Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK



Tähän vieraskirjaan kirjoitetaan kaikki tarinat, kuten tavalliset hoitotarinat, taitotarinat, kerhotarinat, matkatarinat ja sen sellaiset.

Ennen tarinan lähettämistä sinun kannattaa kopioida se varmuuden vuoksi, jos vaikka nettisi sekoaa tai jotain muuta ilkeää tapahtuu, eikä tarinan lähetys onnistu.

Huom. Muistathan, ettet saa laittaa uutta hoitotarinaa ennen kuin edellinen on arvosteltu! Muuten joudut jäähylle hetkeksi aikaa.

 1  2  3  4  5  6  7  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Kinuski

17.01.2020 09:39
Läksyjä ja piirtelyä
***********************

Moiiiii!!!!
Mä pääsin tänne kirjottelemaan! Ja saan ite julkaista tän! Ku Ode aina julkasee mun blogit, mut nyt mä saan kirjottaa muutakin ku blogii!

Odessan lisä:
Kirjoitin vähän tänne sekaan, kun samasta päivästä oli kyse.

Mut joo, Ode sano et mun pitää kirjottaa niinku mitä nyt tapahtuu, joten, mä kirjotan.
"Aa!" huudahdan.
Näin siis mun pitää kirjottaa, jaa.
No mut

Teen läksyjä ihan normaalisti.
"Odeee! Miks mulle annettiin läksyjä lomaks, ku Noelle ja Avlle ei annett?!" karjun Odelle.
"En mä sitä voi tietää, mut tee ne läksyt nyt, nii voit sitten leikkii" Ode huutaa keittiön puolelta.
"6•18, öm... 60, ja sit plussaan 6•8..." mutisen.
"Eli 60 + 48, 108...." hymähdän.
Kirjotan vihkoon:
6•18=
=60 + 6•8
=60 + 48
=108
"Noin!" huudahdan.
"Sit äikkä" sanon.
"Lue kappale 14" luen ääneen. Katsahdan nopeasti mitä Ava, Noki ja Marja puuhaavat. Takasin läksyihin...
"Lunta oli jo isot kasat, ja sitä satoi vielä lisää. Marja ajoi tietä kovaa vauhtia, lumi täytti tuulilasin nopeasti....." luin.
"No niin, sit tehtäviin" mutisin.
Kirjoitan vihkoon:
1. Etsi tekstistä verbit
Satoi, ajoi, kasvoi, käveli...
2. Taivuta löytämiäsi verbejä
Sataa, ajaa, kasvaa, käveli....
"Jes! Läksyt tehty!" kiljaisen ja heitän kirjat nurkkaan.
"Kinuski et sä voi noin tehä!" Ode väittää ja alkaa siivota kirjojani.
Hyppään pöydältä lattialle Avan, Noen, ja Marjan luo.
"Mitä te teette?" kysyn.
"Me piirretään!" Ava sanoo.
"Mä piittin auvingon!" Marja huudahti.
"Hieno!" Noki sano kun istuin piirtämään.
"Mä vivään vievä tintuja" Marja sanoo ja jatkaa piirtämistä.
"Hyvä idis, se kaipaski jotain" Ava sanoo Marjalle. Marja nyökkää. Alotan piirtämään Odee, sillä aijon piirtää koko Mouruposken väen siihen. Saatuani Oden valmiiks, Alotan Nooran.
"Syömään!" Ode huutaa.
"Okei!" vastaan. Rynnimme poytään.
"Mitä on ruuaks?" Noki kysyy.
"Pinaattikeittoa" Ode vastaa ja tuo meille lautaselliset keittoo.
"Nam!" Noki sanoo ja alkaa syödä. Ode lappaa keittoa vielä itselleen, ja tulee poytään. Alamme kaikki syödä ahnaasti.


Hetken päästä oomme taas piirtämäs.
Saan Nooran piirrettyä, ja jatkan Toukalla. Sitten Simssiliini ja Kirsikka.
Hetken päästä kaikki hoitajat on piirretty. Katselen tyytyväisenä poppoota, siinä on Ode, jonka vieressä Noora, jonka takana Simssiliini, jonka vieressä Kirsikka ja Patukka. Nooran vieressä myös Kuura. Jonka vieressä Usva, jonka takana Ester ja Vision. Ainiin, Oden oikeella puolella Toukka, jonka takana Kukka ja Syrah. "Onneks mulla on iso paperi!" tokaisen. Ava, Marja ja Noki on jo alottanu uudet piirustukset.
Jatkan piirtämällä kissoja. Ensin mut Oden eteen, mun viereen Noen, mun oikeelle puolelle piirrän Guzin, jonka viereen Ruun, jonka eteen Tulppeen, ja Untuvan, joiden viereen Stiinan. Sitten piirrän alienkissat. Sit Avan ja Marjan Oden syliin. Sit mä piirrän Nellan Rexin viereen, ja Nellan ja Noen keskelle Mocan. Rexin viereen piirrän Ricon, Aamun ja Gakun. Niiden eteen Hipsulin kaikkine kuutene pentuneen, Cocon, Cindyn,
"Kinuski! Ootko sä piirtänyt koko yön!? Mä luulin että sä meet nukkumaan, kun oot saanut hoitajat!" Ode huudahtaa pian. Nostan katseeni paperista, on aamu! Ja paperia ei näy missään!
"Mä lähen ettimään mun piirrosta!" huudahdan.

Odessan nk

"Noki, käytkö pesemässä hampaat?" kysyn.
"Joo" Noki sanoo ja hyppää sohvalta.
"Muista hammastahna!" huudahdan perään. Ojennan Avalle ja Marjalle hammaslangan.
"Osaatteko te käyttää tätä?" kysyin.
Ava ja Marja pyörittävät päitään.
"Tällä putsetaan hampaiden välit, näin" sanon. Näytän kisuille.
"Aa" Ava sanoo, hän ottaa hammaslankaa, ja yrittää.
"Hyvä!" kannustan.
"Marja, katso näin" kerron, autan Marjaa hieman, mutta pian hänkin oppii.
Noki pomppii takaisin.
"Pesithän kaksi minuuttia?" varmistan.
"Pesin" Noki kertoo.
"Hyvä!" sanon. Katselen ruokapöytää ja keittiön pöytiä, ne ovat vähän likaisia. Olisi hyvä pestä ne.
Haen rätin, ja alan jynssätä ensin ruokapöytää.

Kinuskin nk

1h päästä...

Ei tuloksia...

2h päästä...

Ei vieläkään tuloksia.
Simssiliini kävelee ohi, mutta pysähtyykin.
"Mitä etsit?" Simssiliini kysyy.
"Mun piirrosta, jossa on koko hoitola" kerron.
"Ai, sekö, jota piirteli unissasi, kun käyskentelit täällä käytävillä?" Sim kysyy, uu! Keksin uuden lempinimen Simssiliinille.
"Joo, just sitä, eikun mitä?! Käbelinkö mä täällä unissani piirtelemässä?!" kysyn hämmentyneenä.
Sim nyökkäilee, toi lempinimi on vähän niinkun Sims, se peli!
"Sä laskit sen käytävälle, ja lähdit" Sim kertoo.
"Ja mä kehystin sen tonne, koska sait hoitolanpiirtämisennätyksen, piirsit koko hoitolan 10 tunnissa putkeen!" Simssiliini huudahtaa ja osoittaa seinällä roikkuvaa teosta, jonka alakulmassa lukee: Tekijä: Kinuski, kultakirjaimin.

Tarpeet:

Kaikki:
•Unitarve (Kinuski kävellen, muut normaalisti)
•Leikkimistarve (jos piirtäminen lasketaan)
•Hygieniatarve (Noella hampaiden pesu, Avalla, Kinuskilla ja Marjalla hammaslangan käyttö)
•Siisteystarve (pöytien peseminen)

Odessan lisäys:
Tää tuli nyt ennen reki tarinaa, mutta noh...

Vastaus:

Olin ihan WOW Kinuskin laskiessa kertolaskuja, miks mulle ei ole opetettu tuollaista tapaa, oon aina tuskaillut yli kymmenen kertolaulun laskuissa. xD Varmaan kakkosluokkalaisten kiusaamista antaa heille läksyjä mut ykkösille ei. Kinuskin piirros koko hoitolan väestä kuulostaa upealta, ois siistiä kun joku oikeesti piirtäisi meidät kaikki! Huvitti tuo simssiliinin selitys Kinuskin piirtämisennätyksestä. .-D Saat 12 penniä, vähän kouluplussaa Kinuskin läksyistä ja kohottelen myös tarpeet (hammasjutut kuuluu muuten siisteyteen). .-)

-Kasa

Nimi: simssiliini

17.01.2020 01:14
Joulusiivous vs Joulutapahtuma

"Stiina, mehän sovimme jo tästä..." simssiliini sanoi edessään seisovalle oranssinkirjavalle kissalle. "Korjaus: Sinä sovit, ja vieläpä minun selkäni takana!" Stiina kivahti takaisin. Tuore äitikissa oli hoitajalleen erittäin katkera, sillä simssiliini oli luvannut antaa Esterille toisen Stiinan pennuista, mikä oli herättänyt Stiinassa valtavan raivonpuuskan. Hän halusi pitää pennut lähellään eikä jaella niitä kenelle tahansa. "Um, jos nyt on huono hetki niin voin tulla hakemaan Vesaa myöhemminkin", simssiliinin ja Stiinan sanaharkkaa sivummalta seurannut Ester ilmoitti. "Ei kun tämä on hyvä hetki", simssiliini sanoi ja otti askeleen lähemmäs Stiinan kannellista unikoria, missä kaksi pientä liilaa nyyttiä tuhisi unissaan. Stiina loikkasi hoitajansa eteen ja sähisi tälle uhkaavasti. simssiliini hätkähti hieman kissan aggressiivista käytöstä, yleensä Stiina ei näyttänyt moista puolta itsestään. "Nyt oikeasti Stiina. Minä olen hoitajasi, ja minulla on oikeus päättää tällaisista asioista", simssiliini alkoi uhkailla kissaa statuksellaan. "Ja minä olen näiden pentujen äiti ja päätän itse mikä on heille parhaaksi", Stiina huomautti. Hetken mielijohteesta kissa kynsäisi simssiliinin kättä, ja tyttö kavahti parkaisten kauemmaksi. "Stiina, tuollaisesta käytöksestä seuraa arestia! Rangaistukseksi et pääse mukaan joulutapahtumaan", simssiliini ilmoitti. Kissan ilme synkkeni, sillä hän oli odottanut tapahtumaa kovasti. Heidän oli ollut tarkoitus lähteä yhdessä Espiquen ja pentujen kanssa rekiajelulle ja viettää hauskaa aikaa perheenkesken, ja nyt simssiliini meni vielä kieltämään häneltä senkin! Hän ei kuitenkaan halunnut näyttää pettymystään. "Pyh, ihan sama. Rekiretkestä ei muutenkaan tulisi hauskaa kun molemmat pentuni eivät pääse mukaan", Stiina tokaisi ja juoksi ulos huoneesta.

"Tietääkö kukaan missä minun sukseni ovat?" Sylvi tiedusteli kämppiksiltään. "Viimeisen kerran Sylvi, siinä kisassa ei käytetä suksia vaan kelkkaa", Galaxy muistutti joukkuetoveriaan. "Ai niin. Olen kai vain vähän hermona kun jännitän tref- tai siis ihan tavallista tapaamista Daimin kanssa", Sylvi mutisi. Samassa alienkissojen huoneen ovelta kuului jämäkkä koputusääni. "Se on sinulle Espique", Hipsuli osasi ennustaa. "Sinuna pitäisin varani, oven takana olevalla kissalla on varsin vihaisia ajatuksia", Galaxy varoitteli Espiquen suunnatessa ovelle. "Hyvä että olet täällä, minulla on sinulle asiaa. Voitko kuvitella, simss....", oven takaa paljastunut Stiina alkoi heti puhua pälpättää, mutta Espique vaiensi oranssin kissan painamalla toisen etutassunsa hellästi tämän suun eteen. "Shhh, ei täällä. Mennään keskustelemaan jonnekin muualle", Espique sanoi rauhoittelevalla äänensävyllä. Hän halusi ottaa vähän välimatkaa huonetovereihinsa, jotta he eivät pystyisi urkkimaan tätä yksityistä keskustelua. Kaksikko päätyi lopulta keittiöön ja kävi istumaan tulisijan vieressä olevalle työtasolle. Takassa palavat puut rätisivät kipinöiden sinkoillessa, ja takkatuli lämmitti mukavasti. Ilmassa leijui hitusen palanut piparintuoksu, joku oli ilmeisesti vahingossa käräyttänyt leipomuksensa. Espique tarttui tyttöystäväänsä tassusta ja pyysi tätä vetämään henkeä pari kertaa ennen kuin alkaisi puhumaan. Stiina teki työtä käskettynä, ja alkoi sitten hieman vähemmän kiihtyneesti kertoa simssiliinin tempauksista. "En ymmärrä miksi simssiliini tekee tämän. Tuntuu että koko perheemme on rikkoutumassa", Stiina huokaisi. "Elittehän sinä ja siskosikin eri hoitajien luona lapsuutenne", Espique muistutti. Vaikka kaksikko ei ollut seurustellut kuin muutaman viikon oli kumpikin jakanut uudelle kumppanilleen lähes koko elämäntarinansa, joten Espique tiesi asioita Stiinan nuoruusvuosilta aina tähän päivään asti. "Se oli eri asia. Sitä paitsi meillä kummallakin oli toinen vanhemmista jatkuvasti läsnä", Stiina huomautti. "Sinäkin pystyt olemaan yhä mukana molempien pentujesi elämässä. Käyt välillä kyläilemässä Esterin ja Ketun luona niin pääset tapaamaan Vesaa", Espique neuvoi. "Miten pystyt suhtautumaan tähän tilanteeseen noin rauhallisesti?" Stiina ihmetteli. "Ehkä koska tiedostan että joudun tulevaisuudessa hylkäämään sinut ja pentumme joka tapauksessa palatessani takaisin kotiplaneetalleni", Espique sanoi haikeasti. Pojan sanat saivat aikaan pistoksen Stiinan sydämessä, ja kyyneleet tulvivat hänen silmiinsä pelkästä ajatuksesta. Vasta nyt Stiina ymmärsi miten itsekkäästi oli toiminut raivotessaan moisen pikkujutun takia. Hän ei menettäisi Vesan muuton vuoksi ollenkaan niin paljon kuin Espique. "Oih, enpä edes tullut ajatelleeksi tätä tilannetta sinun kannaltasi. Sitä että joudut jossain vaiheessa eroon pennuistasi lopullisesti..." Stiina mutisi hiljaa. "Ei mietitä sitä nyt. Meillä on vielä monta kuukautta aikaa seurata yhdessä Untuvan ja Vesan kasvua ja kehitystä", Espique huomautti ja lipaisi Stiinan poskelle vierähtäneen kyyneleen. Stiina nojautui lähemmäs poikaa ja toivoi enemmän kuin mitään muuta ettei hyvästien hetki koittaisi ikinä.

Stiina hakkasi mattotelineelle ripustettua mattoa kuin viimeistä päivää. Quz ja Espique olivat lähteneet pentujen kanssa muiden tapahtumaan suuntaavien tapaan matkaan rekiajelun merkeissä jo hyvän aikaa sitten, ja nyt simssiliini oli passittanut Stiinan osallistumaan hoitolan myöhäiseen joulusiivousurakkaan. Oman huoneensa he olivat sentään ehtineet kunnostaa jo jouluksi, mutta muut hoitolan sisätilat kaipasivat yhä siivoamista. Vihreä matto heilui ja pölyä lensi jokaisella iskulla. Stiina sai työhönsä outoa puhtia kuvitellessaan maton kukkakuvioseppeleen tilalle hoitajansa rumat kasvot, joita hän saisi nyt hakata sydämensä kyllyydestä kostoksi siitä että simssiliini oli antanut Vesan pois ja kieltänyt Stiinaa osallistumasta tapahtumaan. Vihdoin viimeinenkin matto oli tampattu, ja Stiina saattoi viskoa mattopiiskan tassuistaan. Äskeinen hakkaaminen tuntui hartioissa ja oikean tassun polkuanturaa kivisti, toivottavasti siihen ei tule rakkoa. Espique oli auttanut Stiinaa kantamaan kaikki hoitolan matot ulos ennen lähtöään, mutta yksinään Stiina ei olisi mitenkään jaksanut kuljettaa niitä takaisin sisälle, joten matot saisivat jäädä itsekseen tuulettumaan siksi aikaa että simssiliini tulisi korjaamaan ne pois. Stiina palasi sisälle ja meni ilmoittamaan kylpyhuonetta siivoavalle hoitajalleen saaneensa matot tampattua. "Hyvä, iyh!" simssiliini ällöili kaivaessaan lattiakaivosta kissankarvatuppoja. "Hyi saasta, nää on ihan homeessa... Mutta Stiina, voit mennä auttamaan Ruuta. Hän sai juuri imuroitua, joten voitte seuraavaksi pestä lattiat. Yök!" simssiliini puhui yökkäilyjensä ohessa. Stiina tarttui tylsistyneenä ämpärin sankaan ja laski sen täyteen vettä. Stiinan mentyä simssiliini jatkoi ällöttävää urakkaansa. Ilmeisesti lattiakaivo kannattaisi tyhjentää useammin kuin kymmenen vuoden välein... simssiliinin kyykkiessä viemärin edessä kylpyhuoneeseen pujahti hiljaa kokomustaan asuun sonnustautunut salaperäinen henkilö. Hiippari kulki varpaisillaan kylppärin poikki ja yritti tavoitella lavuaarin yläpuolella olevasta kaapista jotakin käsiinsä, mutta tönäisikin vahingossa shampoopullon nurin. simssiliini kääntyi hätkähtäen katsomaan mistä ääni oli lähtöisin, ja kiljaisi nähdessään taakseen ilmestyneen tumman hahmon. "Ei hätää, Kuura tässä", hiippari sanoi ja otti hupun pois päästään, jolloin simssiliini tunnisti hoitajan valkeat hiukset. "Huh kun pelästyin. Mitäs sinä täällä yksinäsi hiippailet kuin mikäkin ninja?" simssiliini kummasteli. "Heh, isäni kutsuu minua myös ninjaksi tässä mustassa jumpsuitissa! Tulin vain hakemaan pyyhettä, tarkoitukseni ei ollut häiritä", Kuura vastasi. "Et missään nimessä ole häiriöksi! Mitä teille kuuluu, ette ilmeisesti lähteneet mukaan rekiajelulle", simssiliini tajusi. "Juuei, Source on viimeisillään raskaana niin ajateltiin vain lepäillä kotosalla tämä päivä", Kuura selitti simssiliinin nyökkäillessä ymmärtäväisenä.

