Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK



Tähän vieraskirjaan kirjoitetaan kaikki tarinat, kuten tavalliset hoitotarinat, taitotarinat, kerhotarinat, matkatarinat ja sen sellaiset.

Ennen tarinan lähettämistä sinun kannattaa kopioida se varmuuden vuoksi, jos vaikka nettisi sekoaa tai jotain muuta ilkeää tapahtuu, eikä tarinan lähetys onnistu.

Huom. Muistathan, ettet saa laittaa uutta hoitotarinaa ennen kuin edellinen on arvosteltu! Muuten joudut jäähylle hetkeksi aikaa.

<  1  2  3  4  5  6  7  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: simssiliini

07.03.2020 13:27
Tarinassa juhlitaan Tulpen järkkäämiä pentubileitä ja uudenvuoden nyyttäribileitä (älkää kysykö miten ne voi osua samalle päivälle, en itekään tiedä).

Bileitä

"SIMSSILIINIII!" Stiina karjaisi malttamattomana. "Odottakaa sekunti Silver ja Espio, luen tämän sivun loppuun", simssiliini vastasi katse yhä tietokoneensa ruudussa. Samassa simssiliini tajusi mitä oli juuri sanonut ja pyörähti rullatuolillaan ympäri kohdatakseen Stiinan ja Espiquen kummastuneet katseet. "Siis, tarkoitin Stiina ja Espi...que", simssiliini korjasi. simssiliini oli viime aikoina lukenut niin paljon Sonic-sarjakuvia että oli alkanut tajuamattaan kutsua kissojaan sarjishenkilöiden nimillä. "No, mitä asiaa teillä oli?" simssiliini kysyi kun kissat olivat unohtuneet tuijottamaan tyttöä hämmentyneet ilmeet naamallaan. "Niin, siis... Haluaisimme mennä kuntosalille, sinullahan piti olla jotain ilmaislippuja sinne?" Stiina varmisteli. simssiliini näytti mietteliäältä mutta sai hetkessä "ahaa!" elämyksen ja polkaisi rullatuoliin sen verran vauhtia että se liukui pöydän luota kaapille, jossa hoitaja piti säilössä papereita. Pienen kaivelun tuloksena ilmaisliput tulivat lopulta näkyville. "Huh, nämä olivat ehtineet hautautua kun ne on saatu jo pari vuotta sitten", simssiliini selitti ojentaessaan lippuja Stiinalle. Oranssi kisu katsahti hymyillen poikaystäväänsä, ja Espique tarttui tätä tassusta kaksikon kävellessä ovea kohti. simssiliini katseli hymyillen rakastavaisten menoa mutta palasi pian jatkamaan sarjiksien lukemista tietokoneen ruudulta. Hänen rauhaansa tultiin kuitenkin häiriköimään jälleen, tällä kertaa Quz oli asialla. "simssiliini, minä ja muutama kaverini aiotaan olla yötä puuhakammarissa ja me pidetään nyyttärit. Onko jotain ruokaa mitä voisin viedä sinne?" Quz kyseli. "Ota vaikka yksi hedelmäkakku, meillä on niitä useampi säästössä", simssiliini vastasi ja yritti hätistää Quzin muualle huiskimalla kättään samalla kun yritti jälleen keskittyä ruudun tapahtumiin. Quz ei kuitenkaan tajunnut vihjettä, ihmetteli vain mikä häiriö hoitajan käteen oli tullut kun se sillä tavalla sätki itsekseen. Ehkä tämä oli joku uusi leikki? Quz valmistautui syöksymään hoitajansa käteen kiinni kynnet ojossa, mutta paikalle ilmaantunut Ruu kiskaisi häntä hännästä saaden pojan huomion. "Varmaan sinä menet vaan omiin bileisiin ja minun täytyy yksin jäädä kaitsemaan Titin juhliin tulevaa pentulaumaa", Ruu huomautti närkästyneenä. "Me sovittiin näistä tyynysotabileistä jo monta viikkoa sitten kissojen chatissa, en voi jäädä niistä pois. Sitä paitsi minä vahdin Titiä joulutapahtumassa, nyt on sinun vuoro", Quz puolusteli. Ruun kasvoilla oleva kipakka ilme paljasti että kissa aikoi valittaa vielä jotakin, mutta kissa ymmärsi ettei riidanhaastamisessa olisi järkeä, joten hän päätti kokeilla rauhallisempaa tapaa. "Tiedän sen. Tuntuu vain ettei meillä ole enää nykyisin kunnolla yhteistä aikaa: Sinä jätit Linnan juhlat väliin, ja minä en puolestaan osallistunut rekiretkelle", Ruu huokaisi. Quz tunsi pienen pistoksen rinnassaan, sillä hän oli molempien Ruun mainitsemien tapahtumien aikaan ollut Kinuskin seurassa, eikä hän ollut oikeastaan edes tajunnut ikävöidä Ruuta... "Hei, lupaan että järjestän meille yhteistä aikaa ystävänpäivänä", Quz lausahti, jolloin Ruunkin suupielille kohosi hymy. "Nyt oikeasti, voitteko mennä juttelemaan jonnekin muualle että voisin lukea rauhassa!" kissojen keskustelua kuuntelemaan kyllästynyt simssiliini ärähti. "Ihme sekopää", Quz tuhahti Ruun kikatellessa kaksikon marssiessa pois huoneesta. Oven kolahdettua kiinni simssiliini iloitsi saadessaan vihdoin lukurauhan ja nojautui sitten takaisin tietokoneen ruudun äärelle.

Hyvästeltyään poikaystävänsä Ruu suuntasi leikkihuoneeseen, jonne ensimmäiset vieraat olivat jo ennättäneet saapua. Tulpe viihdytti parhaillaan serkkujaan Clarissaa, Cindya ja Mustikkaa, joista jälkimmäiseen hän olikin jo ehtinyt tutustua aiemmin salapoliisikerhossa. Tulpe halusi olla hyvä juhlaemäntä, ja hän oli aiemmin uhonnut tutustuvansa jokaiseen juhlavieraaseen. Jos pentu todella sen tekisi, tulisi hän saamaan kasapäin uusia ystäviä! Untuvaa Ruu ei onnistunut paikantamaan pennun huomiotaherättävästä turkinväristä huolimatta, ujompi pentu oli varmaankin vetäytynyt johonkin nurkkaan omaan rauhaansa. Nooran kissojen lisäksi paikalle olivat ennättäneet saapua myös Hahtuva ja Sisu, ja vauvapentujen vertaillessa pehmoleluja ja helistimiään keskenään olivat vanhemmat Vattu ja Hahtuva menneet kokeilemaan liukumäkeä. Samassa Ruun mieleen muistui hänen kummipentunsa Rasmus, jota Ruun oli tarkoitus mennä tapaamaan tänään ensimmäistä kertaa, miten hän olikaan unohtanut koko asian? Ruu teki nopean tilannearvion ja uskoi pentujen pärjäävän hetken ilman valvomistakin. Sitä paitsi jokunen Kirsikan vanhemmista kissoista oli luvannut tulla pitämään vahtia, joten nämä saapuisivat varmasti pian paikalle, eikä Ruukaan olisi poissa kuin hetken. Musta kissa säntäsi ripeään juoksuun, eikä aikaakaan kun hän oli jo saapunut adoption tiloihin. "Tulin tapaamaan Rasmusta. Hän on kummipentuni", Ruu kertoi adoption vastaanotossa olevalle henkilölle, joka poistui hetkeksi toiseen huoneeseen ja palasi sitten mukanaan keltainen kissanpentu, jonka tämä laski Ruun eteen. "Moi Rasmus, olen Ruu, sinun kummisi", Ruu esittäytyi pennulle. Tilanne palautti Ruun mieleen muutaman vuoden takaisen ensitapaamisensa silloisen kumminsa Nickin kanssa. Oman kummin saaminen oli tuntunut hienolta, sillä Ruu oli kokenut ensimmäistä kertaa vuosiin jonkun välittävän hänen olemassaolostaan. Nyt Ruu halusi luoda vastaavanlaista onnea muillekin adoption kissoille, jotka olivat pahimmassa tapauksessa olleet hylättyinä ilman hoitajaa useiden vuosien ajan. Siksi Ruu odottikin kummiuutisen nostattavan hymyn pienen pennun kasvoille, mutta Rasmus oli kuin ei olisi kuullutkaan Ruun puhetta, pentu tuijotti vain lattiaa. "Hei, onko jokin vinossa?" Ruu huolestui ja hipaisi tassullaan keltaisen pennun päälakea, jolloin tämä lopulta kääntyi katsomaan Ruuta. "Olen ollut yli kolme vuotta adoptissa, eikä minua ole hoidettu kertaakaan elämäni aikana. Minulla ei ole syytä elää", Rasmus ruikutti surkeana. Pennun sanat saivat surun ja vihan sekaisia tuntemuksia kuohahtamaan Ruun sisällä, mitä Rasmuksen ex-hoitaja oli oikein ajatellut lupautuessaan tälle eliniäksi hoitajaksi ja sitten hylännyt pikkuisen saman tien? Ei mikään ihme ettei Rasmuksessa ollut tippaakaan elämäniloa jäljellä. "Tiedän mitä olet kokenut. Minutkin hylättiin ihan pienenä, ja viettäessäni vuosia adoptiossa aloin vähitellen luulla etten kokisi enää koskaan mitään kivaa. Mutta sitten sain oman kummin, ja myöhemmin jopa hoitajan. Mitäs sanoisit Rasmus jos jätetään tänään adoption ankeus taakse ja mennään pitämään hauskaa pentubileisiin", Ruu ehdotti. Pennun ilme oli muuttunut apaattisesta mietteliääksi, ja lopulta Rasmus päätti hyväksyä ehdotuksen. "Mutta vain yhdellä ehdolla: Kutsu minua jatkossa Ramiksi, se on lempinimeni", pentu painotti, ja Ruu lupasi noudattaa käskyä.

Tulpe ei edes ollut huomannut äidin lähtöä, sillä hänellä oli täysi työ vieraiden viihdyttämisessä. Jutusteltuaan tarpeekseen serkkujensa kanssa Tulpe oli pelannut hetken aikaa jalkapalloa häntä vähän vanhempien pikkupentujen kanssa, mukana olivat olleet ainakin Ennustus, Vattu ja Hahtuva, mutta urheilullisuus ei kuulunut Tulpen vahvuuksiin ja tämä oli siirtynyt seuraavaksi Kuulan ja Rion juttusille. Veljekset olivat tuoneet mukanaan komean keinuhevosen, ja hetken mielijohteesta pennut keksivät mielestään loistavan leikin. "Pidetään kisaa siitä kuka jaksaa roikkua pisimpään keinuhevosen kyydissä!" Vattu oli yllyttänyt porukkaa, ja lopulta keinuhevonen oli suorastaan kissoijen peitossa: Hahtuva, Kuula ja Kettu olivat saaneet varattua parhaat paikat satulasta ja Cara istui heidän takanaan hevosen takapuolen kohdalla. Clarissa oli puolestaan kiivennyt hepan pään päälle, ja vielä hevosen raajoissa olivat roikkumassa Vattu, Coco, Tulpe sekä Rio. Tulpe tunsi otteensa luisuvan heti kun keinuhevoselle annettiin vauhtia, mutta hän ei aikoisi pudota ensimmäisenä, joten sinnikkäästi pentu kiersi tassunsa tiukemmin hevosen puisen jalan ympärille. Vatun ote herpaantui ensimmäisenä, ja kissa kikatti lennähtäessään vauhdikkaan ilmalennon. Leikkiä ei kuitenkaan ehditty jatkaa sen pidemmälle, sillä Ramin kanssa paikalle saapunut Ruu riensi ensitöikseen keskeyttämään vaarallisen leikin. "Keinuhevosen kyydissä saa olla vain yksi pentu kerrallaan! Miettikää mitä olisi voinut sattua, jos joku kyydistä putoaja olisi jäänyt kiikun alle. Ja Titi, sinäkin lähdit mukaan moiseen hullutukseen, hyi sinua", Ruu nuhteli. "Älä kutsu minua tuolla nimellä", Tulpe tiuskaisi hieman nolona, pitikö äidin tulla pilaamaan kaikki juuri kun oli hauskaa. "Anteeksi, emme tee sitä enää toiste", Kuula pahoitteli kaikkien puolesta. "Mites muuten, eikö teiltä pitänyt tulla jokunen kissa lastenvahdiksi?" Ruu tiedusteli hänen puheilleen saapuneelta vihreältä pennulta. "Ne menikin mieluummin tekemään Mourusta", Kuula ehti vastata ennen kuin hänen veljensä kaappasivat pennun mukaansa uusiin leikkeihin. "Niinpä tietysti, eli koko pentulauman kaitseminen on nyt yksin minun vastuullani. Toivottavasti pennut käyttäytyvät jatkossa järkevämmin", Ruu mutisi itsekseen. Hän tajusi heti ettei siis ehtisi viettää paljoa aikaa kummipentunsa kanssa, mutta ainakin Rami saisi tavallisesta poikkeavan puuhapäivän. Pentu oli jo löytänyt leikkiseuraa muista ikäisistään, ja poikapennut olivat järjestäneet keskenään pikkuautojen rallikilpailut. "Hei minä keksin, laitetaan autot laskemaan liukumäestä, ja se kenen auto menee pisimmälle voittaa", Coco intoili. Kukin pentu kiipesi vuorollaan liukumäen päälle ja laski autonsa matkaan, ja tuomarina toimiva Sisu merkkasi teipillä lattiaan jokaisen auton matkan pituuden. Rami tökkäsi alkuvauhdin vihreälle pikkuautolleen, ja auto kiisi huimaa vauhtia jyrkässä mäessä. Valitettavasti auto laskeutui kyljelleen eikä vierinyt kovin pitkälle. Palkinto meni lopulta Vesalle, joka oli erittäin ylpeä suorituksestaan. "Minä vähän taktikoin laskemalla päässäni arvion auton liikeradasta, ja-" "Joopa joo näsäviisas nörtti, ei ketään kiinnosta", poikien autokilpaa sivusta seurannut Kettu keskeytti Vesan lesojutut.

"Täällähän sinä olet", Vesa huudahti löydettyään kaksoisveljensä piileskelemästä yksinään yhdessä leikkihuoneen nurkassa. Untuva säpsähti tullessaan yllätetyksi, mutta rauhoittui kun tajusi, että veli oli tullut yksin. "Mikset tule leikkimään muiden kanssa?" Vesa kummasteli ja kävi istumaan veljensä viereen. Untuva nosti pystyyn neljä sormea ja teki sen jälkeen molempia etutassujaan hyödyntäen ison ruksin. Sen jälkeen hän nosti vain yhden sormen ja muodosti tassuista sydämen. "Ymmärrän, eli iso porukka ahdistaa sinua mutta viihdyt yksin?" Vesa varmisti Untuvan nyökkäillessä. Untuva piti veljestään, sillä tämä oli ainoa joka osasi kommunikoida hänen kanssaan ilman puhetta, joskus edes Untuvan vanhemmat eivät meinanneet saada selkoa siitä mitä pentu yritti viestittää. "Mutta eikö sinulla ole täällä yksinäsi tylsää?" Vesa ihmetteli, jolloin Untuva kohautti hartioitaan. Hän ei ollut tajunnut ottaa mitään lelua viihdykkeeksi, mutta mielikuvitusmaailmassaan Untuvalla riitti tekemistä loputtomasti. "Tulisit vaikka piirtämään, siitähän sinä tykkäät. Voin esitellä sinut muille", Vesa lupasi, ja lopulta Untuva suostui hieman empien ehdotukseen. Onneksi piirtopisteellä ei ollut kovin isoa ruuhkaa, paikalla olivat vain Clarissa, Kuula ja Hahtuva. "Tässä on veljeni Untuva. Hän on vähän ujo eikä häntä saa juttukaveriksi senkään takia ettei hän osaa puhua, mutta hän on silti mukavaa seuraa", Vesa selitti esitellessään kaksoisveljeään piirtojengille. "Moikka Untuva, kiva tavata", Hahtuva lausahti, minkä jälkeen Kuula ja Clarissakin tervehtivät häntä. Untuva hymyili ja asettui istumaan hänelle ensimmäisenä jutelleen mustan kissan viereen. "Me piirretään yhdessä satumaata. Minä piirrän sillan ja joen, ja Clarissa tekee joen viereen talon. Kuula hahmottelee puolestaan parhaillaan vuoristomaisemaa omalle paperilleen. Meillä ei ole kuitenkaan ole vielä ketään asukkaita, joten haluaisitko osallistua projektiimme ja piirtää jotakin?" Hahtuva tiedusteli esiteltyään piirrosmaailman Untuvalle. Pentu ei yleensä tykännyt tehdä ryhmätöitä, mutta hahmosuunnittelu oli yksi Untuvan mielipuuhista, joten hän suostui tämän kerran. Untuva päätti piirtää kuvat kaikista yhteisprojektiin osallistuneista, ja pian paperille oli muodostunut muotokuvat kahdesta vihreästä kissasta, tumma Hahtuva sekä Untuva itse. Lopuksi Untuva leikkasi hahmokuvakkeet irti paperista, ja kun niiden taakse kiinnittäisi sinitarraa pystyisi hahmoja liikuttelemaan vapaasti kartalla. "Tosi hienoja, olet hyvä piirtämään", Hahtuva kehui, jolloin Untuva punastui. Tuntui hyvältä kun muut arvostivat hänen työtään! Pennut teippasivat vielä piirtämänsä maisematkin yhdeksi isoksi kuvaksi. Vaikka jokaisella oli vähän erilainen piirtotyyli näytti maisema melkoisen yhteneväiseltä, sillä kuvia yhdisti sama joki, joka virtasi sillalta talolle ja vielä vuorienkin kupeessa. Nelikko ehti leikkiä hetken aikaa piirustuksellaan sijoittamalla omia kuvakkeitaan kartan eri paikkoihin, mutta sitten Ruu tuli ilmoittamaan että olisi aika siirtyä keittiön puolelle ruokailemaan.

Keittiössä Ruu toivoi että apuna olisi ollut useampikin tassupari pentujen ruokkimisessa, sillä osa vastasyntyneistä pennuista oli niin pieniä että heille piti syöttää mössöt lusikalla. Onneksi suurin osa pennuista hallitsi jo itsenäisen ruokailun, joten riitti kun mössöt kippasi lautaselle, ja maidot olikin kaadettu jo etukäteen valmiiksi tuttipulloihin. "Oletko viihtynyt?" Ruu tiedusteli syöttäessään tomaattimössöä kummipennulleen. "Joo. Me pidettiin rallikisat leikkiautoilla, ja laskin myös liukumäkeä ainakin kymmenen kertaa", Rami selitti niin innokkaasti että Ruun äsken tarjoama mössölusikallinen valui punaisena vanana pitkin pennun leukaa. Ruu huokaisi alkaessaan pyyhkiä sotkua talouspaperilla, olisi ilmeisesti parempi olla kyselemättä Ramilta mitään ruokailun aikana. Tulpe ruokaili yhdessä Pilvin, Avan ja Caran kanssa. "Tämä on ensimmäinen tapahtuma johon otan osaa. Tunsin entuudestaan vain Hahtuvan, mutta tänään olen tavannut paljon uusia kissoja", Pilvi selitti innoissaan. "Joo, siksi pistinkin pirskeet pystyyn että tutustuisin muihin ikäisiini kissoihin! Entäs te, oletteko viihtyneet?" Tulpe kääntyi seuraavaksi leikki-ikäisten Caran ja Avan puoleen. "Juu, leikin paljon muutenkin itseäni nuoremman Marjan kanssa. Meillä on muuten Mourusessa yhteinen sääpalsta", Ava kertoi innoissaan. "Kaipaisin kyllä vähän enemmän ikäistäni seuraa, nämä tuttipullot ovat hieman... lapselliset, suorastaan vauvamaiset", Cara kommentoi tarjoiluja. Hän olikin ehkä vähän vanha näihin juhliin, sillä Cara valmistui vastikään ykkösluokalta ja on jo täysikasvuisuuden kynnyksellä, mutta mitäpä sitä ei tekisi elämäntavoitteensa eteen? "Jos ei kelpaa niin kaada maito vaikka lasiin ja juo siitä", Tulpe vastasi kipakammalla äänensävyllä kuin oli tarkoittanut, mutta Cara innostui ideasta eikä enää kommentoinut tarjoiluja. Untuva imeskeli tuttipullomaitoa veljensä kanssa. "Tytöt tuntuvat olevan sinusta kiinnostuneita. Ainakin Kettu ja Hahtuva vilkuilivat sinua äsken", Vesa kommentoi, jolloin Untuva oli vetää maidot väärään kurkkuun. Mitä veli oikein selitti, miksi Untuvaa vanhemmat tyttökissat olisivat hänestä muka kiinnostuneita? Toisaalta Untuvakin kasvaisi pian, ja uusi ikävaihe toisi mukanaan kaikkea jännittävää, kuten koulun. Vanhemmat olivat ehdottaneet Untuvalle koulun aloittamista, ja koska Untuva halusi oppia lukemaan olisi hänen sinne mentävä, vaikka ajatus vähän pelottavalta tuntuikin. "Kun olette syöneet voitte siirtyä kirjaston puolelle odottamaan satutunnin alkamista. Muistakaa että siellä ei saa riehua, vaan on annettava lukurauha muille", Ruu selitti kerätessään lautasia tiskialtaaseen. Satutunnin alkaessa pennut olivat saaneet levittäytyä mieleisilleen makuupaikoille. Tulpe ei jaksanut keskittyä tarinaan, joten hän olikin muodostanut kirjahyllyn taakse salaisen jutteluringin Cindyn, Marjan ja Sisun kanssa, ja pennuilla oli täysi työ pitää hihitysten ja supinan äänenvoimakkuus minimissä. Untuva sen sijaan kuunteli satua kiinnostuneena, ja hän pystyi suorastaan kuvittelemaan tarinan juonenkäänteet päänsä sisällä kuvina. Rami oli pyytänyt päästä Ruun syliin, eikä tämä tietenkään tohtinut kieltäytyä. Vähitellen kissa toisensa jälkeen vaipui uneen, jopa Tulpen juorurinkiläiset uinahtivat kesken keskustelunsa.

Vanhemmat ja hoitajat saapuivat hakemaan pentujaan sovittuun aikaan, ja päiväuniltaan virkonneet pennut lähtivät huoneitaan kohti selittäen innoissaan juhlien tapahtumia. "Olipa kiva että tapahtumaan sisältyi käytännöllisiä asioita, kuten unihetki ja ruokailu", kuutta pentuaan hakemaan tullut Hipsuli selitti innoissaan Ruulle. "Juu. Joku vauvoille tarkoitettu kerho olisi kätevä kun voitaisi porukalla kylvettää ja syöttää pentuja", Ruu suunnitteli Hipsulin nyökkäillessä innokkaasti. "Mennään jo äiti", Rio vaati kärsimättömästi tökkien Hipsulia selkään tuntosarvellaan. Ilmeisesti pentua kyllästytti aikuisten tylsät keskusteluaiheet. Ruu vilkutti vihreän lauman poistuessa kirjaston ovesta ja oli sillä hetkellä erittäin onnellinen että hänellä oli vastuullaan vain yksi pentu. Juhlavieraiden kaitseminen oli opettanut tummalle kissalle ainakin sen ettei hänestä olisi suurperheen äidiksi. Lopulta jäljellä olivat enää Tulpe ja Untuva sekä Rami, joka heräili parhaillaan päiväuniltaan. "Leikitäänkö jotakin?" Rami intoili heti. Ruu mietti keittiössä odottavaa tiskivuorta, mutta katsoessaan keltaisen pennun silmiin hän ei vain voinut kieltäytyä. Ruu siirsi Untuvan ja Tulpen nukkumaan samalla sohvalle ja peitteli pikkuiset, jotta nämä saisivat jatkaa päiväuniaan rauhassa ennen kuin lähti Ramin kanssa takaisin leikkihuoneeseen. Paikka oli juhlien jäljiltä aivan hujan hajan lattian ollessa täynnä levälleen unohtuneita leluja. "Pelataan tätä", Rami vaati tassuteltuaan Twister-maton päälle. "Selvä, mutta tehdään sääntöihin pieni muutos: Aina kun tiplaa, pitää rangaistukseksi viedä kolme lattialla olevaa tavaraa paikoilleen", Ruu määräsi. Samalla hän kykenisi viettämään aikaa kummipennun kanssa ja edistämään siivoamista. "Siinä tapauksessa sinä saat pelata ensin", Rami päätti ja etsi tassuihinsa arpalaudan. "Oikea etutassu keltaiselle", kävi ensimmäinen käsky, ja Ruu teki työtä käskettynä. Hän antoi pennun antaa vielä pari käskyä ja tiplasi sitten tahallaan; näin sekä siivous edistyisi nopeammin ja Rami saisi iloita voitostaan. Vietyään lattialle jääneitä leluja kaappiin saapui Ruu jakamaan tassut solmivia käskyjä Ramille. Pennulla oli välillä vaikeuksia lyhyiden tassujensa kanssa, mutta hänellä oli hyvä tasapaino ja Rami kykeni olemaan paikoillaan kiperimmissäkin asennoissa hyvin. Pelaamisen ohessa huone tuli samalla siistiksi, ja lopulta viimeiseksi lattialle jäänyt Twister-mattokin tuli käärittyä takaisin laatikkoonsa. "Eiköhän sitten ole aika palata adoptiolle", Ruu tiedotti. Ramin ilme synkkeni ja pentu riensi halaamaan isompaa kissaa. "Kiitos kun aloit minulle kummiksi", Rami supatti Ruun turkkia vasten. Ruu hymyili liikuttuneena silitellessään pennun päälakea, tämä oli selvästi Ramille tärkeää. Saatettuaan Ramin adoptiolle Ruu marssi keittiöön ja katsahti tympääntyneenä lavuaarissa nököttäviä likaisia ruokalautasia ja tuttipulloja. "Huoh, tämän työlään päivän päätteeksi tarvitsen kyllä pitkän rentouttavan vaahtokylvyn", Ruu puuskahti laskiessaan tiskivettä pesualtaaseen.

---

Kuntosali saattaa kuulostaa ehkä vähän oudolta treffipaikalta, mutta Espique oli innoissaan hänen ja Stiinan astellessa rakennuksen liukuovista sisään. "Ahhh, treeni-into oikein kaksinkertaistuu tässä ilmapiirissä", liila kisu huokaili innokkaana. Stiina ei ollut yhtä vakuuttunut ja nyrpisteli nenäänsä ilmassa olevan hienhajun vuoksi. Kaksikko ojensi ilmaisliput tiskillä päivystysvuorossa olevalle Takulle, joka kysyi kohteliaasti kaipaisiko kaksikko vinkkejä treenaamiseen, mutta Espique vakuutteli heidän pärjäävän. "Oletko nyt aivan varma? Minä en ainakaan tiedä yhtään mitään kuntoilusta, ja onko siellä teidän kotiplaneetalla edes samanlaiset treenitavat kuin täällä?" Stiina kuiskutti poikaystävänsä korvaan. "Älä huoli, tiedän kyllä mitä teen", Espique vastasi silmää iskien ja suuntasi ensimmäiseksi painojen luokse. "Katsohan tätä!" poika lesosi nostettuaan suurimmat painot korkealle ilmaan kuin ne olisivat olleet höyhenen kevyet. Espique odotti tekevänsä Stiinaan vaikutuksen taidoillaan, mutta oranssia kissaa ei toisen pullistelu kiinnostanut. "Hurraa Herkules", Stiina mutisi haukotuksenlomasta ja päätti tarttua itsekin telineessä oleviin painoihin. "Stiina odota, sinun kannattaa aloittaa pienemmillä painoilla", Espique varoitti ja oli pudottaa kannattelemansa läskit painot varpailleen sännätessään tyttöystävänsä luokse. "Älä hössötä, kyllä minä nyt yhdet painot jaksan-" Stiinan puhe taukosi äkkiä hänen tuntiessaan etutassujen valahtavan alaspäin painojen vaikutuksesta. Onneksi Espique ehti tarttua kiinni hänen tassuistaan. Hetken aikaa kaksikko seisoi kiinni toisissaan pidellessään painoja yhdessä, mutta sitten Stiina ehdotti että he menisivät kokeilemaan nyrkkeilyä. Kaksikko veti hanskat käsiinsä ja lähestyi katossa kiinni roikkuvaa nyrkkeilysäkkiä. Espique teki pari nopeaa lyöntiä, mikä sai säkin poukkoilemaan villisti. Stiinan yrittäessä säkki tuskin edes hievahti. "Äh, tämäkin on tyhmää", oranssi kissa murjotti. "Hei, minä opetan sinua", Espique lupasi. "Ensiksi oikea asento: Seiso jalat lantion levyisessä asennossa polvet kevyesti koukussa. Nyrkit pidetään ylhäällä lähellä leukaa", Espique opasti ja Stiina teki työtä käskettynä. Seuraavaksi poika näytti eri liikeratoja lyönneille, joita Stiina yritti kopioida parhaansa mukaan. "Hienoa. Sinulla on hyvännäköinen alakoukku, yritähän iskeä säkkiä uudestaan", Espique kehotti. Tyttö lähestyi hieman vastahakoisesti nyrkkeilysäkkiä, tuskin se nytkään mihinkään liikahtaisi. Stiina valmistautui lyöntiin ja sulki silmänsä iskiessään hanskan säkkiä vasten. "Sehän meni hien- Varo!" Espiquen kehu keskeytyi kovaan huudahdukseen. Stiina ei edes ehtinyt avata silmiään kun hän tunsi iskeytyvänsä johonkin, ja hetkessä Stiina löysi itsensä makaamassa lattialta. "Mitä tapahtui?" tyttö kummasteli Espiquen rientäessä tämän vierelle. "Iskit säkkiä, ja se osui sinuun heilahtaessaan takaisin", Espique selitti auttaessaan Stiinan takaisin jaloilleen. Oranssi kissa hieraisi nenuaan joka oli tärähtänyt ikävästi ja huomasi vaalean tassunselkämyksen värjäytyneen punaiseksi, ilmeisesti hänen nenästään tuli verta. Tilanteen huomannut Taku säntäsi paikalle paperin ja jääpussin kera tarjoamaan apuaan, mutta Stiinaa alkoi kiukuttaa poikien häslääminen hänen ympärillään. "Olen ihan kunnossa, en tarvitse apua", tyttö kivahti, nappasi Takun kädessä olleen paperin ja kipitti pukuhuoneen puolelle rauhoittumaan. Muutamaa minuuttia myöhemmin pukuhuoneen peilistä itseään tuijotti paljon paremmassa kunnossa oleva kissa. Verenvuoto oli lakannut ja Stiina oli saanut siistittyä veritahrat myös kasvoiltaan. Tytön palatessa takasin salin puolelle kukaan ei uskaltanut lähestyä häntä ilmeisesti aiemman raivokohtauksen jälkeen, joten Stiina sai rauhassa miettiä itselleen uutta tekemistä. "Pakkohan minun on olla hyvä edes jossakin", Stiina mietti suunnatessaan juoksumattoja kohti. Laitteessa oli selkeät näppäimet käynnistykseen ja nopeudensäätöön, joten Stiinan ei tarvinnut pyytää erikseen apua Takulta, ei hän varmaan olisi edes kehdannut äskeisen raivoamisensa jäljiltä. Stiina piti vauhdin maltillisena, sillä suoraan sanottuna kuntoilu ei ollut koskaan kuulunut hänen vahvuuksiinsa: Tämä sohvaperuna vietti lenkkeilyn sijaan päiviä mieluummin telkkarin edessä leffoja tuijotellen. Hengästyttyään Stiina päätti että kuntoilu olisi hänen osaltaan siinä, ja kisu haki joogasalin puolelta yhden jumppamaton ja istuutui sille venytelläkseen tassujaan. Ensiksi kisu kurotteli etutassuillaan takajalkoja kohti, venytteli niskaa ja kylkiä ja teki lopuksi selkävenytyksiä häntää unohtamatta.

