen, joka olisi nyt myös hänen huoneensa.
”Jep, eikös? Minunkin mielestäni tämä on suloinen”, Patukka myönsi. ”Mutta. Pääset kouluun ja johonkin kerhoon mihin haluat!”
Melodeen ilme kirkastui. ”Kiva!”
”Tässä on sinulle myös lelu”, Patukka hymyili ja ojensi uudelle kissalleen ruskean nallepehmolelun.
”Kiitos”, kissa henkäisi ja katseli lelua lumoutuneena.
”Sen nimi voisi olla Pörrö tai Tupsu”, Cara ehdotti ja katseli Melodeen nallea kiinnostuneena.
”Sen nimi on Suklaa eikä mikään Pörrö”, Melodee kivahti. ”Tämä on minun leluni eikä sinun.”
”Ne olivat vain ehdotuksia”, toinen kissa puhahti, kääntyi kannoillaan ja marssi mielenosoituksellisesti sohvalle mököttämään. Melodee tuhahti ja meni tyynykasan luokse leikkimään Suklaalla. Patukka katsoi vierestä tätä tapahtumaa ymmällään, ja lopulta hän päätti istahtaa Caran viereen sohvalle.
”Cara. Ymmärrän että tämä on sinulle vaikeaa, mutta sitä se on Melodeellekin. Tahdon että te ystävystytte ja Melodeella olisi hyvä olla. Autanko minua?” Patukka kysyi ja katsoi kissaansa merkitsevästi.
”Joo. Mutta pääsenko minäkin sitten kerhoon?”
”Toki”, hoitaja nauroi ja nousi sohvalta ylös. Seuraavaksi hän suuntasi Melodeen luokse.
”Haluatko tikkarin?” tyttö kysyi vain suoraan, ja kissa nyökkäsi vaitonaisena. Patukka kävi hakemassa kaapiltaan punaisen tikkukaramellin ja nähtyään Caran ”kohta räjähdän ja alan kiljua” -ilmeen kiiruhti äkkiä hakemaan hänellekin tikkarin. Sitten kisut leppyivät ja nuolivat namejaan, Patukka asteli itseensä tyytyväisenä sängyn luokse lukemaan. *Päivän hyvä työ tehty!*

// Caran tarpeet:
+nälkätarve (- 1x mansikkatikkari)

Ja Melodeen:
+leikkimistarve
+nälkätarve (- 1x mansikkatikkari

Vastaus:

Ihana kun sekä Cara että Melodee huudahtivat yhteen ääneen "mitä?" adoptio-uutisen tullessa julki. .-D Voi Melodeeta, pentu on selvästi vähän turhautunut, mutta ehkä uusi hoitaja ja kisukaveri saavat hänet ajan kanssa paremmalle mielelle. .-) Saat 9 penniä, ja kohotan tarpeet!

