Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK



Tähän vieraskirjaan kirjoitetaan kaikki tarinat, kuten tavalliset hoitotarinat, taitotarinat, kerhotarinat, matkatarinat ja sen sellaiset.

Ennen tarinan lähettämistä sinun kannattaa kopioida se varmuuden vuoksi, jos vaikka nettisi sekoaa tai jotain muuta ilkeää tapahtuu, eikä tarinan lähetys onnistu.

Huom. Muistathan, ettet saa laittaa uutta hoitotarinaa ennen kuin edellinen on arvosteltu! Muuten joudut jäähylle hetkeksi aikaa.

 << <  3  4  5  6  7  8  9  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Kukka

21.11.2019 14:40
Luku yksi leluja ja leikkiä
Heräsin aikaisin jotta voisin ostaa lahjan Sellerille. Minulla ei ole paljonkaan rahaa mutta voin käytää sen Sellerin vuoksi. Kaupassa lelu osastolla huomasin ihanan ruskean nallen.”Tuosta Selleri tykkäisi!” Sanoin vahingossa ääneen.”Niin tykkäisi.” Hätkähdin vähän kun Kuura oli hiipinyt viereeni. Punastuin avain hirveästi.Sitten tajusin että olin punastunut ja punastuin lisää. Koitin jotenkin aloittaa pientä keskustelua ”M-mitä sinä o-ostat täältä?”Sanoin takelellen ”Ai, vain satu kirjan Sourcelle.” Kuura sanoi. Sitten tuli epämukava hiljaisuus ”No,minä tästä lähden”Kuura sanoi nolostuneena ja lähti. Olinkohan tehnyt huonon vaikutuksen? Koko matkan huoneeseen mietin saankohan koskaan kavereita. Huoneeseen päästyäni Selleri oli hereillä ”Missä sinä olit?” Otin juhlallisesti kassistaan nallekarhun ja sanoin ”Olin hakemassa sinulle tämän.” Selleri katsoi nallekarhua hiljaa ”J-jos et pidä siitä v-voin...”Sanoin nolona”Tämä on... ELÄMÄNI PARAS PÄIVÄ!” Selleri hihkaisi ja nappasi karhun kädestäni ”Sinä olet Herra Porkkana.” Selleri sanoi itselleen ja juoksi lattialle leikkimään Herra Porkkanan kanssa. Ovikello soi. Avasin oven ja siinä oli paketti ”Tervetuloa Mouruposkeen T:Kirsikka” Mukana oli Leluhiiri ja kissanpeti. Olin ajatellut hankkia nämä itse. Kiitos Kirsikka ajattelin itsekseen. Annoin leluhiiren Sellerille ja se alkoi hyökätä sen kimpuun kuin sykopaati. Olisin halunnut pelastaa leluhiiren mutta Selleri olisi sen jälkeen vihainen. Päätin mennä pienille päiväunille. Kun heräsin Selleri oli poissa.

Vastaus:

Tykkäsin markettikohtaamisestanne Kuuran kanssa! Tulet varmasti saamaan ystäviä Mourusta, ei huolta. .-) Ihanaa miten paljon Selleri ilahtui uudesta lelunallestaan, joka sai kivasti myös kasvisaiheisen nimen. .-D Minneköhän Selleri ehti livistää päiväuniesi aikana? Saat 4 penniä. .-)

-Kasa

Nimi: Odessa

20.11.2019 18:53
Kinuskin blogi
****************
Uusi kissa, riehumista, ja lastenoikeuksien päivä
***************************************

18.10.2019

M oi! Kirjoitan nyt tänne mun blogille ensimmäisen jutun, joka tapahtu tänään.

Kävelin kouluun, Noen ja Avan kanssa. Alkoi sataa lunta! Tuli yhtäkkii kauhee pakkanen ja koulu peruttiin! Me lähettiin takas kotiin. Kun me tultiin sisään meijän ovesta jossa on joulukranssi, me nähtiin Odessa, sohvalla joku kissa sylissä!
"Kuka toi on?" mä kysyin.
"Hän on Marja" Ode kuiskas.
Keksin siis Odessalle kerran lempinimen Ode koska en jaksa kirjottaa Odessa, kauheen pitkä nimi, mun nimi on paljon lyhempi, Kerma Kinuski, ja Odessa sano et mulla on joku sukunimikin, mutta enhän mä jaksanu kuunnella...

Siis meille tuli uus kamu!

15.11.2019

Juupalis juu, kirjoittelen taas vähän sähläystä.

Tänään mä ja Noki riehuttiin, ja leikittiin tyynysotaa puuhakammaris. Sit Nella + Mustikka + Vattu +Aamu, nii ne tuli paikalle. Nella tuli mukaan tyynysotaan ja riehuntaan, ja Aamuska sano et:
"Mustikka ja Vadelma voivat tulla mukaan vaan pieneen riehuntaan, ettei satu mitään"
... Tota mieltä mä olin, mut sanoin:
"Ok, riehutaan hidastetusti!"
Vattu ja Mus, tuli mukaa, hidastettuun riehuntaan, jos me vaan kikatettiin ja riehuttiin hidastetusti.

Kirjotan taas myöhemmin! Moikka!

20.11.2019

Kirjoittelen tässä iltasella taas blogiini, kerron mitä tänään tehtii.

Ode sano et on joku lasten oikeuksien päivä.
"Odee! Mäkin haluun olla oikeutettu syömään herkkuja, kun eiks ne lapset saa päättää niinä lapsenoikeus päivinä? Ja mähän oon periaatteessa lapsi, kisu lapsi!" huudan kysyvästi.
"No periaatteessa joo, mut ei ihan kaikkea, ja ei se tarkoita että sä saat syödä karkkia kauheita vuoria! Jaa sähän oot lähes täysikasvuinen!" Odessa selittää ja naurahtaa.
"Miks sä naurat? Mullekko?!" kysyn.
"En mikskään" Ode nauraa.
Sit mä sain syödä tikkarin, ja nii Ava ja Nokiki, ja Marja söi murskatun herkutuksen.

En taas nyt jaksa kirjottaa enempää, joten bai! (opin ton koulus!)

Odessan lisää:

(ei nuo Kinuskin jutut ihan aitoja ole, kisuilla oli kyllä koulua, mutta vaan tunti, kun tuli kauhea lumipyry eikä kissat olisi muuten päässeet takaisin hoitolalle)
Ps, kirjoitusvirheet sen takia, että Kinuski kirjoitti.

Tarpeet:
Kaikille:
•leikkimistarve (leikit sieltä täältä)
•nälkätarve (herkut)
-3x tikkari
-punainen kermatäytteinen herkutus

Vastaus:

Ooh, ehdin ihastua Kinuskin blogiin, toivottavasti hän kirjoittelee pian lisää! Ihan hyvin Kinuski voi juhlia lapsen oikeuksien päivää vaikka olisi lähes täysikasvuinen, hän on pentujen kanssa temmeltäessä vähän lapsi itsekin. x-) Kiva että kisut saivat herkutella! Saat 6 penniä, ja kohotan tarpeet. .-)

-Kasa

Nimi: Patukka

20.11.2019 17:33
2. Luku, jossa käydään kaupassa ja hepuloidaan

Patukka käveli kadulla Cara sylissään. Tytön askeleet kopsuivat kadun siniseen laatoitukseen muuten hiljaisessa ympäristössä.
”Käydään Marketissa”, Patukka ilmoitti hiljaisesti kissalleen, joka nyökkäsi vakavana.
”Kai kaikki on hyvin? Et tavallisesti ole noin vaisu”, tyttö huomautti. Cara vain kohautti olkiaan ja katseli ympärilleen välinpitämättömänä. Patukka kurtisti kulmiaan tietäen, että jokin oli vinossa. Tavallisesti Cara olisi todella innoissaan uudesta ympäristöstä. ”Voin ostaa sinulle uusia leluja, jos haluat”, tyttö ehdotti toiveikkaasti. Pentu hänen sylissään näytti heti innostuvan hieman. ”Joo!”
Patukka hymähti hymyillen ja kääntyi Marketin suuntaan. ”Tai no, käydään eka Kirpputorilla”, tyttö tuumasi. ”Voidaan tehdä löytöjä.”
Kaksikko asteli, tai no, Patukka asteli ja Cara istui tämän sylissä, pienelle aukiolle. Se oli oikeastaan sisäpiha, jonka reunoilla oli pöytiä. Pöydät pursuilivat tavaraa, ja jokaisen tavarakasan takana istui yksi kissa. Cara kierteli hetken kirpputoria katseellaan, kunnes löysi sen mitä halusi.
”Nuo, nuo, nuo!” kissa vinkui. ”Haluan nuo!”
Cara tarkoitti adoption kissojen pöydästä löytyviä pieniä leikkiautoja. Ne olivat tavallisen kokoisia, mutta koska kissa oli niin pienikokoinen, hän ehkä mahtuisi isomman autoista kyytiin. Kissanpentu kurkotteli niitä kohti, ja Patukka käveli nopeasti eteenpäin pöydälle asti, ettei hänen kissansa vaan tippuisi maahan kurkotellessaan unelmalelujensa perään. ”Hyvä on”, Patukka myöntyi hymyillen. ”Tervehdys. Minä ottaisin nuo leluautot”, hän sanoi pöytää pystyssä pitävälle tummanharmaalle kissalle. Kissa loi yhden katseen leluautoihin ja nyökkäsi. ”Kuusi penniä, kiitos.”
Patukka kaivoi taskustaan pienen kukkaron, josta hän nappasi kuusi pientä kolikkoa ja antoi ne myyjälle. Myyjä kohotti kulmiaan ja laittoi pennit talteen. Patukka otti leluautot ja kiitti myyjää hymyillen ja kissa hymyili vähän laimeasti takaisin. Patukka kääntyi ja käveli pois kirpputorilta Caran hihkuessa: ”Nyt mennään ihan heti heti heti kotiin ja minä leikin noilla!”
”Ei mennä ihan vielä. Käydään nyt ensin vielä Marketissa ostamassa jotain ruokaa”, Patukka naurahti.
”No pläääh.”
”Usko nyt, kaapissa ei ole sinulle kuin pelkkää karkkia. Jotain terveellistäkin syötävää täytyy olla”, Patukka intti, kun he kävelivät Marketin ovista sisälle. Cara nyrpisti nenäänsä ja jatkoi nyrpistelyä, kun he astuivat vilja- ja valmisruokatuotteiden hyllyjen väliin. Caran ilme muuttui ilkikuriseksi, kun hän katseli kaupan sokkeloisia käytäviä. Patukka arvasi heti hänen aikeensa ja otti tiukemman otteen kissastaan. ”Ei. Nyt ei karata”, tyttö sanoi tuimasti. ”Hmm.. sekasössö purkkiruoka. Vaikuttaa hyvältä. Ostetaan sitä.”
Cara näytti kauhistuneelta. ”Mitä siinä on? Näyttää.. no... ripulilta”, kissalta pääsi. Hänen hoitajansa katsahti kissaansa tuohtuneena. ”Älä puhu rumia, tuo on varmasti oikein hyvää. Siinä on luultavimmin, ööh, porkkanaa tai bataattia, kun on tuon väristä. Ehkä. En ole varma. Mutta kuten sanoin, se on ihan varmasti hyvää. Otetaan kaksi”, Patukka totesi ja nappasi hyllyltä kaksi purkkia täynnä jotakin oranssia sapuskaa. Cara ei vieläkään vaikuttanut tyytyväiseltä. ”Tahdon sitten jotain muutakin”, hän vaati. Patukka pyöräytti silmiään huvittuneena ja myöntyi pienellä nyökkäyseleellä.
”Ostan sinulle sitten vaikka tyynyn. Se voi laittaa unikoriisi pehmusteeksi”, tyttö ehdotti, ja nyt Cara nyökkäsi. Kaksikko kääntyi mukavuus -osastolle, ja Cara näki heti suosikkinsa. 
”Tuo pinkki”, hän ilmoitti. Patukka asteli kuuliaisesti muhkean tyynyn luo ja otti sen ostoskassiin.
”Onpa edullinen. Vain neljä penniä, tähän mahtuisi vaikka viisi sinua”, tyttö ihmetteli vilkaistessaan hintalappua.
”Juuri sen takia minä haluankin sen.” Cara kurkotti koskettamaan tyynyä käpälillään.
”Ja tosi pehmeäkin se on.”
Patukka nyökkäsi. Hän asteli kassalle Ja maksoi ostokset samalla kun Cara katseli ympärilleen Marketissa kiinnostuneena. Patukka kiitti myyjää ja asteli ulos kaupasta kissa sylissään ja ostoskassi kädessään.