Hoitolalle palattuaan Stiina päätti ensimmäiseksi käydä pesulla hikisen treenin jäljiltä, joten hän suunnisti kohti kylpyhuoneen raollaan olevaa ovea. "Saako tulla?" Stiina varmisteli kuullessaan ammeesta lotinaa. Kylpyvaahdon täyttämästä ammeesta erottui tumma pää, ja Ruu antoi kämppikselleen luvan liittyä seuraan. Stiina pudottautui ammeeseen, ja lämmin vesi teki hyvää treenissä uuvahtaneille lihaksille. Muutenkin Stiina oli aina nauttinut kylpemisestä, varsinkin kun oli hyvää kylpyseuraa! "Mitenkäs pentubileet sujui, pärjäilikö Untuva kaiken sen hälinän keskellä?" Stiina aloitti kyselytulvan. "Sanotaan vaikka että tekemistä riitti, sillä olin ainoa aikuinen vahtimassa pentujen vauhdikasta menoa. Untuva vaikutti viihtyneen varsinkin piirtelypisteellä. Jätin pennut satutunnin jälkeen nukkumaan kirjastoon, heidät täytyy muistaa hakea sieltä jossain vaiheessa. Mutta puhutaan jostain kiinnostavammasta: Miten sinun ja Espiquen treffit sujuivat?" Ruu kysyi kiusoitteleva virne naamallaan. "No tuota... Sanotaan vaikka että kuntosalitreenaminen ei ole oikein minun juttuni, ja saatoin aiheuttaa pienen välikohtauksen... Mutta Espique tuntui viihtyvän, olisitpa nähnyt kuntosalityöntekijöiden ilmeet kun hän nosteli suurimpia painoja ilmaan", Stiina naurahti. "Sait sentään viettää aikaa poikaystäväsi kanssa, Quz livisti jälleen tekemään jotain muuta... Onneksi hän lupasi järjestää meille ystävänpäiväksi jotain", Ruu paljasti. Hetkeksi aikaa tytöt jättivät juoruilut sikseen ja keskittyivät peseytymiseen. Stiina olisi tosin mielellään lillunut laiskana vedessä vaikka toistakymmentä minuuttia, mutta olisi paras hoitaa puhdistautuminen ennen kuin kylpyvesi viilenisi. Kylvyn jälkeen kaksikko kävi poimimassa kirjastossa uinumassa olleet pennut mukaansa ennen omalle huoneelle palaamista. Avattuaan oven kissoja odotti kummallinen näky: simssiliini makasi selällään lattialla koivet kattoa kohti ja puhisi epämääräisesti kurotellessaan käsiään eteenpäin. "Hyvänen aika, onko sinulla joku sairaskohtaus?!" Ruu kauhistui ja tiputti sylissään kannattelemansa Tulpen (onneksi vieressä seisonut Stiina sai napattua pennun syliinsä niin ei sattunut .-3) rientäessään hoitajansa vierelle. "Pitääkö soittaa ambulanssi? Etkö saa henkeä kun puhkut noin äänekkäästi?" Ruu panikoi. Kissan hämmästykseksi tyttö remahti nauruun. "Ei minulla mitään sairaskohtausta ole, vaan tein vatsalihastreeniä", simssiliini selitti hihityksensä lomasta. Vasta nyt Ruu tajusi kääntää katseensa hoitajan läppäriin, jonka näytöllä joku fitness-nainen teki vastaavanlaista liikettä. "Olisit voinut varoittaa, minä ehdin jo huolestua! Sitä paitsi turhaan sinä näet vaivaa, ei tuo pallomahasi mihinkään kumminkaan katoa", Ruu pilkkasi. simssiliini ei kuitenkaan harmistunut toisen puheista, sillä hän tiesi Ruun kätkevän piikittelyn alle sen seikan että oli ollut hoitajastaan huolissaan. Adoptoinnista lähtien simssiliini ja Ruu eivät olleet oikein tulleet toimeen keskenään, mutta ilmeisesti simssiliini oli viimein voittamassa hoidokkinsa luottamuksen.

---

Quz kulki puuhakammaria kohti kantamuksineen: mukaan oli pakattu nyyttärievääksi hedelmäkakku, suklaamaitoa sekä nukkumista ja erityisesti tyynysotaa varten Quzin oma pinkki tyyny. Quzin saapuessa kammarille väkeä ei ollut vielä paljoa paikalla, ainoastaan Shira ja Tuhka seisoivat keskellä huonetta kumman lähekkäin. "Moi!" Quz huikkasi, jolloin kaksikko loikahti nopeasti vähän matkan päähän toisistaan. "Tuleehan tänne muitakin, luultiin jo että oltiin erehdytty päivästä", Tuhka mutisi. Ilmapiiri oli outo, ja Quzista tuntui että hän oli keskeyttänyt jotain näiden kahden välillä. "Nyt saat kyllä luvan näyttää mitä kakkua olet tuonut kun et voinut chatissa kertoa!!" Shira karjaisi ja repi kakkukuvun irti niin aggressiivisesti että koko kakku oli kaatua lattialle. "Ihan rauhassa, se on vain tavallinen hedelmäkakku", Quz totesi tyynesti. "Laitetaan se tänne meidän tuomien pizzojen viereen", Shira määräsi ja auttoi Quzia nostamaan tarjottimen pöydälle. Lisää väkeä alkoi pikkuhiljaa lipua paikalle. Quz morjensti ystäväänsä Carallaa, joka saapui paikalle kämppiksensä Melodeen kanssa. Oranssi kissa heilautti reippaasti tassua takaisin, mutta Melodee tallusti tämän perässä käpälät puuskassa. Quz ei voinut olla iloitsematta nähdessään Kinuskin saapuvan paikalle. Poju riensi reippaasti ystävänsä puheille. "Kivaa kun keksit nämä tyynysotabileet", Quz hymyili. Häneltä meni kuitenkin aivan ohi Kinuskin vastaus, sillä samaan aikaan Quz oli paikantanut saapuvien juhlijoiden joukkoon ilmestyneen Nellan. He eivät olleet jutelleet sitten Nellan tekemän tunnustuksen (ks. Nooran tarina "Murheita" julkaistu 28.12.2019) ja asia oli jäänyt vaivaamaan häntä. Quz ei voinut käsittää miten hän ei ollut tajunnut Nellan olleen ihastunut häneen niin kauan. Poika tiedosti että ns. julkkiskissana olemisen luontaisetuihin kuuluivat ihailijatytöt, mutta Nella ei vaikuttanut samanlaiselta kuin MusiQuen keikkojen eturivin kiljuvat ja kuolaavat tyttökissat. Kaikki se kirjeiden säilyttäminen ja lahjan varjeleminen kielivät siitä että Nella oli ollut hyvin ihastunut, ja Quz oli tietämättään särkenyt nuoren tytön sydämen... Samassa Quzin ajatukset keskeytyivät, sillä hän oli juuri saanut tyynystä tällin kasvoilleen. Poikakissa horjahti lattialle ja katseli ympärilleen pöllämystyneenä. Kinuski hihitteli hänen edessään, eikä ollut epäilystäkään keneltä hän oli saanut iskun. Quz hapuili lattialle jättämäänsä tyynyään ja onnistui nyt puolestaan yllättämään Kinuskin huitasemalla tätä tyynyllä vatsaan. Pian kissa toisensa jälkeen liittyi mukaan, ja tyynysota oli virallisesti käynnistynyt. Kissat eivät olleet sopineet mitään joukkueita, vaan mätkivät toisiaan kaikki vastaan kaikki -periaatteella.

Alkanut tyynysota oli hetkeksi vienyt keltaisen kollin ajatukset muualle, mutta hän oli sitä mieltä että hänen olisi pakko jutella Nellan kanssa asiat kunnolla halki. Quz paikansi Nellan vetämässä kaksintaistelua Melodeeta vastaan, joten Quz rynni taistelutantereen läpi kaksikon luokse. Saavuttuaan Nellan kohdalle Quz alkoi pommittaa tyttöä, jolloin tämä joutui vähitellen perääntymään. Pian Nellan selkä osui seinään, jolloin Quz asetti tyynynsä hänen ja Nellan väliin painautuen kirjavaa tyttökissaa vasten niin ettei tämä päässyt pakenemaan. "Meidän täytyy puhua", Quz sanoi napakasti irrottamatta katsettaan Nellasta, joka ei selvästi ollut tilanteesta mielissään. "Mitä puhuttavaa meillä muka enää on? Olin sinuun ihastunut mutten saanut tunteilleni vastakaikua, piste", Nella tiuskaisi kyyneliään pidätellen. "Olin sokea kun en tajunnut mitään, ja... mietin miten tilanne voisi olla nyt jos olisit kertonyt minulle tunteistasi ennen kuin aloin seurustella Ruun kanssa, tai siis..." Quz vaikeni, sillä hän ei löytänyt enää sanoja ollessaan vähän itsekin epävarma tuntemustensa suhteen. Quz ei ollut viettänyt Nellan kanssa paljoa aikaa ja oikeastaan hän oli aina nähnyt tytön tavallisena pentuna, mutta nyt kasvettuaan tyttökisusta oli tullut entistä viehättävämpi. Quz kääntyi katsomaan Nellaa silmiin ja samassa pojan jalat pettivät hänen altaan - ei siksi että Nella olisi ollut olemukseltaan niin tyrmäävä, vaan koska Noki oli kampannut hänet tyynyllään. "Jätä siskoni rauhaan", Noki sähähti ja kohotti tassuissaan pitelemänsä tyynyn ilmaan valmiina uuteen iskuun. "Noki, älä!" Nella pyysi ja tarttui tämän tyynystä kiinni. Saatuaan veljensä rauhoiteltua Nella viestitti katseellaan Quzille "puhutaan myöhemmin" ja talutti sen jälkeen veljensä syrjemmälle. "Mitä oikein ajattelit? Quz särki sydämesi, ja nyt annat hänen taas puhua pääsi pyörryksiin", Noki huomautti. "Sinun ei tarvitse esiintyä isoveljenä, tiedän kyllä mitä teen", Nella tiuskaisi takaisin. "Tiedätkö todella? Ettet vain olisi ostanut sitä ikäjuomankin ollaksesi Quzin kanssa samanikäinen", Noki päätteli. "Se on minun oma asiani. Sitä paitsi olen aina kokenut itseni ikäistäni vanhemmaksi", Nella puolustautui. Sisarusten kinatessa tyynysota alkoi vähitellen hiipua kissojen väsähtäessä. Quz palasi keskellä lattiaa läähättävien kissakasan luokse. "Mikäs heille tuli?" Cara kysyi Quzilta osoittaen hännällään Niukulin kaksosia. "Jotain tavallista sisarusten kinastelua varmaan", Quz mutisi epämääräisesti. Shira ja Melodee olivat käyneet lämmittämässä pitsat ja valmistamassa popcornit, ja Tuhka jakoi kaikille keittiöstä noutamiaan lautasia, joten porukka siirtyi vähitellen ruokailun pariin. Quz keräsi lautaselleen kaikkea mahdollista tarjolla olevaa ja istahti ruokailemaan Kinuskin ja Caran väliin. Kesken kaiken katolta alkoi kuulua kummaa pauketta. "Raimo on varmaan taas vauhdissa", Tuhka arveli. "Eiköhän mennä näyttämään sille apinalle että Mouruposkessa määräävät kissat", Shira hihkaisi, ja idea sai kannatusta. Äänet tuntuivat kantautuvan ullakolta, joten kissat suuntasivat yhtenä lössinä sinne. Kaikkien yllätykseksi ullakko oli kuitenkin tyhjillään, ja heidän kuulemansa äänet olivat itse asiassa tulleet ulkoa. "Katsokaa!" Noki huudahti osoittaen kattoikkunassa välkkyviä valoja. "Se on ilotulitus", Melodee osasi kertoa. "Mutta miksi nyt järjestetään semmoinen, eihän tänään ole mikään erityinen merkkipäivä", Shira ihmetteli. Kissat yrittivät epätoivoisesti mahtua saman ikkunan alle, mutta ahdastahan siinä tuli, ja siksi Kinuski ehdottikin että kissat kiipeäisivät katolle. Lämpimästä turkista huolimatta viileä yöilma kipristeli Quzin iholla, ulkona oli varmaan pakkasasteita. Kissat levittäytyivät hoitolarakennuksen katolle ihailemaan taivaalla olevaa näytöstä. Quz havaitsi Nellan vähän matkan päällä ja hivuttautui tämän vierelle. Nella havahtui tuntiessaan Quzin hännän hipaisun selässään, ja Quz viittoi Nellaa tulemaan perässä. Kaksikko kiipesi aivan katon harjalle savupiipun kupeeseen istumaan vieretysten. "Istutko mukavasti?" Quz varmisteli, ja Nella nyökkäsi nojautuen varovasti pojan kylkeä vasten. Kaksikko istui hiljaa katsellen taivaan valonäytöstä. Quz olisi mielellään jäänyt siihen Nellan vierelle vaikka koko yöksi, mutta nukkumaanmenon koittaessa kissojen oli palattava sisälle. Vaikka Quz oli viettänyt suurimman osan illasta Nellan seurassa käpertyi hän kuitenkin Kinuskin vieressä olevalle nukkumapaikalle. Poika ei kuitenkaan saanut unta päässään pyörivien ajatusten pitäessä häntä valveilla. Quz seurusteli Ruun kanssa, sitten hän oli huomannut Kinuskin hurmaavuuden ja nyt hän viihtyi myös Nellan seurassa. Mutta pystyisikö Quz tapailemaan kaikkia kolmea yhtä aikaa? Quz vaipui uneen vasta yön pikkutunneilla.

Quzin mielipide päivästä: "Äääh, mitähän minun oikein pitäisi tehdä näiden naisasioideni kanssa? Olen seurustellut jo pitkään Ruun kanssa ja meillä on yhteinen pentu, mutta sinänsä Kinuskin ja Nellan seura kiehtoo enemmän..."

Ruun mielipide päivästä: "Huh mikä kaitseminen noissa pennuissa olikaan! Tulpe on vauhdikas pentu, mutta sentään hän ei yksin saa samanlaista kaaosta aikaan kuin tuo juhlijoiden määrä. Ramiin oli mukava tutustua, meillä tulee taatusti olemaan vielä monia hauskoja tapaamisia!"

Stiinan mielipide päivästä: "Blääh, en aio taatusti asettaa edes yhtä tassuani enää toistamiseen kuntosalin tiloihin, treenaaminen ei ole minun juttuni. Noh, sentään Espique vaikutti olleen omassa elementissään painoja nostellessaan."

Tulpen mielipide päivästä: "YAY, PARHAAT BILEET IKINÄ! Joojoo äiti, en huuda... Oli tosi kiva tavata muita kissoja, nyt täytyy lähetellä heille kaikille kirjeitä ja pyytää kavereiksi!"

Untuvan mielipide päivästä: "... Bileet osoittautuivat ihan mukaviksi, vaikken tuntenutkaan oloani täysin rentoutuneeksi niin ison kissalauman keskellä... Piirtäminen oli kuitenkin kivaa, ja satutunti oli suosikkini!"

---

Tarpeet ja muu huomioitava:

Tulpe & Untuva:
+ Leikkiminen (leikit juhlissa)
+ Nälkä (juhlaruuat)
+ Nukkuminen (päiväunet)

Ruu:
+ Leikkiminen (Twister Ramin kanssa)
+ Siisteys (juhlasotkujen siivoaminen, tiskit)
+ Hygienia (kylpy)

Stiina:
+ Liikkuminen (kuntosalitreeni)
+ Terveys (venyttely tekee hyvää keholle!)
+ Hygienia (kylpy)

Quz:
+ Leikkiminen (tyynysota)
+ Nälkä (poista hedelmäkakku ja suklaamaito)
+ Nukkuminen (nukahti lopussa)

+ 10 penniä Stiinan kirjallisuuskerhomerkkien ansiosta
+ Teematarina (mm. Rami oli keltainen ja väri sai muutaman muunkin maininnan esim. Twisterissä)
+ Espiquelle palkkia (ja + Liikkumistarve)

Vastaus:

Saat 94 + 10 + 5 = 109 penniä, ja kohotan tarpeet! .-)

-Kasa

Nimi: Patukka

23.02.2020 12:39
Kaikkki ei ilmeisesti mahtunut joten tässä loput:
Hän vain ojensi minulle yhden niistä, ja heti kun sain sen käteeni, tajusin, että se sisälsi heliumia. Nousin ilmaan, ja näin, kun Cara sitoi Melodeen korviin ja Sellerin häntään myös ilmapallot, ja hekin kohosivat kattoon. Nuolin tikkariani ja keikutin jalkojani villisti ilmassa. Pian ohjaajatkin huomasivat tilanteen ja tulivat auttamaan meidät alas. Tylsää, olisin vielä tahtonut olla siellä. Kohta muutkin kerholaiset alkoivat valua paikalle ja aloitimme ”bileet”. Näytimme kamuillemme kaiken oppimamme askartelusta ja opetamme heille leikkejä ja pelejä, joita kerhossa oli opeteltu, mutta minun mielestäni juhlien kohokohta oli kylläkin se, kun sai ottaa pullan, tikkarin ja lasin mehua. Ja minähän en ainakaan ottanut salaa kahta tikkaria ja kahta pullaa, hupsista vaan. :DD


Iltapäivän aikaan kisut lähtivät Visionin porukoiden kanssa kaupungille kohti teatteri Kissansilmää. He kävelivät hitaasti, sillä kenelläkään ei ollut oikein kiire mihinkään. Elokuvakäynti olisi yksi ystävänpäivän neljästä aktiviteetista, jotka olivat nyt luvassa.
Ennustus oli kaikista eniten intona, ja hän pyrähteli paikasta toiseen siniruudullisella kadulla nuuhkimaan kukkaruukkuja ja kastamaan tassunsa jokaiseen vesilätäkköön. Sisu katseli ihaillen pojan villisti keikkuvaa tuntosarvea ja viiletti hänen peräänsä.
”Noh pojat”, Vision torui, kun Ennustus loiskutteli kuralätäkössä, ja esimerkistä innostuneena siellä käppäilemässä oli myös Sisu. ”Me ollaan kuitenkin menossa elokuvateatteriin, pysykääs puhtaina”, toinenkin hoitaja Patukka nuhteli.
”Määlsääää”, Ennustus valitti.
”Toosi määlsääää”, Sisu säesti.
Teatteriin sisään päästiin vasta kun pojat olivat vähän kuivatelleet, ja siellä Cara kysyi: ”Mihin näytökseen meillä on liput?”
Patukka osoitti leffanäytösten aikataulutaulua sormellaan. ”Tohon Peter Paniin.”
”Voi ei, siihen on vielä puoli tuntia”, Cara hätäili. ”Miten me käytetään tää aika?”
Kissat kiersivät teatterin aulaa katseellaan, ja kaikkien silmät osuivat samaan aikaan karkkihyllyyn. Cara, Selleri, Melodee ja Ennustus menivät istumaan hyllyjen eteen ja katsoivat hoitajaansa merkitsevästi. Patukka yritti pyytää apua Visionilta, mutta hänkin oli samassa jamassa.
”No hyvä on”, molemmat hoitajat huokaisivat kissoilleen samaan aikaan. Cara ja Ennustus saivat limenmakuiset, vihreät poreilevat limsat, Melodee orangeminilimun ja Selleri colan. Kisut saivat yhteiseksi myös irtokarkkisekoituksen. He ajattelivat säästää herkut leffaan ja siirtyä tekemään jotain muuta. Hahtuva huomasi seinän vieressä pelikoneet, ja riensi heti niiden luokse. Hän haastoi itsevarman Sisun kaksintaisteluun tanssimattopelissä, ja he ottivat tanssittavaksi melko hitaan biisin. Hahtuva siirteli jalkojaan värilaatoilla tasokkaasti, mutta Sisu unohti katsoa, mitä teki jaloillaan ja ennen pitkää kompastui niihin. Niin Hahtuva sitten voitti sen kisan, ja siitä pieni poika vähän harmistui ja jäi murjottamaan. Hänen ilmeensä kuitenkin kirkastui kummasti, kun Vision tarjosi äkkiä irttareita ja Ennustus tuli lohduttamaan.
”Sä kyllä tanssit paremmin, sun luiskahdusliike oli ihan mahtava”, vihreä poika totesi.
Cara ja Selleri olivat kauempana pelikoneilla, ja Cara, joka ei koskaan kyllästynyt autopeleihin, oli nytkin ottanut itseään vastaan yhden ralliroundin, Selleri istui hänen vieressään kannustamassa. Melodee oli häipynyt johonkin. Tanssimattopeli oli nyt vapaa, ja kun Cara oli saanut autopelissä ennätyspisteet, hän siirtyi Sellerin kanssa tanssimaan siihen. He tanssivat jonkun melko hitaan biisin, ja Cara onnistui saamaan siinäkin parhaimmat pisteet voitettuaan pojan melkein viidelläkymmenellä pisteellä. Hahtuva katseli kaksikkoa epäillen ja mietti, että Selleri taisi antaa Caran voittaa.
Näytökseen ei ollut enää kauaa aikaa, ja hoitajat päättivät ottaa yhden kierroksen tanssimattoa. Patukka valitsi virnistäen koneen nopeimman tanssin, ja tytöt alkoivat tanssia. Kissat katsoivat toisiinsa huvittuneina, sillä heidän mielestään hoitajat tanssivat ihan oudosti ja tosi hassusti. Silti he tanssivat aika pitkään, ja molempien luovutettua tanssimattopelin ruudulla luki: ENNÄTYSPISTEET: PATUKKA 458 PISTETTÄ JA VISION 455 PISTETTÄ!
”Haha, voitin!” Patu hihkui.
”Kolmella pisteellä”, Vision tuhahti ”katkerana”.
”Voi ei, voititte minun ennätykseni”, Cara harmitteli.
Patukka kävi hakemassa Melodeen sohvalta ryystämässä limuaan, ja koko poppoo meni sisään saliin. Suuri valkokangas syttyi loistamaan, ja pienet pojat, Sisu ja Ennustus, säikähtivät kovasti sen valoa, mutta elokuvan alettua he tointuivat ja Ennustus alkoi kommentoida esitystä suureen ääneen. Sisu katseli taas innokkaana hänen esimerkkiään ja alkoi itsekin huudella.
”JUHUU!! HYVÄ PETTERIPAN!!” Ennustus hihkui niin että salissa raikui.
”JUST!! PETTERIPAANNNN!!!!” Sisu ja Ennustus huusivat kilpaa.
”VARO TYYPPÄ! TOI TYYPPÄ ON SUN TAKANA!!”
”NIIN JUST SE TYYPPÄ!!”
Cara, Selleri ja Hahtuva vaihtoivat katseita ja olivat huojentuneelta siitä, ettei kukaan muu ollut tullut katsomaan elokuvaa.
”HEHEE SE OLI SULLE IHAN OIKEIIN KOUKKU!”
”HAHAA! SIITÄS SAIT SENKIN KIERO KAPTEENI KOUKKU!”
Ennustus ja Sisu hölöttivät suureen ääneen vielä elokuvan loputtuakin ja silloin, kun he kävelivät takaisin Mouruposkeen.
”Okei. Seuraavaksi Melodee ja Ennustus menevät nyyttäreille, tässä on sipsipussi sinne vietäväksi, ja Cara ja Selleri lähtevät ravintolaan”, luetteli Patukka, joka piti järjestelmällisestä suunnitelmista.
”Mennään samaa matkaa!” Ennustus hihkaisi Sisulle, joka riensi hänen peräänsä silmät loistaen. Pojat hyppelehtivät Juhlatuvalle innoissaan, ja vanhempi tyttö raahusti heidän perässään masentuneena. Ennustus kulki sipsit kädessään pitkin käytävää, ja Melodee jäi kaksikosta koko ajan enemmän jälkeen. Pian pojat jo kääntyivät tuvalle, ja Melodee kipitti kaukana. Hän törmäsi yhtäkkiä mustavalkoiseen vanhukseen, joka oli ihan hänen itsensä näköinen.
”Sori”, Hanski sanoi ja jatkoi matkaansa eteenpäin. Melodee veti syvään henkeä ja sitten juoksi äkkiä kulman taakse. Siellä hän kyyristyi polvilleen ja purskahti itkuun. Leikit Hanskin kanssa pienenä, kalastusretket perheenjäsenten ja kaikkien tätien ja setien sekä isovanhempien kanssa, äidin kuolema seitsemän vuotta sitten, Hanski kasvamassa vanhukseksi.. tämä oli pikku Melodee-paralle liikaa, kun hänen kaikki muistonsa entisestä perheestä, hauskat ja ikävät, tulvivat äänen mieleensä isosiskonsa nähtyään. Kyyneleet tippuivat matolle Melodeen eteen, ja hän yritti kuivata itkuaan, mutta siitä ei meinannut tulla loppua.
Juhlatuvassa pojat antoivat herkkunsa Odessalle, joka vei ne yleiseen nyyttäripöytään. Pojat kiipesivät yläkertaan hakemaan jotain lautapelejä.
”Otetaanko Kimble?” Ennustus kysyi ja pyyhki pölyt sinisen laatikon kannesta.
”Vaikka”, Sisu myönteli.
”Haen Melodeenkin mukaan”, vihreä poika sanoi ja kipitti portaat alas.
”Niin totta, mihinköhän hän jäi?” Sisu ihmetteli ja avasi pelilaatikon.
Ennustus kierteli tuvassa hetken ja sitten meni käytävän puolelle. Hän löysi Melodeen sieltä vuodattamassa kyyneliä, ja kysyi heti auttavaisena: ”Mikä hätänä? Tarvitsetko apua?”
Melodee vain pudisti päätään ja hautasi kasvot tassuihinsa. Ennustus kääntyi vastahakoisesti ja palasi Sisun luo. ”Hänellä oli joku hätänä, ei tahtonut tulla.”
Melodee otti käpälät kasvoiltaan pois ja hymyili lämpimästi itsekseen. Ei hän surusta itkenyt, vaan oli niin iloinen ja liikuttunut muistellessaan kaikkea sitä kivaa, jota hän oli pienenä pentuna tehnyt siskonsa ja muun perheensä kanssa, että pillahti itkuun. Hän puoliksi nauroi ja itki, ja kuivattuaan kyyneleensä meni poikien luokse pyytäen pääsyä mukaan Kimbleen.
”Tottahan toki”, Ennustus sanoi hieman yllättyneenä tytön yhtäkkisestä ystävällisyydenpuuskasta. Hän hymyili koko pelin ajan omissa maailmoissaan, ja ei edes huomannut, kun Ennustus kuiskasi Sisulle, että se oli ensimmäinen kerta, kun hän oli nähnyt Melodeen hymyilevän.
”Voitin!” Sisu hihkui iloisena, kun kaikki hänen vihreät nappulansa olivat maalissa. Ennustuksella ja Melodeella oli vain kolme siellä, ja he kamppailivat nyt hopeasta. Ennustus painoi noppakupua, ja sieltä ponnahti luku kolme. Hänellä jäi vielä kaksi askelmaa maaliin.
Melodee sai kuutosen, mutta hänellä oli silti vielä yksi pykälä jäljellä. Kun Ennustus ei painanut, hän ihmetteli: ”Mikset pompauta noppia?”
”On sinun vuorosi”, Ennustus selitti, ja tyttö muisti, että aina kutosen jälkeen sai uuden heiton. Hän pääsi maaliin toisena ja hihkui: ”Toka! Hyvin pelattu, pojat.”
Sisu ja Ennustus katsoivat toisiinsa kummstuneina. Mikä ihme kiukkupussiin oli mennyt? No, on hän mukavampi noin, Ennustus tuumi itsekseen.
Kolmikko laskeutui alas, missä tarjoilupöytää katettiin. Kaikki heistä ottivat yhden sipsin ja kaiversivat niihin sijansa Kimble-pelissä; Sisu ykkösen, Melodee kakkosen ja Ennustus kolmosen.
”Meillä on mitalit”, he nauroivat ja popsivat sipsinsä.
”Nyt minulla on kaksi kolmossijan mitalia”, Ennustus virnisti ja hotkaisi oman ”mitalinsa”. ”Tai no, ei ole enää!”
Samassa poika kuuli jonkun huutavan hänen nimeään. Siellä olivat hänen veljensä Kuula ja Rio.
”Missä sinä olit?” Rio ihmetteli. ”Me pelattiin futista ja tuli ihan kauhee riita.”
”En huomannut teitä”, Ennustus selitti veljilleen. Kuula katseli kummastuneena Sisua ja Melodeeta vähän kauempana, jotka meinasivat tukehtua nauraessaan samaan aikaan sipsien tuhoamisoperaation kanssa.
”Mikä Melodeeseen on mennyt?” poika ihmetteli.
Ennustus levitti käpälänsä. ”Taivas tietää.”
”Kysy sit siltä!” Rio hihkaisi.
”Se on sanonta”, Ennustus tuhahti ja jatkoi sitten: ”Äsken hän oli tuolla käytävällä itkemässä. Sitten hän tuli hymyillen mun ja Sisun Kimbleen mukaan ja oli siitä asti tollanen ystävällinen.”
”Kohta se muuttuu taas omaksi itsekseen”, Kuula arveli. ”Sano minun sanoneen.”
Ennustus mietti hetken, mutta päätti olla ajattelematta sitä ja siirtyi tuhoamaan herkkuja veljet, Melodee ja Sisu apunaan. Ensin viisikko tuhosi kakut ja piirakat, sitten oli jätskien vuoro, ja lopuksi he ahmaisivat viimeisetkin sipsit. Enempää ei mahtunut, sillä kisujen vatsat olivat kipeitä ja niin täynnä. Onneksi loput herkut jäivät siis muille nyyttärivieraille, ja kun kaikki oli syöty ja pahimmat mahakivut selvitty, kaikki ottivat yhdessä erän Loikkaa.