-Kasa

Nimi: Kuura

03.12.2019 06:53
Luku 11 Kehitystä näköpiirissä (Niilon koulusponsorina) tiistai

Minulla on tänään kaksi tuntia koulua. Minulla on äidinkieltä ja matikkaa sekä niiden välissä ruokatunti. Odotan enemmän matikan tuntia, koska äidinkieli ei vain ole minun juttuni. Opettelemme, mitä sanoja kuuluu kirjoittaa erikseen ja mitä yhteen. Minun mielestäni, niissä ei ole mitään järkeä. Niitä ei pysty tunnistamaan kunnolla mistään.
“Niilo, kirjoitetaanko joka päivä yhteen vai erikseen?” opettaja kysyy äkkiä minulta.
“Ööm, yhteen?” veikkaan varovasti.
“Joka päivä kirjoitetaan erikseen”, hän korjaa vastaukseni, “entä mustaturkkinen?”
“Erikseen?” arvaa ujosti, koska minulla ei todellakaan ole mitään tietoa.
“Valitettavasti se kirjoitetaan yhteen”, opettaja korjaa minun vastaukseni taas.
“Eihän näissä ole mitään järkeä”, mutisen ja tuijotan edessäni olevaa tehtäväpaperia.
“Yrittää nyt tehdä se moniste, jonka olen teille jakanut.
En varmasti tee, koska en kuitenkaan saa yhtäkään oikein. En vain ymmärrä, mistä nämä voisi tietää. Jalkapallo kirjoitetaan, yhteen, sen tiedän, mutta muusta en ole todellakaan varma. Nämä ovat muutenkin ihan tyhmiä tehtäviä.
“Muistakaahan, jos sanojen väliin saa laitettua adjektiivin niin, että se kuulostaa järkevältä, sanat kirjoitetaan erikseen”, opettaja kertoo pian neuvon.
“Oisit heti sanonu”, möläytän ehkä vähän liian kovaan ääneen, koska lähes kaikki luokassa olevat oppilaat kääntyvät katsomaan minua.
Se hävettää minua vähän, mutta nyt ainakin luulen ymmärtäneeni tämän tehtäväni. Tosin pelkään että tulen edelleen tekemään kaiken väärin. Alan asettamaan adjektiiveja sanojen väliin testatakseni, miten se oikein toimii.
“Linja pitkä auto”, sanon hiljaisella äänellä, “ei toimi.”
Kirjoitan sanan yhteen ja menen eteenpäin:”Joka tyhmä päivä, toimii.”
Tällä tavalla minusta tuntuu, että saan jopa jotain oikein. Olen ainoastaan hidas. Onneksi tämä ei ole mikään nopeuskilpailu. Ehdin jopa aloittamaan seuraavan tehtävän, jossa pitää keksiä yhdyssanoja. Ensimmäisessä kohdassa yhdyssanan pitää alkaa sanalla maali.
“Maalivahti, maalialue, maalitaulu, maalipurkki”, kirjoitan innoissaan listaa.
Sanojen keksiminen on hauskaa. Minusta tämä on paljon kivempi tehtävä kuin tuo ensimmäinen. Tehtävän toisessa kohdassa sanan pitää loppua sanaan pallo.
“Jalkapallo, käsipallo, koripallo, pesäpallo, tennispallo, lentopallo, sulkapallo”, tämä on todella helppo kohta, koska on monia erilaisia palloja.
Kolmannessa ja viimeisessä kohdassa pitää keksiä yhdyssanoja, joissa on kolme sanaa. Joudun hetken miettimään, onko sellaisia sanoja edes olemassa.
“Jalkapallokenttä, lentopalloverkko, rautatieasema”, kirjoitan lopulta vähän epäröiden viimeiseen kohtaan.
Monisteella on vielä yksi tehtävä, jossa pitäisi käyttää tämän tehtävän sanoja lauseissa, mutta en ehdi edes aloittaa sitä, koska kello soi. Opettaja kertoo, että koko moniste pitää olla tehtynä seuraavalle tunnille.

Menen ruokalaan Nellan kanssa, koska en onnistu näkemään ketää muita tuttuja. Tänään on ruokana riisiä ja kanakastiketta. Tykkään siitä, joten kasaan lautaselle paljon riisiä sekä kastiketta. Etsin pöydistä kaksi vapaata paikkaa. Nella tulee istumaan vastapäätä minua. Hänellä on paljon vähemmän ruokaa kuin minulla.
“Jaksatko sä oikeest syödä ton kaiken?” tyttö kysyy yllättyneenä.
“Jaksan”, vastaan lyhyesti.
Minusta puolestaan näyttää, että Nellalla on ihan liian vähän ruokaa lautasellaan. Toisaalta hän on tyttö ja muutenkin ehkä vähän minua pienempi. En kuitenkaan viitsi alkaa asiasta kyselemään. Ehdimme ruuan jälkeen vielä vähäksi aikaa leikkimään ulos hippaa ennen toisen tunnin alkua.