Huoneella kaksikko ryhtyi heti purkamaan ostoksia.
”Tahdon leikkiä! Leikkiä!” Cara vinkui.
”Hm. Laitan tämän tyynyn nyt unikoriisi. Ai kun näyttää söpöltä”, ihasteli Patukka.
”Tajuatko! LEIKKIÄ!” Cara kiljui jo ihan kurkku suorana.
”Okei, okei”, Patukka toppuutteli. ”Ihan rauhassa.”
Patukka laittoi nopeasti sekasössöt kaappiinsa ja sitten palasi Caran luokse. Kissa hyppi innosta. ”Nyt leikitään!” hän hihkui kärsimättömänä.
”Juu juu.”
Patukka laittoi uudet leluautot lattialle Caran viereen ja kyykistyi sitten itsekin siihen. Tyttö otti suuremman auton, kissa pienemmän.
”Kilpailu”, Cara ehdotti katsoen hoitajaansa, joka nyökkäsi.
”Paikoillanne... valmiit.. hep!” Patukka kuulutti pitäen toista kättään torvena suunsa ympärillä. Cara hihitti ja alkoi kuljettamaan autoaan pitkin huoneen lattiaa. ”Pruummm... prumm..”
Patukkaa nauratti. Hän pysytteli tahallaan hieman kissansa perässä, jotta pentu varmasti voittaisi heidän leikkimielisen kisansa.
”Jihhuu! Minä voitin!” Cara höhötti ja nauroi hysteerisesti päästessään huoneen toiseen päähän.
”Niinpä voititkin”, hänen hoitajansa myönsi. ”Hei, saanko kokeilla yhtä juttua?”
Pieni Cara vilkaisi hoitajaansa ilkikurisena ja nyökkäsi innokkaana. Patukka nappasi kissaansa kainaloista ja nosti hänet suuremman auton päälle. Cara näytti samaan aikaan säikähtäneeltä ja innostuneelta. Kissanpentu vingahti ja yritti ottaa tiukan otteen leluauton liukkaasta pinnasta. Patukka kohotti kulmiaan ja alkoi hitaasti liikuttaa autoa. Cara kannusti häntä hihkuen työntämään lelua nopeampaa tahtia, ja hänen hoitajansa teki työtä käskettyä. Vauhti yltyi vähän liiankin kovaksi, sillä kissanpentu oli tippua. Patukka otti hänet kuitenkin kiinni, ja Cara jatkoi hysteeristä nauruaan loikkien nyt ympäri huonetta.
”Heiheihei. Nyt rau..” Patukka aloitti, mutta hänen kissansa keskeytti. ”No hei vaan”, Cara hihkaisi ilkikurisesti. Hoitaja tuhahti. ”Ei, kun nyt rauhallisesti. Sinähän hypit seinille.”
”Hyvä idea!” Cara iloitsi, mutta hänen hoitajansa nappasi kissan syliinsä ennen kuin pentu ehti tehdä tyhmyyksiä. ”Ei. Se on vain sanonta. Tarvitset oikeasti raitista ilmaa, nyt mennään”, tyttö käski topakasti. Cara vaikutti vielä iloisemmalta. ”Jee. Mennään ulos!”
Patukka huokaisi ja kantoi kissan ulos. Pentu tahtoi taas mennä ”kivasta luukusta”. Ja hän saikin. Ulkona kaksikko huomasi heti Rexin ja Lightin Mouruposken lammen äärellä. Alienkissatkin huomasivat Patukan ja Caran.
”Heei, agentti Cara!” Light iloitsi. Kissanpentu hyppäsi pois hoitajansa sylistä ja juoksi ystäviensä luo.
”Olisit tullut aikaisemmin. Silloin olisit tavannut Galaxyn”, Lighti sanoi.
”Niin, hän oli tässä hetki sitten. Lähti kai tapaamaan rakasta Tuhkaansa”, Rex jatkoi. Light näytti hetkeksi vaipuvan omiin maailmoihinsa, mutta siihen ei kukaan kiinnittänyt huomiota.
”Mitä te teette?” Cara uteli kiinnostuneena.
”Leikitään ”kasta veteen...” -leikkiä”, Light kertoi.
”Miten sitä leikitään?” Patukkakin kiinnostui.
”Joku sanoo jollekin ”kasta veteen...” ja joku ruumiinosa, joka tämän kyseisen henkilön pitää tosiaan kastaa veteen”, Rex opasti. ”Haluatteko tulla mukaan?”
”Minä ainakin tulen”, Patukka ilmoitti innokkaana. ”Entä sinä?” Hän kysyi kääntyen kissansa puoleen, mutta pentu pudisti päätään. ”Vesi näyttää liian kylmältä.”
”Niin, totta”, Patukka huomasi. ”Eikö tässä voi vilustua?”
”En usko. Vesi on tosi lämmintä”, Rex totesi.
”Emmekä me aio kastaa veteen mitään koko kroppaa”, Light lupasi, ja Patukka nyökkäsi hyväksyvästi.
”Aloitetaan. Minä ensin. Hmm.. Patukka, kasta veteen molemmat kätesi”, Rex käski. Hoitaja nyökkäsi ja kääri hihansa. Hän kastoi molemman kätensä, niin kuin oli sanottu ja roiski niistä sitten vettä alienkissojen päälle.
”Hei! Ei saa!” Light syytti.
”Ethän sinä sitä kieltänyt.”
Light pyöräytti silmiään huvittuneena.
”Nyt on minun vuoroni. Light, kasta veteen.. öh... häntäsi”, Patukka sanoi ja sitten täsmensi: ”Koko häntä.”
Alienkisu nyökkäsi ja teki työtä käskettyä. Hän istahti aivan lammen reunalle, tipautti häntänsä veteen ja PLUMPS! Putosi itse perässä. Hän osasi uida kyllä ja pysyi pinnalla, mutta kuitenkin säikähti, tietenkin. Patukka riensi heti auttamaan kissa poloista ja pian Light oli turvallisesti kuivalla maalla.
”Tule. Minä vien sinut huoneseenne”, hoitaja huolehti. Rexille ja Caralle hän sanoi: ”Pysykää tässä.”
Rex nyökkäsi, mutta Cara oli selvästikin kauhuissaan. ”Ihan hirveää!”
Rex huokaisi. ”Minusta se on kyllä ihan hauskaa”.
Nähtyään pienemmän kissan ilmeen hän kuitenkin lisäsi kiireesti: ”Siis tuo leikki oli hauska, ei se ollut hauskaa että Light tippui veteen.”
Cara näytti hyvin helpottuneelta ja nyökkäsi. ”Ehkä minäkin voisin kokeilla. Siis sitten kun Patukka tulee.”
Ja kuin taikaiskusta tyttö tulikin ovesta ulos ja kävi istumaan kahden kissan viereen.
”Hei, minä haluankin kastautua”, Cara ilmoitti. Hänen hoitajansa näytti hämmästyvän, mutta kuitenkin nosti kissansa ja sitten laski hänet pikaisesti veteen. Cara nauraa kikatti. ”Se oli hauskaa!”

// olisiko tästä ainesta teematarinaksi kun Cara uskaltautui kastautumaan?

Tarpeet Caralle:
+leikkimistarve
+liikumistarve

Tarpeet Rexille ja Lightille:
+leikkimistarve

Vastaus:

Täytyy tähän alkuun sanoa että ihailen kirjoitustyyliäsi, tarina muuttuu lukiessa suorastaan eläväksi! Kauppareissulta tarttuikin mukaan kaikenlaista, mukavaa että Cara sai esittää toiveita ostoksiin liittyen vaikka mukaan lähti myös epäilyttävää sekasössöä. .-D Autoleikit saivat pennun sen verran villiksi että ulkona käyminen olikin hyvä idea. Alienkissojen keksimä kastautumisleikki oli hauska, harmi vain että se päättyi Lightin loiskastaessa lampeen! Noh, ainakin Cara sai rohkeutta kokeilla veteen pulahtamista itsekin, sopii tosiaan hyvin teematarinaksi! Saat 25 + 5 = 30 penniä, ja kohotan tarpeet. .-)

-Kasa

Nimi: Kuura

20.11.2019 15:42
Luku 7 Uusia taitoja (Niilon koulusponsorina)

Olin todella innoissani, kun minulle kerrottiin, että pääsen kouluun. Olen joskus halunnut sinne, mutta hoitajani ei koskaan laittanut minua kouluun. Hoitolan sponsoriohjelma on mahdollistanut monenkin muun pennun koulunkäynnin. Nyt joku halusi tarjota minullekin mahdollisuuden päästä kouluun. Olimme yhdessä adoptioasioita hoitavan Kasan kanssa valinneet minulle ensimmäiselle luokalle aineiksi äidinkielen, matematiikan ja ruotsin. Tänään minulla olisi kuitenkin vain matematiikan ja ruotsin tunnit.