Cara odotti hoitolarakennuksen pihalla kavaljeeriaan, joka saapuikin juuri sopivasti. He molemmat olivat käyneet suihkussa ennen lähtöä, ja kaksikko hohti nyt puhtauttaan jatkoksi raikkaasti shampoolle. Kiiltäväturkkinen Selleri oli laittanut kaulaansa hienon sinisen rusetin, ja Cara pistänyt hieman meikkiä, aamun Mourusen ohessa tulleen sateenkaarenvärisen helminauhan sekä pinkit sydänkorvakorut. He lähtivät kävelemään kohti upouutta ravintola Gourmeow:ta, ja matkalla Selleri sanoi tytölleen: ”Tahdon näyttää sinulle jotakin, koulun pihassa.”
Cara seurasi hieman hämmentyneenä Selleriä, ja henkäisi nähdessään lumimaiseman katoksen alla. Oikeastaan katosta ei olisi tarvinnut, sillä tähän mennessä oli ollut vain kirkasta auringonpaistetta, eikä yhtään sadetta. ”Onpa hieno.. varmaan kuvislaisten tekemä. Hetki, sittenhän sinäkin olet tehnyt sitä!” tyttö hihkaisi ja loikkasi Sellerin kaulaan rutistamaan tätä. Poika näytti vielä puiden lomassa hiihtävän savi-Caran, ja hän henkäisi katsellen muotokuvaansa: ”Se on täydellinen! Mikä mestariteos!”
Aivan niin kuin Neko sanoi koulussa, Selleri tuumi huvittuneena. Hänen tyttöystävänsä käytös oli hyvin ennalta-arvattavaa. Ja vaikka Cara tavallisesti oli räiskähteleväluonteinen ja vilkkaa, osasi hän myös käyttäytyä. He astelivat ravintolan pihaan, ja huomasivat, että avajaisiin oli saapunut myös lukuisia muita Mouruposkessa majailevia pariskuntia.
”Terve”, Cara sanoi Tuhkalle ja Galaxylle, jotka tervehtivät myös takaisin.
”Moikka”, Galaxy sanoi hymyillen. ”Eikö olekin mahtavaa, en ole koskaan ollut tällaisessa hienostoravintolassa. Entä jos en osaa käyttäytyä?”
”Älä huoli”, hänen kumppaninsa Tuhka rauhoitteli.
”Jos me pennut osataan käyttäytyä, nin varmaan te aikuisetkin”; Cara tuumi.
”No ette tekään mitään pikkupentuja ole, tehän olette kasvaneet aivan hirveästi sitten viime näkemän”, Galaxy huomasi.
Silloin ravintolan ovi avattiin ensimmäistä kertaa asiakkaille, ja ne ensimmäiset asiakkaat astuivat sisään.
”Tervehdys, arvon vieraamme. Haluatteko parvekepaikan ulkona?” joku tarjoilijoista kysyi Caralta ja Selleriltä. ”Se maksaa viisi penniä.”
”Kyllä, kiitos”, sanoi Selleri ja ojensi pennit. Tarjoilija johdatti kaksikon jollekin lasiovelle, joka johti suurelle kukkaistutuksin koristellulle parvekkeelle, jonka keskellä oli pinkillä kankaalla ja kukilla päällystetty pöytä, ja sen viereen tarjoilija asetti kaksi samantyylistä tuolia. Hän antoi vielä menyyt heille ja sen jälkeen pyyhälsi pois. Cara katseli ympärilleen ja huomasi, että todella moni pariskunnista oli tullut parvekkeelle syömään, mutta onneksi ulkopaikkoja oli paljon.
”Aika paljon ruokia. Jaksetaankohan me syödä kaikista kategorioista?” Selleri epäili katsellessaan ruokalistaa.
”Minulle tule nälkä, kun katselen ruokaa, minä jaksan kyllä”, Cara sanoi. ”Ja voimme puolittaa jälkiruuaksi vaikka tuollaisen mansikkaherkun.”
Selleri nyökkäsi, mutta halusi mieluummin sakuraherkun.
”Käy hyvin”, Cara hymyili. Tarjoilija tuli tiedustelemaan, olivatko he jo valmiit tilaamaan.
”Kyllä”, Selleri sanoi. Molempia kisuja vähän jännitti, sillä tämä oli heidän ensimmäinen käyntinsä ravintolassa.
”Tahdotteko tilata kaikki ruuat kerralla?” tarjoilija kysyi. ”Ne tuodaan kuitenkin järjestyksessä.”
Cara vilkaisi Selleriä, joka nyökkäsi pienesti. ”Kyllä kiitos”, tyttö sanoi. Tarjoilija otti muistivihkonsa esiin.
”Minä ottaisin alkuruoaksi sushirullat ja pääruoaksi rapuaterian”, Cara pyysi ja luki annosten nimet ruokalistalta.
”Minulle alkuruoaksi vartaat lisukkeilla, ja pääruoaksi grillikylki, kiitos”, Selleri tilasi. ”Sekä meille yhteiseksi jälkiruuaksi sakuraherkku.”
”Selvä. Saako olla juotavaa, valkoviiniä, punaviiniä?”
Selleri ja Cara katsahtivat toisiinsa. ”Ihan vettä, kiitos.”
Tarjoilija nyökkäsi ja häipyi keittiöön.
”Huh huh”, Selleriltä pääsi. ”Selvittiin.”
”Ei se niin vaikeaa ollut. Voisin tottua tähän”, Cara haaveili.
”Aika kallista täällä kyllä on.”
”Varmasti ruokakin on sitten hyvää”, Cara arveli. Alkuruokia odotellessaan hän katseli kaunista merimaisemaa, parvekkeelta oli suora näkymä Minimerenrannalle, ja siis todella kaunis maisema.
”Miten romanttista”, Cara huokaili. Pian tarjoilija jo tuli kahden suuren vesilasin kanssa, ja hän laski Caran eteen sushit sekä syömäpuikot, ja Selleri sai vartaat. Hän alkoi ensin syödä sen vieressä olevia salaatteja, ennen kuin kävi käsiksi vartaisiin.
”Kiitos”, Cara sanoi taas tiehensä häipyvälle tarjoilijalle ja tämän mentyä kommentoi: ”Nopeaa palvelua.”
Tyttö yritti jotenkin selvitä syömäpuikkojen kanssa, ja Selleri oli jo päässy käsiksi vartaisiinsa. Cara sai puikot ojennukseen, ja söi molemmat rullat ansioituneesti. He olivat juuri saaneet alkupalat syötyä, ja tarjoilija tuli ravun ja grillikyljen kanssa. Cara otti ateriansa vastaan ja katsoi sitä lumoutuneena. Sellerikin sai omansa, ja otti haarukan sekä veitsen käteensä.
”Kätevää, kun ei tarvitse odottaa ollenkaan”, Cara naurahti, ja sen jälkeen voihkaisi: ”En tiedä mistä aloittaa!”
Selleri oli jo pihvin kimpussa. Hän leikkasi siitä pienen palan ja dippasi sen kastikkeeseen. Myös grillikyljen päällä olevat marjat pääsivät haarukalliseen. Cara päätyi leikkaamaan pienen palan ravusta, ja hotkaisi sen salaatinlehden kera. Pian molemmat annokset oli syöty, ja kaksikko sai seuraavaksi tilaamansa sakuraherkun. Heille tuotiin suuri jäätelöannos, joka oli koristeltu kirsikoilla, suklaapötköillä sekä sakurankukilla. Annoksessa oli kaksi lusikkaa, joista Cara ja Selleri ottivat itselleen kumpikin yhden ja alkoivat syödä herkkua. He onnistuivat ähmäämään sen kokonaan, ja molempien vatsat olivat ihan täynnä.
”Voisimme nyt ottaa laskun, kiitos”, Selleri pyysi tarjoilijalta, ja pian hän tuli paikalle hopeinen lautanen kädessään. Poika otti siitä laskun ja huomasi maksettavan summan olevan 61 penniä. Kuitenkin ystävänpäivän alennuksen takia heidän täytyi pulittaa summasta vain puolet, joka oli 30 penniä. Selleri antoi pennit ja kiitettyään hyvästä ja täyttävästä ruoasta hän lähti Caran kanssa kotiin päin.

Huoneella kolme vanhinta kissaa jäivät sohvalle katsomaan leffaa, ja Ennustus lähti Patukan kanssa pihalle, sillä rusettiluistelu alkaisi siellä.
”Katotaan Autot!” Cara vaati, ja Melodeelle ja Sellerille kävi.
”Sä oot ihan outo”; Cara sanoi Melodeelle. ”Olet muuttunut kivaksi.”
”Tajusin elämän tarkoituksen. Ja itse olet auto-outo. Haluat vaan kattoa autoleffoja, leikkiä autoilla ja pelata autopelejä”; Melodee naurahti.
Ennustus ja Patu kävelivät ovesta ulos pihalle, ja tytöt olivat jo pukemassa luistimia.

Ennustuksen nk:
Hain telineestä itselleni siniset luistimet, ja ihmettelin, mihin Patukka oli kadonnut. Huomasin hänet vähän kauempana auttamassa Hahtuvalle luistimia. Minä sain ne ihan itse jalkaan, mutta nauhojen solmiminen olisi sitten ihan eri juttu. Patu auttoi minua siinä, ja huomasin muiden poikien viilettävän jäälle lätkätamineissa. Minä en jääkiekosta kauheasti piitannut, pidin enemmän taitoluistelusta. Kaartelin jäälle ja aloin etsiä itselleni paria. Huomasin jonkun noin itseni ikäisen, aika söpön tytön jäällä, hän näytti yksinäiseltä. Luistelin tytön luokse ja kysyin: ”Mikä numero?”
Caran näköinen tyttö kääntyi minua kohti. ”Viitonen. Oon muuten Kettu”
”Mäkin oon viis, nimi on Ennustus”, sanoin hymyillen. Luistelimme hetken hiljaa vierekkäin eteenpäin, ja sitten Kettu kysyi: ”Pidätkö jääkiekosta?”
”En”, mutisin. ”Enemmän taitoluistelusta.”
”Niin minäkin”; sanoi tyttö. ”Mutta noi pojat ilmeisesti haluaa lätkää.”
”Mun mielestä siinä ei ole mitään järkeä”; totesin ja siristin silmiäni kirkkaassa auringossa, joka paistoi suoraan silmiini.
”Niinpä”, Kettu valisti. ”Mutta ei puhuta siitä ja vaan kökitä paikallaan, muuten tulee kylmä! Tee perässä!”
Hän loikkasi ilmaan ja teki kauniin piruetin, jonka jälkeen tyttö laskeutui hallitusti takaisin jäälle. Minäkin tein saman, mutten onnistunut laskeutua hienosti, niin kuin Kettu oli tehnyt, vaan kellahdin takapuolelleni. Kettu alkoi nauraa, ja hänen hekotuksensa tarttui minuunkin. Ei se edes sattunut.
”Sanoin että tee perässä, älä kaadu perällesi”, Kettu nauroi, enkä meinannut päästä ylös, niin paljon minua nauratti. Lopulta onnistuin nousemaan, ja silloin simssiliini kuulutti, että rusettiluistelu olisi loppunut, mutta daamini mäkätti: ”Ihan hirveän lyhyt aika! Ei tässä mitään ehdi!”
Katsoin Kettua hetken. ”No meid..”
”Naiset määrää täällä!” Kettu sanoi jääräpäisesti, mutta purskahti nauruun, ja minäkin aloin kikattaa. Poistuimme jäältä hekottaen, ja tuumin, että taisin saada hyvin mukavan ja hauskan parin.

// 79679 merkkiä xd
Tarpeet kaikille:
+hygienia (hammaspesu ja kylvyt)
+uni
+nälkä (Melodeelta kalanaksut, Selleriltä kanapalat, Caralta yks vadelmanamimaito ja sekasössö, Ennustukselta molemmat vanukkaat ja kaks mansikatikkaria, sekä Caran ja Sellerin päivällinen ois yhteensä 61 penniä, mut en nyt tiiä onko se 30 vai 31 penniä puolet..?)

Ennustukselle:
+leikki
+liikkuminen

Ja kaikille muille voi antaa kaks ikäpistettä mut Caraa en tahdo ikäännyttää, ja Hipsulille tästä vois laittaa palkkia. :)



Vastaus:

Olipa ihana tarina! Tykkäsin hirmusti lukea kommuuninne aamutoimista ja siitä miten kukin laittautui ja popsi omia ruokiaan (Cara parka kun sekasössö vainoaa häntä aina xD), myös "aamuvetelehtimisrutiinisi" (loistava termi!) oli hauska. .-D Ihanaa miten Cara ottaa vastuuta nuoremmista, ettei lähestyvä aikuisuus toisi mukanaan äidillisiä piirteitä nuorimmaisia kohtaan? Sit en voi olla kiinnittämättä huomiota siihen kun omista hoidokeistani puhutaan, Selleri on tosiaan edesmenneen Mitterin näköinen. ♥ Ohoho, jänskättää mitä kerhossa tavanneiden Ennustuksen ja Chican välille tulee, vai lähteekö Ennustus kenties tutustumaan luistelupariinsa paremmin vai astuuko mukaan vielä lisää tyttöjä. .-D Äää miten söpö leffatreffisekoilu kun asiasta tietämätön Tikru meni tekemään omia johtopäätöksiään. .-DD Hui, Melodeella on varsin tuhmia suunnitelmia (joista salaa tykkään, hyi minua), onneksi Tikru on Nekon puolella. Apua toi Nekon ja Rion liikkatuntipiileskely tarvikevarastossa. .-DD <3 Onpas kiva tuo kuvisprojekti, hyvä että Sellerilläkin meni tällä kertaa paremmin. .-D Aika jänniä nuo salahuoneet mitä pelikerhossa metsästettiin! .-0 Ilo huomata miten Ennustus viettää aikaa veljiensä kanssa vaikka he asuvatkin eri paikoissa! Onneksi Ennustuksella on veljet vaikka isä ei häntä huomaakaan. Kylläpä kissat ilahtuivat Mourusen saapumisesta, kiva miten jokaisella oli jotain sanottavaa lehden sisällöstä. .-) Oih, Melodeen liikutusitkunpuuska oli hieno kohta, Melodeen suuressa perheessä on tosiaan sattunut ja tapahtunut ja on hienoa että hän on iloinen hyvistä kokemuksistaan. <3 Mahtaakohan Melodeen asennemuutos olla pysyvä? Cara ja Selleri saatiin pitkästä aikaa treffeille, kaksikko tuntuu viettävän vähemmän aikaa yhdessä nyt kun Cara ei ole enää koulussa. Ihanaa miten tyttökisu ilahtui Sellerin kuvistyöstä, ja hyvin he selvisivät ravintolareissustakin. .-) Näki että olet lukenut muidenkin tarinoita ja sisällyttänyt kivasti niidenkin tapahtumia sekaan! Pisimmän hoitotarinan kirjoittajan titteli siirtyy sinulle, saat tästä huiman pitkästä tarinasta 224 + 30 + 5 + 5 - 30 = 234 penniä ja kohotan tarpeet ja muut jutskat. .-D

-Kasa

Nimi: Patukka

23.02.2020 12:34
16. Luku, jossa on tavallinen koulupäivä, ystävänpäiväilyä ja kerhoilua sekä veljessekoiluja

Huoneen 7 kissakatras oli taas heräilemässä uuteen aamuun. Osa kisuista oli menossa kouluun, osa sitten ei. Sellerin ja Melodeen täytyi herätä muita aikaisemmin, sillä he olivat ne kissat, joilla oli tänään ihan tavallinen koulupäivä. Selleri löysi itsensä makaamassa puoliksi makuualustan päällä ja puoliksi lattialla, mutta tyyny pään alla jotenkin kummasti oli pehmentänyt nukkumista, Melodee taas avasi unikoppansa ja loikkasi ulos, niin kuin aina. He kipittivät aamupalapöytään ja ottivat esiin omat herkkunsa: Melodee kalanaksunsa ja Selleri kanapalat. Myös hitaammin heräilleet Cara ja Ennustus saapuivat aamupalalle, ja kaikki kissat olivat paikalla. Vain Patukka puuttui joukosta, hän kuorsasi omalla sängyllään.
”Eikää, en halua sekasössöä”, Cara valitti katsoessaan kaappiin, jossa tosiaan sössö oli hänen aamupalanaan.
”Mikset voisi ottaa päälle vadelmamaitoa?” Ennustus ehdotti ja osoitti myös kaapissa lojuvaa kolmea pakettia nami-maitoa. Cara nyökkäsi ja otti sössön inhoten sekä yhden maidon. Hän istuutui pöydän ääreen, ja Ennustus otti oman aamupalansa, eli vadelmavanukkaan. Melodee haki kaapista myös kulhon, johon kaatoi naksut ja alkoi rouskuttaa niitä. Selleri pilkkoi kanapalat vähän pienemmiksi lautasellaan ja popsi ne sitten suihinsa, sekä hänen vieressään Ennustus lusikoi vanukastaan innokkaana. Cara katsoi annostaan syvää inhoa tuntien ennen kuin tuhosi sekasössön, ja päälle hän kulautti äkkiä lasillisen vadelmanamimaitoa. Kun kisut olivat saaneet aamupalat syötyä, he ottivat hammasharjansa sekä -tahnansa ja kipittivät kylppäriin. Koska Melodee ja Selleri olivat aloittaneet aamupalan ensin, he myös lopettivat sen syömisen ennen Caraa ja Ennustusta, tietenkin, ja niin he myös lähtivät edeltä hampaita pesemään. Myöhäisempää rutiinia noudattavat kissat söivät hekin ruokansa loppuun ja lähtivät pesulle, kaiken tämän aikana kisujen hoitaja näki vain unia.

Cara ja Ennustus saapuivat kylpyhuoneeseen, kun Selleri ja Melodee olivat jo lopettelemassa hammaspesua. He tekivät loppupesun ja antoivat sitten tilaa toisille hampaanpesijöille, jotka nyt nousivat lavuaarin ääreen ja ottivat välineet esiin. Koululaiset astuivat ulos huoneesta käytävään.
”Moikkaa!” Cara huikkasi kaksikolle. ”Kivaa koulupäivää!”
Melodee siristi silmiään ja tuhahti itsekseen: ”Vai kivaa, pyh! Ei koulussa ole koskaan kivaa. Paitsi silloin on ehkä ihan siedettävää, kun musassa lauletaan.”
Selleri nielaisi ja katsoi toista varovasti kummeksuen. Hänen mielestään koulu oli tosi kivaa, muttei uskaltanut sanoa siitä, sillä pelkäsi, että Melodee alkaisi räyhäämään hänelle. Ja Selleri muuten tiesi, että tyttö suorastaan rakasti laulamista, mutta jostain omista syistään ei tahtonut myöntää sitä. Poika kuitenkin pysyi hiljaa. Hänen pienet askelensa kaikuivat laajalla käytävän punaisella kokolattiamatolla. Selleri yritti viedä oman huomionsa toisaalle katsellessaan seinällä riippuvia tauluja. Varmaan vanhin tauluista oli sellainen, jossa poseerasi simssiliinin ensimmäinen kissa Mitteri. Hän oli samannäköinen kuin Selleri itse ja Melodee, ja aika monet muutkin kissat Selleri tiesi saaneen tämän turkin, ilmeisesti se väritys oli Mouruposkessa melko suosittu.
Toinen kuva seinällä oli otos siitä samasta Mitteristä pörröttämässä poikansa Nickin päätä. Selleri katsoi ryhmäkuvaa hymyillen ja tuumi, että simssiliini oli tainnut innostua kissojensa kuvaamisesta ja valokuvien liittämistä hoitolan käytävien seinille, sillä otoksia riitti aina ylläpitäjän uusimpiin tulokkaisiin Tulpen ja Untuvaan asti.
Matkan varrella näkyi myös erivärisiä ja eri kuvioin koristeltuja ovia hoitajien huoneisiin. Selleri huomasi ainakin keltaraidallisen, pinkkiruudullisen, tummansinisen ja ruskehtavan oven. Niiden takana olevista huoneista kuului ääniä, jotka viittasivat lähtöhulinaan ja -säätöön, kun monet muutkin kisut valmistautuivat keskiviikkoiseen koulupäivään. Selleri näki oman huoneensa oven olevan sinisen, pinkin ja keltaisen kirjava, ja kun hän astui sisään, huomasi, että itse huone noudatti myös samaa värikoodia. Ehkäpä muutkin huoneet olivat samantyylisiä, kuin niihin vievät ovet? Kuin alkumaistiainen huoneesta, johon on juuri pistämässä nenänsä.
Selleri päätti jättää nyt runoilut sikseen ja keskittyä koulun alkuun, hän otti koulukirjat, vihkonsa, piirtovälineensä ja pakkasi ne siniseen, keltaisilla raidoilla korostettiin laukkuunsa. Melodee oli myös pakannut oman sateenkaaren värisen koululaukkunsa ja kaksikko oli valmis lähtöön.
”Moikka, Patu!” Selleri huikkasi hoitajalleen, joka vasta nyt näytti heräävän.
”Hei hei”, hoitaja mutisi sängyltä unisena eikä varmaan edes nähnyt, mitä juuri tapahtui. Kissat vaihtoivat tähän tilanteeseen tottuneita katseita ja lähtivät ulos käytävään, jossa törmäsivät juuri hammaspesulta tulleisiin Caraan ja Ennustukseen. Kissat hyvästelevät toisensa ja jatkoivat matkaa.
Huoneessa Patukka oli aloittelemassa omaa tyypillistä aamuvetelehtimisrutiiniaan. Hän avasi toisen silmänsä ja sulki saman tien. Sitten hän teki saman uudestaan ja pian otti liikkeeseen mukaan toisenkin silmän. Pian hoitajan silmät olivat auki ihan kokonaan, ja hän nuokkui pedissään vielä jonkun aikaa. Kohta hän kuitenkin potki peiton pois päältään ja nousi unisena, sen jälkeen laittoi radion päälle ja alkoi hyräillä sieltä kuuluvan biisin tahdissa ja pyörähdellä hieman huoneen sinisellä lattialla. Hän tahtoi kuunnella aina vain Mau Machinea, ja hoitaja sanoikin, että kohta oli sen bändin koko tuotanto kuunneltu läpi. Kissatkin fanittivat tätä joukkoa, mutta heidän vanhasta, harmaasta radiostaan kuului vain epämääräistä surinaa, ja siitä he eivät pitäneet.
Cara ja Ennustus saapuivat huoneelle juuri ajoissa näkemään tämän esityksen. He vaihtoivat katseita ja huokaisivat syvään.
”Aamukylvyn aika”, Cara hihkaisi ja päätti olla välittämättä hoitajansa käytöksestä. Hän kiskoi ammeen esiin ja käski toimeliaana Ennustuksen hakea heidän pyyhkeensä kaapista, ja Patukka huomaten kissansa puuhat ja heräten, toi kylpyvaahdon ja -harjan. Cara laski veden kylpyammeeseen ja Ennustus roikkui sen reunalla innokkaana, vanhempi katti näki hänessä itsensä pienenä, juuri ennen omaa ensimmäistä kylpyään. Heidän täytyi kylpeä vuoroissa, sillä amme alkoi jo käydä pieneksi, ja Ennustus sai ensimmäisen kylpyvuoron. Hän hihkui ja ilakoi, sillä se oli hänen ensimmäinen kylpynsä, ja aivan ihana. Patukka oli päässyt lorvailemaan, eli makaamaan sängyllä ja hösöttämään netissä, kun Cara oli tarjoutunut pesemään Ennustuksen. Hän huomasi heti, että se oli virhe, sillä poika vaan vääntelehti tottelemattomasti eikä antanut Caran sukia itseään harjalla. Tästäkös tyttökisu suivaantui ja karjaisi: ”Jos haluat olla puhdas, niin ole hyvä ja tottele!”
Ennustus katsahti häneen hetken kummastuneena ja sitten jatkoi mesoamistaan. Cara puhahti turhautuneena ja pyöräytti silmiään sekä meinasi melkein luovuttaa sisukkaan pennun kaitsemisessa, mutta jähmettyi ja kuunteli ihmeissään, kun Ennustus sanoi pienellä äänellä: ”Miksi sinusta on nyt yhtäkkiä tullut noin tollanen aikuinen, kun pentupartyissakin vaan juttelit muiden kanssa etkä leikkinyt ja nyt huudat mulle ku sellanen tylsä aikuinen?”
Noista sanoista, jotka tosin käsittelivät totuutta, Cara tuli hiljaiseksi ja tämän vaitonaisen hetken keskeytti paikalle säntäävä Patu, jonka lähtöä huoneesta kissat eivät edes olleet huomanneet. Hoitaja raahasi perässään suunnatonta pahvipakettia, jota hän alkoi repiä auki. Kissat henkäisivät yllättyneenä nähdessään, mitä paketista paljastui, nimittäin toinen kylpyamme, ihan samanlainen pinkki nallekylpyamme kuin se missä Ennustus parhaillaan loiski, mutta jotain puolet isompi!
”No jaa”, sanoi Cara sekä laski veden uuteen ammeeseen ja veti Ennustuksenkin sinne, ”ei minun niin aikuinen tarvitse olla. Kyllä tässä vähän lapsellista vesisotaakin voi leikkiä!”
Ennustus hihkui ja kiljui innoissaan, kun Cara loiskutti hänen päälleen kauhean vesikasan ja poika heitti takaisin samalla mitalla. Patukka ojensi kissoilleen vaivihkaa myös upouudet vesipyssyt, ja niilläkin he pommittelivat toisiaan riehakkaina. (Siis he eivät heittäneet toisiaan vesipyssyillä, vaan pommittivat niistä tulevalla vedellä!)
Kun vesisotailijat olivat vihdoin väsyneet, heidän hoitajansa kääri kaksikon pyyhkeisiinsä, Caran pinkki- ja Ennustuksen siniraidalliseen. Kisut huohottivat tyytyväisinä, ja kuivateltuaan molempia alkoi nälättää uudestaan, vaikka aamupala syötiinkin ihan äsken. Patukka raapi päätään tuumien asiaa ja päätti sitten: ”Jos nyt ottaisitte vaan pienet suklaakonvehdit jälkiruuaksi, ja sitten menisitte ystäväkerhoon, sehän alkaa ihan pian.”
”Voi jee, kiitos kiitos!” kisulaiset hihkuivat ja loikkivat iloisesti kaapeilleen. Cara otti sieltä mustavalkoiseen kääreeseen käärityn maitosuklaakonvehtinsa ja Ennustus oman keltaisella päällystetyn banaanikonvehtinsa. He avasivat kääreet ja katsoivat isoja suklaita innoissaan. Ulkopuolelta konvehdit näyttivät saman täyteläisen ruskeilta, mutta kun kissat haukkasivat omiaan, he huomasivatkin, että Caran konvehdissa ruskea vaan jatkui sen sisälle, mutta Ennustuksen omassa sieltä pursusi keltaista mömmöä, joka ällöstä ensivaikutelmasta huolimatta maistui hyvältä. Suklaiden syömisen jälkeen kisut tosiaankin suuntasivat yhteiseen kerhonsa, niin kuin heidän hoitajansa oli sanonutkin.

Ystäväkerho kokoontui taas tavalliseen tapaan Näytelmälavalla, ja kaikki kerhon runsaat jäsenet olivat taaskin paikalla. Suuri kissajoukko tervehti toisiaan iloisesti, ja kerhon ohjaajakin saapui paikalle, joten kerho saatettiin aloittaa. Tänään leikittiin ja pelattiin kaikenlaista, ja ensin luvassa oli leikki nimeltä hedelmäsalaatti. Kerholaiset asettuivat piiriin ja ohjaaja sen keskelle. Hän selitti säännöt kaikille nopeasti ja leikki saattoi alkaa, ensin ohjaaja luetteli hedelmät, joista jokainen valitsi, mikä olisi: ”Appelsiini, omena, ananas, persikka, mango!”
Ennustus tiesi heti tahtovansa ananaksen, mutta Cara mietti pitkään ja lopulta päätyi appelsiiniin, sillä se sattui olemaan samaan värinen kuin hänen selkänsä. Seuraavaksi ohjaaja sanoi jonkun noista hedelmistä, ja ne jotka sen kyseisen olivat itselleen valinneet, joutuivat vaihtamaan paikkaa, ja koska ohjaajakin oli mukana, Hän tahtoi piirin sisään, sillä se oli tavoite, ja keskeltä pääsi piiriin kunhan paikka vapautuisi.
”Mango!” kerho-ohjaaja hihkaisi, ja vain Source hänen oli valinnut kyseisen naposteltavan, joten kissat vaihtoivat paikkaa ja Samon äiti jäi keskelle.
”Peeersikka?” Source sanoi hieman varovasti, ja tälläkin kertaa vain yksi karvakorva oli persikan kannalla, nimittäin Pop Adoptiosta. Aikuiset vaihtoivat paikkaa, ja Pop sanoi reippaasti: ”Ananas!”
Edelleenkin sama homma, Ennustus pääsi keskelle ja Pop Caran viereen, missä vihreä kamu oli äsken istunut.
”Appelsiini!” Ennustus hihkaisi ja sai vaihtaa Caran kanssa paikkaa yksinään.
”Miten tämä nyt näin menee…?” kerhon ohjaaja ihmetteli ja raapi päätään kummissaan, ja Cara tiesi mitä tehdä: ”OOOMEEENAAAAA!!!!!”
Ja joka ikinen ystäväkerholainen, lukuunottamatta Ennustusta, Popia ja Sourcea, lähti kipittämään ja etsimään kuumeisesti itselleen paikkaa piiristä.. niin, siis, mistä piiristä? Nimittäin kissat hälisivät niin sekavasti, että oli vaan kasa karvaa eikä mitään muuta, kukaan ei tiennyt missä oli ja missä piti olla. Lopulta, kuitenkin, kerholaiset päätyivät jonkinlaiseen piiriin, jonka keskellä seisoi kaksi kissaa: Ennustus ja Chika. Vihreä poju katsahti tyttökisua, ja heidän katseensa kohtasivat.
”Hei, en ollut omppu!” Ennustus sanoi nopeasti ja viiletti äkkiä kuin tuli hännän alla piiriin takaisin.
”Näin että punastuit”, Cara supatti nolona ympärilleen vilkuilevan huonetoverinsa vihreään korvaan kiusoittelevana ja loi tähän ilkikurisen katseen. Ennustus vain tuhahti, ja leikki jatkui, kunnes ohjaaja tajusi, että aikaa ei pian enää edes jäisi toisille leikeille. Loppujen lopuksi kerhossa ehdittiin vain jakaa kissat pelaamaan pareittain Twisteriä, mutta aika loppui, ja Ennustus huokaisi helpottuneena, kun huomasi saaneensa Chikan parikseen, muttei ilmeisesti joutunutkaan pelaamaan häntä vastaan.
”Kohtalo saattaa meidät yhteen koko ajan, huomaatko?” tummanharmaa tyttö kuiskasi viettelevästi ja suhahti tiehensä, sillä kerho loppui. Ennustus katsoi hänen peräänsä, eikä tiennyt mitä sanoa, ja viimein päätyi mutisemaan itsekseen: ”Phyh ja phah, ihmeen flirttaileva likka.”

Koululla..
Selleri asteli koulun pihalle ja tapasi siellä taas hänen ja Caran ystävät, Tikrun ja Miukulin sekä Nekon. Tällä kertaa kaksikon mukana oli myös joku harmahtava tyttökatti, joka esitteli itsensä: ”Moi, oon Hahtuva.”
”Moi, Selleri”, poika sanoi myös oman nimensä, ja hetken he katsoivat toisiaan miettien, ja sitten tajusivat jonkun yhteisen asian ja kiljaisivat samaan aikaan: ”Sä taidat olla se jonka kaa me mennään leffaan?”
Miukuli, Neko ja Tikru katsoivat toisiaan ja sitten Selleriä ja Hahtuvaa aivan ymmällään. ”Siis.. Selleri, että oo vähänniinku Caran kaa..? Silleen oon ymmärtänyt..” Tikru ihmetteli ymmärtäen asiat nyt ihan väärin.
”Eijeijeijeijei, ei, ei. Siis ei kahdestaan niinku treffimielessä.. eieieiei, vaan mun ja Hahtuvan hoitajat on sopinu et me mennään koko porukat yhdessä leffaan”, Selleri selitti vähän hengästyneenä. ”Että kyllä mä vielä Caran kanssa oon.”
”Jaaaaa”, Miukuli sanoi hitaasti. ”Minä kun ehdiin jo luulla, että.. tai no, tunti alkaa!”
Niinhän se tosiaan alkoi, ja kissat ryntäsivät sisään, Selleri luoden noloon Miukuliin sellaisen katseen, jota hän ei ikimaailmassa uskoisi koskaan tekevänsä.
Ensimmäisenä oli matikkaa, ja Selleri, Tikru, Neko, Miukuli, Hahtuva ja Melodee istuivat kaikki pulpettiensa taakse vierekkäin. Opettaja pyysi luokkaa avaamaan kirjat sivulta 138, ja he tekivät työtä käskettyä sekä alkoivat laskea.
”Äh vitsi, taas tätä.. oikea vai vasen? Vasen vai oikea?” Neko tuskaili murtolukujen lavennus- ja supistustehtävien parissa.
”Ollako vai eikö olla, kas siinä pulma”, Melodee tuhahti nuoremmalle kissalle vain ärsyttääkseen häntä, kissalla taannoin olleen ärsyolon kaikki rippeet eivät näköjään vielä kaikonneet, ja hän ei ollut ollut innostunut ollenkaan uuden sponsoroidun kaverin ottamista ystäväpiiriin mukaan. Cara oli kuitenkin toivottanut hänet niin vahvasti tervetulleeksi, että sen tytön läheisyydessä hän ei voisi tuota kiusata, mutta nyt, kun vanhempi kisu oli pois koulusta, saattoi Melodeella olla mahdollisuus savustaa Neko ulos porukasta. (Hui kauhia!)
”Ihan helppoa, siis aivan liian lällyä! Tää ehkä yrittää saada tähän jotain vaikeutta mut ihan liian helppoo on tietää, onko oikee vai vasen!” Melodee päivitteli muka itsekseen, ja sai Nekon näyttämään loukkaantuneelta, sillä pikku kissanpentu oli kuullut nuo sanat. Tikru näki ja kuuli, mitä tapahtui, ja opasti Nekoa hommien kanssa mulkaisten Melodeeta hieman.
”Katsos, oikea puoli..”
Melodee puri hammastaan ja tuumi, että Nekon muut ystävät olivat myös ongelma. Hän päätti keskittyä laskuihin. ”Lavennus, sitten lasketaan, tulokseksi tuli kymmenen kahdestoistaosaa, ja pitää aina tulos supistaa, tän voi supistaa kahdella”, hän mutisi taas itsekseen.
”Melodee, kaksitoista jaettuna kahdella ei ole kahdeksan vaan kuusi”, Selleri, joka oli jo laskenut aukeaman täynnä murtolukuja, huomautti äksylle tytölle, ja hän vain mulkaisi auttajaansa ja kumitti väärän numeron kirjastaan. Selleri katsahti häntä vaitonaisena ja nielaisi, sen jälkeen hän kipitti opettajan luokse sanomaan pienellä äänellä: ”Sain tehtävät tehtyä, mitä voin nyt puuhata?”
”Jaa. Tee lisää tehtäviä”, ope määräsi ja jatkoi nettipelin vahtaamista tietsikaltaan. Selleri huokaisi ja kääntyi takaisin paikalleen. Hän avasi uuden aukeaman kirjasta hitaasti ja alkoi laskea tehtäviä, joissa piti nyt osata laventaa oikeaa lukua niin, että murtoluvut saattoi laskea yhteen, siis ne olisivat samannimisiä. Poika sai nekin laskettua ennen kuin kukaan muu ehti lisätehtäviin, ja jopa Melodee, joka oli niin hehkuttanut tehtävien helppoutta, pähkäili vieläkin ensimmäisen sivun kanssa. Oli Selleri kyllä aikamoinen matikkamestari!