Käytävässä Stiina törmäsi Ruuhun, joka raahasi imuria heidän huonettaan kohti. Stiina päätti auttaa mustaa kissaa hommassa, sillä imuri oli kovin iso kissojen käsiteltäväksi. "En tajua miksi sinä päätit jäädä mieluummin tänne siivoamaan kuin osallistua tapahtumaan", Stiina lausahti. "Minusta perusteellinen joulusiivous on ihana asia! Kiva kun kerrankin tulee kaikki paikat putsattua", Ruu hymyili aurinkoisesti. Tämä näytti tosiaan olevan hyvällä tuulella, toisin kuin Stiina, jonka päivä tuntui menevän aina vain kurjempaan suuntaan. "Piristyisit nyt! Saat vielä huomata, että siivoaminenkin voi olla hauskaa", Ruu sanoi silmää iskien. Stiina ei oikein tajunnut mitä Ruu tarkoitti, joten hän tyytyi vain pyörittelemään silmiään kaksikon tunkiessa imuria huoneensa siivouskomeroon. "Aloitetaan lattioiden peseminen keittiöstä ja siirrytään siitä sitten leikkihuoneelle", Ruu laati toimintasuunnitelmaa. Kaksikon saapuessa keittiöön Stiinan näköpiiriin ilmaantui erittäin tuttu kissa, ja hän ymmärsi hetkessä, mitä Ruu oli tarkoittanut aiemmalla kommentillaan. "Äiti!" Stiina hihkaisi ja ryntäsi rutistamaan Piaa. Paikalla olivat myös Ruun adoptiossa majailevat vanhemmat Nugetti ja Mayu, joita Ruu riensi myös tervehtimään. "Näkeehän sinuakin! Toivoin että olisit tullut käymään jouluna", Pia lausahti. "Joulu meni meillä enemmän tai vähemmän häseltäen, kun vastasyntyneet pennut veivät suurimman osan huomiostamme", Stiina selitteli. "Olisitte tuoneet lastenlapset-" Pia kääntyi Ruun puoleen jatkaakseen: "-ja lastenlapsenlapsen näytille", Pia virnisteli. "Niin, mekin haluaisimme nähdä edes yhden lastenlapsen. Rico-mokoma ei ole kutsunut meitä vieläkään katsomaan omia pentujaan vaikka hänellä on niitä vaikka kuinka monta", Nugetti puhui paheksuvasti. "Meidän täytyy ehdottomasti järjestää sukukokous jossain vaiheessa, mutta tänään ohjelmassa on siivoamista", Ruu ilmoitti ja nosti vesiämpärin jutustelussa muodostuneen kissapiirin keskelle. Ennen kuin porukka ehti hajaantua omiin puuhiinsa Stiina veti Ruuta tassusta. "Kiitos että järjestit äitini ja sinun vanhempasi paikalle. Pian seura on juuri sitä mitä tarvitsen nyt", Stiina kertoi. "Eipä mitään. Päätin lykätä vanhempien tapaamista sellaiseen hetkeen kun Quz ei ole paikalla. Hän menetti kuluneen vuoden aikana molemmat vanhempansa, joten ajattelin että häntä olisi masentanut nähdä meidät viettämässä aikaa omiemme kanssa", Ruu selitti. "Suotta sinä huolehdit moisesta. Nyt kun te seurustelette ovat vanhempasi Quzinkin perhettä, ja hän tapaisi heidät varmasti mielellään", Stiina huomautti. "Enpä tiedä... itsenäisyyspäivänä pidettyjen Oilin hautajaisten jälkeen Quz on käyttäytynyt seurassani jotenkin eri tavalla. Hän on poissaoleva ja tuijottaa usein tyhjyyten huokaillen kaihoisasti, aivan kuin hän odottaisi vierelleen jotakuta muuta minun sijastani", Ruu avautui huolistaan. "Mitä sinä nyt tuollaisia ajattelet, vastahan te saitte jälkikasvuakin! Tuskin Quz kenenkään muun perään haikailee, hän rakastaa sinua", Stiina vakuutteli, ja nyt oli puolestaan Ruun vuoro kiittää Stiinaa tämän sanoista. Lattioiden peseminen kävi sukkelaan viideltä kissalta, ja jutustelun ohessa homma oli jopa ihan hauskaa. Samalla Stiina avautui äidilleen Vesa-tilanteesta. "Ei ole mitään väärää olla katkera asian takia. Olin itse ihan samassa tilanteessa, ja ikävöin joka päivä Nickin luona asuvaa sisartasi. Vihalle ei kuitenkaan pidä antaa valtaa, sillä siitä seuraa vain kurja olo kaikille. Tulet hyväksymään asian lopulta", Pian neuvoi. Stiinasta oli ihanaa kun äiti osasi kokemuksiensa pohjalta samaistua tilanteeseen ja lausua juuri oikeat sanat kannusteeksi. Kun kaikki paikat oli saatu kuurattua viisikko kokoontui simssiliinin huoneeseen, missä hoitaja järjesti jouluisen pipari- ja glögitarjoilun palkkioksi ahkerille siivoojille. Stiina kävi myös nöyrästi pahoittelemassa sitä että oli aamulla raapaissut hoitajaansa, ja tietysti simssiliini antoi anteeksi ja halasi hoidokkiaan. "Onko meillä tassuvoidetta? Polkuanturoitani kirvelee kaiken sen tassujen vedessälotraamisen ja mattojen tamppaamisen jäljiltä", Stiina valitti. "Quzin tavaroissa pitäisi olla", simssiliini muisteli, ja Ruu kävi penkomassa poikaystävänsä tavarasäilöä. Rasvaa jaettiin myös Pialle, Nugetille ja Mauylle, ja lopulta tuubi tyhjeni kokonaan. "Hitsi, toivottavasti Quz ei tajua että käytimme kaiken hänen voiteensa", Ruu mutisi. Käytyään huuhtelemassa tyhjäksi menneen glögipullon simssiliini oli aikeissa kysyä haluaisivatko kissat katsoa hänen kanssaan Selviytyjiä telkkarista, mutta huoneelle palatessa simssiliini tajusi kissojen uinahtaneen sängylle. Siivoaminen oli väsyttänyt koko joukkion totaalisesti.

Quz istui Espiquen kanssa reen kyydissä, ja heidän välissään oli Quzin unikori, joka toimi Tulpen ja Untuvan kantokoppana. Pennut uinuivat lämpöiseen vilttiin kääriytuneinä komean poron kiskoessa rekeä lumisten maisemien halki. Quz ihmetteli mistä Odessa olikaan onnistunut hankkimaan hevosen sijasta poron vetojuhdaksi. Rekeen kiinnitetyt kulkuset kilisivät hennosti pienissä töyssyissä, ja verkkaiseen tahtiin vaihtuvat lumiset maisemat saivat Quzin vielä palaamaan joulumielelle. Hetken keltaisenkirjavaa kissaa harmitti, ettei hän päässyt jakamaan tätäkään tapahtumaa Ruun kanssa naaraskissan ilmoitettua yllättäen jäävänsä auttamaan simssiliiniä siivoamisessa. Miksi Ruu ylipäätään tuntui nykyään hakeutuvan niin usein simssiliinin seuraan, kun musta kissa ei edes erityisemmin pidä tästä? Ehkä Ruu alkoi vihdoin lämmetä uudelle hoitajalleen. Vaikka Ruu ei päässytkään mukaan oli Quz iloinen nähdessään Kinuskin istumassa häntä vastapäätä. Ystävysten katseet kohtasivat, jolloin kumpikin käänsi hieman hämillään päänsä lumisiin maisemiin. Hetken päästä Quz päätti kuitenkin vilkaista Kinuskia uudemman kerran, ja sai naaraan jälleen kiinni tuijottamasta häntä takaisin. Kumpikin naurahti tilanteelle, ja näin silmäpeliä jatkettiin pitkin matkaa. Quz ei edes tiennyt miksi lähti flirttailuun mukaan, sillä hänhän seurusteli Ruun kanssa ja heillä oli nyt yhteinen pentukin, mutta Quz ei vain mahtanut mitään sille, että itsenäisyyspäivän jälkeen Kinuskin näkeminen oli tuntunut erilaiselta kuin ennen. Aikansa Kinuskin kanssa silmäpeliä pidettyään Quzista alkoi tuntua, että ehkä Ruun poissaolo tältä retkeltä ei ollutkaan niin huono asia... Espique yritti olla kiinnittämättä huomiota vierustoverinsa ja Kinuskin tuijotuskilpailuun ja keskittyikin katselemaan pentuja. Espique veti vilttiä tiukemmin pikkuisten päälle ettei näille vain tulisi kylmä, vaikka hänen ja Quzin ennen lähtöä Joulusesta tarkistama Avan ja Marjan sääpalsta oli luvannut tälle päivälle räntasadetta plusasteiden kera, joten päivä ei olisi liian kylmä ulkoiluun. Espique bongasi reessä istuvien retkeilijöiden joukosta myös Esterin, joka piti sylissään Vesaa, eli toinenkin hänen pennuistaan oli matkassa mukana. He olisivat siis sittenkin Stiinan kanssa päässeet viettämäään tapahtumaa koko perheensä kesken ellei oranssi naaraskissa olisi kerjännyt itselleen arestia...

Lopulta reki pysähtyi suuren lammen rantaan. Paikalle oli myös pystytetty suuri laavukota, jonka keskiössä paloi lämmin nuotio. Lisäksi näköpiiriin osui ruokakoju, jonka luona kävi jo valmiiksi kova kuhina, ilmeisesti osa kokkikerholaisista oli paikalla tekemässä ruokaa myyntiin. Hoitajat auttoivat kissoja poistumaan reen kyydistä. "Jaksatko varmasti kantaa koria yksin?" Quz varmisteli Espiquen nostaessa pentukorin tassujensa päälle. "Kysytkin vielä. Jos et satu muistamaan on minulla mahtavia voimia", kisu lesoili ja kannatteli koria hetken aikaa vain yhden tassun varassa. "Ainiin, okei sitten", Quz hymähti. Hän ei vieläkään ollut täysin sopeutunut alienkissoihin ja näiden outoihin taitoihin, mutta Espiquen kanssa Quz tuli jo vähän paremmin toimeen, sillä tämä liila kissa oli tullut tutuksi Stiinan kautta. Korissa köllineet pennut alkoivat vähitellen heräilemään. Untuva haukotteli leveästi Tulpen kivutessa jo korin reunalle kurkkimaan missä oikein mentiin. "Joko me ollaan perillä? Alkaako ne kilpailut pian?" Tulpe hosui ja kaatui takaisin kopan pohjalle. "Ei vielä, ensin mennään syömään", Quz huomautti. "Minä haluan jäätelöä!" pentui kailotti kopan pohjalta. "Entäs sinä Untuva, käykö sinullekin jäätelö?" Espique uteli pennultaan, joka nyökkäsi pienesti myöntymisen merkiksi. "Okei, mene sinä pentujen kanssa edeltä laavuun, niin minä käyn hakemassa meidän ruuat", Quz ilmoitti ja meni seisomaan ruokakojun eteen muodostuneen jonon jatkoksi. Jonon etenemistä odotellessa Quz laskeskeli simssiniiltä saamiaan pennejä, ja nostettuaan katseensa kisu yllättyi tullessaan kasvokkain Kinuskin kanssa. "En tiennytkään että olet täällä palvelemassa", Quz lausahti ja yritti antaa itsestään coolin vaikutelman nojailemalla kyynärpäällään tarjoilutiskiin rennosti. "On paljon asioita joita et tiedä minusta. Mitä saisi olla?" Kinuski maukaisi leveän virneen kera. Quzin luetellessa tilaustaan oli Espique laskenut pentukorin sopivalle paikalle, ja auttoi nyt pikkuiset pois kopasta. Hän oli taktikoidusti käynyt istumaan Esterin porukan seuraan, jotta voisi olla samalla myös Vesan seurassa. "Isiii!" Vesa ilahtui Espiquen nähdessään ja loikkasi uuden hoitajansa sylistä isän reppuselkään. Kettukin tuli uteliaana vilkuilemaan nuorempia pentuja. "Moi, haluutteko muodostaa minun ja Vesan kanssa joukkueen laskettelukisaa varten?" oranssi pentu tiedusteli. "Joo, kivaa!" Tulpe innostui heti ajatuksesta, mutta Untuva oli tapansa mukaan hiljaa. "Pärjäättekö te varmasti keskenänne?" Espique huolehti. "No joojoo, älä hössötä", Vesa tokaisi ja laskeutui sitten isänsä selästä kaksoisveljensä vierelle. "Tulethan sinäkin mukaan kisaan? Siitä tulee hauskaa", Vesa kannusti Untuvaa, joka lopulta nyökkäsi, joskin hieman epäillen. Pian Quz saapui paikalle valtavan tarjottimen kera ja alkoi jakaa ruokia. Tulpe sai haluamansa kirsikkajäätelön, ja Untuvaa varten oli puolestaan suklaajäätelöä. Isien piti avustaa pentujaan ja syöttää jätskiannokset heille lusikallinen kerrallaan, ja lopulta Espiquen mansikkalettu ja Quzin pekonigreippi eivät olleet enää nimiensä mukaan mitään erityisen lämpimiä annosten jäähtyessä pentujen ruokinnan aikana. Lopulta isukitkin pääsivät käsiksi omiin ruokiinsa pentujen imeskellessä jätskiannoksien perään juomaa retkelle mukaan varatuista tuttipulloista. "Yää, tassuja paleltaa", Tulpe alkoi inistä heti kun sai suunsa jälleen vapaaksi tuttipullon imeskelystä. "Niin siinä käy kun syö jäätelöä kylmänä päivänä", Vesa viisasteli ärsyttävästi Tulpen kommentille. "Kohta tulee lämmin kun ne kilpailut alkavat ja päästään liikkelle. Sitä odotellessa voit käydä lämmittelemässä tassujasi tuolla nuotion edessä, mutta älä mene liian lähelle tulta", Quz neuvoi ja oli kaataa pirtelönsä joutuessaan heti varoituksensa jälkeen rientämään pennun luokse, joka oli kielloista huolimatta alkanut kurotella tassujaan lämpöisiä liekkejä kohti. "Laitetaankos pennuille vähän huulirasvaa ennen kuin he syöksyvät tuonne rinteeseen pulkkansa kanssa, ettei sitten huulet rohdu", Quz keksi, ja Espiquen mielestä idea oli hyvä. Huulirasvaa piti lisätä kaksi kertaa Untuvalle, sillä pentu nuoli ensimmäisen kerroksen pois innostuessaan hyvästä tuoksusta. Kun pentujen huulet oli saatu kuntoon Quz levitti rasvaa itselleen, ja Espiquekin sai lainata sitä.