Saavun koululle kiinnostuneena ja innoissani, vaikka minua vähän myös jännittää. Tämä on kuitenkin minulle vieras paikka enkä tiedä, miten muut oppilaat ottavat minut vastaan. Opettajat neuvovat minut ystävällisesti oikeaan luokkaan. Siellä istuu nätisti paikoillaan ööm, monta nuorta kissaa.
"Hei, sinä taidat olla Niilo?" luokan edessä seisova opettaja kysyy rauhallisesti ja katsoo minua.
"Joo", vastaan reippaasti ja vilkuilen luokassa olevia oppilaita.
"Hienoa, että pääsit tänään tulemaan. Voit mennä istumaan tuonne reunaan", opettaja selittää ja viittoo seinän vieressä olevan vapaan paikan suuntaan.
Lähden rauhallisesti kävelemään minulle käytetylle paikalle. Vilkuilen muita oppilaita. Osa heistä näyttää vähän tutuilta. Kaksi kissaa istuu vähän erillään muista. En viitsi kysyä keneltäkään asiasta, vaikka se minua kiinnostaa.
"Sinä voisit aloittaa näistä", opettaja tulee pian luokseni kädessään joku valkoinen paperi.
Hän laittaa paperin pulpetilleni ja antaa minulle kynän. Silloin huomaan, ettei paperi ole tyhjä. Siinä on numeroita ja no merkkejä. Opettaja selittää minulle jotain numeroiden lukuarvoista ja niiden välissä olevista merkeistä. Lopuksi hän pyytää minua laskemaan aluksi sen monisteen kaikki tehtävät. Tuijotan mietteliäänä ensimmäistä paperissa olevaa laskutoimitusta.
"2+1", mutisen puoliääneen ja tuijotan paperia.
Lasku ei tunnu vaikealta, joten menen eteenpäin. Pari seuraavanakin laskua tuntuu helpoilta. Niissä on pieniä ja helppoja lukuja, jotka pystyy jopa ymmärtämään.
"8-3", sanon hiljaa ja tuijotan monistetta hiljaa.
Nyt meni kyllä yli minun ymmärrykseni. Pian edessäni istuva kissa kääntyy rauhallisesti ympäri ja katsoo iloisesti minua. Kissa vaikuttaa mukavalta, mutta ainoa huomioni on, että hän on kirkkaankeltainen. Yritän olla kiinnittämättä huomiota siihen pieneen asiaan.
"Haluutko apuu?" hän kysyy rauhallisesti.
"Joo, miten tää oikee toimii?" kysyn varovasti apua ja osoitan kynällä laskua, jossa olen menossa.
"Sun pitää vaa ottaa kaheksasta pois kolme. Jos se on vaikee, piirrä siihen viereen vaikka kahdeksan viivaa ja vedä niistä kolme yli", keltainen kissa neuvoo.
Nyökkään ja teen kuten toinen neuvoi. Piirrän nopeasti laskun viereen kahdeksan viivaa. Pyydän toista vielä tarkistamaan, että määrä on oikea. Sen jälkee vedän kolme ensimmäistä yli. Lasken rauhallisesti jäljelle jääneet viivat.
"Se on viisi", sanon innoissani ja piirrän vastaukseksi vitosen.
"Ihan oikein", toinen vastaa tyytyväisenä, "osaatko eteenpäin?"
"Joo, kai. Pyydän apua, jos tarviin", vastaan ja keskityn seuraavaan laskuun.
Yksinkertaiset laskut alkavat sujua aika helposti. Vähennyslaskut ovat mielestäni vaikeampia. Eteinen tehtävissä nopeasti ja mutisen jotain haastavampia laskuja ääneen.
"Auta, mitä tää meinaa", tökkään edessäni istuvaa kissaa varovasti kynällä selkään.
Hän kääntyy hitaasti ympäri ja katsoo missä okei olen menossa:"Olet päässyt kertolaskuihin."
"Eli mitä pitää tehdä", tiedustelen omalta henkilökohtaiselta apuopettajaltani.
"Sun pitää kertoo tää tolla seuraavalla luvulla. Eli nyt kaksi kertaa kaksi", hän selittää ja osoittelee numeroita.
"Ööm, neljä", yritän miettiä jotain, mikä tuntuu edes mahdolliselta.
"Hyvä, katotaa seuraava viel yhdessä. Kolme kertaa yksi", keltainen vilkaisee seuraavan laskun monisteeltani.
"Kolme?" katson toista kysyvästi.
"Joo, hyvä. Mut hei en oo varmaa kerton, mun nimi on Light", pentu kehuu minua ja muistaa viimein esitellä itsensä.
"Oon Niilo", esittelen itseni hänelle samalla, kun tuijotan seuraavaa laskua.
Ehdon pyytää Lightilta apua vielä yksinkertaisiin jakolaskuihin ennen kuin tunti loppuu. Nyt, jos saan kertoa mielipiteeni, niin jakolaskut on se suurin ongelma. Vaikka minulla oli vain pieniä lukuja niin silti ne tuntuvat todella vaikeilta. Opettaja pyytää minua tekemään monisteen valmiiksi seuraavalle tunnille.

Seuraavana on välitunti, jonka vietämme ulkona. Menen leikkimään Lightin ja joidenkin hänen kavereidensa kanssa. Rajaamme pelialueen kiipeilytelineen ympäriltä, joten myöskin kiipeilytelineeseen saa mennä huopaa pakoon. Se tuo lisää haastetta leikkiin, koska kiipeilytelineessä on vaikea liikkua tarpeeksi nopeasti.
"Noki on eka hippa", joku ilmoittaa kovaan ääneen.
Light osoittaa minulle nopeasti mustavalkoista kissaa, jonka uskon olevan Noki. Kiipeän nopeasti ylös verkkoa pitkin, koska haluan kokeilla, miten nopeasti pystyn liikkumaan siellä. Lähden liikkumaan ylimpiä verkon ruutuja pitkin ja yritän pitää Noen näköpiirissäni.
"Light on hippa", mustavalkoinen pentu huutaa pian.
Etsin keltaista kissaa kiireesti katseellani. En näe kirkkaanväristä pentua missään. Pian joku koskettaa minua selkään.
"Niilo on hippa", tuttu ääni hihkaisee takaantani.
Vilkaisen taakseni. Light on tyytyväisen näköisenä verkossa vähän minua alempana. Olen juuri ottamassa häntä kiinni, kun kello soi. En ymmärrä, miksi en heti huomannut, kun Light yritti ottaa minua kiinni.

Löydän ruotsin luokalle yllättävän nopeasti. Menen luokkaan nopeasti sisään, koska en tahdo olla viimeinen siellä. Otan itselleni nopeasti paikan seinän vierestä. Katselen oven suuntaan ja katson, ketä muita tunnille tulee. Harmikseni ainakaan Light ei ole heidän joukossaan. Toivon mukaan löytäisin täältä tunnilta jonkun muun kaverin. Kun kaikki ovat luokkaan, huomaan, että meitä on ruotsin tunnilla selvästi vähemmän kuin matikassa.
“God dag”, opettaja sanoo rauhallisesti luokan edestä.
Jotkut oppilaista vastaavat hitaasti perässä. Minä en sano mitään, vaikka luulen ymmärtäneen tuon. Se tarkoittaa jonkinlaista päivää. Niin ainakin luulisin.
“Vad heter du?” opettaja kysyy ystävällisesti etupulpetissa istuvalta harmaalta kissalta.
“Rico”, kissa vastaa varovasti.
“Miten teet tuosta kokonaisen lauseen?” opettaja kysyy ja katsoo Ricoa, mutta tassuja nousee pystyyn vain muualla luokassa.
“Nella, miten esittelisit itsesi kokonaisella lauseella?” opettaja on kääntynyt katsomaan minun vieressäni istuvaa kirjavaa tyttökissaa.
“Jag heter Nella”, kissa vastaa rauhallisesti.
“Hienoa Nella. Muistaako joku, miten kysytään, miten menee?” opettaja kysyy pian, “Niilo, miten sinä kysyisit?”
“Hur mår du?” yritän miettiä jotain, mikä kuulostaisi ruotsilta.
“Hyvä Niilo, vaikka tuo on enemmän, että miten voit. Se kelpaa kuitenkin hyvin”, opettaja kehuu minua.
Tuntui hyvältä osata jotain. Saamme hetke kysellä ruotsiksi toistemme nimiä ja tiedustella kuulumisia. Sen jälkeen opettaja kiinnittää taululle useita papereita, joissa jokaisessa lukee yksi sana. En ymmärrä, mitä yhdessäkään lapussa lukee. Sen verran kuitenkin tiedän, että niiden ainakin kuuluisi olla ruotsia.
“OLen kiinnittänyt tänne nyt eri substantiiveja. Haluaisiko joku tulla jakamaan nämä jotenkin viiteen ryhmään?” opettaja kertoo, mitä seuraavaksi tapahtuu.
Nostan varovasti tassun ylös:”Niilo tule vain yrittämään. Ei haittaa, jos ei mene ihan oikein.”
Kävelen varovasti taulun luokse. Taululla on kahdeksan paperia, jossa lukee jokin sana. Katson niitä hiljaisena. Luen ne hiljaa mielessäni. Sen jälkeen tartun varovasti yhteen magneetilla taululle kiinnitettyyn paperiin ja siirrän sen samannäköisen sanan luokse. Siirtelen papereita hitaasti ja epävarmasti taululla. Lopulta olen valmis.
“Laittaisit siis ensimmäiseen luokkaan sanat en blomma ja en flaska. Ne ovat aivan oikein”, opettaja lukee sanat ja kehuu minua, haluaisko joku kertoa, miksi ne ovat tässä luokassa?”
“Molemmat sanat loppuvat a-kirjaimeen”, Nella vastaa.
“Hienoa. Niilon mielestä toiseen luokkaan kuuluu sanat en bil ja en katt. En katt ei valitettavasti kuulu tähän luokkaan”, opettaja selittää.
“En katt kuuluu kolmanteen luokkaan”, Rico oikaisee.
“Hyvä. Kolmanteen luokkaan kuuluu myös en bok kuten Niilo on jo laittanut. Neljänteen luokkaan laitetaan ett äpple ja ett foto, hyvä Niilo”, opettaja kehuu minua ja jää ihmeissään katsomaan viimeistä sanaa.
Hän ei näe viimeistä lappua missään. Luokkaa vilkaisee hämmentynyttä opettajaa, mutta alkaa pian nauramaan. Katson kiitollisena hymyillen Ricoa.
“Mihin sinä Niilo sen viimeisen lapun laitoit?” opettaja kysyy.
“Se on sun selässä”, Rico vastaa minun puolestani vähän huvittuneena.
Hän ottaa ja paperin selästään ja hymyilee:”Se tarkoittaa kyllä opettaaa, mutta en ole mikään taivutusluokka. Mistä tiesit tämän Niilo?”
“Rico auttoi”, vastaan nopeasti ja katson tyytyväisenä eturivissä istuvaa harmaata poikaa.
Olen iloinen Ricon avusta, koska sen avulla saimme vähän hauskuutta ruotsin tuntiin. Lopputunnin joudumme vain lajittelemaan sanoja taivutusluokkiin ja yrittää taivuttaa niitä.

Mielestäni koulussa oli tosi kivaa. Sain jopa jo ystäviä ja opin uusia asioita. Odotan jo innolla seuraavaa koulupäivää.

Vastaus:

Mukavaa että Niilo viihtyy koulussa, silloin opetuksesta saa parhaiten hyötyjä! Niilo pääsi myös tutustumaan uusiin kissoihin, kiva että Light neuvoi aloittelijaa matikantunnilla ja otti tämän mukaan leikkeihin välkällä. .-) Ruotsin tuntikin meni hyvin vaikka Niilo ei vielä kielestä paljon tiedäkään mutta hänellä on mahdottoman hyvä päättelykyky! Haha, yhden lappusen kiinnittäminen open selkään toi tosiaan pientä hauskuutta tuntiin. .-D Niilo saapi tästä tarinasta kouluplussat ja sinulle tulee 26 penniä. .-)