Seuraava tunti oli kieliä, ja Melodee jäi käytävälle pelamaan kännykällään. Selleri ja Neko sen sijaan viilettivät ranskanluokkaan, jossa tunti jo alkoi. Opettaja antoi kaikille paperit, joissa oli joku sanaristikko, johon täytettiin sen alla olevat suomenkieliset sanat ranskaksi.
”Toukokuu, kesäkuu, maaliskuu, joulukuu, lokakuu, marraskuu, tammikuu, helmikuu, heinäkuu, huhtikuu, elokuu, syyskuu, talvi, kesä.. hetki! Me ei olla opeteteltu vuodenaikoja!” Selleri huomasi luetellessaan ristikon sanoja.
”Totta, opetellanpas ne nyt!” ope hihkaisi ja käski oppilaitaan toistamaan sanomansa:
”Talvi, hiver!” opettaja lausui.
”Iveeer!” luokka toisti.
”Kesä, été!”
”Etee!”
”Kevät, printemps!”
”Präntäämps!”
”Syksy, automne!”
”Utomnn!”
”Hienoa, nyt osaatte ne!” ope kehui, ja luokka kävi tehtävämonisteisiinsa käsiksi. Selleri katseli tuumien sanaa ”toukokuu”, ja kirjoitti sitten ristikkoon sen kohdalle ”mai”. Seuraavaksi tuli kesäkuu ja juin, talvi ja hiver, marraskuu ja novembre sekä helmikuu ja février. Neko puolestaan mietti, mikä joulukuu mahtoi olla ranskaksi, ja sehän taisi olla décembre. Sitten tyttö kirjoitti ristikkoon maaliskuun eli marsin, kesän eli étén, heinäkuun eli juilletin ja elokuun eli aoutin.
”Heh, hauskaa miten tuossa sanassa on niin paljon vokaaleja peräkkäin”, Neko hymyili.
”No mieti sanaa jugurtti. Yaourt. Neljä vokaalia peräkkäin”; Selleri nauroi, mutta huomattuaan open ilmeen kissat siirtyivät nopeasti takaisin tehtävien pariin ja lopettivat hekottelun. Neko katsahti kelloa, ja huomasi, että ruokatunti alkaisi ihan pian. Sen jälkeen olisi liikuntaa, ja hän tapaisi taas vihreät veljekset, tyttökisu tuumi hymyillen.

Liikunta oli tällä kertaa salissa, ja oltiin erilaisia hippoja. Ensin oli luvassa banaanihippaa, ja Rio kommentoi tähän saaden Nekon kikattamaan: ”Jaha. Minä kun luulin, että me esitetään erilaisia virtahepoja, kun hipoista oli kyse.”
”Mitä liikuntaa siinä olisi ollut?” Neko tirskui, ja kaksikko lähti kävelemään pitkin liikkasalia rupatellen, ja pian joku hipoista huomasi heidät ja juoksi ottamaan molemmat kiinni. He menivät banaaniasentoon ja jatkoivat hölöttelyä, niiden kaverien seurassa ei tullut koskaan hiljaista hetkeä. Kuula tuli huokaisten avaamaan ystäviensä ”banaaninkuoret”, ja he jatkoivat kävelyä sekä sen ohessa juttelua. Seuraavaksi oli viivahippaa, ja kisut katselivat lattiassa olevia monia viivoja, siinä oli jalkkiksen, koriksen, ja monien muidenkin pelien kenttien viivat, joten niitä riitti, ja sen jälkeen Neko ja Rio vain alkoivat taaskin höpöttää keskenään ja käppäilemään pitkin niitä runsaita viivoja. Kuula, joka oli hippa, kohotti kulmiaan kaksikon suuntaan ja riensi heidän luokseen juosten. He eivät edes huomanneet Sokerimasun tuloa, ja jäivät armotta kiinni. Neko katsoi Rion veljen perään hetken, niin kuin poikakin teki, ja sitten he jatkoivat rupattelua ja kävelyä.
”Teidän piti ottaa muita kiinni eikä höpöttää, kun jäitte kiinni!” Kuula huudahti vähän harmistuneena siitä, ettei hänen suunnitelmansa toiminutkaan. Poika hätisti kaksikon eri suuntiin, ja he juoksivat kuin päättömät kanat. Pian Kuula keskittyi taas omiin tehtäviinsä ja Neko kipitti Rion luokse. Yhtäkkiä kaksikon katseet kääntyivät salin reunalla olevaan oveen, joka vei varastoon täynnä erilaisia patjoja, trampoliineja ja jumppamattoja. He katsoivat toisiinsa ja tiesivät, mitä tehdä. Kissat olivat jahtaavinaan erästä kissaa kohti varaston ovea, mutta kun hän kipitti pois tieltä toiseen suuntaan, hipat juoksivatkin suoraan varastoon. Heidän jahtaamansa kisu vain juoksi eteenpäin eikä välittänyt siitä, että takaa-ajajat olivat kadonneet mystisesti johonkin.
”Haha, on paljon kivempaa seikkailla trampoliineilla kun hippailla”, Rio nauroi voitonriemuisesti, kun he pääsivät ovelle.
”Shh”, Neko hyssytteli kuiskaten. ”Meitä ei saa nähdä ope eikä kukaan muukaan, varsinkaan Kuula!”
Rio nyökkäsi hiljaisempana ja kaksikko kipitti suuren sinisen jättipatjan taakse. Neko raivasi pienemmät patjat ”muuriksi” jättipatjan eteen, ja Rio nosti trampoliinin pystyyn. Pian heillä oli patjoilla reunustettu pieni aukea, jonka keskellä Rio hyppi innokkaasti trampalla ja Neko oli kasannut jumppamatoista pienen majan varaston nurkkaan. Ulkoapäin tämä paikka näytti vain tavalliselta kasalta patjoja, joten opettajat eivät voineet arvatakaan, että kaksi heidän oppilaistaan viettivät kissanpäiviä (xD) välinevarastossa. Pompittuaan tarpeeksi kisut käpertyivät majaansa nukkumaan päiväunia.

”Hoaaah…! Hetkinen! Rio? Kuinka kauan me nukuttiin?” Neko kiljui yhtäkkiä, ja sai vihreän pojankin heräämään.
”APUA! Me nukuttiin koko yö ja enemmänkin ja nyt me ollaan täällä jumissa ja kukaan ei tiedä missä me ollaan! APUAAAA!” poika huusi, ja juuri ennen kuin hänen pakokauhunsa tarttui Nekoonkin, joku raotti patjamuuria ja sisään astui vihreä alienkisupoika, jonka vatsa oli valkea kuin sokeri.
”Kuula! Oletko saanut jo lapsia? Miltä koulutodistuksesi näyttää? Kuinka monta vuotta me ollaan nukuttu, onko meitä kaivattu?” Rio sekoili.
”Ööh, te nukuitte juuri sopivasti tunnin loppuun ja porukat on nyt lähdössä.. että ovi on nyt auki niin tuutteko?” Kuula kysyi hiljaa ja viittasi liikuntasalin ulko-ovelle päin.
”J-juu..” Neko ja Rio sanoivat noloina ja hiipivät kisun perään. ”Ethän kerro kenellekään?”
”Olen hiljaa.. vaikka ehkä ette ansaitsisi sitä.”

Sellerin nk:
Kävelin kuvaamataidon luokkaan maha täpösentäynnään kalapuikkoja, ja näin taas Mustikan. Mieleeni tulvi viime kuviksentunnin muistot, ja jos te ette tajua, mitä tarkoitan, ehkä selkenee, kun sanon sanan ”vastavärit”? No, tällä tunnilla aikoisin tehdä sitten pennulle vastapalveluksen.
Ope oli ihan täpinöissään, kun se esitteli meille savea ja kertoi, että tästä tulisi meidän joku projekti, jota tehtäisiin kahden kuvistunnin aikana. Ensin kaikki muovailisivat savesta jonkun kisun tekemässä jotain talvipuuhissa; luistelemassa, hiihtämässä, pulkkailemassa. Sitten seuraavalla tunnilla, kun teokset olisivat kuivuneet, ne maalattaisiin hienon näköiseksi, ja näiden molempien tuntien aikana myös maalattaisiin iso kangas, johon tehtäisiin luminen metsä ja järven jää, siitä tulisi sellainen alusta. Sen päälle pahvista tehtäisiin puita metsään ja pulkkamäki. Saviukot laitettaisiin sitten ympäristöönsä puuhailemaan, ja valmis teos pystytettäisiin koulun aulaan, joten voisin ilahduttaa Caraa kertomalla, että olisin ollut osa tuon teoksen tekoa, ja keksin myös, että voisin tehdä saviukostani aivan tyttöystäväni näköisen, ja hänet tietenkin lempipuuhassaan hiihtämässä! Sain opettajalta savikökön, ja aloin muovailla siitä hahmoa. Tarkkailin Mustikkaa myös tietenkin samalla, ja heti kun hän pyysi apua, riensin auttamaan.
”Miten saan tästä luistimen?” pikkuinen pentu vaikeroi, ja selitin näyttäen samalla: ”Katso, teet vain tavallisen kengän, ja sitten puristat sen pohjasta tassullasi terän siihen. Voit viimeistellä sen itse ja tehdä toisen puolen!”
Pyyhälsin omalle paikalleni jatkamaan savi-Caraa tyytyväisenä, ja nyt olin saanut hiihtäjän asennon jo muokattua, sitten aloin työstää sen päätä. Korvat, silmät, ja nenä, noin. Seuraavaksi muokkasin keskivartaloon pehmeän takin näköistä juttua, ja kun se oli valmis, sivalsin Caran jalkojen alle pitkät, hienot sukset. Sanat ”tomera” ja ”toimelias” kuvastivat tyttöystävääni hyvin, ja tämä saviteos näytti myös sellaiselta heiluvien häntien ja sauvoja tiukasti pitelevien tassujen kanssa. Katsoin sitä tyytyväisenä ja siirryin muiden kanssa maalaamaan alustaa, pahvijutut tehtäisiin seuraavalla tunnilla huomenna. Joku oli jo aloittanut metsäaluetta, ja tahdoin tehdä sinne ihan oman ladun Caralle. Viilsin siveltimellä siihen kaksi viivaa, joita jatkoin koko läpi tämän ”kartan”. Tämä kuviksentuntihan meni jo paljon paremmin kuin edellinen!

Musiikinluokassa:
Melodee istui kärsimättömänä pulpetissa ja salaa toivoi taas laulamista.
”Tänään me tanssitaan!” ope hihkui, ja kaikki luokassa hurrasivat, paitsi Melodee, joka vallan kauhistui. Eihän hän osannut taikka halunnut tanssia! Tyttö puski kikattavan kisulauman halki opettajan luo, joka juuri kaiveli nuotteja esiin.
”Kuka laulaa ja soittaa?” Melodee kysyi.
”Minä.”
”Saisinko minä mitenkään laulaa, tykkään siitä niin paljon”, Melodee pyysi, ja ope mietti hetken, ja lopulta suostui. Tyytyväinen Melodee asettui mikin taakse ja sai nuotit eteensä. *Jes, nyt pääsen näyttämään taitoni muille!* tyttö ajatteli voitonriemuisesti. Musiikki alkoi, ja hän lauloi kauniilla, sointuvalla äänellä jotain Mau Machinen tanssibiisiä, jonka mukana koko luokka jammaili.
”Toi tyyppä on kyllä hyvä laulamaan”, Melodee kuuli jonkun sanovan ja hymyili pienesti itsekseen.
”Vaikka sulle naukuisin enemmän
Naukuisin pois kaiken ikävän
Jos nau´ut aina kovempaa
Voin sulle kaiken omistaa
Piirtäisin kisuleita eteiseen
Löytäisin naukusoinnun hävinneen
Sä silti nau´ulta katoat
Ja joskus maahan vajoat”, Melodee lauloi ja tunsi olevansa jossain siirappisissa lyllerörakkaustanssiaisissa, mutta päätti unohtaa sen ja nauttia laulusta, kun kerrankin oli aikaa.
”Oispa taas niin
Naukumaan matkalle mennä
Näen kuinka nau´ut ikkunaan
Olet kaunein alla kuun
Pienen hetken vielä nau´un..”

Koulu loppui, ja oppilaat säntäsivät kotiin, Melodeen päässä pyöri vieläkin se laulu, jota hän oli laulanut äsken.
”Hän sai varmasti laulaa tunnilla, kun noin iloisena on”, Selleri tiesi ja kuiskasi asiansa Nekolle, joka nyökkäsi hiljaa. Melodee oli todellakin mukavampi haaveillessaan kun äksyillessään.
Kisut saapuivat kotiin, ja törmäsivät hoitajaansa, joka oli viemässä roskia.
”Ai että pääsit ylös sängystä sitten”, tuhahti Melodee, joka nyt oli palannut takaisin maan pinnalle haaveistaan, pian hän kuitenkin jatkoi matkaa hyräillen. ”Vaikka sulle naukuisin enemmän..” Neko lähti Adoptioon takaisin, ja Selleri jäi Patukan eteen. ”Onko siinä pahviroskia?” hän tiedusteli yllättävän tiukasti.
”Joo, vessapaperirullia tuli tosi paljon, kun Caralla oli vähän vatsa sekaisin..”
Selleri keskeytti hoitajan ja loikkasi nappaamaan kaikki rullat mukaansa.
”Hei. Mitä nyt!” Patu ihmetteli ja heitti muut roskat nopeasti omiin pönttöihinsä ja juoksi kissan perään. Selleri kipitti huoneelle ja selitti hoitajalleen: ”No tarvitsen näitä meidän sellaiseen koulu..” hän huomasi Caran kuuloetäisyydellä. ”Koulujuttuun. Nyt täytyy kuitenkin lähteä pelikerhoon”, poikakisu sanoi nopeasti ja sulloi vessapaperirullat koululaukkuunsa, hän tuumi, että rullista voisi tehdä rungot puihin heidän saviveistosmaailmassaan. Selleri vetäisi Caran mukaansa ja he riensivät pelikerhoon, jossa tällä kertaa simssiliinillä oli ideat lopussa.
”Sori. En vaan keksi mitään tekemistä”, tämä pahoitteli, ”mutta kai te jotain keksitte!”
”Ömm..”
”Juuu..”
Vaikka Näytelmälavalle oli asetettu konsolit ja vino pino lauta- ja palapelejä, ei kukaan oikein keksinyt mitään, Caran uuden kissapelikortitkaan eivät kiinnostaneet edes Caraa itseään, joka ennen lähtöä oli ollut korteista aivan haltioissaan. Lopulta Light otti ja keksi: ”Eiköhän mennä ja leikitä piilosta Puuhakammarissa!”
”Juhhuu! Mahtavaa!” kerholaiset hihkuivat, ja Cara keksi, että juostaisiin kilpaa kammariin, mutta simssiliini ei lämmennyt tälle idealle, ajatellen ylisuojelevana että kohta kävisi hullusti jos sisätiloissa juostaisiin. ”Kuulkaas, olette minun vastuullani nyt..”
Kisut alkoivat vähän mököttää matkalla, ja sen kerhokerran hauskuus meinasi jäädä siihen, mutta kun Puuhakammarille päästiin, hihkaisi Cara, joka tahtoi aina pitää hauskuuden yllä: ”Selleri on jäänyt ja laskee kolmeenkymmeneen!”
Joku, joka ei tätä pariskuntaa tuntisi, voisi luulla, että poika alkaisi väittää vastaan, mutta hän vain nyökkäsi, peitti silmänsä ja alkoi laskea. Hän nimittäin totteli kaiken, minkä hänen tyttöystävänsä määräsi, ja antoi hänen voittaa kaikki pelit, joita kaksikko otti. Rex, Light ja Cara kipittivät piiloihin, Rex ylätasanteelle tyynyjen alle, Light sohvan alle, Cara, joka oli uutenavuotena löytänyt kirjahyllyjen takaa makuukamarin, sen sängyn alle, mutta simssiliini jäi vain seisoskelemaan hölmistyneenä eikä nähnyt paikkaa, jossa voisi piiloutua.
”Kakskytkuus, kakskytseitsemän, kakskytkaheksan..” Selleri laski, ja hoitajalle alkoi tulla kiire. Hän tunki satunnaisesti pisimpään kaappiin jonka näki, mutta se olikin ovi uuteen salahuoneeseen, joka oli pieni, ja sen keskellä seisoi pieni pöytä ympärillään puoli tusinaa minijakkaroita. simssiliini päätti yllättää kisut ja istahti yhdelle jakkaroista kuin istuisi vain rennosti eikä ainakaan leikkisi piilosta ja istuisi ahtaassa kaapissa aka salahuoneessa ja yrittäisi parhaansa mukaan olla romahduttamatta pientä tuolia.
Aika kovasti Selleri, joka oli löytänyt jo Lightin, tosiaankin yllättyi avatessaaan tavallisen kaapinoven ja löytäessään sieltä hoitolan johtajan ähisemässä minijakkaran kanssa.
”Juuh.. näitä salapaikkoja täältä löytyy aika paljon, arvaamaton huone”, simssiliini naurahti.
”Näitä on löytynyt jo kaks, mä olin salamakuuhuoneessa kirjahyllyjen takana”, Cara totesi, kun kaikki oli löydetty ja kaikille näytetty simssiliinin outo piilopaikka.
”Hei, mitäs jos lopetetaan piilonen ja etsitään lisää salaisia mestoja!” Rex ehdotti, ja sai kaikki kannalleen, paitsi simssiliinin, taas.
”Ainoa ongelma on se, ettei me olla salapoliisikerhossa eikä ole pelaamista, jos me etsitään salahuoneita”, kerhon ohjaaja sanoi pahoillaan. ”Ja pelikerho ei ole vielä ohi.”
”Ollaan peliä, kuka löytää eniten salahuoneita!” Cara hihkui, kun hänen punainen ystävänsä ei enää keksinyt syitä, ja simssiliinikin sai ilokseen suostua tähän. Kisut aloittivat heti etsinnät. Selleri loikkasi sohvalle, Cara kurkisteli kaappeihin ja alienit menivät ylätasanteelle etsimään salaovia.
”Hei, nappi!” Selleri huomasi iloisena sohvan käsinojan alla sijaitsevan nappulan ja painoi sitä. Sohvan selkänoja kallistui seinän sisään avaten pienen tunnelin, johon poikakisu ei ihan heti uskaltanut lähteä, ennen kuin Cara tuli rohkaisevana patistamaan. He hiipivät sisään pienehköön, mutta silti kaappihuonetta paljon isompaan pyöreään huoneeseen, jonka lattialla oli kasa tyynyjä, pari vilttiä ja punainen makuualusta, sekä pieni lipasto, jonka luukkuihin kurkistaessaan Cara huomasi, että toisessa lokerossa oli kyniä ja paperia ja toisessa jotain lautapelejä.
”Tännehän voisi vaan tulla viettämään aikaa”, iloitsi Rex, kun hän, Light ja simssiliini onnistuivat tunkemaan sisälle.
”Minä kerron näistä heti Ennustukselle, hän tykkäisi tästä!” Cara henkäisi ihastuneena, mutta Selleri laski häntänsä hänen selälleen ja sanoi: ”Eiköhän sinun olisi parempi antaa hänen etsiä nämä itse, siitä hän pitäisi enemmän.”
Cara nyökkäsi, pelikerho loppui ja he lähtivät huoneelleen painettuaan napista sohvan selkänojan takaisin paikalleen. Selleri näytti Caralle aamulla huomaamansa taulut simssiliinin kisuista, ja tyttö tuumi, että Patukankin pitäisi tehdä heistä sellaiset. Kotona oli jo nukkumaanmenoaika, ja kisut kipittivät sänkyihinsä. Cara loikkasi unikoriinsa, ja asettui sen sisällä olevan muhkean, pinkin tyynyn päälle ja Selleri kohensi tyynyään ja laittoi sen makuualusensa päälle ennen kuin meni siihen makaamaan. Ennustus vain loikkasi sohvalleen, otti mukavan asennon ja nukahti, hän oli talon taidokkain unikeko. Melodee tavalliseen tapaansa sulkeutui unikoppaansa nukkumaan rauhassa, ja kissojen hoitaja Patukka hiipi sängylleen nukkumaan.

Seuraavana aamuna Melodee, Selleri ja Neko saapuivat taas koulun pihaan. Ensimmäisenä oli taitoainetta, ja kaikki riensivät eri luokkiin. Melodee juoksi musiikinluokkaan innoissaan, odottaen että taas olisi laulumahdollisuus. Opettaja jakoi oppilailleen osalle kitaran, osalle tamburiinin ja osalle rummun. Melodee otti tamburiinin vastaan pettyneenä, vaikutti siltä, että tällä tunnilla ei laulettaisi. Opettaja näytti nuotista, mikä soitin soitti missäkin kohtaa, ja Melodee taputti omaansa tylsistyneenä. Hän katsoi muita oppilaita, jotka kikattivat kappaleen päälle ja näyttivät nauttivan tunnista, mutta Melodee kaipasi laulamista nyt enemmän kuin koskaan. Seuraavaksi tyttö sai soitettavakseen kitaran, josta opettaja näytti, mitä sointua piti milloinkin soittaa ja miten ne soitettiin. Se vaikutti vähän kiinnostavammalta, mutta silti hän olisi tahtonut enemmän laulaa. Melodee rämpytti kitaraa välinpitämättömän masentuneesti, opettaja katsoi häntä kummastuneena.
”Melodee, mikä hätänä?” hän tiedusteli.
”Saanko taas laulaa?” Melodee kysyi toiveikkaana.
”Sori, tässä laulussa ei oo sanoja”, ope totesi, ja sen sanottuaan hän jatkoi luokan ohjaamista. ”Yy, kaa, ja yy kaa koo nee!”
Melodee pyöräytti silmiään ja lopetti mielenosoituksellisesti kitaran soittamisen. Hän jökötti pulpetissaan toimettomana koko lopputunnin ajan ja sen jälkeen juoksi turhautuneena matikantunnille.

Sellerin nk:
Hyppelin iloisena kuvikseen, ja pulpetillani odottavan savi-Caran luokse. Kävin hakemassa tarvittavat maalit luokan perällä sijaitsevista kaapeista, ja aloin maalata tyttöystävääni esittävää patsasta. Ensin hänen takkinsa tein kirkkaalla taivaansinisellä, ja pipo sekä lapaset saivat vähän tummemman sinisen värin. Seuraavaksi siirryin valkoisiin alueisiin, ja sitten tein oranssiraidalliset läikät. Caran silmiä jäin hetkeksi haaveilemaan ajatellessani tämän ihania, kesänvihreitä suuria silmiä ennen kuin maalasin ne savihahmolle. Kuono sai mustan värin, ja tytön punaisen suun pistin hymyilemään suloisesti. Sitten oli suksien ja sauvojen vuoro, ja niihin tein pikkutarkat, pinkin ja vihreän kirjavat kuvioinnit. Maali oli nopeasti kuivuvaa sorttia, mutta kyllä sitäkin piti hieman odottaa, joten viimeistelimme alustan, ja siinä ymmärsin, ettei Cara ollut koulussa, enkä voisi näyttää taideteosta täällä! Siis ennen kuin pahvisia hökötyksiä ehdittiin laittaa, ehdotin kaikille: ”Mitä jos tehtäisiinkin tämä ulos? Silloin myös muut, jotka eivät ole koulussa, vanhukset ja vauvat, voisivat ihastella sitä!”
Tietenkin se oli tekosyy saada myös Cara näkemään teos. Onneksi kaikki näyttivät innostuvan ideasta, mutta joku luokasta ihmetteli: ”Entä jos sataa? Pahvijutut ja maali menee pilalle.”
”Ööh.. voidaan tehdä joku telttakatos sille”, sanoin varovasti, ja ope hihkaisi myöntävästi: ”Käy hyvin, varastosta löytyy varmasti tarvikkeita!”
Hymyilin itsekseni, ja haimme opettajan ja Mustikan kanssa telttakankaan ja koottavan katoksen, jonka raahasimme pihalle. Hyppytuntia viettävät kisut katsoivat ihmeissään, kun luokka kokosi suuren katoksen koulun pihaan ja raahasimme alustan sen alle. En ollut unohtanut pahvirullia, ja kaivoin ne ulos kassistani luokkalaisteni eteen.
”Niistä voisi tulla puiden runkoja”, selitin muille oppilaille, jotka eivät heti näyttäneet tajuavan, miksi ihmeessä kaadoin maahan tonnin vessapaperirullia. Hätkähdin itsekin katsoessani niiden määrää, ja mietin, miten yksi kissa oli käyttänyt niin paljon WC-paperia yhdessä illassa. Jätin sen asian sikseen ja autoin muita liimaamaan rungot alustaan, ja varmistin, ettei Caran ladun päälle osunut yksikään puu. Lehdiksi niille otimme pumpulia, vihreäksi värjättyä, ja yhtä pahvilaatikkoa vähän taittelemalla ja maalaamalla saimme pulkka- ja laskettelumäen. Saviukkojen maalipinnat olivat jo kuivuneet, ja asetimme ne alustalleen. Jäätynyt järvi sai paljon savi-luistelijoita, rinteen valtasivat savesta muodostetut lumilautailijat, pulkkailijat ja suksilla laskettelevat kisut, mutta vain yksi kissaneiti hiihteli kauniin vessapaperirullametsän keskellä: minun oma savi-Carani.

Nekon nk:
Tanssahtelin iloisena liikkaan, ja taas oli salia. Nyt olisi vuorossa eräänlainen temppurata, ja vaihdoin Rion kanssa jännittyneitä katseita, kun opettajamme meni hakemaan varastosta tarvikkeita. Eihän hän vaan huomaisi pientä majaamme siellä?
Huokaisimme helpotuksesta, kun ope rynni varastoon niin isolla ryminällä että patjat kaatuivat ja sinne alle jäi myös meidän majamme. Autoimme häntä nostamaan sieltä sen jättipatjan ja trampan, sekä pari jumppamattoa. Myös airtrack otettiin esiin, ja asetimme kaikki kamat paikoilleen niin, miten ope käski. Tramppa laitettiin jättipatjan eteen, ja siinä oli tarkoitus tehdä erilaisia hyppyjä trampoliinilta patjalle. Airtrackilla ja matoilla sai harjoitella kuperkeikkoja sekä kärrynpyöriä. Laitoimme liikuntasalin sivulla sijaitsevat penkit nojaamaan puolapuita vasten liukumäiksi, ja renkaiden alle laitettiin matot, jotta niiltä mahdollisesti tippuessa ei sattuisi niin paljon. Me saimme valita pienet ryhmät, joissa kiertäisimme temppuradan eri pisteillä. Valitsin tietenkin heti Kuulan ja Rion ryhmääni, ja myös joku Sisu pääsi mukaan. Ensin me pääsimme renkaille, ja kaikki saivat omat, joissa keinua. Minä heiluin hetken vain etutassuilla roikkuen, ja sitten sujautin takatassut renkaista läpi ja keikuin siinä irrottaen etukäpälät renkaista ja roikutin niitä villisti alaspäin. Pian nousin istuma-asentoon ja otin kovat vauhdit, se oli kuin olisin ollut keinussa. Kokeilin erilaisia ihmeellisiä asentoja, ja kohta ope vihelsi pilliin ja oli aika vaihtaa pistettä, me siirryimme seuraavaksi airtrackin ja mattojen luokse. Sisu ja Kuula menivät tekemään kaikenlaisia kuperkeikkoja matoille, ja minä loikkasin airtrackille tekemään kaikenlaisia temppuja. Osasin kärrynpyörän hienosti, ja näytin sen Riolle. Hänkin kokeili, ja olihan se ihan hyvä pojan ensimmäiseksi kärrynpyöräksi, ja minä tein myös yhdellä kädellä sen. Sitä Rio ei halunnut toistaa. Airtrack oli asetettu seinää vasten, joten sain tehdä myös käsilläseisonnan siinä. Rio luovutti ja ryhtyi harjoittelemaan kuperkeikkoja. Eteenpäin se onnistui muitta mutkitta meiltä molemmilta, mutta takaperinkuperkeikka tarvitsi vähän enemmän harjoittelua. Olin juuri onnistumassa siinä, kun pillinvihellys kuului taas ja piti kipittää seuraavalle rastille, joka oli liukumäkien luona puolapuilla. Kiipesimme puut ylös ja liu´uimme penkkimäkiä alas erilaisin tavoin. Minä menin alas ensin ihan tavallisesti, ja sitten kokeilin mahalaskua. Rio tuli takanani liukuen takaperin, ja se näytti tosi hauskalta, joten päätin kokeilla. Se oli kyllä mahtavaa, mutta poika keksi koko ajan takanani tullessaan uusia laskutapoja, joita minun oli pakko kokeilla. Juuri kun hän keksi kuperkeikkaliu´un, jota minun oli ihan pakko kokeilla, liikkaope vihelsi pilliin vaihdon merkiksi, enkä saanutkaan kuperkeikkailla mäkeä alas, tylsää. Seuraava piste temppuradalla oli se tramppajättipatjajuttu. Otin vauhtia ja loikkasin trampoliinille pomppimaan, ja yritin siinä samalla keksiä jonkun hienon loikkaustavan patjalle. Päätin tehdä vaan perus mahaplätsin, ja luotin siihen, että Rio keksisi taas kivoja tapoja hypätä, joita voisin itsekin kokeilla. Hän tekikin hassun pyörähdysloikan, jonka minäkin sitten tein, päädyin kuitenkin naamalleni ja sain Rion kanssa kauhean naurukohtauksen. Seuraavaksi hyppäsimme samaan aikaan ensin käsien varaan ja sitten vatsalle, ja sitä kutsuimme kaksoismatohypyksi. Ope kuitenkin kielsi parihypyt. ”Ettei käy hassusti”, hän selitti meidän nyrpistyineille naamoillemme, ja loikimme sitten ihan tavallisesti koko lopputunnin ajan.