Kilpailujen alkaessa Odessa jakoi kisoihin osallistuville kissoille lainaksi pulkkia ja luistimia. Pentutiimi alkoi vetää pulkkaansa mäenlaskupaikalle, kun taas Quz oli kiinnostuneempi luistelusta, joten hän istahti lammen rannalla olevalle penkille solmiessaan kummia piikkikenkiä takatassuihinsa. Jäälle päästyään kissa sai taistella ettei olisi pyllähtänyt heti kumoon, sillä tämä oli hänen ensimmäinen luistelukertansa. Pientä tuntumaa kissa ehti onneksi saada luistimilla liikehtimiseen ennen kuin kilpailu julistettiin alkaneeksi. Kaikki luistelijat esiintyivät jäällä yhtäaikaisesti tuomareiden tapittaessa jokaisen suorituksia. Quz liukui ihan sujuvasti jäällä kahdeksikkoa, mutta alkoi vähän epäillä riittäisivätkö hänen taitonsa palkintosijoille. Täytyi yrittää jotain uskaliaanpaa! Quz päätti kokeilla liukua yhdellä tassulla, mutta se osoittautui virheeksi, sillä heti kun toinen luistimen kärki irtosi jäästä lennähti kissa selälleen menetettyään tasapainonsa. Quz yritti paikata mokansa luisumalla erikoisessa posessa jäänpintaa pitkin toivoen kaatumisen näyttäneen tarkoituksenmukaiselta. Samoihin aikoihin käynnistettiin mäen päällä laskettelukisaa. Vesa, Untuva ja Tulpe istuivat pulkan kyydissä, ja Ketun tehtäväksi oli annettu alkuvauhdin työntäminen. Lähtölaukauksen kajahtaessa kaikki joukkueet työnsivät pulkat liikkeelle, mutta pikkuruisella Ketulla ei riittänyt tarpeeksi voimia pulkan liikuttamiseen, vaikka kyydissä istuvat vauvapennut eivät mitään suurikokoisimpia olleetkaan. "Vauhtia!" Tulpe hoputti ja loikkasi auttamaan Kettua pulkan työntämisessä. Lopulta pulkka saatiin liikkeelle, ja Kettu hypähti sulavasti kyytiin, mutta Tulpe ei ollut yhtä ketterä ja jäi roikkumaan pulkan takareunaan. Kettu huomasi mustavalkoisen pennun olevan pulassa ja kiskaisi tämän pulkan kyytiin juuri parahiksi kun etummaisena ohjauksesta vastaava Vesa käski kaikkia nojaamaan oikealle. Valitettavasti Kettu ja juuri kyytiin saatu Tulpe lennähtivät nurin pulkan vasempaan päähän, ja heidän pulkkansa ajautui pois reitiltä lähestyen suurta puuta. Vesa kiljui suureen ääneen ja Untuva peitti tassuillaan silmänsä pulkan iskeytyessä kovilla vauhdeilla puunrunkoa vasten. Kaiken kukkuraksi puu pudotti joukkueen päälle ison kasan lunta. Saatuaan päät pinnalle pennut alkoivat nauraa hekottamaan suureen ääneen. He eivät ehkä voittaneet, mutta kilpailu oli ollut mahdottoman hauska! Pentujengi oli jäänyt viimeiseksi, ja palkintojen jaossa Tulpe katselikin vähän kateellisena Daimin, Rion, Sylvin ja Galaxyn joukkueen viedessä pääpalkinnon. Daim ja Sylvi eivät kuitenkaan tuijottaneet kultaisia mitaleitaan vaan tapittivat ahkerasti toisiaan Rion ja Galaxyn hurratessa voitolleen. Luistelussa menestyvät parhaiten hyvän urheilutaustan omaavat Mocca ja Nala, mutta myös ensikertalaista Ennustusta oli onnestanut ja hän pääsi kolmannelle sijalle. Quz oli saanut vain seitsemän pistettä luisteluesityksellään ja sijoittui lähemmäs häntäpäätä parhausjärjestyksessä. Tappio tuntui vähän nololta, sillä yleensä Quz on tottunut loistamaan esiintyessään. "Älä välitä. Minullakin meni vähän pieleen vaikka olenkin yleensä hyvä urheilussa", Kinuski lohdutti kaveriaan. "Anna kun arvaan: luistelit liian kovaa vauhtia ja teit hurjia temppuja, ja sotkeuduit lopulta omiin tassuihisi?" Quz hymähti. "Juu, miten arvasit?" Kinuski ihmetteli. "Tunnen sinut niin hyvin", Quz vastasi jääden ties kuinkamonetta kertaa sen päivän aikana tuijottamaan Kinuskin kauniita silmiä. Pian kilpailujen jälkeen ruokakoju suljettiin ja porukkaa ohjattiin palaamaan reen kyytiin kotimatkaa varten. Ilta ehti jo hämärtyä ja taivaalla tuikki muutama tähtönen poron vetäessä rekeä takaisin Mouruposkeen.

Quzin mielipide päivästä: "Oli ihana nähdä Kinuskia, tai siis... äh, seurustelen Ruun kanssa, mutten mahda mitään sille että Kinuski on alkanut vedota minuun ihan uudella tavalla viime aikoina. Mitähän tästäkin seuraa..?"

Ruun mielipide päivästä: "Onneksi sain järkättyä pienen tapaamisen vanhempien kanssa ja taisin samalla onnistua piristämään Stiinaakin. Kieltämättä sääli ettemme päässeet taaskaan viettämään tapahtumaa yhdessä Quzin kanssa, jotenkin... näemme niin harvoin vaikka asumme samassa huoneessa!"

Stiinan mielipide päivästä: "Olen nyt joutunut kaksi kertaa jäämän pois tapahtumista, joten ensi kerralla minun kuuluu päästä pitämään hauskaa, johan tässä tylsistyy ainaiseen hoitolan seinien välissä homehtumiseen!"

Tulpen mielipide päivästä: "Jee, huisin hauska ja vauhdikas tapahtuma! Kilpailut on kivoja, harmi vaan ettei meidän joukkueella ollut oikein mahdollisuuksia kokeneempia isoja kissoja vastaan... Sentään pääsin tutustumaan Ketun kanssa!"

Untuvan mielipide päivästä: "... Nämä tapahtumat keräävät paikalle vähän liian paljon porukkaa minun makuuni, ja kilpailutkin olivat aika extremejä, hui..! Parasta oli katsella tähtitaivasta paluumatkalla."

---

Retkieväsostokset:
Suklaajäätelö -2 penniä
Kirsikkajäätelö -2 penniä
Lämmin herkkulettu mansikalla -4 penniä
Lämmin pekonigreippi -4 penniä
Minttupirtelö -6 penniä
Suklaapirtelö -6 penniä
-> Yht. 24 penniä

Tarpeet:

Stiina ja Ruu
+ Siisteys (joulusiivous)
+ Nälkä (pipari, poista glögi)
+ Terveys (tassuvoide meni loppuun)
+ Uni (päikkärit)

Quz ja Espique
+ Nälkä (tapahtumaruuat)
+ Terveys (huulirasva (menkööt sekin vaikka loppuun kun niin monet käytti))
+ Liikkuminen (kilpailut)

Tulpe ja Untuva
+ Uni (päikkärit)
+ Nälkä (tapahtumaruuat, poista kummankin tavaroista tuttipullot)
+ Terveys (huulirasva)
+ Liikkuminen (kilpailut)

+ Muista +10 ekstrapenniä Stiinan kirjallisuuskerhon vuoksi!
+ Palkkeja Espiquelle ja jos vaikka myös Sylville ja Galaxylle

Vastaus:

Saat 62 - 24 + 10 = 48 penniä ja kohotan tarpeet. .-)

-Kasa

Nimi: Vision

14.01.2020 15:19
Tarpeet unohtui :-(

Hahtuvalle:
+ siisteystarve
+ terveystarve
+ unitarve

Sisulle:
+ leikkimistarve

Lisäksi Hahtuvalle ja Yuille koulupalkkia. Kaapista voi poistaa myös vesimelonin ja kaksi mansikkatikkaria, ne tuli myös syötyä.

Vastaus:

Kohottelen!

-Kasa

Nimi: Vision

14.01.2020 15:15
Luku 5

// tarina on maanantailta, sillä tämän aloitin eilen, mutten saanut valmiiksi :)

Tänään Vision heräsi erittäin aikaisin. Hoitaja oli valveilla jo auringonlaskun aikaan, mutta hän ei ollut auringonlaskua nähnyt, sillä Vision oli kaivautunut mahdollisimman syvälle peittoihinsa jotta saisi unen päästä kiinni.
Unta Vision ei kuitenkaan saanut, ja makaaminen sai Visionin vain entistä levottomammaksi, joten hoitaja nousi sängystään ylös haukotellen ja oli avaamassa verhoja, mutta kun hän näki vaaleanpunaisella tyynyllä nukkuvan pienen nyytin, verhot jäivät avaamatta.
Visionilla oli ollut eilen illalla nukkumaanmenoaikaan kova työ Hahtuvan kanssa, sillä kisu ei olisi millään malttanut mennä nukkumaan, vaikka Vision oli kovasti houkutellutkin. Hahtuva oli vain pudistanut päätään ja jatkanut leikkejään entistä railakkaammin. Kun Vision oli käskenyt Hahtuvaa olemaan hiljempaa, etteivät pientä pentua pienemmät kissat heräisi - tai ylipäätänsä mitkään muutkaan kissat - kissa oli huutanut täyttä kurkkua “Hyvää yötä!” ja saanut varmasti jonkun vanhusparan säikähtämään nahoistaan.
Noin puolen yön aikaan hoitaja oli saanut Hahtuvan nukkumaan, ja nyt se nukkui sikeästi pienellä kerällä omalla vaaleanpunaisella tyynyllään, millä se nukkui melkein aina. Vision ei itse asiassa muistanut, milloin Hahtuva olisi nukkunut jossain muualla kuin omalla tyynyllänsä.
Kun Vision heräsi omista mietteistään, hoitaja nousi sängyltään ylös ja kiiruhti tekemään Hahtuvalle ja itselleen aamupalaa. Kirsikalta saatu vesimeloni pääsi käyttöön, kun Vision viipaloi siitä siivuja itselleen - ja tietysti Hahtuvalle - sekä kaapinperällä olevasta mansikkatikkariarmeijasta hoitaja nosti pöytään kaksi tikkaria itselleen ja Hahtuvalle.
Hahtuva heräilikin jo, ja kun pieni pentu haistoi jo kaukaa vesimelonin, hän kipitti keittiöön, sillä sitä oli saatava ennen kuin Vision popsisi suuhunsa kaikki mehevimmät palat.
“Et kai ole syönyt jo kaikkea?” Hahtuva parkaisi kun oli päässyt keittiöön. Vision hymyili hoidokilleen.
“En ole, ota vain rauhassa, Hahtuva”, Vision sanoi ja vetäisi yhden tuolin vierestään niin, että Hahtuva pääsi istumaan sille.
Kun molemmat olivat syöneet, Vision alkoi taas juttelemaan.
“Hahtuva, mitäs sinä sanot, jos alkaisimme sponsoroimaan adoption kissaa?” Vision kysyi mietteliäästi hoidokiltaan, joka ei ymmärtänyt, mistä puhutaan.
“Sprontosoimaan? Mikä se oli?” Hahtuva kysyi ymmällään. Vision hymyili jälleen.
“Ai niin, olisihan minun pitänyt tietää, ettet vielä tiedä, mitä se tarkoittaa. Ajattelin, että voisimme jatkaa jonkun adoption kissan koulunkäyntiä niin, että hän pääsisi myös kouluun opiskelemaan hetkeksi. Ymmärsitkö nyt?” Vision selitti, eikä Hahtuva vieläkään liiemmin ymmärtänyt.
“Öö, kyllä mä ymmärsin”, Hahtuva sanoi. “Mutten ole aivan varma, pidänkö ideastasi.”
Vision vilkaisi avuttomana Hahtuvaan.
“Saisit samalla kaverin”, hän maanitteli Hahtuvaa, joka alkoi jo näyttää siltä, että voisi suostua.
“Hyvä on, hyvä on”, Hahtuva sanoi, ja kipitti kylpyhuoneeseen pesemään hampaat ja laittamaan kirsikan makuista huulirasvaa huuliinsa, jota tosin oli jäljellä vain vähäsen. Hahtuva pisti sitä aina liikaa ja maisteli sitä.
“Vision!” Hahtuva huudahti, ja Vision tuli hoidokinsa luokse. “Olen valmis lähtemään nyt kouluun.”
Siinä samassa ovikello soi kaksikon takana, ja Vision avasi oven. Oven takana oli musta, aika paljonkin Hahtuvaa vanhempi kissa.
“Onko tuo se sprontosoitava?” Hahtuva kuiskasi Visionille, joka nyökkäsi.
“Heippa! Sinä taidatkin olla Yui?” Vision varmisti, ja Yui nyökkäsi, muttei sanonut mitään. “Yui, tässä on Hahtuva, Hahtuva, tässä on Yui”, Vision esitteli kissat toisillensa. “Teidän pitääkin varmaan nyt jo lähteä, kello on aika paljon, ettette varmasti myöhästy.”
Matkalla Hahtuva oli se, joka puhui, ja Yui se joka kuunteli. Hahtuva näytti kissalle kuinka hienosti hän osaakaan näytellä puuta ja jutteli kaikenlaista.
Kun kaksikko saapui koulun pihaan, kellot soivat jo sisään ja Hahtuva ja Yui ryntäsivät äkkiä sisälle kouluun.
“Tiedätkö mitä meillä on seuraavaksi?” Hahtuva kysyi Yuilta, joka nyökkäsi hitaasti.
“Minulla on englantia”, se sanoi ja ne olivat Hahtuvan ensimmäiset sanat, jotka hän kuuli Yuin suusta.
“Ai, no harmi! Minulla on taas ruotsia, nähdään välkällä!” se sanoi ja kiirehti äkkiä ruotsin luokkaan, jottei vain myöhästyisi tunnilta.
Ruotsin opettaja ei ollut onneksi vielä saapunut, ja Hahtuvalla oli hetki aikaa kirjoittaa ja piirtää vaaleanpunaiseen muistivihkoonsa, jonka se oli Visionilta saanut ennen koulun alkua.
Kun ruotsin opettaja saapui, Hahtuva osasi jo mennä seisomaan ja tervehtiä tätä.
“Hyvää huomenta opettaja!” oppilaat tervehtivät hymyilevää opettajaa, joka oli viime kerralla myöhästynyt tunnilta, mutta tällä kertaa hän oli onneksi ajoissa.
“Istukaa vain, olkaa hyvä”, ruotsin opettaja sanoi ja oppilaat, myös Hahtuva, istuutuivat.
“Tänään me harjoittelemme numeroita ruotsiksi. Osaako kukaan sanoa yhtään numeroa ruotsiksi?”
Kukaan ei viitannut, ja kaikki katsoivat toisiaan hermostuneina.
“Ei se mitään, en olettanutkaan teidän vielä osaavan”, opettaja toppuutteli ja Hahtuva helpottui kovasti tästä uutisesta, sillä hän halusi ehdottomasti olla paras ruotsin - sekä muiden aineiden tunneilla.
“Lasketaanpa nyt aivan ensimmäiseksi kymmeneen yhdessä”, opettaja sanoi. “Ett, två, tre, fyra, fem, sex, sju, åtta, nio, tio.”
“Eet, tva, tree, fyyyraa, femt, sext, sjut, atta, niilo, tiilo”, Hahtuva toisti muiden mukana.
Opettaja nyökäytti päätään hyväksyvästi.
“Ottakaa nyt itsellenne nyt joku pari, ja sanokaa parillenne numeroita suomeksi, hän sanoo ne ruotsiksi. Vaihdelkaa rooleja”, opettaja sanoi taas.
Hahtuvasta tuli Hippu-kissan pari, ja hän aloitti sanomaan ruotsiksi numeroita.
“Mikä on seitsemän ruotsiksi?” Hippu kysyi.
Hahtuva mietti hetken, ennen kuin vastasi, sillä hän ei ollut aivan varma.
“Sjut”, kissa sanoi, ja Hippu katsoi Hahtuvaan hieman vaivaantuneena ja hermostuneena.
“Ei aivan. Oikea numero, mutta lausut sen väärin”, Hippu sanoi ja Hahtuva ärsyyntyi. Mistä se tietäisi, miten numerot lausutaan?
Luokan kova puheensorina alkoi pikku hiljaa sen jälkeen loppua, kun opettaja oli käskenyt oppilaat takaisin paikoilleen. Vielä jotkut harjoittelivat luokan perällä numeroita, mutta pian hekin tulivat takaisin paikoilleen.
“Vielä yksi kysymys, ennen kuin päästän teidät välitunnille”, opettaja sanoi. “Mikä olikaan kaksi ruotsiksi?”
Hahtuva viittasi, ja sai ruotsin opettajalta puheenvuoron.
“Tvoo”, kissa sanoi. Hippu oli kertonut miten se lausutaan, ja nyt Hahtuvakin osasi lausua sen.
Opettaja nyökäytti päätään ja oppilaat ryntäsivät välitunnille.
“Opetelkaa numeroita ruotsiksi!” opettaja vielä huudahti, mutta juuri kukaan ei tainnut kuulla.
Käytävältä kuului iloista puheensorinaa, kun Hahtuva oli päässyt sinne. Kissa etsi katseellaan Yuita, muttei heti nähnyt tätä. Koska hänen takaansa oli tulossa paljon oppilaita ja Hahtuvaa jo vähän tuupittiin menemään eteenpäin, kissa riensi äkkiä ulos, jos siellä olisi Yui jo valmiina.
Yuita jännitti mennä englannin tunnille, mutta hän kuitenkin astui luokkaan ja meni ensimmäiseen tyhjään pulpettiin, jonka hän löysi.
Englannin tunnilla käsiteltiin erilaisia värejä. Yui oli aluksi niin jännittynyt, ettei uskaltanut viitata, mutta tunnin lopulla hänkin oli muutaman kerran viitannut ja saanut jopa puheenvuoron.
Yui olikin kuin olikin ulkona jo odottamassa Hahtuvaa ja jutteli joidenkin kavereidensa kanssa joita Hahtuva ei tunnistanut, mutta kun hän huomasi Hahtuvan, kisu riensi tämän luokse.
“Ai moi, Hahtuva”, Yui sanoi. “En olisi millään voinut arvata, että koulun käyminen on näin hauskaa!”
Hahtuva riemastui itsekin siitä, että Yui oli viihtynyt koulussa, vaikka hän olikin vielä hieman järkyttynyt siitä, että Vision ei ollut kertonut hänelle tästä sprontosoimisesta.
“Onko sinullakin kotitaloutta?” Hahtuva kysyi reippaasti, mutta Yui pudisti päätään pettyneenä.
“Käsityötä, valitsin sen, vaikka kotitalouskin kuulosti kivalta”, se selitti.
Pian kellot jo soivat ja Hahtuva ryntäsi sokkona sisään, vaikkei edes tiennyt, minne mennä. Hän kysyi joiltakin vastaan tulevilta kissoilta, missä kotitalouden luokka oli, mutta kukaan ei tiennyt.
Sitten Hahtuvan eteen tuli tuttu naama, Tikru.
“Tikru!” Hahtuva huudahti ja hänen ystävänsä pysähtyi hämmentyneenä katsomaan Hahtuvaa.
Hahtuva selitti tilanteen, ja Tikru sanoi tietävänsä missä kotitalouden luokka oli. Hahtuva seurasi ystäväänsä ja yritti painaa mieleensä jokaisen reitin mistä kuljettiin, jotta osaisi seuraavan kerran luokkaan aivan itsekin.
Kotitalouden opettaja oli pöytänsä takana. Luokassa ei ollut Hahtuvan hämmästykseksi pulpetteja, vaan pöytiä sekä tietysti niiden edessä tuoleja, joiden päälle Tikru istui. Hahtuva istui hänen viereensä.
“Leivotaaanko tänään?” joku kissa melko läheltä Hahtuvaa ja Tikrua kysyi. Opettaja katsoi häneen hieman ärtyneesti, muttei sanonut mitään.
“Tervetuloa oppilaat”, opettaja sanoi ja oppilaat tervehtivät opettajaa reippaasti. Kun se oli tehty, opettaja jatkoi puhumista.
“Tänään ei leivota mitään, vaan pohdimme arjen asioita ja rahan käyttöä”, opettaja kertoi, ja Hahtuva tunsi pienen pettymyksen vellovan vatsassaan. “Saatte jokainen tästä monisteen, johon voitte täyttää miten te hoitaisitte nämä asiat. Täyttäkää rehellisesti, eikä kaverilta saa kurkkia.”
Kun monisteet jaettiin, Hahtuva lukaisi sen ensin nopeasti läpi. Monisteessa oli esimerkiksi sellaisia kysymyksiä, joissa piti pohtia, mitä kymmenelle pennillä kannattaisi ostaa ja mitkä asiat kannattaisi ostaa ja missä järjestyksessä.
Monisteen täyttämiseen meni Hahtuvalla melkein kokonainen tunti, mutta kisu sai sen kuitenkin valmiiksi. Kotitalouden opettaja tuli kyselemään hieman Hahtuvan vastauksia.
“Jos minulla olisi kymmenen penniä, ostaisin sillä mansikkatikkareita”, Hahtuva sanoi kursailematta. “Sekä tietysti jotain hyvää ruokaa.”
Tunti loppui, ja opettaja päästi oppilaat matkaan. Jos monistetta ei ollut saanut tehtyä se tuli läksyksi, mutta koska Hahtuva oli tehnyt sen, hänelle ei tullut läksyä.
Yui pääsi nopeasti käsityön luokkaan, vaikka kissa ei ollut siellä aikaisemmin käynytkään. Käsityön luokan ovi oli auki, kun kissa käveli sen edestä ja siitä kissa päätteli, mihin hänen täytyisi mennä.
Luokassa ei ollut hänen lisäkseen juuri ketään, mutta se ei liiemmin Yuita haitannut. Hänestä oli kivaa opiskella, mutta ylimääräisiä häiriötekijöitä Yui ei halunnut. Hahtuva oli vielä ihan kiva ja sellainen että meni, sekä muutama muu englannin luokasta, mutta käsityön luokka, sieltä ei varmaan kavereita löytyisi.
Käsityön tunnilla aloitettiin tekemään itselleen avaimenperää, joiden muoto oli vapaavalintainen. Yui oli aloittanut tekemään ihmisen päätä, ja sen kissa antaisi lahjana Visionille, koska hän oli antanut Yuille mahdollisuuden päästä ensimmäiselle luokalle.
Tunnilla Yui oli työskennellyt reippaasti, ja käsityön opettaja oli häntä siitä kehunutkin. Nyt hänellä oli kuitenkin nälkä.
Yui meni ruokalaan muiden oppilaiden perässä ja otti tarjottimen ja laittoi siihen erilaisia tarjolla olevia ruokalajeja, jotka näyttivät herkullisilta. Suurin osa oppilaista oli jo ruokalassa syömässä, kuten Hahtuva, ja Yui meni hänen viereensä istumaan.
Hahtuvallakin oli nälkä ja kisu söi ahnaasti. Hän ei edes selittänyt mitään tavalliseen tapaansa, söi vain nälkäänsä.
Kun Hahtuva oli syönyt, hän aivan ensimmäiseksi katseli vain kun Yui söi ja ajatteli koulupäiväänsä.
“Nyt sinulla varmaan on äidinkieltä”, Hahtuva arveli ja Yui nyökkäsi. “Minä tiedän, missä se luokka on. Tule.”
Yui oli kiitollinen Hahtuvalta saamastaan avusta, mutta häntä ärsytti, kun nuorempi kissa komensi häntä. Hahtuva oli mukiinmenevä, joten hän ei kuitenkaan katsonut tarpeelliseksi huomauttaa siitä.
“Äidinkielen opettaja ei ole kovin kiva, mutta jokaisessa on kuitenkin jotain hyvää”, Hahtuva kertoi Yuille, joka nyökkäsi keskityneenä. Sanat Hahtuva oli ottanut melkein suoraan Tikrun suusta ja nyt kisu levitteli niitä kaikkialle ylpeänä itseensä.
Kun äidinkielen opettaja saapui, oppilaat nousivat ylös ja tervehtivät opettajaa. Hän käski heidän istua alas ja selosti tämän päivän asioista.
“Tänään opiskelemme erisnimiä ja yhdyssanoja. Tietääkö kukaan, mitä ne ovat?” opettaja kysyi.
Hahtuva nosti heti innokkaana kätensä. Erisnimistä kisulla ei ollut mitään hajua, mutta yhdyssanoista saattoi olla.
“Eikö yhdyssanat kirjoiteta yhteen?” Hahtuva arvasi, ja opettaja murahti hyväksyvästi.
“Lukekaa kappale kolme äidinkielen kirjasta ja jos saatte sen luettua, tehkää kappaleen tehtävät. Ne tulevat läksyksi, jos niitä ei saa valmiiksi”, opettaja sanoi ja Hahtuva teki heti työtä käskettyä.
Yui sai tehtävänsä tehtyä samaan aikaan kuin Hahtuva. Hän nosti kätensä ylös, jotta opettaja tulisi heidän luokseen.
“Saimme nämä tehtyä”, hän kertoi ja Hahtuva hänen vieressään nyökäytteli päätään innokkaana.
“Tunti loppuu jo, lukekaa seuraava kappale läksyksi”, opettaja sanoi Hahtuvan mielestä aika töykeästi, mutta sitten tunti loppuikin ja molemmat kissat säntäsivät pois luokasta.