-Kasa

Nimi: Kuura

19.11.2019 15:36
Luku 6 Hyi, pölyä ja poika

Kuura on alkanut käyttäytymään todella omituisesti. Hän tutkii jotain todella tarkkaavaisesti ja katoaa välillä lyhyiksi ajoiksi johonkin. Olen aivan varma, että hän juonii jotain, jonka hän yrittää pitää salassa minulta. En kuitenkaan viitsi asiasta kysyä, koska minusta tuntuu, ettei se olisi kovinkaan kannattavaa.
“Täällä on pölystä”, sanon turhautuneena ja noukin pieniä pölypalleroita lattialta.
“Sittenhän täällä pitäisi siivota”, Kuura vastaa rauhallisesti, mutta tuntuu olevansa ainoastaan uppoutunut lukemaansa kirjaan.
“Kerro mulle sit millä voin siivoo”, sanon ja jatkan pölypallojen etsimistä lattialta.
“No tota, ei meillä taida oikein olla mitään. Pitää ostaa sitku, mennään taas markettiin. Nyt ehkä saat suurimmat pois noin keräämällä, jos kerran haluut siivota”, hoitajani selittää unisena vastaukseksi.
“No kyl mä haluun siivota, ku ei sotkuses oo yhtään kiva olla”, vastaan nopeasti ja kurkistan Kuuran sängyn alle.
En ymmärrä, miten joku ei voi välittää siivoamisesta. Minä en vain haluaisi olla missään, missä on sotkuista. Toivon, että Kuura ostaa meille pian imurin tai edes jonkin harjan, jolla voi lakaista, tai jotain muuta. Sängyltä löytyy suuri möykky pölyä. Sinne on selvästi kertynyt sitä pitkään. Edellinenkään hoitaja ei ole tainnut ole innokas siivoamaan tai sitten tämä huone oli pitkään ilman asukkaita ennen meitä.
“Kuura, tiiätkö mitä?” nostan itseni sängyn reunaa vasten ja katson hoitajaani seuraan silmiin.
“No mitä nyt Source?” Kuura kysyy ja nostaa katseen kirjastaan.
“Sun sängyn alla asuu mörkö”, sanon ja kiskaisen sängyn alla olleen ison pölykasan suoraan hoitajani nenän eteen.
Kuuraa alkaa vähän hymyilyttämään:”Ehkä viet vaa sen mörön roskiin.”
“Enkä, se on nyt mun kaveri”, yritän esittää.
“Ei onnistu Source, tiiän kyl et se ällöttää sua”, hoitajani nauraa.
En selvästi osaa esittää tarpeeksi hyvin. Yritän silti esittää edes vähän pettynyttä, kun vien pölypallon roskiin. Enhän minä siitä todellakaan oikeasti pidä, mutta halusin edes yrittää, miten hyvin pystyisin hoitajaani huijaamaan.
“Ootko saanut siivottua nyt tarpeeksi?” Kuura kysyy, kun olen vienyt pölymörön roskiin.
“Joo, ku ei tääl ees pysty nyt kunnolla siivoomaan”, vastaan ja kiipeän hoitajani viereen sängylle.
“Mä tiiät, mistä saattaisit tykätä”, Kuura katsoo minua veikeästi.
“Kerro”, kiinnostukseni herään ja katson Kuuraan hymyillen.
“Haluisitko sä päästä pesulle?” hoitajani kysyy pienesti hymyillen.
“Joo”, vastaan hymyillen ja hyppään alas sängyltä, “joko mennään?”
“Malta nyt ihan pieni hetki”, Kuura naurahtaa minun innokkuudelleni.
Hän nousee sängyltä ja menee hakemaan kaapista jotain. Hän laittaa ne lattialla lojuneeseen kassiin. Minusta tuntuu, että Kuura toimii ihan tarkoituksella äärimmäisen hitaasti.

Hoitolan yhteisessä käytössä oleva kylpyhuone on suuri. Siellä on vaaleanpunaiset seinät ja vaaleanruskea lattia. Huone on valoisa sekä avara. Siellä varmasti mahtuisi monta kissaa hoitamaan omaa kauneuttaan samaan aikaan. Huoneen ydin on kuitenkin mielestäni ehdottomasti suuri kylpyamme. Kipitän nopeasti kylpyammeen luokse. En pääse suoraan lattialle kiipeämään ammeeseen, vaikka kovasti yritänkin.
“Malta nyt hetki Source, vaikka tiiän kyl, et sä tahot kylpyyn”, Kuura sanoo huvittuneena ja aukaisee vesihanan, “laitetaan ammeeseen ensin vettä.”
Nyökkään pienesti, vaikka odottaminen on tässä tilanteessa mielestäni ihan tylsää. En kuitenkaan viitsi sanoa siitä yhtään mitään. Tunnen itseni vain aivan liian pölyiseksi ja likaiseksi tällä hetkellä.
“No nyt sie pääset kylpyyn”, Kuura sanoo ja potkii pienen korokkeen ammeen eteen.
Kiipeän hitaasti korokkeessa olevan muutaman rappusen. Pelkään, että rappuset ovat liukkaat. Olen kuitenkin täysin vaarassa, kun laitan tassuni varovasti ensimmäiselle askelmalle. Askelmat ovat kumia ja enemmänkin tahmeat kuin liukkaat.
“Onko toi vesi ees lämmintä?” kysyn huolestuneena ja katson varovasti veteen.
“On, tai voithan sie kokeilla ensin”, Kuura sanoo hymyillen.
Katson hoitajaani hämilläni. Toivon, ettei hän yritä huijata minua. Kokeilen varovasti vettä tassullani. Se on lämmintä. Nyt uskallan kiivetä hitaasti reunan yli ammeeseen. Laskeudun varovasti ammeen reunan yli veteen. Ammeessa ei ole kovin syvää, mutta ainakin siellä pystyy peseytymään kunnolla. Kuura antaa tassuihini jotain hassua ainetta, jota minun pitää hieroa turkkiini. Se tuntuu liukkaalta tassuissa. Yritän kuitenkin hieroa sen turkkiini mahdollisimman tarkasti.
“Nyt tää pitää huuhdella pois”, ilmoitan Kuuralle tyytyväisenä.
Hoitajani nyökkää pienesti. Hän ottaa suihkun käteensä ja auttaa minua huuhtelemaan aineen pois turkistani. Lopuksi Kuura vielä nostaa minut pois ammeesta ja ojentaa minulle vaaleanpunaisen pyyhkeen. Painan pyyhkeeseen ensimmäisenä naamani, koska märkä naama tuntuu erittäin epämukavalta. Kuivaan itseäni sillä aikaa pyyhkeeseen, kun Kuura tyhjentää ammetta.
“Valmis”, ilmoitan lopulta ja ojennan märän pyyhkeen hoitajalleni.
“Ootko ny tyytyväinen?” Kuura kysyy, kun ottaa minulta märkää ja painavaa pyyhettä.
“Joo”, vastaan hymyillen.
Sen jälkeen olemme valmiita lähtemään kylpyhuoneesta ja palaamaan takaisin meidän huoneeseemme. Minulla on oikeasti paljon parempi olo nyt, kun olen saanut käydä kylvyssä.

Kun olemme päässeet takaisin huoneellemme, keltainen kissa seisoo ovemme edessä ja tuijottaa sitä hiljaisena. Minulla ei kestä kauaa älytä, kuka hän on. Minun tekisi mieli juosta hänen luokseen, mutta silloin vilkaisen viereeni. Kuura on aivan minun vieressäni. En halua näyttää hänelle, miten innoissani olen Lightin näkemisestä.
“Moi”, sanoin hymyillen keltaiselle kissalle, kun olemme pienen matkan päässä hänestä.
“Hei Source”, hän tervehtii minua takaisin iloisesti hymyillen ja vilkaisee samalla viereeni, “ja Kuura.”
“Mitä sie tääl teet?” Kuura kysyy pojlata rauhallisesti.
“Tulin kattoo, ootteks te tääl”, hän kertoo ja vilkuilee minua.
“Ei oltu, mut ny ollaa”, minä vastaan iloisesti.
Livahdan taas ensimmäisenä sisään pienestä oven raosta. On ihan liian mälsää odottaa, että ovi olisi kunnolla auki, kun pienemmästäkin välistä mahtuu menemään sisään. Light seuraa minun perässäni, vaikka emme edes kysyneet, onko asia Kuuralle okei. Minusta kuitenkin tuntuu, ettei hän Lightia ainakaan kauhean pahalla katso.
Kuura menee vain tutkimaan jotain kaappeja. Hän oletettavasti etsii minulle jotain syömistä. Minä ja Light suuntaamme minun unikorini luokse. Nappaan korista minun ruskean nalleni.
“Kato, mikä mul on”, sanon ylpeänä ja näytän nalleani Lightille.
“Onko sillä nimeä?” hän tiedustelee ja katselee nallea tutkivasti.
“Ei”, vastaan lyhyesti, “mutta sellainen pitäisi kyllä keksiä.”
“Sit toi nalle on pikku-Peikko”, Light ilmoittaa päättäväisenä.
“Mut sehän on nalle eikä peikko”, yritän selittää pojalle.
“Mutku sä oot Peikko ni sit sun nalle voi olla pikku-Peikko”, Light selittää erittäin tietäväisenä.
“No selvä sitten herran Olio, tää nalle olkoon pikku-Peikko”, puhun huvittuneena ja pidän nallea ylpeänä tassuissani.
“Noni Peikot, tulkaas syömää sieltä”, Kuura ilmoittaa.
“Ja yks Olio”, minä lisään, kun lähdemme Lightin kanssa pöydän luokse.
Kuura on laittanut minulle jotain kanaruokaa sekä pilkkonut vesimelonin hauskoiksi kolmioiksi lautaselle. Minä alan syömään ruokaani ja Light vesimeloneita.
“Mul on isot korvat”, keltainen kissa sanoo, kun on laittanut vesimelonikolmiot päähänsä kärjet osoittamaaan kohti kattoa.
“Yritäs nyt vain sinäkin syyä”, Kuura huomauttaa poikaa.
Minusta on aika tylsää, ettei hän välillä tunnu antavan meidän tehdä yhtään mitään hauskaa. Ei me ees olla ikinä tehty mitään kauheeta, mutta silti Kuura vaa valittaa. Kun itsekin alan syömään vesimeloneita, en edes viitsi yrittää samaa juttua kuin Light, vaikka se olikin hauska. Kuura ei kuitenkaan antaisi minunkaan tehdä sitä.

Kun olemme syöneet, menemme vielä leikkimään pikku-Peikolla (joka edelleen on oikeasti nalle) ja unikorillani. Unikorini toimii siis hyvän nukkumapaikan lisäksi myös loistavana leikkipaikkana, vaikka sinne tuskin mahtuisi enää kahta kissaa silloin, kun me molemmat olemme isoja. Onneksi emme ole kumpikaan kovinkaan isoja.
“Mun pitää mennä, lupasin Sylville, etten oo kauaa”, Light sanoo vähän haikeasti.
“Moikka”, sanoin hiljaa ja halaan häntä varovasti, kun olen ensin varmistanut, ettei Kuura näe.
“Moikka”, Light huikkaa vielä hymyillen ovelta ennen kuin lähtee pois.
Toivon, että näen Lightin taas aika pian, koska hän on ehdottomasti mukavin kissa, johon olen täällä tutustunut. En halua vielä edes miettiä, mitä tapahtuu, kun Light ja muut avaruuskissat lähtevät pois. Onneksi siihen on vielä pitkä aika eikä minulla ole vielä mitään syitä miettiä sitä.
“Ooks sie vähä ihastunu?” Kuura kysyy vähän kiusoitellen.
“Hyi, en”, vastaan nopeasti.
“Mie näin ku te halasitte”, hän jatkaa.
“Etkä nähny”, vastaan kiukkuisesti ja hyppään unikoriini mököttämään.
En mä tykkää Lightista. Hän on vaa mun kaveri. Eikä me varsinkaan oikeesti halattu, ku Lighthan on poika!

//Tarpeet Sourcelle ja Lightille
+leikkitarve
+nälkätarve (kanaruoka ja vesimeloni pois)

Sit Sourcelle viel
+hygieniatarve (kylvystä)
+siisteystarve, jos toi pölynkerääminen kelpaa

Vastaus:

Kissat tuntuu olevan niin tarkkoja siisteydestä, varmaankin kun he kipittelevät kaikissa ahtaissa paikoissa kuten sängyn alla, jolloin siivoamattomuus koituu heille nopeammin häiriöksi. .-D Kylpyhetki teki varmasti hyvää pölypalleroiden perässä juoksentelun jälkeen, ja kivaksi yllätykseksi Light saapui taas Sourcea tapaamaan. .-3 Söpö tuo teidän loppukeskusteli kun Source ei halunnut myöntää halaneensa Lightia. .--D Saat 26 penniä, ja kohotan tarpeet!

-Kasa

Nimi: Kirsikka

17.11.2019 22:03
//muuten, se Nalan tikkari pois siirp yhteisestä!//

Nimi: Kirsikka

17.11.2019 22:01
Luku 12:

Nimi: Kirsikka

17.11.2019 21:00
Shiran koulupäiväkirja

Ti koulupäivä 7

Nyt sitä seuraavaa päivää koulussa! Mutta, alankin jo pikkuhiljaa miettiä, että jatkaisiko silti koulua kakkosluokkalalle, koska sitten nimeni jäisi koulun läpäisseiden kohdalle? No joka tapauksessa, herättyäni Nala hyppeli päälläni.
"Mitä ihmettä sinä teet? Ja missä ihmeessä olit luurannut koulun jälkeen?" ihmettelin.
"Kerron myöhemmin. Saanko kirjoittaa?" Nala pyysi ja katsoi minua anovin silmin.
"Okei." huokaisin ja ojensin sinut hänelle.