Seuraavaksi oli matikantunti, ja kaikki saivat olla samalla aikaa samassa luokassa. Opettaja jakeli kaikille monisteet, joissa oli vain kertolaskuja kasapäin.
”Me teemme sadan kertolaskun haasteen, laitan ajan ja kolme nopeinta jotka saavat kaikki laskut oikein, saavat palkinnon!” ope selitti ja laittoi ajan päälle. ”Viitatkaa kun saatte valmiiksi ja tulkaa luokseni, niin tarkistan.”
Kisut alkoivat laskea ja Selleri oli taaskin muita edellä.
*3 kertaa 5 on 15, 8 kertaa 4 on 32, 2 kertaa 12 on 24..* poika laskeskeli ja pian jo nosti kätensä ylös, ja muu luokka katsoi häntä ihmeissään unohtaen laskemisen kokonaan.
”Laskekaa!” opettaja karjaisi muulle luokalle ja kirjoitti jollekin lapulle: 1. Selleri, aika 2.03.
”Olet Matikkanero”, opettaja sanoi vähän välinpitämättömänä tarkistettuaan nopeasti oppilaan paperin, ja Selleri näki hänen koneensa ruudulla taas sen nettipelin. Hän huokaisi ja lähti ulos luokasta, ettei häiritsisi muita oppilaita, mutta hymyili pienesti itsekseen. Matikkanero..
Melodee tuhahti ja katsoi poikaan hieman kateellisena. Hän yritti keskittyä omiin tehtäviinsä, mutta yli kymmenen kertolaskut eivät onnistuneet häneltä kauhean hyvin. *11 kertaa 3.. apua..*
Neko sen sijaan oli jo valmis ja nosti kätensä täysin samaan aikaan Hahtuvan kanssa, ja he kipittivät open luokse tarkistuttamaan monisteensa. Opettaja nyökkäsi kaksikolle ja kirjoitti lapulle: 2. Jaettu sija, Hahtuva ja Neko, aika 4.58.
Melodee katsahti heitäkin murjottaen ja sitten jatkoi omaa laskemistaan. Pian hänkin, tosin jo monien jälkeen, nosti kätensä ja vei tehtävän tarkistettavaksi.
Kun kaikki olivat laskeneet, ope kertoi Sellerin, Nekon ja Hahtuvan olleen kärkikolmikko, ja ojensi kaikille kaksi mansikkatikkaria. He vaihtoivat katseita ja lähtivät kotiinpäin.

Cara vastaanotti Sellerin kotiin suurella rutistushalilla, ja he siirtyivät sohvalle katsomaan telkkua. Melodee meni ikkunan viereen istumaan tuolille ja leikkimään robotillaan. Ennustus oli kutsunut veljensä leikkimään heille, ja kolmikon äiti oli tullut vahtimaan poikiaan.
”Varovasti nyt”, Hipsuli toppuutteli poikia heidän riehuessa ja kiljuessa tyynysotaleikin ohessa.
”Ei sun ois pitäny tänne tulla, rajotat vaan meidän leikkimahdollisuuksia”, Rio tuhahti. Yhtäkkiä kolmoset näyttivät saavan jonkun idean ja supisivat hetken keskenään Hipsulin yrittäessä kurkkia, mitä he kuiskivat, tuloksetta. Pian pennut kuitenkin esittivät ideansa äidilleen: ”Saadaanko me mennä nukkumaan Puuhakammariin ja sinne myös viettämään iltaa ihan kolmistaan?”
Hipsuli huokaisi ja katsoi edessään kolmea anovaa katsetta ja lopulta sanoi hitaasti: ”Okei, kunhan molemmille hoitajille käy.”
”JIIIIHAAAAAA!” Rio, Kuula ja Ennustus hihkuivat ja menivät sanomaan Patukalle: ”Me mennään Puuhakammariin illaksi ja nukkumaan!”
Eikä hoitaja ehtinyt sanoa mitään, ennen kuin kolme vihreää pentua tuli jo takaisin huoneesta 9 ja totesivat: ”Sopii kaikille!”
”Käyhän se noinkin”, Hipsuli naurahti itsekseen. Pojat alkoivat jo pakata unijuttujaan ja muita hommia mukaan, kun Cara loikkasi alas sohvalta ja kuiskasi Ennustuksen korvaan jotakin, mitä veljet eivät kuulleet.
”Okei, pakataan vaan ruokaa niin se on okei”, poika sanoi, ja veljet katsoivat toisiinsa kummastuneina, mutta tekivät niin kuin Ennustus oli käskenyt. Hän otti sen vanukkaat, jota ei oltu syöty aamupalaksi ja yhden mansikkatikkarin, ja Kuula sekä Rio nappasivat kaapistaan molemmille kaksi vihreää vaahtokarkkia ja yhden mansikkatikkarin. Kolmikko kipitti innostuneena Puuhakammariin ja loikkasivat heti sohvalle istumaan.
”Ennustus, mitä Cara sano sulle?” Rio uteli.
”Niin, miksei me tarvittu unikamppeita ja leluja”, myös Kuulaa kiinnosti. Ennustus katsoi ympärilleen ja sanoi sitten salamyhkäisesti: ”Täällä on salahuoneita, ja meidän pitää vaan ettii ne. Sieltä löytyy kaikki tarvittava.”
”Oi siistiä!” Kuula hihkaisi. He ryhtyivät heti puuhiin, Ennustus meni availemaan kaappeja, Kuula kurkistelemaan kaikkin koloihin, ja Rio, joka ei jaksanut etsiä, jäi pomppimaan sohvalle. Yhtäkkiä jokaisesta kolmesta suusta kuului samaan aikaan: ”NYT LÖYTY!”
”Täällä me voidaan nukkua!” hihkaisi Kuula, joka oli kurkistanut erään kirjahyllyn taakse ja löytänyt makuupaikan.
”Ja täällä syödä!” Ennustus, joka oli yhdessä kaapissa huomannut pöytähuoneen, kiljaisi.
”Täällä voi.. viettää aikaa ja leikkiä!” Rio innostui, sillä sohvalla hyppiessään oli onnistunut löytämään napin ja avannut tien tyynyhuoneeseen. Pennut hakivat innoissaan ruokansa ja menivät kaappiin, johon he pikkupentuina mahtuivat oikein hyvin. He istahtivat jakkaroille, ja Kuula sekä Rio mutustelivat vaahtiksiaan, Ennustus hotki vanukasta. Nämä ruuat syötyään he ottivat tikkukaramellit esiin ja lipoivat niitä iloisina. Seuraavaksi kolmoset kipittivät aivan ylikierroksilla - sokerin takia - sohvalle ja sieltä käytävään, joka vei pyöreään tyynyhuoneeseen. He tekivät olonsa mukavaksi, Kuula kasasi tyynyistä suuren pesän itselleen, Rio pyöriskeli makuualusella ja Ennustus otti yhden tyynyn ja viltin ja kääriytyi niihin.
”Pelataanko piirrä ja arvaa -peliä?” hän kysyi veljiltään availlessaan lokerikon luukkuja.
”Käy”, Rio ja Kuula sanoivat ja ottivat kynät ja paperit eteensä. Ennustus alkoi hahmotella paperilleen valkoista kissaa, ja Kuula ja Rio ymmärsivät heti, kenestä on kyse, kun huomasivat sen olevan ruma pilapiirros.
”Se on Veeti ihan selvästi, mutta hän on sentään isäsi, ethän..” Kuula aloitti, mutta Ennustus keskeytti hänet.
”Ai jaa, niinkö? En tiennytkään. Partiossa hän sanoi, ettei ole isäni, joten en ole hänen poikansa. YMMÄRRÄTTEKÖ, SE INHOO MUA! ELI NIIN KAI SIT MÄKI!” Ennustus karjui itku kurkussa, ja veljet riensivät halaamaan häntä.
”Jos mä en oo sen pentu niin sit mä en varmaan oo teidän veli”, poika sanoi murheellisena ja pyyhkäisi kyyneleen poskeltaan.
”Hei älä nyt. Vaikka isi onkin tyhmä niin me ollaan sun kanssa eikä hylätä sua”, Rio lohdutti, ja sai Ennustuksen hymyilemään vähän.
”Hei, sain idean!” Kuula hihkaisi yhtäkkiä. ”Katskokaas, kun Veeti tähän aikaan yleensä menee tapaamaan Hipsulia, niin.. supi supi..”

Pian veljekset kävelivät käytävän kokolattiamatolla, ja tosiaan, pentujen isä tuli heitä vastaan.
”Hei, hienot poikani, Rio ja Kuula!” Veeti sanoi ja yritti tunkea Ennustuksen läpi kuin häntä ei olisi, mutta tämä potkaisi isäänsä aika ilkeään paikkaan: jalkojen väliin.
”Ouuuuuuuouououuu”, isä ulvoi tuskasta, ja Ennustus sanoi: ”Ei tuon olisi pitänyt sattua, olenhan pelkkää ilmaa.”
Veeti jäi katsomaan tyhjästi pentujensa perään, kun he kikattivat ivallisesti.
”Hyvä, sä kostit sille!” Kuula kehui, ja he kääntyivät takaisin Puuhakammariin.

Illalla pennut istuivat sängyllä rupattelemassa.
”Se oli ihan mahtavaa!” Ennustus hihkui. ”Harmi vaan että taisin nyt menettää isäni lopullisesti”, hän jatkoi tirskuen.
”Niin..” Rio sanoi. ”Mutta koulussa on sellanen Vaahtis, joka vois olla meidän isi. Se on niiin kiva.”
”Mä en tunne sitä, kun en oo koulussa”, Ennustus huomautti.
”Ja sitte koulussa on sellanen Neko, johon Rio on ihan pihkassa”, Kuula sanoi ja vilkaisi veljeään ilkikurisesti.
”Enkä ole”, Rio puolustautui nopeasti. ”Me ollaan vaan hyviä kavereita. Eikö tyttö ja poika saa olla kavereita ilman, että ne ois pihkassa toisiinsa?”
”No ehkä sitten. Mutta jos Ennustus tulisi kouluun ja liikkaan, minullakin olisi kaveri siellä”, Kuula naurahti.
”Ehkä mä voisin harkita..”
”Joooooooo!! Sun pitäs tulla liikkaan, sähän tykkäät urheilusta ja oot hyvä siinä!” Rio innostui ja loikkasi jaloilleen sängyllä.
”Mieluummin haluisin urheilukerhoon.. mutta te ette silloin olisi kanssani”, Ennustus totesi miettivänä.
”Tule tule! Se auttaisi myös elämäntavoitettasi, jos suorittaisi koulun loppuun”, Rio pyyteli.
”No jaa..”
”Ja äikässä saisit opetella lukemaan ja kirjoittamaan paremmin”, Kuula sanoi suorastaan anovasti. ”Se olisi kivaa.”
”Ehkä voin harkita. Mutta matikka ja reaaliaineet kuulostaa kauhean tylsiltä, joten en halua niihin”, Ennustus arveli.
”No sitten voit mennä kieliin, siellä me ei olla mut jos haluat olla tuttujen kanssa niin ranska vois olla hyvä vaihtoehto”, Rio ehdotti, ja Ennustus alkoi koko ajan olla koulun puolella.
”Mä harkitsen.”
Kuula ja Rio vaihtoivat innostuneita katseita tietäen, että aina kun heidän veljensä sanoi tuolla tavalla, hän tarkoitti ”suostun”.
Kolmikko kävi nukkumaan noin kymmenen maissa, ja sängyn muhkeat tyynyt, pehmeä patja ja lämpimät peitot tuntuivat mukavilta pikkupennuista, mutta silti jokin oli pielessä.

Puolenyön laitamilla pimeästä nousi pystyyn pieni vihreä pää, jonka laella keikkui suuri tuntosarvi.
”Veljet, ootteko hereillä?” Rio kysyi.
”Juu”, kuului vastaus.
”Ajatteletteko samaa kun minä?”
”Juu.”
Veljekset laskeutuivat alas sängyltä ja pitivät toisiaan kädestä kiinni kävellessään pitkin Mouruposken pilkkopimeitä käytäviä. He pysähtyivät huoneen 20 ovella ja koputtivat siihen. Hymyilevä Hipsuli avasi oven ja päästi poikansa sisään.
*Tiesin että he tulisivat.. pyysin sen takia Lightia lähtemään Kuuralle yöksi*, Hipsuli selitti aivoitse Galaxylle, joka näytti ihmettelevän, miksi ihmeessä vihreä vanhus ei ollut ollenkaan yllättynyt poikiensa tulosta. Kolmoset itse eivät tietenkään kuulleet tuosta keskustelusta mitään, heidän ajatuksissaan ei ollut käynytkään, että äiti käyttäisi supervoimaansa, joten he olivat siinä uskossa, että kaikki yllättyisivät heidän tulostaan.
”Te voitte nukkua Lightin makuualusella, hän.. sattumalta on nyt yökylässä Sourcen luona”, Hipsuli selitti hieman tönkösti, ja pennut asettuivat vihreälle alustalle nukkumaan. Hän itse meni makaamaan omalle punertavalle makuualustalleen, Rex omalle vihreälle tyynylleen, Espique vihreälle alustalleen, Galaxy omalleen vihreän väriselle ja Sylvi kuorsasi jo punaisella makuualusellaan.

Aamulla pennut olivat jo omissa huoneissaan ja Ennustus aamupalalla huonetoveriensa kanssa. Patukka oli juuri selittämässä kissoilleen sen päivän, eli ystävänpäivän ohjelmaa.
”Ensin koululaiset menevät kouluun, ja me katsotaan Ennustuksen kanssa sitä kouluunmenoa, sen jälkeen hän menee toimittajakerhoon, ja koulun jälkeen suuntaatte ystäväkerhoon. Sitten on vuorossa kaikki ystävänpäivän aktiviteetit: elokuva, nyyttärit, ravintolatreffit ja rusettiluistelu! Sen jälkeen on nukkumaanmenoaika”, hoitaja sepusti.
”Ja mitä sä teet kaiken aikaa?” Melodee ihmetteli pää kallellaan.
”Minä..” Patu aloitti, mutta postiluukun kolahdus eteisessä keskeytti hänet. Kisut olivat heti valppaina.
”Se oli liian pieni kolahdus lahjaksi..” Cara aloitti innoissaan.
”..liian suuri kirjeeksi…” Melodee jatkoi.
”Joten se oli…” Selleri ei meinannut pysyä nahoissaan.
”...MOURUNEEEEEEN!” Ennustus kiljui innoissaan, ja kissat kirmasivat eteiseen pällistelemään lehteä, jonka kannessa kissat telmivät lumihangessa. He ottivat sen oitis käsittelyyn.
”Tääl on paripalsta jossa näkyy Selleri ja Cara!”
”Meidän haastattelusekoilut on täällä kans!”
”Jihuu, pääsin Testeriksi veljeni kanssa!”
”Milloinkohan Moururadion logokilpailu käynnistyy?”
”Sesonkisähläilyt on paras palsta!”
”Noniinnoniinnoniin”, Patukka rauhoitteli kissojaan. ”Selleri ja Melodee lähtevät nyt kouluun, ja me voidaan katsoa sitä koulua, Ennustus.”
Kissat tekivät työtä käskettyä, ja pian Melodee marssi kouluun vievää polkua Selleri vanavedessään.
”Mahtavaa!” tyttö iloitsi itsekseen. ”Tämä on viimeinen päiväni koulussa, ja enään ne lopputyöt niin koulu ON LOPPU! JIIHAA, OLEN IHAN PIAN VAPAA TÄSTÄ KIDUTUKSESTA!!”
Selleri puri huultaan tämän takana. Hän piti koulusta ja haluaisi mieluusti jatkaa kakkosluokalle, Melodee ei aivan tainnut olla samoilla linjoilla. Koulun kellot soivat juuri sopivasti heidän saapuessa koulun pihaan, joten siihen ei sitten enempää pitänyt jäädä seisoskelemaan.
Äikkä oli ensimmäinen tunti, ja Melodee lukujärjestystä vilkaistuaan istuutui riemuissaan huomatessaan, että se olisi ainoa tunti hänen koulupäivässään. Myös Neko oli jo luokassa.
”Tehkää kirjan tehtävät sivuilta 29-32”, ope käski, ja kirjan sivut kahisivat, kun oppilaat tekivät työtä käskettyä.
Selleri katsoi mietteliäänä sivua, jossa luki:
1. Etsi virhe lauseesta ja korjaa oikea lause alle.
Me tehtiin pipareita.
Me teimme pipareita, Selleri kirjoitti siihen.
En malta odottaa Joulua!
En malta odottaa joulua! Selleri korjasi.
Koulu päivä alkoi musiikilla.
Sen alle poika laittoi: koulupäivä alkoi musiikilla.
Otin hammasharjan ja hammastahnan kaapista.
Otin hammasharjan ja -tahnan kaapista, Selleri raapusti hetken tuumittuaan.
Melodee yritti päästä nopeasti koulutunnista ohi ja katsoi turhautuneena seuraavaa tehtävää:
2. Yhteen vai erikseen? Rastita.
[ ] sanoma lehti vai [x] sanomalehti
[x] ulko-ovi vai [ ] ulko ovi
[x] hiihtoloma vai [ ] hiihto loma
[ ] pizza ravintola vai [x] pizzaravintola
[x] dokumenttielokuva vai [ ] dokumentti elokuva
Tyttö rastitti oikeat vastaukset ja siirtyi seuraavan tehtävän pariin, jota vieressä istuva Neko jo pähkäili.
3. Kuinka monta lausetta virkkeessä on? Kirjoita.
”Siis täh?” Neko ihmetteli. ”Kuinka virkkeessä voi olla lauseita?”
Selleri siirtyi auttamaan häntä selittäen: ”No virkkeessä voi olla monta lausetta. Voi olla päälause ja sivulause tai molempia kaksi tai jotain sellaista.”
”No mitä ne sivulauseet ja päälauseet sitten on?” Neko tiedusteli toivottomana.
”Noh, päälause on.. esim niinku minä söin makkaraa. Ja sitte sivulause on sellane joka kertoo vähän enemmän siitä, esim koska minulla oli nälkä. Ja sitte ne erotetaan vaan pilkulla, eli koko lause ois minä söin makkaraa, koska minulla oli nälkä. Ja sivulause alkaa jollain alistuskonjunktiolla, ja ne on: että, jotta, koska, kun, jos, vaikka, kunnes ja kuten. Mut päälauseen voi yhdistää toiseen päälauseeseen jollain rinnastuskonjunktiolla, jotka on niinku sen tyylisiä kun ja ja mutta”, Selleri yritti selittää mahdollisimman selkeästi.
”Mutta voisko siihen laittaa pilkun sijaan laittaa pisteen ja laittaa ne kokonaan eri virkkeiksi?”
”Joo, taisit tajuta!”
Ope sattui kuulemaan näiden kahden oppilaan keskustelun ja muisti, että kaikki luokkalaiset eivät olleet samalla tasolla. Niinpä hän päätti opettaa alistuskonjunktiohommat ihan kaikille.
”Mietitäänpäs nyt yhdessä”, hän sanoi saaden koko luokan huomion itseensä ja kirjoitti kaikki alistuskonjunktiot taululle: että, jotta, koska, kun, jos, vaikka, kunnes, kuten. Sen jälkeen hän sanoi: ”Kirjoitan nyt taululle lauseen ”käyn kaupassa”. Keksikää jokaisesta näistä alistuskonjunktioista sivulause tähän.”
Hetken kukaan ei viitannut, mutta asian juuri oppinut Neko sai idean ja nosti kätensä innokkaasti.
”Neko, ole hyvä”, ope antoi puheenvuoron.
”Käyn kaupassa, vaikka se on kiinni!” Neko hihkaisi, ja luokka naurahti.
”Käy”, opettaja totesi ja kirjoitti sen taululle, sillä aikaa jo enemmän käsiä oli ehtinyt nousta ylös. Melodee sai heistä ensimmäisenä puheenvuoron.
”Käyn kaupassa, jotta saisin ruokaa”, tyttö ehdotti, opettaja nyökkäsi ja kirjoitti senkin sekä antoi seuraavaksi Hahtuvalle puheenvuoron.
”Käyn kaupassa, koska äiti käskee”, tyttö sanoi reippaasti.
”Hienoa”; ope sanoi, ja seuraavan vuoron sai Selleri.
”Käyn kaupassa, kuten eilenkin”, poika totesi.
”Oikein hyvä”, ope kehui.
”Käyn kaupassa, kunnes maailmanloppu iskee!” kikatti Kuula saatuaan puheenvuoron.
”Jaha”, sanoi ope, mutta hyväksyi sen ja kirjoitti taululle. ”Ole hyvä, Rio.”
”Käyn kaupassa, kun on sen aika”, pikkupentu sanoi viisaasti. Sen jälkeen ääneen pääsi Miukuli.
”Käyn kaupassa, jos jaksan kävellä.”
Viimeisen puheenvuoron sai Tikru, joka totesi: ”Käyn kaupassa, että.. en keksi!”
”Miksi sitten viittasit?” ope tiedusteli.
Tikru kohautti lapojaan. ”Huvin vuoksi.”
”Jaha”, opettaja sanoi jo toisen kerran sillä tunnilla, mutta se repliikki hukkui koulun kellojen ja Melodeen riemunhuudon alle.
”JIIIIIIHHUUUUUU!!!! TÄMÄ KIDUTUS ON VIHDOINKIN LOPUSSA!” tyttö kiljui ja juoksi pää viidentenä jalkana ulos koulurakennuksesta. Välitunnille jäävät Neko ja Selleri katsoivat mustavalkoisen kisutytön perään, joka hyppelehti iloisena hoitolarakennusta päin.
”Harvoin tuota näkee noin iloisena”, Selleri tuumi, kun Melodee oli kadonnut näköpiiristä, metsän taakse.
”Minä hyppelehdin suurinpiirtein tuolla tavalla, kun sain tietää saaneeni sponsorin kouluun”, Neko naurahti. He jäivät pihalle odottamaan seuraavaa tuntia, sillä nyt kaksikolla olisi hyppytunti. Selleri näytti tytölle kuvisryhmäläisten projektin ja tiedusteli tältä, uskooko hän, että Cara pitäisi siitä.
”Varmasti”, Neko vakuutteli. ”Sikäli kun minä hänet tunnen, hän rutistaa sinut puolikuoliaaksi ja ylistää sitä maailman ääriin”, hän arveli.
Selleri nyökkäili, ja koko tunnin aikana he arvostelivat kaikki savipatsaat, ja Selleri selitti Nekolle joitain asioita teoksen valmistumisesta ja materiaaleista. Pian olikin jo aika siirtyä päivän viimeiselle, eli ranskantunnille.
”Bonjouuuurrr!” luokassa tervehdittiin taas tavalliseen tapaan.
”Tänään me harjoittelemme säännöllisten er-verbien taivutusta”, opettaja selitti, ja kaikki ottivat hänen käskystään vihkot ja kynät esiin.
”Ensin otetaan verbi, vaikkapa jouer. Kirjoittakaapa se vihkoonne”, ope käski, ja oppilaat tekivät työtä käskettyä. ”Sitten kuvitellaan, että otetaan sanan lopusta er-pääte pois, älkää vielä kirjoittako mitään. Eli meillä on nyt sana jou. Sitten kirjoittakaa kaikki persoonapronominit ja niiden jälkeen jou.”
”Je jou, tu jou, elle/il jou..” Selleri mutisi.
”..nous jou, vous jou, elles/ils jou”, Neko jatkoi.
”Sitten laitetaan er-päätteen tilalle toinen pääte. Näin: je joue, tu joues, elle/il joue, nous jouons, vous jouez, elles/ils jouent. Ymmärsittekö?” ope kysyi, ja luokkalaiset nyökkäilivät.
”Eli joka persoonalla on oma päätteensä”, ope selitti vielä. Sen jälkeen hän kirjoitti taululle nipun muita verbejä, jotka piti itse taivuttaa.
”J´aime, tu aimes, elle/il aime, nous aimons, vous aimez, elles/ils aiment”, Selleri luetteli ja kirjoitti vihkoonsa.
”Je mange, tu manges, elle/il mange, nous mangons, vous mangez, elles/ils mangent”, Neko kirjoitti vihkoonsa. Ope kulki tytön pulpetin ohi ja siitä mennessään korjasi: ”Se on mangeons eikä mangons, toisin kuin muissa verbeissä.”
”Mutta et sanonut!” Neko puolustautui.
”Enpä tainnut”, sanoi opettaja, joka oli jo kääntänyt selkänsä ja käveli kauempana.

Ennustuksen nk:
Sanoin Sellerille ja Melodeelle moikat ja käännyin hoitajani puoleen juttelemaan kouluasioista, mutta hän puhuikin jo Caran kanssa.
”Muuten Patukka. Minulle tuli mieleen, että minkälainen patukka sinä olet? Myslipatukka vai suklaapatukka? Vai kenties välipalapatukka?” tyttö kysyi saaden hoitajamme vähän hämmentymään. Hän raapi niskaansa miettien.
”Hömm.. suklaapatukka?” Patu ehdotti, ja Cara kääntyi pois tyytyväisenä. ”Hienoa. Niistä pidänkin eniten.”
Ymmärsin, että nyt oli minun vuoroni jutustella hoitajan kanssa. Kipitin hänen luokseen ja kysyin, voisimmeko nyt puhua siitä koulusta.
”Tottahan toki!” Patukka lupasi. ”Sano vaan, mihin aineisiin haluat, niin ilmoitan sinut kouluun. On vähän hassua, kun aiemmin vastustit kouluun menoa hurjasti, mutta nyt haluatkin mennä.”
”Jaa. No tahdon ainakin äikkään ja liikkaan. Muusta en tiedä”, sanoin.
”Sinun on pakko ottaa vielä joku kolmaskin aine”, hoitaja totesi. ”Joku reaaliaine? Tai kieli?”
”Ehkä reaaliaine, vaikka se kuulostaakin tylsältä..” tuumin ja siirtelin tassujani levottomana. ”Tai ei. Mieluummin kieli. Italia.”
”Okei”, Patukka sanoi ja täytti jutut johonkin lomakkeeseen. ”Eli ei matikkaa tai reaaliainetta?”
Pudistin päätäni. Sen jälkeen kävelin ovesta ulos käytävään, ja suuntasin Näytelmälavalle, sillä toimittajakerho alkaisi ihan pian.
”No niin, kaikki taitavat nyt olla paikalla. Kaikki taisivat huomata, että uusi Mourunen on tullut aamulla!” kerho-ohjaaja iloitsi. ”Nyt siis saatte vähän tutkia eri palstoja ja tehdä tehtäviä.”
Minä sain tutkittavaksi haastattelun, ja ohjaaja asetti eteeni sitä koskevat kysymykset. Tutkin palstaa ja vastasin kysymyksiin seuraavasti:
1. Mikä on haastattelun aihe?
Ystävänpäivä
2. Kuka on laatinut kysymykset?
Kirsikan kisu Daim
3. Ketkä vastaavat kysymyksiin?
Mä, Rio, Kuula, Cara, Selleri, Melodee, Hahtuva, Shira, Daim, Odessa, Kinuski
4. Kuinka monta kysymystä haastattelussa on?
10
5. Saivatko haastatteluun vastanneet jonkun palkinnon, jos saivat, minkä?
Joo, sydänlaukun
Sen jälkeen vein paperin ohjaajalle ja istahdin taas tyynylleni.
”Moi”, joku sanoi vieressäni, ja tunnistin hänet Nalaksi.
”Moi”, vastasin vähän hämmentyneenä.
”Oletko säkin tulossa sinne rusettiluistelun tänään?” Nala uteli.
”Joo”, vastasin nyökäten hymyillen.
”Jännittääkö suakin?” tyttö kysyi.
”No ei oikeastaan.”
Nala vaikeni ja kääntyi takaisin paikalleen. Pian kerho jo loppui, ja lähdin kotiinpäin kävelemään.

Huoneella koululaiset olivat jo kotona, enkä edes ehtinyt sinne sisälle, kun Cara tuli vastaan ja muistin, että ystäväkerhoon alkaisi jo. Lähdimme kävelemään käytävää eteenpäin, ja tyttö huikkasi taakseen Sellerille ja Melodeelle: ”Tulkaatulkaa! Ystäväkerho alkaa ihan pian!”
Kun kaksikko ei aivan tajunnut, miten se heitä koski, Cara selvensi: ”Tänään sinne sai tuoda kavereita, vaikka ne ei olisikaan kerhossa!”
Selleri ja Melodee loikkasivat sohvalta alas ja kirmasivat peräämme. He yrittivät pysyä perässämme, mutta Cara kaikista isoimpana ohitti minutkin ja juoksi kaikkien edellä Näytelmälavalle. Hän jarrutti sen eteen, ja pian me muutkin saavuimme sinne. Ohjaajat olivat koristelleet innolla lavaa, ja huomasin, että myös meidän tekemät paperiketjut olivat siellä. Ohjaaja hääri jotain pöydän ympärillä, ja huomattuaan meidän hän huudahti: ”Ai, hei! Olettekin hieman etuajassa, joten kävisikö sellainen, että auttaisit meitä hieman koristeluissa?”
Jaha. Voi elämä ei Caran olisi pitänyt kiirehtiä, nyt me joudutaan raatamaan. Tämä kyseinen tyttö katsahti meitä juuri sillä toimeliaalla aikuis-Cara-katseella, ja meidän oli pakko suostua. Mälsää. Ohjaaja taputti käpäliään ja pyysi Caraa hakemaan ja puhaltamaan ilmapallot. Minä jouduin auttamaan ohjaajaa kukka-asetelmien kanssa, Melodee sai ripustaa loput viirit ja paperiketjut, ja Selleri pääsi laittamaan mehun kannuun ja pullat sekä tikkarit kulhoihin. Epää, mäkin olisin halunnut päästä työskentelemään herkkujen kanssa. Laitoin siniset kukat sivupöydälle, ja keltainen kimppu sai paikan isolta pöydältä tikkukaramellikulhon vierestä. Sain yhtäkkiä ajatuksen ja sitten katsoin ympärilleni. Melodee hääri katonrajassa poispäin minusta, Selleri oli hakemassa pullia keittiöstä, Cara haki ilmapalloja takahuoneesta, ja ohjaajat pyörivät jossain muualla. Siispä nappasin nopeasti yhden tikkareista ja avasin sen näppärästi. Aloin lipoa sitä, jes, nyt olin saanut sen itselleni.
Varatoimenpiteistä huolimatta tunsin koputukseen olallani ja hätkähdin aika lailla. Se oli Cara, joka oli jo tullut pallojen kanssa takahuoneesta. Hän vain ojensi minulle yhden niistä, ja heti kun sain sen käteeni, tajusin, että se sisälsi heliumia