Hahtuva oli juuri hyvästellyt Yuin adoption porteilla ja tyttö oli jo melkein huoneessa, jossa hän ja Vision asuivat. Hän astui sisään, ja eteisessä Hahtuvaa oli vastassa pieni ja karvainen kissan pentu, joka leikki Visionin kanssa Hahtuvan ruskealla nallella, jonka Hahtuva oli saanut jo jonkin aikaa sitten hoitajaltaan.
Kun Vision näki Hahtuvan, hoitaja räpiköi lattialta ylös äkkiä.
“Minkälainen päivä oli koulussa?” Vision kysyi ja hymyili levottomana Hahtuvalle. Hahtuva ei hymyillyt takaisin, tämä ei ollut hänen mielestään hauska vitsi.
“Selitä”, Hahtuva sanoi vihaisena. Vision katsoi maassa olevaan pentuun ja nosti sen syliinsä suojelevasti, aivan kuin tämä pelkäisi Hahtuvan tekevän sille jotain pahaa.
“Mi- minä halusin toisen kissan”, hoitaja selitti, muttei jatkanut enempää.
Hahtuva huokaisi, ja meni tyynylleen vihaisena nukkumaan, vaikka uni ei meinannut saapuakaan, niin vihainen hän Visionille oli.
“Hahtuva, saanko tulla viereesi”, Vision sanoi ja istui ilman lupia Hahtuvan viereen. “Sen nimi on Sisu, ja toivoisin, että teistä tulisi hyvät ystävät.”

Vastaus:

Onneksi Hahtuvallekin riitti vesimelonia. .-) Hyvä kun selitit kisulle vähän etukäteen sponsoritoiminnasta, ei sitten ihan yllätyksenä tullut Yuin saapuminen huoneenne ovelle. .-D Kaksikko ei mitään ylimpiä ystävyksiä näytä olevan, mutta sentään he sietävät toisiaan. .-) Hipun lausumisohjeista oli lopulta Hahtuvalle apua vaikka aluksi toisen neuvot pentua meinasivat ärsyttää. Kiva että Yui rohkeni lopulta osallistumaan enkuntunnilla vaikka hän tuntuukin pitävän rauhallisemmista oppitunneista, kuten pienestä käsityöryhmästä. .-) Mitähän mieltä kotitalousope mahtoi olla Hahtuvan budjettisuunnitelmasta? .--D Uu, Sisun saapuminen sai aikaan vähän jännitettä, mielenkiinnolla seuraan miten Hahtuva sopeutuu uuteen huonetoveriinsa! Saat 39 penniä ja kouluplussaa kissoille. .-)

-Kasa

Nimi: Kasa

12.01.2020 17:17
Päivitin roolilistaa ja lisäsin käsikirjoitukseen uuden roolin!

Tulevan näytelmän käsikirjoitus, roolit ja vuorosanat
Käsikirjoitus: Muokattu/lyhennetty Kati Weissin suomennoksesta "Piparkakkupoika"
https://iltasatu.org/satu/piparkakkupoika/

Mu mmo leipoo itselleen piparkakkupojan.
“Teen sinusta itselleni ystävän”, mummo tuumii.
Piparkakkupoika karkaa.
“Odota! Tule takaisin!” mummo huutaa.
“Juokse vaan. Juokse vaan. Et sinä minua kiinni saa!” piparkakkupoika rallattelee ja juostessaan metsään.

Metsässä hän tapaa jäniksen ja tämän kaverin.
“Kuulehan pullaposki, on varmaan parasta, että palaat kotiin mummon luo. Metsä on vaarallinen paikka piparkakkupojille”, jänis sanoo.
“Vaan minäpä en halua palata kotiin. Haluan juoksennella ja pitää hauskaa” piparkakkupoika sanoo.
Piparkakkupoika livisti taas karkuun.
“Odota! Tule takaisin!” jänikset huutavat juosten sen perään.
“Juokse vaan, juokse vaan, minua et kiinni saa”, rallattelee piparkakkupoika.

Karkotettuaan jänikset kannoiltaan piparkakkupoika pysähtyy suuren puun juurelle.
“Oletko karkumatkalla?” puu kysyy.
“Kyllä vaan, eikä kukaan saa minua kiinni” piparkakkupoika ylpeilee.
“En minä edes aikonut yrittää napata sinua. Kannattaa kääntyä tuosta kiveltä oikealle, niin löydät hyvän piilopaikan” puu neuvoo.
Piparkakkupoika lähtee puun osoittamaan suuntaan.

Seuraavaksi piparkakkupoikaa vastaan kävelee karhu. Karhu katselee kanelintuoksuista pojankoltiaista epäilevästi.
“Joudut vielä rosvojen käsiin. Sinun on parasta palata kotiin”, varoittelee karhu.
“Höpsisistä, minä olen niin nopea, ettei kukaan saa minua kiinni”, piparkakkupoika virnistelee pinkaisten taas matkaan.
“Odota! Tule takaisin!” karhu huutaa sen perään.
“Juokse vaan, juokse vaan, minua et kiinni saa!” nauraa piparkakkupoika.

Piparkakkupoika juoksee vieläkin, kunnes saapuu joen rannalle. Koska se ei halua kastella itseään, se jää rannalle istumaan.
Silloin paikalle tulee susi, joka pahaksi onneksi sattuu olemaan nälkäinen. Se vilkuili ahneesti pojan pulleita piparkakkujalkoja.
“Etkö pääse joen yli? Minä autan sinua; vien sinut joen yli häntäni päällä”, lupaa susi.
Piparkakkupoika katsoi sutta hieman epäilevästi, mutta ei voinut vastustaa kiusausta.
“Hyvä on, tulen mukaasi”, se viimein sanoo.
Poika hyppää suden hännälle, ja susi lähtee uimaan joen poikki. Mutta kun vesi syvee, susi sanoo:
“Hyppää selkääni ettet kastu!”
Piparkakkupoika hyppää suden selkään, ja matka jatkuu. Vesi syvenee yhä, ja silloin susi sanoo:
“Hyppää pääni päälle ettet kastu!”
Piparkakkupoika hyppää suden pään päälle. Mutta silloin susi avaakin suunsa ja haukkaa piparkakkupojan suuhunsa.
Loppu.


Roolit

Kertoja: Puro
Piparkakkupoika: Espique
Mummo: Sylvi
Jänis: Shira
Puu: Hahtuva
Karhu: Aamu
Susi: Ruu
Jäniksen kaveri: joku adoptiosta?

Nimi: Ester

12.01.2020 16:54
2. Luku

Sinä aamuna heräsin harvinaisen myöhään, ja ainakin omien sanojensa mukaan Kettu oli ollut jalkeilla jo puoli ikuisuutta, joka sai minut potemaan huonoa omatuntoa. Kissalla ei kuitenkaan näyttänyt olevan mitään hätää, vaan se läpsi varsin kiinnostuneen oloisena ikkunaa. Ehdin jo hetken pohtia, mitä pilaantunutta eilisen ateriassa olisi voinut olla, kunnes huomasin suuret, paksut, märät hiutaleet, jotka leijailivat hiljakseltaan alas kohti maata. Olin itsekin sännätä ikkunalle katselemaan hiutaleiden putoamista maahan, kunnes muistin olevani ainakin vielä se fiksumpi osapuoli tässä huoneessa, joten hillitsin intoni ja tassuttelin vielä unisena Ketun luokse. Minut huomatessaan kissa kääntyi ilahtuneena saatuaan seuraa ja nuolaisi minua sitten poskelle, kuten sen tapana oli. En tiennyt, mikä sai niin jääräpäisen kissan heltymään kerran päivässä sellaiseen suloiseen rituaaliin, mutta en valittanut.
“Aloin jo huolestua, kun nukuit niin pitkään”, Kettu totesi noin tippaakaan kaunistelematta tai toivottamatta edes hyvää huomenta, mutta olin jo pikkuhiljaa alkanut tottua siihen, että kissan ego täytti melkein koko pienen huoneemme.
“En meinannut nukahtaa illalla”, totesin haukotellen, “mutta hyvä että pärjäilit.” Kettu oli nuoresta iästään huolimatta hyvin itsenäinen tapaus, eikä minun juuri tarvinnut huolehtia siitä, että se säikähtäisi herätessään yksin aamulla. Muiden hoitajien puheista olin päätellyt, että heidän Ketun kanssa samanikäiset kissansa piti suunnilleen kääriä pumpuliin, ettei niiden herkkä mieli järkyttyisi. Meidän perheessämme, jos kissaa perheejäseneksi saattoi kutsua, osat olivat juuri toisin päin — minun piti varoa, etten järkyttyisi liikaa kaikista Ketun järjestämistä tempauksista. Eilenkin olin ollut saada sydänkohtauksen Ketun kaaduttua vesilammikkoon ulkona ja sen pään kadottua pinnan alle, mutta kissa olikin vain halunnut välttää kylvyn käymällä pesulla ihan itse. Jokainen voi varmaankin uskoa, että juuri silloin Kettu oli ollut enemmän kuin riittävästi pesun tarpeessa…

Ravistin päätäni karistaakseni huonon tuulen itsestäni ja käänsin katseeni taas ulos. Ihanaa, että tänään vihdoin sataisi lunta, sillä olin eilen tarkistanut kalenterista Mouruposken talviriehan olevan nimenomaan tänään, eikä laskettelukilpailusta, johon Kettu oli halunnut osallistua, olisi tullut mitään ilman lunta. Jouluna meillä ei ollut käynyt yhtä hyvä tuuri, sillä maa oli ollut musta ja lumeton, eikä tilanne ollut parantunut yötä kohden, kun oli vielä kaiken kukkuraksi alkanut satamaan vettä. Kettua se ei ollut onneksi haitannut, sille oli riittänyt joulupiirrettyjen katselu läppäriltä ja lahjaksi saatu pehmolelu. Minä olisin halunnut kutsua meille vieraita, sillä ajatus joulusta yksin kissan kanssa oli tuntunut oudolta, mutta Kettu oli kuulemma saanut tarpeekseen vieraista jo itsenäisyyspäivänä. Silloin Nooran, jonka kanssa olin ystävystynyt heti ensimmäisenä päivänäni hoitolassa, kaksi kissaa, Mustikka ja Vattu olivat tulleet meille Ketun seuraksi. Muutamat hoitolan kissoista oli nimittäin kutsuttu Linnan Juhliin, eikä Noora ollut halunnut ottaa nuorimpia kissojaan mukaan, joten minä olin tarjoutunut hoitamaan niitä. Vieraamme olivat olleet Ketun kanssa saman ikäisiä, joten olin kuvitellut yhteisen illan olevan pyhitetty leikkimiselle, mutta Ketun kemiat eivät olleet kohdanneet Mustikan eivätkä liioin Vatun kanssa ollenkaan. Kissan mielestä Mustikka oli ollut liian kiltti ja sille oli sopinut aivan kaikki, eikä Kettu kuulemma sietänyt sellaista luonnetta. Vadelma oli sen sijaan ollut Ketun mielestä aivan liian määräilevä, mitä kissa itse ei tietenkään koskaan, ei koskaan ollut, eivätkä leikit olleet hänenkään kanssaan sujuneet. Lisäksi vieraamme olivat säikähtäneet toden teolla Ketun vieterilelusta, jota kissa oli kielloistani huolimatta tovereilleen esitellyt, esiin pongahtaneita hahmoja, joka oli johtanut siihen, että me olimme Ketun kanssa katselleet läppäriltä muiden mouruposkelaisten suoriutumista presidentin vastaanotolla sillä välin, kun Mustikka ja Vattu olivat leikkineet keskenään toisella puolella huonetta. Silloin olin tuntenut itseni erittäin epäonnistuneeksi kissankasvattajaksi. Kun olin kertonut kissalleni, että hoitolassa oli muitakin kissoja kuin Mustikka ja Vattu, oli tämä sanavalmiina todennut, että vieraisiin kului liikaa pennejä. Minulla ei ollut mitään hajua, miten Kettu edes tajusi raha-asioista mitään, mutta tätä nykyä mahdollisimman pieni budjetti oli kissalle elintärkeää. Kun olin maininnut Ketulle, että tämän henki haisi ja halunnut lähteä ostamaan hammastahnaa, oli kissa melkein purrut minua valitellen, että hammastahna maksoi liikaa, vaikka se oli ollut alennuksessa.