Nala:

No heipä hei! Olenkin Nala ja... eikun ai niin, tiedätkin jo. Voi potato kun tätä tekstiä ei voi kumittaa... Aargh... No siis. Ei jaksa kirjoittaa eilisestä koulupäivästä, joten kirjoitan tämänpäivisestä. Ai mistä tiedän jo mitä teen koulussa vaikka juuri herätin Shiran? Noh, pitkä tarina. Sanotaan vaikka lyhyesti että kävin eilen koulun jälkeen suoraan simssiliinin luona kysymässä vähän ennustamisesta, ja sitten kävin vielä Hipsulilla kysymässä pienistä tulevaisuuden jutuista :D. Älä Shira! Haluan kirjoittaa! Äääääääääää!!!!!!!


Shira:

No niin. Kun sitten sain ihmeellisesti sinut Nalalta niin kerroin sille, että sille olisi tikkari pöydällä. Kiitokset sille tikkarille siitä, että sain sinut päiväkirjaseni takaisin itselleni ja juoksin kouluun.

Nyt kun olen huoneella palannut koulusta niin kerron sinulle koulupäivästäni. Mutta vähän pientä timeskippiä edelliseen jääneestä kohdasta: (ja siis nyt ei khyl jaksa kirjoittaa ruokailusta joten niin)

**skip skip**

Menimme matikan luokkaan. Sain ottaa sen harjoitustuntina, sillä pian olisi koe. Hain luokan perältä harjoitusmonisteen. Kaikki ne keillä olisi pian koe sai ottaa sieltä harjoitusmonisteen tai sitten jollain muulla tavalla harjoitella kokeeseen. Itse otin monisteen, koska en jaksanut keksiä itse. Vilkaistessani sivusilmällä luokkaa näin Lightin terveenä. Hänen seurassaan oli Nala ja Rex. Minua alkoi ärsyttää, että olen entistä enemmän jäänyt kaikkien ulkopuolelle. Nyt minun pitäisi hankkia se paras kaveri, minkä kanssa olisin koko ajan. Silmäilin luokkaa ja etsin noin saman ikäistä kisua. Silmääni pisti erään keltavalkoisen kollin turkki. Hilauduin hänen luokse.
"Hei!" tervehdin tätä. Kolli säikähti ja rauhoittui nähdessään minut.
"Kuka olet?" jatkoin.
"Olen Miukuli." kolli vastasi.
"Okei. Minä olen Shira. Kiva tavata." sanoin iloisena. Ope huomasi meidän keskustelevan ja väläyttävän meille kysyvän katseen. Käännyin takaisin tehtävieni pariin.
*No ainakin edes yritin...* lohdutin itseäni katsoessani Miukulia sivusilmällä, joka oli myös ilmeisesti aika yksinäinen. Laskin nopeasti laskut ja siirsin sivuun. Sihahdin hänelle että tekisi samoin, ja niin hän tekikin. Koska kun olisimme harjoitelleet, saisimme sen jälkeen pelata matikkapelejä. Hain jonkun ihme pelin ja avasin laatikon. Levitin pelilaudan ja asetin punaiset ja siniset laskukortit omille paikoilleen. Otin pelihahmokseni omenan. Miukuli istahti minua vastapäätä ja otti omaksi nappulakseen tomaatin. Miukuli heitti ensin noppaa, sillä hän oli minua nuorempi. Noppa näytti nelosta. Miukuli siirsi nappulansa neljä ruutua eteenpäin ja päätyi vihreälle ruudulle. Siinä luki:
"Valitse toisesta korttipakasta kortti ja laske se. Jos lasku menee väärin, mene kaksi ruutua taaksepäin."
Miukuli otti punaisesta pakasta kortin. Se oli pluslasku 6+3. Miukuli vastasi oikein. Sitten oli minun vuoro. Heitin kutosen ja siirsin nappulaani.
"Jes." iloitsin, kunnes näin ruutuni tämän tekstin:
"Siirry neljä ruutua taaksepäin, tai jos lasket tämän laskun oikein, niin kolme ruutua taaksepäin: 7+10·5."
Hymyni hyytyi kun luin tuon uudelleen ja uudelleen. Sitten laskin laskun.
"Se on 85." vastasin pienen pohdinnan jälkeen.
"Mutta sehän on 57, koska ensin pitää laskea suluissa olevat laskut, sitten kerto- ja jakolaskut vaaemmalta oikealle ja sitten plus- ja miinuslaskut vasemmalta oikealle, eli ensin pitää laskea 10·5 ja sehän on tietenkin 50 ja sitten plussata siihen se seitsemän, eli yhteensä 57." Miukuli selitti.
*Kauhea nörtti.* ajattelin hieman närkästyneenä, mutta kuitenkin työnsin omenaani neljä ruutua taaksepäin. Miukuli oli minua siis kaksi ruutua edellä.
Kierroksien mittaan välimatkamme sen vain suureni. Sitten, juuri ennen minun vuoroani Miukuli sai viisi, ja laski laskun oikein. Silloin hänen nappulansa oli enää yhden ruudun päässä.  Minun nappulallani oli vielä seitsemän ruudun matka. Se oli varma häviö.
Kuitenkin heitin noppaa. Se näytti ykköstä.
"Jihhii." tekoiloitsin. En näköjään osannut hävitä. Siirsin sen nappulan. Ruudussa luki:
"Laske tämä: 3+8:2, niin []" Siinä oli luukku.
"Laske ensin ja sitten avaa se luukku." Miukuli ehdotti. Nyökkäsin. Tällä kertaa muistelin Miukulin antamia ohjeita.
"Onko se 7?" kysyin.
"Joo. Nyt avaa se luukku, en malta odottaa mitä sieltä ilmestyy." Miukuli hoputti näyttäen todellakin kihisevän innosta. Avasin luukun.
"lennät suoraan maaliin." oli lauseen jatko-osa. Hymyilin ja lennätin omenani maaliin.
"Hyvin pelattu!" Miukuli oli kehunut. Sitten tunti jo päättyikin. Menin ulos Miukulin kanssa. Nala, sinä saat tämän päiväkirjani ihan kohta... Ei saa repiä käpälistä! Heiiiii!


Nala:

No, nyt kirjoitan omasta matikantunnista. Olin


Shira:

Tänne se päiväkirja Nala!!! *nyt loikkaan vaatekaapin päälle koska Nala ei pääse sinne ja jatkan*

Mutta siis, menin Miukulin kanssa kohti Mouruposkea. Kävelimme hiljaa ja rauhallisesti ainakin aluksi. Sitten aloimme höpöttelemään ties mistäkin.
"Olisi kiva, jos muuttaisit meille, mutta kun meitä kissoja on jo kolme, ja vähän epäilen jotain Tuhkasta. Hän on viimeaikoina käyttäytynyt oudosti." jossain vaiheessa kuiskasin Miukulin korvaan naurahtaen.
"No ei yksi hoitaja voi kaikkia kissoja hoitaa." Miukuli vastasi myötätuntoisesti. Jatkoimme kävelyä hoitolaan ja saatoin ystäväni adoptioon, ennen kuin menin takaisin huoneelle. Ja nyt Nala saat kirjoittaa!


Nala:

No olipa jo aikakin. Aloitan nyt alusta siitä miniminiminiminiminimini pätkästäni:

Eli matikantuntini:
Istuin siis Lightin ja Rexin kanssa luokassa. Katsoin kun Shira istui luokan toisella puolella yksin. Kuitenkin Lightin ja Rexin hauskat jutut kiinnostivat minua niin, että sain unohdettua yksin olevan Shiran.
"Muuten, minä ja Hipsuli oltiin oltu luontokerhossa, ja me saatiin oppaaksemme Sourcen. Hän on tosi kiva." Rex mainosti.
"Minä olen jo hänen kanssa kaveri, vaikka tuskin olemme tavanneetkaan." kerroin ja aloimme hihittämään hiljaa, ettei opettaja kuulisi.
"Muuten, siinä luontokerhossa löysin toooosi kiinnostavan jutun, se oli sellanen haiseva ruskea kasa." Rex jatkoi ylpeänä.
"Tatkoitatko sinä kakkaa?" ihmettelin.
"No tuskimpa. Koska se oli niin kiinnostava." Rex väitti.
Minua ällötti tuo. Päähäni ei tullut kuvauksista mitään muutakaan mieleen, kuin kakka. Eikö Rex tiedä, mikä on KAKKA? Kakanhan tietää vastasyntynyt pentukin. No joka tapauksessa, opettaja käski meidän tehdä toisillemme laskuja. Sovimme, että Rex keksii minulle, minä Lightille ja Light Rexille.
"Rex, paljon on 5+5?" Light kysyi.
"Ööh... 10. Nala, paljon on 3+4?" Rex sanoi.
"Se on 7. Light, paljon on 11·6:2+7?" sanoin. Light meni ymmälleen.
"Voitko sanoa laskun uudestaan?" Light kysyi ihmeissään.
"11·6:2+7." toistin.
"Tuo on erittäin vaikea, en osaa vielä noita." Light kertoi.
"En minäkään osaisi laskea tuota." Rex kertoi.
"Ai, anteeksi Light, öö... 2+6?" kerroin.
"Öö, 8?" Light kysyi. Nyökkään. Ja sitten jatkamme samalla tavalla jonkin aikaa.

"Tylsää." Light alkoi valittaa kun olimme tehneet varmaan sadannen kierroksen. Muistin Shiran ja katsoin taakseni. Shira oli pelaamassa jonkun keltavalkoisen kissan kanssa Matikaaria, jos oikein näin.
*Onneksi Shiran ei tarvinnutkaan olla yksin.* ajattelin helpottuneena.
Katsahdin opettajaan. Sitten kelloon. Tunti päättyisi viiden minuutin päästä. Käänsin katseeni takaisin opettajaan.
"Opettaja, milloin minulla on koe?" kysyin.
"Katsotaanpas." opettaja sanoi, otti jonkun paperinipun ja alkoi käydä sitä läpi.
"A, haa! Nala, sinulla on koe, ööh, tämän viikon lopussa tai ensiviikon alussa. Sitä on vaikea päätellä." opettaja selitti. Minua alkoi heti jännittää ja aloin pomppimaan innosta.
"Koe koe koe koe!" lausahdin nopeasti samalla pomppien.
"Rauhoitu Nala. Muuten, tunti on päättynyt. Kiitokset kaikille tästä päivästä ja hyvää päivänjatkoa!" opettajani toivotti ja kaikki oppilaat ryntäsivät ovesta ulos. Onneksi Rex ja Light jäivät odottamaan minua.