Nimi: Vision

22.02.2020 15:55
9. luku jossa osallistutaan ystävänpäiväillään ja Onni muuttaa

Kävelymatka teatterilta takaisin Mouruposkeen meni nopeasti ja mukavasti jutellen. Patukka sekä hänen kissansa pysyivät Visionin poppoon kanssa. Matkalla käytiin myös nopeasti juoksemassa marketin lävitse valitsemaan Sisulle, Melodeelle sekä Ennustukselle viemistä nyyttärijuhliin, ettei kolmikko ilmaantuisi aivan tyhjin käsin.
Hoitolalle päästessä sen piha näytti selvästi erilaiselta. Koristeluihin oli selvästi nähty vaivaa ja pelkästään hyvä mielihän siitä tuli. Hahtuva alkoi heti hermoilla edessä siintävästä jännittävästä rusettiluistelusta eikä meinannut pysyä nahoissaan. Sisu taas sanoi, ettei häntä jännittänyt, vaikka kyllä jännitti.
Hetken seistyään poppoo erkani toisistaan, vaikka suurin piirtein samoihin aktiiviteetteihin oltiin menossa. Vision lähti saattamaan Sisua juhlatuvalle, vaikka osasihan Sisu mennä yksinkin sinne. Vision lähti kuitenkin vahtimaan Kirsikan kissoja Elmoa, Veikkoa sekä hänen luokseen pian muuttavaa Onnia simssiliinin kissan Ruun seuraksi.
Kirsikka oli matkalla Kissansilmään kysynyt, haluaisiko Vision ottaa Onnin. Vision oli sanonut kyllä, hieman jännittäen Hahtuvan reaktiota. Kaikeksi onneksi Hahtuva oli kuitenkin tällä kertaa ottanut vieraan kissan ihan iloisesti vastaan, eikä sen kanssa ollut tullut samanlaista näytöstä ja kiukunpuuskaa kuin aikaisemmin muuttaneen Sisun kanssa. Kai Hahtuva oli jo hyväksynyt asian. Sisu taas oli ottanut Onnin saapumisen ihan hyvällä reaktiolla vastaan, siitä oli pelkästään kivaa saada toinen leikkitoveri.
Lammen jäällä oli pieni koju, josta Hahtuva sai vaaleanpunaisen rusetin, jossa oli pieni numerolappu.
“Vai että neljä”, Hahtuva tuumaili ja kipitti hakemaan jännitys vatsanpohjassa luistimia. Hän ei niitä omistanut, mutta onneksi luistimia sai lainaksi pienestä kärrystä.
Luistinkärryssä oli erikokoisia ja värisiä luistimia. Onnekseen Hahtuva löysi kuitenkin nopeasti itselleen jalkaan sopivat luistimet, jotka olivat vielä vaaleanpunaiset.
“Nämähän sointuvat hienosti rusettiini”, Hahtuva ajatteli.
Luistimien jalkaan laittaminen oli taas toinen juttu. Hahtuva ei saanut niitä millään jalkaan, vaikka hän kuinka yritti sekä yritti. Hän istui lumihankeen ja yritti vetää luistimia uudestaan jalkaan, mutta tälläkään kertaan ei onnistunut.
Hahtuvan onneksi Patukka oli huomannut hänet.
“Tarvitsetko apua?” Patukka kysyi. Hahtuva hätkähti, mutta nyökkäsi sitten kiitollisena. Hän oli ollut jo lähdössä palauttamaan vaaleanpunaisia luistimiaan takaisin luistinkärryyn ja hakemaan uusia, kun ne eivät kerta menneet edes jalkaan asti.
Patukka sai nopeasti luistimet kissan jalkaan. Hoitaja löysti narut ja työnsi luistimet vasta sitten jalkaan. Sen jälkeen hän kiristi nauhat ja veti ne kauniille ja somalle pienelle rusetille.
“Kiitos!” Hahtuva huudahti ja ryntäsi sitten luistelijoiden joukkoon.
Sillä aikaa Sisu jo kiirehti käytäviä. Poika oli jo melkein juhlatuvassa ja vadelmakakku, minkä hän oli valinnut viemisekseen hölskyi vain tämän kädessä.
Juhlatuvassa oli jo täysi meininki päällä, kun Sisu saapui. Samo, Tulpe, Kuula ja Rio viilettivät pelaamassa jalkapalloa, mutta näytti kovasti siltä, että tilanne oli kärjistymässä vain tappeluksi. Daim, joka ilmeisesti yritti toimia jonkinlaisena tuomarina havahtui vasta nyt haaveistaan ja alkoi sovittamaan riitaa.
Juhlatuvan ovella Sisua oli vastassa Odessa, jolle hän antoi viemisensä. Odessa kiitti ja meni viemään kakkua jonnekin. Sisua hieman harmitti. Hän oli ehtinyt jo kiintyä kakkuun.
Nurkassa Sisu näki yksinäisen Pilven ja lähti kulkemaan tätä kohti. Hän ja Pilvi olivat vaihtaneet jo muutaman sanasen. Ehkä he saisivat jotain leikkiä aikaiseksi?
“Moi”, Sisu sanoi. Pilvi kohotti katseensa ja hymyili Sisulle.
Tyttökisu oli Sisusta pienempi kuin hän oli muistanut. Tai sitten olen vain kasvanut, Sisu ajatteli ja röyhisti rintaansa ylpeänä.
“Hei”, Pilvi sanoi Sisulle ja katsoi tähän hieman kummaksuen. Nyt Sisu hymyili vaivaantuneena.
“Haluatko tehdä jotain?” hän kysyi. Pilvi nyökkäsi. “Mennäänkö vaikka piilosta?”
Pilvi kohautti harteitaan ja Sisu hymyili. Sitten hänen hymynsä hyytyi.
“Meidän täytyy pyytää muitakin mukaan, ei piilosta voi leikkiä kahdestaan”, Sisu sanoi tietäväisesti ja sitten kaksikko lähti etsimään leikkakavereita.
Vision oli taas päässyt Kirsikan huoneelle. Hän oli kohteliaasti koputtanut oveen ja Ruu oli tullut ystävällisesti avaamaan.
“Hyvä kun tulit, minä en kestä enään noita! Ensin ne käyttäytyivät ihan hyvin, nyt isompi, se Veikko, roikkuu kattolampussa ja Elmo hyppii ympäri huonetta. En kestä!” Ruu huusi ja Vision säikähti.
“Entä Onni? Mitä Onni tekee?” Vision kysyi samalla kun työntyi sisään huoneeseen.
“En tiedä. Näitä kahta minä olen vain koko ajan vahtinut”, Ruu kertoi ja näytti nyt hieman säikähtäneeltä.
Lammen jäällä Hahtuva luisteli ympäriinsä ja teki kauniita kuvioita jäähän luistimen terillä. Vaikka luistimien laitto oli ollut aivan kamalaa, niin Hahtuvan täytyi myöntää, että luistelu oli ihan hauskaa. Pojat eivät olleet vielä saapuneet jäälle, vaan vetelehtivät sen reunalla kuin mitkäkin laiskamadot. Moni heistä näytti kovin haluttomalta luistelemaan. Ei se kyllä mikään ihme ollut, Hahtuva ajatteli, kun suurin osa oli adoptiosta tulleita. Ainoastaan kaksi poikaa, jotka eivät olleet adoptiosta näyttivät uskaltautuneen luistelemaan. Hahtuvan jo tapaama Ennustus sekä Odessan kissa Marja.
Pian kuitenkin pojatkin uskaltautuivat jäälle. Ensimmäinen poika lähti innokkaasti luistelemaan ympäri jäätä ja samaan aikaan Hahtuva tunsi sydämensä hakkaavan entistä kovempaa sekä voimakkaammin. Hänen oli pakko jutella tuon pojan kanssa.
Hahtuva pääsi pian pojan edelle, sillä hän oli tätä nopeampi sekä taitavampi luistelija. Kissalla oli kaulassaan vaaleansinen rusetti. Numeron Hahtuvan näki selvästi. Se ei ollut neljä hänen pettymyksekseen, vaan kahdeksan. Mutta voisihan hän näytellä aina, että ei näkisi numeroa, Hahtuva ymmärsi.
“Hei! Mikä sun numero on? Mä en nähnyt”, hän sanoi. Poika kääntyi hämmentyneenä kohti Hahtuvaa. Hän hymyili.
“Kahdeksan”, hän sanoi ja luisteli pois. Hahtuva tunsi pienen pettymyksen vatsassaan.
Sillä aikaa Sisu ja Pilvi olivat saaneet mukaansa pienen joukon, jotka halusivat leikkiä heidän kanssaan piilosta. Sisu oli käynyt kysymässä ensimmäiseksi Daimilta ja hänen vahtimiltaan pennuilta haluaisivatko he tulla mukaan, mutta Tulpe oli häätänyt hänet hienovaraisesti matkoihinsa. Hän sai kuitenkin mukaansa Cocon sekä Clarissan.
Pilvellä oli taas käynyt paremmin. Hän oli saanut suostuteltua mukaan Hipsulin ja nyrpeän näköinen Veeti raahusti tämän perässä hitain askelein. Myös Melodee sekä innokkaan näköiset Kinuski ja Noki tulivat perässä.
Pienen kiukunpuuskan jälkeen Hipsuli alkoi laskea. Sisu ryntäsi nopeasti juhlatuvan rappusia ylös. Pilvi seurasi häntä. He kaivautuivat molemmat yläkerrassa olevan sängyn tyynyjen alle ja pidättivät nyt hengitystään jännittyneinä.
“...Kolmekymmentä! Täältä tullaan!” Hipsuli huusi alakerrasta. “No mutta Veeti, kyllähän minä sinut näen!”
“En jaksanut mennä piiloon”, kuului Veetin selittelevä ääni alakerrasta, ja Pilven sekä Sisun oli vaikea pitää sisällään tulossa olevaa kikatuskohtausta.
“Onni! Missä sinä olet!” Ruu huuteli käytävällä. Onnia ei ollut vieläkään löytynyt.
“Käyn kurkkaamassa varmuuden vuoksi huoneestani”, Vision sanoi ja lähti juoksemaan sitä kohti. Jos vaikka Onni olisi ymmärtänyt, että hänen pitää tulla sinne. Olihan Kirsikka käytävällä puhunut kuuluvalla äänellä Onnin muutosta, Vision ajatteli, kohautti harteitaan ja avasi huoneensa oven.
Siellä häntä odotti kaaos. Onni pomppi hänen sänkynsä päällä. Lattialla lojui mansikkatikkareiden papereita. Kissa katsoi säikähtäneen näköisenä Visioniin, mutta hymyili sitten.
“Minulla oli tylsää, enkä voinut tietää milloin tulet.”
“Heit? Ontko tun tumero telonen?” ääni Hahtuvan takana kysyi. Hän tiesi jo katsomattakin, kuka siellä oli. Marja.
“Joo”, Hahtuva huokaisi. Hän oli ollut jo jonkin verran Marjan kanssa tekemisissä. Olihan tuo kissa ihan kiva, mutta ei ihan Hahtuvan tyyppiä.
Sivusilmällään Hahtuva näki sen poikakissan luistelevan Lunan kanssa. Hän katsoi Marjaan.
“Tule! Mennään luistelemaan Lunan kanssa!” Hahtuva huudahti ja lähti luistelemaan. Marja seurasi häntä, jokseenkin ymmällään, mutta seurasi kuitenkin.
“Moikka Luna!” Hahtuva sanoi jo hieman liiankin pirteästi. Luna katsoi häneen hieman kummaksuen, mutta hymyili sitten.
“Tico, tässä on Hahtuva ja Marja -”, kissa alkoi esittelemään heitä toisilleen. Silloin simssiliini kuitenkin kuulutti luistelijat pois luistelukentältä. Hahtuva hyvästeli pikaisesti Marjan ja lähti vaihtamaan luistimiaan, jotka hiersivät jo hieman hänen tassujensa pohjia. Ihan hyvä niistä oli päästä eroon, vaikka luistelu olikin ihan kivaa, Hahtuva ajatteli.
Veetin löytymisen jälkeen Odessa oli kutsunut porukan keittiöön, eikä piiloleikin voittaja siis selvinnyt. Se harmitti hieman Sisua, sillä Sisu oli kovasti sitä mieltä, että hänellä ja Pilvellä oli kaikista paras piilo.
Paha mieli kuitenkin haihtui, kun päästiin keittiöön. Odessa oli kertonut, että keittiössä herkuteltaisiin ja leivottaisiin, mutta sanat olivat menneet Sisulta toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Nyt kun hän kuitenkin näki, millainen herkkuvuori hänen eteensä avautui, paha mieli meni nopeasti pois.
Sisu ryntäsi hakemaan Odessalta lautasen ja meni lappaamaan sille herkkuja.
Hetkeä myöhemmin Sisu istui Pilven ja Samon vieressä ja lappoi suuhun herkkuja. Pilvi katso Sisuun hieman kammoksuen, muttei sanonut pojalle mitään.
Syömisen jälkeen keittiöön sai jäädä leipomaan tai sitten juhlatupaan takaisin leikkimään. Sisu oli kuitenkin niin uuvuksissa syömisensä takia, ettei jaksanut leipoa tai leikkiä. Hän hyvästeli hieman pettyneen Pilven ja lähti laahustamaan takaisin huoneelle.
Vision suli Onnin katseen alla, eikä pystynyt olla hänelle enään vihainen. Hoitaja meni kertomaan Ruulle, että Onni löytyi ja palasi sitten huoneeseen siivoamaan mansikkatikkareiden papereita ja pureskeltuja tikkuja lattialta. Onni röyhtäisi tyytyväisenä. Vision purskahti nauruun.
“Montako tikkaria sinä oikein söit?” hän nauroi, ja hieman väsynyt Onnikin hymyili.
“Kolme”, hän kertoi ja painoi sitten silmänsä takaisin kiinni.
Kun Hahtuva tuli takaisin, huone oli jo täysin siisti. Onni nukkui tyytyväisenä Visionin sängyn jalkopäässä. Hahtuva kertoi Visionille rusettiluistelusta ja päivän tapahtumista ja Vision kuunteli.
Sisukin saapui pian takaisin juhlatuvalta. Molemmat kissat tekivät iltatoimet ja raahautuivat sitten väsyneinä vauhdikkaan päivän jäljiltä nukkumaan omille paikoillensa.

Tarpeet:

Kaikille (Hahtuvalle, Sisulle, Onnille)
+ nukkumistarve

Sisulle ja Onnille:
+ leikkimistarve

Onnille:
+ nälkätarve

// Näin jälkikäteen tunnen itteni aika tyhmäksi, eihän rusettiluistelu ja nyyttärit voi olla samaan aikaan kun tulee päällekkyyksiä kissojen kesken .D No mutta ei se mitään. En kehdannut lukea uudestaan oikein pitänyt tästä, mutta julkaisen nyt sitten kumminkin, kun ei jaksa kirjoittaa toista.

Vastaus:

Aika hauska miten jokainen kissasi oli eri paikassa puuhastelemassa. .-) Rusettiluistelupari ei saanut Hahtuvan sydäntä läpättämään, sen sijaan Lunan pari tuntui kiinnostavan häntä enemmän... Kiva että Sisu ja Pilvi viihtyvät yhdessä, sääli että heidän leikkinsä keskeytyi niin pian. Onni olikin saanut melkoisen kaaoksen aikaiseksi ja tikkareitakin tuli ahmittua useampi. .-D Saat 29 + 30 = 59 penniä, ja kohotan tarpeet!

-Kasa

Nimi: Kirsikka

20.02.2020 22:22
//kasa voitko poistaa tuon edellisen kun keskeltä puuttu yks pätkä :DD elikkä://

Luku 23 PLÄJÄYKSIÄ VÄHÄN KAIKESTA sekä Ystävänpäivä

Shiran koulupäiväkirja

Ti koulupäivä 5

Kouluni lähestyy loppuaan. Aika valmistautua pikkuhiljaa kokeisiin. Aamulla menin kouluun Rion kanssa. Kuulalla oli jo historiaa ensimmäiseksi, joten hän oli jo aikaisemmin ollut koulussa. Kun päästiin koululle, Kuula otti meidät iloisena vastaan.
"Rio, sinun kannattaisi ottaa ensivuonna historia, se oli ihan mahtavaa!" hän henkäisi.
"Hei, mennäänkö jo tunnille?" kysyin malttamattomana.

Äidinkieli:
Saavuttuamme äikän luokkaan oli jo paljon oppilaita. Vaahtis oli luokan perällä. Pojat juoksivat innoissaan pojan luo ja alkoivat kertoa kuulumisiaan sekä pentubileistä. Menin itse sitä seuraavalle riville, jotta voisin kuulla ne. Minä kun en ole lahjakkain äidinkielessä, mutta pojat olivat.
"Läksyt esille! ope kuulutti. Jännityin, sillä muistin että en tehnyt. Pojat takanani ottivat innoissaan paperiluiskansa esille. Hetkonen, milloin ne ehtivät tehdä huomaamattani??? Katsoin hädissäni lattiallw ja otin sieltä paperinpalan, jonka joku oli heittänyt vaan lattialle.
"Cho, sano yksi lauseistasi." ope käski.
"Minä syön jogurttia." Cho sanoi itsevarmasti.
"Käy hyvin. Vaahtis, mitä sinä kirjoitit?" ope kysyi.
"Me löydetään aarre." Vaahtis kertoi rauhallisesti.
"Hyvä. Miukuli?"
"Hän nosti painoja." tämä vastasi.
"Erittäin hyvä kun sanoit imperfektissä." ope kehui. Sitten minä oivalsin - jätin Miukulin istumaan yksin eteen. Tämä katsoi surkeasti eteenpäin kehuista huolimatta. Minä... kai hylkäsin hänet. En kuitenkaan voinut lähteä paikaltani, sillä pitäisi vahtia pikkupoikia... Toisaalta, Vaahtis kyllä varmasti osaa heitä vahtia... Lähdin hitaasti siirtämään pulpettia eteenpäin.
"Shira! Pysy paikallasi. Sanopas yksi lauseistasi." ope pyysi ja katsoi minua epäilevästi. Tuijotin paperinpalaani pulpetillani.
"Hän... syö... painoja." sanoin hieman epävarmasti mielestäni tuijottaen paperi.
"Erittäin humoristista." ope kommentoi ja luokka alkoi nauramaan. Punastuin hieman - minulle ei olla koskaan naurettu noin.
"Noh, nyt jatketaan tuntia." ope kertoi ja alkoi kirjoittamaan taululle.
"Höh, miksi me emme saaneet vastata?" Kuula murjotti.
"Älkää huoli, kyllä te vielä saatte jossain jutussa vastata." Vaahtis lohdutti.
"Mutta minä niin halusin sanoa tämän! He eivät osanneet ennustaa tulevaisuutta." Rio valitti.
"No niin, lukekaa taululta ohjeet." ope pyysi.
"Keksi verbi, substantiivi ja adjektiivi, ja kirjoita sanat ylös. Viittaa kun olet valmis." luin ääneen ja menin samalla hakemaan paperin. Kävin äkkiä etten taas sortuisi jonkun pojan eteen. Kuitenkin törmäsin mustaan poikakissaan.
*Eieieiieiei... No niin Shira, ryhdistäydy! Pyydä anteeksi, lähde ja sillä sipuli.* käskin itseäni tiukasti ja tein käskyjeni mukaisesti. Sitten menin pulpetille, ja raapustin:
"Tyhmä, lentäminen, Kirsikka." Sitten aloin viittaamaan.
"Piirrä nyt tyhmä Kirsikka lentämässä." ope sanoi kun katsahti paperiini.
*Voi ei.* ajattelin kauhistuneena. TYHMÄ Kirsikka? Nonni... Piirsin sitten vain jonkun tikku-ukon taivaalla, jolla oli kikkara päässään, että se esittäisi tyhmää.


Poikien Matematiikka ja Kuulan ja Vaahtiksen Historia (ei enää päiväkirjaa)

Matematiikka:
Matematiikantunnilla oppilaat tekivät jakolaskumaratonia. Jokainen sai monisteen, jossa oli viisikymmentä erilaista jakolaskua, 0-100 väliltä olevin luvuin. Sen jälkeen sai mennä kotiin vaikka aikaisemminkin, kunhan se olisi valmis. Jos ei ehtinyt, se tulisi läksyksi.
"50 ÷ 5, 45 ÷ 9, 12 ÷ 6, 16 ÷ 4, 81 ÷ 9, tämähän on ihan helppoa!" Kuula huudahti ja rustaili paperille 10, 5, 2, 3 ja 9.
"No kaikki meni ihan oikein, mutta tuo 16 ÷ 4 on 4, ei kolme, mutta osaat kyllä laskea aika hyvin." Vaahtis korjasi hymyillen katsoen pojan paperia.
"Ai, hups." Kuula naurahti ja kumitti oman vastauksensa laittaen tilalle 4.
"Minä sain kaikki oikein, hehee." Rio lällätteli veljelleen ja näytti kieltä.
"Ei saa kiusaa." Kuula murjotti.
"No soosoo pojat." Vaahtis torui lempeästi.
"Vaahtis... Se olisi kiva jos sinä olisit meidän isä." Rio tunnusti.
"Se meidän isä on outo, se hylkäsi meidän kolmannen veljen Ennustuksen." Kuula jatkoi.
"Onneksi Patukka otti tämän hoidokikseen, ettei sen tarvitsisi lojua adoptiossa yksin." Rio lopetti.
"Noh, ei nyt minusta isäksi vielä. Ja olkaa iloisia jo omasta isästänne. Ei Kuula sinulla ilman isääsi olisi tuota valkoista vatsaa." Vaahtis yritti.
"Mutta höh, tyhmää kun hän ei ole kiinnostunut koulusta, ja me ei haluta olla kerhoissa kuin Ennustus." Kuula valitti ja Rio nyökkäsi. Vaahtikselle tämä meni vaikeaksi.
"Jatketaan nyt töitä." hän snoi ja käänsi katseensa takaisin monisteeseen.

Historia:
Kuulan mentyä luokkaan siellä oli suhteellisen vähän kissoja. Oppilaita siinä aineessa oli 8. Siis se tuntui Kuulalle vähälle, ainakin verrattuna Shiran enkun, sekä hänen liikan ja äikän oppilaiden määrään.
"Tänään opettelemme Kivokaudesta kaikenlaista. Tiedättekö jotain siitä?" opettaja kysyi. Moni viittasi, ja tuli tällaisia vastauksia:
"Se on kausi."
"Kivikaudella ei osattu mitään."
"Kivikaudella ei ollut pleikkaria."
Kuula katsoi Vaahtista vierellään ja tämä nyökkäsi.
"Kivikaudella työkalut tehtiin pääosin kivestä, mutta myöskin esimerkiksi puusta ja eläinten luista." Kuula sanoi tietämyksensä. Vaahtis näytti peukkuja.
"Ja he oppivat silloin käyttämään tulta." Vaahtis lisäsi.
"Nooh, hyvä alku." opettaja tuumi ja alkoi jaella kirjoja, nimiltään Forum.
"Formi??" Kuula ihmetteli.
"Forum." Vaahtis korjasi. Opettaja kirjoitti taululle sivunumeron, 8. Kaksikko avasi sivun. Siellä oli tekstiä, ja kuvia ihmisistä.
"Nyt me kuunellaan teksti. Seuratkaa kirjasta." opettaja käski ja laittoi nauhan pyörimään.
"Kivikausi." nauha sanoi möreällä äänellä. Kuula säikähti pienesti siitä. Sitten nauha jatkoi kertomaan kivikaudesta vähän kaikenlaista. Kuulan mielestä se oli erittäin kiehtovaa.
Kuuntelun jälkeen opettaja jakoi jokaiselle vihon.
"Piirtäkää näytöllä oleva ajatuskartta vihkoonne, ja lisätkää jokaiseen ulompaan kohtaan vähintään kolme erilaista riistaa, mitä metsästettiin kivikaudella." opettaja ohjeisti ja taululle tuli näkyviin yhtäkkiä kuva.
"Keskelle Kivikauden riista, ylös Maariista, vasemmalle Vesiriista, oikealle Linnut. Hylje, hirvi, näätä, peura, majava. Aika helppoa." Kuula tuumi. Vaahtikselle oli sentään vähän vaikeampaa, jolloin Kuulan tuli hieman auttaa tätä.
"En keksi kolmannetta lintua." Vaahtis valitti.
"Voit lisätä vaikkapa metson." Kuula ehdotti. Kun ajatuskartat oli tehty, oli tunti jo päättymässä.
"Läksyksi tulee piirtää kaksi riistaeläintä kivikaudella, mitä olette listanneet karttaanne." opettaja ilmoitti ja päästi oppilaat välitunnille.


Shiran näytelmäkerho: //palasi koulusta, meni suoraan kerhoon//

Oli koe-esiintyminen. Shiraa jännitti kun hän odotti vuoroaan portailla. Nyt oli Sylvi näyttämässä, miten hyvin hän osaisi näytellä mummoa.
"Teen sinusta minulle ystävän." Sylvi esitti tuumivansa lempeästi. Shira tärisi kauttaaltaan, kun Sylviä pyydettiin pois lavalta. Olisi nyt hänen vuoronsa esiintyä. Kuitenkin hänen ohitseen meni ensin Gravi. Ja Kiki meni hänen taakseen.
*Voi ei! Muutkin havittelevat jänistä!" Shira ajatteli kauhistuneena. Tämä kurkistti kulissien takaa, sillä halusi nähdä olisiko Gravi häntä parempi. Gravin piti esittää kohtausta, jolloin piparipoika lähtee häntä karkuun.
"Odota! Tule takaisin!" Gravi huudahti ja juoksi näkymättömän piparipojan perään.
*Voi ei, hänhän osaa eläytyä!* Shira ajatteli kauhistuneena ja käänsi katseensa pois. Sitten kuului tömähdys. Shira kääntyi takaisin. Gravi käveli pois lavalta surkean näköisenä.
"Se oli tahalteen tehty." tämä selitteli adoptiokavereilleen.
"Seuraavaksi myöskin jäniksen roolia havitteleva Shira lavalle! Esitä kohtausta, jolloin tapaat piparipojan." simssiliini ilmoitti mikkiin. Shira asteli lavalle täristen.
*No niin, osaat kyllä. Näytä että olet vakuuttava jänis.* hän ajatteli ennen aloittamistaan.
"Kuulehan pullaposki, on varmaan parasta, että palaat kotiin mummon luo. Metsä on vaarallinen paikka piparkakkupojille." Shira kehotti kuvitteeliselle piparipojalle.
"Hyvä! Seuraavaksi Kiki! Esitä sama kohtaus kuin Gravi, eli kun juokset piparipojan perään." simssiliini pyysi. Kiki asteli iloisesti lavalle, ja sitten Shira tajusi lähteä lavalta. Tyttö katseli tarkoin Kikin suoritusta.
"Odota! Tuleeaaauuu!" Kiki huudahti kun tämä kaatui mahalteen.
"Takaisin." tämä mutisi lopuksi ja lähti itkien pois lavalta Gravin luokse.
"Ei se mitään, ensikerralla sitten." Gravi lohdutti.
"Mutta voitsä auttaa saamaan se ihme tikku sieltä pois?" tyttö sanoi itku kurkussa. Sitten meni vielä muut roolit, mitä Shira ei jaksanut katsoa, vaan otti esille pandapehmonsa.
"Olenpas minä ollut tyhmä, kun en ollut nimennyt sinua. Olkoon sinä nimeltäsi vaikkapa Panu. Ei, se pitää olla tyttö. Paniini. Liian pitkä. Panda Paniinin Pastelliliitu, tutummin Paniini kun ei muuta keksi." Shira päätti ja alkoi Paniinin kanssa leikkimään.
"No niin, kaikki katit kuulolle, kerron nyt roolijaot!" simssiliini kuulutti pelottavan kovaa mikkiin, kun Ruu oli esittänyt oman koe-esityksen. Moni kissa säikähti, esimerkiksi Shira.
"Espique saa piparipojan roolin, onnea! Sylvi sai ainoana halukkaana mummon roolin, jäniksen roolin nappaa Shira. Ja ai niin, kertoja on Puro..." simssiliini jakeli. Kun Shira kuuli oman nimensä, hän sanoi:
"Paniini, sain roolin!" Ja rutisti pehmoleluaan tiukasti onnesta.


Shiran kirjallisuuskerho:

Sitten näytelmäkerhon jälkeen Shira jäi odottamaan, kunnes kirjallisuuskerholaiset tulisivat. Pian olikin porukka tulossa simssiliini vanavedessään.
"Tänään kirjoitetaan lyhyt tarina paperille, josta piirretään lopuski kuva. Päähenkilö, paikka ja aika." simssiliini ohjeisti ja jakeli paperia ja kyniä.
"Minä kirjoitan sinusta Paniini." Shira päätti ja alkoi kirjoittamaan:
"Olipa kerran tyttöpanda Panda Paniinin Pastelliliitu, mutta tutummin Paniini. Se lojui kauan Marketissa yksinäisenä pölyisellä hyllyllä. Eräänä päivänä hänelle sattui kuutenkin onnenpäivä. Silloinen uusi hoitaja Kirsikka löysi tämän ja ajatteli:
*Taidanpa ostaa tämän pienelle ja ihanalle Shiralleni.*
Ja niin hän tekikin. Tämä otti pandan hyllyltä ja ojensi sen pienelle harmaavalkoiselle hoidokkipennulleen, Shiralle. Tämä otti sen innoissaan vastaan. Sitten piti mennä kassalle. Shira ei edes halunut luopua pehmolelustaan, niin ihastunut hän siihen oli. Sitten kun panda oli saatu ostettua, silloin jo nimettynä Paniini, he menivät huoneelle. Siitä lähtien panda on ollut hänen paras kaverinsa. (Nalan rinnalla)"

*Okei, melkein tositarina. Sitten pitäisi veilä piirtää.* Shira pohti. Tämä alkoi piirtelemään ääriviivoja aloittaen pallosta. Sitten hän jakoi sen puoliksi ja teki ylempään silmät. Pian siinä oli pieni pullea Shira-pentu. Sitten tyttö piirsi vielä Paniinin vierelle. Kun piirros oli myös valmis, Shira palautti paperin simssiliinille.
"Noh, tässähän tuli ensimmäinen tositarina näistä." simssiliini naurahti vertailessaan Untuvan piirtämään supersankarihahmoon Shiran piirrosta.


Nalan elokuvakerho: //tää on sitten hänen nk//

Menimme jälleen kerran elokuvaa katsomaan. Tällä kertaa olisi luvassa Tuhkimo, jolloin moni poikakissa oli sanonut vastaan, mutta ohjaaja oli asiassa pitänyt pintansa. Minä en ole koskaan kuullut elokuvasta, joten olin ollut vain hiljaa. Menimme teatteriin ja ohjaaja ilmoitti pääsevämme ilmaiseksi. Päästyämme teatteriin, huomasimme, että se ei ole elokuvateatteri. Siellä oli näyttökankaan sijaan lava.
"Hups, mentiin katsomaan näytelmää. Noh, ei se haittaa." ohjaaja sanoi. Löin tassullani päähän kun istahdin paikalle vältellen puheliasta Stiinaa. Menin sitten Sweetyn viereen.
"Miks sen ihme keltase pennun piti olla sillein tyhmä?" tämä jupisi. En kuunnellut vaan etsin katseellani Stiinaa. Sitten älysin: hänhän varmasti olisi pentujensa kanssa huoneella! Löin taas päähäni tassulla. Miten olin niin tyhmä?? Sitten näytelmä alkoi. Lavalle astui tyttö rääsyissä. Outoa, unohtiko se esiintymisvaatteet huoneelle? Sitten siellä oli paljon pentuja hyörimässä ympärillä narut hännissään ja pallot korvissaan. Keskityin näytelmään kovasti, ettei tulisi elokuvakeskustelussa (tai siis näytelmäkeskustelussa) öööööö.

Näytelmän jälkeen oli jo aika palata huoneelle. Näytelmä oli pitkä ja tylsä. En jaksa kertoa, mitä siinä tapahtui, sillä se saattaisi minut uneen varmasti.


Tuhkan värkkäilykerho //Elmo ei vielä osallistu kerhoon kun on vielä pieni, ja Tuhkan nk//

Menin värkkäilykerhoon. Sitä ennen hain kyllä Ruun. Ajattelin ilmoittaa jonkun pennuistani mukaani värkkäilykerhoon, että voisimme toimia kuin isä ja poika. Koputin simssiliinin ovelle ja Ruu tuli avaamaan. Hän ymmärsi heti mistä oli kyse ja tuli mukaani. Päästyämme näytelmälavalle näimme Nalan lähtemässä sieltä elokuvakerhoporukkansa kanssa, varmaan katsomaan taas elokuvaa. Vetäjämme odotti meitä siellä.
"Voi ei, taas kaksi Ruuta." tämä kauhisteli ja oli melkein pyörtyä taas.
"Hei, me ei olla sisaruksia, eikä mitenkään sukulaisia." Ruu sanoi napakasti vetäjälle.
"Noh, tänään me saamme tutustua erilaisiin materiaaleihin mitä luonnossa on." vetäjä kertoi.
"Mutta nythän on talvi, kaikki on lumen peitossa." Ruu selitti.
"Niin. No sitten katsotaan puita." vetäjä päätti.
"EI ME OLLA LUONTOKERHOSSA!" Ruu huomautti ärsyyntyneenä.
"No katsotaan sitten miten vasaraa käytetään, sisällä." vetäjä huokaisi ja otti sellaiset työkaluvyöstään. Sitten hän antoi yhden minulle, yhden Ruulle ja kolmannen hän piti itsellään.
"Elikkä, tästä puuosasta pidetään kiinni, litteällä metalliosalla hakataan naulaa ja toisella puolella olevat kaksi häkästä, niillä otetaan naula irti jos se vaikka meni vinoon. Tässä teille laudat ja naulat." vetäjä kertoi ja jakeli mainitsemansa tavarat. Otin nopeasti käpäliini ne ja laskin lattialle. Sitten löin yhden naulan.
"Eieiei Ruu, se pitää olla näin." vetäjä vieressä juoksi kiireisenä Ruun luo ja laittoi vasaran vinoon. Ruullahan meni juuri oikein. Sitten tyttö löi vasaralla juuri samaan suuntaan kuin ohjaaja käski - ja se osui hänen varpailleen. Vetäjä rääkäisi kivusta ja meni vaikeroimaan lattialle. Pian lääkärit saapuivat ja veivät hänet mennessään.
*Noh, hyvä etten ottanut pentuja katsomaan jos he haluaisivat kerhoon, ne ovat niin pieniä vielä...* ajattelin poistuessani Ruun kanssa, kerho oli sen takia näköjään loppu.