Matikan tunnilla pääsen miettimään erilaisia kerto- ja jakolaskuja. Kertotauluja pitäisi kuulemma opetella ulkoa, jotta myöhemmät laskut olisivat helpompia. En kyllä täysin ymmärrä, mitä niiden ulkoa opetteleminen oikeasti auttaisi. Saamme keksiä pareittain toisillemme helppoja laskuja päässä laskettavaksi. Minä saan parikseni punaisen kissan, joka esittäytyy Rexiksi.
“Paljon on 2x4?” kysyn puniaselta kissalta ensimmäisenä.
“Ööm 8”, Rex vastaa vähän epäröiden, “laske 3x8.”
“Se on 24”, vastaan vähän epäröiden ja päätän antaa alienkissalle oikeasti haastavan laskun vähän niin kuin kostoksi, “paljon on 20 : 4?”
“5, mutta sä saat laskee 24 : 8”, Rex antaa minulle nopeasti uuden laskun.
Lasken varovasti sen olevan kolme. Kun olemme tehneet tuota tarpeeksi pitkään, saamme uusia tehtäviä. Ne näyttävät todella vaikeilta, koska niissä on numeroiden lisäksi paljon tekstiä. Joku möläyttää niiden olevan sanallisia tehtäviä.
“Onnilla on 12 luumua. Hän jakaa ne kahden kaverinsa kanssa tasan. Kuinka monta luumua kukin saa?” luen tehtävän hitaasti hiljaisella äänellä.
Osaan lukea jo jotenkin, mutta mielessä lukeminen on vielä liian vaikeaa. Tuijotan tekstiä ja yritän miettiä laskua. Lopulta kirjoitan tehtävän alle 12 : 2. Katson numeroita ja tekstiä hetken. Korjaan kakkosen kolmoseksi. Lasken tehtävän viereen piirrettyjen luumujen avulla. Kirjoitan vastaukseksi, että jokainen saa neljä luumua.
“Ellalla, Ellillä ja Eevillä on jokaisella 3 nukkea. Kuinka monta nukkea tytöillä on yhteensä?” ymmärrän heti tehtävästä, että nyt kuuluu kertoa eikä jakaa.
Tyttöjä on kolme ja jokaisella on kolme nukkea. Kirjoitan paperiin kaksi kolmosta jättäen niiden väliin vähän tyhjää tilaa. Merkitsen laskun kertolaskuksi. Saan vastaukseksi hetken mietinnän jälkeen, että tytöillä on yhteensä yhdeksän nukkea. Teen lopputunnin samantyylisiä sanallisia tehtäviä. Kun tunti loppuu, olen tehnyt yllättävän monta tehtävää. Minusta myös tuntuu, että luen nyt entistä sujuvammin.

Vastaus:

Hahapua, minulla oli ihan liian hauskaa kun Niilo käytti yhdyssana-tehtävässä apunaan adjektiivia "tyhmä". .-DD Sentään Niilo oli hyvä keksimään sanoja vaikka yhdyssanat eivät hänen vahvuutensa olleetkaan. Matikan laskut sujuivat sentään hyvin, Niilo oivalsi jopa sanallisten tehtävien idean vaikka lukeminen vaikeuksia tuottikin. En vielä ehtinyt tehdä Rexille todistusta joten hän saakoot tästä myös vähän kouluplussaa, ja Niilo myös tietty! Pennejä saat 16. .-)

-Kasa

Nimi: Kukka

02.12.2019 19:16
Luku kuusi jossa koulun käynti alkaa.
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
//Tämä alku on kun valmistaudumme kouluun ja sitten alkaa sellerin koulupäiväkirja//