Hoitotarina:

Kirsikka odotti pentuja huoneella. Tuhka istui vieressä hieman kyllästyneenä, tai itse asiassa aika paljonkin kyllästyneenä.
"Onko sinulla ideoita, mitä voitaisiin tehdä tänään?" Kirsikka kysyi.
"Nukkua." Tuhka kertoi hieman väsyneesti kupsahti tyynylle. Pian alkoikin kuulua hento kuorsaus. Kirsikka pyöritti silmiään hiukan huvittuneesti.
*Voisin tehdä jotain ruokaa illaksi, kun on niin tylsää.* hän keksi. Kirsikka peruutti huoneesta hiljaa, ettei Tuhka heräisi ja sulki hiljaa oven perässään. Sitten hän meni hoitolan keittiöön.
*Ai niin, aineksethan pitäisi ottaa!* hän muistaa yllättäen ja naurahtaa. Hän palaa takaisin huoneelle ja vilkaisee kaappiin.
"Tehdään vaikka jotain tulista chilistä, paprikasta ja munakoisosta.* Kirsikka päätti ja kauhaisee luetetut ruuat. Myöskin hän ottaa kauhan. Sitten hän palaa takaisin keittiöön. Hän levittää ainekset pöydälle ja ottaa keittiön kaapista lainaan kattilan. Kirsikka täyttää kattilan vedellä jonkin verran ja panee sen liedelle. Sitten Kirsikka pilkkoi chilin, munakoison ja paprikan. Kun kattilan vesi alkoi kiehumaan, Kirsikka heitti chilin, paprikan ja munakoison sinne, sekä mausteita keittiön kaapista.
"Hmm... Tuoksuu hyvälle..." kuului naukaisu Kirsikan takaa. Sieltä tuli Espique.
"Ai hei Espique! Täältä on tulossa... hmm... tulista pataa! Sellaista kasvispataa." Kirsikka keksi.
"Varmaan tulee tosi hyvää." Espique kehui.
"No kiitos. Annan nyt tämän hautua jonkin aikaa, että olisi iltaan mennessä valmista." Kirsikka kertoi ja laski kattilan kannen kattilan päälle.
"Tuota noin... Saisinko sitten vähän maistaa tuota sitten kun se olisi valmista?" Espique kysyi.
"Tietenkin! Pari alienkisuystävääsi saa myöskin." Kirsikka lupasi.
"Kiitos. Hei odota." Espique pyysi ja otti jakkaran. Hän kantoi sen yhdellä tassulla erään kaapin luo ja laski sen siihen. Hän kiipeili sen päälle, otti kaapista valkoisen kokinhatun ja laittoi sen Kirsikan päähän.
"Nyt on hyvä." Espique sanoi hyväksyvästi, laittoi jakkaran takaisin omalle paikalle ja lähti. Kirsikka naurahtaa ja kääntyi takaisin kattilan puoleen. Hän jäi siihen sitten keittämään seosta hitaasti kokoon, että se olisi täynnä makua.


Illan tullen Kirsikka otti kattilan liedeltä.
"Syömään!" hän huudahtaa, sillä tiesi, että hänen huoneensa oli lähellä. Ovenraosta tulee valkoinen pieni kissa.
"Mitä on ruuaksi äiti?" hän kysyi.
"En ole sinun äitisi." Kirsikka naurahti. "Olen Kirsikka, yksi hoitajista. Kuka sinä olet?"
"Ai, no, olen Nooran kissa Vattu. Mutta joo, moikka." kissa kertoi ja lähti. Pian ovesta tulevat sitten Shira, Nala ja Tuhka.
"Mitä nyt?" Shira kysyi.
"Tänään on ruuaksi tulista kasvispataa." Kirsikka kertoi.
"Jee." Nala iloitsi ja hypähti pöydän ääreen. Shira ja Tuhka tulevat hitaammin perässä pöytään. Kirsikka annosteli jokaiselle pataa, ja tietenkin myös itselleen.
"Nam. Hyvää." Shira kehui.
"Samat sanat." Tuhka kertoi. Nala vain söi vieressä eikä voinut lopettaa syömistä. Sitten Espique tuli.
"Hyvä. No niin ystäväiseni, nyt syödään!" Espique kuulutti ja hänen takaa tulivat viisi muuta alienkisua hänen kanssaan pöydän ääreen.
"Ai onko tuo "pari ystävää"?" Kirsikka kysyi nauraen.
"Onhan se." Espique kertoi ylpeänä. "Mutta saako nyt sitä pataa?"
Kirsikka annosteli jokaiselle alienkisulle pataansa.
"Hyvää, vaikka kasvispata onkin." Light kehui.
"Jep. Nam." Hipsuli jatkoi myöntävästi.
"Muuten, missä vaiheessa olet ehtinyt kasvaa leikki-ikäiseksi pennuksi Light?" Tuhka ihmetteli.
"Ai, noo, silloin kun öö, olen paljon Kuuran ja Sourcen kanssa." Light selitti.
"Mutta Tuhka, kyllä Rexikin on ikääntynyt sen ikäiseksi." Shira huomautti.
"Ai, no joo." Tuhka myönsi.

"Minä taidan olla täynnä." Nala ilmoitti kun hän oli syönyt. Myös muutkin nyökkäsivät olevansa samaa mieltä.
"Muttah, muttah, tätähän jäi aika paljon yli. Eihän tätä voi heittää roskiin." Rex selitti.
"Onhan se totta. Tämä on aika hyvää." Sylvi totesi. Sitten Source tuli ovenraosta.
"Upea tuoksu! Ei ihme että kaikki olivat tulleet tänne." Source kehui.
"Kiitos. Haluatko sinäkin? Tätä on vielä paljon." Kirsikka ehdotti.
"Miksihän en voisi ottaa maistiaisia? Tietenkin!" Source kertoi ja hyppäsi viimeiselle vapaalle penkille. Kirsikka antoi kulhollisen ja Source hotki sen nopeasti.

"No olipa hyvää. Ja siis, tätä ei oikeasti saisi heittää roskiin." Source kertoi.
"Niin. Mutta mitä sitten? Tämä ei ole varmaan niin hyvää kuin tuoreena." Kirsikka kysyi.
"Ehkä me voitaisiin viedä tätä ulkona asuville kulkukissoille?" Source ehdotti.
"Hyvä idea. Otetaan vaan paljon kulhoja!" Shira hihkaisi ja pomppi kaapille. Hän lastasi Espiquelle ison kasan kulhoja. Kirsikka otti kattilan ja Nala kauhan, millä annostella. Muut saivat olla ruokalähettiläitä. Kaikki lähtivät ulos. Espique antoi aina yhden lautasen Shiralle, Shira ojensi Kirsikalle, että hän lorauttaisi pataa kulhoon, ja sitten Shira ojensi kulhon jollekkin ruokaläheteistä. Pataa lähti nopeasti.

"Hei, mikä sinun nimesi on?" Sylvi kysyi valkoiselta naaraskissalta, jolla oli kaksi harmaata pentua.
"Minä olen Cinder. Häivy!" naaras vastasi vihaisena ja meni pentujensa eteen suojaksi.
"Rauhoitu. Minä ja pari ystävääni tarjotaan teille ruokaa, herkullista pataa." Sylvi rauhoitteli ja näytti kulhoa. Naaras haisteli hieman epäileväisenä kulhoa ja sitten lipaisee vähän.
"Ottakaa pentuseni tästä ruokaa." Cinder kehotti ystävällisesti pentujaan ja pennut alkoivat lipoa.
"Hyvää. Parempaa kuin ruoho ja kukat." isompi pennuista kehui.
"Hys pennut. Ja kiitos." Cinder kuiskasi.  Sylvi kumarsi (vaikka onkin tyttö :D) kohteliaasti ja odotti, että kissat söivät loppuun. Kun kulho oli livottu tyhjäksi, Sylvi otti kunnioittavasti kulhon ja lähti takaisin Kirsikan ja muiden luo.
"Vielä yksi tyytyväinen perhe ruokittu." Sylvi ilmoitti rauhallisesti.
"Hyvä. Nyt voidaan palata sisälle, kun pata on loppunut hyvin." Kirsikka ilmoitti ja kaikki lähtivät sisälle tiskaamaan.
Tiskattua kaikki palasivat omille omille huoneilleen nukkumaan.


Tarpeet:

Kaikki:
+Nälkätarve (poista munakoiso, chili ja paprika mitkä ostin juuri)
+Liikkumistarve
+Unitarve
(Onko tiskaus jotain tarvetta? Ainakin arvelen että ei mutta kuitenkin kysyn)

//teematarina +5 penniä ja annan palkinkohotusta Hipsulille, Espiquelle ja Sylville//

Vastaus:

Olipas jotenkin mukavan monipuolinen tarina. .-D Shira on reipas kun ei jäänyt mököttämään yksinäisyyttään vaan lähestyi rohkeasti toista kissaa, mukavaa että Shira ja Miukuli tutustuivat matikkapelin ohessa. .-) Nalan tunti meni puolestaan alienkissojen kanssa, vai on ne Rexin luontokerhokakkajutut löytäneet tiensä jo matikantunnillekin. XD Tuhkapas oli väsyksissä, jaksoi sentään tulla syömään. Kodittomien kissojen ruokkiminen oli ihana idea, tykkäsin paljon kohdasta missä Sylvi toimitti ruokaa kissaperheelle. <33 Saat 42 + 5 = 47 penniä, kohotan tarpeet (tiskaus menee siisteyteen) ja lisään matikkaplussaa kaikille. .-)

-Kasa

Nimi: Kuura

17.11.2019 10:33
Luku 5 Vaikeita oikeuksia (luontokerotarina)

Ulkona riehuva kaatosade on häätänyt jopa luontokerholaiset sisätiloihin. Tykkään kyllä olla ulkona, mutta nyt olen kyllä ihan tyytyväinen, ettei tarvitse olla ulkona kastumassa. Katselen tarkkaavaisesti näytelmälavalle saapuvia kissoja ja yritän selvittää, ovatko myös Rex ja Hipsuli löytäneet tänne. Kerhonohjaaja on tainnut aika sanattomasti nimetä minut huolehtimaan niistä kahdesta muukalaisesta täällä kerhossa. Minulla ei kyllä ole mitään titteliäni vastaan. Pian huomaan kaksikon saapuvan lavalle. Yritän vilkuttaa heille huomaamattomasti, jotta kaksikko osaisi tulla minun luokseni.

Kun kaikki kerholaiset ovat saapuneet paikalle, käymme istumaan lavalle rinkiin, joka toisaalta muistuttaa enemmänkin soikeaa kananmunaa. Se pieni yksityiskohta ei kuitenkaan tunnu haittaavan ketään.
“Tänään puhutaan jokamiehenoikeuksista”, ohjaajamme kertoo päivän aiheen rauhallisesti, “tietääkö joku, mitä ne ovat?”
“Ne kertoo, mitä luonnossa saa tehdä ja mitä ei”, vanha kellertävä kissa kertoo hitaasti ja rauhallisesti ja vilkuilee samalla meitä muita kerholaisia.
“Aivan niin Viivi”, ohjaaja kehuu vanhusta.
Ohjaaja ottaa takaantaan kaksi suurta kartonkia ja laatikon, joka on täynnä erivärisiä tusseja. Toinen kartongeista on vihreä ja toinen punainen. Hän laittaa kartongit vierekkäin piirin keskelle ja tussilaatikon niiden väliin.
“Seuraavaksi kerätään näille kartongeille jokamiehenoikeuksia. Vihreälle kirjoitetaan mitä saa tehdä ja punaiselle mitä ei saa tehdä”, nainen kertoo rauhallisesti ensimmäisen tehtävän ohjeet.
Viivi syöksyy heti kirjoittamaan papereille jotain. Pari muuta kissaa menee nopeasti perässä. Minä en uskalla, koska en tiedä varmasti, onko jotkut asiat sallittuja vai kiellettyjä.
“Mulla on idea”, Rex kertoo ylpeänä.
“No, mitä sä oot keksiny?” katson kysyvästi punaista kissaa.
“Kirjotetaan sama asia molempiin papereihin”, pentu kertoo ylpeänä omasta mielestään maailman parhaan idean.
“Sittenhän toinen on niistä väkisinkin väärin”, Hipsuli ehtii huomauttaa ennen minua.
“Mut toinen on oikein”, Rex kertoo ja tuntuu olevan edelleen erittäin tyytyväinen ideaansa.
Hymyilen pienesti Rexin idealle, koska onhan siinä vähän järkeä. Eikä kaikki asiat varmastikaan ole niin yksinkertaisia, että ne olisivat pelkästään oikein tai väärin ilman minkäänlaisia poikkeuksia. Vähän samalla tavalla kuin se, että toisen karkkeja ei saa viedä kysymättä, mutta voin kysyä, saanko karkkeja. Silloin on okei myös ottaa niitä, jos kaveri antaa luvan. Näissä ihmeen jokamiehenoikeuksissa voi hyvinkin olla jotain samantyylistä.