Veetin partio: //Elmo pieni ja Veetin nk//

Menimme ulos odottamaan simssiliin tuloa. Partio oli saanut uutta porukkaa, poikani Ennustus ja Sisu. Miksi tähän kerhoon tulee vain pentuja? Olin siis siellä ainoa aikuinen. Ja se typerä Ennustuskin oli siellä. Hän ei ole poikani!
"Moi isi!" tämä tervehti minua. En vastannut, joten hän käöntyi pettyneenä pois. Samassa huomasin että Ennustus oli kasvanut poikieni Kuulan ja Rion mukana.
"Noh, tänään mennään kävelylle ja katsomme luonnonmerkkejä." simssiliini kertoi reippaasti ja puki vaatteita päälleen. Sitten me mentiin ulos.
"Tuossa on koivu!" Ennustus huudahti ja osoitti isoa puuta.
"No ei vaan mänty." sanoin ivallisesti.
"Hyvä Ennustus!" simssiliini kehui. Tämä ei kuullut minua.
"Isi, mä en oo käyny melkein ollenkaan ulkona." Ennustus huomautti loukkaantuneena.
"Tuolla on mustikkapensas!" Sisu ilmoitti.
"Ei siellä ole mitään." ihmettelin.
"On." Sisu intti ja meni näyttämään. Totta, siellä olikin lumen alla piilossa mustikoita.
*Minusta on tulossa vanha.* ajattelin harmistuneena, ja sittenkin huomasin, että olin kasvanut vanhukseksi. Höh.
"Vau, hyvä Sisu!" simssiliini kehui.
"Minä taas löysin lunta." yritin.
"Mutta sitähän on kaikkialla. Se koivu oli siellä takana ainoa yksilö." Ennustus kertoi.
"Ja mustikkanikin." Sisu lisäsi. Loukkaannuin.
"Ette arvosta teitä vanhempaa kissaa." vähättelin.
"No sä et arvosta omaa poikaasi!" Ennustus intti jo hieman kiukkuisena.
"Missä muka?" ihmettelin.
"Sä vähättelit mua kun löysin koivun." Ennustus selitti ja purskahti itkuun. Onneksi simssiliini hömelönä ei huomannut mitään.
"Hei, aika loppui, nyt minun pitäisi mennä äkkiä toimittajakerhoon." simssiliini huomasi katsoen kelloa ja lähdimme.


Nalan toimittajakerho //Nalan nk ja Nalan kohdassa hänellä ei lue että olisi siinä kerhossa!//

Elokuvakerhon jälkeen oli aika toimittajakerhoon. simssiliini juoksi kiireellisesti meidän luokse ja pyysi anteeksi myöhästymisestä. Tällä kertaa saimme tutkia vanhojen lehtien testereitä, ja keksiä seuraavat testattavat jutut pääsiäistesteriin, ja keksiä kysmykset. Lopuksi paras äänestetään. Valitsin testattaviksi tuotteiksi mämmin ja suklaamunat. Sitten päähäni pälkähti hurjasti ideoita kysymyksistä. Lopulta minulle muodostui tällainen kaava:
"1: Oletko koskaan maistanut mämmiä?
2: Syötkö mämmiä sellaisenaan, vai laitatko jotain sekaan? (maito, sokeri, jne)
3: Kuuluuko mämmi pääsiäiseen?
4: Haluaisitko muuttaa jotain mämmissä?
5: Oletko koskaan maistanut suklaamunia?
6: Millä tavalla syöt munat yleensä? (murskaamalla pieniksi, hotkaisemalla kokonaisena, jne)
7: Kuuluuko suklaamunat pääsiäiseen?
8: Haluaisitko muuttaa jotain suklaamunissa?
9: Mämmi vai suklaamunat?
10: Pystyisitkö sekoittamaan ja syömään näitä kahta sekoitettuina?
Sitten palautin sen simssiliinille. Yhdessä katsoimme kaikki läpi. Koska en muistanut kenenkään paitsi Marjan, päätin äänestää hänen. Koska ei saanut omaa. Täytimme nimellä äänestyslaput ja annoimme simssiliinille.
"Voittaja on... Ava, kolmella äänellä!" simssiliini julisti. Noh, onnea sille. En kuullut sitä, mutta varmasti se oli hyvä.


Hoitotarina:

"Minä haluan sinne rusettiluisteluun, vaikka en halua rakkautta välttämättä! Onko vaikea ymmärtää??" Nala huusi Veetille.
"Noh, sitten mäkin menen sinne." Veeti kertoi.
"Etkä mene! Sun pitää huolehtii meistä äidin kanssa!" Kuula ja Rio huudahtivat yhteen ääneen närkästyneinä.
"Nala, sinun pitäisi tulla rusettiluisteluun etten olisi yksin!" Shira vaati.
"No senkin takia haluaisin sinne, että et olisi. Mutta tämä ääliö on kuin toinen häntäni!" Nala selitti osoittaessaan Veetiä.
"Mutta... Daim pystyy huolehtimaan Kuulasta ja Riosta!" Veeti yritti.
"Mutta sunhan piti olla äidin seuranakin!" Kuula huomautti.
"MITÄS TÄSSÄ NYT HUUDELLAAN?" Kirsikka ihmetteli. Sitten alkoi mekkala, mistä ei saanut mitään selvää.
"Eikun ahaa." Kirsikka ahaasi kun näki lattialla olevan  ystävänpäiväminitestin.
"Hei, menkää minne haluatte. Kuiskatkaa jokainen yksi kerrallaan korvaani." Kirsikka pyysi. Jokainen kävi kertomassa. Sitten Kirsikka kertoi minne jokainen menee. Jokainen nyökkäili tyytyväisenä.
"Sitten mentiin!" Kirsikka sanoi reippaasti.
"Entäs pennut?" Tuhka kysyi huolestuneena viitatessaan kolmeen pentuunsa.
"Hoidamme heille jonkun." Kirsikka lupasi.
Nopeasti päästyään käytävälle porukka tapasi simssiliinin ja Visionin.
"Heips, tarvitsisimme pennuille hoitoa kun menemme niihin ystävänpäiväjuttuihin." Kirsikka selitti kaksikolle.
"Ja olisiko kiinnostunut ottamaan yhden pennuista?" Kirsikka jatkoi kuiskaten.
"Voinhan minä ottaa tuon ensimmäisen." Vision sanoi pirteästi ja osoitti Onnia.
"Hei, Tuhka, Vision haluaisi saada Onnin. Hän pitä kisusta." Kirsikka huuteli.
"No jos kerran pakko." Tuhka sanoi pettyneenä ja meni pennun luokse.
"Ää!" tämä huusi.
"Sinulle tulee uusi hoitaja." Tuhka kuiskasi hänen korvaansa.
"Jee!" tämä huudahti ja juoksi simssiliinin luo.
"Minulle sinä tulet." Vision naurahti.
"Höh, taikatyyppä olisi ollut kiinnostavampi." Onni murjotti mutta meni Visionin perään.
"Minun kaikki kissat osallistuvat tapahtumaan, anteeksi." simssiliini pahoitteli.
"Hei Vision, voisitko sinä hoitaa näitä pentuja?" Kirsikka huusi Visionin perään mutta tyttö ei enää kuullut.
"Noh, ehkä vain jätetään ne huoneelle. Jos joku kissoistasi peruuttaa juhlan tiedätte mistä pennut etsiä." Kirsikka huokaisi ja patisti pennut huoneelle. Sitten kaikki lähtivät omiin juhliinsa.


Ensin nyyttärit:

Veeti, Daim, Kuula ja Rio ampaisivat kohti juhlatupaa, jossa nyyttärit pidettäisiin. Tuvassa oli paljon väkeä, nyyttärit olivat varmaan suosituin niistä neljästä vaihtoehdoista. Veeti etsi käsiinsä heti Hipsulin, joka istui nurkassa odottamassa poikakissaa. Kuula ja Rio juoksivat heti tuttujen kavereiden seuraan, eli Samon ja Tulpen. Mukana oli myös vihreiden poikien puolisisaret Clarissa ja Coco. Mukana tuli perässä Daim, kahdesta syystä: Hänen mielestä pitäisi jonkun vahtia pentuja, ja, oikeasta syystä hänellä ei ollut seuraa, mikä ei kyllä haitannut papparaista. Silti hän hiukan pettyi kun Sylviä ei näkynyt. Pennut alkoivat pelaamaan jalkapalloa. Daim halusi tulla mukaan. Pennut sanoivat jyrkästi ei.
"Edes tuomari?" tämä anoi. Lopulta pennut luovuttivat ja päästivät hänet tuomarin virkaan. Daim huusi hep ja peli alkoi. Vihreä joukkue oli Clarissa, Coco ja Tulpe. Alienjengi oli Kuula, Rio ja Samo.
"Mä aattelin että piti olla väri -joukkue." Tulpe kommentoi ennen pelin alkua. Samo kettereine jalkoineen onnistui nappaamaan pallon ensimmäisenä jalkoihinsa. Sen jälkeen hän potkaisi pallon Riolle, jonka jälkeen hän potkaisi sen Kuulalle. Kuula potkaisi sen maaliin.
Näin jatkoi. Tulpe katsoi murhaavasti Alienjengiä, kun tulos oli 8 - 0.
"Tämä ei ole reilua! Noi on isoja pentuja ja ei ihme että me hävitään!" Tulpe valitti Daimille.
"Noh, sitten Tulpe ja Kuula vaihtaa joukkueita." Daim päätti.
"Mutta sitten me ei olla Alienjengi, kun tässä yksi ei ole alienkisu!" Rio valitti.
"Mitä väliä sillä on?" Tulpe tuhahti.
"Että me ei sitten olla puhtaasti alieneja."
"No Kuulalla on isänsä valkoinen vatsa, joten se ei ole puhdas!"
"No sitten tuokaan ei ole Vihreä joukkue!"
"Mitä väliä, en itsekään ollut vihreä!"
"Stopstopstop." Daim kiirehti väliin.
"Haluamme vanhan joukkueemme takaisin.
"Samo vihreisiin."
"Se ei ole vihreä!"
"No ei ollut Tulpekaan!"
"Riittää! Nyt pelataan jotain muuta, että tulisimme sopuun." Daim tuhahti. Pennut katsoivat hämmästyneinä vanhusta, ja sitten jokainen pentu alkoi supisemaan tuohtuneesti. Daim meni katsomaan pelihyllyjä.
"Pelataan Aliasta." Daim päätti ja laittoi pelilaudan lattialle. Daim luki sääntöjä itsekseen.
*Kun pelaaja selittää sanaansa, muut yrittävät arvata... Miten monimutkaista!* tämä ajatteli ja heitti pelilaudan takaisin hyllyyn.
"Olemme Aliasta ilman lautaa. Joku keksii sanan, ja muut yrittävät arvata sen sen selityksien perusteella. Minä aloitan." Daim päätti. Hän oli keksinyt sanan "omena".
"Se on hedelmä, jonka väri vähän vaihtelee vihreän..." Daim aloitti, kunnes Tulpe huusi innokkaana päälle:
"Omena!"
"Sinun pitää pyytää puheenvuoroa." Daim sanoi tyynesti. Samo viittasi kuten olisi koulussa ja Daim nyökkäsi poikaa päin.
"Omena." tämä kertoi ujosti.
"Oikein!" Daim onnitteli.
"Epäreiluu! MÄ keksin sen sanan." Tulpe murjotti mutta Daim ei kuunnellut.
"Sitten Samon vuoro." Daim ohjeisti.
"No se on keltainen. Ja kirkas." Samo aloitti ja nyökkäsi viittaavalle Kuulalle.
"Sinä? Samo?" hän arveli.
"Väärin." tämä vastasi innoissaan. Hän oli keksinyt vaikean sanan! Sitten Coco viittasi.
"Light?"
"Ei. Se ei ole kissa." Samo sanoi hyppien innosta.
"Kulta?" Clarissa arveli.
"Ei."
Kaikki yrittivät arvailla kiinnostuneina. Tulpe mökötti nurkassa.
"Tulpe, aijotko sinä arvella?" Samo kysyi huolestuneena.
"Kyllä mä tiesin jo sen. Aurinko." tyttö vastasi nyrpeästi.
"Miten tiesit?" Samo ihmetteli henkeä haukkoen. Muut pennut alkoivat taputtamaan vaikean sanan arvaamisesta. Tulpe piristyi.
"Olenhan minä fiksu." tämä leveili.
"No Tulpe, keksi sana ja kuvaile." Daim kehotti.
"Okei. Se on liila." Tulpe aloitti ja antoi vuoron Kuulalle.
"Veikko?" tämä arveli.
"Ei."
"Onni?" Rio kysyi.
"Ei. Se on tummanharmaa."
"Tuhka?" Daim kysyi.
"Ei."
"Nyt me mennään leipomaan ja syömään herkkuja!" Odessa huuteli ovelta.
"Se oli Elmo." Tulpe hymyili.
"Mitä Elmosta tiedät?" Kuula ihmetteli.
"simssiliini tietää kaiken." tämä sanoi.


Veetin parissa:

Veeti meni istumaan Hipsulin vierelle.
"Noh, miten menee?" Veeti aloitti keskustelun.
"Noh, tunnen itseni vanhaksi. Kohta olen yhtä vanha kuin Sylvi." Hipsuli huokaisi.
"Itsellä luut alkaa ruostua. Mutta sinun vanheneminen ei estä erityistaitojesi loistoa. Veeti sanoi runollisesti.
"No ei se ennustaminen ole vaikeaa." Hipsuli totesi.
"No minulle on." Veeti naurahti.
"Miten tulen kestämään kun meidän










alienien on aika lähteä kotiplaneetoilemme?" Hipsuli mietti.
"Älä mieti sellaista. Siihen on vielä yli puoli vuotta." Veeti pyysi.
"Mutta kohta on jo mennyt ensimmäinen puoli vuotta. Ja aika on mennyt nopeasti. Kohta on mennyt jo seuraava puoli vuosi ja meidän pitää lähteä." Hipsuli sanoi haikeana.
"Älä nyt sellaista ajattele Hipsuli!" Veeti huudahti.
"Mutta se alkaa tulla väkisin mieleen kun vanhennun. Silloin tuntuu että aikaa on mennyt ja paljon." Hipsuli kertoi.
"Mitä sillä on väliä, vanhenemmeko vai ei? Kyllä esimerkiksi Sylvi ehtii tehdä elämäntavoitteensa saamalla 1000 ikäpistettä. Ja siihen on vielä jonkin verran matkaa!" Veeti lohdutti.
"Ei se sitä tarkoita että me vanhenisimme hänen mukana." Hipsuli sanoi.
"Hei, kyllä Rex sai iänvähennysjuomaa että hänen tyttöystävänsä saisi häntä iässä kiinni." Veeti jatkoi ja otti kumppaniaan käpälästä kiinni.
"Ja millaiset sydänsurut tulen tekemään kun sinun lisäksesi on vielä Rico." Hipsuli jatkoi.
"Nyt me mennään leipomaan ja syömään herkkuja!" Odessa huuteli ovelta.
*Onneksi Odessa kutsui, jotta meidän ei tarvitsisi jatkaa tätä.* Veeti ajatteli.


Sitten kaikki nyyttäriläiset ovat yhdessä:

Kuula oli heti ensimmäisenä herkkujen kimpussa, olihan tämä herkkusuu.
"Päärynäpiirakkaa, kermakakkua, tikkareita, macaronseja, herkkukori oijoi TÄMÄ ON TAIVAS!" Kuula huusi ihastuksissaan ja tunki suuhun herkkuja mitä jaksoi. Rio yhtyi mukaan, hitaammin syöden.
"Älä hotki pikkuinen." Hipsuli ja Veeti tulivat torumaan Kuulaa. Daim meni leipomaan ainoana Kirsikan porukasta. Kuula ja Rio huomasivat Ennustuksen.
"ENNUSTUUS!" nämä huusivat innoissaan ja juoksivat veljensä luo. Veljekset rutistivat tiukasti.
"Miksi et pelannut meidän kanssa jalkapalloa ja Alias ilman lautaa?" Rio kysyi.
"En huomannut teitä. Olin Sisun, Melodeen, Marjan, Vatun ja Mustikan kanssa Loikkaa." Ennustus selitti.
"No voitko nyt olla meidän kanssa?" Kuula kysyi.
"Tietty!" tämä huudahti ja kolmikko kääntyi takaisin herkkujen puoleen.


Takaisin juhlatupaan:

Kun mahat oli täynnä, oli aika palata juhlatupaan. Nyt kaveriporukat yhdistyivät. Pelattiin Loikkaa. Yhdessä oli siis Kuula, Rio, Ennustus, Samo, Tulpe, Clarissa, Coco, Marja, Vattu, Mustikka, Melodee ja Sisu. Ensin oli jääneenä Tulpe.
"4 loikkaa." Tulpe päätti. Jokainen hyppeli määrän. Pisimmällä oli Melodee isoimpana, toisessa päässä taas Mustikka kun kompastui ekat askeleet. Tulpe hyppäsi 3 loikkaa. Hän ei päässyt pienenä pitkälle, joten hän huusi:
"Tulipalo!" Jolloin kaikki lähtivät juoksemaan Tulpen ohi. Tulpe otti kiinni Clarissan. Clarissa Cocon. Coco taas Kuulan. Kuula Melodeen. Melodee Marjan. Marja Vatun. Vattu Marjan. Marja Vatun. Ja niin he läpsivät koko ajan toisiaan vuoron perään. He lähestyivät maaliviivaa. Ketterästi Marja oli lähempänä maalia, läpsäisi Vattua ja otti ripeän askeleen taaksepäin viivan yli. Ja näin leikki jatkui iloisesti, kunnes oli myöhä.


Ravintolatreffit:


Tuhka meni hakemaan Galaxyn alienkissojen huoneelta. Tuhkalla oli komea rusetti kaulassaan, ja poika odotti innolla kumppaninsa näkemistä. Oven avautuessa paljastui kaunis liilanvärinen tyttökissa Galaxy puhtaana, raikkaana, omenantuoksuisena ja muutenkin valmistautuneena. Hänellä oli myös Tuhkan antama sormus.
"Ooh, näytätpä kauniilta tänään." Tuhka ihasteli.
"En malta odottaa pääsevämme ravintolaan. Kai pennut ovat hoidossa?" Galaxy kysyi.
"Heillä on kaikki hyvin. Tarjoan ruuan." Tuhka tarjoutui ja otti tyttöä käpälästä kiinni. Yhdessä he menivät kohti ravintolaa. Ravintola näytti tyyriiltä ja sivistyneeltä. Uuden rakennuksen edessä odotti monta paria odottamassa avausta.
"En malta odottaa että pääsen syömään täällä!" Mocca sanoi innoissaan puristaen Ricoa kädestä.
"Minähän ajattelin Ricon olevan Hipsulin kumppani..?" Galaxy ihmetteli.
"No minäkin ajattelin." Tuhka kertoi.
"Moi Galaxy ja Tuhka!" Light tervehti ja tuli esiin kumppaninsa Sourcen kanssa.
"Onnea muuten pennuistanne." Source onnitteli.
"Kiitos. Muuten, sinähän Light olet kasvanut pikkupennusta Galaxya vanhemmaksi!" Tuhka naurahti.
"Noh, minä olen käynyt aika monen hoitajan luona. Tosin Galaxyn elämäntavoite on toteutettu kun minun taas ei." Light jatkoi nähdessään Galaxyn surkastuneen ilmeen.
Pian esille tuli kokin asuun pukeutunut kokki, joka oli näköjään myös ravintolan avaaja.
"Nyt voitte nauttia avausten kunniaksi puoleen hintaan ruokaamme tänään!" kokki ilmoitti ja leikkasi isoilla saksilla oven edessä olevan punaisen nauhan poikki. Parit menivät yhdessä innoissaan sisälle ja menivät pöytiin.
"Haluaisitteko näköalalla pöydän? Se olisi viisi penniä extraa." kokki kysyi.
"Joo." Tuhka nyökkäsi ja katsahti Galaxya.
"Älä yritä vakuutella minua." tämä naurahti.
"Ajattelin että tykkäisit nähdä kauniita paikkoja." Tuhka kertoi ja ojensi pennit kokille. Tämä ohjeisti kaksikon pöytään, josta näki kauniit maisenat kuten luvattiin.
"Noh, mikä olisi alkuruokanne ja juomanne?" kokki kysyi ja ojensi ruokalistat. Heti Galaxy päätti omansa ja kertoi sen mieliviestinä Tuhkalle. Tuhkakin aikoi ottaa saman.
"Kaksi Sushirullat-nimistä annosta minulle ja seuralaiselleni. Ja juomaksi vesi." Tuhka kertoi. Kokki kirjoitti ruuat ja juomat ylös ja lähti kumartaen pois. Sitten hän toi juomat ja lähti taas.
"Mitähän luulet, onkohan pennuilla hauskaa?" Galaxy pohti ja joi vettä lasistaan.
"Varmasti." Tuhka vakuutteli ja laittoi lasinsa nätisti lautasen vierelle.


Mitäshän oikeasti pennuille kuuluu... Mennäänpä katsomaan:

Veikko ja Elmo jäivät hämmästyneinä istumaan huoneen lattialle.
"Noh, Elmo, mitäs me tehäis?" Veikko kysyi itsevarmasti. Vaikka hän aukaisi suunsa ensimmäistä kertaa syntymänsä jälkeen, oli hänen äänensä kuuluva ja varma. Hänen veljensä kohotti olkapäitään, jonka jälkeen tämä osoitti suutaan tassullaan.
"Ai nälkä? No mennään kattoo kaappia." Veikko päätti ja tassutti kompuroiden kaapille. Elmo jäi tuijottamaan paikalleen veljensä touhuja.
"Pinkkejä tikkuja... Hyi mikä väri! Mutta täälhän ei näy muuta, joten varmaan näit on pakko maistaa." Veikko puhui itsekseen ja repäisi kaksi. Loput tippui lattialle ja sieltä paljastui muuta ruokaa ja tavaraa.
"Nääh... ihan sama." Veikko ei välittänyt ja meni veljensä luo antaen tikun tälle.
"No jaahas, miten tämän saada auki..." Veikko huomasi että pinkkiä olikin paperia ja yritti repiä sitä auki - turhaan. Elmo sai paperin siististi tikun ympäriltä, ja sisältä paljastui herkullisen näköinen pallo.
"Voitko avata mullekkin?" Veikko kysyi. Elmo nyökkäsi ja otti veljensä tikun käsiinsä.
"Miks sä et puhu mulle?" Veikko tajusi kysyä.
*E no os a-a* tämä kuuli yhtäkkiä mielessä samaan aikaan kun hänen veljensä aivasti ja lensi taaksepäin.
"Vau, sähän osaat lähettää mieliviestejä kuin äiti!" Veikko huokaisi lumoutuneena. Elmo heilutteli päätään niin että hän ilmeili "ei".
"Mutta sähän lähetit mulle juuri "en osaa"." Veikko tiuskaisi. Elmo heilutteli päätään ein merkiksi.
*Ehkä se ei tiedä.* Veikko oivalsi. He alkoivat lipoa tikkujaan.
"Onks hyvää?" Veikko kysyi. Elmo nyökkäili. Pian oveen koputettiin.
"SISÄÄN!" Veikko huusi. Oven avasi Ruu.
"Isi!" Veikko ilahtui, ja Elmokin äännettömästi.
"Olen Ruu, simssiliinin kissa, ja tulin hoitamaan teitä." Ruu kertoi hieman kiihtyneenä. Sitten hänen katseensa siirtyi lattialla lojuviin tavaroihin.
"Ehkä ensin siivotaan." Ruu päätti ja katsahti pentuihin kysyvästi.
"Meillä oli vaa nälkä." Veikko sanoi viattomasti.


Ravintolassa:

Pian alkuruuat saapuivat. Kaksikko ottivat syömäpuikot käpäliin.
"Ompas nämä hankalat." Galaxy totesi kamppailen ateriemien kanssa, mutta lopulta luovutti ja alkoi syömään sushit käpälin. Tuhka aloitti tekemään samoin. Pian kokki tuli takaisin ja kyseli alkuruokaa.
*Otetaanko tuo lihaisa ateria yhteiseksi ettei sinulle tulisi kalliiksi?* Galaxy ajatteli hänen mieleensä. Tuhka nyökkäsi.
"Yksi Lihaisa ateria." Tuhka tilasi.
"Mutta teitähän on kaksi." kokki ihmetteli.
"Me jaamme sen että joka ateria mahtuu." Galaxy pisti väliin. Kokki kohautti olkapäitään ja lähti pois. Sitten kaksikko jatkoi sushirullien syömistä.
"Onkohan niillä pennuilla oikeasti kaikki hyvin?" Galaxy hermoili.
"Älä hermoile Galaxy." Tuhka rauhoitteli.
*Minä laitan Veikolle mieliviestin.* Galaxy päätti. Heidän odottaessa seuraavaa ruokaa hän tekikin sen.


Pennuilla:

"Jaahas." Veikko marisi. Ruu katsoi vuoron perään pentuja ja vuoroin tavarakasaa.
"Autetaan teidän Kirsikkaa ja siivotaan sotkunne pois." Ruu sanoi ja alkoi laittamaan tikkareita siististi ylähyllylle. Elmo tuli kiltisti mukaan, ja Veikko pitkän suostuttelun jälkeen.
*Onko siellä kaikki hyvin?* Galaxy kysyi Veikon mielessä.
"Äiti ajatteli viestin mulle!" Veikko huudahti innoissaan ja pudotti Shirna ja Nalan kauneustuotteet lattialle ja pomppi.
"Voi että miten ne alienkisut on outoja." Ruu jupisi.
"Se ajatteli että Onko siellä kaikki hyvin." Veikko sanoi.
"Mistä sä sen tiedät?" Ruu kysyi.
"Äiti ajatteli sen mulle." Veikko kertoi.
"No ajattele sille takaisin että kaikki on hyvin." Ruu kertoi.
"En osaa. Mutta Elmo osaa, sillä se teki mulle." Veikko kehui veljeään. Elmon heilutteli päätään ein merkiksi.
"Se ei tiedä, se sanoi mulle En osaa, kun kysyin miksei se puhu mulle." Veikko selitti.
"Noniin, oudosta kissasta outoja pentuja." Ruu sanoi pentujen kuulematta ja tunki vieläkin tikkareita hyllylle.
"Ai niin, äiti osasi myös lukea ajatuksia! Voin ajatella sitä kunnes se huomaa sen." Veikko keksi ja alkoi toistelemaan sanoja päässään.


Käväistään nopeasti ravintolassa:

"Toivottavasti Veikko huomaa viestin. Kun ollaan näin kaukana niin se ei mene välttämättä perille." Galaxy toivoi.
"Kyllä se menee. Aah, ruoka saapuu." Tuhka huomasi kun kokki palasi lihalautasen kanssa. Hän vei myös alkuruuan astiat mennessään ja kyseli jälkiruokaa.
"Yksi mustikkakuorruteleivos ja yksi suklaakuorruteleivos kun on näin iso ateria." Tuhka tilasi viimeisen kerran. Sitten kokki lähti.
"Tarkastele pojan mieltä." Tuhka muistutti Galaxya ja tyttö teki työtä käskettyä.
"Hän kertoo että kaikki on hyvin." Galaxy huokaisi helpotuksesta ja ilmoitti pennulle että on huomannut viestin. Sitten he alkoivat jakaa isoa lautasta.
"En olisi pystynyt syömään tätä yksin... Ja vieläpä jälkkärin kanssa!" Tuhka kommentoi kun leikkasi kinkkua ja antoi palan Galaxyn naposteltavaksi. Ja toisen itselleen. Sitten he mutustelivat vuorotellen lihapalojaan ja Tuhka leikkasi aina uudet palat, kunnes koko annos oli syöty.


Pentujen luona:

Kun kaikki tavarat oli saatu siististi kaappiin (ihmeellisesti), oli Ruun mielestä pentujen aika saada palkkio kovasta uurastuksesta.
"Voimme leikkiä leluillanne." Ruu kertoi ystävällisesti ja katsahti poikien isoille hyllyille.
"Mä haluun mun sen sateenkaaririnkulan ja nallen." Veikko pyysi ja Ruu antoi lelut. Elmo osoitti omaa nalleaan ja sai sen käpäliinsä.
"Tämän nimi on Kakka, koska se on sen näköinen." Veikko päätti.
"Hei, yritä nyt keksiä vähän asialliseman nimen." Ruu pyysi.
"Se on Kakka ja piste." Veikko sanoi pisteliäästi. Elmo osoitti yhteisten herkkujen hyllyllä olevaa suklaalevyä.
"Ei syödä nyt." Ruu sanoi. Elmo löi tassullaan päähän ja osoitti vuorollaan nallea ja suklaata.
"Ai yritätkö sanoa että nallen nimi olisi Suklaa?" Ruu keksi. Elmo nyökkäsi innoissaan kun hänet ymmärrettiin. Sitten he alkoivat leikkiä pehmoleluillaan.


Ravintola:

Melkein heti kun Tuhka oli saanut nielaistua viimeisen lihapalan ja Galaxy koristesalaatit, tuli kokki viimeisen kerran - jälkiruoka-annosten kanssa. Kahdella lautasella komeili molemmissa yksi leivos, sinisellä kuorrutteella ja ruskealla kuorrutteella. Sininen meni Tuhkalle ja ruskea Galaxylle, kuten pyydettiinkin. Kokki vei pääruuan astiat mennessään ja ei kysellyt seuraavaa ateriaa.
"Etkö ole jo täynnä?" Tuhka ihmetteli kun itse oli kylläinen. Onneksi pieni mustikkaleivos mahtuisi vielä.
"Synnytys näännytti minut, joten kyllä vielä mahtuu." Galaxy vakuutteli ja alkoi ahmimaan leivostaan. Tuhkakin söi omaa leivostaan.
"Mutta oikeasti... Parka Shira kun hän ei löydä kumppania. Hän haluaisi jälkikasvua koska on Kirsikan ensimmäinen hoidokki." Tuhka aloitti keskustelun.
"Niin. Kaikilla on jotenkin juuri nyt kumppanihaku tiedossa, eikä olisi kiva jäädä ilman." Galaxy totesi.
"Voin vain toivoa että hän saa luistelussa mieleisen parin..." Tuhka toivoi ja söi leivoksensa loppuun. Kun ne oli syöty, oli aika lähteä.
"Teidän pitää maksaa vielä laskunne." kokki muistutti ja ojensi Tuhkalle paperin.
"Aika kallista. Nooh, onneksi Kirsikan rahoja." Tuhka naurahti ja tuijotti paperia, jossa luki lopussa 40 penniä.
"Ja aterianne oli puoleen hintaan, joten 20 penniä siis." kokki jatkoi. Tuhka antoi pennit ja sitten kaksikko lähti ravintolasta kylläisinä.