Uusi vuosi oli sentään sujunut suhteellisen normaaleissa merkeissä, vaikkei lumesta ollut silloinkaan ollut tietoakaan. Olimme katselleet huoneemme ikkunasta kaupungissa ammuttuja raketteja, mutta kesken kaiken Kettu oli karannut sillä välin kun olin ollut hakemassa meille ruokaa, ja eräs hoitajista, Patukka, oli napannut karkurin kiinni onneksi vielä Mouruposken pihalla. Kissa oli innoissaan selittänyt aikoneensa lähteä kaupunkiin kysymään raketteja ampuvilta, olisivatko he voineet ampua hänetkin ilmaan. Kissa olisi niin kovasti halunnut osata lentää, että se melkein sai itkupotkuraivarit, mutta sain lepytettyä hoidokkini lupaamalla sille herkkuaamiaisen, sillä olin halunnut ottaa uuden vuoden vastaan iloisissa tunnelmissa. Lopulta salaisesta seikkailustaan väsyneenä pieni kissa oli nukahtanut hieman ennen puoltayötä ja vuoden 2020 olin ottanut vastaan yksinäni hoitolan uinuvassa hiljaisuudessa. Oli siinäkin ollut joulukuu, mutta nyt olimme selvinneet tammikuuhun. Koska Kettu ei vielä ollut keksinyt mitään tempausta tänä vuonna, toivoin hiljaa mielessäni, että kissa oli kasvanut sen verran, että osaisi käyttäytyä hieman. Muut hoitajat jaksoivat kysellä minulta, milloin Kettu menisi kouluun, mutta olin päättänyt, ettei sen tarvitsisi. Kissan luonne ei vain sopisi pänttäämiseen, kokeiden kirjoittamiseen ja ennen kaikkea työrauhan säilyttämiseen, joten koin paremmaksi kaikille, että Kettu pysyisi koulun seinien ulkopuolella. Osasihan kissa hieman lukea, ja sen kasvaessa vähäsen voisin opettaa sen kirjoittamaan, edes oman nimensä.

Havahduin haavemaailmastani tuntiessani Ketun tökkivän minua tassullaan. Räpyttelin silmiäni hieman hölmistyneenä ja katseeni tarkentuessa näin edessäni kissan leveän, valko-oranssin naaman. Taustalla ikkunan takana lumisade oli hiljentynyt, ja enää muutama satunnainen hiutale leijaili ilman halki.
“Nukahditko uudelleen vai voidaanko vihdoin syödä?” kissa kysyi selvästi närkästyneenä, joka sai painajaisunen minulle jaetusta vuoden huonoimman hoitajan tittelistä palaamaan mieleeni.
“Voi kulta pieni, olisit tullut herättämään, jos sinulla kerran oli niin kova nälkä!” henkäisin ja kaappasin Ketun syliini. Kannoin kissan sen rimpuiluista huolimatta ikkunalaudalta ruokapöydälle huoneen toiselle laidalle ja jatkoin itse matkaani kaapille, josta valitsin meille syötäväksi joululta jäänyttä riisipuuroa. Lämmitin annoksen mikrossa ja oletin Ketun valittavan taas kerran siitä, miten kaikki ihmiset hössöttivät joulusta paljon juhlan jälkeenkin, mutta kissa taisi olla sen verran nälkäinen, ettei se vaivautunut sanomaan mitään huomatessaan, mitä olin sille valmistamassa.
“En tietääkseni oli kultainen enkä pieni”, Kettu huomautti kärkkäästi laskiessani höyryävän puuroannoksen sen eteen, “mutta yritinhän minä sinua tökkiä hereille. Kun et reagoinut mitenkään, en jaksanut jatkaa yrittämistä.” Huokaisin taas kerran sille, miten huono hoitaja olin, mutta ihmettelin myös sitä, miten niin kilpailuhenkinen kissa kuin Kettu oli myöntänyt luovuttaneensa. En keksinyt kissalle mitään vastausta, joten tyydyin sivelemään sen turkkia samalla kun se söi. Kun Kettu oli valmis ja lipoi huuliaan puhtaaksi, muistutin sitä päivän ohjelmasta, mutta se olisi kannattanut tehdä vasta aamutoimien jälkeen, sillä jouduin käyttämään useita minuutteja kissan suostutteluun hampaiden pesuun ja kaiken kukkuraksi jouduin vielä vaihtamaan housuni yli-innokkaan Ketun purskautettua hammastahnavaahtoa alun perin valitsemalleni hameelle. Olimme kuin olimmekin kuitenkin aikataulun mukaisesti valmiita lähtemään reen kyydissä kohti järveä, jolla tapahtuma pidettäisiin.

* * *

Sen jälkeen kun minut oli yritetty tukehduttaa valkoisella myrkkyvaahdolla, pääsin Esterin sylissä ulos, sillä laskettelun maailmanmestaruuskisat lähestyivät uhkaavasti, vaikkei ennakkosuosikkia tietenkään jännittänyt ollenkaan. Ulos asti minusta oli mukava olla hoitajani sylissä, koska olin hieman väsynyt herättyäni aikaisin aamulla, mutta päästyämme ovesta ulos sai kirpeä pikkupakkanen minuun energiaa. Pyristelin irti Esterin käsien ulottuvilta ja lensin täysin hallitulla kuperkeikalla alas lumikinokseen. Upposin yllättävän syvään lumeen korvannipukoita myöten, mutta se ei minua pysäyttänyt, vaan pudistin lumet turkiltani ja säntäsin muiden kissojen perään. Jouduin jarruttamaan äkisti niin, että lumi vain pöllysi, kun pelmahdin hoitolan pihan portista ulos. Suuni loksahti auki hämmästyksestä, kun huomasin hoitolan eteen parkkeeratun reen! Oliko itse Joulupukki tullut hakemaan minut, tulevan voittajan, kilpailupaikalle? Haltioituneena reestä olin täysin unohtaa Esterin käskyn pysytellä tämän lähellä ja säntäsin vain päätä pahkaa kohti suurta kelkkaa. Matkani kuitenkin päättyi lyhyeen voimakkaiden käsien nostaessa minut ylös lumesta. Jalkani jäivät huitomaan ilmassa ja näin Esterin katsovan minua merkitsevästi.
“Joo joo, ei saa säntäillä päättömästi, voi sattua jotain”, huokaisin matkien Esterin äidillistä, ylihuolehtivaa ääntä. Odotin hänen suuttuvan minulle, tai edes hieman ärähtävän, mutta hän vain naurahti pienesti.
“Jos kerran tunnet säännöt niin hyvin, voisit pikku hiljaa alkaa noudattamaankin niitä”, Ester hymähti ja kaappasi minut paremmin kainaloonsa. Heti, kun olin varmistanut, ettei kyyti reessä maksanut ekstrapennejä, asetuimme yhdessä istumaan reen pehmustetuille penkeille. Odotimme hetken, kunnes kaikki kissat hoitajineen olivat lastautuneet rekeen ja sitten se nytkähti pehmeästi liikkeelle. Ester meni puhumaan joillekin toisille hoitajille ja jätti minut yksin viereemme istuneiden Alienkissojen joukon kanssa. Olin nähnyt omituisen väriset, avaruudesta saapuneet kissat useasti, mutten ollut puhunut heidän kanssaan paljoa. En ymmärtänyt, miten he saattoivat kuljeskella julkisesti rumissa, kirkkaan värisissä turkeissaan. Sain olla iloinen, ettei minulla ollut vieressäni istuvan liilan ja sinisen kirjavan kissan turkkia.
“Tuo ei ollut kivasti sanottu”, kissa murahti minulle yhtäkkiä. Olin kuullut häntä kutsuttavan Galaxyksi, luuli varmaan, että abstrakti nimi antoi hänelle joitakin erivapauksia nimitellä toisia syyttä suotta.
“Mikä? Enhän minä sanonut yhtään mitään!” kivahdin takaisin ja mulkoilin kissaa ärsyyntyneenä. Naaras pysyi vaiti, mutta toisella puolellani istuva nuori keltamahainen kissa selvensi asiaa minulle.
“Galaxy osaa lukea toisten ajatuksia”, tämä selitti innoissaan, “eikö olekin siistiä! Minäkin haluaisin.” Toljotin pentua kummissani. Minä en todellakaan olisi halunnut tietää, mitä kaikkea muiden päissä liikkui ja toivoin todella, ettei pentu osaisi hänkin lukea ajatuksia, sillä mielestäni hänen turkkinsa väri oli vielä Galaxyn turkkia kahta kauheampi.
“Hauska tutustua! Minä olen Vesa, ja tässä on veljeni Untuva”, Vesaksi esittäytynyt pentu jatkoi odottamatta minulta sen kummempaa vastausta. Ilmeisesti hänellä ei ollut mitään hajua siitä, mitä olin äsken ajatellut. Kaiken lisäksi pentu vaikutti vielä ärsyttävän puheliaalta, toisin kuin hänen veljensä, joka oli osannut pysytellä tähän mennessä vaiti.
“Minä olen Kettu”, murahdin yrittäen kuulostaa iloiselta. Odotin, että Untuvakin olisi lisännyt keskusteluun jotain. “Onko veljesi liian ujo puhuakseen, vai mikä häntä pidättelee?” kysyin hieman ilkeämmällä äänensävyllä kuin oli ollut tarkoitus. Vesa näytti vaivautuneelta.
“Kiva nimi”, hän tokaisi, “ja, Untuva… niin, hän ei, öh, osaa puhua.” Aihe tuntui olevan Vesalle arka, mutta Untuva ei ollut tainnut edes kuulla mitään, tämä tuijotteli reen laidan yli jonnekin kaukaisuuteen.
“Osaa puhua?” toistin, “mutta osaathan sinäkin. Oletko joku lapsinero, vai miten veljesi ei vielä ole oppinut puhumaan?” Mieleeni nousi kuva Vesasta silmälasit nenällään ja ylioppilaslakki päässään.
“Öh, tarkoitan, että hän ei voi puhua”, Vesa selvensi, “emme tiedä miksi, mutta hän ei vain pysty siihen. Minusta se on hieman surullista, koska juttelisin mielelläni hänen kanssaan. Mutta voinhan tehdä näin.” Vesa tökkäsi Untuvaa tassullaan ja tämä kääntyi katsomaan minua kohti. Hänellä oli kauniit silmät, ajattelin. Vesa näytti veljelleen jonkinlaisen käsimerkin, joka sai tämän vilkuttamaan minulle. Ymmärsin Vesaa varsin hyvin, sillä minustakin olisi ollut surullista, jos jokin minulle läheinen kissa ei olisi osannut puhua. Vilkutin Untuvalle takasin, ja kasvoilleni nousi pieni hymy. Vesa oli ehkä ärsyttävä, mutta hänen avullaan saattaisin pystyä tustumaan Untuvaan paremmin, sillä tämä vaikutti mielenkiintoiselta persoonalta.

Päästyämme tapahtumapaikalle menivät kissat, jotka halusivat kylmettää tassunsa liukumalla kylmää jäätä pitkin, valmistautumaan omaan suorituksiinsa ja lasketteluun osallistuville jaettiin lainasukset. Olisin halunnut itselleni mustat sukset, mutta minulle sopivassa koossa olivat jäljellä enää ällöttävän räikeät pinkit sukset. Huokaisten asettelin sukset tassuihini ja yritin potkia hieman lunta niiden päälle niin, ettei väri näkyisi niin pahasti. Olin jo lähdössä kiipeämään kohti laskettelumäen huippua, mutta joku veti minut takaisin muiden luokse.
“Seuraavaksi pyydämme osallistujia jakautumaan neljän hengen joukkueisiin”, hoitolan johtaja simssiliini ohjeisti. Se oli minulle suuri pettymys, sillä jos saisin joukkueeni joitakin avuttomia, huonoja laskijoita, olisivat voittomahdollisuudet häviävän pienet. Koska en mennyt vapaaehtoisesti mihinkään joukkueeseen siinä toivossa, että saisin laskea yksin, jouduin täytteeksi johonkin vajaaseen joukkueeseen, johon kaikeksi yllätyksekseni kuuluivat Untuva ja Vesa.
“Siistiä, kun sinäkin osallistut!” Vesa intoili heti minut nähtyään, “olet varmaan tosi hyvä!” Silmäilin joukkuettamme, johon kuului lisäkseni vain minua pienempiä pentuja. Tajusin Vesan olevan innoissaan siitä, että olin häntä vanhempi ja oletettavasti myös parempi. Minulla oli ihailija! Se kelpasi kyllä.
“Niin, mukavaa kun olemme samassa joukkueessa”, puristin muka ystävälliset sanat väkisin suustani, mutta aikaa enempään jutusteluun ei ollut, kun meidät ohjattiin mäen huipulle. Mäkeen oli pystytetty keppejä, joiden lomitse tuli pujotella. Se joukkue, jonka kaikki jäsenet olisivat maalissa nopeiten, voittaisi. Muissa joukkueissa oli isompia ja painavampia kissoja, jotka liukuisivat mäkeä alas nopeammin, ja koska minun joukkueessani oli vain pikkupentuja, laski se voittomahdollisuuksia entisestään. Huokaisten otin itselleni joukkueen johtajan roolin ja jaoin kaikille lähtövuorot. Minä laskisin ensimmäisenä, sitten Vesa, joka näyttäisi mallia seuraavana tulevalle Untuvalle. Ankkuriksi päätin ylimielisesti itseään kehuvan mustavalkoisen kissan, joka esitteli itsensä Tulpeksi. Hän vaikutti saman ikäiseltä kuin Untuva ja Vesa.

“Valmiina, paikoillanne, hep!” joku huusi, ja niin kaikki kissat ampaisivat matkaan. En ehtinyt suunnitelmani mukaan seurata muiden joukkueiden jäsenten laskua, vaan jouduin keskittymään täysillä omaan suoritukseeni, vaikka huomasin heti jääneeni jälkeen keveyteni takia. Pujoteltavat kepit olivat melko kaukana toisistaan, joten olin luullut pujottelun olevan helppoa välimatkojen takia, vaikka tosiasiassa jouduin tekemään tiukkoja käännöksiä, jotten olisi törmännyt mihinkään. Yksi pujoteltava keppi heilahti hipaistessani sitä, mutta se pysyi paikoillaan ja olin selvittänyt tieni maaliin. Lumi lensi ympäriinsä jarrutukseni voimasta ja jokin vanhempi kilpailua seurannut kissa murahti minulle ärsyyntyneenä jouduttuaan lumipesun uhriksi. En välittänyt hänestä vaan käännyin katsomaan, miten Vesalla sujui. Tämä ei ottanut huolta vauhdista, vaan teki tasaisia, suuria kaaria. Oli totta, että se esti häntä kaatumasta, mutta tyyli myös lisäsi joukkueemme aikaa. Muiden joukkueiden kolmannet laskijat olivat jo lähteneet liikkeelle, kun Vesa jarrutti liukuen ja hymyili minulle ärsyttävää hymyään. Hän yritti sanoa minulle jotain, mutta huitaisin häntäni hänen suunsa eteen ja käännyimme molemmat katsomaan, miten Untuva pärjäsi. Olisin voinut huutaa ärtymyksestä tajutessani, että hän teki täsmälleen kuin Vesa — suuria, pulleita ja ennen kaikkea hitaita kaaria. Uskoisin, että voittaja oli jo selvillä, kun Tulpe viimein pääsi lähtemään matkaan, ja vaikka hän laskikin nopeasti, hänen jalkansa menivät solmuun ja pentu kaatui pehmeään lumeen. Huokaisten katselin muiden joukkueiden juhlintaa sillä välin, kun mustavalkoinen ankkurimme lopulta nousi ylös ja liukui alas maaliin. Hänellä oli ollut edes vähän kilpailuhenkeä, jota arvostin suuresti, mutta joukkueemme oli silti hävinnyt. En kuitenkaan saisi sanoa sitä Vesalle, sillä sitten en ainakaan pystyisi tutustumaan Untuvaan. Niinpä sanoin heille vain sellaisia asioita, kuin “hienosti laskettu” ja “harmi, ettemme voittaneet”. Sitten lähdin etsimään Esteriä.
“Hienosti laskettu!” tämä hymyili ja halasi minua, “harmi, että voitto meni sivu suun.” Minusta tuntui, että hoitajanikin tiesi, mitä olin tullut havittelemaan, joka sai minut punastumaan hieman.
“Samaa ei voi sanoa joukkueestani”, murahdin, joka sai Esterin katsomaan minua paheksuvasti, “olisimme voineet saada palkinnoksi vaikka pennejä!” En ymmärtänyt, miten hoitajani ei käsittänyt, kuinka vakavassa rahapulassa olimme. Sen sijaan hän aina vain osti minulle kaikkea turhaa, kuten hammasharjan, vaikka säästöpossumme ammotti tyhjyyttään.
“Älä ajattele aina vain niitä pennejä, vaan esimerkiksi tätä pitsaa, jota sinulle ostin”, Ester toppuutteli ja ojensi minulle kinkkupitsan siivua. Vaikka sen ihana, lämmin maku täytti suuni ja huomasin, kuinka nälkäinen olin, en pystynyt ajattelemaan muuta kuin pitsan ostamiseen kuluneita pennejä. Lopulta taisin nukahtaa väsymykseeni, enkä halunnut enää herätä unestani pennikasojen keskeltä.

tarinasta saatavista penneistä voi vähentää kinkkupizzan palan (2 penniä) hinnan.
onko mahdollista korottaa tarpeita ja ansaita ikää myös Vesalle, kun hän kuitenkin asuu Alienkissojen luona? siinä tapauksessa korottaisin hänelle liikkumistarvetta. lisäksi ottaisin palkkia Galaxylle :—)
+ nälkätarve (riisipuuron voi poistaa)
+ siisteystarve (hampaiden pesu)
+ liikkumistarve (laskettelu)
+ unitarve (nukahti tarinan lopussa)

Vastaus:

Kettu on mammonahimoissaan aivan mahdoton, vai vievät ystävät muka liikaa pennejä eikä edes alennuksessa olevaa hammastahnaa olisi saanut ostaa. .-D Jospa nämä tarinan ekstrapennit toisivat vähän helpotusta sattumukseen. Ui kamala Ketun suunnitelmat rakettilennosta, onneksi Patukka sai karkurin kiinni! Tapahtumia oli hauska lukea Ketun näkökulmasta, hänen omakehunsa ovat omaa luokkaansa. .-D <3 Tykkäsin Vesa & Untuva kohdista, kätevää että Vesa osaa kommunikoida veljensä kanssa tassumerkeillä! Pentutiimi oli kyllä ihan alakynnessä, se siitä Ketun mestarivoittajan haaveesta. x-P Saat 49 + 30 - 2 = 77 penniä, ja kohotan tarpeet Ketulle ja Vesalle. .-)

-Kasa

Nimi: Kirsikka

12.01.2020 13:08
Lomalle siis vain kirjoittamisesta ainakin nyt, seuraan kuitenkin Mourua koko ajan :)

Vastaus:

Juu. .-)

-Kasa

Nimi: Kirsikka

11.01.2020 19:30
Luku 19

Bileissä:

Shira ja Tuhka heräsivät rättiväsyneinä tyynyllään. Shira näki kauhean sotkun ympärillään.
"Ei siivoamista..." hän voihkaisi. Muutkin ovat alkaneet herätä, myöskin väsyneinä.
"Hyvää uutta vuotta." Melodee toivotti väsyneenä. Ainoastaan Cara tuntui olevan pirteänä.
"No, oliko kivat juhlat?" hän sanoi heti pystyssä.
"Joo." muut mumisivat. Shira katsoi kelloa.
"Voi nappulat sentään, kouluhan alkaa." Shira ärsyyntyi ja pakotti itsensä seisomaan.
"Noh, menen kouluun, oli kivat bileet." Shira sanoi ja lähti taakseen katsomatta.