Monet kissat ovat käyneet kirjoittamassa jotain, koska molemmissa kartongeissa näyttää olevan edes jotain tekstiä. Pian kukaan ei taida enää haluta kirjoittaa niihin mitään.
“Nyt voidaan alkaa katsoa, mitä te olette keksineet. Sen jälkeen voidaan vielä täydentää, jos keksitään jotain lisä”, ohjaaja selittää ja ottaa kartongit eteensä.
“Saat liikkua tassuin tai pyöräillä luonnossa”, ohjaajan vieressä istuva musta kissa lukee hitaasti ensimmäisen kohdan vihreästä lapusta.
“Juuri näin, myös muutliikuntamuodot, jotka eivät vahingoita luontoa ovat sallittuja”, nainen selittää, “seuraavana täällä lukee että saat tehdä avotulia toisen maalle.”
“Saaks noin muka tehä”, Hipsuli ihmettelee.
“Ei saa, tämä kuuluisi olla toisessa lapussa”, ohjaaja kertoo pienesti hymyillen.
Hän on kirjoittamassa oikeutta kiellettyjen asioiden listalle, mutta ei kirjoitakaan sitä. Kohta taitaa jo löytyä siltäkin listalta. Silloin käännymme Hipsulin kanssa katsomaan välissämme istuvaa Rexiä kysyvästi.
“Älkää mua kattoko, mä en oo kirjottan mitää mihinkään”, punainen pentu sanoo vähän hätääntyneenä.
“Saat veneillä, uida ja liikkua jäällä”, vanha musta kissa lukee hitaasti seuraavan sallitun kohdan.
“Kuka nyt haluis uida”, Rex mölöyttää äkkiä.
Katsomme taas pentua vähän paheksuvasti. Onneksi kukaan muu ei tunnu kiinnittävän punaisen kissan touhuihin mitään huomiota. SEn jälkeen puhumme vielä toisen maalla yöpymisestä sekä marjojen ja sienien keräämisestä ennen kuin on aika siirtyä kiellettyjen asioiden pariin.
“Et saa kulkea toisen pihamaalla, istutuksilla tai viljellyillä pelloilla”, ohjaajamme lukee ensimmäisen kielletyksi kirjoitetun kohdan.
“Mut sit missää ei saa liikkuu”, minä sanon mietintäni ujosti ääneen.
“Miksi noin ajattelet?” kerhoa ohjaava nainen kysyy lempeästi.
“Ku eikö kaikki maa oo jonkun omaa?” kysyn varovasti.
“On, mutta saat liikkua kyllä toisen omistamalla maalla mut toisen pihalla. Eli saat kävellä kaikki toisen metsässä, mutta et mennä hänen pihalle ilman lupaa”, ohjaaja yrittää selventää asiaa minulle.
Nyökkään hitaasti. Minähän sanoin, että tähän kuuluu sellaisia sääntöjä kuten minun karkkiesimerkkini. Hymyilen ujosti, koska olin oikeassa.
“Et saa häiritä eläimiä, lintuja tai niiden pesiä”, musta vanhus lukee taas yhden kohdan.
“Eikö talotki oo pesii, eli niitä ei saa häiritä?” Hipsuli keksii.
“No tuo on kyllä totta, koska muiden kotirauhaa ei saa häiritä”, kerhonohjaaja vastaa rauhallisesti.
Sen jälkeen puhutaan vielä roskaamisesta, puiden katkomisesta ja moottoriajoneuvoista. Joudumme taas Hipsulin kanssa häpeämään Raxia, joka haluaa väkisin roskaamisesta puhuttaessa mainita kakkalöydöstään. En ymmärrä, mikä kiinnostus punaisella marsilaisella oikein on niitä kohtaan.

Lopuksi teemme vielä pantomiimiesityksiä jokamiehenoikeuksista. Yksi tai useampi kissa esittää kerralla jotain ja muut yrittävät arvata, mitä he oikein esittävät. Minä, Hipsuli ja Rex pääsemme esittämään avotulen tekemistä toisen maalle. Rex haluu olla nuotio, koska onhan hän punainen. Minä ja Hipsuli olemme nuotion ympärillä lämmittelemässä.
“Kiven palvontaa”, kirjava kissa heittää idean huvittuneena.
“Ei kyllä ihan”, vastaan ja hymyilen väkisin vähän hauskalle arvaukselle.
“Oisko se avotulen tekeminen”, Viivi veikkaa varovasti.
“Joo”, hymyilen vanhukselle.
“Mä oon nuotio”, Rex ilmoittaa vielä varmuudeksi, kun palaamme takaisin paikoilleme.
Näemme myös hienot esitykset muunmuassa marjojen poimisesta, kalastuksesta ja puiden kaatamisesta. Esitykset olivat varsin valaisevia, vaikka olen edelleen sitä mieltä, että jotkut oikeudet ovat vaikeita ja monimutkasia.

Kerhossa on oikeasti ihan hauskaa, vaikka Rexillä on aika erikoisia näkemyksiä, jotka hän haluaa myöskin tuoda muiden tietoisuuteen. Onneksi minulla ja Hipsulilla on toistemme seura kerhossa, ettei tarvitse yksin hävetä marsilaista. Vaikka olen saanut tutustua nyt aika paljon myös Hipsuliin ja Rexiin luontokerhon avulla on Light ehdottomasti se paras ja ihanin muukalaiskissa.

Vastaus:

Hyvinhän se luontokerhoilu käy sisätiloissakin, kiva tällainen teoriapainotteisempi kerhokerta. .-) Mukavaa että Source on ryhtynyt vapaaehtoisesti alienkissojen "valvojaksi". Kirjoitat Rexistä niin hauskasti, ihana hänen ideansa kirjoittaa sama asia sallittu/kielletty lappuihin sillä periaatteella että ainakin toinen on oikein, ja hän jaksaa yhä muistella aiempaa papanalöydöstään. .-DD Pidin myös Sourcen karkkivertauksesta. Lopussa olleet pantomiiniesitykset olivat kiva lisä! Saat 18 penniä, ja lisään kissoille kerhomerkit. .-)

-Kasa

Nimi: Kuura

16.11.2019 11:45
Luku 4 Kummituskissa, olio ja peikko

Istun ikkunalaudalla hiljaisena ja tuijotan ulos. Kaikki kaunis valkoinen lumi on poissa. Sen tilalla on hoitolan kattoa rummuttava kaatosade. Piha on varmaan tämän sateen jälkeen valtameri tai jotain sellaista. Ulkona on harmaata ja synkkää, vaikka Kuura selittikin jotain, että on vielä aika aamukin. Minä en kellosta ihan kauheasti mitään ymmärrä. Ymmärrän sen verran, että päivässä on 24 tuntia ja yöllä on pimeää. Ja kuulemma myös päivällä voi olla pimeää, niin ainakin Kuura on yrittänyt minulle väittää.
“Mitä sie haluisit tehä tänää?” Kuura kysyy ja kävelee rauhallisesti luokseni.
“Jotain, mitä varten ei tarvi mennä tonne sateeseen”, vastaan hetken mietittyäni.
“Mul ois yks idea”, hoitajani sanoo mietteliäänä.
“Kerro”, vastaan nopeasti ja katson Kuuraa suoraan silmiin.
“Muistatko vielä, miten kiinnostunut oli kirjoista?” hän kysyy minulta rauhallisesti.
“Ai niistä aperinipuista, jotka ovat täynnä oudon näköisiä merkkejä?” kysyn ja katson edelleen Kuuraan ehkä liiankin suoraan.
“Juuri niitä tarkoitan”, hoitajani nyökkää vähän huvittuneena.
“Muistan”, vastaan nopeasti.
“Haluaisitko mennä tutkimaan niitä tänään kirjastoon?” Kuura kysyy lempeästi hymyillen.
“Öö joo”, vastaan vähän epävarmasti, koska en ihan täysin ymmärrä, mitä tarkoitetaan kirjastolla.
Minua kuitenkin kiinnosta, minkä takia hyväksyin Kuuran ehdotuksen. Olen kuitenkin aika utelias ja haluan oppia uusia asioita. Nyt haluan selvittää niiden asioiden, joita hoitajani kutsuu kirjoiksi, arvoituksen.

Kävelen rauhallisesti Kuuran kanssa hoitolan käytävää pitkin kohti kirjastoa. Katselen ovien vieressä olevia numerolaattoja. Yritän miettiä, monessakohan niistä on asukkaita ja millaisia kissoja niissä asuu hoitajiensa kanssa. Tiedän ainoastaan, että alienkissat (muukalaiset) asuvat meitä vastapäätä eikä heillä tiada olla omaa hoitajaa. Ajatukseni palaavat kuitenkin nopeasti takaisin kirjastoon. Toisin sanoen kirjasto on se outo paikka, johon olemme matkalla. En viitsi ihan vielä pommittaa häntä kauhealla kysymystulvalla. On ehkä parempi tehdä se vasta siinä vaiheessa, kun olemme päässeet ensin kirjastoon asti. Yksi kysymys minun on kuitenkin aivan pakko esittää hoitajalleni ennen, kuin olemme päässeet kirjastoon asti.
“Eikai kirjastossa ole mitään vaarallista?” kysyn varovasti ja käännyn katsomaan ylöspäin Kuuraan.
“Ei ole, älä huoli. Mikään ei hyökkää siellä siun kimppuusi”, hoitajani vastaa minulle rauhallisesti, vaikka selvästi hämmentyi ensin vähän kysymyksestäni.
Olen tyytyväinen saamaani vastaukseen, koska kuka nyt haluaisi mennä johonkin, missä hänen kimppuunsa hyökättäisiin heti. Minusta kysymykseni oli myös täysin aiheellinen, joten en oikein ymmärrä, mikä siinä edes oli niin kovin yllättävää.