Shiran ja Nalan rusettiluistelu:

Tytöt kipittivät nopeasti hoitolan edessä olevan lammen äärelle. He pääsivät ensimmäisinä jonoon saamaan kaulalleen rusetit.
"Jee, pinkki." Shira ilahtui.
"Kaikille tytöille tulee pinkit, pojille liilat." rusetin kiinnittäjä selitti. Shira katsoi rusettiaan, jossa lukee nro 1. Nalan rusetissa luki nro 2.
"Noh, pitää sitten odottaa että poikia saapuu." Nala totesi katsahtaessaan tyhjää poikien rusettipuolta.
"Jep. Mutta mennään nyt laittamaan luistimet." Shira kehotti ja tytöt menivät tyttöjen pukuhuoneeseen. Tyttöjä oli paljon ja kesti kauan ennen kuin he löysivät paikan missä istua. Nala haki keskeltä sopivan kokoiset luistimet heille kahdelle.
"Me ollaan näköjään vanhimmat tytöt täällä." Shira totesi katsoessaan ympärilleen.
"Moi Nala ja Shira!" Hahtuva tervehti Nalan vierestä.
"Moi vaan!" Shira ja Nala tervehtivät takaisin.
"Luistelu on kivaa!" Hahtuva sanoi.
"Niin on." Nala myönsi.
"Minä en ole koskaan kokeillut." Shira kertoi.
"Ettekö te löydä kumppania?" Hahtuva kysyi.
"Minä vaan luistelen. Ei minusta äitiä tule." Nala vakuutti.
"No minä etsin. Haluaisin Kirsikan ensimmäisenä hoidokkina saada jälkikasvua." Shira myönsi ja teki rusetit lusitimilleen.
"No niin, tytöt vaan jäälle kun siellä näytetään olevan valmiita!" kuului simssiliinin ääni kaiuttimesta. Tytöt peittivät korvansa kovasta äänestä ja menivät luistelemaan jäälle. Poikia ei näkynyt missään.
"Luistellaan sitten yhdessä." Nala vaati ja Shura nyökkäsi.
"Totta kai, enhän minä luistella osaa."
Tytöt potkivat itsensä keskelle lammen jäätä. Nala tuki Shiraa pienesti, itsekseen tämä kaatuisi pari kertaa. Ja takapuolen kastumista kissaneiti yritti todellakin välttää. Pia pojat tulivat jäälle jääkiekkomailojen kanssa ja löivät niitä jäähän.
"Oeee!" Shiran ja Nalan ikäinen ruskeavalkoinen poika huusi muiden kanssa.
"Tuo on näköjään meidän jomman kumman pari." Shira päätteli iästä johtuen ja tytöt alkoivat luistella poikaa kohti hitaasti ja epävarmasti Shiran takia.
"Pojat, meillä ei ole jääkiekkoa vaan rusettiluistelua. Etsikää tyttöparinne jolla on sama numero kuin teidän rusetissa!" simssiliini selitti kaiuttimesta ja pojat heittivät pettyneinä mailat pois jäältä.
"Noh, mikä numero sinun rusetissa on? Todennäköisesti 1 tai 2?" Nala kysyi.
"Ööh... 1. Jee mä voitin!" poikakissa ilakoi vilkaistuaan liilaa rusettiaan.
"Noh, löysit parin." Nala nauroi.
"Mis se on? Oon muuten Dean." poika esittäytyi.
"Se on tuossa vierelläni." Nala nauroi ja osoitti kompuroivaa Shiraa, joka liukastui takapuolelleen.
"Ääk!" tyttö vinkaisi kauhusta kun takapuoli kastui.
"Noh, moi, ööh. Kuka oot?" Dean kysyi.
"Shira." Shira sanoi ja katsoi vihaisena pariaan. Tämä ei todellakaan halunnut häntä.
"Sitten Nalan paria etsimään." Shira sanoi yrittäen reippaasti jotta Nalakin saisi tuntea että saisi ehkä huonon parin.
"Jos se on numero 2, se pari, kunnon jänishousu täal jäällä, se o tossa nurkassa." Dean sanoi ja osoitti harmaata kissaa reunalla.
"Kiitos." Nala sanoi pirteästi ja meni kohti poikaa.
"Entäs minä?" Shira hätääntyi.
"Sinunhan pitää olla parisi kanssa. Tämähän on sen idea." Nala selitti nauraen.
"No voi ei." Shira huokaisi ja katsahti Deaniin.
"Noh, tule. En osaa luistella." Shira käski.
"Chill hei. Eihä meillä mihinkää kiire oo." Dean sanoi.
"Minä haluan olla kaverini kanssa, ja kuulemma minun pitää olla sinun kanssa." Shira selitti suuttuen.
"Ok, kunhan et kiehu." Dean sanoi tajuten suututtavansa tyttöä ja meni tämän tueksi. Sitten he menivät seuraamaan Nalaa.
"Moi!" Nala tervehti harmaata poikaa minkä luo Dean oli opastanut.
"Minä en halua jäälle..." tämä sanoi kauhistuneena mutta Nala otti poikaa kädestä kiinni ja vei tämän keskelle jäätä. Poika kiljui pelosta.
"Pidä vain hauskaa." Nala sanoi leikkisästi.
"Mutta ei tämä ole!" poika kiljaisi peloissaan.
"Mitä tässä pelkäämistä olisi?" Nala kysyi.
"Jaah... Hyvä kysymys." poika totesi ja rohkeammin yritti jo luistella itse.
"Tämähän on hauskaa!"
"No kestipä sitä tajuta!" Nala naurahti ja luisteli pojan perään.
"Juuh... Numeroni on muuten 2." poika kertoi.
"No sen jo tiesinkin. Omakin on. Olen Nala." Nala esittäytyi.
"Ai. Minä olen Salomon II, tutummin Salome." poika esitteli itsensä ujosti.
"Olen sitten pidemmin Nallekarkki Naurava Napsuttaja jos kiinnostaa siis." Nala kertoi ja katsahti taakseen, jossa Shira ja Dean yrittivät luistelma heidän peräänsä. Shira ei kyllä auttanut kököillä luistelutaidoillaan saavuttamaan heitä.
"Sinulle olisi hyvä lempinimi Nalle." Salome keksi.
"Turpa kiinni." Nala kuiskasi hiljaa itsekseen Salomen kuulematta, vaan sanoi:
"Nala on ehkä silti kivempi."
"No jos niin sanot. Mitä me sitten tehdään kun ollaan löydetty toisemme?" Salome kysyi. Nala katsoi ympärilleen ja näki että jokainen oli saanut parin.
"En tiedä. Luistellaan nyt hetki." Nala ehdotti ja vei Salomen keskemmälle jäätä. Pian Nala alkoi jo pyöriä jäällä kauniisti ja pyysi Salomea mukaan.
"En minä osaa tuota..." Salome yritti.
"No yrittäisit." Nala pyysi ja pyöräytti Salomea. Salome pyörähti hetken ja kaatui sitten - Nalan käpäliin. Sitten Salome rohkastui ja kaksikko alkoi tanssimaan jäällä. Salome nosti ritariliussa Nalaa kun tyttö nosti kauniisti jalkansa ylös. Kohta Salome oli jo takajaloilla seisomassa ja piti pariaan yhdellä käpälällä ylhäällä.
"Höö, hähöö, hähöö. No niin vihdoinkin." Shira huohotti kun oli päässyt Salomen ja Nalan luo.
"No hei. Meillähän on ollut tässä hauskaa." Nala sanoi ja nauroi mennen Salomen vierelle.
"Minulla olisi Nala asiaa." Shira kertoi.
"Ookei." Nala suostui.
"Voidaanko vaihtaa pareja? Mun on täysääliö." Shira anoi.
"Minähän juuri tykkään Salomesta. Sitä paitsi, riitelyn ja erimielisyyksien kautta teistä tulee vielä läheisempiä." Nala kikatti.
"Mutta lupasit ettet hanki jälkikasvuja!" Shira muistutti.
"Ei se sitä tarkoita että poikaystävää kautta kumppania ei voisi." Nala järkeili. Shira suuttui.
"Minä toisissani haluan jälkikasvua." Shira selitti ja melkein itki. Nala tajusi tilanteen.
"Anteeksi Shira. Mutta minä vain pidän Salomesta. Ja kyllä minun mielestä sinulla synkkaa hyvin Deanin kanssa. Sinun täytyy olla vain kärsivällinen." Nala lohdutti ja halasi bestistään.
Pian simssiliini jo kuuluttikin että luistelu loppuisi, sillä alkaisi olla myöhä. Tyttökaksikko kipitti pukuhuoneeseen.
"No Hahtuva, miten meni?" Nala kysyi kun kissa istahti hänen vierelleen.
"No mä sain parikseni Marjan. Se oli kiva. Entäs te?" Hahtuva kysyi.
"Minulle tuli Salome ja Shiralle Dean. Ihan mukavia." Nala sanoi.
"Niin." Shira huokaisi.


Tarpeet:

Daim, Kuula ja Rio:
+Leikkimistarve
+Nälkätarve (-Päärynäpiiras jos olit laittanut sen kaappiin)

Veeti (ja Hipsuli):
+Nälkätarve

Tuhka (ja Galaxy):
+Nälkätarve (täyteen)(oikeastaan Tuhkalla on jo täynnä :D)

Elmo ja Veikko:
+Leikkimistarve
(+Siisteystarve (jos kaapin siivoaminen laskettaisiin))
+Nälkätarve (-2 mansikkatikkaria yhteisistä)

Shira ja Nala:
+Liikkumistarve


//+5 penniä teemiksenä, +30 penniä ystävänpäivätarinana, kouluplussat Shiralle, Kuulalle, Riolle ja Vaahtikselle, jokaiselle jokaisesta kerhosta kerhomerkki (-Elmo ja Veikko), -20 penniä ravintolaruuista, +?? penniä tarinasta. Ja Kasa voit ikäännyttää kissoja vanhemmaksikin ;D, kunhan pliis et ikäännytä Shiraa (sillä muuten menen luvuissa sekaisin ;-D) Mutta jooh, tämmöinen minun ennätyspitkä tarina, ehkä silti ei mene vielä Odessan ja Nooran tarinan yli... ;-D

Vastaus:

Jaiks, äikän tunti ei lähtenyt Shiralla niin hyvin käyntiin kun läksyt oli unohtuneet ja hän tajusi loukanneensa Miukulia "hylätessään" tämän yksin. Toivottavasti Shiran piirros äikän tunnilta ei päädy käsiisi. .-D Ihana huomata miten vihreät pennut tukeutuvat Vaahtikseen ja uskoituvat tälle mieltään painavista asioista, suloista että he olisivat toivoneet tätä isäkseen. .-3 Söpöä miten Shira alkoi keksiä nimeä pehmopandalle odotellessaan koe-esiintymisten päättymistä. .-D Kiva että mieleinen rooli irtosi! Paljon piirtämistä kun sekä äikän että hissan tuntiin liittyi piirtotehtävä, ja vielä kirjallisuuskerhossakin kuvitettiin tarinoita. .-D Hups mikä moka kerhonvetäjältä viedä porukka elokuvan sijaan katsomaan näytelmää, Nalaa ei oikein kiinnostanut. .-D Ihana ajatus Tuhkalta viettää isä-poika-aikaa samassa kerhossa, harmi ettei Elmo päässyt vielä osallistumaan. Yleensä tykkään lukea Veetin hölmöilystä, mutta harmitti miten hän kohteli poikaansa, ei ihme että Ennustus muutti muualle. .-( Harmi ettei Nalan kysymyksiä valittu testeriin, ne ois ollut hyvät! Äää liian söpöä kun Onni kutsui simssiliiniä "taikatyypäksi". .-D <3 Vitsi miten hyvin olit kirjoittanut Tulpesta, juuri tuollaiseksi dramaattiseksi kiukuttelijaksi olen hänet kuvitellutkin! Pentujen riita jalkapallojoukkueista oli ehkä paras osa tarinaa. xD OHO, Veeti käyttäytyi jopa hetken aikaa järjevästi lohdutellessaan Hipsulia jota ajankulu huoletti. Ajatella että alienien vierailusta on jo puolet mennyt. .-o Kerronta vaihteli kivasti ravintolan ja pentujen välillä Galaxyn viestitellessä telepaattisesti. .-) Hmm, mikähän näissä alienkissoissa on kun heille tuo puhuminen tuntuu olevan vaikeampi taito..? Shiran ja Nalan luistelusta oli myös mukava lukea, kummallakin parilla toisella oli pieniä vaikeuksia luistelussa. .-D Toivottavasti Shiraa vielä onnistaa kumppani-asioissa! Saat 121 + 30 + 5 - 20 = 136 penniä ja kohotan kaiken. .-D

-Kasa

Nimi: Xena

18.02.2020 08:52
//Ystävänpäivä- teemaviikon tarinaa!//

Heräsin kauniin aurinkoiseen sunnuntaiaamuun. Linnut liversivät ulkona ja auringönsäteet leikittelivät Lilon turkilla. Pentu makoili selällään vieressäni ja hänen tassunsa nykivät kuin hän olisi nähnyt unta.

Ulkona oli kuuma kesäpäivä, ja meren ulappa näkyi taivaanrannassa sinisenä väreilevänä suirona. Sitten tajusin, että eihän nyt pitäisi olla kesä! Ei vihreää nurmea eikä kuumana porottavaa aurinkoa.

Sitten heräsin oikeasti.

Lilo makasi kerällä silmät ummessa jalkopäässäni. Ei ollut niitä uneksimiani auringonsäteitä, ja ikkunasta katsottuani nurmi oli valkean hangen peitossa ja meri näytti tasaisenharmaalta alueelta jossain kaukana. No, onneksi oli sentään sunnuntai, kuten unessa, tuumin ja käperryin takaisin peiton alle.

Kun heräsin uudelleen, puhelimeni kello näyttikin jo puoli yhtätoista. Oli nukkunut melkein kellon ympäri! Lämmin kasa oli kaikonnut varpaideni päältä, ja tyynynikin oli pudonnut lattialle.

Päätin kerrankin pedata pedin siististi ja moitteettomasti, toisin kuin yleensä. Asettelin maailman pehmeimmän pinkin päiväpeiton normaalin peittoni päälle, ja asetin tyynyn paikalleen.

Mutta missä ihmeessä oli Lilo? Varmaan herännyt jo monta tuntia sitten, päättelin pukiessani vaatteita päälleni. Päivän asuna sai toimia mustat farkut ja punainen huppari. Harjasin tukkani nopeasti ja jätin sen valumaan olkapäiltäni auki.

Huoneesta lähtiessäni huomasin yhden kaapeista jääneen auki. Lähemmäksi mennessäni kuulin sen sisältä hiljaista rapistelua, ja keltapilkullinen häntä pilkisti lähes kiinni olevan oven takaa.

- Tiedän kyllä, että olet siellä, huokaisin ja avasin kaapinoven kokonaan.

Yllättynyt kisu veti päänsä pois kaapin alahyllyltä ja kääntyi minua päin.

- Öhöm, tuota noin, hän aloitti. - Halusin vain nähdä, oletko syönyt mangojani, Lilo selitteli työntäen vaivihkaa takajalallaan jotakin takaisin kaappiin.

- Okei, uskotaan, uskotaan. Mutta minä ajattelin että voisimme tänään tehdä jotain kivaa ystävänpäivän kunniaksi, kun emme ehtineet perjantaina virallisena päivänä, ehdotin.

- Kuulostaa kivalta! Lilo sanoi ehkä hieman turhan ‘innokkaasti’.

Päätimme mennä kirjastoon lukemaan ehkä jotain kivaa satua. Siellä oli hyvinkin hiljaista näin aamupäivällä, ja pilvinen päivä loi utuista valoaan suurista ikkunoista. Jäimme alakertaan satukirjojen osastolle, joka olikin melko mittavan kokoinen. Lilo halusi ensin lukea jonkin hyvin vanhan tarinan metsänpeikosta, mutta päätyi sittemmin satuun, jossa kerrottiin kuninkaasta joka ystävystyi palvelijansa kanssa. Niinpä asetuimme ehkä maailman pehmeimmälle tummanpunaiselle sohvalle ja aloin lukea tarinaa.

- Olipa kerran vanha ja arvokas valtakunta, jota hallitsi vähintään yhtä vanha ja arvokas kuningas nimeltä Amadeus. Amadeus oli rikas ja arvovaltainen ihminen, ja kaikki hänen alamaisensa olisivat halunneet olla kuin hän. Siitä huolimatta Amadeus oli hyvin yksinäinen. Eräänä päivänä hän kuitenkin näki erään rengeistään…

- Siis näki minkä? Lilo keskeytti ja nosti katseensa minuun.

- Renki on kuninkaan palvelija, yleensä miespuolinen ja tekee ulkotöitä, selitin ja aloin jatkaa tarinaa.

Tarinassa kuningas ystävystyi renkinsä kanssa, joka oli siihen aikaan hyvin halveksittua. Lopulta kuningas päätti jättää virkansa ja lähti ainoan oikean ystävänsä kanssa kauas pois.

- Loppu hyvin, kaikki hyvin, totesin ja suljin kirjan suureleisesti sen merkiksi, että tarina päättyi.

- No eihän mikään tarina lopu huonosti! Lilo sanoi tylsistyneen kuuloisesti.

- Olet oikeassa, lähes kaikki tarinat loppuvat hyvin, tuumin. - Mutta muistan kyllä kun meille luettiin päiväkodissa hyvin vanhoja suomalaisia tarinoita, jotka eivät päättyneet aina onnellisesti. Voisin katsoa onko täällä sellaisia, sanoin ja menin takaisin kirjahyllyn ääreen.

Löysin kuin löysinkin kirjan, jossa oli kokoelma tällaisia satuja. Valitsin yhden, joka kertoi karhusta ja muurahaisesta, jotka kilpailivat siitä kumpi on vahvempi. Muurahainen kantoi ensin itsensä kokoisen kiven männyn latvaan ja kehotti karhua tekemään saman. Eihän siitä mitään tullut, ja suutuspäissään karhu söi muurahaisen.

Toisessa tarinassa oli karhu, joka ei löytänyt talvella ruokaa. Hän pyysi apua ketulta, joka neuvoi, että karhun kannattaisi tehdä järven jäähän reikä ja kalat uisivat suoraan hänen häntäänsä kiinni. Niin karhu teki, mutta kaloja ei vaikuttanut ollenkaan tulevan häntään. Lopulta karhun häntä jäätyi kiinni järveen, eikä karhuilla sen takia ole häntiä ollenkaan.

- Voit toki päättää itse olivatko loput onnellisia vai eivät, totesin.

- Ensimmäisessä tarinassa ei ollut kyllä kovin hyvä loppu, kun karhu söi muurahaisen. Mutta toisessa tarinassa se oli ihan oikein sille tyhmälle karhulle! Lilo maukui. - Mutta nyt en kyllä jaksa kuunnella enään yhden yhtä satua, hän jatkoi ja kellahti sohvalla dramaattisesti selälleen.

Vein kirjan pois ja palasin sohvalle. Lilo oli jäänyt selälleen makaamaan ja ummistanut silmänsä. Lysähdin itsekin sohvalle ja annoin silmäluomieni painua kiinni.

- Mitä haluaisit tehdä? Kysyin silmiäni avaamatta.

- Hmmh, Lilo mumisi muka väsyneesti. - En mä tiedä, hän marisi tylsistyneen kuuloisena.

Asetuin hieman parempaan ryhtiin ja avasin silmäni.

- Mennäänkö vaikka kaupungille kävelemään? Ehdotin arvioiden pilvien tummuutta ja sateen mahdollisuutta.

- Joo! Yhtäkkiä Lilo oli täysin jalkeilla, ja lähti jo innokkaasti kipittämään kohti kirjaston avonaisia ovia.

- Hei, odota nyt vähän, yritin mutta kissa oli jo ehtinyt käytävälle eikä kuullut huutoani.

Kipaisin nopeasti hakemassa lämpimimmän vedenkestävän ulkotakkini huoneestani ja kiiruhdin sitten ulko-ovesta ulos.

Lilo oli jo ison tien reunassa odottamassa minua häntä kärsimättömästi nykien.

- Kuunteles nyt! Et voi tuolla tavalla vain lähteä omin päin juoksemaan, toruin kisua.

- Anteeksi! Mutta kun en vain ole koskaan käynyt kaupungilla niin innostuin! Tosin tajusin etten edes löytäisi sinne yksin, joten jäin odottamaan sinua, Lilo pahoitteli.

- Hyvä kun huomasit, huokaisin ja lähdin kävelemään kaupunkia kohti.

Lilolla riitti hyvin puhtia kävelymatkaan läpi sorateiden ja ohi peltojen ja metsien. Kun lähestyimme kaupungin asfalttiteitä ja ensimmäisiä rakennuksia, hän alkoi kuitenkin marista.

- En jaksa enää kävellä! Milloin me ollaan perillä kaupungissa… kisu valitti.

- Mehän ollaan kävelty vasta parisataa metriä! Huomautin.

- Tuntuu, kuin oltaisiin kävelty jo kilometrejä! Hän huudahti.

- Maailma on aika iso, vastasin.

Kun olimme kaupungilla, Lilo piristyi hieman. Hän alkoi tutkia vastaantulevia kävelijöitä ja kauppojen kylttejä.

- Kam...paaia? Mikä se on? Hän ihmetteli.

- Kampaaja, korjasin. - Siellä voi värjätä ja leikkauttaa hiukset, selitin.

- Ja mikä tuo on? Hän huudahti ja pysähtyi kuin seinään katsoen eteenpäin.

Suurikokoinen kultainennoutaja lähestyi meitä omistajansa kanssa. Se ei näyttänyt kovin kiinnostuneelta Lilosta, joka sen sijaan nosti karvansa pystyyn ja sähisi hurjasti.

- Hei, lopeta! Ei noin käyttäydytä vieraiden kanssa, sanoin tiukasti ja yritin hymyillä koiranulkoiluttajalle.

Vasta kun koira oli mennyt ohitse, Lilo suostui rauhoittumaan ja jatkoimme matkaa.

- Se oli koira. Ne ovat yleensä ihan vaarattomia, totesin mahdollisimman huolettomasti.

- Yleensä?! Lilo sanoi silmät suurina.

Jatkoimme matkaa hieman vähäisemmillä kommelluksilla. Lilo ihasteli kauppojen ikkunoissa näkyviä mallinukkeja, joitain harvoja valotauluja ja kaikkia erivärisiä autoja.

- Tämähän on vain pikkukaupunki, olen itse esimerkiksi asunut jotain kymmenen kertaa isommassa, kerroin ja hymyilin kisun yllättymisen ilmeille.

Kävelimme laitakaupungilta aina vilkkaimpaan keskustaan asti. Liloa ihmetytti suuresti, miten ihmiset tarvitsevat niin paljon erilaisia tavaroita.

- Vaatteitakin pitää olla kaappi täynnä, kuten sinulla, hän puhahti.

- No, niitä nyt on vaan kerääntynyt, vastasin nolostuen hieman.

Kirjaston kohdalla jouduin selittämään, että kyseisessä rakennuksessa ei asu mitään hullua lukutoukkaa, vaan kirjoja saa lainata ilmaiseksi kuka vain.

- Eikö niitä sitten rikota ja varasteta? Lilo hämmästeli.

- Ei, koska jos olet pitänyt kirjaa itselläsi liian kauan tai palautat sen huonokuntoisena, joudut maksamaan.

Lilo nyökytteli ilmeisesti ymmärtäen logiikan, ja jatkoimme eteenpäin.

Yhtäkkiä kuin sormia napsauttamalla alkoi sataa kaatamalla. Aluksi Lilo toki innostui asiasta.

- Vau! Vettä tippuu taivaalta! Mutta en näe ketään tai mitään, joka sitä kaataisi, Lilo hihkui tähyillen samalla taivaalle.

- No siis, aloitin. - Vesi höyrystyy maasta ilmaan pilviksi, jotka lopulta tiivistyvät…

- Joo, ihan sama! Lilo keskeytti. - Hauskaa se on kuitenkin!

Lilo hyppi kävelyn lomassa lätäköihin jo rauhoittuneessa tihkusateessa, kunnes alkoikin kyllästyä ja väsyä selvästi. Siksi nostinkin hänet syliini, koska hän näytti niin surkealta vettä valuvassa pilkkuturkissaan. Lopulta päädyimme pienen, idyllisen kuppilan edustalle sateensuojaan.

- Hei, voisimme mennä tuonne kahville, ehdotin.

- Kahvia! Yök! Lilo nyrpisti nenäänsä.

- Hei, ei sinun ole juuri kahvia juoda! Siellä on myös teetä, mehua ja varmaan tarjolla on myös jotain jälkiruokia. Usein vaan sanotaan 'mennään kahville' jos mennään kahvilaan, selitin hymyillen.

- Ahaa, Lilo nyökytti.

Astuin sisään ovesta, joka avautuessaan kilautti kelloa. Päästin Lilon sylistäni vaalealle kivilattialle ja katselin ympärilleni.

Suuren tiskin takana seisoi nuorehko silmälasipäinen nainen, joka hymyili meille iloisesti. Oranssit pöydät tuoleineen sekä seiniä vasten olevat sohvat reunustivat lämmintunnelmaista ja kotoisaa tilaa. Joissain pöydissä istui iloisen näköisiä ihmisiä, ja pari kissaakin oli paikalla.

- No, mitä haluaisit tilata? Kysyin silmäillen ruokalistaa.

- Jälkkäriä! Suklaakakun palan! Ei, kun donitsin! Ei, nyt tiedän, jäätelöä! Lilo hihkui innoissaan kaikista vaihtoehdoista.

- Koitahan nyt päättää, kehotin. - Itse otan marjasmoothien. Voisit varmaan tykätä tuosta mangojälkkäristä, ehdotin.

- Joo, sen minä otan! Ja lisäksi suklaamuu… tien? Hän koitti tavata vieraskielistä sanaa.

Siispä menimme kassalle jossa ei ollutkaan muita sillä hetkellä.

- Hei! Mitä saisi olla? Kassaneiti kysyi.

- Minä ottaisin marjasmoothien, ilmoitin ja käännyin sitten Lilo puoleen merkitsevästi, jotta hän tilaisi omat tuotteensa itse.

- Ööö, otan mangovanukkaan ja suklaa… muutsien, hän sanoi rohkeasti.

- Selvä. Ne tekevät yhteensä 8 penniä, kassahenkilö totesi.

Maksoin tuotteet ja valitsimme itsellemme pöydän suuren ikkunan viereltä. Istuuduin oranssille rautapenkille ja Lilo minua vastapäätä kimmoisalle sohvalle. Odotellessamme juttelimme kaikesta; minun koulunkäynnnistäni, Lilon mielenkiinnon kohteista ja meidän molempien tulevaisuuden suunnitelmista sekä jopa tämänhetkisistä poliittisista sekä koko maailmaa koskettavista asioista. Lilo oli yllättävästi aika hyvin ajan tasalla, varsinkin kaikesta ilmastonmuutokseen liittyvästä.

- Senhän takia tuolla nytkin sataa lumen sijasta vettä, hän huokaisi katsoen vesipisaroiden täplittämän ikkunaruudun läpi ulos saiteiselle kadulle.

- Ja tehän tilasitte smoothiet ja vanukkaan? Viereemme ilmestynyt miestarjoilija kysyi.

- Juu. Minulle marjasmoothie, ja…

- Minulle vanukas ja pirtelö! Lilo keskeytti minut innokkaasti hihkaisten.

Tarjoilija asetti tilaamamme juomat ja Lilon vanukkaan pöydälle.

- Näin, olkaa hyvät hän sanoi.

- Kiitos! Lilo, sano sinäkin kiitos, komensin.

- Kiitos, hän mutisi ja alkoi heti juomaan smoothietaan.

Maistoin itsekin omaani. Heti suuhuni tulvahti mustikan maku, mutta mukana oli myös hieman vadelman ja mansikan vivahteita.

- Onpa tämä hyvää, totesin. - Milaista sinulla on?

- Mmm, joo, ihan superhyvää! Lilo sanoi juomisensa lomasta.

- Saanko maistaa? Kysyin.

- Joo, jos minäkin saan maistaa sinulta, Lilo suostui ja vaihdoimme mukeja.

Suklaapirtelö oli hyvää mutta tosi makeaa, mutta Lilon ilme kertoikin toista omastani.

- Onpa… kirpeää! Hän sanoi mutristaen kasvojaan.

Heti kun Lilo oli saanut juomansa juotua, hän siirtyi kirkkaankeltaiseen vanukkaaseensa. Se taisikin olla vielä parempaa, koska hän lusikoi sen vikkelästi ja enempiä puhelematta suuhunsa.

- Taisikin olla maukasta, naurahdin siemaillen samalla vielä viimeisiä rippeitä smoothiestani.

- Ihan parasta! Voisin syödä tuota vaikka koko loppuelämäni, hän sanoi ja nojautui selkänojaa vasta silmänsä ummistaen.

Ulkona sade oli lakannut, ja pilvet näyttivät jo vaalenevan ja harvenevan. Istuskelimme vielä hetken pöydässä jutellen niitä näitä, kunnes nousimme ja veimme mukit tiskille samalla kiittäen. Nyt jopa Lilokin kiitti ilman erillistä pyytämistä ja kehui vielä vanukastakin oikein maukkaaksi.

Päätimme lähteä jo suorinta reittiä kotiin, vaikka Lilo vaikuttikin pirteämmältä kuin tullessamme. Kun kaupungin kerrostalot harvenivat omakotitaloiksi ja niitä reunustaviksi puistoiksi, huomasimme kauniin sateenkaaren taivaalla esiin tulleen auringon vieressä.

- Vau! Onpa kaunis. Oletko ikinä ollut sateenkaaren juurella? Kissatyttö kysyi minulta.

- En, enkä usko että sinne pääsee, vaikka eihän sitä ikinä tiedä, totesin.

Pian soratie alkoi jälleen, ja sama peltojen reunustama tie alkoi. Kävelimme rennosti rupatellen ja nautin sateen jälkeisestä raikkaasta tuoksusta.

Kun hoitola alkoi pilkottaa lehdettömien puiden ja pensaiden takaa, oli ilta alkanut jo hämärtyä. Hyppelimme kostean ja hieman kuraisen pihapolun poikki ovelle ja menimme oitis sisään. Kun pääsimme huoneeseemme ja olimme saaneet märät ulkovaatteeni kuivumaan ja Lilon turkin puhtaaksi, hyppäsimme sängylle loikoilemaan. Olimme siinä jonkin aikaa hiljaa, kunnes mieleeni tuli kysymys.

- Millaisesta musiikista sinä pidät?

- Jaa-a, en ole paljon kuunnellut musiikkia. Mutta ehkä jostain rauhallisesta, Lilo tuumi.

- Ai jaa, no minä rakastan vain rockmusiikkia! Huudahdin ja kaivoin kännykkäni esille.

Kun laitoin erään biisin soittolistastani pyörimään, Lilo oli pudota sängyltä pelästyksestä.

- V-v-vähän liian rajua, hän tokaisi ja laitoin musiikin pois. - Laita vaikka jotain jatsia.

Löysin jonkun todella vanhan jazz- kappaleen, joka kesti 20 minuuttia! No, ovathan useat rockbiisitkin melkein kymmenminuuttisia, mutta eivät nyt ihan noin pitkiä. Mutta heti kun laitoin musiikin soimaan, Lilo rentoutui ja sulki tyytyväisenä silmänsä.

- Eikö tämä ole sinusta yhtään tylsää? Ihmettelin.

- No ei! Enemmänkin rentouttavaa, hän totesi hymyillen.

Olihan se kieltämättä aika mukavaa kuunneltavaa illan hämärtyessä. Vaikka eihän sitä nyt aina jaksaisi kuunnella.

- Ai niin! Lilo hihkaisi ja hypähti sängyltä, hän kipitti kaapille, sai sen vaivoin auki ja nosti siltä samalta alahyllyltä jotain, missä oli aiemminkin tonkinut.

Lilo ojensi esineen minulle, ja huomasin sen olevan kortti. Vaaleanpunainen kortti, jossa oli puuväripiirroksia ja ja piippurasseja ja siinä luki juuri ja juuri selkeästi ‘Hyvää ystävänpäivää Xena!’

- Voi kiitos! Tämä on aivan ihana! Huokaisin ja halasin Liloa.

- Tein vaan nopeasti puuhakammarilla, hän mumisi huppariani vasten.

Päästin Lilon otteestani ja hymyilin hänelle.

- Olet minun paras ystäväni!


Tarpeet

+ Nälkätarve

+ Liikkumistarve


Kahvilan ostokset:

Marjaisa smoothie, 3 p.

Suklaasmothie, 3p.

Mango jälkkärivanukas, 2p.

Yhteensä 8 penniä.

Ja ystävänpäivätarinasta + 5p. .-D

Vastaus:

Teillä olikin mukavan leppoinen sunnuntaipäivä, nukuitte pitkään ja päivä kului kirjaston satukirjojen parissa sekä kahvilassa istuskellessa. .-) Hyvä että kahvilan tarjonnasta löytyi mieleisiä mangoherkkuja. .-D Ystävänpäiväkortti oli ihana yllätys Lilolta! <3 Saat 42 + 5 - 8 = 39 penniä, ja kohotan tarpeet. Tarina oli sen verran pitkä että annan Lilolle kaksi ikäpistettä kerralla, ilmoita jos se on mielestäsi liikaa ja haluat kasvattaa kissaa maltillisemmin. .-)

-Kasa

©2020 Kissahoitola Mouruposki - suntuubi.com