Shiran koulupäiväkirja:

Pe koulupäivä 3

*haukotus* Moi koulupäiväkirja, menin taad kouluun, väsyneenä. En jaksaaa...zzzz...

Äidinkieli:
Äikän luokassa haukottelin haukottelemistani. (olipas vaikea sana!) En tajunnut opesta mitään. Maailma pyöri ja hyöri, pyöri ja hyöri...zz... Saimme sentään tehdä paritehtäviä. Miukuli tuli minun luo.
"Hei Shira!" tämä tervehti iloisena.
"Hmm, moi." sanoin eipirteänä.
"Mitä nyt?" Miukuli kysyi.
"Väs..." aloitin ja meinasin nukahtaa pöydälle. Miukuli lähti, en tiennyt mitä se teki. Pian hän kuitenkin tuli takaisin. Tunsin kuin päähäni tuli kylmää juttua ja se sai karvani väreilemään. Naamassani tuntui inhottavalle. Nostin pääni äkkiä pöydältä ja ravistin päätäni. Miukuli oli kaatanut päälleni kylmää vettä!
"Miten sinä saatoit..." henkäisin.
"Olit nukahtaa." Miukuli selitti tyynesti. Siitä lähtien keskityin sillä tunnilla ja yritin (OIKEASTI YRITIN!) pysytellä hereillä, sillä en halunnut saada lisää kylmää vettä naamalleni (tai jonnekin muuallekaan minuun). Opettelimme poronimejä. Miksi me opiskelemme joitain ihme porojen nimiä? Mitä porot edes ovat? *nauraa, hekottaa, kikattaa, kuolee naurusta eikä tiedä miksi*
"Aloitetaan persoonapronomiineistä." ope sanoi ja jakeli monisteita. Siinä oli tyhjiä rivejä, ja yläpuolella luki PERSOONAPRONOMIINIT. Hei hetkinen, mikä poronimi? Pers... okei, en jatka... UNOHTAKAA.
"Laittakaa ensimmäiselle riville minä." ope pyysi. Katsoin opea kummastuneena. Nousin seisomaan ja menin open luo. Yritin nostaa tätä.
"Mitä ihmettä sinä teet Shira?" ope ihmetteli.
"Sinähän pyysit laittaa itsesi ensimmäiselle riville." selitin.
"Sanoin että laittakaa ensimmäiselle riville... ääh, Shira, älä rupea näsäviisastelemaan, kaikki muut tiesivät että piti kirjoittaa minä-sana." ope torui. Sehän käski laittaa hänet ensimmäiselle riville, hirveän töykeä! Menin istumaan murjottaen paikalle ja kirjoitin loput sanat, mitä ope sanoi. Sitten kun kirjoitimme ne per**poronimet loppuun, tunti päättyi. Sitten oli välkkä, hyppytunti ja ruokailu, joista en jaksa kirjoittaa, joten mennään suoraan englantiin:


Englanti:

Opettelimme talvisia sanoja. Se oli tylsää, ne oli aika helppoja.
"Snovv. Vvintter. Flakke. Koldt." luin. Miukuli katsoi minua naurunikme naamallaan.
"Snouv, vinter, fleik, khold." tämä luki. Onko minulla eri sanoja? Vilkaisin ystäväni paperia. Ei, samat oli.
"Sinähän luet ihan väärin." kommentoin.
"Eikä, vaan sinä." Miukuli naurahti.
"Minä käyn äikkää, enkä sinä." väitin.
"Suomenkieli on IHAN erilainen kuin englanninkieli." Miukuli jatkoi.
"Luule mitä haluat, mutta muista että olen oikeassa." sanoin ja käänsin selkäni mennen omalle paikalleni.
"Mikä on uusivuosi englanniksi?" ope kysyi.
"Se on jo ohi!" kuului vastaväitteitä.
"Se ei estä sanoa sitä englanniksi." ope kertoi. Viittasin ja sain puheenvuoron.
"Nevv yyeeaarrrr." vastasin.
"Noo, jaa, lausahdit sen hieman väärin vaan..." ope epäröiden sanoi. Miukuli viittasi ja sai vuoron.
"Uusivuosi on englanniksi njuv jear." Miukuli selitti.
"Hyvä Miukuli." tämä kehui. SIIS MIUKULI SANOI VÄÄRIN JA MINÄ OIKEIN JA SANOTTIIN SEN OLEVAN PÄINVASTOIN! TYHMÄÄ! Sitten meidän piti täyttää saamaamme englanninkirjan tehtäviä ekasta kappaleesta. Siinä käsiteltiin värejä.
"Red, vvhitte, greeen, yyeellovv, bluue, greyy, blakkk, prrovvn, pinkki." luin, ja mielestäni se meni hyvin. Läksyksi saimme listata jokaisen värisen jutun jonka löytää ja merkata kirjaan. Ja ne jutut pitöisi merkata englanniksi Eli siis minun pitäisi löytää vaikkapa joku sininen juttu, kirjoittaa se englanniksi ja laittaa siihen perään, minkä värinen se oli. KOKONAISELLA lauseella. Eikä puolikkaalla, kuka nyt niin tekisi? Ope antoi esimerkin: "Mai shelf is brauvn, änd mai shört is vhait."


Hoitotarinaa jatkuu: (bilesiivouksista ei kerrota, plääh, tylsiä juttuja vaan)

Kirsikka odotteli Tuhkan ja Shiran paluuta juhlistaan Daimin, Nalan, Veetin ja pentujen kanssa.
"Mitä me tehdään tänään isi?" Kuula kysyi isältään.
"Häh? Ööh... Emmää tiieädä." Veeti selitti hämmästyneenä.
"Isi, ootko tonnin rikkaampi?" Rio kysyi silmät lautasina.
"Joo..." Veeti kertoi.
"Voitko ostaa kuolemattomuusjuoman?" Kuula ja Rio kysyivät yhtäaikaa.
"Joo..." Veeti lupaili.
"Jee!" pennut kiljuivat innosta. Yhtäkkiä postiluukusta tuli lattialle kortti. Nala ampaisi katsomaan.
"Tervetuloa retkipäivälle 9-huoneen asukkaat. Tänään mennään pulkka-ajelulle rannalle. Siellä voitte ostaa kokkikerholaisten tekemiä herkkuja ja osallistua luistelu- ja laskettelukilpailuun. Herkkuja ostamalla tuet kokkikerholaisia. Kilpailuihin osallistuminen on ilmaista ja siinä voi voittaa palkintoja. Terveisin simssiliini." Nala luki kirjeestä. Laskeutui huoneeseen hiljaisuus.
"Mennäänkö kaikki?" Kirsikka kysyi. Kaikki nyökkäsivät. Kirsikka haki säästöpossusta pennejä taskuunsa. Veeti otti joululahjaksi saamansa joulusukan ja laittoi sinne pienet pentunsa. Kaikki alkoivat valmistautua lähtöön. Tuhka tuli yhtäkkiä sisälle. Ilman Shiraa.
"Missä Shira on?" Nala kysyi.
"Koulussa." Tuhka kertoi.
"No otetaan sitten hänet matkaamme mukaan kun hän tulee vastaan." Kirsikka päätti ja avasi oven. Hänen kissansa menivät hänen perässään. Nämä menivät ulos. Shira tuli vastaan.
"Tule bestis, lähdemme talvipäivälle!" Nala kertoi. Shira innostui heti ja juoksi ystävänsä vierelle. Kaikki pääsivtä pienen reen luo. Siellä odotti simssiliini.
"Tervetuloa kyytiin!" simssiliini toivotti ja päästi seurueen istumaan.
"Jee!" Rio kiljui kun reki lähti liikkeelle. Sitten kesti tovin, ennen kuin seurue saapui järvelle.

"Tervetuloa!" Vision toivotti kun kaikki menivät pois reestä. Reki jäi siihen: Kirsikka kissoineen olivat viimeiset kyytiläiset. Kirsikka katseli ympärilleen.
"Missä Kukka ja Selleri ovat?" Kirsikka kysyi vieressään olevalta Patukalta.
"No, tuota... Kukka erosi." tämä sanoi surullisena. Cara vieressä oli ihan allapäin.
"Voi ei." Kirsikka henkäisi. Yhtäkkiä kuului kaiuttimesta simssiliiniltä kuulutus.
"Nyt alkaa laskettelukilpailu! Ilmoittautukaa tuolla pisteellä siihen kisaan. Voitte myös ilmoittautua luisteluun, joka on tässä myöhemmin." simssiliini puhui. Pisteelle kerääntyi jonoa ja Kirsikka juoksi sinne saadakseen hyvän paikan.
"Missä kisassa haluatte olla?" Kirsikka kysyi. Jokainen ilmoitti oman minne halusi. Kirsikan vuoro oli ilmoittaa. Yhtäkkiä kuului korvia raastava ääni ja kaikki peittelivät korviaan.
"Hei kaikki! Meitä alienkissoja saa kutsua joukkueisiin!" Sylvin ääni kuului kaiuttimesta.
"Pääsisitkö minun ja Rion joukkueeseen?" Daim huuteli.
"Ooh, oij, ihanaa, tottakai! Otan Galaxyn tiimiimme mukaan." Sylvi sanoi ja kaiutin hiljeni.

Pian laskettelukisa alkoi. Kaikki alkoivat pujotella mäkeä alas ja juoksivat ylös. Daimin joukkue voitti, vaikka Rio pienenä pentuna kompastelikin. Ja vieläpä ylivoimaisesti!
"Voiton vie Daimin, Rion, Galaxyn ja Sylvin joukkue! Onnea! Voitte hakea palkintonne pisteeltä." simssiliini ohjasi kaiuttimesta. Iloisina nämä menivät pisteelle.
"Ja nyt alkaa luistelukisa! Onnea matkaan!" simssiliini toivotti ja kuulutus loppui siltä kertaa siihen. Nyt oli Shiran, Nalan ja Kuulan vuoro kilpailla, sillä Daim, Rio, Tuhka ja Veeti olivat siinä laskettelussa. Ensiksi luisteli Kuula. Tämä kaatui kaksi kertaa ja kompastui kerran, mutta muuten luisteli hyvin. Sitten oli Nala. Tämä luisteli kauniisti ja virheettömästi. Tämän jälkeen oli muutkin kilpailijat, muunmuassa Mocca luisteli TAIVAALLISESTI. Myös Shira luisteli, tosin kaatuen kerran, mutta muuten hyvin.
"Se meni surkeasti." tämä murjotti. Pian kuului kaiuttimesta jälleen kerran ääntä.
"Nyt julkaistaan luistelukisan tulokset! Voittaja oon... rumpujen pärinää... *lyö käsiään pöytään* Mocca! Onnittelut! Toiselle sijalle pääsi hienosti Nala! Kolmannelle taas... Ennustus! Onnea voittajille! Palkintonne voitte hakea pisteeltä." simssiliini kertoi ja sulki mikrofonin.
"Mocca ansaitusti voitti, ja hyvä pikku Nala!" Kirsikka kehui ja taputti pentua selälle.
"Olen yhden ikäpisteen päässä aikuisuudesta." Nala kertoi rauhallisesti.
"Mutta hei - mikä toi herkullinen tuoksu on?" Veeti huokaisi nauttien ja haisteli ilmaa. Pian muutkin Kirsikan kissat alkoivat haistella.
"Se tulee täältäpäin!" Kuula ilmoitti ja lähti erääseen suuntaan. Muut juoksivat tämän perässä. He pääsivät pienelle kojulle, jossa kissoja teki ruokaa. Ennen heitä oli Patukka kissoineen ottamassa mansikkalettuja.
"VELII!" Rio ja Kuula hihkaisivat nähdessään Ennustuksen ja juoksivat rutistamaan veljeäänsä. Ennustuskin ilahtui nähdessään veljiään ja meni rutistuksien mukaan.
"Mitä haluaisitte ostaa?" eräs kissa kysyi Patukan yli. Tyttö väisti sivuun huomatessaan Kirsikan olevan asiakas.
"Ööh... Kysykääpä näiltä kissoiltami." Kirsikka sanoi ja osoitti kissojaan.
"Ööh, mitä teillä on tarjottavana?" Tuhka kysyi.
"Jäätelöä, pirtelöä, greippejä, teetä, pizzaa ja mansikkalettuja." kissa luetteli.
"Me jaamme letun!" Rio ja Kuula ilmoittivat.
"Haluan greipin!" Shira huudahti.
"Minkälaisen? Kasvis-, liha- vai pekonigreippi?" kissa kysyi.
"Eikun se hedelmä!" Shira vaati.
"Ei ole. Meidän greipit ovat no, sanotaanko, "suolaisia lettuja"." kissa yritti selittää.
"En halua lettua, noh, suklaajäätelöä sitten." Shira päätti.
"Samaa tänne." Nala pyysi.
"Oisko greippijäätelöä?" Veeti kyseli.
"Ei, mutta suolainen greippi on, niin kuin tuolle harmaavalkoiselle kissalle sanoinkin. Haluatko sellaisen?" kissa kysyi.
"Sellainen lihagreippi sitten." Veeti kehotti.
"Minulle ja Tuhkalle yhteinen kirsikkajäätelö, me sovittiin." Daim kertoi.
"Ostetaan vielä kaksi pepperoni ja kaksi kinkkupizzaa huoneelle." Kirsikka vielä lisäsi.
"Se tekee 22 penniä." kissa pyysi. Kirsikka oli pyörtyä hinnasta.
"Kukkaro auki!" Shira käski, ja nappasi Kirsikan taskusta pennit. Tämä ojensi ne kissalle.
"Kiitos." kissa kiitti ja alkoi valmistamaan ruokia.

Kun ruuat oli valmiit, kissat hyökkäsivät heti ruokansa kimppuun. Kissta hotkivat ruokansa nopeasti.
"Nyt ei tule johonkin aikaan nälkä." Daim sanoi tyytyväisenä ruusuke pujotettuna kaulallaan.
"Eikö olekin hyvät tulokset meillä? Daim ja Rio voittivat laskettelun, Nala oli toisena luistelussa, eikä muutkaan pärjänneet hullummin." Kirsikka kysyi kissoiltaan.
"Olisihan se voinut mennä paremmin." Shira harmitteli edelleen kerran kaatumistaan. Ei hänkään ollut kaukana top-3 sijoista.
Pian olikin jo aika lähteä takaisin hoitolaan. Tällä kertaa kaikki menivät samalla kyydillä reellä, sillä Kirsikka kissoineen olivat vain myöhästyneet siitä ensimmäisestä ja melkein ainoasta ajelusta. Onneksi Kirsikan seurueelle tehtiin vielä "yksityisajelu".
Kun kaikki pääsivät hoitolaan, oli aika palata huoneille. Kaikki hyvästelivät toisensa pitkän päivän jälkeen, sanoivat öitä, ja olipa mahtava päivä. Kuitenkin kaikki olivat väsyneitä, erityisesti kissat, jotka bilettivät uutenavuotena. Sitten kaikki menivät nukkumaan.