Pian saavumme kirjastoon, tai niin ainakin päättelen, koska sinnehän meidän oli tarkoitus mennä.. Astun varovasti suureen huoneeseen, jossa on paljon korkeita hyllyjä suorissa riveissä. Epäilen hyllyjen olevan täynnä niitä mystisiä ja hyvin sekavia kirjoja. Vilkaisen mietteliäänä hyllyjä ja sen jälkeen Kuuraan. Minusta tuntuu, ettei edes Kuura tapaisisi ottamaan yhtään mitään ylimmiltä hyllyiltä.Olemme usean metrin päässä hyllyistä ja silti ne näyttävät niin korkeilta. Suuressa huoneessa näkyy myös pehmeän näköisiä sohvia sekä säkkituoleja. Säkkituoleissa on varmasti ihana makoilla.
“No nyt olemme kirjastossa”, Kuura kertoo minulle rauhallisesti hiljaisella äänellä.
“Miksi sä puhut noin hiljaa?” kysyn varovasti.
“Koska kirjastossa kuuluu olla hiljaa. Täällä saattaa olla joku tai joitakin, jotka kaipaavat lukurauhaa”, hoitajani selittää minulle ja nostaa etusormensa huulilleen hiljaisuuden merkiksi.
Nyökkään hänelle varovasti ja ymmärrä, ettei täällä todellakaan sovi meluta tai riehua. Lähdemme varovasti kävelemään hyllyjen väliin. Katselen hämmentyneenä kirjoja. En ymmärrä niistä yhtään mitään, mutta Kuura näyttää selvästi etsivän jotain.
“Etsitään siulle jotain helppoja kirjoja”, hän kuiskaa minulle.
Nyökkään varovasti. En tiedä, aikooko hoitajani yrittää opettaa minua lukemaan vai mitä hän oikein suunnitellee. Seuraan Kuuraa kuitenkin. Onneksi hänet on helppo tunnistaa valkoisista hiuksistaan, vaikka hoitajani ehtisi karata vähän kauemmas. Kops. Kops. Kops. Säpsähdän yllättäviä kopsahduksia. Ne kuuluvat läheltä. En silti näe mitään, mistä äänet olisivat voineet tulla. Takerrun kiinni Kuuran jalkaan.
“Minua pelottaa. Täällä kummittelee”, kuiskaan ja painaudunkiinni hoitajani jalkaan.
“Ei mitään hätää, joku vain tiputti kirjoja hyllystä”, Kuura selittää minulle rauhallisesti, mutta nostaa minut kuitenkin varovasti turvaan syliinsä.
PAinaudun hellästi hoitajani rintaa vasten. Tässä olen turvassa eikä mikään hirviö hyökkää kimppuuni. Yllättäen hyllyn takaa leijailee eteemme harmahtava kissa. Se leijuu rauhallisesti ilmassa.
“Anteeksi, jos minä -”, ilmassa leijuva kissa alkaa selittää rauhallisesti.
“AAVE!” rääkäisen äkkiä ennen kuin edes ehdin miettiä tilannetta sen enempää.
“Ei mitään hätää, en ole aave”, aavetta muistuttava harmahtava kissa puhu rauhallisesti ja katsoo lempeästi minua, “olen Sylvi.”
“Rauhotu Source, ei tässä ole mitään hätää”, Kuura puhelee minulle rauhallisesti ja silittää minua lempeästi.
“Mut sä näytät aaveelta, ku sä leijut ilmas”, puhun varovasti ja huomaan, miten ääneni tärisee vähän.
“Minä leijun, mutta en ole kummitus. Kosketa minua, et saa tassua lävitseni”, Sylvi, joka alkaa vaikuttaa aika vanhalta, sanoo ja tulee hitaasti vähän lähemmäs minua.
Katson Sylviä hetken vähän epäröiden. Vilkuilen varovasti vähän valkoista tassuaan, joka ei ole kaukana minusta. Kosketa sitä varovasti.
“Sinä olet kissa. et ole aave”, sanon varovasti ja katson Sylviä varovasti.
“Minä olen kissa. Olen kotoisin Uranukselta”, vanhus selittää rauhallisesti.
“Sylvi löysin hyvän kirjan”, Light ilmestyy nopeasti hyllyn takaa joku kirja tassuissaan, “Hei Source.”
Minua alkaa hävettämään, kun näen Lightin. En tahtoisi hänen näkevän minua peloissani hoitajani sylissä vain yhden vieraan kissan takia, joka nyt vain sattuu leijumaan ilmassa. Pyristelen itseni nopeasti irti Kuuran otteesta ja hyppään lattialle. Katselen Lightia varovasti ja toivon, ettei hän ymmärtänyt ihan täysin, mitä oikein tapahtui.

Istumme kaikki kolme yhdellä suurella oranssilla säkkituolilla. Kuura seurailee tilannetta vieressä olevalta sohvalta. Minusta tuntuu hyvältä, että hän on lähellä, koska Sylvi on edelleen mielestäni vähän epäilyttävä. En kuitenkaan haluaisi näyttää pelkoani Lightin nähden. Minusta tuntuu oudolta, miten Sylvi on nyt painautunut syvimmälle säkkituoliin, kun vasta äsken näin hänen leijuvan ilmassa. Vilkuilen vuoroin Lightia ja Slyviä odottaen, että jompikumpi sanoisi jotain.
Anteeksi, että säikäytin sinut?” Sylvi pahoitteli rauhallisesti.
“Ei se mitään”, vastaan nopeasti ja yritän kuulostaa, siltä, etten olisi oikeasti säikähtänyt.
“Mikä nimesi muuten on?” vanhus jatkaa kyselemistä.
“Source”, vastaan nopeasti ja yritän kerrankin kuulostaa rauhalliselta.
“Siinäpä kaunis nimi”, Sylvi vastaa.
“Kiitos”, hymyilen ja vilkaisen Lightia, jonka naamalla on myöskin pieni hymy.
Keltainen aurinkokissa on oikeasti mukava ja ehkä aika söpökin. Haluaisin tutustua häneen paremmin ja viettää enemmänkin aikaa pojan kanssa. Silloin päähäni pomppaa erittäin tärkeä kysymys, jota en mielestäni ole kysynyt. Minulla ei ole ainakaan mitään tietoa sen vastauksesta olin sitten kysynyt sitä tai en.
“Millon te oikein lähdette täältä?” kysyn varovasti.
“Ai, sul jo kiire päästä meistä eroon?” Light kysyy nopeasti ja näyttää vähän surulliselta.
“En mä sitä tarkoittan”, mutisen hiljaa ja katson anteeksipyytävästi Lightia.
“Lähdemme ens lokakuun alussa”, Sylvi kertoo helpottaakseen minun ja Lightin välistä tilannetta.
Onneksi vanhuksen kertomaan ajankohtaan on vielä paljon aikaa. Minusta kuitenkin tuntuu pahalta, että menin ehkä möhlimään yhdellä pienellä kysymyksellä jotain. En todellakaan tarkoittanut sitä, mitä Light kuvitteli. Enemmänkin halusin tietää, paljon mulla on vielä aikaa tehdä tuttavuutta aurinkokissan kanssa. En pysty juuri nyt kuitenkaan selittämään totuutta Lightille. Olen joka tapauksessa tyytyväinen Sylvin vastaukseen, koska minulla on vielä paljon aikaa ellen ole ymmärtänyt kuukausien järjestystä ja määrää täysin väärin.
“Mä otan täs nyt päiväunet”, Sylvi ilmoittaa ja käpertyy tiiviille kerälle minun ja Lightin viereen.
“Ja mie lähen tekemään jotain ruokaa, tuu jossain vaiheessa syömää”, Kuura sanoo ja on nousemassa sohvalta, “jos siis haluat jäädä tänne.”
Vilkaisen nopeasti vieressäni olevaa kissaa ennen kuin astaan:”Kyl mä jään tänne.”
“Osaatko tulla huoneelle?” Hoitajani varmistaa.
“Osaan”, vastaan vähän epäröiden.
“Mä voin saattaa”, Light tarjoutuu ystävällisesti.
Kuura nyökkää ymmärtäväisesti ja lähtee kävelemään pois kirjastosta. Katsomme Lightin kanssa kumpikin säkkituolilla kerällä olevaa Sylviä, joka näyttää olevan jo sikeässä unessa.

Sanattomasti Lightin kanssa teemme selkeän päätöksen. Hyppäämme alas säkkituolilta. Otamme kiinni vieressä olevasta sinisestä säkkituolista ja lähdemme raahaamaan sitä kirjahyllyjen väliin. Säkkituoli on painava, mutta saamme sen silti liikkumaan. Kun säkkituoli on saatu rahdattua hyllyjen väliin kiipeämme molemmat sen päälle. Katson hiljaisena Lightia.
“En mä tarkottan, et haluisin susta eroon”, sanon varovasti ja tuijotan hiljaisena omia tassujani.
“Niin mä epäilinkin, halusin vaa vähän vitsailla”, keltainen poika vastaa veikäesti hymyillen.
“Ei tollee saa tehä”, sanon äkkiä ja tönäisen leikkisästi Lightia.
Hän kaatuu säkkituolille ja nauraa. Kissa on hassu ja voisin tuon jälkeen sanoa melkein jopa julma, mutta en halua sanoa niin. Light on niin hauskaa seuraa, vaikka hänen juttunsa ei aina ole niin hauskoja. En silti todellakaan kadu, että olen tutustun edes vähän tuohon avaruusolioon.
“Sä oot olio”, sanon äkkiä.
“Sit sä oot peikko”, Light keksii nokkelasti.
“No enhän”, yritän puolustautua ja hyppään makaamaan hänen viereensä.
“Oot, jos mä kerran oon olio”, hän selittää päättäväisenä, “miks mä ees oon olio?”
“Koska sä oot avaruudesta. Avaruudes on vaa olioita”, selitän oman selkeän näkemykseni keltaiselle ystäväiselleni.
“No selvä sitte, mut sä oot sitte peikko ja sillä selvä”, Light ilmoittaa.
Alamme nauraa väittelyllemme, vaikka en edes tiedä, oliko siinä oikeasti edes mitään hauskaa. Sen jälkeen tutkimme Lightin kanssa niitä outoja kirjoja, vaikka kumpikaan ei niiistä juurikaan mitään ymmärrä. Löydän lattialta kaksi tyynyä. Annan niistä toisen Lightille. kahdella tyynysota on kahdella tyynyllä aika tylsää, mutta hauskan leikkikaverin kanssa se on ihan tarpeeksi.

Selaamme Lightin kanssa jotain outoa kirjaa. Minä en ymmärrä siitä mitään. Light yrittää tavata sanoja, mutta meistä kumpikaan ei tiedä varmasti, meneekö se yhtään oikein.
Mulla on nälkä”, valitan.
“No sit vissii lähtää, kun sun hoitajas lupas tehä ruokaa”, poika muistelee ja sulkee varovasti kirjan.
“Joo”, vastaan lyhyesti.
Etsimme kirjahyllystä sen paikan, jossa kirja meidän mielestämme oli. Se ei kuitenkaan ole välttämättä se sama paikka, joka oikeasti kirjalle kuuluu. Joku saa sitten laittaa kirjan oikealle paikalle, jos asia häntä niin paljon häiritsee. Päädymme myös jättämään säkkituolin sinne kirjahyllyjen väliin, minne sen raahasimmekin. Hiivimme ulos kirjastosta, koska Sylvi nukkuu edelleen emmekä halua herättää vanhusta.

Hiippailemme käytävällä, kohti minun hunoettani. Voisin kyllä yhtä hyvin sanoa, että hiippailemme alienkissojen huoneeseen, koska se on kumminkin samassa kohassa käytävällä, mutta vain eri puolella. Koputan huoneen oveen. Kuura tulee avaamaan yllättävän nopeasti.
“No hei, haluisitko siekin Light syödä jotain”, hoitajani kysyy meiltä ovella.
“En mä ruokaa tarvi, mut voisin kyl tulla sinne”, kissa selittää ja livahtaa minun perässäni sisälle huoneeseen.
Kuura antaa minulle tassuihin kanankoiven. Kuura käskee istua pöydän ääressä, kun syö, joten kiipeämme Lightin kanssa istumaan tuoleille. Kuura on laittanut minulle valmiiksi purkin namimaitoa. On yllättävän epämukavaa syödä, kun joku tuijottaa.
“Miks sä tuijotat mua?” kysyn keltaiselta kissalta, joka istuu minua vastapäätä.
“Mietin, et pelkäsiks sä oikeest Sylviä”, Light pohtii ja katselee minua tarkkaavaisesti.
“En”, mutisin vastaukseksi samalla, kun syön.
Toivon, ettei Light ala epäilemään minua. En halua, että hän saa tietää totuutta. Hän saattaisi alkaa minua säälittävänä enkä todellakaan tahdo sitä.

//Tarpeet Sylville
+ unitarve

Lightille
+leikkimistarve

Ja Sourcelle
+leikkimistarve
+nälkätarve (namimaito ja kanankoipi pois)

Vastaus:

Source on niin höppänä kun aina ihmettelee kaikkea, tosin mistäpä sitä voisi tietää mikä on kirjasto jos ei ole ikinä siellä käynyt. Kiva että törmäsitte kirjastossa pariin alienkissaan, ensikohtaaminen Sylvin kanssa oli hauska, vaikka Source olikin enemmän kauhuissaan kuin innoissaan. .-D Sourcen ja Lightin vuorovaikutusta on ihana seurata ja söpöä että näiden kahden välille saattaa olla jotain romanssintapaista pikkuhiljaa kehittymässä. .-3 Kirjoista Source ei tänään saanut tolkkua, mutta kiva että hänellä oli hauskaa Lightin kanssa! Saat 35 penniä, ja kohotan tarpeet. .-)

-Kasa

©2019 Kissahoitola Mouruposki - suntuubi.com