”Selleri~ herää, on koulu aamu.” Kuiskasin lempeästi Sellerin korvaan. Heti kun olin päättänyt lauseeni Selleri pongahti sängystä ylös. ”Voitko pestä hampaani?” Selleri kysyi nopeasti. Olenkohan silti aamupöpperössä? Suostuin silti ja ilman yhtään huutamista tai potkimista sain pestä Sellerin hampaat. Hammaspesun jälkeen Selleri alkoi panikoida. ”Mitä jos kukaan ei tykää minusta? Mitä jos minä en osaa mitään? Minulla ei ole myöskään koulutarvikkeita! Mitä jos...” ”Selleri! Rauhoitu, ei sinulla ole mitään hätää ja minä ostin sinulle koulu tarvikkeet.” Kaivoin samalla kaapista esille muisti vihkon ja kyniä. Sellerin silmät laajenivat kun se katsoi koulutavaroitaan. ”En ehtinyt ostaa laukkua, olen pahoillani.” Ojensin vanhan nahka laukun jonka olin ottanut mukaan kotoa. ”Kiitos kiitos kiitos!” Selleri sanoi hyvin iloisesti. Pakkasin nopeasti koulu tavarat laukuun ja lähdimme kävelemään koulu kohti. ”Perillä ollaan.” Sanoin Sellerille. Hän näytti hyvin pelokkaalta. ”Muuten,tein ensimmäisen päivän kunniaksi voileivän sinulle.” Ojensin sämpylän Sellerille. ”Minun kannataa lähteä,muuten muistatko lukujärjestyksesi?” ”Opettelin sen ulkoa.” Selleri vastasi tarmokkaasti.”No,heippa sitten!”

Sellerin koulupäivä kirja
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Lähdin koulun ovia kohti. Oli mukava talvi päivä. Istuin penkille odottamaan että koulu alkaisi. Otin esille muistivihkoni ja aloin harjoitella kirjottamista. Sitten musta valkoinen kissa tepasteli luokseni. ”Kuka sinä olet?” Hän sanoi kylmällä äänellä. Ennen kun ehdin vastata Cara tuli mustavalkoisen kissan viereen. ”Selleri! Sinäkin tulit kouluun!” Cara sanoi yli innokkaasti. Juuri sillä hetkellä kello soi ja koulu alkoi.
Ensimmäiseksi oli ranskaa. Lähdin Ranskan luokaa kohti.
En ymmärtänyt sanaakaan. Siellä puhutiin minun mielestäni siansaksaa ja tätä sanotaan ranskaksi. Sain kuitenkin puhua Caran kanssa. Se on niin söpöä kun hän pälpättää. Sitten tuli kuvista. Cara meni toiseen luokaan. Kun astuin luokaan siellä oli vain yksi oppilas ja se oli Nala! Tunsin hänet ennestään joten juttelimme samalla kun teimme makarooni kaulakoruja. Opettaja oli kiltti ja antoi meidän jutella kunhan teimme työtämme. Kun kello soi juoksimme Nalan kanssa ruokalaan. Siellä oli sekasössöä mutta onneksi Kukka oli tehnyt minulle eväs leivän. Cara ja se toinen musta ja valko karvainen kissa tulivat istumaan kansamme. ”Minä olen Melodee. En ehtinyt esittäytyä aikaisemmin.” Melodee vastasi viekkaalla äänellä. ”Minä olen Selleri.” Vastasin ystävällisesti. Olin juuri ehtinyt syödä ruokani kun kello soi. Viimeinen tunti! Opettelimme kirjoittamaan. Minä osasin kirjoittaa oman nimeni. Se oli vähän vinksallaan mutta siinä kuitenkin luki Selleri. Caralla oli vähän vaikeuksia joten autoin häntä. Koulupäivä loppui ja lähdin kävelemään kotiin kavereitteni kanssa. Caran ja Melodeen piti jäädä kaksi kymmentä huonetta ennen minua mutta Nala sanoi ettei hänellä ollut mitään kiirettä kotiin joten hän saatoi minut kotiin Nala oli juuri lähtenyt kun Kukka päästi minut sisään.

Vastaus:

Selleri on ihanan motivoitunut pieni koululainen! <3 Kiva että niitä tuttuja naamojakin tuli vastaan vaikka Selleriä aluksi vähän huoletti mitä muut hänestä ajattelevat. En voinut olla kiinnittämättä huomiota Sellerin söpöilymietteisiin Carasta, haistan orastavan romanssin! ,-3 Kohotan vaikka siisteyttä ja nälkää kun hampaat harjattiin aamulla ennen koulua ja Sellerillä oli oma eväsleipä mukana. .-) Lisäksi saat 9 penniä ja kouluplussaa!