Tarpeet:

Kaikki:
+Liikkumistarve
+Nälkät arve (-22 penniä tämän tarinan tuloista D: )
+Unitarve

Tuhka:
+Siisteystarve

//eli siis tarinasta: +30 penniä ajoissa tulleesta talviurheilupäivätarinasta, -22 penniä ruoista, ja ei kai muuta sitten, höh, ja siis ne normipennitkin pitää saada. Ja muuten, jään pienelle 1-2 viikon mittaiselle lomalle. Huh, tämä tuli viime tipassa, puolessatoistapäivässä väsätty tarina :D//

Vastaus:

Shiran uninen koulupäivä oli huvittava, perseporonimet. XDD Enkun tunnilla lausuminen ei vieläkään ihan suju kun kisu ei tajua tekevänsä väärin, voih.. .-D Oli jotenkin suloista kun Veeti sulloi pentunsa joulusukkaan matkan ajaksi, kerrankin hän huolehti pikkuisistaan! Kilpailut menivät kissojesi osalta tosiaan aika hyvin, ja ruokakojulla tilauksetkin saatiin lopulta hoidettua pitkän keskustelun jälkeen. .-D Saat 31 + 30 - 22 = 39 penniä ja yritän taas muistaa kaiken luettelemasi. .-D

-Kasa

Nimi: Patukka

11.01.2020 13:34

14. Luku, jossa päästään kouluun ja rekiajelulle

”Vähän tyhmää, kun koulu alkoi taas”, Melodee tuumi. Hän käveli Caran kanssa tosiaan koulua kohti, jäistä polkua, jota ympäröivät kirkkaat kinokset. Cara loikkasi korkealle nappaamaan puusta jääpuikon. ”Koulu on kivaa, et vain osaa iloita siitä.”
”Hyi, älä vaan nuole sitä!”
Cara lipoi puikkoa intohimoisesti eikä ollut kuulevinaan.
”Niin, mitä pahaa siinä voisi olla”, kuului tyttöjen takaa. Cara ja Melodee kääntyivät ihmeissään katsomaan selvästi heitä nuorempaa mustavalkoista pentua, joka katseli heitä uteliaana.
”Öö.. tyyliin vatsatautipöpöjä”, Melodee heitti esimerkin.
”Nää... en usko. Mä oon muuten Neko”, sanoi Nekoksi osoittautunut kissa ja katsoi Caraa ja Melodeeta kysyvästi.
”Aa, öö, oon Cara ja toi on Melodee”, Cara kertoi ja osoitti käpälällään huonetoveriaan sanoessaan tämän nimen.
”Ok, hei, onko teidän hoitajan nimi Patukka?” Neko tiedusteli.
”Juu.”
”No mut se on se hoitaja joka sponsoroi mua niin pääsin kouluun vaikka oon Adoptiosta!” pentu hihkaisi. Cara nyökkäsi innoissaan ja oli ojentamassa jääpuikostaan Nekolle maistiaista, mutta koulun kellot soivat.
”Tulkaa jo!” Melodee hoputti.
”Mutku mun jäätikkari!” Cara valitti turhautuneena.
”Anna sen olla, me myöhästytään!”
Cara empi hetken ennen kuin suostui heittämään puikon maahan ja sitten pinkaisi kahden muun kissan perään.

Kolmikko jarrutti tassut liukuen äikänluokan eteen, ja he hiippailivat sinne noin kaksi minuuttia myöhässä muista. Onneksi luokka oli vielä asettumassa paikoilleen ja opettaja penkoi jotain kaapistaan, eikä nähnyt, että kolme oppilasta tuli myöhässä tunnille. Cara istahti Sellerin viereen pahoittelevan ilmeen kera.
”Ooukei”, ope aloitti lentelevä paperikasa sylissään. ”Ottakaapas... vihkonne esiin.”
Opettaja pisti ilmeisesti turhat paperit takaisin kaappiin (tyhmä ope, miksi se otti ne paprut ja saman tien pisti takasin!) samalla kun oppilaat tekivät työtä käskettyä.
”Noin. Sanokaa joku adjektiivi”, ope pyysi, ja Melodee sai puheenvuoron.
”Limainen”, hän virkkoi.
”Oikein hyvä”, ope kehui ja kirjoitti sanan taululle. ”Sitten substantiivi. Cara?”
”Lääkäri!” Cara hihkaisi, ja opettaja nyökkäsi sekä kirjoitti taas sen taululle. ”Viimeiseksi verbi”, hän pyysi ja nyt Neko sai puheenvuoron.
”Hytistä”, hän ehdotti.
”Mahtavaa”, totesi ope ja kirjoitti senkin sanan taululle, niin siinä luki: limainen lääkäri hytisee. Koko luokka nauroi.
”Kirjoittakaa vihkoonne viisi tällaista lausetta, joissa on adjektiivi, substantiivi ja verbi”, ope opasti. Cara mietti hetken ja sitten kirjoitti:
Pikkuruinen hamsteri pomppii.
Olematon pisara haukottelee.
Villi kynä juoksee.
Hauska dinosaurus nauraa.
Jäinen lohikäärme ui.
”Mitä sinä pistit?” Selleri kysyi Caralta kuiskaten, ja tyttö näytti tälle kirjoittamansa lauseet. Selleri nyökkäsi ja supatti: ”Minä kirjoitin viisas orava lyö, utelias kettu sihisee, viekas käärme tuskastuu, huumorintajuinen sukka elelee ja karvaton lanttu kiiruhtaa.”
Pari pulpettia tuonnempana Melodee puolestaan oli raapustanut:
Tyhmä kaappi kierii.
Pörröinen tiskirätti tanssii.
Äänekäs nokkahuilu siivoaa.
Viallinen peruna homehtuu.
Urheilullinen kissa hymyilee.
Nekon vihkossa luki:
Kaunis lintu laulaa.
Lyhyt Netflix-sarja huokailee.
Ihana ruusu suuttuu.
Turhautunut jääpuikko elää.
Innokas siili taistelee.
Opettaja kävi tarkistamassa kaikkien paperit, ja nyökkäsi jokaisen kohdalla hyväksyvästi. Tosin Nekon Netflix-sarjan kohdalla hän hieman tuhahti ennen kuin hyväksyi lauseen.
”Hienoa, kaikilla meni hyvin! Seuraavaksi voitte siirtyä välitunnille”, ope totesi.

Melodee lähti taas suoraan kotiin.
”Muista rekiajelu”, hän sanoi Caralle, ja tämä nyökkäsi. Nekolla, Sellerillä ja Caralla oli vielä ranskaa, joten he jäivät käytävälle odottelemaan. Kissat pelasivat Caran kännykällä vuorotellen koko peliajan ja pian siirtyivät ruokalaan syömään kalapuikkoja ja perunamuusia.

”Tänään harjoitellaan kuukausia”, opettaja kertoi, kun kaikki oppilaat olivat luokassa.
”Ai pitääkö täällä olla monta kuukautta harjoittelemassa, apua!” Cara kauhisteli.
”Eijei”, opettaja toppuutteli. ”Me opettelemme kuukaudet ranskaksi”, hän selitti ehkä hieman selkeämmin. Hän näytti luokalle kuvan, jossa olivat kuukausien nimet ranskaksi numerojärjestyksessä, ja siitä oppilaat päättelivät, mikä kuukausi oli mikäkin ja kirjoittivat ne vihkoihinsa. Cara ja Neko sekä Selleri kirjoittivat vihkoihinsa:
tammikuu = janvier
helmikuu = février
maaliskuu = mars
huhtikuu = avril
toukokuu = mai
kesäkuu = juin
heinäkuu = juillet
elokuu = aout
syyskuu = septembre
lokakuu = octobre
marraskuu = novembre
joulukuu = décembre
Seuraavaksi oppilaiden piti kysyä toisiltaan, missä kuussa he olivat syntyneet.
”Tu es née en quel mois?” tiedusteli Cara Nekolta.
”Je suis née en octobre”, Neko kertoi. ”Et toi?”
”Je suis née en novembre”, Cara kertoi, ja Selleri henkäisi: ”Oh, moi aussi!”

Koulun jälkeen Cara sanoi Nekolle ja Sellerille näkemiin ja kävi äkkiä heittämässä reppunsa huoneeseensa ja kipitti sitten nopeasti pihalle, ja ehti juuri ja juuri reen kyytiin. Hän änkesi istumaan Ennustuksen, Melodeen ja Patukan viereen pehmeällä porontaljalla pehmustettuun penkkiin.
”Hienoa, ehdit!” Patukka hihkaisi ja näytti peukkuja. Rekeä vetävä porovaljakko lähti eteenpäin ja kyydissä olevat kissat sekä hoitajat saivat matkan aikana ihastella kauniita valkoisena hohtavia lumimaisemia ja ihanissa väreissä laskevaa aurinkoa.

Perillä paksun ja kiiltävän jään peittämän lammen luona kuulutettiin, että luistelukilpailu alkaisi heti. Ennustus ja Cara riensivät pukemaan luistimet tassuihin ja sitten kiisivät jään liukkaalla pinnalla luistelukisan lähtöviivalle.
”Paikoillanne.. valmiit.. hep!”
Kilpailijat lähtivät matkaan, ja Cara luiskahti kumoon ihan alussa. Hän kampesi itsensä kuitenkin sinnikkäästi ylös ja yritti kuroa kaatumisen aiheuttamaa välimatkaa umpeen. Pian hän kuitenkin kaatui taas, ja tällä välin ensimmäiset kilpailijat olivat jo ehtineet maaliin, Mocca ensimmäisenä, Nala toisena ja Ennustus kolmantena! Cara kiri ja kiri, kunnes oli Kuulan ja Nellan kanssa aivan samalla viivalla, mutta ennen maaliviivaa hän silti jäi noista kahdesta vähän jälkeen. Ennustus oli heti lohduttamassa Caraa, mutta tämä tönäisi hänet pois. ”Sinä sait kolmannen sijan, iloitse siitä”, hän mutisi.
”Mutta..” Ennustus aloitti, ja Cara keskeytti hänet, ilme kuitenkin kirkastuneena.
”Oikeastaan viimeinen sija ei haittaa minua, sillä voitto ei ole tärkein vaan se, että oli hauskaa”, hän lausui. ”Ja minulla oli kyllä hauskaa, sillä se takapuolelleen kellahtaminen oli itse asiassa kivaa. Huipsis!” Cara hihkaisi ja esitti kaatuvansa jäällä. Laskettelukisaan osallistujia pyydettiin kokoontumaan joukkueisiin, ja nyt Ennustus meni kannustusjoukkoihin Patukan ja Melodeen kanssa, mutta Cara kiiruhti Mocan, Nellan ja Rexin luokse. He ottivat jokainen sukset tai laudan, ja joukkue nousi mäen laelle muiden joukkueiden kanssa. Kilpailu oli vähän niin kuin viesti, sillä kaikkien joukkuelaisten täytyi laskea eräänlainen pujottelurata, ja kun kaikki olivat maalissa, joukkue oli valmis, ja se joukkue, joka oli ensin valmis, oli voittaja.
”Okei. Minä tahtoisin aloittaa”, Mocca pyysi, eikä kukaan esittänyt vastaväitteitä, joten tämä meni ensimmäiseksi jonoon.
”Minä olen ankkuri”, Rex ilmoitti.
”Okei, no mä voin olla tokana ja sä sit tokavikana”, Cara ehdotti Nellalle, joka nyökkäsi ja kissat asettuivat jonoon tähän äsken sopimaansa järjestykseen. Kisa lähti käyntiin, ja Mocca viiletti alas huimaa vauhtia. Kun hän oli ihan loppusuoralla, Cara kiinnitti toisenkin jalan lumilautaan ja Mocan päästessä maalin hänkin lähti liikkeelle. Cara pujotteli tolppien välissä sujuvasti ja tytön hoidettua oma osuutensa Nella lähti liikkeelle suksillaan. Hänkin suoritti erinomaisesti, ja pian Rex sai hoitaa ankkuriosuutensa. Kuitenkin jo ennen kuin alienkisu ehti päästä pitkälle, jostain kuului ”voitto!”. Se oli Daimin, Sylvin, Rion ja Galaxyn joukkue. Rex kuitenkin oli vielä tulossa alas, ja ilmoille pääsi kauhea rysähdys, kun Rexin, Lightin ja Noen sukset ja laudat kolahtivat yhteen, he olivat saapuneet maalin täsmälleen samaan aikaan. Kolmikko alkoi nauraa kauheasti, pian myös muut joukkueet hekottivat ja lopulta kaikki meinasivat kuolla nauruun! Niinhän sitä sanotaan, että nauru tarttuu!

Kun kilpailijat ja katsojat lähtivät takaisin, aurinko oli jo laskenut ja kuu möllötti taivaalla. Vaikka oli hämärää, pystyi näkemään sen järven, jonka jäällä oli juuri luisteltu ja sen viereisellä mäellä lasketeltu ja törmäilty. Cara, Ennustus ja Melodee olivat saaneet lämpimät mansikanmakuiset herkkuletut syötäväksi.
”Mmmm, mansikkaa! Rakastan sitä!” Melodee ihasteli ja popsi lettuaan rauhallisesti nautiskellen. Ennustus hotki koko komeuden heti ja sanoi: ”Oli hyvää.”
Sitten hän röyhtäisi.
”Ennustus, muista hyvät tavat”, Melodee torui. Cara nuolaisi huuliaan ja teki samalla tavalla kuin pieni alienkissapentu. Melodee katsahti tätäkin toruvasti mutta antoi asian olla.
”Miten siinä siis tapahtui? Sattuiko?” Cara uteli Rexiltä ja Lightiltä.
”No ei sattunut. Se oli hauskaa”, Light kertoi hymyillen.
”No totta. Kuului vaan RÄISKIS ja meidän laudat ja sukset olivat yhdessä”, Rex naurahti.
”Tosin kyllä siinä vähän säikähti”, myönsi Light ja suuntasi katseensa taivaalla loistavaan täysikuuhun.
”Huhhuh. Olipas päivä”, Cara totesi lyhyen hiljaisuuden jälkeen, ja kaikki nyökkäilivät yksimielisinä.

// ja tästä sitten +30 penniä sekä Rexin ja Lightin erikoistavarat!
Tarpeet Caralle ja Ennustukselle:
+liikkuminen :D
Tarpeet kaikille (Melodee, Ennustus ja Cara):
+nälkä (- 12 penniä noista letuista)
//siinä oli sit kai kaikki

Vastaus:

Cara on ihana ällöttäessään Melodeeta lipomalla jääpuikkoa ja röyhtäilemällä. xD Kiva että koulukonkarit ottivat uuden sponsoroidun toverin hyvin vastaan ja pitivät tälle seuraa tunnilla. .-) Äidinkielen tehtävän lauseet olivat hauskoja, ihanaa kun kaikki lähtivät pelleilemään eivätkä ottaneet hommaa vakavasti. .-D Onneksi Cara ehti hypätä vielä reen kyytiin ettei jäänyt pois reissulta! Harmi että kaatuminen pilasi Caran mahdollisuudet luistelussa, mutta laskettelussa päästiin sitten jo paremmille sijoille. .-) Haha, hauska miten tasapistein kakkosiksi tulleiden joukkueiden viimeiset jäsenet tulimat maaliin ryminällä törmätessään. .--D Saat 27 + 30 - 12 = 45 penniä, kohotan tarpeet, kouluplussat ja alienpalkit!

Huomasin muuten että Caralla on jo koossa ykköseltä valmistumiseen vaadittavat ikäpisteet, joten teehän hänelle seuraavaksi lopputyöt niin ykkösluokka tulee suoritetuksi. .-)

-Kasa

Nimi: Vision

10.01.2020 16:43
Luku 4

Kun Hahtuva aamulla heräsi, kisu huomasi olevansa kerrankin ensimmäisenä jalkeilla. Yleensä aamuvirkku Vision nousi ennen pientä tyttöä, mutta nyt hoitaja nukkui vielä omassa sängyssään.
Hahtuva oli erittäin tyytyväinen itseensä ja aivan alkuun kissa ajatteli tekevänsä kaikkea kivaa, muttei vaan keksinyt mitä. Kisu istahti maahan ja rupesi mietteliään näköisenä ajattelemaan.
Hetken ajateltuaan Hahtuva keksi, mitä voisi tehdä. Hän yllättäisi Visionin tekemällä aamutoimensa aivan itse, ja samalla Hahtuva voisi osoittaa hoitajallensa, ettei ole mikään pikkuinen kissa vaan jo todella iso tyttö.
Ensimmäiseksi Hahtuva kipitti vessaan, jossa hän harjasi punaisella hammasharjallaan hampaansa. Vision oli ennen harjannut tämän hampaat, joten Hahtuva ei aivan heti tajunnut, miten hammasharjaa käytetään. Hammastahna oli kanssa aivan erijuttu.
“Miten tämä avataan?” Hahtuva pohti ja käänteli hammastahnaa ympäriinsä pienessä tassussaan.
“Oikeasti -” pentu aloitti, mutta sitten korkki avautui, ja hammastahnaa roiskui ympäriinsä vessaa.
“Oho”, hän inahti ja harjasi sen jälkeen hampaansa.
Vessassa Hahtuva pisti vielä huulirasvaa ja maisteli sitä kielellään.
Pian Hahtuva kipitti keittiöön ja kävi samalla vilkaisemassa nukkuvaa Visionia. Hoitaja ei vieläkään ollut herännyt, vaikka kello näytti jo melkein yhdeksää.
Keittiön kaapista Hahtuva nouti itsellensä mansikkatikkarin. Kisu oli jo avaamassa sitä kääröstään, mutta sitten hän pysähtyi. Vision suuttuu, jos en ota mitään terveellisempää, Hahtuva ajatteli ja nouti sitten jääkaapista vielä Visionin valmiiksi leikkaamat vesimeloninpalat.
Kun Hahtuva oli syönyt, kissan teki kovasti mieli leikkiä, mutta hän ei kehdannut herättää yhä sängyssään nukkuvaa Visionia. Mitä minä nyt teen, Hahtuva ajatteli, mutta sitten kissa keksi sen; hän menisi leikkihuoneeseen leikkimään. Hän ja Vision olivat kävelleet sen ohi kun he olivat olleet menossa näytelmälavalle ja Hahtuva uskoi muistavansa hyvin reitin sinne. Mutta miten kertoa Visionille, minne kisu oli menossa?
Pitkän miettimisen jälkeen Hahtuva kävi hakemassa Visionin vihkon, jonne hoitaja aina kirjoitti ja repäisi siitä pois pienen paperinpalan.
“Voi ei, ei kai vain sitä sattunut?” Hahtuva harmitteli, ja kirjoitti Visionin kynällä lappuun näin:
Minin lkkhone pl pan.
Vau, eihän kirjoittaminen olekaan niin vaikeaa, Hahtuva ajatteli tyytyväisenä itseensä ja kipitti huoneesta sitten äkkiä pois.
Niin kuin Hahtuva oli arvellutkin, kissa löysi leikkihuoneen varsin äkkiä.
Vau, täällä on liukumäki, kisu ajatteli ja säntäsi äkkiä laskemaan siitä varsin innoissaan.
Hetken leikittyään ja laskettuaan liukumäestä Hahtuva kyllästyi, ja joutui myöntämään itselleen sen tosiseikan, ettei leikkiminen ollut niin kivaa yksin kuin Visionin kanssa.
Kun Hahtuva palasi takaisin huoneelleen, sen edessä kissaa odotti yllätys.
Vision oli nyt jalkeilla, ja kertoi hysteerisellä äänelle jokaiselle, joka vain suostui kuuntelemaan, että Hahtuva oli kadonnut. Nyt hänen edessään leijui Sylvi, jonka Hahtuva jo tunnistikin.
Sylvin kisu oli tavannut ainoastaan kirjastossa, ja tyttöä kauhistutti ajatellakin, mitä Sylvi tekisi nyt, kun tietäisi, missä Hahtuva asui. Kissaa puistatti pelkkä ajatus.
Sylvin vieressä oli myös violetin värinen - hui kauhistus - kissa, joka näytti kuuntelevan vain puolella korvalla edessään hääräävä Visionia.
Kun Vision näki Hahtuvan, hänen kasvoillaan oli raivostunut ilme.
“Hahtuva, miten sinä saatoit! Jätit keittiön pöydälle ainoastaan lapun, josta ei saanut mitään selvää, ja vessakin on aivan hammastahnassa!” Vision ärjyi, ja nyt violetin kissan mielenkiinto näytti heräävän.
“Ei saa karata sillä tavalla”, kissa sanoi hyökkäävän kuuloisella äänellä. “Hahtuva - etkö sinä ollutkin Hahtuva?
Hahtuva nyökkäsi ja kipitti Visionin jalkojen taakse piiloon erittäin pelottavaa ja kamalaa Sylviä.
“Minä olen Galaxy”, violetti kissa sanoi ja vilkaisi paheksuvasti Sylviin, joka edelleenkin vain nukkui. “Toisin kuin eräät, minä osaan tehdä kaikkea hyödyllistä.”
Nyt Hahtuvan mielenkiinto heräsi, ja hän kurkisti Visionin jalkojen välistä.
“Kuten mitä?” kisu kysyi. Hahtuva yritti puhua mahdollisimman coolisti ja välinpitämättömästi, eikä kissa halunnut näyttää uteliaisuuttaan. Galaxy siirteli omahyväisesti tassujaan.
“Osaan lukea ajatuksia”, tämä sanoi ja lähti tiehensä heilauttaen hyvästiksi häntäänsä. Hui kauhistus, Hahtuva ajatteli. Tuon kissan kanssa täytyy sitten olla varovainen.

Myöhemmin samana päivänä Hahtuvalla oli myös näytelmäkerhoa. Kisu oli erittäin innostunut uudesta aktiviteetistaan, ja hän oli alkanut harjoitella näyttelemistä myös kotona järjestäen Visionille pieniä esityksiä.
“Vision, Vision, katso tätä!” kuului kolmannen kerran samana päivänä.
Vision kääntyi Hahtuvaa kohti.
“Taasko joku esitys?” hän kysyi, ja istuutui saman tien sohvalle alas. Hahtuva nyökkäsi, ja rupesi seisomaan takatassuillaan.
“Katso, katso olen puu!” kisu huudahti erittäin tyytyväisen näköisenä itseensä. Visionia nauratti kovasti, mutta hoitaja yritti pitää kasvonsa aivan tavallisen näköisenä.
“Oletpas sinä taitava”, Vision henkäisi ja siirsi katseensa heti pois hoidokistaan ja virnisti salaa.

Hahtuvan näytelmäkerhotarina:
Hahtuvalla oli tänään toinen näytelmäkerhokerta, ja kisu oli erittäin innoissaan.
“Voin näyttää simssiliinille hienoja uusia taitojani”, Hahtuva sanoi Visionille, kun tämä oli lähdössä. “Hei hei sitten!”
Vision heilautti kättään, ja lähti pois. Hänen hoidokkinsi kipitti istumaan näytelmälavalle Miirun ja Puron viereen.
Simssiliini saapui lavalle ja tervehti kaikkia kissoja ystävällisesti, ja kissat tervehtivät myös simssiliiniä.
Kun kaikki olivat tervehtineet, simssiliini kertoi tämän kerran ohjelmasta.
“Tänään jokainen saa valita oman parin ja työskennellä tämän kanssa” simssiliini aloitti, ja kissat alkoivat liikuskella lähemmäksi toisiaan. “Ennen kuin valitsette, kuunnelkaa ohjeet. Annan jokaiselle parille laput, molemmille yhden. Parinne kanssa päätätte, kumpi lukee ensimmäiseksi lapun vuorosanat, ja toisen tehtävänä on improvisoimalla vastata. Ei haittaa, vaikkeivat vuorosanat kuulostaisi järkeviltä!” simssiliini naurahti viimeisen lausahduksensa päätteeksi.
Hahtuva ei tuntenut vielä hirveästi kissoja näytelmäkerhosta, joten hän ei heti saanut paria. Lopulta simssiliini ohjasi Hahtuvan Kikin pariksi.
“Moi”, Kiki sanoi Hahtuvalle. Hahtuva tervehti kanssa Kikiä, ja sitten Kiki aloitti lukemaan ja Hahtuva täydenteli hienosti puuttuvia vuorosanoja.
Sitten lopulta tuli Hahtuvan vuoro.
“Minä olli olla tullaa minsku moruposki”, Hahtuva luki paperista tyytyväisenä, kun oli osannut lukea vuorosanat paperista ilman ongelmia. Kyllä minä sitten olen taitava, Hahtuva ajatteli.
Kiki ei sanonut mitään Hahtuvan lukemisesta.
“Hei Olli! Minä olen Kiki. Haluaisitko näyttää minulle Mouruposkea?” Kiki sanoi. Hahtuva innostui nyt toden teolla.
“K i hka kyl joo!” kisu huudahti.
Pian näytelmäkerho loppuikin, ja Vision tuli hakemaan Hahtuvaa. Ennen sitä Hahtuva kuitenkin näytti simssiliinille, miten hienosti hän osasi näytellä puuta.
“Katso simssiliini! Katso kuinka hienosti olen paikallani! Enkö olekin taitava puu?” Hahtuva sanoi samalla kun simssiliini katseli häntä.
“Voi, kyllähän sinä olet”, simssiliini naurahti Hahtuvalle.

Takaisin hoitotarinaan, seuraava päivä:

“Hahtuva, olen tässä vähän miettinyt”, Vision aloitti ja henkäisi. “Haluisitko sinä mennä kouluun?” Hahtuvan silmät levisivät hämmästyksestä levälleen.
“Kouluun? Ai sinne kouluun?” Hahtuva kysyi ääneen.
Vision oli avaamassa suutaan, mutta Hahtuva ehti tietysti ensin.
“Tietysti minä haluan! Minusta tulee maailman fiksuin kissa!” Hahtuva kertoi ja röyhisti ylpeänä rintaansa.
Hahtuva ja Vision puhuivat koulun käymisestä vielä lisää ja valikoivat aineet.
“Oletko varma, että haluat ottaa näin monta ainetta? Täysin?” Vision kysyi ties kuinka monennen kerran hoidokiltaan, joka vain nyökkäili innostuneena.
“Äidinkieli, matematiikka, historia, ruotsi ja kotitalous siis?” hoitaja vielä varmisti, sitäkin varmaan jo sadannen kerran.
“Minähän sanoin jo, että olen!” Hahtuva sanoi ärtyneenä Visionille. “Voitko nyt vain uskoa?”
Vision nyökkäili.
“Jos menet kouluun, tarvitset myös tarvikkeita. Tule, niin mennään ostoksille yhdessä”, Vision selitti ja Hahtuva nyökkäsi innostuneena.

Hahtuvan ensimmäinen koulupäivä:
“Oletko varma Hahtuva, ettet halua, että minä tulen vielä pihalle mukaasi? Oletko varma?” Vision huolehti, ja Hahtuva nyökkäsi ylpeästi kantaen pinkkiä koulureppuaan, jossa oli söpö avaimenperä.
“Kyllä minä pärjään” Hahtuva vastasi ja röyhisti rintaansa. “Heippa!”
Kisu kääntyi pois ja lähti askelemaan kohti koulurakennusta. Vision oli sanonut, että aivan ensimmäiseksi Hahtuvalla oli äidinkieltä ja sen jälkeen… Mitä sen jälkeen oli? Hahtuva kaiveli muistiaan, muttei siltikään muistanut. Miten hän nyt selviäisi tästä päivästä?
Ehkä äidinkielen opettaja osaa auttaa, Hahtuva ajatteli ja meni äidinkielen luokkaan. Muuten kisu ei sinne olisi osannut mennä, mutta Vision oli saattanut hänet aivan luokan ovelle. Hahtuvan mielestä se oli vähän noloa, mutta minkä hän sille voi, että Vision nolaa aina hänet?
Luokassa Hahtuva meni istumaan tyhjään pulpettiin ja siveli sen kantta haltioituneena.
“Se on mun paikka”, joku sanoi Hahtuvan takaa. Hahtuva hypähti äkkiä tuolista ylös.
“An- anteeksi!” se mutisi toiselle kissalle.
“Voit istua viereeni, siinä ei ole ketään”, kissa sanoi. “Mikä nimesi on? Minun nimeni on Tulinen Tiikeri, sano vain Tikruksi, sillä nimellä kaikki minua kutsuvat.”
Hahtuva reipastui, kun huomasi, ettei Tikru tarkoittanut mitään pahaa.
“Hahtuva!” kissa karjaisi, ja kun Tikru kohotti kulmiaan, se nolostui. “Tarkoitan siis että mun nimi on Hahtuva.”
“Onk-” Tikru sanoi, mutta lopetti sitten, kun opettaja oli saapunut luokkaan ja meni seisomaan. Hahtuva meni myös seisaalleen, sillä kaikki muutkin tekivät niin. Mitäs tämä tämmöinen on, Hahtuva ajatteli hämmästyneenä.
“Hyvää huomenta oppilaat!” opettaja sanoi, kun oli päässyt luokan perällä olevan opettajan pöydän taakse.
“Hyvää huomenta opettaja!” oppilaat toivottivat kaikki reippaasti yhteen ääneen ja istuutuivat takaisin penkeillensä.
“Tänään meillä on uusi oppilas, Hahtuva, mutta koska te tutustutte häneen muutenkin, en nyt esittele häntä”, opettaja aloitti, ja kaikki oppilaat vilkuilivat ympärilleen etsiäkseen Hahtuvan. “Haluaisin sanoa, että kertaamme aakkoset ainoastaan uuden oppilaamme vuoksi, mutta monet teistä eivät niitä osanneet, kun pidin teille pistokokeen.”
Opettajan sanat saivat aikaan yleistä hämmästystä tunnilla.
“Onko hän aina tuollainen?” Hahtuva kysyi vieressään istuvalta Tikrulta.
“Luulisin”, Tikru vastasi mietteliäästi. “Mutta pakko hänessä on olla jotain hyvääkin, sillä jokaisessa on aina hyvää.”
“Toistakaa perässä kaikki”, opettaja sanoi. “A, B, C, D, E, F, G, H, I, J, K, L, M, N, O, P, Q, R, S, T, U, V, W, X, Y, Z, Å, Ä, Ö.”
Luokka toisti perässä:
“Aa, bee, cee, dee, ee, äf, gee, hoo, ii, jii, koo, äl, äm, än, oo, pee, quu, är, äs, tee, uu, vee, tuplavee, äks, yy, zet, ruotsalainen oo, ää, öö.”
“Onko teillä mitään hyviä muistisääntöjä, jotta muistaisitte aakkoset?” opettaja kysyi ja Hahtuva nosti tassunsa ilmaan Visionin kotona osoittamalla tavalla.
“Hahtuva”, opettaja sanoi ja katsoi uuteen oppilaaseen.
“Tee on niin kuin tee! Siis se tee!” Hahtuva sanoi innostuneena ja vilkaisi vieressään istuvaan Tikruun ja sitten taas opettajaan.
“Hmm, en ehkä tarkoittanut aivan tuollaista, mutta olihan se ihan hyvä arvaus. Siis yritys”, opettaja sanoi pisteliäästi niin, että Hahtuvalle tuli hieman paha mieli. “Luettele Hahtuva kaikki aakkoset.”
Hahtuva kauhistui. Hän ei muistanut aivan kaikkia aakkosia! Silti kissa yritti.
“Aa, bee, cee, dee, ee, äf, gee, hoo, ii, jii, koo, äl, äm, än, oo, pee, quu, är, äs, tee, uu, vee, tuplavee” Hahtuva aloitti ja mietti hetken. “Äksä, yykkeli, zeekkeli ja ruotsalainen oo ja sitten vielä ää ja öö!”
Hahtuva riemastui kovasti, sillä hän oli muistanut melkein kaikki aakkoset. Tästä täytyy kertoa Visionille, hän ajatteli.
“Hyvää päivänjatkoa lapsoset!” äidinkielen opettaja toivotti ja jätti oppilaansa yksin luokkaan.
Tikrullakin oli seuraavaksi reaaliainetta, ja Hahtuvan ystävä opasti uuden tuttavansa historian luokkaan.
“Minulla ei kuitenkaan ole historiaa”, Tikru oli kertonut. “Tavataanko ruokalassa?”
Hahtuva oli vain nyökännyt.
Kun Hahtuva saapui historian luokkaan, opettaja oli tällä kertaa paikalla.
“Kas, sieltä saapuu uusi oppilaamme” historian opettaja sanoi. “Tule, Hahtuva, haluan jutella kanssasi käytävällä. Muut, lukekaa kappale viisi viikingeistä.”
Opettaja kyseli Hahtuvalta kaikenlaista, kuten miksi kisu päätti valita historian.
“Historia kuulosti kivalta, ja minusta olisi hauska tietää miten ennen elettiin”, Hahtuva kertoi ja opettaja nyökkäsi tyytyväisenä.
Luokassa Hahtuva täytti nopeasti monisteen, jonka historian opettaja jakoi ja vastaili ja viittaili loppu tunnin ajan ahkerasti kysymyksiin.
Ruokatunnilla Hahtuva tapasi Tikrun ja he menivät samaan pöytään syömään.
Sen jälkeen Hahtuvalla oli vielä kieliä, Tikru oli kertonut, eli kisulla oli luvassa ruotsia.
Onkohan ruotsi kivaa, Hahtuva pohti ja kipitti ruotsin luokkaan tutkimaan asiaa.
Ruotsin tunnilla opettajaa ei näkynyt missään. Kaikki pohtivat, mihin opettaja oli mennyt piiloon.
“Sängyn alle?” Hahtuva ehdotti, mutta muut hylkäsivät ehdotuksen armotta, sillä luokassa ei ollut sänkyä.
Lopulta opettaja tuli luokkaan.
“Anteeksi, anteeksi oppilaat! Nukahdin ruokatunnilla opettajanhuoneeseen”, opettaja kertoi.
Pian opettaminen ja oppiminen alkoi.
“Kuka tietää, mikä on minä ruotsiksi?” opettaja kysyi. Hahtuva innostui. Vision oli kertonut tämän hänelle.
“Hahtuva”, opettaja sanoi, kun muita viittaajia ei juurikaan ollut. Tyttö laski kätensä.
“Jaaag”, Hahtuva sanoi ja venytti sanaa oikein kunnolla.
Pian tunti loppui, ja Vision tuli hakemaan hoidokkinsa.
“Oliko kivaa?” Vision kysyi Hahtuvalta, joka nyökkäsi.
“Tosi kivaa!”


Tarpeet:
+ siisteystarve
+ leikkimistarve
+ terveystarve

Vastaus:

Voi kun Hahtuva huolestuttaa sinut aina lähtiessään kuljeskelemaan hoitolassa ominpäin, ja jostain syystä pelottavaa Sylviä nähdään näillä karkumatkoilla. .-D Hahtuva on ihana eläytyessään puurooliinsa, jos haluat niin hän voisi tulla mukaan näytelmään esiintymään puuna, käsikirjoitukseen (joka on jossain tarinaviekun syövereissä hautautuneena) voisi jopa lisätä hänelle jonkun vuorosanankin jos Hahtuva olisi puhuva puu! .-D Koulussakin kerettiin käymään, tuli oma ala-aste mieleen tuosta opettajan tervehtimisestä seisten. Hahtuvan pienet muunnelmat loppupään aakkosista olivat hauskoja. .-D Onneksi muut opettajat olivat mukavampia ja loppupäivä koulussa sujui hyvin. .-) Saat 39 penniä, kouluplussaa, kerhomerkin ja kohotan tarpeet!

-Kasa

©2020 Kissahoitola Mouruposki - suntuubi.com