-Kasa

Nimi: simssiliini

02.12.2019 18:09
Näytelmäprojekti, osa 1: Suunnitelmasta käsikirjoitukseksi

(Ennen näytelmäkerhoa käväistään kuitenkin nopeasti alienkissojen huoneessa):
"Espique, olet selvästi allapäin. Haluatko puhua mieltäsi painavasta asiasta?" Galaxy kysyi istahtaen Espiquen viereen. "Äh, enpä taida", Espique murahti. Galaxy ei kuitenkaan hievahtanutkaan paikaltaan, ja Espique hätkähti kuullessaan Galaxyn äänen kaikuvan päänsä sisällä. "Jos et halua puhua niin käydäänkö keskustelua näin?" Galaxy kysyi telepaattisen viestin avulla. Espique päätti antaa periksi ja kertoa, Galaxy saisi asian joka tapauksessa selville jos tonkisi Espiquen mieltä tarpeeksi tarkasti. Espique huokaisi ja alkoi sitten ajatuksissaan kertoa mitä hänen ja Stiinan välillä oli tapahtunut. "Meillä oli hauska päivä, mutta kun ehdotin toista tapaamista Stiina kieltäytyi, enkä ymmärrä miksi", Espique pohdiskeli. "Anna hänelle aikaa. Pallo nyt Stiinalla, joten sinun täytyy vain odottaa hänen seuraavaa peliliikettään", Galaxy neuvoi mielensä kautta. "Mitä jos hän pudottaa pallon maahan ja pelimme on ohi?" Espique synkistyi. "Sitten sinun on hyväksyttävä asia. Ellei..." Galaxyn viesti keskeytyi. "Ellei mitä?" Espique mietti. "Kuinka paljon pidät Stiinasta?" Galaxy kysyi ajatuksissaan. "Ehem, öö... En ole milloinkaan tuntenut ketään toista kohtaan näin vahvaa yhteyttä. Minä todella tykkään Stiinasta", Espique ajatteli ja punastui loppua kohten. "Sitten sinun täytyy taistella saadaksesi haluamasi! Lähesty häntä uudelleen ja näytä, että olet hänelle unelmien kolli. Jos Stiina ei ole vielä huomannut miten loistotyyppi olet, hän tajuaa sen kyllä ajan kanssa", Galaxy kannusti Espiqueta ajatuksissaan. "HEEII, mitä te kaksi istuskelette täällä noin vakavat ilmeet naamallanne? Tulkaa leikkimään", paikalle pöllähtänyt Rex komensi. "Haha, selvä", Galaxy myöntyi ja nousi ylös. "Entäs Espique, tuletko sinä?" Rex katsahti toiseen kysyvästi. "Jätän väliin tällä kertaa. Sitä paitsi näytelmäkerho alkaa kohta", Espique vastasi ja nousi samantien ylös. Espique ehti kävellä huoneen ovelle kun hän sai vastaanotettua vielä yhden viestin Galaxylta: "Tsemppiä Espi! Kenties näytelmän pääroolissa esiintyminen saisi Stiinan kiinnostumaan sinusta!"

Ruu ja moni muukin näytelmäkerholainen yllättyi todenteolla, kun simssiliini ilmoitti heti kerhokerran alkuun että tänään alettaisi suunnitella uutta näytelmää. "Jeah, parrasvalot, täältä tullaan!" Unski huudahti innoissaan. Hän oli ollut edellisessä kerhon järjestämässä näytelmässä pääosassa ja odotti jo kovasti pääsevänsä uudelleen lavalle. "Rauhassa nyt! Ihan ensiksi meidän on laadittava käsikirjoitus. Aluksi jakaudutte pieniin ryhmiin ja suunnittelette keskenänne tarinan. Lopputunnista luetaan kaikki kirjoitukset ja saatte äänestää, mikä käsikirjoituksista pääsee näytelmäksi asti", simssiliini selitti, ja kissat alkoivat samantien muodostaa ryhmiä. Ruu päätyi samaan ryhmään Espiquen, Niilon sekä uusimpien kerhon jäsenien Puron ja Shiran kanssa. Ruu katsahti Shiraa hymyillen, oli mukavaa kun samassa ryhmässä oli edes yksi entuudestaan tuttu kaveri. "Onko kellään mitään ideoita?" Niilo avasi kysymyksellään keskustelun. "Voisimme hyödyntää jotain satua. Esimerkiksi Punahilkka", Ruu ehdotti. Hän oli joskus ihan pienenä pentuna pukeutunut hoitolan vappujuhlaa varten Punahilkaksi.* Espique rykäisi, jolloin kaikki kääntyivät katsomaan häntä. "Tuota, minulla olisi yksi toive. Haluaisin että näytelmän päärolissa olisi poikakissa", Espique lausahti. Hän oli innostunut Galaxyn ideasta, mutta tyttöroolia hän ei silti suostuisi esittämään! "Punahilkassa ei sitä paitsi ole kovin montaa roolia, niin se ei ole senkään vuoksi kovin hyvä idea. Näytelmä voisi olla myös jouluajankohtaan sopiva", Niilo huomautti. "Olisi kiva keksiä jotain ihan uutta ja luoda käsikirjoitus tyhjästä! Minulla ei tosin ole ideoita..." Shira kommentoi. Vaitonaisena ollut Puro nosti pienen tassunsa pystyyn pyytääkseen puheenvuoroa. Ilmeisesti pentua vähän jännitti tuntemattomien isojen kissojen keskellä! "M-minulla olisi eräs idea..." Puro sanoi ja alkoi sitten kertoa suunnittelemaansa tarinaa piparkakkupojasta, joka kohtaisi karkumatkallaan monia metsän eläimiä ja joutuisi lopulta suden suuhun. Idea sai heti kannatusta, sillä piparit sopivat jouluun ja pääroolia esitti poika. Puro ja Shira ryhtyivät yhteisvoimin raapustelemaan tekstiä paperille. Pian käsikirjoitukset oli määrä palauttaa simssiliinille, joka luki ne ääneen yksi kerrallaan. Jouluteemaa oli mietitty myös Sylvin, Aamun, Gravin, Miirun, Minskun ja Kikin ryhmässä, ja he olivat tehneet käsikirjoituksen jouluevankeliumin Jeesuksen syntymästä kertovaan näytelmään. Cinna, Yui, Nugetti, Täplä ja Unski olivat puolestaan laatineet paljon synkemmän tarinan, jonka aikana tuli monia verisiä tappeluita ja paljon uhreja. Joulutarina ei saanut paljoa kannatusta, sillä vastaava esitys oli nähty jo viime vuonna koulun joulujuhlassa, ja tappotarina koettiin liian synkäksi, joten äänestyksen voittajaksi päätyi Piparkakkupoika. "Hienoa! Otan käsikirjoituksesta kopioita ja toimitan yhden jokaiselle näytelmäkerholaiselle. Seuraavaa kertaa varten teidän on valittava mieleisenne rooli ja harjoiteltava vuorosanat, sillä pidämme koe-esiintymisen, jonka pohjalta valitaan esiintyjät varsinaiseen näytelmään", simssiliini selitti. Kerhon päätyttyä jokainen palasi omaan huoneeseensa pohdiskellen samalla, mihin rooliin aikoisi pyrkiä.

Ruun mielipide päivästä: "Aika yllättävää että alamme järjestää jo nyt näytelmää, mahdankohan olla vielä tarpeeksi kokenut... Äh, parempi lopettaa tällaiset mietteet, ne eivät ainakaan vie minua haluamaani rooliin!"

---

Eli kerhomerkit Ruulle ja Espiquelle, ja lahjapalkit Galaxylle ja Espiquelle!
* http://mouruposki.suntuubi.com/datafiles/userfiles/Tapahtumat/Kisaan.png

Vastaus:

Saat 13 penniä ja lisään kerhomerkit. .-)

-Kasa

Nimi: Usva123

02.12.2019 08:37
Jos tulet katsomaan näytelmää ja et halua spoilereita ei kannata lukea alempana olevaa

©2020 Kissahoitola Mouruposki - suntuubi.com